Polvipaniikkia ja ensimmäisiä lahjapaperikäärösiä

Se mikä riemulla alkaa, se itkuhun päättyy, sanoo vanha kansa tai ainakin sen pitäisi sanoa.
             Eilinen riemu juoksemisesta vaihtui tänään sitten jo itkuun ja murheeseen siitä, etten koskaanmilloinkaanikinä saavuta niitä haaveita ja unelmia, joita olen rakennellut pikku hiljaa juoksun aloitettuani. Vasen polvi tai pikemminkin polven ympärys milloin mistäkin on ilmoittanut, että hänelle ei juoksu sopisikaan...
             Okei. Myönnetään. Olen lukenut netistä niin paljon erilaisia diagnooseja, että tunnen polvessa kipua milloin missäkin, riippuu mitä diagnoosia luen, mutta minulla oli nuorempana koripalloa harrastavana likkana vähän taipumusta polvien kipeytymiseen. Silloin se tietysti liittyi vähän kasvuunkin, kun parhaat kasvuvuodet pelasin jaloille rankkaa lajia ja sen takia taidan vähän hötky olla noiden kinttujeni kanssa.
             Olen tämän tästä päivän mittään itkeä tyrskinyt jo sitäkin, että ihanat juoksuvaatteet pölyttyvät kaapissa tästä lähtien ja se riemu ja nautinto, jonka sain jo juoksuista, on pelkkä muisto vain!
              Liioittelua?
              Kenties, mutta tämmöisiä ajatuksia päässä on tämän päivää pyörinyt ja ajattelin tulla tyhjentämään ne tänne niin eivät pyörisi enää unissa. Ehdin vain kuvitella itseni kesäkelissä juoksentelemaan onnellisena ja hikisenä kesän lämmössä...
              Tänään on satanut vettä, joka ei ole todellakaan lisännyt mielialaani värejä... Tekisi mieli sulkeutua torpan hämärään, ei vastata puhelimiin eikä avata ovea.

Sain paketoitua iltasella ne muutaman lahjukset, jotka huomenna vien saajilleen. Olipas mukavaa puuhaa hääräillä taas lahjapaperin ja nauhojen kanssa. Olispas vaan enemmän lahjoja paketoitavaksi! Korvatunturin tonttupaja menettää minussa hyvän paketointitontun!

Huomenna olisi taa pitkästä aikaa työaamu ja nytkin pitäisi olla jo nukkumassa ja näkemässä kauniita unosia, että jaksaa nousta pirteänä huomiseen aamuun. Ihmeellisesti sitä vaan jännittää edelleenkin, vaikka näitä töitä on jo sen verran tehty ettei enää pitäisi jännittää! Tämä on kai jonkinmoinen geenivirhe, että jännittää, vaikka miten varma olisi siitä, ettei ole siihen mitään syytä!
                Alkaa mennä teksti sen verran sekavaksi, että laitan pisteen tähän ja toivotan jouluisia illanjatkoja yökukkujille!