Lumi, jääthän?

Jos lunta ei olisi tullut yhtään, huominen vesisade ei eroaisi mitenkään sateisen mustista päivistä sitä ennen. Nyt kun, varsinkin tänään, maisemat ovat olleet kauniit, lunta täynnä ja puut taivuksissa lumen painosta, huominen vesisade pelottaa. Kuitenkin maa muuttuu mustaksi ja puista katoaa se kaunis valkeus, jonka pari päivää ovat sinne tuoneet.
         Tein ehkä tänään virheen, kun ajelin vähän lunta liiskaksi pihamaalle. Jos olisin antanut lumikerroksen olla vain, se olisi voinut säilyä vesisateessa valkoisena. Nyt piha muuttuu takuulla mustaksi...

Pikkusisko tuli tänään porukoiden mukana viikonloppulomalle tänne "winter wonderlandiin" kuten hän itse asian ilmaisi. Vatsankumpua oli jo selvästi näkyvissä paidan alta, vaikka syliinotettavaksi vauvasta on vasta keväällä. Ultrakuvankin vauvasta näin ja kutsun sitä jo nyt 'tädin typykäksi' sillä vahva fiilis on, että se on tyttö. Jotenkin haluaisinkin että se olisi tyttö. En tiedä miksi.
         Ja tulihan se. Haikeus.
         Ajattelin, että kun isosiskolla on jo lapsia kaksi, niin olisin tottunut siihen, että muiden vatsat pyöristyvät ja muuttuvat vauvoiksi yhdeksän kuukauden kuluttua, mutta niin se vain veti pikkusiskonkin vatsankumpu haikeaksi.
         Iloinen olen ja onnellinen siskon puolesta, mutta en mahda myöskään mitään omille tunteilleni. Olen jankuttanut itselleni sitä, että lapsea voi rakastaa ilman, että sitä on puhkunut ulos puoli vuorokautta oman kropan sisältä, mutta siskojen raskauksien aikana olen miettinyt, että tunnenkohan minä koskaan tuota?! Potkuja, vatsan kasvamista, vauvaa sisälläni.
         Ei minulla koskaan ole ollut mitään erityistä vauvakuumetta eikä ole nytkään, mutta niin kauan kuin muistan, minä olen aina halunnut isona olla äiti ♥ Joskus ajattelen, että elämä toi minulle äitiyden vähän eri muodossa kuin olin kuvitellut, Miehen pojan kautta, mutta itsekkäästi ajateltuna oman lapsen kantaminen, sen tunteminen sydämen alla olisi varmasti oikeasti se unelmien äitiyttä.
         Miehenmurrikalle olen sanonut, että jos hän ei voi kuvitella lapsen hankintaa niin hänen pitäisi ilmaista mielipiteensä ajoissa, jotta pystyn prosessoimaan sen. Asian hyväksymiseen menee kuitenkin oma aikansa ja siihen liittyy myös tietynlaista surutyötäkin, jos siihen päätökseen päädytään ettei yhteistä lasta hankita...
          Ja kun ei lapsia niin vain tehdä. Ei ainakaan enää yli kolmekymppisenä. Joka vuosi vanhenen vuodella ja äitinä olemisen unelma on aina vähän vaikeampi saavuttaa... Siksi kai pikkusiskon äidiksi tuleminen onkin niin todellista, kun tietää, että on itse jo monta vuotta vanhempi eikä lapsesta tietoakaan.
           Tätinä oleminen on kuitenkin ihanaa ja tulen kyllä tykkäämään tästäkin typykästä, kunhan se keväällä maailmaan ilmestyy. Kestää vain taas hetken, että saan omat ajatukset järjestykseen näiden lasten saamisten ja lapsihaaveiden sekamelskassa.
           Metrin mittainen huokaus...

Tämän päivän kalenteriluukusta tuli lausahdus: olen onnellinen ja tyytyväinen, koska ajattelen olevani. Taisi olla Alain-Rene Lesagen ajatelma ja varsin osuva taas tälle päivälle.
       Kaipasin Miehenmurrikkaa ja sitä, että saisi lojua illan kainalossa turvassa. Sen huomasi taas siitä, että iltainen puhelu meni vähän äksyilyksi. Ei nyt mitenkään riidaksi asti, mutta jotenkin ei ollut ihan samanlaista leppoisuutta ilmassa kuin normaalisti. Ikävä tulee silloin aina ilmi selvemmin... molemmilla.
        Kävin tänään juoksemassa ja en voinut olla ihastelematta lumisia maisemia. Puut taipuivat metsätien päälle ja tekivät maisemasta niin rauhallisen näköisen. Nautin juoksusta jo pelkästään maisemien takia, mutta muutenkin oli mukava päästä päätä tuulettamaan. Tiet olivat osaksi jäisessä loskassa ja osaksi sulassa loskassa, joten alusta oli vähän kehnonlaista juosta... Menihän tuo kuitenkin.

Nyt aion vähän venytellä jalkoja, käydä ulkona vielä viemässä kynttilän koiran haudalle ja nauttia ehkä viimeisistä lumen rippeistä taas muutamaan päivään. Sitten kömmin peiton alle, nappaan kirjan käteen ja uppoudun jälleen toiseen aikaan ja toiseen maailmaan ♥
       Ihan parasta ennen unta.
       Toivottavasti huominen sade tulisi lumena.
       Mille tähdelle näitä toivomuksia piti esittää?

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
406. juoksupäivä (149 vkoa täynnä)
- 2512.5 km
- 7km metsätie (43 min)
- juoksu kulki ihan hyvin, vähän hankalat tiet kun oli loskaa ja sitten oli jäistä loskaa
- jalat tuntuivat olevan jälleen paremmat ja palautuneet
- askellus tuntui kevyemmältä ja paremmin asettui kohdilleen, silloin kun askellus oli rento eikä jäkittänyt jäistä maata
- ryhti kesti hyvin ja hengitys toimi
- kädet edelleen ovat vähän liikkumattomat, mutta pakarat löysivät taas tehtävänsä
- keli oli kurja, -1, liukkaat ja loskaiset tiet vuorotellen, muuten kiva keli juosta