Hyvää ja Räiskyvää Uutta Vuotta 2018!

Pitäköön uusi vuosi kaiken hyvän 

ja vieköön pois sen, 

mitä ei jäädä kaipaamaan.

Onnea vuodelle 2018 ♥

Uuden vuoden kynnyksellä katsetta menneeseen...

Eletään tämän vuoden toiseksi viimeistä päivää ja ulkona sataa vettä.
      Se kuvastaa tätä vuotta enemmän kuin hyvin ilmojen osalta, sillä jos minulta kysyttäisiin mitä muistan tämän kuluneen vuoden ilmastosta, niin en muistaisi muuta kuin sateen ja sen yhden viikon helteiset päivät, kun vietimme kesälomaa Hangon kärjessä.
       Alkuvuodesta oli vähän pakkasia ja silloin saatiin tännekin se ohuen ohut lumikerros, ja kun luulin, että mitä ohuempaa on lumikerros keväällä, sitä nopeampaan tulee kevät, mutta ei se ihan niinkään mennyt. Kevät oli toki aikaisessa lumien lähdön puoleen, mutta kylmä ja kolea muuten. Pihatyöt sain tehtyä hyvissä ajoin, mutta kaikki oli auttamattoman myöhässä. Kasvit eivät lähteneet kasvuun kukkapenkeissä ja valoa ja lämpöä ei riittänyt kunnolla taimillekaan. Se myöhästyminen teki sitten tuhojaan koko kesälle, kun kaikki oli vähän myöhemmässä kuin tavallisesti - jopa kasvimaan sato jäi vähäiseksi, kun eivät lähteneet aikoinaan kasvuun.

Tammikuun toivotut pakkaset tulivat.

Juoksuvuotena tämä vuosi oli surkea.
     Vaikka juoksin kuitenkin suhteellisen monta kilometriä, niin en muista oikeastaan ehjää tai kokonaista kuukautta juoksussa kuin tämän loppuvuoden. Alkuvuodesta ei vain kulkenut ja jalat tekivät omia kommervenkkejään ja kenkien vaihto tuotti tuskaa monen kuukauden ajan.
      En tiedä vieläkään ollaanko nyt paremmalla puolelle vai edelleen jumitusvaiheessa, mutta treenivuotena tämä ei ollut mikään erinomainen. Kipeänä oli muutaman kerran. Kesällä yskä meni jopa niin pitkälle, että olin sairaslomalla varmaan toista kertaa elämässäni! Syksyllä sitten taas influenssa-virus kai sai minut satimeen ja piti toipilaana kolme viikkoa.
    Suunnitelmani hyvästä vastustuskyvyn teosta ei siis ihan pitänyt kutiaan, mutta koko ajan teen töitä siihen suuntaan, että olisin vähemmän ja vähemmän kipeä.

Helmikuun hentoinen valo.

Miehenmurrikan kanssa meidän suhde on syventynyt aika paljon tänä vuonna.
     Alkuvuodesta vielä kärsittiin vähän jotain alkusuhteen kriisejä naurettavien nahinoiden muodossa, mutta varsinkin kesä ja kesälomareissu teki meidän suhteelle todella hyvää. Tultiin enemmän 'meiksi' ja yhdessäolo tuntuu koko ajan enemmän ja enemmän siltä, että kumpainenkin on löytänyt toisesta sen ihmisen, jonka kanssa elämä eletään ja jaetaan ♥
      Tehtiin maaliskuussa ensimmäinen ulkomaanmatkakin pariskuntana - tosin mukana oli myös muut minun suvustani, joten ihan kahdestaan ei saatu reissua heittää. Se kuitenkin opetti minulle vähän itsestäni asioita, joita seuraavan kerran pitää tehdä toisin. Esimerkiksi sen, että matka ei ole minun mielenkiinnonkohteita varten vaan reissuun pitäisi mahtua myös toisen osapuolen matkakohteita...

Maaliskuinen Kööpenhamina.

Koko kevään minulla oli vähän ristiriitaisia tunteita töihin menosta, ja se kyllä näkyi koko kesän myös minun työmotivaatiossa. Sitä oli vähemmän kuin ikinä ennen ja työpaikkakin oli muuttunut niin toisenlaiseksi. Tai sitten se olin minä, joka olin muuttunut. Niin tai näin, kesän kuluessa vahvistui entisestään se päätös, etten enää ensi kesänä tee töitä samalle työnantajalle.
     Päätös ei ollut mitenkään helppo, mutta kun sain sen tehtyä, huomasin todella, miten huonolta minusta oli tuntunut jo pidemmän aikaa. Olin unohtanut oikeastaan sen, mitä varten minä siitä työstä tykkään. Olin rypenyt siinä pahassa ilmapiirissä niin kauan, etten edes tajunnut miten kovasti se minuun vaikutti - ja vaikuttaa kai vähän edelleenkin.

Huhtikuisia pihahommia ja kopin purkua.

 Töiden lopettaminen oli ehkä suurin musta pallo tämän vuoden loppuun. Töistä irtaantuminen tai pikemminkin työyhteisöstä irti pääseminen teki minulle henkisesti todella hyvää, mutta en tajunnut miten paljon työtä vaatii se "eheytyminen" kaiken sen jälkeen.
       Minulta putosi vähän pohja pois työelämältä ja sitten kun syksyllä en saanut edes uudesta polusta otetta, niin olin todella mustissa mietteissä loka-marraskuun. En oikein nähnyt valoa missään tai ulospääsyä tilanteesta.
       Suurin apu työn suhteen oli vapaaehtoistyö läheisen virkistysalueen talkoissa. Se teki olon tarpeelliseksi ja hyödylliseksi, ja opetti minulle taas sen, miten nauretaan työtä tehdessä ja miten nautitaan käden jäljestä. Talkooväki oli mukavaa ja kun saatiin konkreettista tulostakin, tuntui työ mielekkäältä. Pelasti tämän kesän työfiiliksen, kun pääsi tekemään omin käsin sellaista, jota oikeasti arvostettiin.

Virkistysalueen rannan siistimistä toukokuussa.

Toinen kesän pelastaja oli kasvimaa, jonka sain suunnitella alusta asti itse. Keväällä innostuin kumppanuuskasveista ja siitä, miten ne olisi laitettava, että hyötyisivät toisistaan. Olin kesän korvalla todella innoissani, mutta epäonneksi kesä oli niin sateinen ja kylmä, ettei kasvimaa päässyt rehevöitymään ihan niin kovasti kuin olisin halunnut. Ehken sitten kuitenkaan onnistunut aivan täysin kaikissa kasvivalinnoissani.
       Ensi kesänä teen asioita kuitenkin osaltaan toisin ja osiltaan sitten taas kokeilen joitakin hommia uudelleen. Esimerkiksi kurkun taimikasvatus kannatti! Saatiin ennätyksellinen kurkkusato ja suhteellisen aikaisin! Edes jotain voittoja sentään.
       Olisin halunnut ehtiä enemmänkin tehdä kasvimaan eteen töitä, mutta työmaan ilmapiiri veti minusta kaikki mehut ja ne ylimääräiset rippeet menivät pihamaan kunnossa pitoon: nurmen ajoon ja kukkapenkkien siistimiseen. Varsinkin kun tein tänä vuonna TAAS uuden kukkapenkin grillikatoksen edustalle. Raivaamis-intoa riittää joka keväälle...

Kasvimaa valmiina kukoistukseen vielä kesäkuussa

Ehkä se ihanin muisto tältä vuodelta oli meidän kesälomaretki Miehenmurun kanssa. Suurimpia haaveitani on ollut jo kauan käydä Hangossa oikein lämpimänä kesäpäivänä, kävellä rantahiekalla ja kallioilla ja nähdä meri ihan siinä nenän edessä ♥
        Vietettiin neljä päivää Porvoo-Inkoo-Hanko akselilla ja Hangon päivä oli kesän kuumin ja aurinkoisin. Poltettiin nahkamme molemmat ja uitiin suhteellisen viileässä merivedessä, nähtiin merisumu ja Hangon valkeat hiekkarannat.
        Ensimmäinen kunnon kesäloma meille molemmille ja kahdestaan ♥ Hangon reissua on muisteltu moneen kertaan kuluneen syksyn aikana ja palataan siihen aina silloin, kun tämä sateinen ja harmaa ilma masentaa ja vetää mielen mustaksi.
        Hangossa paistaa tästä lähin aina aurinko minun muistoissani ♥

Ihana heinäkuinen Hanko ja aurinko ja hiekka ja meri ja me kahden ♥

Elokuu oli ehkä paras kuukausi ilmojen puoleen ja silloin oli vähän lämpöisiäkin päiviä, tosin vain muutaman päivän ajan. Työ veti minusta mehut ja stressasin hirveästi sitä, että en vain voinut hyvin työpaikassani enää. Elo- ja syyskuu olikin, kauniista auringosta huolimatta, hiljaisten ajatusten ja tyhjästä tulevien itkujen aikaa. Miehenmurrikka ainakin huomasi muutoksen minussa, kun sanoi moneen kertaan loppukesästä, että olen muuttunut nauravaisesta joksikin muuksi.
       Huomasin sen itsekin ja siksi syyskuussa irtisanouduin myös suntiotöiden listoilta. Otin itseni irti kaikesta, mikä liittyi seurakunnan töihin enkä ole katunut sitä yhtään!

Kukkaloistoa elokuussa.

Syyskuussa koko kesän stressi purkautui sitten taas sairasteluina ja se pani jo valmiiksi maassa olevan mielen entisestään maata myöten. Ainut asia, mikä piti kiinni edes jotenkin oli meidän hyvä ja lämmin ja rakkautta täynnä oleva suhde Miehenmurrikan kanssa ♥
      Sairastettiinkin yhdessä ♥
      Tänä vuonna olen oppinut ainakin sen, että pitää pitää itsestään huolta, että voi olla hyvä ihminen muille. Sen unohdin tänä vuonna kun yritin olla yli-ihminen joka suhteessa. Jossakin vaiheessa todellisuus lyö maahan ja opettaa. Minua se opetti oikeastaan koko kesän, mutta viimeinen oppitunti oli sitten kolmen viikon sairastelu. Siinä piti oikeasti miettiä, mitä minä itselleni oikein haluan.

Syyskuu uudessa kukkapenkissä.

Mahtui syksyyn sitten ilojakin. Pikkusisko ilmoitti tulevasta vauvasta ja minun kolmannesta tätiydestä, ja minä innostuin marras-joulukuussa yhteisistä juhlista 100-vuotiaan Suomen ja joulun kanssa. Vietettiin Miehenmurrikan kanssa pitkiä pyhiä ihan kahdestaan ja juhlittiin milloin mitäkin!
       Loppuvuosi olikin enemmän tai vähemmän sellainen päätös, etten murehdi turhia ennen ensi vuotta ja se kyllä teki hyvää. Sai heittää hetkeksi kevyemmän vaihteen päälle ja vaikka päätä ei niin vain pysäytetä, niin ajatuksiin ei ainakaan tarvinnut jäädä samalla tavalla kiinni kuin syksyllä.
         Murehtimistauko teki hyvää ♥

Uimapoukama lokakuussa.

Tilastollisesti viime vuosi oli:

Luin 15 kirjaa.
Juoksin 734,8 km
Olin yksissä hautajaisissa.
Sain yhden uutisen tulevasta siskonlapsesta.
Ei kihlajaisia.
Ei häitä.

Marraskuun ihana ensilumi ♥

Irtisanouduin kahdesta työstä.
En saanut yhtään työtä tilalle.
Hanko-haave toteutettu.
Sateisin vuosi varmaan ikinä!
Ja synkin joulukuu mitä muistan - aurinkoa vain 24 minuuttia!
Yksi ulkomaanmatka.

Niitä ainoita minuutteja joulukuussa kun aurinko paistoi.

Ja mitä tulee viime vuonna tekemiini "uudenvuodenlupauksiin" niin en tiedä onnistuinko pitämään niistä ainuttakaan. Yrityksessä oli tehdä kivoja ja omaksi iloksi tehtäviä juttuja ja viedä sitä iloa työhönkin. En usko, että onnistuin siinä kovin hyvin. Tosin kotipihalla tein paljon enemmän kuin muina vuosina, kun jätin tarkoituksella siihen puuhaan aikaa ja energiaa.
      Toinen lupaus koski ystävyyssuhteita, joita lupasin yrittää pitää hengissä. Sama homma kyllä tämän vuoden lupausten suhteen. Minun pitäisi yrittää enemmän pitää yhteyttä ystäviini vaikka kirjeitse jos en saa soitettua tai pyydettyä heitä kylään. Ystävyydet ovat kuitenkin tärkeä ihmissuhde siinä missä parisuhdekin.
      Olen kiitollinen kuitenkin tästä vuodesta sen suhteen etten kokenut suuria menetyksiä tämän vuoden aikana. Yhdet hautajaiset olivat keväällä ja surullisissa merkeissä aloitettiin kesä, mutta ihan läheinen ei vainaja kuitenkaan ollut, vaikkakin menetys vaikutti monen läheisen ystäväni elämään.
      Ja olen kiitollinen myös siitä vahvuudesta, joka minulla oli tehdä vaikea mutta oikea päätös elämäni suhteen ja heittäytyä pois vakaasta työstä ja tutuista ympyröistä. Se ei vielä syksyllä tuntunut vahvuudelta vaan pikemminkin heikkoudelta ja typeryydeltä, mutta nyt kun on huomannut eron muutaman kuukauden jälkeen, tajuaa, että se oli mitä suuremmassa määrin vahvuutta ja rohkeutta ♥
      Kiitokset vuosi 2017, toivottavasti vuosi 2018 on hyviä seikkailuja täynnä - rakkautta, ystävyyttä ja iloa unohtamatta!

Yksinoloa vaan ei yksinäisyyttä

Juteltiin joskus ystäväni kanssa yksinolosta. Silloin minä olin vielä pariton, täysin tietämätön parisuhteessa olosta ja hän eli jo toistakymmentä vuotta kestäneessä parisuhteessa saman miehen kanssa, jonka kanssa oli tehty lapset ja otettu asuntolainat ja autolainat. Tilanne oli siis täysin eri.
       Ystäväni sanoi, että hän nauttii yksinolosta viikonlopun verran esimerkiksi täysin siemauksin, sillä hän tietää, että mies saapuu mökkireissultaan viikonlopun jälkeen takasin ja sitten taas yhdessä oleminen on mukavaa ja ihanaa.
       Minä puolestani sanoi, että nautin yksin olemisesta ja tarvitsen sitä, mutta kun tietää ettei se lopu kahden päivän päästä tai viikon päästä, siihen tulee vähän sellainen surullinen sävy. Yksin oleminen ja yksin oleminen ovat kaksi täysin eri asiaa.
       Nyt kun olen saanut olla tämän viikkoa yksin, tehnyt niitä asioita kun on huvittanut ja syönyt milloin itselle sopii parhaiten juuri niitä ruokia kun tekee mieli, ymmärrän ystäväni katsanto kantaa yksin olemiseen.
        Yksin oleminen on mukavaa, kun tietää, että pian saa taas olla yhdessä. Yksinolosta nauttiikin enemmän kun tietää, ettei sitä riitä kymmenen vuotta tästä eteenpäinkin. Että on joku, jonka kainaloon pääsee välillä lataamaan sitä syli-ikävää ja läheisyyttä.        

Pahinta on kuitenkin se, että kun elin 30 vuotta yksin, siihenkin tottui. Ehkä tämä minun hiljaisuuden ja yksinäisyyden kaipuuni ovat rippeitä siitä entisestä elämästä, kun elin vain itseni ympärillä toisesta vain ikävöiden.
        Sen toisen ikävää ei tajua ennen kuin kaverit menevät naimisiin tai kihloihin tai saavat vauvoja. Yksin olemisessa ei ole mitään väärää ennen kuin istut parittomana kaverisi häissä ja huomaat, että sulhanen yrittää naittaa sinua jollekin täysin tuntemattomalle tyypille pöydän toisella puolella!
        Parittomana oleminen on muille ongelma paljon aikaisemmin kuin "uhrille" itselleen.
         Minulla on sinkkuja ystäviä, mutta en ikinä ajattele, että he tarvitsevat rinnalleen miehen, että olisivat jotenkin täydellisiä ihmisinä tai naisina. Toivon sitä tietysti, hyvää ja kunnollista puolisoa ystävilleni, mutta en aio todellakaan olla jonon etunenässä heitä naittamassa ensimmäiselle kaksilahkeiselle!
       Itsestäni tiedän, ettei se parinmuodostus ole aina itsestä kiinni ja ne oikeasti hyvät tyypit eivät kävele vastaan kuin jossain elokuvassa. Joskus se ottaa aikansa. Minun pariutuminen kesti 10 vuotta enkä ollut yhtään varma koko sinä aikana, että edes päädytään yhteen loppujen lopuksi. Siinä oli siis 10 vuotta täyttä epätietoisuutta, yksipuolista rakkautta ja suunnatonta toivoa siitä, että joskus voisin olla sen miehen kainalossa, jota joskus katselin vain kaukaa...
       En tiedä mistä tämä yksinäisyys-aihe nyt nousi pintaan - kai siitä, että olen ollut tämän viikon yksin - mutta tulipa vaan ajateltua, miten eri tavalla suhtaudun nyt yksin olemiseen kuin joskus aikaisemmin. Kaipaan omaa aikaa, mutta sittenkin, kun olen omalla ajalla, kaipaan sitä toista höpisemään siihen viereen ♥
       Tänäkin vuonna olen ollut NIIN onnellinen siitä, että olen voinut jakaa yksinäiset hetkeni jonkun kanssa ja se oma ihminen on ymmärtänyt antaa minulle myös sitä omaa tilaa, jota olen kaivannut. Parisuhde ei ole tehnyt minusta täydellistä ihmistä tai naista, mutta se on tehnyt minusta paremman. Onnellisemman. Iloisemman. Enemmän oman itseni kuin koskaan aikaisemmin olen ollut ♥
      Minulla on ihminen, jonka kanssa voin jakaa kaiken - myös sen yksinäisen hetken.
      Minulla on ihminen, joka saa minut tuntemaan rakastetuksi, tärkeäksi ja onnelliseksi, vaikka olisin yksinkin ♥
       

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
29.12.2017
416. juoksupäivä (153 vko)
- 2574.8
- 6.8 km metsätie (55min)
- ajasta jo näkee, ettei ollut mikään peruslenkki. Lenkkipohja oli surkea, jäinen ja loskainen vuorotellen tai yhtäaikaa, jalka petti koko ajan ja kipeytti vasemman pohkeen
- jäällä ei voinut juosta, piti kävellä välillä, tuli hiki ja kylmä vuorotellen ja ajattelin, ettei ollut mitään järkeä lähteä lenkille kun ei siitä kuitenkaan mitään tullut! Joskus sitkeys on pelkkää hölmöyttä!
- ryhti, askellus ja hengitys - ei voi oikein sanoa mitään ,un kunnon juoksua ei ollut yhtään!
- tulipa oltua ulkona
- plussa-asteilla parin asteen verran, vesisadetta, loskaa, harmaata ja jäistä.

Siivouskausi

Minulla on erilaisia kausia.
     Kasvimaakausi, nurmikkokausi, kukkapenkkikausi, löhöilykausi, siivouskausi... ne muuttuvat lähinnä vuodenaikojen mukaan, mutta joskus ne tulevat ihan yllättäen epäsopivaankin aikaan. Varsinkin pihamaakaudet iskevät yleensä keskellä talvea, kun ei voi pihalla muuta tehdä kuin lumipalloja - joskus ei sitäkään!
      Tänään minuun iski siivouskausi.
      Se tosin jatkuu kytevänä hiilloksena ensi viikon alkuun asti, sillä tänään en vielä saanut raivattua joulua täysin pois, kun minulla on jokin "ei ennen uutta vuotta"-sääntö esimerkiksi kuusen ja jouluvalojen kanssa?! Oma keksimä sääntö, joka on juurtunut sellaiseksi, että on melkein rikollista sitä rikkoa!
       Pesin tänään sähköuunin ja torpan ja pesin pyykkiä kaksi koneellista.
       Siivosin.
        Yleensä siivoan, kun pää on ajatuksista turvoksissa tai sekaisin, mutta tänään siivoaminen ei johtunut näistä syistä vaan pelkästään siitä, että teki mieli laittaa huushollia vähän kuntoon.

Sähköuuni on ollut taas vähän huonolla hoidolla, mutta ostin eilen kaupasta Mr. Muscle-uunin puhdistusainetta ja aikamoista taika-ainetta olikin! Kertapyyhkäisyllä tuli niin siistiä, että aloin jo epäillä, että minkähänlaista myrkkyä minä uuniini laitoinkaan! Pesin kyllä aineen huolellisesti pois ja lämmitin uuniakin muutaman kerran, että höyryt haihtuisivat.
      Olen kokeillut ns. luonnollisempiakin puhdistusaineita soodasta mäntysuopaan asti, mutta niiden kanssa saa aikaa kulumaan ihan kamalasti vailla sen suurempaa tulosta - ainakin meidän uunin pintoihin ne eivät tepsi. Tässä tapauksessa myrkkykuorma oli varmasti valtava, mutta tehokkuuttakin löytyi kun uuni oli putsattu 15 minuutissa eikä kolmessa tunnissa! Tosin vaikutus aika oli puoli tuntia ennen pyyhkimistä...

Tupaa imuroidessani kolauttelin tämän tästä imurin letkua kuusen alaoksiin ja sain sen karistamaan ihan kamalasti! Miksi? Sateisempaa syksyä ei ole ollut miesmuistiin ja luulisi, että kaikki puut ovat tukehtuneet jo veteen! Luulisi että kuusetkin ovat saaneet nestejännityksensä vahvaksi eikä pari viikkoa sisällä (vedessä vielä!!!) hetkauttaisi niitä vielä suuntaan eikä toiseen.
       Karistaa kuitenkin.
       Ja kovasti!
       Ensi viikolla nakkaan kuusen ulos!

Tänään on taas satanut vettä ja ollut harmaata.
      Ehkä kelikin vähän vaikuttaa mielialaan, mutta kaikesta siivousinnosta huolimatta mieli ei ole ollut mitenkään iloinen tai reipas. Olen kyllä nauttinut täydellisestä yksinäisyydestä, kun talossa ei ole ollut kuin minä ja kummitukset, mutta ehkä mieli ei ole vielä ihan siellä asti, missä muu kroppa alkaa olla.
        Mieli jätättää, vaikka kroppa muuten puhkuu tarmoa jo ensi vuodelle... Ja tässä sen huomaa, miten kiinni nuo kaksi ovat toisissaan: mieli ja keho. Ei ole kyllä toimi toinenkaan jos toinen on poissa pelistä. Siksi pitääkin alkaa tehdä töitä, että saisi ne balanssiin.

Puutarhahetki-blogissa oli tehty ihania jäälyhtyjä pihapolun varrelle ja innostuin itsekin niitä väsäämään uudeksi vuodeksi. Kelit eivät vain suosi minun innostustani, sillä tänäänkin oltiin plussan puolella sen verran ettei tuolla kyllä jäädy mikään!
       Toivottavasti nyt tulisi sen verran pakkasia ennen sunnuntaita, että saisin edes puolikkaita jäälyhtyjä aikaiseksi. Miten onkin päässyt unohtumaan kaikki nämä yksinkertaisimmat ja kauniimmat pihakoristeet koko talvesta?!
       Kiitos Tiiu ideasta ♥
       Olenkohan unohtanut muitakin yksinkertaisia, mutta ihania koristeita pihamaalta? Ideoita otetaan vastaan! Tein tänään muutenkin sen virheen, että kurkistelin kukkapenkki-ideoita netistä... ei olisi pitänyt. Ideointi ja suunnittelu alkoi heti vaikka tässä vasta oikeastaan aloitellaan talvea. Viherpeukalot eivät jätä rauhaan edes talvella!
        Jos teidän peukaloissa alkaa kyljet vihertämään, jynssätkää värien alut pois äkkiä tai saatte niistä elinikäisen riesan (joka muuttuu sitten taudin myöhemmässä vaiheessa iloksi ja riemuksi...)!

Kevyet välipäivät

Olen odottanut lyhteilleni vieraita, mutta ennen tätä päivää niitä ei ole näkynyt ja lyhteet ovat saaneet lojua syömättöminä. Tänä aamuna ulkoa kuului kuitenkin pientä nahinaa ja kun kurkistelin oman kamarini ikkunasta niin omenapuuhun laittamani kauralyhteen kimpussa olikin ihan muita otuksia kuin talitinttejä.
      Parhaimmillaan kolme närheä kilpailivat jyväsistä.
       Taisi olla kaksi urosta ja yksi naaras.

Kyllähän siihen sakkiin sitten yritti loppujen lopuksi talitinttikin tulla, mutta mitäpä sitä sitten sellaista syömään joka ei kelpaa vasta kun joku toinen sen huomaa. Olisivathan tintit saaneet syödä molemmat lyhteet ihan rauhassa, mutta tahtovat päästä osallisiksi vasta sitten kun närhet ensin kiinnostuvat!
        Tyypillistä!

Tänään alkoi sitten vähän kevyempi viikko.
     Kevensin ruokaa ja lisäsin juoksun jälleen joulutauon jälkeen ohjelmistoon. Tein lihakeiton ruuaksi ja tuntuikin mukavalta täyttää vatsa vähän muulla kuin raskaalla jouluruualla.
    Päiväohjelma meni muutenkin aamupäivästä vähän uusiksi, kun olin ajatellut tehdä kauppareissun ja tulla vähän kotihommiin, mutta kun satuin kysymään pikkusiskolta kauanko ne viipyvät porukoiden luona, niin sisko sanoikin että lähtevät tänään. Joten jos ajattelin nähdä heitä, piti minun hypätä autoon jo tänään. Kauppareissu jäi illemmaksi.
    Siskon vatsa oli kasvanut selvästi, vaikka olisi vielä puolet jäljellä odotusta. Alan jo tottua ajatukseen, että olen pian kolmatta kertaa täti ♥
    Saatiin siskon kanssa taas tyypillinen nahina aikaiseksi siitä leviääkö C.Diff.-bakteeri helposti ihmisestä toiseen, jos pesee hyvin kätensä. Minä sanoin, että se tuottaa kyllä itiöitä, jotka kestävät pitkänkin aikaa pinnoilla, johon sisko sanoi, että jos sen sieltä pinnoilta haluaisi itseensä, pöytiä pitäisi nuolla!
    Noh.
    Ne joilla sitä bakteeria ei ole suolistossaan ollut, eivät tiedä mitään siitä olotilasta. Oli minulta edes typerää jatkaa jankkaamista, kun ei kukaan voinut sitä ymmärtää, joka ei sitä ole kokenut tai tietää siitä mitään. Saatiinpa nahina aikaiseksi. Taisi lapsettaa vähän molempia.

Iltasella lähdin sitten juoksemaan ja vähän kyllä jännitti, miten joulun jälkeen tassu liikkuu. Alkuun kun pääsi ja sai jalat lämpimiksi, niin hyvinhän sitä jaksoi. Sanoinkin Miehenmurrikalle, että jos on syönyt puoli kinkkua, niin pitää kyllä jaksaa juostakin!
      Tänään on satanut koko päivän vettä enkä ole tehnyt lumitöitäkään. Piha tulisi vain liukkaaksi jos nämä vesikelit jatkuvat. Tämä vuosi on kyllä ollut ihan mahdoton tuon veden tulon suhteen! Tässä on nyt neljä päivää aikaa sataa sen mikä sataa, sillä ensi vuonna ei sada kuin tarpeeseen! Näin olen päättänyt!
        Juostessakin oli tienpinnat ihan jäisen liukkaat, vaikka lumihan siihen pintaan oli vain pakkaantunut sileäksi ja liukkaaksi kerrokseksi.
        Minä jo vähän odotan ensi viikkoa ja sitä, että saa napata taas torpan normaaliin formuun ja jäädä odottelemaan kevään etenemistä. Joulu on ihanaa aikaa, mutta ihanaa on myös se kun se on vihdoin ohi ja pääsee kiinni normaaliin elämään ♥
        Pitää vielä jossain välissä palata vähän tähän vuoteen ja niihin ajatuksiin, mitä tänään lenkilläkin ajattelin ja pohdiskelin kuluneesta vuodesta... olipa taas vuosi!
        Nyt kuitenkin taidan kömpiä kirjan seuraan hetkeksi ja sitten unille ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
415 juoksupäivä (153 vko alkaa)
- 2568.0 km
- 7.2 km kylälenkki (44min)
- joululoman jälkeen eka juoksukerta ja sen suhteen jaksoin hyvin 
- jalat toimivat suht moitteettomasti, vaikka kovaa vauhtia en voinutkaan pitää liukkailla teillä
- ylämäissä taisi pakaratkin löytyä ja jaksoin hyvin lihasten väsymättä
- hengitys tasaista, ylämäissä vähän puuskututti
- ryhti kesti hyvin ja aion saadakin keskivartalon nyt kondikseen kun on hyvä härveli siihenkin joululahjaksi saatu ♥
- askellus hyvää ja sujuvaa
- pari astetta plussan puolella ja liukkaat kelit, vähän vesisateen tuhnua
- kiva päästä taas arkijuoksuun kiinni

Joulu alkaa olla ohi...

Hautausmaan muistelualueen kynttilämeri aattoiltana.

Joulu alkaa olla juhlittu. Enää vain Tapaninpäivän rippeet jäljellä tämän vuoden joulupyhistä - uutta vuotta kohti.
      Tänä vuonna onnistuin juhlimaan joulua ihanasti jo ennen aattoa tai joulun virallisia pyhiä. Joulu tuntui pidemmältä ja jotenkin rauhallisemmaltakin, kun se venyi muutamalle viikolle muutaman päivän sijaan. Ei tullut samanlaista "pettymystä" siitä, kun se sitten oli kuitenkin niin nopeasti ohi.
       Aattopäivänä saatiin aloittaa aamupalan jälkeen lumitöillä meidän aatto. Edellisenä iltana oli lumipyry saavuttanut tämän kulman ja maassa makasi melkein 20cm lunta, joka kolattiin aattoaamuna pois pihamaalta. Tuuli oli riipinyt risujakin vanhoista koivuista niin, että pellon sijaan meidän naapurissa oli risukkoa!

Aattoiltana käytiin hautausmailla viemässä kynttilät ♥ Olikin aika kaunista, kun tuhannet kynttilät paloivat haudoilla ja ilta alkoi hämärtyä niiden ympäriltä. Puhuttiin Miehenmurun kanssa kotimatkalla, että mitenhän tämä suomalainen joulu on niin erilaista kuin muualla maailmassa. Meidän rakastetuimmat joululaulut ovat surullisia ja meidän traditioihin kuuluu muistella kuolleita ja menetettyjä, kun muualla joulua vietetään juhlissa ja iloisissa merkeissä.
      Ei sinänsä.
      Nautin kyllä tästä vähän surumielisestä joulun vietosta enemmän. Tämä nostaa oikeasti ne tärkeät asiat esiin. Läsnäolo, rakkaat ihmiset (ja eläimet tietysti) ja kaikki se pysähtyminen ja rauhoittuminen edes muutamaksi päiväksi.
        Aattoilta viettiin minun vanhempieni luona ruuan ja illemmalla sitten glögin parissa. Oli mukava käydä ja viettää joulu vähän pienemmässä porukassa kuin normaalisti, kun tänä vuonna ei sisaret päässeetkään samaan aikaan vanhempiemme luokse. Vietettiin tämä joulu tällä kertaa ihan neljästään ja mukavaa oli niinkin.
        Loppuilta vietettiin Miehenmurrikan kanssa sitten ihan kahdestaan. Avattiin lahjoja ja syötiin yöruokana kinkkua ♥ Miehenmurrikan lahjakääröistä paljastui putkirulla ja voimapyörä, joten keväällä sitten pitäisi ainakin välineiden puolesta olla timmi mimmi tämän katon alla. Mutta ihan vakavasti sanoen, huomaa kyllä miten hyvin Miehenmuru minut tuntee, vaikka sanoikin ennen joulua, että minulle on vaikea ostaa lahjoja ♥
        Eikä ole ♥

Omana pakettina oli nuo ihanat säärystimet, jotka löytyivät jalkaan heti joulupäivänä. Se ovat Luhta-merkkiset, mutta olivat alennuksessa joulun aluspäivinä, joten käytin tilaisuuteni hyväksi. Ei mennyt raha hukkaan. Ovat lämpöiset ja pehmeät ja tarpeeksi napakat ♥ Pysyy levottomatkin jalat lämpöisinä.

Vähän ihmeellisesti nämä joulun päivät olenkin nukkunut. En tiedä miksi, mutta jalat ovat olleet todella kurjan tuntuiset heti kun on nukahtamaisillaan. Levottomista jaloista olen kärsinyt aina (kiitos isän geenien ja vähän alhaisen hemoglobiinin, jota kyllä olen yrittänyt juoksuvuosinani paikkailla..), mutta viime yökin meni pyöriessä ja kieriessä ja vahingossa olin potkaissut Miehenmuruakin pohkeeseen, kun olin yrittänyt löytää omille jaloilleni tilaa...
       Nukun kahdet villasukat ja yhdet pörrösukat jaloissa, joten ei ainakaan voi sanoa, että palelen jaloista yön aikana. Tiedä sitten onko magnesiumilla jotain tekoa, mutta sitäkin syön joka ilta. Toivottavasti huomenna levottomuus vähän vähenisi, kun aloittelen joululoman jälkeen juoksua. Katsotaan nyt miten tämmöinen kinkkumaakari, joka on syönyt jouluruokia neljä päivää, liikkuu tuolla luonnossa.
         Luulen, että pyörimällä.

Eilen aurinko paistoi pari tuntia tai ainakin pilkisteli. Lehdessä oli ennen joulua, että normaalisti joulukuussa aurinko paistaa noin 17 tuntia (siis puhutaan aurinkoisista päivistä ja oikeasta auringonvalosta!), mutta tänä vuonna sitä on ollut ainoastaan 24 minuuttia!!! Se on kyllä huomattu. Meteorologi sanoi, että vielähän se joulukuu ehtii kiriä aikaa umpeen, mutta se tarkoittaisi melkein joka päivä auringonpaistetta.
       Tuskin tulee tapahtumaan!
        Jospa ensi vuonna aurinko paistaisi enemmän kuin 24 minuuttia ja paistaisi jossakin vaiheessa kesää oikein kovastikin ja lämpimästi.
       Käytiin Tapaninpäivän kävelyllä rannalla ja siellä myrskysi toisella puolella ja toisella puolella elettiin tyynten vesien rannoilla. Siellä kun käveli niin ei todella ymmärrä, miksi sinne pitäisi rakentaa yhtään mitään! Miksei se voisi olla ihan vaan sellainen kuin se on?! Luonnontilainen ja rauhallinen ja kaunis. Nytkin sinne oli niemen kärkeen tehnyt vesi ja pakkanen sellaisia taideteoksia, mitä ihminen ei saisi aikaa millään!
      Luonto osaa parhaiten ♥

Meidän joulusuunnitelmiin kuului, että oltaisiin oltu Miehenmurrikan kanssa vielä tämä ilta ihan kahdestaan ja huomenna sitten alkaisi jälleen arki ja Miehenmuru lähtisi työmaalle muutamaksi päiväksi ahertamaan ennen vuodenvaihdetta.
      Puhelimeen oli kuitenkin tullut viesti, että Juniori oli sairastunut ja hänen äitinsä oli  lähtenyt jo reissuunsa ja poika makasi mummilassa vatsataudissa. Miehenmurri söi minun jouluruokani, pakkasi kamppeensa ja lähti hakemaan poikaansa mummolasta ja hoitamaan vatsatautipotilasta.
      Suunnitelmiin tuli niin äkkinäinen muutos, että minulta meni hetki että edes tajusin, että meidän joulu loppui todella äkisti. Itkettikin, kun oltiin suunniteltu vielä ulkosauna reissu täksi illaksi ja hankeen pomppaamiset kylpemisen ohessa. Päädyin kylpemään yksin ja pomppimaan hankeen yksin...
       Iltasella talo tuntui hiljaiselta ja vähän tyhjältä.
      Miehenmurrikan seuraan tottuu niin nopeasti, vaikka ennen viihdyin hyvin yksinkin. Nyt vain se muutos siihen, mihin olin varautunut oli niin suuri, että se tyhjyys ja hiljaisuuskin tuntui suuremmalta.
        Lapsen kanssa pitäisi kuitenkin oppia siihen, että tilanteet ja suunnitelmat voivat muuttua äkistikin. Ja vaikka kovasti mielelläni olisin pitänyt Miehestä kiinni ja viettänyt tämän viimeisenkin jouluillan hänen kanssaan, teki hän kuitenkin niin kuin isä tekee - laittoi lapsensa etusijalle.
       Onneksi vatsatauti oli kuitenkin jo laimenemaan päin eikä enää poika yökkinyt, kun kotiinsa pääsivät.
        Minulle jäi vain ikävä... ♥

Tämmöinen vartija löytyi rannasta.
       Ajattelin, että olisi kai pitänyt tehdä tämmöinen varamies myös itselleen täksi illaksi, kun oli Miehenmurrikkaa ikävä. Mutta ainakin yksi eroavaisuus siinä olisi ollut aitoon nähden: tämä varamies olisi ollut paljon kylmempi tapaus!
        Ja kun on kerran tottunut kuumaan kylkeen, ei oikein enää halju kylki kelpaa ♥

Rauhallista, Lämmintä ja Rentouttavaa Joulun aikaa ♥

Ja niin Joulu joutui jo taas Pohjolaan,

Joulu joutui jo rintoihinkin.

Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan

jo pirtteihin pienoisihin.

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin

istun oksalla uljaimman puun,

miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin

ja sää aina kuin toukokuun.

Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo

sinne Suomeeni kaukaisehen

Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo

sa siunaa se maa muistojen.

(Sylvian joululaulu)

Rauhallista Joulua ruutujen sinne puolelle ♥

Porkkanalaatikko, karjalan piirakat, karjalan paisti... Joulu valmis tulevaksi! ♥

Tästä illasta alkoi minun joululomani ♥
     Kaiken suhteen.
     Minulla oli tälle päivälle vielä iso pino hommia, jotka piti tehdä ennen kuin tähän pirttiin tuli joulu, mutta nyt se on sitten joulu täälläkin. Aamusta porkkanalaatikko tuli tehtyä supernopeasti, kun sose oli valmiiksi jo pakkasesta sulatettu ja ei tarvinnut lisätä kuin mausteet ja uuniin. Olin varautunut vähän pitkällisempään laatikko-projektiin, joten aamuinen yllätys oli mieleinen.

Aamupalan jälkeen tehtiin Miehenmurrikan kanssa riisipuuro. Minä aloitin ja sillä aikaa kun minä kaulin piirakan kuoria, Miehenmurrikka hoiti puuroa ettei se palanut pohjaan. Tulikin todella hyvää puuroa ♥ Varsinkin kun sen tekee yhdessä.

Miehenmurrikka teki tänään ensimmäistä kertaa karjalan piirakoita ja sanoisinko että ensikertaileksi rypytys onnistui todella komeasti! Itse en saa edelleenkään tuollaisia rypytyksiä, vaikka olen muutamina vuosina piirakoita jo harjoitellut...
      Ja omatekemät piirakat ♥♥ Niitä ei voita mikään!
      Maistettiin heti kaakaon ja kahvin kanssa muutama piirakka uunituoreina ja kyllä maistui hyvältä ♥ Iltasella Miehenmuru oli tehnyt vielä munavoin piirakoille, joka oikeasti teki niistä täydellisiä!

Iltapäivästä laitoin vielä karjalanpaistin uuniin, joten kun iltasella katsoi tuvan lämpömittaria ja se näytti 28 astetta, ei tarvitse miettiä onko uuni ollut koko päivän kuumana! Karjalanpaistikin onnistui yllättävän hyvin, sillä sitä minä puolestaan tein itse ihan ensimmäistä kertaa - täysin ilman ohjausta siis. Alusta asti aina pehmeisiin ja maukkaisiin lihoihin asti! Hurraa!
      Nyt sitten ei tarvitse huolehtia muusta kuin huomisesta kinkun paistosta. Alkaa olla jouluruuat jääkaapissa eikä tarvitse pyhinä kuin raapia sieltä lautaselle mitä haluaa.
     Ennen iltalenkkiä imuroitiin vielä Miehen kanssa puoliksi ja minä paketoin loput lahjat. Oli mukava lähteä iltalenkille mieli keveänä ja valmiina joululomille.
    Ehkä sen vuoksi juoksukin sujui hyvin ja jaloissa riitti poweria. Ajattelin pitää joulutaukoa myös juoksemisesta ja hoitaa jalkoja muutaman päivän ajan vähän perusteellisemmin ihan vaan levolla ja lihashuollolla. Olen huomannut muista vuosista, että on parempi pitää taukoa itse aina välillä kuin sairastaa viikkoja sen takia ettei osaa pysähtyä välillä...

Joten aloitettiin meidän yhteinen joululoma iltasella tukevalla iltapalalla ja sohvalla löhöskelyllä ja leffalla. Ihanaa kun tupa on täynnä tunnelmaa, valoja, kynttilöitä ja lämpöä (tänään ehkä voidaan puhua jopa kuumuudesta!) eikä kiire enää yhtään mihinkään! ♥
      Ja onneksi pakkasetkin palasivat. Eivät nyt ihan ylitä vielä pakkasennätyksiä, mutta ollaan nyt kuitenkin pakkasen puolella ja pihalla oleva lumi on kahisevan kovaa. Parempi kuin se vesisade.
       Joulukortteja tuli ihanasti ♥
       Joulu on senkin puoleen ihanaa aikaa, kun saa postia melkein joka päivä ♥

Nyt sitten rauhoitutaan jouluun ja nautitaan yhdessä olosta ja hiljaisuudesta ja hämärästä ja vuoden pimeimmästä ajasta ♥ Toivottavasti sinullakin on rauhallinen joulun aika ja pystyt ottamaan kiireen ja hopun off-tilaan ja rentoutuksen ja hyvän olon on-tilaan.
       Täällä ainakin otetaan nyt ilo irti köllöttelystä ja löhöilystä, hyvistä elokuvista ja kirjoista, pitkistä pakkaskävelyistä ja ihan vaan sylikkäin olosta ♥
        Jouluja sinne, joka puolelle ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
414. juoksupäivä (152 vko)
- 2560.8 km
- 7.2 km kylälenkki (43min)
- juoksu kulki alusta loppuun todella hyvin, ei ongelmia oikeastaan muun kuin tienpinnan kanssa. Loskainen röyste oli jäätynyt tienlaitaan eli juuri sinne missä minun olisi ollut paras juosta
- askellus parempaa ja laskeutuminen jalalle tapahtuu nyt turvallisemmin ja paremmin, jee
- laiskat pakarat löysivät paikkansa ja tekivät tehtävänsä varsinkin ylämäissä, jee
- ryhti kesti hyvin vaikka lopussa vähän väsähdinkin keskivartalosta
- hengitys oli koko ajan rauhallista ja hyvää
- mukava keli juosta, muutama pakkasaste ja pieni lumisade
- kiva juoksu ennen joululomaa, tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla ♥
- ihana laji!

Vuoden pimein päivä

Tänään on vuoden pimein ja lyhin päivä.
      Tästä lähtien menemme kohti aina vain valostuvia päiviä ♥ Nautitaan nyt kuitenkin hämärästä ja siitä, että vain pimeässä valot pääsevät oikeuksiinsa ♥ Kaikki pimeys ei ole pahasta - varsinkaan jouluna!
       Mukavia hämäriä!

Joulukukkia

Minulla on hyvin harvoin ollut jouluna joulukukkia.
      Yksi syy siihen on se, etten itse niitä osta, sillä tupa on yleensä liian kuuma, että siellä mikään elävä viherkasvi pysyy elävänä kovinkaan kauan. Toinen syy on se, ettei minulla ole sellaisia ystäviä, jotka jaksaisivat ajaa tänne asti kukkia tuomaan ja jouluja toivottelemaan. Minä puolestani ajelen ystävieni luona vähän ennen aattoa milloin kukan ja tänä vuonna juhlaglögin kera ♥
       On kiva muistaa ihmisiä muutenkin kuin joulukortilla ♥
       Tänä vuonna kuitenkin olen saanut kaksi kukkaa pöydälle ja tänään hain niille vähän paremmat ruukut eikä pelkkiä rondelleja. Miehen saama jasmiini ja tänään naapurin emäntä toi amarylliksen. Toivottavasti ehtii aukoa itsensä jouluksi, vaikka nyt onkin vielä aika nupullaan...

Laitoin vähän pehmennystä ruukkuihin, valkeaa huopaa.
      Olisi tehnyt mieli mennä levittelemään huopaa tuonne pihallekin, sillä tänään on räystäistä tippunut jälleen silkka vesi... blaah! Lumi on muuttunut loskaksi ja toivon tässä koko ajan, että luvattu pakkanen saapuisi ennen kuin kaikki hanki on taas poistunut keskuudestamme!
       Ihmeellisiä talvi-ilmoja!

Eilen minulla oli meidän virkistysalueen porukan kanssa eräänlainen kiitos/lopetus kahvitustilaisuus kunnantalolla. Istuin siellä ja kuuntelin. Olen todella huono puhumaan suuressa porukassa ja mieluummin kuuntelen kuin otan kantaa heti toisten ideoihin.
      Kehittämisideoita tuli paljon, tekijät vain puuttuvat. Ihmettelin siinä vain itsekseni, että miksei luonto ja rauha riitä? Miksi sinne pitää kehitellä jotain suvijuhlia tansseineen tai jotain kamalia bussilasteja turisteja roskaamaan? Miksei se riitä, että sinne mennään kävelemään tai retkeilemään ja kuuntelemaan luontoa - tai pitäisikö sanoa, että KUUNTELEMAAN ITSEÄÄN! Se tuntuu nimittäin olevan monen ihmisen puutteena näinä päivinä, mennään ja touhotetaan eikä kuunnella yhtään sitä, mitä mieli ja keho kaipaisivat.
       Tänään Mari laittoi sitten vielä niitä suunnitelmia sähköpostiin, mitä arkkitehdit ovat suunnitelleet. Kamalia puulavettipolkuja ja lintutorneja! Siis puolet voisi yliviivata niistä suunnitelmista! Enemmän voisivat keskittyä siihen, miten uimaranta saadaan pysymään hyvänä ja sitten se sauna tai avantouintimahdollisuus... Semmoisia luonnollisia ratkaisuja eikä mitään pitkospuun kaltaisia luontopolkuja!
        Niitä luonnoksia kun katsoo niin tuli vaan mieleen, että hitsiläinen kun en päässyt sinne esittelytilaisuuteen! Ehkä minut olisi muutenkin poistettu sieltä sitten...

Tänään olen puuhastellut sisällä. Tein Miehenmurulle kunnon ruokaa, kun eilen piti antaa pinaattikeittoa ja tuntui ettei kumpikaan oikein tullut syödyksi. Miehenmurullakin on ollut aika tiukka viimeinen viikko ennen joulua, kun kaverit katoaa ympäriltä sairaslomille...
       Valmistelin huomista piirakan paistoa tekemällä jo kuoritaikinan valmiiksi ja iltasella pitää ottaa porkkanasoseet valmiiksi sulamaan, että pääsee aamusta laatikon kimppuun. Piirakoita rypytetään sitten Miehen kanssa yhdessä ♥ Tai siis näin ainakin MINÄ olen suunnitellut.
       Tupa alkaa olla valmis jouluun. Olen jo sieltä ja täältä vähän siivoillut että ei tarvitse sitten huomenna kuin huitaista imurilla ja sitten alkaisi olla valmista rentouttavaan jouluun ♥ Ihanan pitkältä tämä joulun aika on tuntunutkin, kun sen aloittaa tarpeeksi ajoissa.
       Kunhan sitten joulun saisi olla vaan ja lukea kirjoja ja katsoa hyviä leffoja ♥

Talven ihmemaa ja lumiharso ♥

Tänään paistoi aurinko pitkästä aikaan ja toi mukanaan ihania maisemia 

♥ Tässä muutamia lumisia kuvia talven ihmemaasta ♥

Pellolle nousi jännä usva keskipäivän korvilla ♥ Teki maiseman vielä komeammaksi.

Voi tämmöisiä harmaan sävyjä edes ollakaan ♥

Wau...