Sadepäivän harmautta

En muistanutkaan millaisia ovat sadepäivät, siis tämmöiset kevät/kesä-sadepäivät kun räystäistä noruu vesi ja lammikot pihalla suurenevat. Tänään oli sellainen harmaa, pimeä, märkä ja sateinen päivä. Ei valittamista, kun olo oli vähän samankaltainen. Vatsa oireilee jälleen, liekö sitten lähestyvä työstressi vai mikä, mutta ollaan oltu vatsan kanssa taas erimieltä siitä, miten tämä homma toimii...

 Eilen kävin ottamassa rokotukset molempiin käsivarsiin ja ajattelin, että taidan tulla enemmän kipeäksi rokotteista, kun koskaan puutiaisaivokuumeen tai hepatiitin riskistä. Mutta onpa nyt ainakin sitten suojaus mahdollista tartuntaa vastaan... Kuukauden päästä olisi toisen rokotus-vahvisteen vuoro ja sitten puolen vuoden päästä kolmas. Piikkejä, piikkejä, piikkejä...
         Huvittavinta eilisaamussa oli se, että seisoin vähän ennen 8 jo apteekin oven edessä ja odotin, että ovet aukeaisivat. Farmaseutin silmin katsottuna olin kai joku lääkeriippuvainen, joka tuli hakemaan aamushottia... Ja sitten kun pääsin terveyskeskuksen tuolille istumaan, niin hoitajan aikaan oli tunti (!!!). Kyllä, olen saanut sukuni "parempi aikaisin kuin myöhään"-geenin, jonka ansiosta istun kuin tatti aina ainakin tuntia aikaisemmin kuin pitäisi. Eräs vanha rouva kysyikin, kun muita huudeltiin vastaanotoille, että millos minun aikani on, ja kun sanoin, että puolen tunnin päästä, niin rouva vaan totesi, että jaahas.
        Olin aikaisemmassa kuin vanhat rouvat.
         Ja se on paljon se.

Eilen käytin myös auton huollossa ja nyt siinä sitten on uudet öljyt ja uusi pakoputki. Tosin jokin kohta siellä taitaa ottaa kiinni kun se välillä kolahtelee, siis uusi pakoputkisto johonkin... Ärsyttävää. Miksei voida hoitaa hommaa kerralla kuntoon!?
       Iltapäivästä nähtiin vielä Annin kanssa ja käytiin syömässä. Olipas mukava turista pitkästä aikaa, vaikka huomaan, että minun sosiaaliset taidot ovat kutistuneet rusinan kokoisiksi talven aikana. Hyvä jos lauseesta pystyy erottamaan verbin ja subjektin!
       Rokotuksista ei tällä kertaa tullut suurempia haittavaikutuksia, mutta tänään on ollut vähän pää kipeänä ja omituinen väsymys. En tiedä johtuuko se hartioiden jumittamisesta vai rokotuksista.

Iltasella siivoilin torpan jälleen kuntoon ja laittelin kodin siistiksi. Huomenna pitäisi nousta ja lähteä työmaalle aloittamaan tämän vuoden työurakkaa. Haastellinen kevät luvassa, katsotaan nyt miten siitä selviän.. Pari viikkoa menee nyt ainakin että tottuu taas uuteen rytmiin ja työntekoon, mutta jospa sitä sitten olisi jo selvillä vesillä. Vähän ristiriitaiset olotilat kieltämättä vähän on. Ja minä kun luulin, että olen jo niin itsevarma töiden suhteen, etten osaisi jännittää moista..
      Tänään saunassa kuitenkin istuin ja mietin, että olen ollut ihan liian kauan sellainen "kiltti" ja mennyt muiden osoittamaa tietä. Elänyt toisin sanoen muiden mieliksi. Ajattelin, että nyt kun työelämässäkin puhaltaa uudet tuulet, niin käännän uuden sivun myös muuten ja alan oikeasti elämään OMAA elämää. Tekemään itsenäisiä valintoja, hyviä tai huonoja, mutta omia, ja elämään tätä yhtä ja ainutta elämääni kuten minä näen oikeaksi. Elämä kantaa. Ja jos ei elämä niin toivottavasti sitten muut vahvat käsivarret ♥
        Kuten Rebecca Louisa sanoo eräässä treeni-videossaan: We are too blessed to be stressed.
        

Töyhtöhyyppien jahtaamista ja kevätfiilistä!

Tsiigailin tänään tonttia harava olkapäällä. Laskin, että jos minut saisi kloonattua kuudeksi samanlaiseksi, niin selviäisin tämän kevään töistä ja saisin pihani kesäkuntoon ennen syksyä. Eh. Mutta kun lääketiede ei ole vielä täydelliseen ihmisklooniin, joka vielä olisi suoraan varusteltu minun tietotaidollani, iälläni ja puutarhafanaattisuudella, niin minun täytyy vain venyttää minun vuorokauteni tunteja pitemmiksi.
          Hulluinta tässä on se, että vaikka nyt jo kädet eivät riitä, aika eivät riitä ja varmasti jossain välissä energiakin loppuu, niin suunnittelin tuonne vanhan pihlajan alle uutta kukkapenkkiä. Olen ennenkin huomannut, että minussa on ikään kuin kaksi persoonaa: emäntä ja piika. Emäntä-puoli miettii koko ajan uusia projekteja, uusia kukkapenkkejä, uusia alueita raivattaviksi. Piika-puoli taas yrittää selvitä nykyisistäkin alueista ja kukkapenkeistä hengissä ja toivoo salaa, että emäntä katoaisi johonkin lattianrakoon eikä ikinä löytyisi!

Nojoo. Nautin keväästä ja kevättöistä, ja odotan kynnet syyhyten, että pääsisi tuonne pensaikkoihin rymyämään ja tekemään kevättä pihalle.
       Laittelin tomaattini isompiin ruukkuihin viikonloppuna. Jotenkin pieni epäilys on herännyt, ettei minun taimista taida tomaatteja tullakaan. Pienet rääpäleet näyttivät niin hentoisilta.. Nyt niiden pitäisi enemmänkin vankistua eikä kasvattaa tuota honteloa vartta, mutta kun "grillihuvila" on vielä öisin liian kylmä niin tappaisin taimet kylmyyteen jos veisin ne sinne. Laitoin kyllä jo pöydät valmiiksi ja siistin paikan taimia varten muutenkin tänään, mutta lämpötila ei taida vielä riittää siihen, että kantaisin taimet sinne... Kunhan yöpakkaset loppuvat, niin sitten ehkä.
       Ajattelin, että tänä kesänä olisin kunniaksi papalleni, joka aikoinaan oli oikein tunnettu hyvistä tomaateistaan. Pappa-parka ei tiennyt minkälainen poropeukalo pojantyttärestä tulikaan! En koskaan nähnyt toista pappaani, vaikka aina on tuntunut, että hänen kanssaan olisin tullut toimeen todella hyvin.

Haravoin tänään pihamaata ja pihatietä ja kaikkea, missä vähän nurmea näkyi. Olen täydellinen naurunaihe naapureissa, mutta joka kesä meidän piha on se, joka ensimmäisenä vihertää ja on sula. Mistähän johtunee?! Haravointi oikeasti auttaa pihansulamisessa senkin puoleen, ettei vesi seiso ylenmäärin nurmella, vaan kun saan kuolleet heinät irti maanpinnasta ja vähän raapaistua pintaa rikki, vesi menee roudan läpi nopeammin, imeytyy maahan ja tadaa! piha kuivaa ja sulaa nopeammin.
          Ja se on vielä kaiken lisäksi älyttömän hauskaa!
          Syyskuussa se ei enää sitä niin paljon ole, kun sitä on tehnyt viisi kuukautta, mutta kun on kuusi kuukautta lapioinut lunta niin haravointi on ihanaa vaihtelua.

Pitäisi kohta ihan oikeasti toteuttaa tuo ulkosaunan siivouskin, niin saisi vihkiä taas ulkosaunan käyttöön vajaan talvikäytön jälkeen. Toivottavasti näitä aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä vielä riittäisi niin ehtisin senkin toteuttaa. Tänään meni siivousenergia tuohon tulevan "kasvihuoneen" siivoukseen, että saadaan sitten taas taimilavetteja pöydät täyteen.
      Äiti ei ole vielä edes siemenpussejaan avannut, mutta ei taida olla suunnitelmissakaan kuin samettikukkien laittoa. Vähän. Näin ainakin suunnitelma oli. En tiedä leviääkö se taas käsiin kuten muina vuosina...

Iltasella kävin juoksulenkillä.
         En osaa pukeutua tähän välikauteen, kun talvikamppeet ovat kuumat ja kesäkamppeet liian kylmät. Nytkin oli pää hiestä märkä kun tulin lenkiltä. Ei hyvä.
        Muuten juoksu sujui mukavasti. Nyt kokeilin hyödyntää takareisiä ja pakaroita enemmän juoksussa ja saada jaloista enemmän hyötyä irti, kun minusta tuntuu, että juoksen etureisillä koko ajan ja jätän isot lihakset jalassa käyttämättä, kuten pakarat ja takareidet. Ei se ainakaan kerralla onnistunut, uuden tyylin juokseminen ja lihasten hyödyntäminen, mutta ne pienet hetket, kun huomasin, että takalihakset teivät töitä, olivat helppoja juoksuaskeleita ja juoksu oli rullaavaa ja kevyttä ja lennokasta. Sitten taannuin vanhoille tavoille ja rupesin juoksemaan vajaavaisesti... Ja asentoa sain korjailla koko ajan. Pitäisi laittaa varmaan korsetti että muistaisin hyödyntää keskivartaloon treenattuja lihaksia enemmän!
        Istuksin tässä oman pöydän ääressä ja vieläkin näkee ulkona vähän eteensä. Ihanaa kun valoa tulee lisää! Tervetuloa!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
192. juoksupäivä (69vko alkaa)
- 1255 km
- 9km kylälenkki+extrat (57min)
- juoksu vähän tuntui tahmealta aluksi ja tuntui, ettei oikein päässyt sen liisteri-vaiheen yli millään. Sitten 5 ja 7 km välillä se askel keveni ja helpottui. Jalat kai vähän lämpeni. 
- oikea akillesjänne ilmoitti olemassa olostaan, mutta ei tuo tainnut sen enempää kipeäksi tulla, ei ainakaan vielä. Alan tuumailla, että jospa miun juoksukengät alkais olla jo uusintaa vajaat?!
- ryhti pysyi suht hyvin. Korjasin moneen kertaa keskivartaloa kun tuntui että läsähdin kun vähänkin ajatukset harhailivat
- askellus lyhyenä, mutta yritin käyttää takareisiä ja pakaroita hyväkseni ja viruttaa askeleen loppuun asti, nostaa kantapäätä kohti pakaraa ja käyttää koko jalkaa enemmän hyväkseni. Ei ihan onnistunut kaikin puolin, vaikka hyviäkin hetkiä oli.
- keli oli ihanan lämmin kevätilta, +7, pilvinen, tiet kuivat

Tukehtumisia.

Torpassa tuoksuu taas maali! Ja sen verran vahvasti, että nämä jutut menevät jonkinmoisen maalihumalan piikkiin... Eli se siitä lupauksesta, että tänä kesänä ei tehdä remonttia!
        Isä nimittäin maalasi eteisen. Perusteli asiaa sillä, ettei "saanut maalata sitä viime syksynä, kun kiellettiin". Justiinsa juu. Hyvä tekosyy sille, että pääsi taas tarttumaan siveltimeen! Minä lähdin ulos ovesta heti kun se rupesi edes puhumaan maalauksesta. Alkoi olla torppa taas liian täynnä - KAIKKEA!
        Tänään oli muutenkin semmoinen päivä, että olisi tehnyt mieli muuttaa johonkin korpimaanmökkiin, ottaa oma mies ja nyssäkät mukaan ja jäädä asumaan sinne eikä nähdä muuta maailmaa moneen kuukauteen! Toisinaan vaan tuntuu, että tukehtuu tähän kaikkeen..
        Kävelin metsätiellä, itkin sen mikä itketti ja loppuajan istuin maitokopin lavetilla ja luin mainospostia, jonka löysin postilaatikosta. Vähän aikaa istuin ja katselin kuraista kylätietä, laskin lammikot ja lumen alta paljastuneet möykyt ja kökkeröt ennen kuin kävelin takaisin pihalle ja syömään.
         En ainakaan vielä lähtenyt sinne erämaamajalle.

Kesäajan alkaminen toi iltoihin valoa ja pituutta ja rakastan sitä, että vielä 7 näkee eteensä! Ja tänä iltana kävin läheisellä vuorella katsomassa vähän maisemia. Järvi oli jäässä, joten ihan semmoista keväisen kaunista maisemaa ei vielä huipulta näkynyt, mutta aavistus siitä oli jo ilmassa. Ainakin kun sai nojata oman kullan kylkeen ja kuunnella kevättä...

Niin ja kevään kuuntelusta tuli mieleen, että tänään mie nyt sitten näin niitä töyhtöhyyppiä. Poloiset! Hankea on pellolle vielä nilkkoihin ja siellä ne lentelivät jo niin innokkaina, kevättä rintahöyhenissä! Noh, en voi paljoa moittia, kun itsekin on puoli metriä ilmassa heti kun aurinko vähän silmään paistaa ♥

Kaipaan kesää ja lämmintä ja sitä riehakasta oloa, kun pärjää sandaaleissa tai paljain varpain ja paidan helma lepattaa tuulessa ja jalat ovat saaneet vähän väriä (minun tapauksessani punaista väriä, sillä minä rusketun punaisin sävyin..). Odotan tätä kesää niin kovin ja toivon todella, että se olisi lämmin, kuuma suorastaan ja aurinkoinen ja vihreä ja pitkä! Olikohan liian monta toivetta Suomen kesälle?!
          Maalihuuruista hyvää yötä!

Hyvää Pääsiäistä!

Hyvän pääsiäisen toivotukset tulevat vähän perätilassa, mutta parempi nyt kun viikon päästä. Jotenkin tämä pääsiäinen tuli vähän äkkiä ja taitaa mennä samalla linjalla. En ehtinyt kasvattaa raiheinää ja pääsiäiskukatkin vein vain siskoille viime viikolla. Omat narsissit jäivät kauppaan...
       Joko se nyt alkaa? Kevään perässä juokseminen...
       Tänään oli työpäivä tai pikemmin käväisin työmaalla hoitamassa yhden keikan. Se ei ollut ihan niin hyvin "alustettu" kuin olisin toivonut, mutta selvisin kuitenkin. Tulin vaan niin äkäiseksi, että kotona yritin olla mahdollisimman kaukana muista, etten äksyilisi turhaan ennen kuin saisin vähän ruokaa.
        Ruoan jälkeen sitten nuupahdinkin peiton alle kuin tainnutettuna. Jotain kevätväsymystä varmaan ja ensi yönä siirretään vielä kellojakin! Jaiks!

Tänään oli harmahtava päivä. Lämpötila pomppi plussan puolella koko päivän ja teki pihan veteläksi. Kohta alkaa se ärsyttävin osa kevättä, kun kaikki on pelkkää kuraa. Pitänee kaivaa taas harava esiin, niin saa vähän maanpinta ilmaa... ja naapurit naurunaihetta.
        Alkuillasta kävin lenkillä ja juoksu meni hyvin. Jalat tuntuiva melkolailla hyviltä ja muutenkin olo oli hyvä. En vaan taas osaa pukeutua lenkille. Liikaa päällä ja sitten kuitenkin jossain vaiheessa tuli kylmiä puuskia. Tulis nyt kesä, niin sais vetää shortsit jalkaan ja topin päälle eikä miettiä onko liikaa vai liian vähän päällä!
        Istuin saunassa ja huomasin, että tänä iltana oli taas vähän jotenkin matalalla mieli. Ei mitään syytä enkä tarkoita mitään itku-fiilistä, mutta jotenkin semmoinen... yksinäinen olo.
        Katselin koiran kuvia ja sen taas tietää, ettei se touhu ainakaan helpota tätä oloa. Sitten mies laittoi ihana viestin niiden kaakao-illallisesta ja tuli kamala ikävä semmoista tavallista lauantai-iltaa oman perheen kanssa ja sitten vielä katsoin Intern - Harjoittelija - nimisen leffan, joka oikein sysi tätä ikävä-fiilistä...
         Kolmensadanmetrin huokaus.

Jos huomenna sitten nukkuisi pitkään (siitä kellon siirrosta huolimatta...). Kunhan nyt pääsen peiton alle ensin. Ennen kuin tämä matala fiilis tarttuu teihin, taidan laittaa pisteen ja kömmin nukkumaan.
         Öitä, keväisen harmaa maailma.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
191. juoksupäivä (68 vko loppuu)
- 1246 km
- 7,2 km kylälenkki (41min!!)
- juoksu sujui hyvin, kun aloitin hitaasti ja pidin juoksun hallittuna ja hillittynä
- jossain vaiheessa huomasin, että juoksu kulki hyvin ja kevyesti, vaikka ei se mitenkään helppoa ollut niin kuitenkin vaivatonta
- hengitys toimi ja ryhdinkin yritin pitää hyvänä, vaikka sitä vähän korjailla pitikin
- samoin käsien kanssa piti koko ajan muistuttaa, että "liikuta!" miten se onkin niin vaikeaa
- ilma oli lämmin +3 ja kostea, tiet olivat kuitenkin hyvät

Kiirastorstain tuumiskeluja...

Tykkään siivoamisesta. Vai pitäisikö sanoa pidän, sillä tykkäämisestä tulee mieleen aina sellainen hallitsematon tunne, johon liittyy mukavia vivahduksia. Pitäminen on kai siivouksesta puhuttaessa vähemmän innokas ilmaisu. Noh, joka tapauksessa. Ongelmana minulla on vain se siivoamisen aloittaminen.
         Tänään oli vuorossa pääsiäissiivous, kun ei sitten tarvitsisi enää pyhinä imuriin tarttua. Miten se vaan olikin niin vaikeaa tarttua siihen imuriin tänäänkin... Piti lukea aamun lehti kannesta kanteen, jopa politiikka rupesi kummallisesti kiinnostamaan. Surffailin netissä, että miten se makaroonilaatikko tehtiinkään? Mikäs olikaan oikean juoksuasennon ohjeistus? Piti kääntää tomaatti-istutuksia toisin päin. Pestä koneellinen pyykkiä. Vaihtaa lakanat. Ja niin edelleen...
           Tätä kutsutaan sijaistoiminnoksi, kun yrittää vältellä sitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä. Hassuinta tässä puuhassa on se, että voisi tehdä kaiken tuon sijaishomman sittenkin kun se virallinen duuni olisi tehty - hyvällä omalla tunnolla! Ruuan jälkeen riitti loppujen lopuksi powereita siivoamiseen, eikä siihen sitten loppujen lopuksi mennyt kuin parisen tuntia.

Tänään oli sellainen puoliaurinkoinen päivä. Kylmä tuuli puhalteli pitkin avaria peltoaukeita eikä oikein aurinko jaksanut sulatella lumia sen enempää. Mutta jos se sitten ensi viikolla sulattaisi sitten...
        Kävin tänään lenkillä.
        Jätin lenkin vaihteen vuoksi iltaan niin sitten pääsin suoraan saunaan kun tulin lenkiltä. Toinen syy iltajuoksuun oli se, että halusin testata, että onko juoksuongelmani energian puute vai onko jaloissa oikeasti jotain muuta vikaa. Nyt söin hyvin ruokaa ja lähdin juoksemaan hyvin energiaa tankanneena. Oikeasti vähän pelotti koko juokseminen, sillä nyt on ollut sen verran huonoja juoksuja alla, että ei oikein itsevarmuutta löytynyt siihene, että olisin enää mikään juoksija...
         Lenkki meni kuitenkin hyvin ja jalatkaan eivät oirehtineet sen enempää. Kai se sitten on niin, että lenkille pitää vaan varautua hiilari tankkauksella, että on mistä energiaa repii. Tein Tappavassa Ylämäessä muutaman spurttiharjoituksen ja huomasin, että suunnittelemani mäkijuoksutreenit kesällä tulevat tarpeeseen. Maitohapotus jaloissa oli sitä luokkaa, että sen käsittelyä pitää kyllä parantaa.
        Huomasin myös sen, että tämä murheen kryyni, oikea jalka, on vähän sellainen siipeilijä tuossa juoksussa. Tämänpäiväisen juoksun aikana huomasin, että ensinäkin se läpsyttelee ja ei tee samalla tavalla töitä kuin vasen jalka. Jotenkin se, miten laskeudun oikealle jalalle on ihan eri tuntuista kuin vasemmalle jalalle enkä yhtään ihmettele että kantapää tai pohje tulee kipeäksi. Pitää ruveta vähän seurailemaan...
        Kokeilin tänään solmia juoksukengän nauhat eri tavalla ja ainakin kenkä tuntui napakammalta ja paremmalta kuin ennen. Tässä muutamia sivuja, jos kiinnostaa tajuta, ettei oikeastaan osaakaan sitoa kengän nauhoja oikein:

• Kunto Plus: nyöritä nauhat oikein
• MeNaiset: Selitys juoksukenkien ylimmille rei'ille.

Eilen kun kävelin pihamaalla niin katselin jo tulevan kevään töitä. Muina vuosina minulla on ollut koko huhtikuu aikaa toteuttaa suurta työlistaani, mutta tänä vuonna kun työt alkavat melkein kuukautta aikaisemmin, en tiedä miten jaksan/ehdin oman pihan saada siihen kuntoon kun haluaisin.
          Viinimarjapensaat ovat yksi urakka. Niitä on 25 kappaletta ja jokaiselle pitäisi tehdä leikkaus ja alustan kanttaus ja kuorikatteen lisäys. Kamala työ! Ja pensaat ovat taas oikeita känkkyröitä. Miten ne tulevatkin muutamassa vuodessa tuollaisiksi! Kasvaisivat suoraan ylös, suorilla oksilla ja olisivat kiltisti, mutta ei! Ne kasvavat tuollaisiksi vänkkyröiksi ja ujuttautuvat sinne minne ei pitäisi. Pitäisi ruiskuttaakin ja sitten vielä joku hurjapää on ajanut ruohonleikkurilla kaikki tukipuut vinoon (tai poikki!) joten taitaa minun kevääni hurahtaa viinimarjapuskien kanssa.

Toinen urakka olisi sitten nuo syreenipensaat. Naapurin isäntä on raapinut ne jo raaskuiksi toiselta puolelta, joten pientä siistimistä pitäisi tehdä, mutta en nyt haluaisi ihan matalaksikaan niitä pistää. Jonkinmoinen suoja tielle olisi ihan kiva...
      Ja meidän maakellarille olisi kiva saada oikea katto. Nyt ollaan joka syksy laitettu ressuja suojaksi, ettei syyssateet ja talven sulavedet "sada" kellariin sisään, kun ei ihan ole enää niin pitävä katto kuin mitä se joskus on kai ollut. En tiedä kuka senkin tekisi... puutarhatonttu?
      Tänään on ollut taas vähän semmoista epätoivoa liikkeellä, vaikka suurempaa syytä moiseen oloon ei olekaan. Tuleeko tästä kevättä ollenkaan?! Tuleeko tästä kesästä lämmintä lainkaan?! Saanko minä mitään niistä asioista tehdyksi mitä suunnittelen?!
       Voi kun toivon siemeniäkin myytäisiin pusseissa, heti herneen ja punajuuren vieressä. Ostaisin tusinan ja pistäisin ekoruukkuihin kasvamaan.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
190. juoksupäivä (68 vko)
- 1238, 8km
- 7.2km kylälenkki (48min)
- juoksin lyhyellä askeleella, vailla kiirettä ja jalat tuntuivat erilaisilta eikä samanlaista väsymistä tullu kuin viimeeksi (olin syöny kunnon ruuan pari tuntia ennen ja haukannut banaanin tuntia ennen ja juonut hyvin)
- käytin käsiä enemmän, varsinkin ylämäissä, kun katsoin videoita missä sanottiin käsien liikkeen rytmittävän juoksua ja vievän eteenpäin. Auttoihan se, mutta niiden käyttö unohtui tämän tästä
- parantelin ryhtiä ja asentoa muutenkin ja yritin pitää itseni pitkänä ja ryhdikkäänä, vatsalihaksille töitä!
- askelpituus kesti suht hyvin lyhyenä, paitsi spurteissa menin ihan liiaksi jalkapohja edeltä. Jotenkin päässä on edelleen ajatus siitä, että juoksu on nopeaa, kun askel on pitkä, kun pitäisi saada ajatus siihen, että askeleita pitää ottaa vain enemmän!
- spurtteja ylämäissä ja jalat menivät hapoille heti. Ei varmaan 50m enempää pystyny kerralla... säälittävää!
- hyvä mieli kuitenkin siitä ettei oikea kantapää tai pohje tai ylipäänsä kumpikaan jalka aiheuttanut mitään harmia kipujen suhteen - vielä ainakaan. Venyttelin iltasella pitkään ja tarkasti ja pitäisi vielä vähän jalkapohjia rullailla piikkipallolla.
- +2 ja puolipilvinen ilta, mukava keli juosta ja kuivat tiet! Kesää odotellessa...

Vähän spontaani!

Olen aina ollut vähän semmoinen rutiinien rakastaja. Se, että tietää mitä tekee päivän aikana tekee olon turvalliseksi ja jotenkin pystyn toimimaan paremmin, kun tiedän missä olen ja miten. Joku voisi sanoa, että olen tylsä - ja varmaan on sanonutkin! Mutta minulle tämä "tylsyys" sopii hyvin ja olen ns. omalla pelikentällä silloin.
         Tänään kuitenkin pomppasin vähän pois mukavuusalueeltani ja tein spontaanisti asioita. En mitään riippuliitoa tai ulkomaanmatkaa, mutta pikku juttuja. Pienistä jutuista se on lähdettävä liikkeelle ennen suuria mullistuksia!
         Kun olin saanut tomaatin siemenet purkkeihin lähdin nauttimaan auringonpaisteesta pienelle kävelylenkille. Tuuli kylmästi, muuten olisi ollut mukava keli kävellä, mutta ei paha nytkään, kunhan oli varautunut villapaidalla. Törmäsin naapurin väkeen ja vaihdoin muutaman pakollisen sanasen ennen kuin pääsin omille teilleni. Kävelin ja tein askelkyykkyjä aina välillä ja mukavaa olikin yhdistää ulkoilu ja treenailu, kun en oikeastaan ole muuten ulkona treenaillut kuin juossut. Kesällä voisi tehdä lihaskuntoakin enemmän pihamaalla... (yeah, right! Ihan kuin jaksaisi pihalla tehdä enää mitään muuta kuin maata töiden ja oman pihan töiden jälkeen... onhan se nähty! Saa sitä kuitenkin puutarhurikin haaveilla...). 
         Kävin rannassa katsomassa, joko pääsisi uimaan. Luin eräästä kuntoilulehdestä artikkelin triatlonista ja olisi hauska kesällä kokeilla. Ei tietysti ihan ammattilaismitoilla, mutta ihan vaikka vaan omilla matkoilla. Uisi, pyöräilisi ja juoksisi. Pitänee harkita vakavasti ainakin...

Kuten huomaatte, ei ole maisema kamalasti muuttunut sitten viime kertaisen uimarantalenkin jälkeen. Lunta melkein yhtä paljon ja avovedestä ei tietoakaan. Sen verran kuitenkin löytyi hiekkaa jo paikka paikoin, että pääsin biitsi-tunnelmaan... Aloha!
       Hauskinta näissä kevätpakkasissa on tuo hankikeli, mikä antaa mahikset kävellä ihan minne vain ja hanki kestää! Nytkin hyödynsin sitä lenkillä ihan surutta ja oikaisin reittiä sinne ja tänne. Oikeasti minulle tuli lenkillä jo vähän nälkä ja yritin vain päästä nopeasti kotiin syömään ♥ Aurinko paistoi silmiin ja nautin viimeisistä maaliskuun päivistä. Mielettömältä tuntuu ajatella, että kohta eletään jo huhtikuuta! Oikeaa kevätkuukautta!
        Jippie!

Arvatkaa kuka pääsi jo fiilistelemään hiekkaa ja rantaelämää?!? ♥

Ruuan jälkeen oli sitten sen spontaaniuden vuoro, kun lähdin treffeille ♥ itseni kanssa. Säälittävääkö? Ehkä, kenties, mutta harvoin tulee ajatteelleeksi sitä, että ihminen jonka kanssa viettää eniten aikaa on oma itse ja jos ei viihdy itsensä kanssa, miten voi olettaa, että joku toinen viihtyisi. Eli. Minulla oli tänään laatuaikaa itseni kanssa ja huomasin, että ikävuodet ovat tuoneet minulle yhä enemmän tyyneyttä ja hyväksyntää tätä tyyppiä kohtaan, jonka ihon alla elän. Oli mukava tehdä jotain ihan vaan itse, omin päin.
         Kävin katsomassa leffan.
         Kung Fu Panda 3.
         Olin ainoa "tämän ikäinen" ilman pienempää seuraa. Muut olivat raahanneet leffateatteriin pienempää ihmisrotua. Minä istuin rehellisesti yksin, ilman omia tai sukulaislapsia ja katsoin lasten leffan ja nautin joka minuutista!

En tiedä miksi, mutta Kung Fu Panda nyrjäyttää minun sydämessäni jotain ihanasti sijoiltaan ♥ Olen nähnyt kaikki kolme ja kaksi löytyy omasta elokuva hyllystäkin (pian kolme!). Kai Po-panda muistuttaa minua minusta, jotenkin semmoisen itsensä löytämisen osalta. Innostus ja halua tehdä hyvää, vaikka välillä ei ihan mene putkeen... Se kiehtoo ja saa minut ainakin uskomaan johonkin semmoiseen iänikuiseen totuuteen siitä, että kaikki on mahdollista, jos vaan luottaa itseensä. Kolmas osa olikin pitkälti kertomus siitä, että jos yrittää olla joku muu, päätyy aina olemaan kakkonen. Pitää olla aina se, joka osaa parhaiten olla - oma itsensä!
         Ei mitenkään huono neuvo, edes tämmöiselle ylikasvaneelle, lapsenmieliselle naisihmiselle, joka löysi tänään taas sisäisen kung fu pandansa ♥
          Ihana leffa ja sai hyvälle mielelle ja hymyilemään!
          Spontaanius kannattaa, huomasin sen tänään, mutta taidan huomenna tehdä kuitenkin taas ihan normijuttuja kuitenkin... olla oma itseni. Osaan sen parhaiten ♥

Kuva napattu Finnkinon sivuilta.

Istutuspotterot sanomalehdestä ja toivoa kasvunihmeestä

Olen hurahtanut kevääseen! Myönnän ja tunnustan. Ulkona paukkuu asteen parin pakkaset, lunta on nurkat väärällään ja muuttolinnut ovat ottaneet kai jo paluulennon etelään, mutta minä teen kevättä sormenpäät vihreinä.
         Tänään istutin toiset tomaatinsiemenet, korkeammat ja isommat yksilöt potteihinsa. Tein tällä kertaa ne sanomalehdestä, kun tämän kevään puutarha-teemana minulla on "Kokeile uutta ja hämmästy!" , joten tähän teemaan osuvasti tein sitten ns. maatuvat istutusruukut, joista tulevat taimet on helppo siirtää isompiin astioihin ihan noin vain, kun kuppi kerran maatuu.

Tarvitaan

• sanomalehti, josta leikataan noin 10-15cm suikaleita, riippuen miten korkean ruukun haluaa.
• pullo, lasi tai muu esine, jonka ympärille voi paperisuikaleet kääriä
• vettä esimerkiksi lautaselle, jotta pohjataitokset kestävät vähän paremmin kasassa
• ruukuille jokin reunallinen astia, joka pidättää vettä

 

 

Suikaleet kieritetään pullon ympäri ja taitellaan pohjasta tasaisesti lomittain. 

(Huomasin, että kuvassa oleva vesipullo ei ollut paras mahdollinen muotti, kun muovipullon muodot olivat erikokoisia, enkä meinannut saada tötteröä kunnolla irti, kun pullo olikin paksumpi keskikohdasta. Lasipullo olisi ollut kai järkevämpi vaihtoehto.) 

Taittelin pohjan tasaiseksi ja kun se tuppasi vähän repsottamaan heti kun irti laski niin kastelin pohjan vähän vedessä, jota olin laittanut lasilautaselle. Veden kastellessa sanomalehden, liitos pysyi tai "liimautui" vähän paremmin kiinni. Älä kuitenkaan liota paperia liian kauan vedessä, sillä sanomalehti pehmenee nopeasti ja pohja menee puhki... nimimerkki, kokeilin sitäkin!

Sitten asettelin valmiit ruukut vanhaan istutuslaatikkoon vieriviereen. Tässä on hyvä mainita se, että astia mihin nämä "ekoruukut" laittaa pitää olla umpipohjainen, sillä kastellessa nämä ruukut eivät ole varmimpia pitämään vettä, joten alla saisi olla semmoinen astia, missä on vähän reunaa ja umpipohja.

Ja sitten vaan mullat ja siemenet ruukkuihin ja kasvunihmettä odottelemaan! Laitoin vielä kylvöksen päälle muovikelmua, että kosteus pysyisi paremmin ja olisi vähän lämpöisemmässäkin, itäisivät paremmin. Katsotaan nyt moniko nostaa päätään. Pitäisi vaan saada ilma plussan puolelle, sillä en voi kovin kauan pitää torppaa kasvihuoneena, vaan pitäisi saada taimet vahvistumaan tuonne grillikatoksen suurten ikkunoiden ääreen. Eli nyt ne kevään lämmöt olisivat ihan tarpeen!

Multa ja idätykset! Kevättöitä parhaimmillaan! Kasvakaa, pienet tomaatit, kasvakaa! ♥

Kangertelee...

Aurinko hämäsi tänään pahemman kerran. Paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, mutta kun ulos meni niin vastassa olikin kylmyys. Toppanutut eivät meinanneet villapaidan kanssa riittää!
        Lämmitin taloa, joka tuntui viikonlopun jäljiltä olevan kylmä sekin. Uunissa ja takassa oli tulet, joten toivottavasti huomisaamulla olisi torppa jo kotoisan lämmin. Vaikka tuvassa oli viikonlopun poissaolon jälkeenkin +21 astetta niin isossa tilassa se tuntui jo kylmältä. Pikkusiskolla tosin oli sisälämpötila +17, joka tuntui aika viileältä, että olisi pitänyt tuntua suorastaan kuumalta tulla kotiin. Tämmöinen "lämpöhakuinen ohjus" ei vain tykkää siitä, että on kylmä. Koiran kanssa nipistin talon lämmityksestä, että koiralla olisi mukavampaa ja laitoin sitten itse enemmän päälle illalla, jos siltä tuntui. Huomaan, että tietyllä tapaa ajattelen niin edelleen...

Kävin aamupäivälenkillä ja olipas huono keikka... Jalat ihan uuvuksissa ja vasemman jalan pohje/akillesjänne tuli kipeäksi. En juossut kuin vitosen lenkin, kun olo oli niin vetämätön. Tuli vaan paha mieli tämmösestä juoksusta, vaikka pitäisi vaan huonot lenkkipäivät unohtaa ja siirtää katse seuraavaan, mahdollisesti parempaan päivään... En tiedä missä oli vika. Aamupala oli ihan hyvä ja riittävä, jaloissakaan ei ollut lähtiessä mitään erikoisempaa ja eilisen rokotuksen sivuvaikutuksetkin olivat jo kadonneet tai ainakaan en niitä huomannut enää aamusella. Jalat vaan hyytyivät taas totaalisesti. Tulisi jo kesä ja lämpimät päivät niin saisi juosta vähän mukavammin...
         Laitoin juoksuvaatteet ulkonarulle kuivumaan pesun jälkeen. Jos niihin tarttuisi vaikka kevättuulen tuoksua...

Iltapäivällä kävelin vähän pihamaalla ja napsin kuvia. Kokeilin pellon pintaa ja hyvin kesti askeleiden alla. Hankikeli. Nyt olisi hyvä mennä suksilla, jos sattuisin tykkäämään hiihtämisestä... Se on kyllä semmoinen laji, mihin en ole itseäni saanut yllytetyksi...
        Nämä kylmät kelit vähän pysäyttivät kevään tulon ja pihamaalta ei ole lumia sulanut näiden päivien aikana. Ihan kivasti kuitenkin jo lumettomiakin laikkuja pihalta löytyy ja odotankin ensi viikon plussakelejä, kun loputkin kinokset saavat kyytiä.

Katselin samalla vähän kevään töitä. Viinimarjapuskien kimppuun olisi tultava ainakin. Sekä leikattava, että kantattava niiden alustat. Olisi sitten kesällä ruohonleikkuukin helpompaa. Ja syreenipensaatkin retkottavat naapurin isännän pellon puolella ja aina ohiajaessaan repii oksia koneillaan. Ja kukkapenkkejä pitäisi vähän laajentaa, jos ei ihan uusia jaksa tehdä... Ja sen semmoista.
         Kevät hoi!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
189. juoksupäivä (68vko alkaa)
- 1231,6 km
- 5.4 km uimarantalenkki (31min)
- huono juoksu jo alusta asti. Mieli olisi tehnyt vaikka mitä, kun on ollut 4 päivää juoksutta, mutta jalat vetivät jo alussa maitohapoille eikä homma korjaantunut koko aikana. Vasen pohjekin tuli akillesjänteen kohdalta kipeäksi ja hyvä vaan kun lenkki oli vain tuon viiden kilsan mittainen. Olisi ollut taas jalka kipeänä kauemmin...
- Hengitys ei onnistunut ollenkaan ja ryhtikin oli mitä sattui. En osaa enää juosta oikein!
- tuli vaan huono mieli tämmöisestä juoksusta. En tiedä oliko asvalttitie pitemmän välipäivien jälkeen huono idea, vai mistä sain jalan taas kipeäksi.
- ilma oli hieno. Aurinkoinen, vaikkakin kylmä, -2

Juhlista selvitty, rokotus saatu ja siemeniä kylvetty

Juhlat Helsingissä juhlittu ja hengissä selvittiin. Läheltä kyllä liippasi, ettei nirri lähtenyt, sillä minua ei TODELLAKAAN ole suunniteltu pönöttämään kaikenmaailman juhlallisilla illallisilla tai akateemisten piirien keskellä. Mutta kerran elämässä on kai ihan hyvä nähdä väitöskirjan juhlatkin.
         Huomasin varsinkin sitten 'iltagaalassa' kun olin tälläytynyt juhlavaan iltapukuun ja istuin professorien ja kaikenmoisten tutkijoiden seassa, että onneksi minulla on sellainen työ missä touhutaan ns. ruohonjuuritasolla. Akateeminen seura ei ollut minua varten, huumorintaju, jutut tai ylipäänsä se tieteellinen ja teoreettinen suhtautuminen elämään oli minulle vierasta. Ja samalla tuntui hassulta, että samoista vanhemmista on tullut niin erilaisia lapsia, kuten minä ja isosiskoni - miksei myös pikkusiskoni. Ollaan niin erilaisia, mutta kai se pitäisi ajatella rikkautena.

Vietin ne kaksi yötä, jotka Helsingissä olimme, pikkusiskon vierashuoneessa. Nyt kun sillä semmoinen on uudessä kodissaan. Toisten nurkissa asuminen ei ole mitään herkkua. Koko ajan on ihan kuin tiellä ja tukkeena eikä tavaroita löydä tai pitää koko ajan olla kysymässä lupaa tehdä tuota ja tätä. Uni on yksi ongelma. Olen huono nukkumaan muualla kuin omassa sängyssä ja kahtena yönä nukuin varmaan yhteensä sen 7 tuntia. Univelkaa tuli tuliaisena rutkasti. Sunnuntaiaamuna heräsin jo 7 maissa ja hiiviskelin alakertaa kun en jaksanut sängyssäkään valvoa. Tyhjensin tiskikoneen ja tein aamupalaa ja luin lehtiä hiljaisessa, vieraassa talossa. Tuli kamala koti-ikävä...

Nyt olenkin tänään sitten ollut NIIN onnellinen kun olen saanut nuuhuta omissa nurkissa, käydä omassa suihkussa, tehdä omassa keittiössä aamupalaa ja iltapalaa ja olla sohvalla pitkin ja poikin ilman, että se tuntuu vieraalta tai väärältä. Ja mikä parasta, omassa sängyssä on saanut nukkua univelkaa pois...
        Muualla melko hyvä, kotona kaikista paras.
        Perjantaina soitettiin töistäkin ja pyydettiin huhtikuussa töihin. Olin yhtä aikaa innoissani ja vähän huolissani. Työmaalla on muuttunut niin kovasti kaikki viimeisen puolen vuoden aikana, että vähän pelottaa mennä sinne. Muuten kyllä töihin meno on mukavaa.
        Kävin tänään ostamassa uudet työnututkin, pusakan ja pöksyt, kun ei ole oikeastaan kuin kesäkamppeita tähän mennessä ollut. Nyt on sitten lämpöisempi takki ja housut jos nämä kylmät kelit vielä huhtikuussa jatkuvat. Raivostuttavaa muuten noiden työvaatteiden kanssa on se, että ne on oikeastaan miesten malliin tehty. Naisen kroppa kun vähän eroaa miehestä niin esimerkiksi housut eivät istu oikein hyvin ja takissa taas oli ongelmana se, että se mikä oli hyvä keskivartalosta, oli liian lyhyt hihoista. Nyt minulla on sitten sellainen takki, mihin mahtuisi keskelle kaksi minua, mutta hihat ovat hyvät... Kompromissi.

Kävin ottamassa tänään myös jäykkäkouristusrokotteen ja ensi viikolla olisi puutiaisaivokuume-rokotuksen vuoro. Käsivarsi on kipeä ja päätä vähän särkee ja väsyttää. Jotain vieroitusoireita rokotuksesta... Kunhan en vallan jäykisty, niin nämä kyllä kestetään!
       Luulisi ettei tämän ikäinen enää jaksaisi jännittää rokotuksista, mutta niin sitä vaan kämmenet hikosivat kun hoitajaa odottelin. Olen aina vihannut terveysasemia, sairaaloita, hoitajia, lääkäreitä.. Jotain neuvola-aikaista traumaa on edelleen ilmassa. Onneksi tällä hoitajalla oli vihreä paita! En juossut karkuun.
        Tänään oli ihana auringonpaista, mutta melko kylmä keli muuten. Viikonloppu toi sen takatalven mukanaan ja nyt sitä sitten taas odotellaan milloin tämä kylmyys vaihtuu kevääksi.

Ostin tänään kokeiluun tämmöisen idätyslaatikon, missä on tuollaisia kennoja taimien käsittelyn helpottamiseksi. Aukenevat auki ja taimi olisi helpompi napata sitten koulintavaiheessa pois. Katsotaan nyt itääkö minun tomattini ja onko tämä kätevä vai täysin turha ostos. Toiset tomaatin siemenet kylvän ihan normaalisti. En vain tiedä mihin minä näiden kanssa joudun, jos ei voi laittaa maahan vasta kuin maa on tarpeeksi lämmin... Pitää varmaan rakentaa joku minimaalinen kasvihuone tuonne kasvimaan reunaan, että nämä tomaatit (tai mahdolliset tomaatit) selviävät.

Tätä se kevät minulle on. Mullan tuoksua ja sitä, että saa vähän edes katsella kasvun ihmettä. Ostin tänään muitakin siemeniä jo kasvimaalle kylvettäväksi, mutta sinne ei ihan heti taida päästä... Lumivalleja on vielä metritolkulla!
          Nyt minä kuukahdan tähän pöydän ääreen jos en painu pehkuihin. Jäykkäkouristusrokote aiheuttaa minulle velttoutta ja väsymystä. Luonnonoikku, kenties?

Takatalven oireita...

Tänään oli jo sen oloista, että keväälle saa heittää hetkeksi hyvästit. Pilviä kerääntyi taivaalle ja mittarilukematkin laskivat vähän alemmas ja iltapäivästä satoi räntäistä lunta. Talvi menee, hyvä vuodenaika, mutta takatalvi kalskahtaa jo pahalta...
         Tänään tein vähän pääsiäisjuttuja siskoille, kun viikonloppuna olisi tarkoitus nähdä. En tiedä sopiiko ruukut ja korit siskojen tarkkaan sisustukseen, mutta ainakin nyt jotain viemisiä ajattelin tehdä.
         Tein sanomalehtipaketit valmiiksi niin ei tarvinnut kippautella enää valmiita ruukkuja kyljelleen paketointia varten. Tehtiin samoin, puutarhakoulussa joulukukka-asetelmille valmiita paketteja niin ei mennyt sitten aikaa asiakkaan ootellessa pakettiaan. Kätevää ja turvallista.

Oli mukava oikeastaan meidän pienessä rautakaupassa hypistellä multia ja ruuukkuja (niitä kahta...heh!) ja ostin kyllä jo tomaatin siemeniä, mutta kun ei ollut taimimultaa niin en vielä laittanut niitä multiin. Pikkasen jo peukolon vierustat vihertää, että pääsisi jo avomaalle ja pihamaalle puutarhan kimppuun!
         Omille sisäkukille pitää varmaan mullat vaihtaa tänä keväänä, kun ovat vähän...hmmm... kärsivän oloisia. Olen omituinen puutarhuri, kun kaikki ulkokukat saan selviämään suht hyvin, mutta sitten nämä "luonnottomat" sisäkasvit eivät vaan elä ja kukoista... Rajattu viherpeukalomaisuus!

Tämmöinen tuli pikkusiskolle ja ajattelin sanoa, että jos ei kelpaa niin antakoot sitten naapurin lapsille virpomispalkaksi! En ehtinyt rairuohoja edes miettiä, joten pitänee itsellekin vain ostaa joku kukka pöydälle pääsiäisen iloksi. Isosiskolle tai paremminkin siskonpojalle annan sitten korin, helpompi kannella ja siirrellä.

Kävin tänään juoksemassa, mutta eipä nyt ollut mikään ratkiriemukas lenkki. Jalat olivat kuin puuta ja välillä piti kävellä, kun ei vaan jalat vieneet. Taitaa viikolla juostu ennätys painaa vieläkin ja jonkinmoinen rasitus tämän päivän juoksussa kävi oikeaan kantapäähänkin.. kipeytyi. Väsynyt juoksuasento ja huono askellus tai sitten vain tämän viikon kova rasitus. Taitaa tulla nämä viikonlopun juhlat ihan hyvään saumaan niin tulee vähän juoksutaukoa ja jaloille lepoa.
        Varasin tänään ajan rokotukseen. Tuli miehen kanssa puhetta rokotuksista, kun hän saa ne töiden puoleen. Jäin miettimään, että milloin minua on piikitetty ns. rokotusohjelman rokotuksilla. Viimeksi taisin käydä nappaamassa sikainfluenssa rokotteen silloin joskus muinoin. Onneksi löysin rokotekortin, missä luki rokotus-ajankohdat. Tänä vuonna meni jäykkäkouristus umpeen, joten ainakin sen käyn piikittämässä, kun kerran mullan kanssa rupeaa taas kohta meuhkaamaan. Sitten mietin hepatiitti A ja B jotka taitavat olla pikemminkin matkustavien ihmisten rokotteita, tai puutiaisaivokuumetta... pitää kysyä hoitajalta millainen tarvis semmoisilla rokotteilla on.
         Jotenkin vähän masentaa tulevat kylmät kelit. Lämpötila laskee taas pitkälle pakkasen puolelle ja just kun vähän ehti opetella luopumaan jo eskimo-pukeutumisesta. Takatalvi ei ole kevätihmisten asia...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
188. juoksupäivä (67 vko)
- 1226,2 km
- 7.2 km kylälenkki (48min)
- juoksu kangerteli heti alusta asti ja loppuun saakka. Jalat ei vaan jaksaneet juosta kunnolla ja ryhtiäkin piti korjailla. Kävelin välillä kun ei kulkenut niin ei ainakaan väkisin mene!
- hengityskin oli taas semmosta puuskuttelua eikä rauhallista ja tasaista
- asento liikkui huonosta läsähtäneeseen vaikka miten yritti käyttää treenattuja vatsalihaksia hyödyksi...
- oikea kantapää kipeytyi iltaa kohden ja kai mie taas juoksin huonosti kantapohja edeltä alamäkiin tai sitten se on ärtynyt liikarasituksesta.
- jäi vähän huono fiilis juoksusta, mutta onhan näitä ollut tässä juoksuhistorian aikana... 
- +5 ja pilvinen, tuulinen keli, tiet olivat märät ja sulat

17,1 KILOMETRIÄ !!!!

Väsytti tänä aamuna taas julmetusti, kun eilen meni nukkumaan meno myöhemmäksi kuin normaalisti. Aamu oli aurinkoinen ja kaunis, vaikka yöllä olikin tullut vähän lunta maahan. En ole koskaan ymmärtänyt sitä sanontaa, että "uusi lumi vanhan surma". Uusi lumi on uutta lunta vanhan päälle. Ei nietokset ainakaan vähentyneet tänään..
       Lämmitin torpan ja tuntui, että oli motivaatio kateissa vähän joka asiaan. Lämmityksen jälkeen oli motivaatio hakusessa juoksun suhteen. Muutamassa jutussa sanottiin, että parhaimmat juoksijat ovat niitä, jotka juoksevat silloinkin kun motivaatiota ei ihan heti löydy. Minusta parhaimmat juoksijat ovat semmoisia, jotka löytävät juoksemisen ilon silloin kun sitä vähiten luulisi löytävän. Kuten minä tänään ♥

Lähdin juoksemaan ja alkuun ajattelin, että juoksen kevyesti ja pienemmän lenkin kun väsytti eikä ollut semmoinen "booster-olo" ollenkaan, että olisi jaksanut mitään ihmetekoja tehdä, mutta sitten kun olin kolmen kilsan metsätie-lenkin päässä, päätin kurvatakin toiseen suuntaan kuin tavallista ja hankkia uutta tietä jalkojen alle. Se sitten vähän virahti...
       Juoksin naapurikylän kautta tuon lenkin, joka on ollut ajatuksissa semmoinen "mahdoton lenkki"-tittelillä. Etappi etapilta tuli vastaan ja kun ei kroppa huutanut hoosiannaa vaan pikemminkin oli rauhallinen ja rento niin jatkoin juoksua aina siihen asti, kun ei enää luonto antanut periksi luovuttaa ennen omaa postilaatikkoa.
       Juoksin 17.1km aikaan 1tunti 50 minuuttia ja täytyy kyllä sanoa, että postilaatikolla en tiennyt itsekään itkinkö vain nauroinko!
      Tavoitteni, 15km puhdasta yhtäjaksoista juoksua ylittyi parilla kilsalla - vähän kuin varmuuden vuoksi ja tuntui kyllä mahdottoman hyvältä! Tavoitteiden saavuttaminen vaatii armotonta työtä, mutta sitten kun saa otteeseen ja tavoitettua, niin tunne on NIIN HYVÄ!! Ihan kuin olisi voittanut jotain suurempaa. Ja se mistä olen eniten ylpeä itsessäsi, on se, että en tee mahdottomia tavoitteita vaan näköjään pystyn tavoittamaan ne yksi kerrassaan omaa vauhtiani!
       HYVÄ MINÄ!

Yritin lenkin jälkeen pitää jalkoja liikkeessä sen verran, ettei ne ihan pakkautuisi täyteen kuona-aineita juoksun jälkeen ja yritin syödä hyvää ruokaa, että lihakset saisivat ravinnetta kasvaa ja kehittyä. Mutta olivathan jalat vähän oudon tuntuiset, ei niin kipeät kuin olisin luullut, mutta huomasin eron ns. normilenkkiin. Huomennahan sen tietää miten olen onnistunut iltavenyttelyissä ja putkirullailu-hieronnassa, että pääsenkö edes ylös enää sängystä.
         Ruuan jälkeen torkahdin sohvalle. En ihan antanut uneen asti mennä, kun olen huomannut, että se sekoittaa sitten muuta unirytmiä iltasella, mutta vähän tasoittelin ruokaa ennen iltatoimia.
         Nyt illalla tuntuu kyllä kroppa kuin puuklapilla hakatulta, mutta lähinnä käsivarret ovat kipeinä eilisestä treenistä... Pitäisi ottaa oppia omista neuvoista ja höllätä välillä treeneistä...

Koko päivän aurinko jaksoi paistaa ja melkeinhän se sataneen lumen sulatti maasta. Tulisi jo se kunnon kevät niin pääsisi nurmikkoa leikkaamaan ja kukkapenkkejä raivaamaan. Jotenkin tuntuu jo tämä vaatteiden pukeminen ja toppahaalarissa kulkeminen jo niin "last season"-meiningiltä...
      
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
187. juoksupäivä (67vko alkaa)
- 1219,0 km
- 17.1 km naapurikylän lenkki (1h50min)
- USKOMATONTA!!! Juoksu sujui alusta asti hyvin, jaksoin hyvin eikä mitään selvää väsymyspiikkiä tullut. 
- ylämäissä huomasin että vaikka pulssi nousi ja hengitys tiheni niin homma palautui nopeasti normaaliksi kun pääsi mäen päälle ja tasaiselle
- kenkä piti hyvin melko sulilla teillä ja lipsumista ei paljoa joutunut kärsimään
- hengitys pysyi rauhallisena koko matkan josta olen enemmän kuin iloinen ja hämmästynyt. Sain hengitellä melko hitaasti ja rauhallisesti ja silti jaloissa riitti virtaa!
- 13 km jälkeen alkoi jaloissa tuntumaan, että nyt mentiin entisen ennätyksen ohi ja polvien iskunsieto ylitettiin. Ei se kuitenkaan kipeää tehnyt, ainoastaan tunsin, että nyt mennää sille osalle missä jalat kehittyvät.
- ryhti ja asento olivat melko hyvät koko matkan, iltasella huomasin alaselän kipeytyneen, mutta voi olla ihan askelluksesta, kun juoksin melkein kaksi tuntia.. katsotaan aamulla.
- kotona oikean jalan toinen varvas oli hellä, mutta suurempia vammoja ei tullut - vielä.
- Olo oli AIVAN MAHTAVA kun kotitiellä kävelin, enkä oikein tiennyt itkeä vai nauraa, joten tein molempia!
- OLEN NIIN YLPEÄ ITSESTÄNI!!♥♥♥

Ulkoistettu aurinkoon!

Nyt kuulkaa hemmotellaan! Tänäänkin oli sellainen päivä, että näihin voisi tottua! Aurinko paistoi siniseltä, täysin kirkkaalta taivaalta ja lämmitti jo oikeasti poskipäitä ja kasvoja. Mieletön kevätpäivä!
         Kävin aamupäivästä sunnuntaikävelyllä rantalenkillä kameran kanssa. Mistään kovin rauhallisesta tai yksityisestä lenkistä ei voinut puhua, sillä jotkut muutkin olivat huomanneet, että tänään oli oikein mainio ulkoilusää ja siellä oli pilkkimiehiä ja muuta ulkoilijaa ihan tarpeeksi. Mutta ihanaa oli käpsehtiä rannalla ja haaveksia auki olevasta sinisestä järvestä. Vielä se oli melko tiiviisti jään peitossa lukuunottamatta pieniä virtapaikkoja vähän kauempaa.

Kävelin ja nautiskelin. Oikeastaan koko päivän olin tänään ulkona, sen verran että kävin ruokaa haukkaamassa viihdyin sisällä, mutta iltapäivästäkin käytiin isän kanssa katsomassa metsän reunaan tehtyjä puupinoja ja sitä naapurin kosteikkoa, kun isä ei ollut sitä nähnyt. Vain kuullut huhuja.
        Tänään taas huomasin, että meillä ei isän kanssa vaan mene kemiat niin yksiin kuin mitä luulisi. Joku homma tai projekti, missä puhutaan siitä millainen ruuvi laitetaan tai miten päin lauta naulataan, sopii meille hyvin ja tullaan suht hyvin toimeen. Mutta tänään, kun käveltiin melkein puolitoista tuntia metsätiellä niin huomasin jälleen kerran, että ei vaan onnistu. Joko ollaan liian samanlaisia tai liian erilaisia, mutta siinä missä äidin kanssa voidaan hekotella jollekin asialle pitkänkin aikaa tai löydetään molempia naurattava juttu jostain asiasta, niin isän kanssa ei onnistunut millään. Siispä puhuttiin puun hinnasta ja metsätien kunnosta.
         Joskus, kuten tänään, kokeilen aina välillä, että missä mennään. Se olin minä, joka isän pyysi kävelemään, mutta kai se pitäisi uskoa, etten vain ole se tytär meidän lapsikatraasta, jonka kanssa isä löytää jotain yhteistä. Ja oikeasti jos rehellisiä ollaan, niin en minäkään oikein löydä isästä semmoista, jota voisi sanoa "yhteiseksi säveleeksi". Ajatellaan elämästä todella eri tavoin.
         Pitipä taas sekin huomata - jälleen kerran.

Käytin viimeiset auringonrippeet illalla hyväkseni ja tein vähän jalkatreeniä hangessa... tai siis pihalla, mutta kuitenkin ulkona. Askelkyykkyjä ja kyykkyjä ja jalannostoja. Pitäisi saada vähän vahvuutta reisiin, kun ne ovat ensimmäisinä hyytymässä juostessa. Minulla on kesäkuu sellainen takaraja, et sitten pitäisi olla jo tuloksia näkyvissä talven ja kevään treenailuista. Kunhan nyt kaikki kohdat pysyy kunnossa ja terveenä ettei mikään paukahda tai hajoa... Yritän sitä kyllä välttää viimeiseen asti vahvistamalla juuri niitä heikkoja kohtia.
         Kevät ja aurinko tuovat treeneihinkin kyllä ihan erilaista poweria ja iloa ja intoa. Sitä on kyllä kaivattukin kaiken sen loskan keskellä, mitä tämä talvi on ollut! Ajatelkaa, kohta on selvitty taas yhdestä talvesta.
          Hurraa!

Jos kevät ei tule, se tehdään!

Aivan mielettömiä auringonpaisteen ilotulituksia viimeiset kaksi päivää! Olen imenyt aurinkoa kuin radioaktiivinen sieni ja pian loistan pimeässä!
           Eilen sain tarpeekseni tästä kevään paikalleen jymähtäneestä olotilasta ja nappasin traktorin ja vein suurimpia kinoksia räystäiden alta jo pois pihasta. Tietyt köntit sinne vielä jäi, mutta suurimmat möykyt on nyt jo pois. Kevättä tein ja aurinkoa autoin! Pihatieltäkin työnsin kasoja vähän kauemmas että sulavedet (jos niitä nyt tulisi lähikuukausina..) valuisivat peltojen kyntöuriin tai minun nurmikon puolelle eikä jäisi lillumaan pihatielle.

Hymyilytti vähän kun pelkästään traktorissa istuminen sai aikaan sen, että piti puolessa välissä mennä ja vähentää ulkovaatetta reilusti. On taas opetteleminen miten pitää kevääseen pukeutua! Ihanaa kuitenkin kun aurinko jo lämmittää ♥
        Tänään paistoi aurinko aamusta asti ja heti kun aamuaskareista selvisin, lähdin nauttimaan lauantaisesta vapaasta aamusta kävelylle metsätielle. Otin aurinkoa ja vaikka rusketusraitoja ei vielä tule muualle kuin naamaan niin kelvatkoon!
        Naapurin isännän viime viikolla tehtyä kosteikkoakin kävin katsomassa ja aikamoista mylläystä siellä oli tapahtunut. Pitänee lumien sulettua käydä oman metsän puolelta vähän kurkkimassa, millainen kompleksi se oikein on. Ja varsinkin jos kevätlinnut laskeutuvat sinne riehumaan!
       

Metsätietä olivat kuluttaneet puurekat, jotka olivat hakeneet isoja puukasoja pienimmäksi tien reunoilta. Ajattelin ensimmäisten pinojen kanssa, että onpas otettu puuta, mutta seuraavissa pinoissa sitä puuta vasta olikin. Melkein kymmenmetriset pinot koivupuuta tienlaidassa... Kuva ei anna oikeaa kuvaa pinon korkeudesta.

Omassa pihassa valmistelin ensi viikkoa varten jo kunnon tietä ulkosaunalle. On vähän jäänyt lumityöt kesken saunapolulla melkein koko talven ja nyt sitten olikin työntäminen, että sai kinokset liikkeelle. Poltin pari pesällistä puuta saunan kiukaassa että vähän kokeilin piipun vetoa ja lämmitin seiniä. Jos vaikka ensi viikolla saisi saunan siivotuksi niin pääsisi joku ilta korkkaamaan kevätkauden saunomisella. Olikin aika ihana puuhastella vielä alkuillastakin lumikasojen kimpussa saunan vierustoilla kun aurinko lämmitti ja saunan savut tuoksuivat ilmassa. Olin kyllä harvinaisen onnellinen juuri silloin ♥

Tänään kävin iltalenkillä, kun sitten pääsi suoraan saunaan kun lenkiltä tuli. Aurinko houkutteli kyllä iltapäivästäkin lenkille, mutta eipä ollut hassumpi auringonlaskiessakaan juosta kyläteillä. Varsinkin kun olivat melkein suli - jopa hiekkatiet. Selvästi huomasi tossun alla, että askel vei eteenpäin eikä vain polkenut paikallaan niin kuin sohjon kanssa ja muutenkin oli jotenkin virtaa ja energiaa juosta. Ilta ehti hämärtyä ja viilentyäkin, mutta sen verran hyvä fiilis juoksusta jäi, että "jäähdyttelin" lenkin jälkeen pihatiellä tanssien ♥

Selvästi kyllä huomaa mikä vaikutus pimeän talven jälkeen auringolla on! Mikä energia hurina kropassa! Tämmöisiä päiviä lisää ja vähän enemmän asteita mittariin niin saisivat nuo lumet kyytiä. Tänään jo tuntui siltä, kun teki lumitöitä tuolla saunalla, että vitsi kun voisi viedä lumet jo johonkin metsän laitaan sulamaan ja putsata piha lopuistakin kinoksista. Ei nyt malttaisi odottaa kevättä enää yhtään!
         Niin ja viikon päästä on luvattu jotain napapiiriltä tulevia kylmiä kelejä eli hyvällä lykyllä saan vielä lumivaipan pihani peitoksi! Eiiiiiiiiii.....

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
186. juoksupäivä (66vko loppuu)
- 1201, 9km
- 7.2 km kylälenkki (44min)
- juoksin ensin sillä mielellä, että hiljakseen ja tasaista vauhtia, mutta sitten kun pääsi hiekkatieltä asvaltille niin vauhtiakin tuli lisää. Oli mukava juosta, kun kenkä piti ja askeleet veivät eteenpäin!
- hengitystä mietin taas liikaa, kun keskittyy musiikkiin ja omiin ajatuksiin, hengittää paremmin kuin niin että koko ajan miettii miten hengittää
- askeleet yritin pitää lyhyenä ja tehokkaana, mutta vähän on lihashuolto jääny heikoille joten tuntui polven sivuissa kireät jänteet taas...
- keli oli ihana. -0 ja ilta-aurinko. HIekkatie oli jo ehtinyt vähän kovettua ja asvaltti kuivua. Huippukeli juosta! Ihanaa kun tulee kevät!