Kirje täynnä iloa ja piristystä kaamoksen keskelle ♥

Kun kirjoitin postaukseni kaamoksen torjumisesta, että kirjeiden saaminen ja kirjoittaminen on itselle todella hyvä piristys pimeyteen (toki muulloinkin), niin tänä iltana sain siitä konkreettista näyttöä. Kävin postilaatikolla vasta iltayö-kävelylläni, kun kirjeposti tulee nykyään vasta myöhään iltapäivästä eikä sitä aina ehdi tai muista silloin hakea. Tänä iltana siellä oli kuitenkin mainosten mukana kirje Englannista ♥
      Ihana Anni oli viskannut minua kirjeellä meren takaa ♥
      Otsalamppu vain heilui villisti sysipimeässä illassa kun pompin postilaatikolla kuin sähköiskun saanut mäyrä! Voi ihanuutta! Kirjeenvaihtoharrastuksesta huolimatta saan nykyään kirjeitä aika harvoin, kun kirjeystävillä on perhe-elämää ja työelämää elettävänä. Mutta silloin kun kirjeitä saan ystäviltäni, ne ovat paksuja, ihania, täynnä kuulumisia, välittämistä ja sitä kaikenkestävää ystävyyttä, jota on jatkunut vuosia tai vuosikymmeniä ♥
        Sama juttu Annin kirjeessä! Pitkä kirje täynnä Englannin kuulumisia, ihania seikkailuja ja uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Ahmin kirjeen heti ja ajattelin, että pitää jo huomenissa vastata. On niin paljon asiaa kerrottavana...
        Mutta kuten nyt todistin, kirje liikuttelee sielussa sellaisia palikoita, joita ei saa liikkeelle mikään muu. Ystävän omin käsin kirjoitetut asiat, kuulumiset tai vain hyvän alkutalven toivotukset lämmittävät kuin paksu villapaita sydäntä ja sielua ♥
        Kirjoittakaa kirje, se tekee hyvää!

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka

Cecelia Ahern

Sadan nimen mittainen matka

Gummerus (2012)

Kitty Logan on innokas toimittaja, joka astuu harhaan julkaistuaan vääriö totuuksia lehtijutussaan ja pilaa erään miehen maineen täysin. Vihamiehiä ja tuomitsijoita löytyy jutun jälkeen joka puolelta.
Sitten hänen toimittaja-ystävänsä antaa kuolinvuoteeltaan Kittylle työkomennuksen, joka muuttaa Kittyn suhtautumisen toimittajan työhön ja siihen, että oikeastaan tärkeimmät tarinat syntyvät tavallisilta ihmisiltä. Edessä on matka uuteen elämään ja uuteen mahdollisuuteen.

Kirjan idea oli houkutteleva. Tartuin kirjaan innokkaasti, sillä olen lähivuosina löytänyt Cecelia Ahernin kirjat uudelleen, kun pidin monen vuoden paussin niiden lukemisesta. Tästä kirjasta kuitenkin puuttui sellainen lempeä tahtotila, mikä yleensä on Ahernin romaaneille tyypillistä. Vaikeuksien kautta voittoon- ajatus pätee kyllä tässäkin kirjassa, mutta minusta jo se, ettei kirjan nimi oikein vastaa kirjaa, oli jo aikamoinen pettymys. Sadasta nimestä olisi saanut vaikka millaisen tarinan aikaiseksi, nyt se sata nimeä kutistui vain kouralliseen..
       Ja tarina itsessäänkin jäi vähän junnaamaan paikalleen eikä lähtenyt sillä tavalla lentoon kuin hyvissä tarinoissa käy. Ei ihan Ahernin parhaita romaaneja. Jotenkin tuntui välillä, että koskettavuutta oli oikein väkisin väännetty kirjan sivuille ja siitä tuli pelkästään teennäistä ja pinnallista.
       Ahern kuitenkin osaa kirjoittaa sujuvaa kieltä, mukavan hauskasti ja tehdä päähenkilöistään uskottavia ja samaistuttavia.

"- Hän jätti sata nimeä kattavan listan ihmisistä, joiden kanssa hän olisi halunnut puhua ja joista hän olisi halunnut kirjoittaa"

- Hän soitti minulle uudelleen. Muutaman päivän päästä. Hänellä oli kysymys perhosen toukasta.

- Oleanteritoukasta, Kitty sanoi hymyillen.

- Nauroi. Hän nauroi. Hänestä se oli huvittavaa. Hyvällä tavalla. Hän oli mukava."

Talviajanlaskumme alku

Tadaa! Olemme siirtyneet talviaikaan eli normaaliin aikaan.
       Eletään sitä aikaa, kun aamulla voi maisema olla ihan eri näköinen kuin illalla nukkumaan mennessä. Tänä aamuna juuri näin oli. Iltasella kun tulin Miehenmurrikan luota, satoi ison lapasen kokoisia lumihituleita ja aamulla oli maa valkea. Tosin mittarin plus-asteet eivät luvanneet (taaskaan) kovin pitkäikäistä lumikerrostumaa, mutta voi veljet, miten mukavaa oli silti herätä valkeaan aamuun. Tätä lisää, kitosh! ♥

Suuret mielet ajattelevat samalla tavalla.
      Puhuin ääneen aamupalapöydässä äidille, että voitaisiin isän kanssa laitella traktoriin ketjut, niin ei tarvitsisi kytätä sitten enää niitä supersateita ja kuutta metriä lunta. Äiti sanoi, että isä oli puhunut ihan samaa juuri vähän aikaisemmin.
      Ripusteltiin ketjut kohdilleen ja naureskeltiin, että onkohan tämä jo kohta kymmenes talvi kun ajelen ketjujen kanssa niin aina projekti alkaa samalla kysymyksellä: kumpi puoli edeltä? Onneksi hommaan on kuitenkin tullut tietty rutiini, joten itse puuhassa ei sitten kauaa mene, kunhan saadaan homma polkaistua käyntiin. Nyt on kuitenkin ketjutettu meidän Massikka ja se on taas niin touhukkaan näköinen, ettei puutu muuta kuin kinokset, joita pääsisi puskemaan!

Isä oli ostanut traktoriin vähän uutta poweria takavalon muodossa. Kieltämättä joskus iltaisin, kun on vähänkin pimeämpään aikaan koneen kanssa lumitöissä, vanha takavalo on ollut riittämätön apu, mutta nyt pitäisi olla sitten valovoimaa kuin majakassa uuden led-valaistuksen kanssa! Pientä ongelmaa oli ainoastaan piuhojen kytkennässä, mutta eiköhän ne syttymään saada...
       Vanhan lampun tilalle tulee kuulemma vielä toinen led-valoilla varustettu laitos, joka suunnataan sitten vähän kauemmaksi. Kohta naapurissa pitää siristellä silmiään häikäistymisen takia, kun minä työnnän lumia!

Huuhtelin tänään autoista syysrapaa kyljistä. Isä oli tuonut Camrynsä vinttiin turvaan ja säilöön ennen kuin löytää vian tai auto kokee ihmeparantumisen talven aikana. Sanoin, että rapakylkenä sitä ei ainakaan talvisäilöön laiteta ja pesin suurimmat ravat kyljistä pois. Samalla pyöräytin omankin autoni pesupaikalle ja puhdistelin suurimmat roiskeet pois. Kyllähän se tietysti näillä keleillä vielä rapaantuu moneen kertaan, mutta onpa ainakin nämä nyt pois.
        Tuli ihan kesä mieleen ♥ Kesä ja autonpesut. Viimeksi tein hommaa farkkushortsit jalassa ja topissa, nyt oli melkein toppanutut niskassa...

Huomenna minulla olisi työhaastattelu ja olen vähän kuivaharjoittelua tehnyt ja selaillut sellaisia ns. tyypillisiä kysymyksiä haastattelussa.
      Jännittää, tietysti, mutta erittäin hyvällä tavalla. Tykkään mennä sinne kertomaan, miten innoissani olisin kyseisestä työstä ja miten kovasti haluaisin sitä työtä tehdä. On ihanaa, kun voin vielä asiaa itse vaikuttaa jollakin tapaa, mutta se mitä eniten jännitän/pelkään on, etten osaa sitä sanoa oikein. Kun puhumisen lahjakasseja jaettiin, unohdettiin semmoinen ojentaa minulle. En osannut pienenä puhua itseäni pulasta pois ja nyt pelkään etten osaa puhua itseäni työpaikkaan sisään!
       Toivottavasti tämä palava into ja halu ja tykkääminen paistaa sitten läpi muuten, jos en osaa sitä sanoiksi pukea...

"Missäs mein talviruoka on?"

Eilen hoidettiin Miehenmurrikan kanssa parisuhdetta ranskalaisilla perunoilla, pelottavalla elokuvalla ja syli-hali-terapialla ♥ Teki hyvää pimeyden keskellä.
          Olin ehdottanut tällä kertaa leffaa The Mothman - Sanansaattaja, kun olin sen aikoinaan joskus katsonut ja siitä tykännyt. En vain muistanut, että se oli niin pelottavan jännittävä kuin mitä se oli. Yhdessä vaiheessa ihan huvitti jo se fiilis, mikä leffasta tuli, kun pusersin miehen käden rusinaksi pelkästään jännityksen takia! En pidä jännitysfilmeistä, olen enemmän romanttisten leffojen ja draaman ystävä, mutta sitten näin harvakseltaan jännityskin tekee ihan hyvää - ainakin kun ei tarvitse yksin elokuvaa katsoa vaan saa puristaa Miehen henkihieveriin ja olla kainalossa turvassa!
          HUI! ♥ 
          Tulin kotiin yön puolella ja kun astuin kotiovesta sisään, niin jokin tuoksuin tosi hyvälle. Nälkäisen hyvälle. Kun sitten rohmusin vielä pimeässä lasia ja siihen vettä niin huomasin, että vanhapolvi oli löytänyt pakastepizza jemman ja paistaneet sen iltapalaksi (tai kuulemma yöpalaksi kuten sain aamulla kuulla...). Tuli ihan nälkä kun haisteli pizzan tuoksua yöllä... Keljusti tehty, sanoisinko...

P.S. Tietääkö kukaan ainuttakaan naispuolista supersankaria?? 
Pahiksia löytyy kyllä kuten Pahatar, Kissanainen, Ilkeä kuningatar jne. mutta oikein semmoista "hyvistä" joka olisi kuin Teräsmies, Batman, Hämähäkkimies tai mitä näitä herrasmiessankareita tiukoissa trikoissa nyt onkaan! 
Ainut mikä tuli mieleen oli Tomb Raiderin sankaritar, mutta voiko sitä sanoa supersankariksi?!

Kaamea kaamos vai ihana pimeys?

Kevään ensimmäiset auringon pilkahdukset tökkäävät kropan kierrokset liikkeelle. Aurinko saa aikaiseksi pisamia, naururyppyjä silmäkulmiin ja malttamattomuutta, ettei missaisi ainuttakaan valonpisaraa sinä lyhyenä aikana, kun Suomessa kesä ja aurinko piipahtavat.
       Ja sitten.
       Kun keho on viimein tottunut lämpöön, aurinkoon ja valoon, joku sammuttaa valot, laittaa lämmöt pois ja kääntää kylmän suihkun päälle. Äkkiä maailma on pimeä, kylmä ja kostean kolkko paikka, mihin uppoaa kaikki valon yritykset selviytyä tai edes pilkahtaa hetkellisesti kaiken imaisevan pimeyden keskeltä.
        Vai onko sittenkään...

lainattu: omgcutethings.com

Ajattelin kertoa, miten minä selätän nämä pimeät kuukaudet ja miten selviän hengissä siihen kevään koittoon, kun ei enää tarvitse pidellä kroppaa pystyssä. Toivottavasti saatte ideoita tai ainakin pienen kipinän.
         S'il vous plaît ♥

lainattu: weheartit.com

Makean himo. Alkukantainen vaisto kerätä varastoja talvea varten. Lisääntyy valon vähetessä kun serotoniini-hormonin puute aiheuttaa ruokahalun - erityisesti makeanhimon - lisääntymistä.

• helposti kuorittavat hedelmät - suklaaseen on helpompi tarttua kun siihen ei tarvita veistä tai muuta asetta kuorimista varten, mutta esimerkiksi mandariinit ja banaanit ovat helposti kuorittavia namupaloja joista keho saa makeaa ja paljon vitamiineja!
• en osta karkkeja kotiin - tyhjästä on paha nyhjästä! Toimii ainakin täällä, missä lähin kauppa on 15km päässä. Kun jättää namut kauppaan ei ole houkutusta kotikaapeissakaan.
• kaakao kuppi - oikeasta kaakaosta, antaa ainakin suklaahimolle hyvän korvikkeen ja iltasella juotuna hyvät unet! 
• hyvää tuoremehua - mehut, missä on vain hedelmien oma sokeri, auttavat myös nopeasti siihen makean nälkään, joka tulee iltaisin tv:tä katsellessa
• armollisuus - herkku ei ole suuri synti eikä maailmanloppu, kunhan ei syö levyllistä suklaata kerralla.

lainattu: today.com

Liikunta. Mielihyvä- ja tyytyväisyyshormonien vaikutus voimistuu. Vähentää stressiä. Auttaa unensaannissa ja unen laatu paranee. Piristää.

• liikunta on hauskaa - siinä vaiheessa kun jostakin lajista tulee pakko, on pysähdyttävä miettimään syytä, miksi kyseistä liikuntamuotoa harrastaa. Liikunnan pitää tuoda iloa, energiaa, hymyä ja hyvää mieltä.
• liikkua voi ilman salikorttia tai joukkuemaksuja - juokseminen on helppoa ja melko halpaa. Sitä voi harrastaa missä vain ja milloin vain. 
• kotitanssit - tätä harrastan yleensä siivotessa, musiikki päälle ja lanteet liikkeelle kotilökäreissä!
• kävelen tai pyöräilen kaverille/satamaan/rannalle käymään - tai pyydä ystävääsi pienelle kävelylle puhumaan maailmaa vähän paremmaksi.
• heittäydyn välillä lapselliseksi - pulkkamäki, lumisota yms. sitten kun on lunta saatu tai syysillan seikkailut ja eksymiset lähilaavulle ovat jotain, mitä ei voi kesän vaaleudessa tehdä!

lainattu: www.squee.com

Uni. Unessa palaudutaan päivän touhuista ja parannellaan itseämme. Pimeyden lisääntyessä myös unen tarve lisääntyy, mutta unirytmi olisi silti hyvä pitää normaalina, vaikka unta riittäisikin kellon ympäri. Liikaa nukkuminenkin väsyttää eikä tee sen parempaa. 7-8h on aikuisen "normaali" unen tarve, mutta tarve vaihtelee suurestikin. Jotkut ovat virkeimmillään 6h unilla, toisilla taas 8h unet ovat riittävät. Unen laatu on yhtä tärkeää kuin sen pituus, joten pimeä, viileä huone ja rauhallinen unen odotus helpottavat unen saantia ja parantavat sen laatua. Unohtamatta hyvää sänkyä, puhtaita lakanoita ja hyvää, tukevaa tyynyä.

• rauhoitan illan - luen kirjaa, kuuntelen radiota/äänikirjoja. Pimeä ilta väsyttää aikaisemmin, mutta omasta unirytmistä kannattaa pitää huolta. Tv ja puhelin häiritsevät normaalien unihormonien erittymistä ja unta saa odotella.
• päiväunet kun niihin on mahdollisuus - liika uni ei ole hyväksi ja pitkät päikkärit voivat sotkea unen saantia illasta, mutta pienet torkut ovat ylellisyyttä kaiken hämärän keskellä. Viikonloppuviihdettä parhaimmillaan!
• sauna tai lämmin suihku - iltaisin ei tarvitse kuin tyynyä morjestaa niinä päivinä kun on lojunut lauteilla tai ottanut lämpimän suihkun. Kylpyamme olisi vielä parempi, mutta sitä ei tästä majatalosta löydy...
• villasukat - aivan ehdottomat unen laadun parantajat! Olen kuullut, että kun jalat ovat lämpöiset, muun kehon lämpötila laskee ja uni tulee paremmin. Ihan must jutut kesät talvet ♥
• magnesium ja vesi - osin taitaa minulla olla jo psykologista, mutta magnesiumin nappaaminen juuri ennen unta auttaa siinä, ettei levottomat jalat tai suonenvedot häiritse unen alkua ja vesi taas muuten auttaa nestetasapainon kanssa
• puhtaat lakanat - ihaninta siivouspäivien tai lauantaisaunan jälkeen pujahtaa puhtailta tuoksuviin lakanoihin. Uni tulee jo pelkästään hyvästä mielestä!

 

lainattu: fi.pinterest.com

Muita iloja ja riemuja kaamoksen keskelle. 

• hemmottelen itseäni - milloin mitenkin. Joskus jalkahoidolla tai kaunistautumalla muuten, käyn ihan yksin leffassa katsomassa juuri sen leffan minkä haluan tai syön ulkona.
• luen kirjoja - aivan parasta kaamostorjuntaa! Kadota kirjan maailmaan...
• kirjoitan ystävälle kortin tai pitkän kirjeen - milloin viimeksi itse olet saanut kirjeen ja miltä se tuntui? Varmasti hyvältä. Tässä sähköpostien ja tekstiviestien maailmassa käsin kirjoitettu kirje tai kortti piristää sekä saajaa että kirjoittajaa. Kokeile vaikka!
• vaihdan maisemaa - pieni retki naapurikylään, toiseen kaupunkiin tai vaikka vain kylpylään auttaa näkemään, että muuallakin on pimeää kuin omassa pihassa! 
• leivon tai teen ruokaa - on sanottu, että keittiössä ei voi olla surullinen, joten kaamospimeyttä voi hoitaa myös tekemällä vaikka peltileipää, risottoa tai pitsaa, muhkean hedelmäsalaatin tai kirkkaan smoothien. Leipoessa unohtuu murheet ja mustat mietteet!
• vaihdan mukaviin nuttuihin - näin syksyisin minut näkee aika usein lökäreissä eli pitkiksissä ja lämpökerrastossa. En jaksa kotona olla mikään catwalkin kuningatar (yeah, milloinhan minä sellainen olen...), joten mieluummin nautiskelen olosta vähän väljemmissä ja mukavissa nutuissa.
• hellyys - aivan takuulla varma lääke väsymyksen ja kaamosmasennuksen hoitoon. Toisen syli ja halaus. Ja toimii molemmin päin. Ystävänkin halaus riittää, jos ei satu olemaan juuri Sitä Oikeaa vielä kainaloon löytynyt ja lemmikin pusut ovat yhtä märkiä ja rakkaita. Antaisin mitä vain, että oma koira vielä voisi muiskauttaa omat suukkonsa poskelleni ♥
• ANNA PIMEYDELLE JA SYKSYLLE MAHDOLLISUUS - vähän sama kuin luin juoksuharrastustani aloittaessa, että juoksijan paras ystävä on ylämäki... okei, ihan vielä ei täysin bestiksiä olla, mutta olen oppinut kunnioittamaan ylämäkiä ja tiedän kehittyväni niissä eniten. Samalla tavalla syksyn synkeys voi kääntyä mukavaksi vaiheeksi ennen valkeaa lunta ja talvea, jos antaa mahdollisuuden hämärille illoille, kynttilöille, hiljaisuudelle ja pimeälle. Keho tarvitsee myös pimeää voidakseen hyvin, palautuakseen ja saadakseen levätä. Käytetään pimeys voimavarana eikä käännetä sitä esteeksi tai vastoinkäymiseksi ♥

 

lainattu: fi.pinterest.com

Toivottavasti minun kaamoslääkkeeni auttaisivat edes vähän kestämään yli pimeän osan alkutalvea. Itse olen ainakin joka syksy löytänyt jotain ihanaa ja uutta riemua tästä niin monella tapaa haastavasta vuodenajasta. Ilman syksyä emme huomaisi ensilumen ihanuutta tai kevään valoa ja kesän riemua!
          Nautitaan syksyn ja alkutalven kaamoksesta!

♥ ISO KARHUN HALAUS MUSSUKAT!! ♥

Faktatietoja napsittu seuraavista lähteistä: 

www.kauneusjaterveys.fi

www.anna.fi

www.yhteishyvä.fi

www.tohtori.fi

www.hyväterveys.fi

 

 

Lumi lähti, takasyksy tuli..

Sataa, sataa, sataa, sataa, sataa...
      Minun iki-ihana lumi katosi sateiden mukana kuin ei olisi koskaan ollutkaan maassa ihanaa valkoisuutta. Nyt on taas illat pimeitä, sateisia ja niin kovin syksyisiä. Hyvänä puolena on ollut se, että on saanut siivottua sisällä hyvällä omalla tunnolla, kun ulkohommat ovat jääneet vain käymisiksi.
       Kuivan syksyn aikana ehdin unohtaa, miten ikävä kura ja märkä piha onkaan! Eteiset ovat heti kurajälkiä täynnä, kun vain hakee vaikka vain puut tupaan. Toisaalta sateen ropina illalla ikkunalautaan vasten on parasta uni musiikkia ♥ Ja iltasella saa istua hämärässä ja säästää lamppuja haukotellen ja pehmoiseen sohvan kulmaan tai vilttiin kääriytyen.
       Torstaina ja perjantaina olisi ollut kaupungissa syysmarkkinat torilla, mutta vaikka olisi tehnyt mieli käydä kävelemässä ei sadepäivät oikein houkutelleet ajelemaan kaupunkiin markkinoille. Tosin tyypillinen markkinakelihän siellä oli, harvemmin siellä kaunista lokakuunlopun kuulaita kelejä on sattunut. Odottelen sitten niitä joulukuun joulumarkkinoita ja toivon, että silloin jo käveltäisiin keskellä valkoisuutta ja ihanaa tunnelmaa ♥

Perjantaina pidin siivouspäivän ja tuli tupa jälleen kerran siistittyä viikonloppukuntoon. Tarkasti en viitsinut lattioita kuurata, kun vanhempi polvi asteli kassiensa kanssa tuvan läpi aina apukeittiöön asti. Olisi siivooja-paralta päässyt itku, jos olisi koko päivän pessyt lattioita. Mukava kuitenkin taas kerran aloittaa viikonloppu, kun torppa on jokseenkin siisti.
     Olen vähän miettinyt jouluvaloja jo - yllätys, eikö olekin! ♥ Kuistille ajattelin ostaa ison valkean paperitähden ja oikeastaan haluaisin jotain kaunista, yksinkertaista ja ihanaa tupaankin. Olen katsellut jo monena vuonna niitä paperipallo-valoja, mutta en tiedä mihin minä niitä laittaisin. Toisaalta rakastan kyllä perinteisiä joulutähtivalojakin, jotka ovat roikkuneet ikkunoissa jo monta vuotta.
       Äiti toi postin mukana minulle jo askarteluideoita varten kirjakaupan mainoksen ja vaikutus oli kyllä juuri sellainen kuin mikä oli tarkoitus. Jos tänä vuonna tekisi kortit itse..?! Hi hi... 

Tänään saatiin isän kanssa yhteistyöllä peilikin seinälle - vihdoin viimein!
    Käsissä peilin reunat näyttivät enemmän harmailta, seinällä ne sitten olivatkin ruskeat. Joka tapauksessa kiva musta läikkä tuohon kulmaan, ja kun koko ajan kuitenkin ollaan kulmaa kohti vilkaistu vanhasta tottumuksesta peiliä hakien ja uloslähtömuotoa tarkastaen, niin nyt sieltä sitten ihan oikeasti katsoo joku vastaankin.
     Kun laskeskeltiin peilin paikkaa seinällä niin huomasin, että en osannut enää allekkain vähennyslaskua?! Näkee kyllä, etten ole itseäni koulunpenkillä sivistänyt kohta kymmeneen vuoteen, kun alkaa allekkainlaskutkin unohtumaan. Pitäiskö mennä ala-asteelle kuunteluoppilaaksi vähän verestämään plus-ja miinuslaskuja, kerto- ja jakotauluja... Isä vähän ojensi minua laskupään puutteesta ansaitusti... Häpeällistä....
      Noh, palaten peiliin, niin raamien pinta on tehty ikään kuin vanhaksi, kuluneeksi puupinnaksi. Siinä on kuhmuja ja viivoja ja kulumaa, toki keinotekoisesti tehtynä eli ei nyt ihan niin aidon näköisiä ole, kun oikea vanha ja kulunut puu.
      Ihanan iso peili ja teki tuosta tuvan kulmasta nyt täydellisen.

Tehtiin isän kanssa tänään myös vähän puuhommia, kun pilkottiin vintissä lojuneet puut pieniksi. Sekin operaatio on vähän aikaa siellä odotellut tekijäänsä, mutta nyt saatiin sekin sitten tehdyksi. Puukasaakin piti vähän nostella sivummalle, kun taitaa mennä siihen, että isän vanha auto on vielä tuotava talveksi vintille säilöön. Isä-reppana ei taida siitä autosta eroa osata ottaa...
     Puuhommat olivatkin pitkästä aikaa kivoja ♥ Puun tuoksu, kuivien puiden kolahtelut ja iso kasa puuta tuntuivat hyviltä. Kyllä taas talvi pärjättäisiin!

Syysveijari isolla kivellä mietiskelemässä. Ikkunan läpi otettu kuva hyvin kaukaa, ei ihan priima-laatuinen...

Näillä keleillä lenkille lähteminen on aina vähän sellaista itsensä huijaamista. Ei saa katsoa ikkunasta ennen kuin on juoksutassut jalassa ja otsalamppu otsassa. Jos erehtyy ennen juoksua vilkaisemaan pisaroiden peittämää ikkunaruutua tai pimeän harmaata ja märkää maisemaa, voisi olla, että juokseminen jäisi pelkäksi ajatukseksi. Mutta. Sitten kun lenkille lähtee ja selviää ensimmäisestä kahdesta kilometristä, tottuu kasvoille tihkuvaan vesisateeseen, saa askeleet osumaan lätäkköjen väliin ja tuntee kostean ilman tekevän hyvää hengitykselle, juoksusta oikeasta nauttii!
        Tänäkin iltana vettä tuli ihan kiitettävästi taivaalta, kun lähdin iltalenkille. Soratielle oli ilmestynyt vesilammikoita tämän tästä ja piti vähän valikoida juoksu-uraansa tiellä, mutta kun silmä tottui pimeään ja muu kroppa sadekeliin, niin siinähän se juoksu sujui. Vastainen tuuli antoi mukavaa vastusta, varsinkin kun olin vetäissyt vähän leveähkön heijastinliivin juoksutakin päälle, niin se oli kuin purje ja keräsi kaiken tuulen ja teki juoksemisesta haasteellista. Kengät olivat kurassa ja nutut olivat märät, mutta kotona odotti lämmin sauna ja pannukakku! ♥
        Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä (21/2016) on juttu Rapakelin reippailuvinkeistä. Syyssurffausta ja räntäsadejuoksusta. Eli syksyn sateet tai huonot kelit ovat vain tekosyitä liikkumattomuuteen! Syksyssä on niin paljon mahdollisuuksia, kunhan heittää tekosyyt syrjään ja etsii ne vedenpitävät vaatteet ja hyvät kengät.

Pidettiin eilen Miehenmurun kanssa leffailtaa, kun sade hakkasi ikkunaan. Nyhjättiin kylki kyljessä ja katsottiin Vihreä Maili - elokuva, vaikka molemmat ollaan se nähty useampaan kertaan. Hyvää leffaa kestää katsoa muutakin kuin kerran! Eikä leffalla aina ole niin väliä, kunhan seura on rakasta ♥
       Ollaan puhuttu lähiviikkoina aika paljon niistä kymmenestä vuodesta, kun ei niin tarkkaan toistemme tunteista vielä tiedetty ja elettiin sellaista ystävyyden ja kaveruuden aikaa. On tullut vaan huomatuksi, että asiat eivät aina olleet niin kuin itse luuli tai näki. Asioilla on aina se toinen puoli ja kun luulee, ettei toinen edes katso tai välitä niin todellisuudessa toinen on tuijottanut ihan yhtä lailla perään kuin itsekin ♥
        Mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja aikansa, ja meidän aika oli löytää toisemme vasta vuosi sitten oikein kunnolla. Niin tai näin, olen onnellinen siitä rakkaudesta, mitä meillä nyt on ♥♥





JUOKSUPÄIVÄKIRJA
torstai 27.10.2016
269. juoksupäivä (97vko)
- 1702,7 km
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- normi lenkki, jalat tuntuivat hyviltä ja jaksoivat hyvin
- ryhti pysyi koko matkan hyvin
- askel tehokas
- keli oli vähän kurja, tihkusadetta ja kolea tuuli
- mahtava olo juoksun ja lämpöisen suihkun jälkeen.
- +4 astetta

lauantai 29.10.2016
270. juoksupäivä (97vko)
- 1709,9km
- 7.2 km kylälenkki (40 min)
- juoksu sujui suhteellisen kevyesti, tosin vastatuuli teki omat vastuksensa
- ryhdin pitäminen selvästi auttoi, kun jaloissa alkoi tuntua ryhdin lösähtäminen
- hengitys oli helppoa kostean kelin takia
- askeleet taas liian pitkiä... pöh!
- sateinen iltahämärä, kuraiset tiet
- +5

♥ ENSILUMI ♥

Tänään herättiin Miehenmurrikan kanssa valkoiseen aamuun ♥
       Lunta tuiskutti taivaan täydeltä ja maassakin sitä oli jo monta senttiä. Samaan aikaan kun minulla kasvoi selkään lumisiivet, Mies vilkaisi minua alta kulmien ja sanoi, että hänellä on autossa vielä kesärenkaat. Lainasin Miehen työhousuja ja talvitakkia, ja menimme kaivamaan talvirenkaat varastosta ja väännettiin renkaista mutterit auki ja laitettiin toiset kiinni - talvirenkaiden kera!
       En minä olisi antanut sen mihinkään lähteä ajelemaan kesärenkailla tällä kelillä, kun nyt jo uutisotsikot ovat täynnä peltikolareita. Tosin, eipä se kamalasti aina auta vaikka itsellä olisikin talvinastat alla, kun sillä perääntulijalla tai kylkeen kopsahtajalla ei välttämättä kumit pidä samalla tavalla, vaikka itse saisikin automobiilin pysähtymään.
       Oli kuitenin aika romanttista kyykistellä lumisateen keskellä rinnatusten ♥ Ei ihan semmoinen romanttinen hetki lumisateessa, mistä olen syksyn haaveillu, mutta nämä aidot hetket ovatkin sata kertaa parempia ♥♥

Toki tiedän, että tämä lumi ei välttämättä ole pysyväistä laatua, mutta nautin kyllä tällä hetkellä maisemista kuin pieni lumihirviö! ♥ Ihanaa! Joka puolella on valoisaa, hiljaisen oloista ja jotenkin uutta.
       Korjasin haravat pois puiden kylkiä vasten nojailemasta, vaikka varmaankin vielä tämä syksynä niitäkin tarvitaan. Mutta ainakin nyt ne ovat poissa tämän valkoisuuden tieltä. Laitoin uuniin ja takkaan tulet ja nautiskelin lumen keskellä olemisesta.
       Lumen saartama emäntä ♥

Lähdin käymään lenkillä. Lumilenkillä. Ei tarvinnut kamalasti itseään lenkille potkia, sillä mieli veti hangen keskelle juoksentelemaan niin etten meinannut tossuja ehtiä laittaa jalkaan!
       Tein nautiskelulenkin. Viime lenkki veti jalat niin jumiin ja kipeiksi, että tein tänään vähän semmoisen "avaavan" lenkin eli otin iisisti. Ja olikin tosi ihanaa. Lumi narsui jalan alla, ja huomasin jälleen miten erilaista talvijuoksu on kun kengän alla ei olekaan aina pitävää maata. Varsinkin nyt kun olin melkein ainut, joka lumeen jälkiä teki niin maisemat olivat kuin postikortista ♥
        Vain minä, juoksutossujen narinat ja luminen talvitie ♥

Vastaantulijoita ei ollut kuin neljä kaurista ♥
      Ne poloiset säikähtivät minua metsätie pätkällä juostessani vaikka yritin heti hidastaa ja pysähtyä kun ne näin. Olisin saanut kuviakin jos en olisi säikäyttänyt niitä... Sinne ne pomppivat metsään ja minua harmitti, vaikka tiesinkin, että paras keino pitää ne elossa on se, että ne pelkäävät ihmistä.
      Minulla vaan taitaa olla lapsuuden Disney-leffojen syndrooma ja haaveksin edelleen sellaisesta suhteesta metsäneläimiin kuin Lumikilla tai Prinsessa Ruususella, joiden luokse eläimet tulivat heti kun naiset vähän hyräilivät. Olisikohan minun pitänyt laulaa etteivät kauriit olisi säikähtäneet...?

Vain minä ja metsätie ja putipuhdas luminen tie.

Kengät kastuivat, lunta oli säärystimissä ihan semmoisina palleroina ja posket helottivat kuin jouluomenat! Mikä olo ja mikä ilo! Kevyttä lumisadetta ripsi naamalle koko matkan ja takin etumus oli kostea sulaneesta lumesta, mutta olin onnellinen ja täynnä lapsellista riemua ♥
       Ja tiedättekö, heti tuli semmoinen joulutunnelma kimppuun. Olisi pitänyt löytää heti kyntteliköt ja tähdet ikkunaan, joka puolelle jouluvaloja ja joulutunnelmaa - se pienen pieni järkevä osa minua sai vielä tätä jouluhöppänää puoltani hillittyä ja malttamaan odottamaan vielä ainakin kuukauden... Tuikkuja laitoin ja pihavaloasetelmankin laitoin ajastimella muutamaksi tunniksi päälle.
       Pientä lohdutuspalkintoa kuitenkin...
       Kohta menen sohvan nurkkaan lukemaan villaisen viltin alle - nyt ei puutu siitäkään fiiliksestä lumisade ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
268. juoksupäivä (97 vko alkaa)
- 1695.5 km
- 7 km metsätielenkki (45min)
- nautiskelulenkki: vauhti tasaisen rauhallinen, välillä kävelyäkin kun piti ottaa maisemista kuvia ♥
- LUMILENKKI ja huomasin askelluksen tärkeyden liukkaalla kun ei ole kengissä nastoja
- ei säärystimiä, ei samanlaista väsymistäkään jaloissa vaan jaksoin juosta melko normisti, lumi teki kivaa vastusta muuten
- ryhti ei oikein pysynyt ja asento jäi vähän istuvaksi
- hengitys ok, lumisade satoi suoraan silmiin joten koko ajan olin jotenkin jännittynyt kun piti siristellä. Harteissa tuntui taas. pitää vähän iltasella lämmitellä
- ihana lumijuoksu! ♥
- -1 ja hento lumisade

Laiska päivä ikävällä kuorrutettuna...

Laiskotti tänään joten laiskottelin.
        Hommia olisi ollut vielä vähän pihallakin, mutta pidin tällä kertaa sunnuntain ihan vaan sunnuntaina enkä tehnyt mitään työlistasta. Ruokaa väänsin aamupäivästä ja tällä kertaa uunista tuli ulos lasagnea. Käytin kypsymisajan hyväksi ja kun olin saanut vuokan uuniin, lähdin lenkille. Pitkästä aikaan päivälenkille. Yleensä juoksentelen vasta iltapuolella.
        Tälläkin kertaa jalat uuvahtivat yllättävästi ja jossain vaiheessa ajattelin jo, että pitäisiköhän pitää taas pitempi tauko ja hoitaa lihakset kuntoon. Iltasella nimittäin lihakset tuntuivat kipeytyneen ns. normaalilenkistä epätavallisen paljon. Ja juurikin tuolta pakaraosastolta... Loppulenkki kuitenkin meni ihan hyvin ja ei kintutkaan enää haitanneet. Naapurin emäntä sitä vastoin haittasi kun huikkasi minut piipahtamaan niiden eteisessä. Isäntä oli varannut maanomistajill kuuluvan hirven jauhelihakimpaleen ja antoi sen minulle kun kerran ohi juoksin. Naureskellen ajattelin, että minkälaiseksi raakalaismaiseksi juoksijaksi minut kohta leimataan, kun juoksen lihakimpaleet pussissa!
         Pysähtyminen kuitenkin nosti hien pintaan ja sitten kun kipittelin vielä kotiin niin vähän kävi vilu ennen kuin pääsin lämpimään suihkuun. Toivottavasti en tule kipeäksi...

 Aurinko pilkisteli iltapäivästä, kun olin ehtinyt syödä. Piti käydä napsimassa muutama kuva ennen kuin se taas katoaisi läpitunkemattoman pilviverhon taakse. Hetihän se piristi mieltä vaikka ei muuta kuin käväisi näyttäytymässä! Valolla on ihmeellinen voima.
       Juoksu, lämmin suihku, hyvä ruoka ja pehmoinen, lämmin sohvankulma teki tehtävänsä ja teki minusta pehmoisen ja uneliaan. Katsoin Vain Elämää pari viimeistä jaksoa ja itkeä tihrustelin taas laulujen kanssa. Minulle ei sovi kyllä nämä musiikkiohjelmat yhtään! Meidän äiti on vähän samanlainen, tuntee vahvasti musiikin kanssa. Minä huomaan samoja piirteitä. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaa tai itku tulee pintaan vahvan musiikin tai komean laulun vaikutuksesta.
       Noh itku tulee pintaan monestakin syystä, mutta musiikki on yksi niistä.
        Eilen kävin nautiskelemassa äidin ruokapöydässä ja tervehtimässä samalla pikkusiskoa, joka oli tullut käymään välillä täällä päin Suomea. Huomasin jälleen, kun ruokapöydässä päästiin yhteisen jutun pariin, miten nopeasti olemme aina pikkusiskon kanssa saaneet naurua aikaiseksi. Naurettiin ihan samalla tavalla kuin joskus penskoina, kun joku juttu vain osui nauruhermoon makiasti! ♥ Ihan parasta, nauraa kippurassa niin ettei henkeä saa - ja ihan höppänän jutun takia!

Tänään oli jotenkin erityisen hiljainen ilta.
         Ja oli taas ikävä koiraa. Sen rapinoita, tuhinoita ja ihmeellisiä iltatouhuja ♥
         Ensimmäisinä öinä koiran kuoleman jälkeen kuulin oikeasti tassujen rapinaa ja sen, miten koira mötkähti nukkumaan omaan nurkkaansa minun oveni alle. Kuulin ne silloin niin selvästi, että sielu oli joka ilta verillä. Nyt toivon joskus, kun uni ei heti ota kiinni, että kuulisin pehmeitä askeleita kun tassut osuisivat lattiaan tai tyytyväistä nurinaa, kun koira lötkähtäisi kyljelleen ja nukahtaisi salamana. Kaipaan sitä niin kovin.
         Meidän iltoja ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
267. juoksupäivä
- 1688,5 km
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- en tiedä loppuiko energia vai onko lihakset niin tukossa, mutta normi lenkki tuntui vähän omituiselta. Omituisen vaikealta...
- kintut tulivat kipeiksi paikoista, joista ei pitäisi tulla ja jo lenkin aikana jalat olivat taas kuin en olisi ikinä juossut niillä
- vastatuuli ei auttanut asiaa
- ryhti vähän meni istuvaksi ja askel liian pitkäksi, ehkä sekin vei energiaa osaltaan
- omituinen juoksu kaikenkaikkiaan
- säärystimet
- +5 pilvinen keli, kolea tuuli

Koejuoksu säärystimien kanssa, renkaisiin talvi-ilmettä ja iltaan pimeyden ihanuutta!

Perjantai ja viikonloppu aluillaan. Elvytin tänään taas normiviikkorytmiini perjantaisen siivouspäivän. Se ehti kesän aikana melkein menehtyä muka siihen, ettei ehtinyt... Oikeasti se meni niin, ettei malttanut, kun keskikesän aurinko paistoi päälaen päältä vielä keskiyölläkin, niin kuka silloin siivoaa sisällä!
      Noh vakavasti puhuen, siivotussa kodissa on mukava olla ♥
      Eikä siivoaminen, sitten kun alkuun pääsee, ole niin pirullista hommaa kun miltä se kuulostaa. Tänäänkin kun sain itseni lähtötelineisiin, niin imurin heiluttelu ja mopin pyöritys oli ihan mukavaa ja kaupan päälle tuli vielä siistiäkin! Minulla vaan pitää olla tietty rutiini siivoamisessakin, vaikka toki nostelen tavaroita lattioilta ja vien tiskit koneeseen eikä hommat leviä viikolla muutenkaan kuin kahden dynamiitin jälkeen, niin tämmöinen virallinen siivous on mahduttava minulla ihan aikataulutettuun viikkorutiiniin. Muuten en saa sitä aikaiseksi. Perjantai on minulle hyvä päivä, kun siivous valmistelee sopivasti sitten viikonloppua.

 Siivosin pesuhuoneen oikein erityisesti. Olin miettinyt sitä koko kesän ja nyt sain sen sitten aikaiseksi, kun päätin ryhtyä. Kaakelien saumat sain suht puhtaaksi, mutta silikooni laattalattian ja seinän välissä jäi vähän vielä viimeistelyä vaille valmiiksi. Ei oikein irronnut... Hyviä ideoita otetaan vastaan!
      Syksy on juuri sellaista aikaa, että torppa pysyy siistinä noin kaksi minuuttia ja kolmekymmentäkaksi sekuntia ennen kuin puuroskaa, lehtiä tai muuta roinaa kulkeutuu jaloissa sisälle. Nautin kuitenkin noista minuuteista täysin, kun olin saanu taas talon siistiksi ja joka puolella tuoksui puhtaus ♥

Vetäsin puutarhurin roolin päälle siksi aikaa, että sain niityltä kuorikekasan pois isän puukasan tieltä. Se siitä mainitsi, kun viimeksi puhuttiin, että olisi hyvä jos saisin sen pois ja tänään minä sen sitten raahasin viinimarjapuskien alle. Eihän se mitään virallista katetta ole, enemmänkin halkojen teosta tullutta kuoriroskaa, mutta kyllä se marjapuskien aluskatteena kelpaa. Kunhan ei ihan villiinny rikkaheinät keväällä.
       Ja kun traktori kerran oli pihalla niin ajattelin, että samalla kertaa ajan auton vinttiin ja vaihdan talvirenkaat. Se lupasi ensi viikolle jo pakkasta ja räntää, joten nyt ei ainakaan tarvitse pelätä liukkaita aamuja ja sitä, että ajan jonkun perään. Edelleen pitää kuitenkin pelätä sitä, että joku ajaa minun perääni, sillä tuskin tänäkään vuonna talven tuloon osataan varautua... Se vaan yllättää suomalaiset, kerta toisensa jälkeen!

Tästä renkaanvaihtokaverista ei paljon apua ollut ja ajattelin, että kyllä meidän koira olisi ollut raivoissaan, että hänen pihallaan kävelevät kissat kuin omistaisivat tämän puolen kylää kokonaan!
        Ja muutenkin sattui taas käsiin asioita, jotka muistuttivat koirasta tai pikemminkin koiran poissaolosta... Tuli ikävä ja sitten itkukin... Meidän hauva tykkäsi näistä keleistä. Kun ei vielä tassuja paleltanut, mutta oli sen verran viileää jo että ei tullut kuuma paksussa turkissa. Minäkin tykkäsin näistä keleistä koiran kanssa, meidän retkistä ja kävelyistä ja puhumisista. Okei, minä puhuin, koira kuunteli, mutta hyvin kuuntelikin!
        Aika parantaa?
        Millaisesta ajasta tässä oikein puhutaan? Viidestä, kymmenestä vai sadasta vuodesta?

Testasin tänään nyt niitä kompressiosäärystimiä. Tämä kuva yllä on ihan naurettava, sillä koko säärystimiä ei edes näy, kun ovat housun lahkeen ja villasäärystimien alla, mutta jalassa kuitenkin!
        Kuten eilen taisin jo kirjoitellakin, niin mitään suurta ja mahtavaa mullistusta en säärystimistä odottanut, mutta sellaisen taisin kuitenkin saada. Tai jos en nyt suuren suurta niin ainakin jonkinmoisen muutoksen.
       Pohkeet olivat hyvin paketissa ja puristus tuntui lähinnä lämpöiseltä, varmaankin verenkierron vuoksi. Juostessa en heti huomannut suurta eroa lihaksen jaksamiseen ennen kuin takareisi ja pakara alkoivat väsyä. Jestas! Minä käytin vihdoin viimein niitä lihaksia, joita olen yrittänyt juoksuuni hakea vaikka miten pitkään. Että käyttäisin jalkaa kokonaisvaltaisesti ja hyödyntäisin isot lihakset myös!
        Juoksin 7km ja takareidet olivat ensimmäiset jotka väsähtivät. Pohkeissa ei tuntunut juoksu vielä oikein missään. Toinen muutos oli oikeassa polvessa. En tiedä korjasiko säärystin jalan asentoa sen verran, että askeleeni oikeni, mutta selvästi polven ympäristöstä käytin eri lihaksia kuin ennen.
        Juoksun jälkeen - ja vähän edelleenkin (eli noin 4h juoksun jälkeen) pohkeet ovat vähän hassun tuntuiset, ihan kuin joku painaisi niitä vieläkin tai sitten tämä on sitä psyykkistä vaikutusta. Etsin tietoisesti jotain uutta, kun jaloissani on ollut jotain uutta!
         Mutta ei huono ensimmäinen kokeilu. Kunhan saan muutamia juoksukertoja alle säärystimien kanssa niin osaan sanoa niiden hyödyistä (ja haitoista?) vähän lisää. Harmi vaan kun ne piiloutuvat näillä keleillä jo pitkälahkeisten housujen alle. Jää se piristysruiske värien puoleen piiloon...

Lenkin jälkeen lihakset ja kroppa huusivat ruokaa. Olen yrittänyt panostaa iltapalaan kahdesta syystä: pidän iltapala hetkestä älyttömästi ja toiseksi sen takia, että juoksen yleensä juuri ennen iltapalaa enkä kehtaa enää siihen aikaan nauttia mitään suurta illallista.
      Tänä iltana lautaselta löytyi kauraleipä salaatilla, kalkkunaleikkeellä, punaisella paprikalla ja kananmunalla, kaksi satsumaa, mustikka-ananas-mansikka-smoothieta ja karpalomehua. Olisi mennyt varmaan toinen samanmoinen, sillä aika maukasta oli ♥
       Kun jaksaa vähän nähdä vaivaa ja tehdä pikkasen parempaa niin kroppa ja lihakset kiittävät. Ja näin syksyisin varsinkin hyvä ruoka auttaa jaksamaan.

Minun lukunurkkaus ♥
      Iltasella laitoin kolme tuikkua palamaan uunin reunukselle ja nappasin villavilttini jaloille ja kääriydyin lukemaan kirjaa. Miten ihanaa! Ei puuttunut kuin pieni lumisade ja hiutaleiden leijailu ikkunan takaa. Huomasin vain, että lämmin viltti, reipas lenkki, sauna ja hyvä iltapala ovat sellainen yhdistelmä, että olisin tarvinnut muutaman luvun jälkeen lukijan. Silmät lupsahtelivat kiinni ja hetkeksi sitten mönginkin sohvan pimeyteen nauttimaan tuikkujen valosta ♥
      Pimeydessä on puolensa ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
266. juoksupäivä (96 vko)
- 1681.3 km
- 7 km metsätielenkki (42min)
- kompressiosäärystimet jalassa!
- juoksu tuntui hyvältä ensin ja sitten huomasin, että se kävi takareisiin ja pakaraan enemmän kuin ennen. Sattumaa tai ei, en tiedä, mutta ne paikat sitten kyllä väsähtivätkin ensin.
- pohkeet tuntuivat lähes normaaleilta eikä mitään kamalan suurta vaikutusta säärystimistä vielä huomannut, mutta katsotaan nyt muutaman juoksukerran ajan
- oikea polvi asennoitui juoksuun myös eri tavalla, sivut tulivat selväksi kipeiksi ja polven ympärillä olevat lihakset tekivät töitä eri tavalla. En tiedä voiko säärystin suoristaa askellustakin?
- ilma oli jo viileä ja piti juosta paksummissa housuissa, ei niin kivaa...
- +4, viileä, pilvinen keli
- jalat tuntuivat juoksun jälkeen hassuilta. ihan kuin puristus olisi jäänyt päälle...

Kaupunkirundin tuliaisia

Pidin tänään kaupungilla ravaamispäivän.
     Kävin tuhlaamassa Iskussa toisen lahjakorteistani ja toisen jätin tuleville sisustustuotteille, joita myyjä lupaili tulevaksi muutaman viikon sisään. Nyt myynnissä olevissa tyynyissä (tai alennetuin hinnoin myytävissä olevissa tyynyissä) luki isolla 'summer' joten ei ehkä syyssohvalle sopivia...
      Bongasin peilin.
      Minun tuvan nurkkani on semmoista kaivannut aina remontista lähtien ja nyt sitten silmiin osui semmoinen peili, jonka minä torpan nurkkaan hyväksyin. Iso, kokovartalopeili ja mukavat, vanhan puun näköiset kehykset. Kuva tulee kunhan saan peilin kotiin, sillä kuljetus osoittautuikin haastavammaksi kuin luulin. Peiliä ostaessa en ajatellut, etten ollutkaan liikkeellä limusiinilla vaan omalla autollani ja eihän peili mahtunut ollenkaan autooni! Takapenkkikin kaatui vain osaltaan ja peili oli liian leveä eikä mahtunut sujahtamaan siitä välistä mitenkään.
        Soitto isälle, joka tuli vähän tilavamman takapenkin omaavalla autolla pelastamaan minut peili-ongelmastani. Lupasi tuoda peilin, kun seuraavan kerran tulee tänne päin. Hymyilytti vähän seisoa Iskun parkkipaikalla valtavan peilin kanssa! Kun minä ostan peilin, se ei todellakaan ole mikään käsilaukkuun mahtuva käsipeili ♥

Kävin tänään jättämässä työhakemukseni paikan päällä, kädestä käteen. Kaikki kunnia Postille, mutta tässä asiassa luotan mieluummin omiin jalkoihini.
        Tuntui vähän ristiriitaiselta, sillä olen aina tottunut siihen, että voin vaikuttaa asioihini jotenkin. Edes jotenkin. Nyt en voi vaikuttaa tämän enempää. Muutama liuska paperia vie minut siihen asti kun vievät ja joku muu vaikuttaa asiaa tästä lähtien. En pidä siitä ajatuksesta, mutta enempää en todellakaan voi ja pitää vain lopettaa rimpuilu!
        Ostin tänään joululahjan. Itselleni. Ja melkein vuoden myöhässä. Kulutin nimittäin viime jouluna saamani lahjakortin ennen kuin se umpeutuu... Minulla on näköjään paha tapa jättää näiden lahjakorttien käyttö viime tippaan.
        Tällä kertaa ostoskoriin tarttui kompressiosäärystimet.
        Olen kuullut paljon hyvää ja lukenut vielä enemmän, joten nyt oli sitten aika kokeilla itse miten ne vaikuttavat (jos vaikuttavat). Kompressio säärystimet paitsi tukevat jalkaa myös lisäävät verenkiertoa ja aineenvaihduntaa suorituksen aikana. Odotan innolla huomista lenkkiä, vaikka mitään ihmejuoksua en odotakaan! Kirjoittelen kokemuksia takuulla heti ja muutaman viikon käytön jälkeen. Näistä kuulemma tulee nopeasti ns. elinkautiset ystävät, kun ne kerran jalkoihinsa vetäisee...

Toinen ostoskorin täyte on hyvinkin ennalta-arvatta, jos minut vähänkin tuntee: kirja.
        Minulla on nyt joku ensilumen odotus-buumi meneillään, joten ei ihme, että tartuin tähän kirjaan heti kun sen hyllyssä näin. Minulla on vino pino lukemattomia tarinoita talveksi ja taidan tarttua tähän kirjaan heti kun saan tämän hetkisen kirjani luetuksi.
        Rakkauksia ja lumisadetta. Kuinka voisin vastustaa ♥

Ilta menikin nopeasti, kun kotiin vihdoin reissultani pääsin. Uuniin tulet ja ruokaa suuhun. Pimeä seurasi perässäni oitis ja vaikka päätin eilen, että vedän vielä kuukaudeksi töpselin irti ulkovaloistani, niin annoin niiden vielä tämän illan palaa. Ihan kokeilumielessä tietenkin.
       Ajattelin tänään, kun Miehenmörrikän kanssa puhuin, että pitäisi kirjoittaa minun "lääkkeeni" kaamosmasennusta vastaan. Täysin epätieteelliset tropit näihin kuukausiin kun alkaa mieli olemaan yhtä musta kuin ikkunasta näkyvä maisema, sillä oikeasti, syksyisen pimeän keskellä on paljon hyvääkin! Kuten joku viisaampi on sanonut, kun on oikein pimeää, pitää vaan katsoa vähän tarkemmin ♥
       Pienenä ennakkokurkistuksena kaamosmasennuksen lievitykseen voisin laittaa lopuksi kuvan, jonka otin tänään kaupassa, kun "eksyin" pehmoleluosastolle. Arvatkaa tekikö mieli antaa iso hali ♥

Talven Portti ja yöpakkasta.

Aurinko paistoi verhojen raosta kun heräsin tänä aamuna. Jonnekin se valoilmiö sitten hävisi kun lähdin puolen päivän maissa metsään etsimään havuja. Isän karsimat näreet olivatkin viime talven tuulenkaatoja, joten niiden neulasista ei ollut kuin muisto jäljellä. Ne eivät siis paljoa auttaneet havujen etsinnässä. Piti sitten vähän valikoiden karsia puista niitä huonompia ja ottaa sitten vain asetelman päälle vähän parempia oksia.

En nähnyt tällä kertaa metsäneläimiä, en isoja enkä pieniä, mutta oli kyllä taas aika hauska metsässä tepastella ja haistella syksyn tuoksua metsän puolella. Pihamaalla syksy kun tuoksuu tällä hetkellä naapureiden polttosavulta. Taitavat kilpailla jonkun polttolaitoksen kanssa siitä, kummalta tulee pahimmat hajut. On nimittäin aikamoinen katku tuosta metsän laidasta tulevasta polttopaikasta, en tiedä mitä ne siellä polttavat!
       Sain kuormallisen havuja ja toivoin niiden riittävän, sillä seuraavaksi minun olisi pitänyt napata moottorisaha mukaan ja kaataa muutama kuusi! Siihen en nyt ihan heti ryhtyisi...

Aina suunnitelma ei ole ihan samanlainen sitten toteutuksena.
      Oli nimittäin ongelmallista saada oksat kestämään kuormalavan päällä kun lauta on kuitenkin melko paksu kohta kiinnilaitettavaksi. Vähän aikaa nojasin traktoriin ennen kuin hain viinimarjapensaiden suojana olleet vihreät verkot ja työnsin ne kuormalavojen rakoihin, että oksat kestäisivät vähän paremmin - ja vaikka vähän takertuisivatkin verkkoon, sekään ei haitannut!
        Sitten ei tarvinnut oikeastaan muuta kuin saada oksat nätisti asettumaan "porttien" päälle enkä ole ihan tyytyväinen lopputulokseen. Toisaalta en ollut oikein tyytyväinen alkuunsa myöskään viime vuoden rakennelmaan, mutta kun lumi tuli niskaan, näytti hökötys jo paremmalta. Toivottavasti tämän kanssa käy samoin!

Välillä piti käydä syömässä, kun alkoi oksat katkeilemaan vääristä kohdista... Sitten etsin valot ja vedin kaapelit puun alta ja kokeilin, että toimiiko tuikut. Onneksi toimivat, vaikka olisihan minulla ollut yksi vararihmasto vielä jemmassa, jos nämä tuikut olisivat sanoneet sopimuksensa irti.

Kieputtelin valot havuihin ja ajattelin, että jätän ne täksi illaksi palamaan, niin näen onko valot suht kohta kohdillaan ja tasaisesti, vai onko joku kohta pimeänä. Melko tasaisesti valot tuikkivat rakennelmassani kun illan hämärässä sitä ihailin. Ehkei nyt maailman kaunein jouluvaloviritelmä, mutta taatusti persoonallisin!
      Nimeksi ajattelin Talven Porttia ♥
      Yritin illalla vielä hiipiä ottamaan valoista kuvia, mutta eihän näistä kuvista hehku valo samalla tavalla kuin mitä ne luonnossa tuikkivat. Mukava valonpilke kuurin päädyssä sysipimeässä illassa!
       Ehkä minä kuitenkin tykkään tästä hökötyksestä vielä.

P.S. Kun otin kuvia hengitys huurusteli jo uhkaavasti ja mittari näyttikin pari astetta pakkasen puolta. Virallisesti pakkasyöt siis ovat saapuneet...

Joulusiivouksen aloittelua, lumisateesta haaveilua ja jouluvalojen ideointia = joulufiillistelyä !!

Aloitin tänään joulusiivoukset.
      Parempi aikaisin kuin liian myöhään!
      En nyt vielä kantanut kuusta tupaan enkä viritellyt ikkunoihin joulutähtiä iltojani valaisemaan, vaikka ne joka kerta melkein kaapista pyörähtävätkin vastaan kun oven avaa. Siivoilin jääkaapit jälleen hohtavan valkoisiksi. Pienistä siistimisista tulee loppujen lopuksi siisti talo. Tein ensimmäistä kertaa viime talvena tätä vähitellen siivoamista ja huomasin, että sain nauttia joulun odotuksesta paljon paremmin, kun en koko ajan tuskitellut siivouksista tai muusta. Tein aattoa varten vain viikkosiivon kun muu torppa oli hoideltu vähitellen koko ajan.

En ole mikään himosiivooja, mutta sitten kun siihen puuhaan ryhdyn, olen siinä sitten sielua myöten mukana! Tänäänkin kun puunasin jääkaappeja, niin ajattelin ensin, että ihan vaan pyyhin roiskeet ja läiskät, mutta sitten huomasin, että olin lavuaarin alla pesemässä hyllyjä oikein harjan kanssa ja pakastelokeroita puunaamassa. Kun kerran tehdään niin sitten tehdään kunnolla!
       Huomasin vain, että torstaina pitänee oikeasti käydä kaupassa, sillä alkaa pennin venytys-päivistä huolimatta ape olemaan aika vähissä. Tänään tein kinkkukiusausta, kun on ollut monta päivää se mielessä ja makuhermoja kutkuttelemassa. En ole mikään kokkikaan, mutta yllättävän hyvää siitä kuitenkin tuli. Maistui.
        Ja äitini tyttö kun olen, niin saan syödä sitä loppuviikon...

Tämä aika on haastavaa niin juoksun kuin pihatöidenkin suhteen.
      Pihatöiden kanssa minulla on tietty aikataulu, mutta pahasti olen siitä nyt lipsumassa. Alkaa kohta lumihiutaleet leijailemaan ja minulla on hommat vielä vaiheessa.. Tänään onneksi sain raivattua pihamaata jälleen vähän enemmän syksyisempään kuntoon, mikä tarkoittaa valitettavasti myös karumpaan kuntoon. Nappasin aitanrapuilta kukat ja muut kesästä kertovat asiat pois ja jotenkin aitan edusta jäi niin paljaaksi ja orvon näköiseksi... Miksi syksy on tämmöistä riisumista? Puut pudottavat lehdet ja ihmiset raivaavat pihat puhtaiksi pihakeinuista ja kukkapoteista. Kaikki on niin autiota ja tyhjää.

Toinen puoli syksyssä onkin sitten se pehmeän valon puoli. Kun saa laittaa valoja ja tuikkuja ja kynttilöitä. Istua luvan kanssa hämärässä ja nautiskella hämyisistä illoista kynttilöiden kera. Tänään ajattelin, että kohta laitan kuistin asetelmaan valot, vaikka vain ihan valmiiksi, jos en nyt ihan vielä päälle. Se on kuitenkin niin pimeä kulma, että pienet tuikut näyttäisivät hyvältä ♥

Ja tänään kun pääsin pihahommien kimppuun kävelin vähän navetan ylisillä ja vanhassa navetassa ja kuurissa ja yritin saada aivoihin ideoita tämän vuoden jouluvalo-asetelmasta pihamaalle. Kuormalavat oimivat tällä kertaa vikittelevänä osapuolena ideoivalle aivopuoliskolleni. Kovin kauniita ne eivät vielä ole, mutta jos niistä semmoisia vielä tulisi, kunhan pääsen loppuun asti suunnitelmissani ja visioissani. Ensin ajattelin porttia niin, että se näkyisi vain tielle, mutta siitä tuli vähän hölmön näköinen. Toisaalta olisin halunnut sellaisen aidanteen tuohon Älyttömyyden Pellon reunaan, mutta siihen työnnän pihalta lumia, joten se idea haihtui älyttömien ideoiden taivaaseen jo ennen syntymistään. Tämä versio, jonka tänään tein prototyypiksi näkyy sekä tielle että pihalle. Kaipaa vähän koristeluja ja viimeistelyjä, mutta jospa siitä tulisi vielä nätti portin-tapainen....

Tielle päin näkyvä osa...

... ja pihalle päin näkyvä osa.

Haaveilin, että maalaisin vähän lautoja harmaiksi vaikka vain spray-maalilla, mutta katsotaan nyt millaiseksi aidanne tulee pelkästään havukoristuksien kanssa. Pitänee hakea niitä huomenna metsästä, jos löytäisin niitä vaikka sieltä missä isä teki metsätöitä niin olisi jo valmiiksi irti. Ei tarvitsisi reuhtoa pystyssä olevista puista. Katsotaan nyt millaisen asetelman saan aikaiseksi tänä vuonna. Ideoiminen on ainakin hauskaa!
      Jostain pitäisi varmaan saada muutama lammaskin, sopisivat hyvin sitten maisemaan jouluna kun on metri valkeaa lunta ja pakkasta ♥ kuten alla...

Kuva lainattu: dreamstime.com

Tänään oli lenkkipäivä ja harmaasta päivästä huolimatta oli semmoinen mukava fiilis lähteä lenkille. Ei tarvinnut kamalasti itseään potkia lenkkareiden päälle, vaan oikeastaan jalat vähän jo veivät lenkkipolulle. Vähän myöhäiseksi juoksentelu taas jäi ja jälkikäteen ajateltuna ei otsalamppu olisi ollut mitenkään huono juttu loppumatkasta, kun alkuun ajattelin, että kyllähän minä ennen kunnon hämärää ehdin kotiin, mutta ihmeen nopeasti se pimeä sitten tulikin... Onneksi aloitin metsätaipaleelta ensin. Monestakin syystä.
        Ehdin riistapellon kohdalle, kun näin pellon kulmassa ison naarashirven. Hidastin askeleita, mutta en pysäyttänyt juoksua täysin. Katsoimme toisiamme, kaksi naarasta, ja tuntui oikeasti aika upealta katsoa sellaista otusta silmiin, joka ei pelännyt minua enkä minä sitä. Sydän jyskytti innostuksesta ja siitä, miten hienoa on nähdä niin suuri ja komea eläin niin läheltä, niin aitona. Kun olin juossut ohi, hirvikin asteli pitkine jalkoineen takaisin metsän puolelle. Komeat kintut sillä, pitkät ja vahvat! Tuntui että omakin juoksu sai alkukantaista voimaa tästä kohtaamisesta ♥
        Toivoin todella, että naaras selviäisi syksyn hirvijahdista ehjin nahoin...
         Juoksin 10km lenkin pitkästä aikaa. Halusin vähän kokeilla kuntoani ja kokeilla kinttujakin siinä samalla. Lyhyt, tehokas askel, jonka aina välillä unohdan, oli kyllä oiva apu tälläkin kertaa. Kunnon puoleen jaksoin hyvin ja juoksu tuntui taas mukavalta, helpolta, kevyeltä ja nautiskelin reissusta, mutta jalat selvästikään eivät ole tottuneet 10km pyrähdyksiin ihan samalla tavalla. Olen juossut liikaa 7km ja 5km. Lihakset saivat nyt sitten herätyksen, että muitakin matkoja mahtuu maailmaan! Ihan hyvä niin, jos aion tämän vuoden puolella sen 14km tavoitteen juosta... Jalkoihin pitää saada pikku hiljaa kestävyyttä lisää, vaikka eihän lyhyemmissä spurttilenkeissäkään mitään vikaa ole. Pidemmät matkat vaan antavat vähän henkistäkin yliotetta, kun huomaa, että jaksaa ja pystyy! ♥

 Iltasella puhuttiin taas Miehenmurrikan kanssa puhelimessa ♥ mur ♥
        Tanssimisesta ♥
         Olen aina tykännyt tanssimisesta. Tällä hetkellä teen sitä usein yksin ja silloin kun pitäisi siivota, mutta olen minä joskus käynyt ihan tanssikursseillakin. Lavatanssit eivät oikein olleet minua varten, kun olin siellä vain seinäkukkasena tai humalassa olevien miesten viestikapulana, mutta tanssiminen on ollut aina hauskaa.
        Minulla on sellainen unelma lumisateessa tanssimisesta... ♥

Kuvan omistaa: Nidhi Chanani

Että parempi tulla tänä talvena lunta... ♥


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
265. juoksupäivä (96 vko alkaa)
- 1674,3 km
- 10 km metsätie+kylälenkki (60min)
- aloitin tasaisella vauhdilla ja tavoitteena oli pitää koko lenkin ajan hyvää, mutta tasaista vauhtia, onnistuin aika hyvin
- hengitys oli koko ajan rauhallista ja ryhti pysyi koko matkan (vatsalihaksien treenaus alkaa tuntua)
- jalatkin jaksoivat jopa 7km kohdalla olevan tappavan ylämäenkin melko helposti ja tuntui todella hyvältä, että omin jaloin pääsi johonkin
- pohkeissa tuntui eniten juoksun jälkeen, akillesjänne-kantapää linjalla, selvästi pidempi lenkki tuntui jaloissa
- +5 astetta, hyvä keli juosta, vähän pimeää
- näin taas hirven. Hieno kohtaaminen!!