Sumua

Sumuista.
      On oikeastaan jo monta päivää ollut tämmöistä usvaista tai kuten Erja sanoi eilen, kun olimme suntiohommissa työmaalla "Jane Austen-sumuista" ♥ Eilen kuitenkin oli, vähästä pakkasasteista huolimatta, hyvin kolea päivä. Kylmän kalsea jotenkin. Meni äkkiä luihin ja ytimiin, vaikka minullakin oli päällä ylimääräinen villatakki...
      Työpäivä meni hitaasti ja sai minulle vuorostaan pahan mielen. Sain palautetta työvaatteistani ja palaute oli tällä kertaa negatiivista. Olin erään herran mielestä asiaton pukeutumisellani, kun kyse on kuitenkin kirkon työstä... Asiattomalla pukeutumisellani tarkoitettiin lähinnä alaosan eli housujen istuvuutta. Kiitin palautteesta ja lupasin korjata asian. Tosiasiassa olin huomannut jo edellisen työkeikan jälkeen, että housut olivat tarttuneet johonkin kiinni ja rikkoneet vähän kankaan pintaan, joten housut olisivat menneet uusiksi muutenkin, mutta nyt ne menee sitten uusiksi sitäkin silmällä pitäen, että puvustus oli asiaton.
       Harmitti.
       Okei, itketti, jos suoraan sanon. Olen saanut palautetta kaksi vuotta sitten, kun minun hameeni oli hautajaisiin tulleen omaisen mielestä asiattoman lyhyt suntiohommiin, korjasin asian housuilla ja nyt nekään eivät kelpaa!
        En ole ikinä yrittänyt keikaroida työvaatteilla tai tuoda jotain osia vartalosta esiin varsinkaan suntiohommissa. Minulla ensisijainen tavoite on ollut olla siisti ja asiallinen, pukeutua arvokkaasti ja tilanteen vaatimalla tavalla. Paidat eivät koskaan ole olleet avonaisia, meikkiä ei ole koskaan ollut näkyvästi, hameen helmakin oli sääntöjen mittainen ja korut hyvin hillityt. Ja kun silti tulee vähän nurjamielisesti sanottua palautetta siitä, että olen asiattoman näköinen, niin tuntuu pahalta...
       Kai pitää jälleen ottaa ohjekirja kauniiseen käteen ja hankkia suntio-puku niin, että vain silmät näkyvät. Tai ehkä on sitten kohta jo parasta ottaa näihin hommaan semmoinen suntio, joka on asiallinen!

Perjantaina kävin kokeilemassa taas kestävyyttä vähän pidemmällä lenkillä, kun isä lupasi tulla hakemaan minut tietyn ajan perästä. 40minuuttia sain etumatkaa ja kymmenen kilsaa ehdin juosta ennen kuin isä minut sai kiinni! Tänään juoksin vähän eilistä harmitusta pois kropan systeemistä ja kyllä ainakin minulla se pitää täysin paikkansa, että liikunta auttaa myös siihen, kun on paha mieli tai maailma potkii hetkellisesti päähän enemmän kuin normaalisti! Juoksulenkillä avautuu ne tietyt lukot, mitkä pitää sitä harmitus-fiilistä jumissa jossan sisuskaluissa, mutta fyysinen rasitus kaataa ne muurit melko nopeasti!
       Hyvä niin!
       Tämän päivän lenkki on normilenkki, mutta vähän haasteellisessa kelissä. Sumuista ja liukasta. Kaipaan jo kevätkelejä - sitä kuraakin - kunhan saisi juosta jo sulalla tiellä! Talvessa on omat ihanuutensa juoksun suhteen, kuten viileys ja haasteellisuus, mutta kesän kuumuudessakin on etunsa ♥

Olen jauhanut näissä postauksissani uudesta "elämän filosofiastani" tai mikä lie se nyt onkaan, että yritän tehdä elämästäni omanlaiseni, pidän elämässäni vain hyviä tyyppejä ja sellaisia, jotka tekevät minun sydämestäni vaaleanpunaisen, teen valintoja itselleni ja olen rohkeampi elämään. Tänään vain huomasin jälleen, mikä voima rakkailla ihmisillä oikeasti on elämiseen ja olemiseen.
      Viestiteltiin Miehenmurun kanssa aamutuimaan kun herättiin ja muutama sana tekstiviestissä sai olon tuntumaan rakastetulta ja hyvältä ♥ Sama juttu äidin ja isän kanssa tänään, kun kerroin tuosta eilisestä työpäivästä, niin se tuki ja lohdutus tuli iholle heti. Siinä ei ollut mitään päälleliimattua tai "koita kestää" tokaisuja, pelkkää minun puolellani olemista. Se teki ehjäksi.
       Minulta meni kolmekymmentäkaksi vuotta tämän tajuamiseen. Onneksi ei sataakolmeakymmentäkahta vuotta...

P.S. Pikkusisko täyttää pian kolmekymmentä ja tuntuu oikeasti aika hassulta, että pikkusiskokin on jo tällä puolella nuoruutta... Kun toivotin pikkusiskon tervetulleeksi ikään, jossa voi sanoa, että ikä on vain numero niin sisko piristi vastatessaan, ettei ikääntyminen haittaa kun on vielä vanhempia ihmisiä ympärillä! Niin totta!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 27.1.2017
302. juoksupäivä (110vko)
- 1908,9km
- 10km iso kylälenkki (1h12min)
- juoksu sujui alusta asti hyvin eikä pahempia väsymysiä ollut
- jalat toimivat hyvin ja toipuivat nopeasti jos ylämäissä veti hapoille
- hengitys huivi alta vähän rankkaa, mutta ilma ei ollut kylmä joten ei käynyt kamalasti henkeen
- askeleet olivat täydellisiä! Liukkaasta kelistä huolimatta.
- hyvä juoksu ja kiva nähdä, että kuntoa riittää kymppiinkin...
- 0 astetta, sumuinen ilta, hapekas keli

sunnuntai 29.1.2017
303.juoksupäivä (110 vko loppuu)
- 1916,1 km
- 7.2 km kylälenkki (43 min)
- hyvä juoksu, jalat jaksoivat kohtuullisesti eikä perjantain kymppi tuntunut kuin ehkä vähän raskautena jaloissa
- hengitys kulki hyvin ja oli taas mukava nolla-keli niin ei tullu ahmittua kylmää ilmaa
- askellus suhteellisen hyvä, edelleen ylämäissä en oikein saa parasta hyötyä irti koko jalasta
- mielelle teki todella hyvää ja kiitin jälleen Luojaa, että se loi minulle jalat, joilla juosta!
- -1 astetta, sumuinen ja liukas keli

Kiitollisen onnellinen ♥

Piha on taas jäinen ja ulkomittari on pompsahtanut plussan puolelle.
      Kummallinen talvi.
      Kummallinen päivä.
      Aamupäivästä, kun lämmitin tuvan isoa uunia, väänsin samalla logo-kuvia jo viimeistelyvaiheeseen ja alan olemaan enemmän tyytyväinen kuviin ja laatuun. Ehkä se pieni säätäminen on ihan hyväksi ja luova työ on aina vähän semmoista fiilishommaa. Siksi kai tartuin tänään piirrusteluun, kun semmonen hetki päivään tuli. Joskus se sitten ei vaan onnistu millään jos sitä väkisin yrittää.
      Ja toinenkin suunnitelma liikahti vähän eteenpäin, jota olen oikeastaan koko talven tässä pyöritellyt mielessäni ja kerännyt rohkeutta sen ensimmäisen askeleen ottamiseen. Kunhan nyt kevät vähän etenee, niin sitten näen tuottaako se sitä mielihyvää ja hyvää mieltä, kun mitä toivon ja uskon sen tekevän. Asia liittyy työmotivaation lisäämiseen ja siihen, että huomasin syksyn jälkeen, etten oikein enää löydä työstä semmoista iloa kuin mitä siinä jossakin vaiheessa oli. Nyt haen sitä iloa vähän muuta kautta ja toivon, että saan taas pullistettua sen innokkuuden pallon taas täyteen!

Tänään kävin yllätysvierailulla naapurin emäntää, Peppiä, katsomassa, kun en edes muista milloin oltaisiin puhuttu kunnolla viimeksi. Hyvä kun menin. Pepillä oli sydämellään paljon asioita ja vaikka en niissä nyt konkreettista apua voinut antaa, niin ainakin jonkinmoista myötäelämistä. Ja oli ihana nähdä "pieniä poikiakin" jotka porhaltelivat uusilla ja vanhoilla autolla pihaan ja maailmalle... Vasta ne oli semmoisia nassikoita, joiden kanssa tehtiin hiekkalaatikolla kahden isännän ja yhden emännän maatilaa suurine peltoineen ja isoine traktoreineen. Ja nyt ne molemmat ovat aikamiehiä ja kaksi metriä minusta pidempiä!
       Voi aika, älä mene niin kovaa vauhtia!
        Kotimatkalla pohdin meidän juttuja Pepin kanssa ja mietin, että onko tästä maailmasta tosiaan kadonnut kaikki pyyteetön auttaminen ja välittäminen, että jos joku niitä toiselle antaa niin muu maailma heti etsii siitä jotain taka-ajatusta tai vilppiä?
        Se tuntuu kylmältä ja yksinäiseltä maailmalta, varsinkin niille ihmisille, jotka etsivät koko ajan jotain huonoa toisesta, syyttävät ja aiheuttavat pahaa mieltä. Sanoinkin Pepille kun molemmat istuttiin itku silmässä yhdessä vaiheessa pöydän ääressä, että olen oppinut ainakin sen, että elämä on liian lyhyt, että sen kuluttaa sellaisten ihmisten kanssa jotka aiheuttavat pahan mielen tai joiden kanssa ei ole hyvä olla. Ei sellaisten ihmisten kanssa olemiseen tarvitse aikaansa kuluttaa ja yrittää olla mieliksi. Parempi keskittyä niihin ihmisiin, joiden kanssa on hyvä ja mukava olla ja jotka tekee onnelliseksi ♥

Minä ainakin olen tällä hetkellä onnellisempi kuin ikinä, vaikka elämäntilanne ei ole ihan kondiksessa tai elämä ei olisi täysin murheista vapaa. Tuskin elämä koskaan on täysin murheetonta, mutta idea onkin minusta siinä, kenen kanssa niitä murheita - ja tietysti ilojakin - jakaa! Onko siinä vierellä semmoinen ihminen, jonka kanssa haluat olla, joka pitää sinusta sellaisena kuin olet hyvinä ja huonoina päivinä ja josta pidät itse joka päivä enemmän?
         Minulla semmoinen ihminen on.
         Siksi kai olenkin ollut puolentoista vuoden aikana rohkeampi kuin koskaan ennen! Minua on rakastettu ja minä olen saanut rakastaa. Ei onni ole mikään suuri mysteeri, se tulee aika pienistä asioista joka päivä. Se on jokaiselle erilainen, mutta jokaisella sitä on. Toiset eivät vaan tunnu huomaavan sitä...
         Tänä iltanakin kun puhuttiin Miehenmurrikan kanssa iltapuhelua, ajattelin, että minun maailmani on oikeastaan kääntynyt puolessa toissa vuodessa totaalisesti ympäri ja erityisen hyvällä tavalla! Elämääni on tullut sisältöä, hymyä, onnea, semmoisia ajatuksia jotka olivat vielä muutama vuosi sitten pelkkää haavetta, halauksia ja suukkoja ♥
         Miehenmurrikan kanssa olen oppinut huomaamaan sen, miten paljon ne hyvät tyypit elämään vaikuttaa. Miksi siis tuhlata aikaansa niihin tyyppeihin, jotka nostavat kyyneleet silmiin kerta toisensa jälkeen?! Minun piirini on kutistunut todella hyviin ystäviin, perheeseen ja omaan puolisoon. Siinä porukassa minulla on hyvä ja lämmin olla, eikä siellä ole tilaa millekään pahalle tai huonolle. Enkä aio semmoista siihen piiriin päästääkkään!
         Ja kuten kuvistakin näkyy jälleen, minulla on ihan kamala ikävä kevättä ja kukkia ja nurmea! Odotan innolla ensinäkin Miehenmurrikan kanssa meidän toista kevättä yhdessä matkoineen päivineen ja toiseksi sen puoleen, että tästä keväästä aion tehdä täysin omannäköisen! ♥
        Olen onnellinen ♥ ja jos tämä tunne olisi kukka, se olisi suuren suuri, keltainen auringonkukka kuuden metrin varressa 🌻

 P.S. Ja tämä laulu on omistettu omalle Miehenmurrikalle ♥

Jään muljahteluja

Pieni lisäys...
      Kävin minä ihastelemassa pakkasta tänään myös rannassa. Tarkastelin samalla nuotipaikkojen kunnon, jos mentäisiinkin Miehenmurun kanssa seuraavaksi vähän kotinurkille retkelle. Hyvät paikat, vaikka ei mitkään priimat. Olisi ihana laittaa sielläkin vähän paikkoja kuntoon!
      Tykkäisin semmoisesta hommasta.
      Että saisi olla hyödyksi.

Järvi muljahteli jo jään alla. Kuului mahdoton mulina. Tekeeköhän se jo kevättä? (kyselee onnettoman malttamaton kevätsielu) Vesi on kamalan alhaalla, kun jään reuna oli monen monta metriä alempana kuin esimerkiksi kesällä!
         Toivottavasti kevään sulamisvedet vähän nostaisivat pintaa tai kohta meidänkin kaivoon saa kantaa vettä! Vedestä puheen ollen... Olin tuonut pari kanisteri vettä kaupungista maanantaina ja unohtanut ne auton takakonttiin. Molemmat olivat jäätyneet kimpaleiksi, ei nyt umpijäähän, mutta niin ettei vesi muuta kuin vähän sisällä helissyt... öhöm. Nostin ne kylppärin puolelle sulamaan jos vaikka pamahtaisivat niin ei tulisi vesivahinkoa...
          Tähän ikään pitäisi olla oppinut, että kaikki asiat pitäisi tehdä juuri silloin kun ne muistaa eikä ajatella, että teen tuon sitten tämän jälkeen. Sen homman jälkeen sitä ensimmäistä ei enää muista. Sama homma treenivaatteiden kanssa! Ajattelen aina kun pesukone lopettaa, että teen tämän iltapalan ensin ja laitan sitten nutut narulle ja melko usein nostan nutut narulle vasta seuraavana aamuna pienten murahteluiden kera.
           Oppia ikä kaikki.
           Lämmitin vähän ulkosaunaakin, kun sielläkin oli pesuvesi saanut riitteen pintaan. Huomenna taidan saunoa sitten siellä, kun tänään tapoin itseni pilates-treenin kanssa illalla enkä jaksanut raahautua muualle kuin suihkuun. Huomiseksi on luvattu jälleen kevättä, plussa-asteita ja aurinkoa! ♥

P.S. Logo-asiakkaani tykästyivät kahteen kuvaan, joita rupean muokkaamaan. Luulin oikeasti, että ne kaikki tulee hylsyinä takaisin. En ollut oikein tyytyväinen piirroksiini, mutta hyvä kun löysivät mieluisat kuvat joita pääsen parantelemaan.

Kasvimaa-hulluus iski!

Innostuin pakkaspäivän kunniaksi suunnittelemaan kasvimaata ♥
       Lähti vähän lapasesta...
       Oikein nauratti kun Miehenmörri kysyi iltasella, kun soiteltiin, että olinko kasvimaalle jo istuttelemassa siemeniä ja multaa peuhaamassa? ♥ Nauratti sen kanssa. Näköjään se tietää, että sillä on kajahtanut emäntä, mutta ei se välitä. Saan olla rauhassa kajahtanut. Se on yksi monista syistä, jonka takia rakastan omaa Miehenrotjakettani ♥
         Mutta siis en ollut kasvimaalla ihan fyysisesti mullassa möyrimässä, vaan suunnittelin paperilla millainen kasvimaa ensi kesänä minulla on. Tiedän saavani hieman vastustusta konservatiivisilta vanhalta polvelta, mutta toivon, että tällä tavalla saan kasvimaasta kaiken hyödyn irti.

Tsekkailin kasvimaan kasvien kasvatusohjeita ja kumppanuuskasveja, joiden seurassa kukin viihtyy. Huomasin, että perunasta ei pidä kukaan! Kukaan ei haluaisi olla sen vieressä! Ei edes auringonkukat, joita olen sitkeästi kasvatellut perunan kupeessa jo monta vuotta.
       Hö.
       Ja lanttu ei pidä muusta kuin punajuuresta. On siinäkin kranttu tapaus! Sosiaalisimpia olivat porkkana, kurkku, sipuli ja punajuuri. Tykkäsivät melkein kaikista ♥
       On oikeastaan kamalan kiehtovaa nähdä asioita välillä näin. Ollaan aina laiteltu kasvimaan kasveja vaan ns. vanhoille paikoille. Kurkut ensin, kun niitä pitää kastella eniten ja tilli ja persilja vierekkäin ja punajuuri ja lanttu tuonne ja porkkana tähän. Nyt kun suunnittelin kumppanuuskasvien mukaan niin kasvimaan jäsentely oli heti erilainen.
        Bonuksena vielä vuoroviljelyn neljän vuoden syklit. Tosin kavensin niitä kolmeen vuoteen, kun ei kasvimaassa riittänyt lohkot. Vuoroviljelyssä ideanan olisi tarjota ravinteiden mukainen kasvualusta. Rikas kasvualusta sitä vaativille ja köyhempi aina mitä vaatimattomampi kasvi on kyseessä. Ja viimeinen on sitten lepovuosi ja ns. tankkausvuosi, kun maahan "tuodaan" ravinteita erilaisilla kasveilla kuten herneillä tai härkäpavuilla ja apiloilla.
        Todella mielenkiintoista ja arvatkaa vaan jaksanko odottaa johonkin huhtikuuhun, että pääsen muokkaamaan tuota mein kasvimaata. Enkä taida huolia sinne nyt mitään koneitakaan, kun jostain luin, että lapion syvyys on paras muokkaussyvyys, sillä rikkaruoho ongelma voi vaan lisääntyä kun maata muokataan syvemmältä ja rikkaruohojen juuria katkotaan enemmän... Hmmm. Jospa se onkin ollut meidän ongelmana muutamina vuosina... Nyt teen toisin!

Tällä hetkellä suunnittelin kasvimaalle peruslajistoa: porkkana, peruna, lanttu, punajuuri, herne, sipuli, tilli, persilja, kurkku ja kukiksi auringonkukkia, kehäkukkaa ja samettikukkia.
      Ja tänä vuonna aion kyllä johonkin saada mahtumaan yhden pitkän rivin mansikkaa. On nimittäin hulluutta, että maata on kohta Texasin kokoinen alue, mutta ei ole muka tilaa mansikkariville! Ja salaatti+yrttipenkki tulee myös johonkin, kunhan nyt löydän sopivan läntin. Ja katson, että vieruskaverit tykkää niistä, heh!
      Kuten sanoin, homma lähti vähän lapasesta..
      Innostuin.
      Mutta tämä tämmöinen on juuri sitä, mitä olen jankuttanut koko viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun. Nyt aion tehdä kotona suurimmat huhkimiset ja jätän työpaikan työpaikaksi. Aion puuhata oman pihan kimpussa kuun nousuun asti ja nauttia joka minuutista!
       Voi kun tulisi ihanan lämmin kesä! ♥
       Saisi kantaa tälle kasvimaalle vettä ja ravinteita olan takaa!
       En malta odottaaaaaaaaaaa!!

Heräävät viherpeukalot ja missatut ylävitoset

Talvi on keksinyt uuden leikin.
        Sen nimi on "Kylmästä lämpimään ja toistamiseen sama"- leikki ja siinä säännöt menevät seuraavanlaisesti: 1.) lämpötilaero kahden päivän aikana on suuri, 2.) plussapäivänä keli sulattaa sataneen lumen vähän märäksi, jonka pakkaspäivä voi sitten jäädyttää ja tehdä luistinradaksi ja 3.) tämä toistuu koko ajan!!
         Muistan lauhoja talvia, muistan pakkastalvia, muistan lumisia talvia ja muistan mustan maan talvia. Mutta se, että nämä kaikki ovat yhdessä talvessa, on jokseenkin erikoista. Tänään oli pakkaspäivän vuoro ja tuntui taas talvelta poskipäissä. Aurinko paistoi, ei vielä lämmittänyt, mutta paistoi kuitenkin kauniisti.
         Huomaan miettiväni koko ajan, että jos helmikuu ei heitä kahta metriä lunta niin näiden lumien sulamiseen ei mene kuin pari päivää keväällä 🌞
         Mietin tänään jo mansikkamaan paikkaa, että mihin ihmeeseen minä sen sijoitan, että saisinkin sieltä jotain... Peukalot alkavat vihertää jo päistä uhkaavasti! Pitäisi päästä jo mullassa möyrimään! Suunnittelin uusia pensasryhmiä ja kukkapenkkejä, vaikka se orja-puoli minussa kampesi vastaan, etten ole ehtinyt tähänkään mennessä hoitamaan näitä JO OLEMASSA OLEVIA kukkamaita ja plantaaseja! Mutta kun se tekeminen on NIIN KIVAA ♥

Herättelin ruokahalua pienellä kävelyllä ja törmäsin ojalla tämmöiseen näkyyn. Koivu-parat. Kevättulva oli saavuttanut ne jo nyt, vaikka eletään tammikuun loppua vasta... Ja vettä riitti ojan alkuun asti. En ymmärrä missä kohtaa tämän ojan elämää se tuke on, kun nämä pellot aina tulvivat vaikka olisi mikä!
       Ehkä se isoisoisien kuivattama pieni järvi on tekemässä come backia...
       En pistäisi pahakseni. Nimimerkki "sauna ihan tulevan järven rannassa"
       Aamusta yritin olla luova ja tehdä jonkinmoista edistystä siihen luvattuun logo-kuvitukseen, joka pitäisi saada nyt kunnolla alkuun. Olen pettynyt omiin piirustustaitoihini, en selvästikään pidä tätä taitoa yllä tarpeeksi vaan annan sen rapistua. Olisi ihana jos käsi tottelisi niitä käskyjä, mitä aivot antavat ja paperille syntyisi sellainen kuva mitä ajatuksissa keinahtelee. Ei vain toimi.
        Lähetin asianosaisille pieniä luonnoksia että saisin edes vähän hajua siitä, mitä he hakevat logostaan. Jospa se inspiraatio löytyisi sitten sitä kautta kun saa suuntaviittoja.
        Katsoin illalla Disneyn Pocahontasin samalla kun neuloin (on muuten erinomaista neulomisviihdettä nämä Disneyn leffat! Suosittelen!) ja ihastelin JÄLLEEN kerran sitä taitoa, mitä näissä klassikko elokuvissa oli. Piirtäjien ihanaa kynänjälkeä, kauniita maisemia, upeita värejä! Voi kun osaisikin noin piirtää!
        Huomenna pitänee vähän sukkaa purkaa. En osannutkaan tehdä vahvennettua kantapäätä silkasta ulkomuistista, vaikka olen kohta sata sukkaa tehnyt... Hmph.

Kävin iltasella juoksemassa ja en tiedä johtuuko se uuden putkirullan painalluksista vai silkasta tuurista, mutta jalat tuntuivat "irtonaisemmilta" kuin pitkiin aikoihin. Juoksu oli puhdasta iloa, vaikka ei mikään helppo lenkki kuitenkaan.
         Ja näin lajini edustajankin. Otsalamppu-juoksijan. Pimeässä. Tuli vastaan. Ei morjestanut vaikka minä ihan innoissani melkein kiilasin poloisen ojan puolelle. Oli nimittäin ensimmäinen pimeä talvijuoksija näillä poluilla! Eli melko harvinainen bongaus! Oikeat varusteet otsalamppua ja heijastinliiviä myöten, mutta ei edes katsonut minuun päin kun toisemme ohitettiin...
          Ja kun juoksin metsätaivalta joku koivuntaimi yritti kai antaa minulle ylävitosen, mutta tajusin tämän liian myöhään ja risu räpsähti naamalle. Siitä sitten taisi tulla luuvitonen... Poskea kirvelsi vähän aikaa, mutta onneksi ei osunut iholle vaan huiviin. Lucky me! ♥
          Vaiherikas juoksu siis ja mukava, vaikka pakkanen olikin iltaa kohden kiristynyt. Aamuinen -6 on nyt -16 astetta, eli talvea se taas tekee - jälleen kerran.

P.S. Tänään tuli taas kummallinen tarve kirjoittaa tarinoita. Kai se liittyi tuohon aamupäivän luovaan hetkeen, että jokainen luova kohta minussa virittyi. Olisi mukava kirjoittaa taas pieni romaani ihan vaan omaksi iloksi... Kaipaan sitä.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
301. juoksupäivä (110 vko alkaa)
- 1898.9 km
- 5.7 km kylälenkki muokattuna (27 min)
- hyvä juoksu, jotenkin ilmava ja helpohko ja vauhtikin oli taas kuin joskus ennenvanhaan
- askel pysyi tasaisena ja tehokkaana
- ryhtikin kesti koko matkan ja se varmasti tekikin olon ja juoksun niin hyväksi
- hengitys limasi huivin, en meinannut saada henkeä
- rumble roller käytössä toista päivää, vasen reidensivusta varsinkin ottaa osumaa siitä!
- -6 pakkasta, pientä lumisateen töhöä, muuten kiva keli juosta!
- lenkin jälkeen ihana fiilis ♥ Kyllä on hauska laji!

Kaikki hommat yhdellä iskulla!

Minulla oli suunnitelma.
     Heräisin hyvin samoihin aikoihin kuin Miehenmurri lähtee töihin, lämmittäisin tuvan hyvin ja samalla kun uuni lämpenisi, siivoaisin torpan siihen kuntoon, että täällä voi jälleen ihmisrodun edustaja asua, lähtisin kaupunkiin hoitamaan asiat kuntoon, kävisin kaupassa ja olisin kotona hyvissä ajoin tekemässä ruokaa, saunomassa ja viettämässä iltaa.
       Mahtava suunnitelma!
       Toteutuiko se?
       Ei.
       Olimme Miehenmörrikän kanssa vähän yli neljä hereillä jo. Kello oli soimassa vähän ennen kuutta, mutta minulle tuli ensin kylmä ja sitten piti ottaa kurkkupastilli rauhoittamaan kurkkua. Kahisin ja rapisin ja vaikka yritin olla mahdollisimman hiljaa, niin Miehenmurun hiljaisuudesta päättelin, että herätin touhuillani hänet... Kuten herätinkin.
        Nukuttiin tai ainakin yritettiin nukkua sylityksin loppuyön, mutta ei kumpikaan enää unta saanut ja se jos mikä otti päähän. Miehenmurun piti jaksaa lähteä töihin ja tehdäkin niitä töitä todella vähällä unella ja minä en todella jaksanut nousta vielä silloin kun Mies teki lähtöä...
         Minä saamaton nahjus!
         Tai oikeastaan siinä vaiheessa kun Miehenmuru vielä kolisteli tuvan puolella, ajatus aikaisin noususta ja suuresta suunnitelmasta tuntui vielä hyvältä, mutta sitten torkahdin hetkeksi ja väsy vyöryi ylitseni kuin tonnin painoinen viltti. En kertakaikkiaan saanut jalkoja maahan ennen puolta yhdeksää.
         Hyi minua!

Kolmenkympin murrosiän vastaiset toimet...

 Hoidin tänään tekemättömiä hommia kaupungissa, kuten hankin uuteen passiini kuvan. Kävin istumassa kuvaamossa ja tuloksena oli jälleen kuva, mikä menee varmaan suoraan poliisien "Rosvot ja ryövärit"-kansioon! Miten passikuvasta tuleekin aina ihan kamala? Vai johtuuko se mallista?
       En nyt pidä itseäni minään hirviönä vaan ihan mukavannäköisenä naisena, mutta passikuva tuo esiin minusta todellakin ne rikollisen piirteet. Eikä auttanut yhtään kyllä huonosti nukuttu yökään. Se toi oman lisänsä pikku kuvaani!
        Noh, jos sillä kuvalla pääsee reissuun niin olkoot! Tuskin sitä nyt tarvitsee kamalan monelle näyttää..
        Ja toinen "virallinen" asia olikin sitten verikoepäivän varaus. Helmikuun alkuun sain ajan ja taas otetaan pari pulloa verta ja katsotaan miten tällä lyylillä oikein menee! Toivottavasti hemoglobiini on pysynyt hyvänä...

Kävin sitten samalla hankkimassa vähän troppeja tähän kolmenkympin murrosikään ja näppyiseen naamatauluun. Suolasaippuasta odotan paljon ja myyjäkin sanoi, että toimii. Hänellä oli itsellään atooppinen iho ja siihenkin löysi ratkaisun suolasaippuasta.
       Ainakin tämän Flow-sarjan tyrni-suolasaippua tuoksuu aivan ihanalta ja kuulemma irtoava suola on hienorakeista ja mukavaa pestävää. Pitänee kokeilla iltasella ennen kuin käy nukkumaan..
       Toiset tuotteet (kuva ylempänä) löysin apteekista. Kosmetologi-farmaseuttia vähän nauratti minun sanavalintani puhdistusmaidosta ja rasvan lutraamisista, mutta ihanan iloinen ja auttavainen nuori nainen ♥ Lohduttelin samaista 23-vuotiasta farmaseuttia, että odotappa kymmenen vuotta niin tämä murrosikä alkaa taas!
        Toivottavasti löytäisin iholleni sopivat tuotteet ja saisin ihon hyväksi. En oikein muista onko minulla koskaan ollut sellaista todella hyvinvoivaa ihoa.. Toivottavasti kohta on!

Nämä ihanuudet metsästin sitten ihan vain omaksi iloksi ♥
        Minulla on nyt lukemisen alla 600-sivuinen romaani, joten ihan heti en Jojo Moyesin kimppuun pääse, mutta ainakin nyt se odottaa turvallisesti omassa hyllyssä. Kirjakaupan myyjätär kehui tätä uuttakin ja sanoi, että jos on lukenut aikaisemmat niin ei tuota pettymystä tämäkään.
         Heli Laaksosen uusin kirja olikin jo ilmestynyt viime vuoden puolella, mutta jostain syystä oli jäänyt minun silmieni väliin. Nyt vasta tajusin ostaa sen. Nopeasti selattuna kirja taitaa olla vuoropuhelua, näytelmämuotoon kirjoitettuna, mutta pitää sitten kirjoitella taas tarkemmin arvosteluja, kunhan ehdin lukea sen ensin.

Paula Heinosta olen kuunnellut radiossa ja tämä leidi on kyllä semmoinen, joka tietää suolistosta (ja miksei muustakin kehosta) kaiken sen mitä kannattaa tietää. Ostin nyt lopulta sitten tämän suoliston kuntoremotista kertovan kirjan ja ajattelin, että jos aloittaisin uuden vuoden terveellisen muutoksen ihan alkusijoiltaan - suolistosta. Se kun tuppaa olemaan se missä kaikki vastustuskyvystä koko kehon hyvinvointiin tapahtuu!
        Aion lukea tämän(kin) kyllä kannesta kanteen ja kokeilen omalle vatsalle osuvia juttuja. Vaikka nyt vatsa on ollut suht rauhallinen (koputan puuta) niin ainainen kiusahan se on. Joten jos saisin näillä Paulan ohjeistuksilla ja vinkeillä vatsan vähän toiseen suuntaan niin se olisi parempi kuin hyvä aloitus tälle vuodelle ja treenirikkaalle keväälle ♥

Ostin lihashuoltoa silmällä pitäen tämmöisen vähän jämerämmän putkirullan kun minun vanha vaahtomuoviversio ei oikein tunnu enää kintuissa niin kuin pitäisi.
      Mielenkiinnosta kokeilin jo vähän tänä iltana ennen saunaa miltä tämä monsteri vaikuttaa ja ainakin reiden ulkosyrjät olivat sitä mieltä, että autsista! Tehokas! Takareidet ja pohkeet tykkäsivät, ja kunhan nyt jalat vähän tottuvat niin enköhän saa kintut aika hyvää kuntoon tällä kaverilla!
      Sen verran tukkoisilta jalat tuntuvat, että olisi ihan kiva jos jollain saisi kintut auki ja lihakset ja kalvot ja kudokset pehmeiksi ja notkeiksi ja treeniä vastaanottavaiseksi. Sunnuntaina kävin 5km lenkillä ja taas pelotti lähteä, kun viimeiset kolme kertaa olivat niin onnettomia... Nyt kuitenkin jaksamista oli enemmän ja heti huomasi sen, mitä ruoka tekee energialle ja jaksamiselle. Aamupalalla ei jaksa.
       Kokeilin juostessa Miehenmurrikan otsalamppua, jonka olivat saaneet töiden puolesta. Vähän isompi se oli kuin minun ja pelkäsin, että ulkonevaisempi lamppu-osuus hetkuisi juostessa, mutta melko tukevasti se pysyi otsassa eikä ollut niin painava tai vaikea kuin olin luullut. Pitänee kai vielä kevätjuoksuun hankkia lamppu, vaikka valoa kohti tässä mennäänkin. Samoin kun piikkipohjalliset kenkiin. Niitäkin katsoin tänään, mutta oma koko oli loppunut enkä jaksanut niiden perässä sen enempää kaupunkia ristiin rastiin juosta.

Koko päivä taas meni ja vasta oikeastaan ehdin rauhoittua kun soitin Miehenmurrukalle iltasella ♥ Kotiin tullessa piti syödä ja sitten siivota, ettei se lojuisi tekemättömänä enää huomiselle.
       Nyt sitten alkoi väsy painamaan ja huonosti nukuttu yö antoi merkkejään, kun pysähtyi. Miehenmurun kanssa puhuttiin taas puhelimessa melkein puolitoista tuntia ja heti huomaa eron sille, että puhuuko naamatusten iltapalalla vai puhelimessa.
      Ainakin ikävä on erilaista.
      Puhelimessa tulee moneen kertaa semmoinen olo, että haluaisi halata tai mennä lähelle, mutta ei voi. Nyt kun taas viikon tottui siihen, että Mies oli iltasella saman pöydän ääressä niin lähellä oloon ehti tottua. Syliin sai mönkiä juuri silloin kun halusi ♥
        Hyväähän tämäkin, yksinolo, tekee jo ihan senkin puoleen, että todella huomaa miten tärkeä toinen on ja miten kovasti tykkää. Ja pirun hyvää tämä tekee minulle, joka on aina ollut yksin ja erakko! Huomaan nimittäin, että ei se kahdestaan olo hassumpaa ole... ♥ Oikeastaan harvinaisen mukavaa! ♥
         Viikko aluillaan.
          Seikkailun täyteistä viikkoa, hupakot!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
22.1.2017 sunnuntai
300.juoksupäivä (109 vko loppuu)
- 1893,2 km
- 5km suopohjien lenkki (33min)
- juoksu sujui nyt jo paremmin ja energiaa riitti hyvin koko matkalle
- jalat tuntuivat erilaisilta ja paremmin jaksoivat
- ryhti kesti kohtuullisesti, mutta parannettavaa on erityisesti lantin seutuvilla
- askel pysyi hyvänä, vähän lipsui liukkaalla
- +0, lumitihrua, nahkeaa lunta, muuten tosi kiva keli juosta!

Ulkona syömässä ♥

Aivan mahtava aurinkoinen päivä tänään!
        Heti aamusta kun herättiin, niin aurinko paistoi torppaan ja piristi oloa oitis. Miehenmurrikan piti käydä lumipäivystyksessä työmaalla aamusta, mutta kömpi sitten aamusta vielä peiton alle minun viereen köllöttelemään ja aloittamaan lauantaista päivää oikealla tavalla!
        Sen verran nopeatempoinen tämä viikko oli (jostain syystä), että tänään ajateltiin heittää vähän vapaalle ja lähteä Miehenmörrin kanssa nauttimaan meidän kahden laatuajasta treffeille. Tällä kertaa kuitenkin ulkoilmatreffeille ja kirjaimellisesti ulos syömään ♥

 Tankattiin termospullo, makkarat, kuivaa puuta ja makkaratikutkin tehtiin vielä kotoa vietäväksi, ja lähdettiin tammikuiselle eväsretkelle läheiseen niemennokkaan. Jokunen muukin oli tajunnut kauniin päivän mahdollisuudet ja jäällä juoksenteli niin koiria kuin ihmisiä ja nuotiopaikoilla istui ihmisiä melkein jokaisessa.
      Miehenmurrikka oli rohkeampi jäällä kävelijä, kun taas minua pelotti tämän tästä, että solahdan johonkin jäärailoon. Jäälle oli tullut vähän lunta eikä se ollut enää niin tasainen kuin silloin kovien pakkasten aikaan, mutta paikka paikoin jäästä näkyi läpi todella selvästi (joka aiheutti sitten vielä enemmän pelkotiloja minussa tytönhupakossa).

Sen verran meillä meni aikaa kävelyllä, että eräs perhe oli saanut eväänsä syötyä nuotiopaikalla ja selvästi rasittunut äiti tökki vielä aikamoista hiiltynyttä möhkälettä nuotiossa. Sanottiin, että jos ei häiritä enää niiden ruokailua niin voidaan hoitaa puun poltto loppuun. Saatiin ruokarauha ja mukavasti aluillaan (tai lopuillaan) oleva hiillos makkaran paistoon! ♥
        En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt nuotiolla paistettua makkaraa luonnon helmassa. Aivan mieletön irtiotto arjesta eikä tarvinnut lähteä kuin muutaman kilsan päähän! Miehenmörriä vähän huvitti minun intoni ♥ Eipä vaan ole minun elämässä ollut kamalasti syytä lähteä retkeilemään makkaroiden kanssa, kun yksin tämänkin sortin aktiviteetit eivät ole niin mukavia kuin nyt oli kahdestaan Oman Kullan kanssa ♥
        Nautin tositositosi paljon ♥
        Ja makkarat olivat erityisen hyviä!

Parhaimmat hiillokset padassa oli kuitenkin vasta silloin, kun tehtiin jo lähtöä. Ei sinänsä, kyllä ne makkarat saatiin kypsäksi ihan liekkienkin vieressä kun minulla oli Oma Grillimaisterini mukana ♥ Mies hoiti makkaroiden asettelut ja minä mehutarjoilun!
        Sanoin Miehenmurullekin, että tämmöisistä treffeistä tykkään todella ja tämmöinen ulkona syöminen peittoaa sata nolla kaikki ravintolat ja ruokalat! Oma muru, nuotio, hyvää ruokaa, luonto ja aurinko ♥
         Onneen ei oikein muuta kaivattu tänään ♥

Vähän vaikeeta ...

Eilen oli jälleen kevättä ilmassa siihen malliin, että alkuviikon ihanan talviset maisemat hupenivat lumien mukana. Nyt taas näkyy nurmi ja jäätiköitä on syntynyt niihin kohtiin, missä ennen oli lunta. Olisikohan tämä jo viides vai kuudes kevät tänä talvena?! Kummallinen talvi.
         Hyvänä puolena voi sanoa, että sitten kun OIKEA kevät tulee, niin eipä ole kamalasti lunta sulatettavana - niin siis jos helmikuu ei tuo omia tuliaisiaan, kuten on monena muunakin vuonna tuonut...
         Tämä viikko on ollut vähän omituinen. En ole ehtinyt tehdä 'omia' juttujani juuri lainkaan ja tämänkin kirjoitteluhetken nipistän siivousajastani. Olen tehnyt arjen työt ja sitten onkin jo pitänyt tehdä jotain apetta työstä väsyneelle Miehenmurrikalle. Ja sitten on jo ilta. Päivät kuluivat tällä viikolla sitä vauhtia ettei ihan uskoisi, että päivä on pidentynyt yli puolella tunnilla!
          Ja kun minä tarvitsen aina välillä sitä, että saan tehdä omiani niin sen ajan puutteen huomaa sitten siitä, että muurun ärrimurriksi. Miehenmurrikalle sitten eilen avauduin oikeastaan koko viikon aiheista, jotka olivat kasaantuneet kuin jäät kosken suulle! Pitäisi opetella sanomaan asioista HETI kun ne mielessä ovat, mutta jotenkin sitä ajattelee, että "eiköhän tämäkin haihdu yhtä nopeasti kuin tulikin" tai että "ei kaikkeen tarvitse aina puuttua tai kaikesta sanoa". Ei kyllä pidäkään, mutta jos asia on mielessä vielä yhden nukutun yön jälkeenkin, niin kyllä siitä sitten jo voi keskustella. Minulla nämä 'häiritsevät asiat' yleensä ovat kytköksissä huonosti nukuttuihin öihin. Ikäänkuin yksi huono yö lyhentää sitä lasin reunaa, mihin nämä ärsyttävyydet kerääntyvät ja asiat ryöppyävät helpommin yli kuin mitä normaalitilassa.
        Kyllähän se puhuminen auttoi, vaikka sanoin aika pahastikin joitakin asioita. En osaa puhua tai sanoa asioitani hyviksi lauseiksi, sillä lailla rakentavasti, mutta onneksi Miehellä on kiltti sielu ja lempeät silmät, jotka jaksavat sietää minun ärrimurrisuuttani liiankin hyvin ja lempeät silmät jaksavat katsoa minua yhtä kiltisti kuin ennenkin, vaikka miten ärisisin.
        Rakas on ♥

Yksi ehdottomasti suurin syy nykyhetken olotilaani on juoksu ja sen sujumattomuus.
        Olen tällä viikolla juossut aamupalan voimin ja selvästikin se ei riitä mihinkään tai sitten minun kuntoni on niin alamaissa, etten jaksa juosta edes normimatkaa ilman, että jalat ovat hyytelöä. Ollaan Miehenmurrin kanssa iltasella kävelty, että Mieskin saa työhommat päästä pois paremmin, joten minun juoksulenkeille ei ole jäänyt aikaa muualle kuin aamupäiviin, aamupalan jälkeen.
         Eilenkin oli ihana kevätkeli. Pari astetta plussaa ja aurinko paistoi melkein lämpimästi, mutta minä suorastaan rämmin juoksumatkani läpi. Jalat luistivat tiellä, hiekka ei auttanut asiaa yhtään ja jaloissa ei ollut energiaa yhtään. Välillä piti oikeasti pieniä matkoja kävellä, että sai jalat vähän parempaan kuosiin.
         Toki tiedän, että näitä tulee aina välillä. Milloin mistäkin syystä, mutta nyt on ollut taas monta päivää tämmöistä nihkeää tämän juoksun kanssa. Kaipaan sitä paitsi oikeita kevätkelejä, kun kura alkaa roiskumaan ja tiet sulamaan... ja saisi laittaa vähän vähemmän päälle kun lähtee juoksemaan. Talvikamppeet alkavat tuntua jo lyijyn raskailta!

Toinen asia on uni.
      Lupasin itselleni, että tämän asian suhteen teen tänä vuonna parannuksen. Nukun paremmin, laadukkaammin ja enemmän. Erityisesti tuo viimeinen! Pitäisi saada kiinni normaalista unirytmistä ja että unta tulisi sopivasti, vaikka joskus heräisikin aikaisemmin. Nyt on mennyt kyllä sellaisen iltakukkumisen puolelle, että jos haluaa unta tarpeeksi on melkein nukuttava yhdeksään.
      Tähän on tultava jonkinmoinen muutos, mutta en tiedä mistä oikein aloittaisin.
      Olen iltakukkuja. Olen oikeastaan aktiivisin iltaisin, luovuus kukkii ja pystyn keskittymään asioihin paremmin illalla. Miten voin siirtää unta näihin aktiivisiin tunteihin? Ei minusta koskaan tule aamuvirkkua!
      Pitänee tutkia tätä asiaa vielä enemmän, koska nytkin on takana huonosti nukuttu yö ja se näkyy naamassa, ihon kunnossa, mielialassa ja fyysisenä väsymyksenä. Tätä oloa en ajanut takaa tähän vuoden alkuun...
      Lupauduin tekemään kaverin kaverille logon niille maatilalle, kun olen joskus tehnyt kaverini tilalle samanmoisen, joten osasivat sen puoleen minulta sitä kysyä. Mukavaahan se on välillä saada käsille tekemistä piirtelynkin muodossa, mutta en taas muistanut miten vaikeaa se on... Katsotaan nyt mitä saan aikaiseksi.

P.S. Isä sai meidän yllätysmatka-kirjekuoren eilen ja oli ainakin kiitosten puoleen yllättynyt. Huh, nyt minun ei tarvitse enää varoa sanomisiani, kun ollut vähän vaikeaa aina välillä pitää suu kiinni matkasta tai tulevasta keväästä...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
17.1.2017 tiistai
298. juoksupäiväkirja (109vko alkaa)
- 1881 km
- 5km minikylälenkki (29 min)
- jalat olivat ihan puuroa alusta loppuun asti, ei voi oikein juoksuksi sanoa
- ryhti ei pysynyt yhtään, tuntuu, että miun lantion kannatuskin alkaa näyttämään enemmänkin Valentin Konosen kävelyä kuin juoksua!
- keskivartaloon on SAATAVA kannatusta ja lihaksia!
- askellus vaikeaa pöpperöisen lumipohjan takia!
- ärsytti koko matkan oma saamattomuus!
- -4, pilvipoutainen iltapäivä, kiva keli juosta muuten

19.1.2017 torstai
299.juoksupäivä (109 vko)
- 1888,2 km
- 7.2 km kylälenkki (42 min)
- jaloista powerit ihan pois, en tiedä johtuuko se huonosta aamupala-energiasta vai olenko oikeasti jossain rapakunnon puolella! En vaan jaksanut juosta niin kuin pitäisi!
- Ryhti oli taas ties missä! Lantio, keskivartalo, vatsalihakset - ei mitään tietoa!
- koko homma itkettikin jo loppumatkasta kun ei vaan pystynyt juoksemaan hyvin, energisesti tai tasokkaasti ja matka oli kuitenkin ihan normi matka!
- tie oli liukas ja plussakelistä vähän rapsakkakin
- +2, nuoskakeli ja aurinkoinen kevätkeli oli parasta tänään!

Tuokiokuvia: Pakkasen harmaata

Tänä aamuna oli maailma pakkasen harmaa. Luonnosta löytyi harmaan ja valkean eri sävyjä ja oikein suututti, kun kameran linssin läpi maisemat eivät niin kauniina esittäytyneet kuin olisin halunnut ja kuinka kauniit ne luonnossa olivat!
      Ihana viikonalku kuitenkin ♥
      Pakkasen punaisia poskia kaikille!

Meidän pihalla on liikkunut kissapeto. Felis Catus luultavasti, joka tunnetaan myös kotikissana...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
15.1. 2017
297. juoksupäivä (108vko)
- 1876 km
- 7.2 km kylälenkki (43 min)
- sinänsä ihan hyvä juoksu, mutta ei oikein vain riittänyt kinttuihin asti koko matkalle energia. Aamupalalla kun lähdin lenkille niin selvästi riittämätön määrä.
- askel piti pitää lyhyenä, kun oli niin liukasta ja lumipöpperöä
- ryhtiä piti koko ajan korjata (missähän miun alavatsalihakset ovat?!)
- hengitys tasaantui 5km kohdalla
- olo kuitenkin oli lenkin jälkeen hyvä, vaikka ihan lennokkaan ihana lenkki ei tällä kertaa ollutkaan
- -2, pilvipoutaa, kiva keli juosta, vaikka liukasta olikin

Leiki kuollutta, niin kohta ei enää tarvitse leikkiä!

Kävin eilen mieliteko-juoksulla.
       Tuli vain sellainen olo, että piti päästä vähän kinttuja liikuttelemaan vaikka taivas työnsi lunta ja juoksupohja oli pöpperöistä lunta. Jalat sutivat liukkaalla jäällä, joka oli armollisesti peittynyt mukavalla lumikerroksella. Välillä olin kuin Indiana Jones leffojen stuntit, kun loikin jääkenttien yli!
       Pientä mielenvirkistystä toi ihanan villi mielikuvitus, joka tällä kertaa pohti koko juoksun ajan sitä, että miten ihmeessä ihminen pystyy makaamaan paikallaan, kun suuren suuri karhu haistelee ja puree jaloista!?! Olin lukenut sen lehtijutun, missä mies oli törmännyt karhuun metsässä ja karhu oli käynyt tuttavalliseksi, vaikka mies oli kaikkien ohjeiden mukaan leikkinyt kuollutta.
        Miten voi pysyä paikoillaan kun joku puree jalasta?!
        Sitä minä mietin koko pienen juoksupyrähdykseni ajan..
        Asiantuntijat sanoivat, että karhun elintoiminnot ovat kuulemma sen verran "jäässä" tähän aikaa vuodesta (vaikka hereillä sattuisi olemaan), etteivät ole kovin ärhäköitä. Minusta se kyllä menisi varsin toisinpäin. Jos minut herätettäisiin tai heräisin talviuniltani, niin kyllä saisi tuta jok'ikinen olento sen, joka tielleni sattuisi!
         Tietääkö kukaan mitä suden kanssa pitää toimia, jos vastaan tulisi? Tuskin ainakaan leikkiä kuollutta... vai?

Kun näet karhun, leiki kuollutta. (kuva lainattu: abstract.desktopnexus.com)

Kiitin tänään touhukasta eilispäivääni, kun kannoin vedet ulkosaunaan. En olisi tänään jaksanut siihen hommaan ryhtyä, kun tulin töistä. Nyt ei tarvinnut kuin laittaa tulet padan ja kiukaan alle ja vähän ajan päästä nauttia ihanasta iltasaunasta ulkosaunan pehmoisessa lämmössä ♥
        Aivan ihanaa!
        Siihen kun saisi vielä yhdistettyä avantouinti-kokeilun niin olisin elämystä rikkaampi. Nyt on vielä niin vähän hankea, ettei pääse edes hankeen pyörimään. Saisi vain ruohoa kropan koristeeksi jos nyt tekisi mahalaskun saunasta "hankeen".
        Nautin nyt sitten muuten, ilman avantoa, ulkosaunan ihanuudesta, joka tuntui jotenkin erityisen hyvältä juuri tänään.
        Ah!

Tänään oli pitkästä aikaa työlauantai ja vaikka aamulla oli vähän semmoinen olo, että heitän lumipallolla heti ensimmäistä ihmistä, jonka näen, niin itseasiassa päivä meni hyvin. Onnistuin jälleen olemaan paras versio itsestäni työminän muodossa ja se toi taas vähän parempaa fiilistä työhön ylipäänsä.
       Kuten vähän aikaa sitten kirjoitin, minulla on semmoinen pettymys-suuttumus-turhautuneisuus-ongelma nykyistä työ-kuviotani kohtaan. Petyin niin pahasti syksyllä kaikkeen työpaikan suhteen, että on pitänyt vähän siirtää katsantokulmaa, etten ihan täysin lörpähdä hommien suhteen.
        Ei tänäänkään vielä mikään lentoolähtö-fiilis ollut, mutta se auttaa paljon, kun huomaa itse ja saa palautetta siitä, että OSAA sen mitä tekee! Vaikka kukaan niistä ihmisistä, joiden soisi sen huomaavan, ei sitä huomaisi niin - piru vie - ainakin tiedän sen itse!
        Vaikka päivä oli positiivinen, niin silti tuntui ihan kivalta, kun istahdin autoon ja käänsin keulan kohti kotia. Olin unohtanut eväät kotiin, joten olin työkaveri-aarteeni mandariini-lainan varassa, eikä olotila ollut sen suhteen mitenkään hilpeä. Olen nimittäin aikamoinen ärrimurri nälkäisenä!

 Ollaan suunniteltu pientä yllätysmatkaa isälle ja äidille (ja meille muillekin siinä samalla) kun isä täyttää keväällä pyöreitä. Oli pokerinaamalle käyttöä ruokapöydässä, kun molemmat rupesivat puhumaan siitä, että voisivat lähteä keväällä karkuun - johonkin matkalle. Toisaalta sitten taas ei kuulemma tekisi mieli lähteä mihinkään...
        Nojoh, nojoh.
        Kyllä oli meikäläisellä niskat kuin niillä vanhoilla leluilla, joilla niska nyökkää kun pään tökkää liikkeelle. En oikein tiennyt että mitä olisin sanonut, etten olisi vahingossa purpauttanut ja paljastanut koko reissua. Tosin on suunnitelmissa paljastaa reissu ihan näinä päivinä, mutta vähän toisella tapaa..
        Ensin vain pitää nauttia tästä talvesta ja sitten kurkistella kevääseen hymy korvissa ♥
        Ei sinänsä, kyllä tuolla lumessa oli ihan mukava tarpoa tänä iltana kun kannoin puita. Oli ihanan sopiva pikkupakkanen ja lumi narskui kengän alla.
        Ei valittamista.
        Kerrankin ♥

P.S. Minulle on tullut uusi murrosikä... Kasvot kukkivat kuin teini-iässä ja ikää on kohta neljäkymmentä (näin muuten meidän äiti meitä "lohduttelee"..). Jos jollakulla on semmoinen superpikainen ratkaisu Finnit pois yhdessä yössä-ongelmaan, niin otetaan vinkkejä vastaan avosylin!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
296. juoksupäivä (108vko)
- 1868.8 km
- 4.6 km suotielenkki (29min)
- vähän omituinen juoksu, varmaan johtui siitä, että jalat lipsuivat eikä kunnon pitoa löytynyt kengän alle.
- hengitys oli ihan ok (päiväkirjan sivuilla tässä kohdassa muuten lukee että "hengitys oli"... ihan hyvä sinänsä...) ei ole tuntunut enää niin herkiltä hengitystiet kun en ole ottanut huivia välillä suun edestä pois. Tein joskus niin, että kun alkoi liinan kautta hengittäminen ahdistaa niin juoksin aina välillä ilman, mutta niiden juoksujen jälkeen oli kurkku aina enemmän kylmän tuntuinen kuin muuten
- ryhtikin pysyi ja huolestuisin oikeasti jos ei näin lyhyellä matkalla sujuisi ilman lysähtämistä
- askellus meni vähän pipariksi pöpperölumen takia, mutta kohtuu hyvin osui kohdilleen
- -0, lumipyryä, kiva keli muuten juosta paitsi liukkaus

PLÖTS !

Tämä kuva kuvaa hyvin minun päivääni.
       Oikea plötsis päivä.
       Ei oikein mikään homma saanut tuulta siipiensä alle, vaikka ulkona riehuikin talvimyrsky.
       Ei huvittanut, ei onnistunut.
       Tämä kananmunanen meni rikki kun rupesin laittamaan ruokaa. Ja ajattelin, kun korjasin venyvää ja vanuvaa sisusta lattialta, että juuri näinhän sen pitikin mennä.
       Ei minun päivä.
       Ei edes treeneissä. Olin jotenkin ihan eksyksissä enkä löytänyt lihaksia mistään!
       Onneksi Miehenmuru sai minut iltasella nauramaan, kun puhuttiin puhelimessa ♥♥♥
       Voi kun tykkään! ♥
        Minun ihana ♥♥
       Ja huomenna uusi päivä. Jiihaa!

Levottomuutta ja vähän ikävääkin...

Olen ollut tänään merkillisen levoton.
       Jotenkin en ole päässyt keskittymään mihinkään kunnolla vaan olen haahuillut ja hiihdellyt torpassa kuin pandakarhu pakkasessa. Kävin iltapäivästä juoksulenkillä, mutta tuskin se nyt olon tämmöiseksi teki, kun lenkki vei melkein kaikki voimat etten olisi jaksanut edes olla levoton sen jälkeen. Oli liukasta ja tuuli kylmästi. Piti varoa askeleitaan.
         Viikkasin pyykit, jotka ovat lojuneet ties miten kauan tuolla pyykkikorin pohjalla. Kun kävin suihkussa penkasin korista puhtaita vaatteita ja nalkutin itselleni, että jos vain viikkaisin tavarat hyllyihin niin ei tarvitsisi pengata korin pohjalta nuttuja. Niinpä sitten viikkasin. Ja muka nalkutuksella ei ole mitään vaikutusta!?

Vaatteita viikatessa niihin oli tarttunut Miehenmurrikan vaatteista tuoksu. Miehen tuoksu.
        Tuli ikävä ♥
        Ehkä minun levottomuus tänään olikin hali-ikävää. Puhutaan joka ilta puhelimessa, mutta eihän se ole sama kuin naamatusten. Ei näe toisen ilmeitä eikä pääse syliin jos siltä tuntuu. Puhelut kuitenkin helpottavat minun ikävääni, mutta Miehenmurrin ikävää ne taitavat pahentaa..
         Mörrikkä aina epäilee minun ikävääni, kun minusta sitä ei kuulemma huomaa/kuule niin selvästi. Olen kuitenkin saanut harjoitusta kymmenen vuoden ajalta, kun piti rakastaa itsekseen ja yksin, toista ei nähnyt kuin muutaman kerran talvessa ja kesälläkin harvoin, vaikka oltiin näennäisesti samassa työpaikassa. Ja toinen ei tuntenut samoin. Piti kovettaa itselleen sellainen kuori, ettei ikävöinti olisi nujertanut minua täysin. Ja vaikka nyt saisi ikävöidä niin avoimesti kuin haluaisi, niin minun ikäväni on edelleen vähän samanlaista hiljaista rakastamista.
          Minusta ikävä ja ikävöinti on vähän samanlaista kuin rakkaus. Sen suuruutta tai paremmuutta ei voi vertailla. Toinen voi ikävöidä kovastikin, vaikka ei tuo sitä mitenkään ilmi, mutta se ei vähennä sen arvoa yhtään. Samalla lailla kovaan ääneen julistettu rakkauskaan ei ole sen suurempaa kuin hiljainen ja palava rakkaus, josta vain kuiskaillaan hämärässä.
          Jokainen rakastaa ja ikävöi omalla tavallaan. Ja jokaisen rakkaudelle ja ikävälle on annettava tilansa. Minun ikäväni on Miehenmurrikan kokoinen ja tänään jopa vähän yli ♥

Yritin rentouttaa levotonta sieluani piikkimatolla ja kyllä se vähäksi aikaa tekikin olon ihan reporangaksi. Teki ainakin harteille hyvää, kun juoksen edelleen hartiat korvissa ja sitten on lihakset jumissa! Pitäisi kai laittaa kilon painot kyynerpäihin, että saisin hartiat alas!
        Piikkimaton piikit ovat vähän julman näköisiä ja luulisi, että ne painautuisivat ihon läpi heti ja rentoutuja vuotaisi kuiviin kahdessa ja puolessa minuutissa, mutta oikeasti nämä piikkipallerot rentouttavat super tehokkaasti. Pitää vain hetki kestää sitä epämukavaa oloa ihossa, mutta sitten kun iho tottuu niin olo tuntuu vain lämpöiseltä ja mukavalta.
        Makoilun jälkeen pitää vain muistaa juoda vettä, että kuona-aineet pääsevät liikkeelle, muuten alkaa särkeä päätä.

Juniorin sukan alku. Värit ovat vähän väärät, sillä tuo vaaleampi vihreä on lime ja tuo tummempi on kirkas vihreä. Pienen miehen oma pyyntö. Limenvihreää kun ei löytynyt muualta kuin minun vanhoista langoista, piti toiseksi väriksi ottaa sitten kirkas vihreä. Toivottavasti sukista tulee mieleiset. Mukava niitä ainakin on taas tehdä ♥
       Kokeilin näihin sukkaan uutta joustinta varteen. Kierteinen joustinneule. Näyttää ainakin sähäkältä. Katsotaan nyt joustaako se samalla tavalla vai löystyykö nopeammin muodottomaksi. Muuten taidan tehdä sukasta ihan normaalin mallin mukaiset. Olisi sitten ainakin käytännöllisemmät.
         Ulkona tuulee taas kovasti.
         On tuullut oikeastaan koko päivän. En tiedä mitä tuo luonto taas meinaa. Tänään oli pakkasta parin asteen verran. Juuri sen verran, että eiliset sulat kohdat jäätyivät liukkaiksi. Katselin äsken kesäisiä kuvia ja tuli NIIN ikävä kesää, nurmea ja aurinkoa, hiekkaa ja uimista...
          Huokaus. Sellainen kahden ja puolen metrin mittainen.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
295. juoksupäivä (108vko)
- 1864.2 km
- 7km metsätie (42 min)
- vähän hankala juoksu, kaikin puolin
- askeleita piti varoa liukkaan tien takia ja sitten ei oikein jalat päässeet rytmiin ja meno muuttui raskaaksi
- taisi olla vähän energiastakin puutetta, kun lähdin lenkille aamupalan jälkeen, mutta tuntui kuin ei olisi jaksanut sitäkään
- yritin pitää vauhdin tasaisena, mutta ajasta voi jo päätellä, että silti mentiin aika hitaalla temmolla
- tuli ikävä kesäisiä juoksuja
- harmitti ja hyvä mieli tuli ainoastaan siitä, että lähdin juoksemaan ja olin sitkeä, vaikka keli oli vastaa ja kroppakin vähän mutinoi muuta
- -2 pakkasta, vähän kosteankylmä keli, tuuli aika kylmästi ja kovin

Kevättä keskellä tammikuuta - taas kerran!

Tänä iltana tuli treenaajalle vähän makean himoa ja täytin jugurttikupin ja lautasen reunan hedelmillä. Olin eilen tyhjentänyt lähikaupan hevi-osaston, joten oli mitä pilkkoa! Ja voi kun olikin hyvää omenaa, kiiviä ja sekahedelmäpala-jugurttia!

Olen taas vähän yrittänyt vähentää sokerin käyttöä, kun vatsa ei oikein pidä siitä. Vatsa on hyvä isäntä näissä ruokahommeleissa, se ilmoittaa heti jos on eri mieltä. Tänä iltana testasin sitten sokerittomia kauralastuja tai vaihdoin sokerin steviaan ja rasvan öljyyn... Hmmm. Jokin meni vikaan, kun yleensä kauralastut leviävät lastuiksi, mutta nämä veijarit jäivät mönteiksi ja vain kuplivat vähän uunissa!
       Annoin näille iltaherkuille nimen Omituiset kaurapiparit. Eikö näytäkin vähän samalta kuin se mönjä mitä Ghostbustersit ampuivat?!
       Maku oli ihan hyvä. Kaurainen, sanoisinko.

Omituisen emännän Omituiset Kaurapiparit...

 Keli viskasi JÄLLEEN plussan puolelle ja piha alkaa näyttämään JÄLLEEN kuin joskus maaliskuussa, paitsi, että silloin alkaa jo aurinko lämmittämään ja maailma on kevättä tulvillaan. Tänään ei tulvinut muu kuin taivaankansi! Heitti vettä niskaan heti kun nenänsä ulos laittoi.
      Vetäsin tuulipuvun päälle ja takin päälle vielä toppaliivin.
      Olin kuin Michelin ukko! Mutta ihana sellainen ♥
      Lähdin metsäretkelle, tosin ilman retkelle vaadittavia eväitä. Kävelin vain pienen lenkin metsässä, kun tarvitsin vähän huilitaukoa aivoille ja metsä on lukemani mukaan erinomainen paikka mielen rentoutukseen. Olen minä sen kyllä itsekin huomannut monena kertana, mutta tulipa taas tänään todistettua sekin, että luonto tekee hyvää.
      Nykyihminen vain on vähän vieraantunut luonnosta ja sen hoivasta...(seuraa pientä avautumista...)
     Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että jos New Yorkin kokoisella kaupungilla on varaa pitää isoa Keskuspuistoa keskellä kaupunkia, niin olisi kyllä meidänkin kaupungeilla varaa vähän pitää luontoa keskustoissa! Nyt ne rakennetaan taloja täyteen, mieluiten vielä niin korkeita, että taivaskin menee tukkoon!
      Olen näemmä entisessä elämässäni ollut liito-orava, kun paineet nousee heti kun ruvetaan puhumaan puun kaadosta tai betonirakentamisesta!

 Kastuin metsäretkelläni sekä taivaalta tulleesta sateesta että rämpimisestä, kun piti sitten leikkiä vähän hirvieläintä ilman niitä pitkiä koipia ja pompin meidän mänty- ja kuusikkotaimiston hangessa. Olivatkin kasvaneet aika tavalla parissa vuodessa, rakkahat puut ♥
        Ehdin sanoa itsekseni, että talvinen metsä on niin hiljainen, niin eikö siellä sitten joku lintu ruvennut huutamaan! Sanoin, että ymmärsin, vika on kuulijassa!
        Tuli ikävä kesäiltoja metsän reunassa kun maa tuoksui ja lehdissä oli jo kevään heleys vaihtunut kesän vihreyteen. Maassa mönkisi muurahaisia ja itikka purisi niskaan paukamia ♥
        Tämmöiset plussa-päivät eivät kyllä auta kevät-ikävää yhtään!

Keli ei inspiroinut suuriin ponnistuksiin eikä oikein ollut tarvettakaan (noh, pyykkivuoren olisin voinut viikkailla kaappeihin, mutta jätinpä sen nyt huomiselle...). Iltasella tein vähän lihaskuntoa vain todetakseni, että todella tarvitsen sitä!
      Minulla on mielikuvissani se näky, että saisin itseni siihen kuntoon, että farkkushortsit istuisivat hyvin ja valkoinen t-paita tai toppi näyttäisi hyvältä. Ja joka kerta kun lankutus meinaa pettää tai ei jaksa ponnistaa enää ainuttakaan kyykkyä, niin ajattelen sitä mielikuvaa... farkkushortseja ja valkoista toppia...
       En tiedä tulenko koskaan niihin pukeutumaan ensi kesänä, mutta se mielikuva on mahtava motivaatio!
       Kuulostaa naurettavalta varmaan, mutta olen sen tyyppinen tapaus, että minä tarvitsen konkreettisen motivaattorin. En pelkästään sitä, että näyttää hyvältä ylimalkaisesti vaan näyttää hyvältä shorteissa tai bikineissä tai kesämekossa! Ja parasta tässä mielikuva-treenauksessa on tietysti se, että teen sitä ITSENI takia. Se, että jos näytän hyvältä Miehenmurrikan silmissä, se on tietysti ihana bonus, mutta ensisijaisesti haluan olla hyvässä kunnossa itseni takia!       

Luulen löytäneeni kivan mallin Juniorin sukkiin.
      Tänään kyselin vähän jalan mittaa etten tee mitään super-isoa kokoa tai jotain sandaalimallia, mihin ei varpaat mahdu.. Värimaailma on vielä vähän hakusessa, mutta laittelen sitten sukista kuvia, kunhan saan niistä vähän alkua aikaiseksi.
       Miehenmurri naureskeli, että uskaltaisiko sitä ehdottaa takarajaksi Juniorin synttäreitä helmikuun lopussa... Sanoin, että minulle nämä aikataulut teettävät vähän ongelmia (jos muistatte Miehen sukkien teon, jotka valmistuivat vain muutamaa päivää ennen jouluaattoa...öhöm)!
        Katsotaan nyt.

Pitäisi nyt aloittaa se kirjeiden kirjoittelukin.
      Salaa lupailin itselleni, että pidän ystäviini parempaa yhteyttä tänä vuonna - vaikka sitten kirjeillä, kun olen puhelimessa kuin hattivatit, ilman suuta! En osaa puhua puhelimessa, noh Miehenmurrikan kanssa jotenkuten, mutta muiden kanssa harrastan yhden sanan lauseita juu, niin, selvä, moi. Ei tuommoisen kanssa jaksa puhua!
      Olen enemmän itsekkäämpää, kirjeiden kirjoittaja tyyppiä ♥
      Siinä saa "puhua" omia asioitaan, eikä toinen keskeytä!
      Ja sitä paitsi. On IHANAA saada käsinkirjoitettu kirja ja siksi niitä on myös IHANA kirjoittaa ♥
      Terveisin, tuleva Postinjakajan painajainen.