Parempia ajatuksia ja kylmähoitoa ♥

Arvatkaa kuka laittoi tuikut palamaan ja makasi sohvalla ja tuijotti täysin lumoutuneena syksyn ensimmäistä hämärää ja olin onnellinen ♥
      Kävin tänään kylmässä vedessä uimassa ja huomasin, että olen jäänyt koukkuun siihen puuhaan. Ensin tuntuu kylmältä ja sitten sitä ei enää edes huomaa. Harmittaa, kun täällä maalla ei ole kunnon avantouintipaikkaa. Kaupungissa taitaa olla lähin ja puolen tunnin matka mennen tullen on aika paljon, että kävisi joka ilta... Nyt pitää siis nauttia syysuinneista niin pitkälle kuin tarkenee.
       Ainakin minun iltaa kylmäuinti rentouttaa ja saan ihan älyttömän hyvän olon siitä. Tänään vielä kun kävin ennen uintia pienellä juoksulenkillä niin olo oli todella lämmin ja rauhallinen, kun tuijotin tulia iltasella sohvan nurkassa ♥
       Ajattelin, että pitäisi jättää kaikki huonot jutut nyt mielestä pois ja keskittyä hyviin juttuihin. Kuten esimerkiksi Miehenmurrikan huomiseen syntymäpäiviin. Tein tänään sille kakunkin ♥ ja annoin sille nimeksi Valot syttyy ♥ Joku sammutti valot tänä viikonloppuna, minä sytytin.

Pian alkaa syyskuu ja aion ottaa siitä kaiken irti. Opiskelut päällimmäisenä, mutta myös muuten aion nauttia syyskauden alkamisesta, illan hämäristä ja syyssateista. Jopa niistä sateista!
       Tänäänkään en tehnyt mitään. Ihan omasta halusta jätin kaiken sivuun ja otin itselleni aikalisän. Teki hyvää ja untakin otin kesken päivän ♥ Osa minusta haluaisi, että huomenna esimies ei enää jatkaisi minun sopimusta ja pääsisin huilaamaan ja keskittymään opiskeluun... Sen näkee huomenna.
        Tänä iltana oli kuitenkin hyvä olo ♥
        Ja huomenna pääsen Miehenmurrikan kainaloon kynttilän valon kera ♥
        Niin odotan huomisiltaa ♥♥

Mielen tyhjennystä ja surullista pohdintaa ihmisistä, jotka saavat aikaiseksi vain pahan mielen

Tänään olen miettinyt paljon ystävyyttä ja ystävällisyyttä ja hyviä asioita ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Eiliset aatokset eivät oikein jättäneet minua rauhaan, vaikka toivoinkin, että olisin voinut unohtaa pahaa mieltä aiheuttaneet puheet täksi viikonlopuksi, kun muutenkin on väsynyt ja uupunut olo. En oikein löytänyt väylää siihen, että olisin ns. noussut asian yläpuolelle.
       Olen luonteeltani herkkä.
       Semmoinen joka liikuttuu kaikenlaisista asioista, ilostuu hetkessä, suree pitkään ja ottaa asia liian tunteella. Sellainen olen ollut jo lapsena, vaikka äiti yrittikin sanoa, että pitäisi vähän ottaa itseään niskasta kiinni eikä aina olla kääntämässä vettä rättiin. En ikinä sanoisi omalle lapselle sillä tavalla, sillä vasta vanhemmiten olen oppinut rakastamaan herkkyyttäni ja sitä, että uskallan näyttää tunteeni. Nuorempana tuntui siltä, että siinä piirteessä oli jotain häpeiltävää, kun siitä piti kasvaa pois, ottaa itseään niskasta kiinni ja vahvistaa pintakuorta.
        Olen tottunut siihen, että minun on pitänyt taistella suurempaa vastaan. Olen tehnyt sellaista työtä, jossa naisella on pellen rooli eikä naisia oteta tosissaan kun puhe on isoista koneista, pienemmistä koneista tai miehisemmiksi ajatelluista töistä. Minä olen pitänyt niistä töistä aina ja joutunut tappelemaan väylää eteenpäin. Olen siis tottunut vähättelyyn ja epäilyksiin siitä, pystynkö töitä tekemään tai onnistunko siinä.
       Siihen mihin tuskin koskaan totun on epätotuuksien levittelystä minusta.
       Että minusta puhutaan pahaa, asioita jotka eivät pidä paikkaansa tai asioita joista tehdään huonoja. En tiedä tottuuko siihen kukaan ikinä, mutta huomaan, että minä en ainakaan osaa ottaa sitä niin, että viittaisin kintaalla.
        Minulla on ollut paha mieli koko ajan, ja ajatukset ovat menneet kosto-ajatuksista itkuun...
        Ota etäisyyttä. Se on ollut ehkä tärkein apu-ohje minun tilanteeseeni, kun työkaveri (voiko sitä edes tuolla tavalla kutsua?) puhuu pahaa selän takana ja edessä päin näyttää maireaa naamaa. Miten otat etäisyyttä työpaikassa, jossa tehdään kolmistaan töitä. Sitä kuitenkin aion yrittää nämä seuraavat viikot. Sanallisesti häviän hänelle, sillä hän on paha suustaan enkä minä siinä hetkessä osaisi kuitenkaan sivaltaa yhtä terävästi sananmiekalla.
        Ainut asia missä voitan hänet on se, että olen kiltti ja kiva ja tulen ihmisten kanssa toimeen.
         Miksi se vaan tuntuu siltä, että näillä aseilla taistelu tuntuu nin heiveröiseltä..?!
       

Hyvä voittaa pahan

Tänään oli kuulemma viimeinen lämmin päivä tässä kesässä. Minä en usko siihen, sillä tämä kesä on yllättänyt jo nyt niin positiivisesti, että uskon, ettei tämä kauneus ja ihanuus lopu elokuuhun vaan että lämpöä, ainakin kohtuullisesti, riittää myös syyskuun puolelle.
        Oli ihanaa ajaa nurmi ihan rauhassa työpäivän jälkeen. Istua kolme tuntia itsensä ja omien ajatustensa kanssa leppeän lämpimässä ilmanalassa ja ajatella omiaan, hyviä ajatuksia ♥ Siivosinkin vielä torpan, joten saan aloittaa viikonlopun siistin pihan ja siistin talon kera. Voiko parempaa lähtökohtaa ollakaan!
        Annoin tänään pienen pakettini Hennalle. Olin neulonut sukat ja ostanut pienen lyhdyn syysiltojen iloksi ja sain Hennalta iltasella viestin, joka lämmitti sielua sisimpään ytimeen asti. Hän oli tykännyt sukista ja liikuttunut muistamisesta. Se, joka minulle on tullut tavaksi monen vuoden aikana, jonka kaupungin hautausmailla olin, olikin toiselle suuri yllätys ja ilon aihe. Tuli oikein hyvä mieli itselleenkin, sillä annoin lahjan ja kirjoitin kortin täydestä, puhtaasta sydämestä. Sen takia, että Henna on ollut kesässä parasta - ja helle heti Hennan jälkeen! ♥
         Viime vuoden jälkeen tuntui, ettei taida enää olla mitään syytä luottaa tai tykästyä ihmisiin, kun kaikki kääntyy jossakin välissä kuitenkin itseään vastaan. Henna palautti ainakin osaltaan sen uskon takaisin siihen, että ihan kaikki tässä maailmassa ei ole mätiä.
          Ihana ihminen ♥

Toinen puoli tuli sitten taas vastaan iltasella, kun kuulin, että minun käytöksestäni ei oltu pidetty työmaalla ja jupistu siitä täysin muulle kuin minulle! Olin ollut eri mieltä, mielipiteissäni vastakkainen, se riitti.
        Jossakin vaiheessa aloin oikeasti epäillä, että ehkä minussa on jotain vikaa tässä kesän mittaan, kun ei oikein mikään käynyt eikä ehdotukset olleet mieleen. Ehkä minussa on jokin ärsyttävä piirre, jota työnjohtaja ei voi sulattaa, mutta en minä sinne kyllä ketään ärsyttämään ole mennyt. Olen mennyt tekemään työtä, sen minkä parhaiten osaan.
        Tuli paha mieli ja huomasin, että minun kovetetussa nahassani on aukkoja, joista nämä pahat puheet luikahtavat sisään ja maalailevat mielen surullisen mustaksi. Tiedän, että kyseinen ihminen on negatiivisesti latautunut ja on neljässä kuukaudessa haukkunut kaikki, miksei siis minuakin, mutta en ymmärrä silti.
        En oikein tiedä miten minun pitäisi asiaan suhtautua ja miten olisin seuraavat neljä viikkoa, jonka verran työsopimukseni mahdollisesti jatkuu. Olenko hiljaa vai sanonko vain "niin", "jaa" ja "kyllä"?
        Illalla kaikki tuntuvat jättisuurilta asioilta, joten tässä tapauksessa parasta olisi vain mennä nukkumaan ja nauttia viikonlopusta ja unohtaa koko asia - tai ainakin jättää se hetkeksi huomiotta. Pitänee huomenna katsoa muutama jakso tv-sarjaa Kosto... hihi!

Kävin illalla juoksemassa ♥
      Juoksin koko kylän lenkin, pitkästä aikaa, ja vaikka tietyssä vaiheessa tuntuikin siltä, että ei jaksa enää metriäkään niin ihmeen hyvä fiilis tuli kun kopsautin postilaatikon kantta ja lenkki oli heitetty. Siedän varsin paljon epämukavuutta juoksussa, pystyn painamaan sen mielen pohjalle ja keskittymään ihan muuhun kuin jalkojen väsymykseen tai muuhun epämukavaan oloon, joten miksi en sitten pysty painamaan mielen pohjalle sitten arkielämän pahoja oloja?! Harjoituksen puutetta kai.
       Oli ihana keli juosta. Kylällä oli jo puimureita töissään ja ympärillä tuoksui olki. Paras tuoksu loppukesässä. Ihana ja haikea samalla kertaa ♥ Odotan syksyä pitkästä aikaa innokkaana ja malttamattomana. Piha muuttuu erilaiseksi, pihahommat vähenevät hiljalleen ja työt rauhoittuvat. Jää aikaa ihastelulle, rentoudelle ja ihmettelylle. Toivottavasti tulisi kaunis ruska ♥
        Minulla on paljon sellaista, josta olen onnellinen, joten aion sitä myös olla ♥
        Hyvä voittaa pahan, ennemmin tai myöhemmin.
        Siihen minä luotan!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
498. juoksupäivä (183 vko)
- 3046.2 km
- 7.4 km kylälenkki (40 min)
- alusta asti yritin pitää askeleet lyhyinä ja vauhdin hyvänä
- ihmeen hyvä fiilis oli juosta, vaikka jalat vielä ihan lukossa ovatkin
- hengitys ok, asento ja ryhti kesti kohtuullisesti ja pakarat tekivät työtään myös
- loppuvaiheessa jalat väsähtivät vaikka puhutaan ns. normimatkasta
- askel painoi ja väsy iski muutama kilsa ennen loppua
- +20, aurinkoinen, kiva keli, ei liian kuuma ei liian kylmä, elokuinen ilta aurinkoisine kyläteineen

Huono jäniksen käpälä

Oli ensimmäinen pimeä, kylmänkostea ja sateinen päivä tänään. Aamustakin oli niin hämärää, että oli vaikea saada itsensä kammettua pystyasentoon. Kauhulla odotan syysaamuja kun on jo OIKEASTI pimeää eikä vaan hämärää...
      Naurettiin tänään Hennan kanssa, ettei olla ihan terävimmistä päästä ihmisrotua, kun iltapäivästä siistittiin kukkapesiä ja minulla oli vuoro olla meidän "jäniksen käpälä" eli hyvän onnen kalu eli siis puin sadevaatteet päälle jottei sataisi...  En ollut oikein hyvä jäniksen käpälä, sillä taivas ruikkasi vettä niskaan ihan kunnolla. Seistiin molemmat omien mäntyjen alla ja kävimme seuraavanlaisen dialogin:

Minä: Taitaa olla ukkoskuuro?!
Henna: Niin taitaa.
Minä: Ja ollaan puiden alla...
Henna: Puuttuu vaan se pitkäpiikkinen sateenvarjo...
*hullun naurua*

Noh, esimies komensi meidät pois ukkosen alta, sillä hautausmaalla on tosiaankin jokunen puu ja ovat vielä otollisella paikalla kun hautuumaa on kukkulalla. Hengenvaarassa siis oltiin tänään! Huh!
      Työni jatkuu syyskuulle.
       Maanantaina minun on vain vetästävä kuvaannollisesti pöytä tyhjäksi, kun olen vähän saanut sellaista puhetta kuunnella nyt lähiviikkoina, että olen valhein saanut tämän pestin. Siihen tulee maanantaina loppu kun nostan kissan pöydälle - oikean tai kuvannollisen, riippuu tilanteesta! Olen kestänyt selän takana puhumista nyt kymmenen vuotta ja tässä firmassa en siedä sitä yhtään!

Neuloin sukkaa kun pääsin kotiin.
      Olen jälleen myöhässä aikataulusta. Ajattelin neuloa Hennalle sukat kesälahjaksi, mutta aikaa on kaksi päivää. Yksi sukka valmis ja toisen vartta aloitettu... Miksi teen aina näin tiukkoja aikatauluja? Kun voisi aloittaa kuukautta ennen niin ei tulisi edes hoppu!
      Onkin taas aika kiva neuloa. Ihan yksinkertaista ja helppoa sukkamallia ♥ Saa aivot vähän lepoa arkisista aiheista ja kädet työtä. Okei käsille olisi työtä kasvimaalla ja kukkapenkeissäkin, mutta priorisoin nämä sukat nyt ensimmäiseksi tällä kertaa.
      Ulkona myrskyää. Ei taida juuri nyt sataa, mutta tuulee kovasti. Eilen oli ihana nukahtaa sateenropinaan ja nukuttikin todella hyvin ♥ Ehkä alan olemaan niin väsyksissäkin, että senkin puoleen väsyttää kovasti!

Kävin juoksemassakin, vaikka jalat ovat olleet ihan juntturissa koko viikon. Onneksi juokseminen vielä onnistui joten kuten ja vaikka iltainen sade vähän harteita kasteli niin olipas mukava päästä vähän "seikkailemaan" luontoon ja omaan rauhaan ♥ Tykkäsin, kunhan saan kintut kuntoon, niin on taas syksyjuoksua mukavampi juosta.
       Ja juoksun jälkeen pulahdin myrskyävään järveen. Aallot löivät ja vesi oli todella kylmää. Sitä paremmalta tuntui, kun pulahdin aaltoihin ja annoin ihon kihelmöidä kylmästä. Ah! Niin paljon kuin rakastan kaikkea lämpöistä (villasukkia, uunin tulta, takkaa, villatakkeja, villapaitoja, poolopaitoja...) niin rakastan myös todella viileää vettä! Ristiriitainen sielu, se minä olen ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
497. juoksupäivä (183 vko)
-3038, 8 km
- 5km suopohjien lenkki (37 min)
- komp.säärystimet
- omituinen lenkki, jalat eivät olleet kunnossa, mutta ihan hyvin kuitenkin kulkivat eteenpäin
- ryhti, askel ja muu osio pysyi suhteellisen hyvin paketissa, mutta huomasin varovani jalkojani
- keli oli kiva, vähän sateinen ja tuulinen, mutta hyvä muuten
- jaksamista on vähänlaisesti ja varmaan nämä lihasväsyt johtuu palautumisen puutteesta, vaikka pidän kyllä lepopäivät ihan lepopäivinä
- +14, tuulinen, pilvipoutainen alkuunsa, sadetta lopussa

Uusi viikko alkaa maanantaista. Taas.

Pidettiin viikonloppu täysin jarrutuspäivinä, vaikka olon mukaan olisi kai pitänyt pitää täydellistä parkkia kaksi päivää. Nyt nimittäin tuntuu ettei palaudu oikein mistään: ei treenistä, ei työviikosta, ei mistään.
       Minua ärsyttää eniten epäselvät tilanteet ja nyt on työmaalla juuri sellainen! Tämä olisi alkuperäisen työsopimukseni viimeinen viikko, henkisesti olisin kyllä valmis siihen, mutta rahallisesti ahneus veisi vielä yhdelle kuukaudelle jos vain ottavat.
       Mutta.
         Kun kukaan ei tiedä mistä mitään. Se on minusta aika jännä piirre kummassakin seurakunnassa, joissa olen ollut, ettei kukaan tiedä ikinä mitään sellaista mitä pitäisi, mutta sitten niitä turhanpäiväisiä juttuja liikkuu valon nopeudella!
         Laitoin sähköpostia ja toivon, että asiaan tulisi jonkinmoinen selvyys...

Sataa, kun istuksin tässä pöytäni ääressä ja kuuntelen elokuista sadetta. Pimeys on synkkää ja lävitsepääsemätöntä, juuri sellaista syksyistä pimeyttä. Kohta tämmöinen pimeys vallitsee jo alkuillasta. Syksyiset juoksukelit ovat juuri sitä, että ei näe mitään! Kohta ne ajat ovat ovella ja läsnä.
      Illalla kävin vielä uimassa. Vesi oli kylmää, mutta siihen jotenkin tottuu kun siellä käy. Toivon todella, ettei minun uimakauttani keskeytä ainakaan flunssa tai muu sairaus... Haluaisin kerrankin uida niin pitkään kuin suinkin vain kestän.

Kerroin tänään perheelleni opiskelusuunnitelmistani.
      Vanhempani reagoivat asiaan kuten olin vähän ajatellutkin, varsin vaisusti ja sillä tavalla että "tuo-on-taas-ihan-turhaa-hömpötystä", mutta siskot suhtautuivat kivemmin. Olivat kannustavia, yllättyneitä kun "repäsin" kerrankin, ja muutenkin toivottelivat uudelle opiskelulle onnea ♥
       Tämän ikäisenä sitä tekee jo oman mielen mukaan eikä tarvitse toisilta enää samanlaista hyväksyntää kuin joskus nuorempana, mutta silti huomasin, että vanhempieni nuiva suhtautuminen vaikutti minuun silti. Olisi ollut mukava, että olisivat olleet innokkaita kuulemaan lisää ja kysymään miksi innostuin juuri kyseisestä alasta. Enemmänkin se oli vain sitä jaahas-meininkiä, jota oikeastaan olen oppinut jo sieltä saamaankin vastaukseksi kun teen OMIA päätöksiä elämässäni. Olipa se sitten miehen valinta tai opiskelu tai työ.
         Jaahas.
         Jos minä joskus olen äiti, en ikinä aliarvioi oman lapseni urahaaveita vaikka ne olisivat mitä!
         En ikinä.

Onneksi on perjantai...

Työviikko jälleen ohi ja nyt voin rehellisesti sanoa, että onneksi.
       Tämä viikko on ollut jotenkin todella rankka, vaikka työt sinänsä eivät ole olleet mitään viimeisen ajan ponnisteluja vaan ihan normiviikkoja. Ehkä suurin väsyttävä tekijä on ollut henkinen kuormitus ja sellainen asioiden pohdinta, jota en saisi enää tehdä. Lupasin itselleni, etten alennu enää tähän pohdiskeluun vaan otan työn työnä ja elämä itsessään on jossain muualla.
       Reipas ajatus ja ideologia, toteutus vaatii vielä harjoittelua.
       Aamut ovat olleet jo kylmiä. Tänäkin aamuna mittari näytti +5 eli melkeinhän tuota voi tänä kesänä jo pitää pakkasena. Vaikka pidän lämmöstäkin, niin raikkaat aamut ovat olleet aikas ihania nekin ♥ On saanut luvan kanssa pukeutua vähän lämpimämmin. Kotonakin olen jälleen kaivanut villasukat esiin ja vetänyt jalkoihin välillä jopa lämpökerraston pöksyt ♥ Syksy ja viileys, tervetuloa!

Kun pääsin tänään töistä ja sain työviikon päätökseen, odotti minua kotona Miehenmurrikan lisäksi siivous, uusi Kodin Kuvalehti (joka oli säästetty siivouspalkinnoksi) ja muutama kukan istutus. Olin ostanut kuistille vähän syksyä pallokrysanteemin muodossa ja meidän koiran haudalle laitoi minisyklaamit ♥
      Kuistille laitoin vähän syysilmettä ja eniten tykkäsin isosta lyhdystä, jonka ostin oikeastaan ihan mielijohteen tuotoksena. Parempi vain ostaa kun näkee jotain ihanaa ja kivaa, katuu kuitenkin kun ne loppuvat...
      Tupakin oli taas iltasella niin kiva kun sain kaikki paikat siivottua ♥
      Minulle ainakin onni tulee myös siivotusta kodista.

Kylmyydestä  huolimatta ollaan Miehenmurrikan kanssa käyty joka ilta uimassa. Ihan siis UIMASSA eikä vain pulahtamassa. Veden lämpötila on laskenut hurjasti ja ihoa ihan kihelmöi viileän veden sylissä, mutta olo on iltasella ihan tosi hyvä!
      Katsotaan nyt miten pitkään tänä syksynä saan uitua, kun yleensä sairastelu pilaa koko homman. Toivottavasti en tänä vuonna tulisi ollenkaan kipeäksi, mutta en oikeasti muista sellaista syksyä etten olisi kipeä ollut... Stressin loppuminen tai siis töiden loppuminen on yleensä aiheuttanut minulla sen, että olen sitten kipeä. Pitänee tankata c-vitamiinia ja sinkkiä nassuun ennen sitä.

Tällaisia kumppaneita on nyt lehmien pellolla... en tiedä kumpi leikkii kumpaa?!

Juoksemaankin olen päässyt taas, kun kelit alkavat viiletä. Se säärikipukin oli penikkataudin oire ja parani hieronnalla ja askeleen lyhentämisellä aika hyvin. Tällä viikolla työväsymys on vienyt veroja juoksusta, mutta lenkillä olen käynyt säännöllisesti kuitenkin ja sen huomaa puolestaan tasaantuneena mielentilana. Miehenmurrikka kiittää ♥ kun emäntä ei ole kuin persuksiin ammuttu karhu!
      Kun keho tottuu liikuntaan, olipa se mitä hyvänsä, niin siitä tulee tietynlainen tarve ja vaatimus sitten myöhemmin ja keho oireilee seuraavaksi siitä ettei liiku. Suosittelen kuitenkin tätä riippuvuutta! Tekee todella hyvää!

Alkusyksyn taivas ♥

Kasvimaalta olen vielä saanut kurkkuja ja herneitäkin vähän. Suunnittelen, että jos vaikka säilöisin punajuuriakin yhden satsin ihan etikkaan niin ei tarvitsisi aina ruveta keittämään sitten talvella kun niitä haluaa. Punajuuria sieltä onneksi tulee, lantuista en voi sanoa samaa...
      Jos joku tietää miten lanttujen juurimadoista pääsee eroon niin kiitos, tieto kelpaisi?
      Ajattelin keväällä, että voi kun tänä kesänä riittäisi aika paremmin kasvimaalle ja täytyy kyllä sanoa, että on riittänyt. On ollut mukava puuhata kasvamisen ja sadon parissa, vaikka töitäkin se on teettänyt ihan kiitettävästi. Toivottavasti palkka on maukas.
        Isäntä tekee iltapalaa, joten parempi kai mennä ajoissa syömään tai käskyt harvenee ♥
        Rentouttavaa viikonloppua, mussukat ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
 tiistai 14.82018
494. juoksupäivä (182vko)
- 3023, 5 km
- 7.4 km kylälenkki (40 min)
- komp.säärystimet
- alusta asti jalat tuntuivat hyviltä, ei tosin mitään lennokasta menoa, mutta kuitenkin
- lyhyt askellus auttaa ainakin säärikipuun ja jaksamiseen
- hengitys parempaa, vaikka edelleen huomaa, ettei ole ihan siinä kunnossa kuin keväällä
- ryhti kesti hyvin niin kauan ennen kuin jalat väsähtivät
- oikean jalan tuki edelleen vähän pettää
- +14, viileä, hyvä juosta
- ihanaa kun pääsee taas juoksemaan!

torstai 16.8.2018
495. juoksupäivä
- 3028.8 km
- 5.3 km naapuri kylään päin (33 min)
- komp. säärystimet
- vähän väsy olo jo alkuunsa, mutta kun juoksemaan pääsi niin ihan hyvin kulki sitten
- uupumus tuli kuitenkin parin kilsan jälkeen ja seuraavat kilsat meni vähän hiilillä
- ryhti, askel ja muu tekniikka oli suht kunnossa, ei vaan muuten ollut oikein powereita
- +18, mukava keli juosta, pärjäsi vielä shortseissa ja ei tullut hiki juostessa
- ihana laji! ♥

Kate Eberlen: Miss You

Kate Eberlen

MISS YOU

Gummerus

Tess ja Gus tapaavat ohimennen Firenzessä. 

Sen jälkeen he elävät elämäänsä eri poluilla, 

mutta aina välillä tiet melkein risteävät vain erotakseen taas. 

Elämä erottaa ja elämä yhdistää. Mutta riittääkö se?

En tiedä onko minun silmiini vain sattuneet nämä kirjat sen jälkeen kun Jojo Moyesilta tuli Kerro minulle jotain hyvää. Tuntuu että näitä kohtaloa uhmaavia kirjoja on sen jälkeen putkahdellut useammin kuin aikaisemmin. Juuri tällaisia Kohtalo vastaa Rakastavaiset.
      Petyin rehellisesti sanottuna tähän kirjaan.
      Kirja on melkein 480 sivuinen ja tuntuu kuin kirjoittajalta olisi loppunut kärsivällisyys kirjoittaa siihen kunnollinen ja ansaittu loppu. Idea kirjassa on mukava. Kaksi toisilleen luotua seikkailee elämässä kumpikin tahollaan ja sitten elämä oikkuilee sen verran, että tiet kohtaavat kerran jos toisenkin, mutta ei päästä oikein puheisiin. Tämmöiseen ideaan saisi sisällytettyä vaikka minkämoisen lopetuksen - niin hyvässä kuin pahassakin. Tämän kirjan kanssa tuli vähän petetty olo. Kun sain kirjan luettua ajattelin, että kiitos vaan. Luin melkein 500 sivua ja sitten lopetus on tämmöinen.
      Kirja on muuten varsin viihdyttävä, ei mikään huippu, kun näitä romanttisia kirjoja on sen verran tullut luetuksi, että varmaan ansaitsisin jonkun tohtorin arvonimen siitä hyvästä! Idea ja kirjoitustyyli on mukavan leppoisaa, ei mikään taiteellinen paatos, vaan viihdekirjallisuutta parhaimmillaan.
      Pienellä fiksauksella kirja olisi saanut neljä tähteä. Tällä kertaa annan vain kolme.

Laiskottelua ja lepoa ♥

Tänään oli puhtaasti jarrutuspäivä.
        Nukuin pitkään, oikein köllöttelin ja nautiskelin aamusta ilman, että olisi pitänyt sännätä yhtään mihinkään. Tuulinen, mutta lämmin päivä tämäkin. Taisi vaan tämä päivä olla nyt viimeinen hellepäivä tältä kesältä. Ihme kyllä, sekään ei haittaa yhtään. Harkitsen jo lyhtyjen kantamista nurkkiin ja tuikkujen ostamista varastoon. Alan olla valmis syksyyn. Pidin jopa iltasella villatakkia uinnin jälkeen päällä eikä ollut yhtään liikaa!

 Luin kirjaa, neuloin sukkaa ja kävelin pihamaalla kamera kaulalla. Vähän ruskeaksi on mennyt meidän pihamaan nurmikko ja värit alkavat muistuttamaan syksyä yhä enemmän.
     Laiskottelu teki todella hyvää ja aion jatkaa samaa rataa vielä huomisenkin ♥
     Jos mitä olen oppinut neljän vuoden juoksu-urasta niin kuuntelemaan kroppaa ihan toisella tavalla kuin ennen. Ehken vieläkään ihan kaikkea signaaleja täysin tajua, mutta koko ajan enemmän ymmärrän, mikä merkki meinaa mitäkin ja milloin keho tarvitsee lepoa ja milloin vähän jotain haasteita ja toimintaa!
      Ja olen siitä tavattoman innoissani. Kaikesta! Ravinnosta, liikunnasta, levosta ja hyvästä mielestä ♥ Taidan olla löytämässä oman alani ja asian mikä TODELLA kiinnostaa. Nyt vaan pitäisi saada homma siihen malliin, että sitä pystyisi hyödyntämään myös työnä. Pikku hiljaa, vähitellen.

Kävin tänään iltapäivästä juoksulenkillä, vaikka mittari kohisi +28 asteen tienoilla. Kieltämättä oli tuskainen ja tukala juoksu, mutta tulipa tehtyä. En yhtään ihmettele että yleisurheilun EM-kisoissa oli kilpailijoilla ongelmia kuumuuden kanssa, kun tuntui jo pienen matkan aikana ( ja tämmöisen amatööriurheilijan kropassa) että mitä kuumuus tekee suoritukselle. Ei ainakaan mitään parantavaa vaikutusta, vaikka lihasten lämmittelyä ei niin kovin tarvitse kuin pakkasella!

 Iltasella kävin otsalampun valossa keräämässä herneet ja kurkut ja kastelin lopulla vedellä mitä saavin pohjalla oli. Voisi tulla välillä taivaastakin tuota vettä, mutta huomenna pitää hakea vettä lisää jos ei ala taivaasta tulemaan...
       Kasvimaan kukat alkavat olla kuitenkin todella komeat ♥
       Parhaimmillaan.
       Ihanat ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
493. juoksupäivä (181 vko)
- 3016.3 km
- 5 km kylälenkki mini (28 min)
- nyt jo juoksin koko matkan, mutta kuumuus teki matkasta aika tukalan
- keskivartalokannatus vähän lopsahti loppumatkasta, mutta muuten meni suhteellisne hyvin tuen kanssa
- askellus parempaa ja kintuissakaan ei tuntunut niin pahasti, ei komp.säärystimiä
- +28, kuuma keli juosta, ei saanut oikein tehoja irti

Positiivisin siivin syksyä kohti ♥

Alkaa näyttämään jo syysillalta. Pimeää, vaikka onkin vielä ainakin tämä yö suhteellisen lämmintä. Tämä päiväkin oli jälleen helteinen ja asteet kipusivat yli +30 asteen. Ei oikein taas jaksanut oikein mitään tehdä, kun pelkästään pihalla kävely teki hien pintaan.
         Työmaallakin oli onneksi kevyempi päivä. Päästiin vähän aikaisemmin kotiin ja viikonlopun viettoon ja minäkin sain siivottua aikoinani torpan jälleen viikonloppu kuntoon. On mukavampi aloittaa vapaat kun talo on siisti ja puhdas.

 Tänään tulin ajatelleeksi jälleen negatiivisen ja positiivisen ajattelun voimaa. Tänä kesänä olen tehnyt töitä erittäin negatiivisen ihmisen kanssa ja tuntuu, että hän on sitä ihan koko ajan, ei pelkästään silloin kun väsy iskee tai uupumus tulee. Tänäänkin juteltiin vaikka mistä, mutta ainuttakaan hyvää juttua ei asioista löytynyt - pikemminkin päinvastoin.
        Olen vähän pelännyt, että ajatusmalli on tarttuvaa, vaikka itse en katso olevani mitenkään negatiivisuuteen taipuvainen.
        Huomaan myös sen, millaisen energian semmoinen hyvin negatiivinen ihminen tuo porukkaan kun siihen ilmestyy. Maaret Kallio taisi kirjoittaa kirjassaan Inhimillisiä kohtaamisia siitä, mitä ihminen tuo mukanaan tullessaan huoneeseen. Tarkoittaen tätä samaa asiaa: minkälaisen tunnelman ihminen tuo mukanaan kun saapuu paikalle.
         Tänään, loppupäivästä seistiin isommalla porukalla juttelemassa ja huomasin, miten keskustelun sävy muuttui kun porukkaan ilmestyi eräs jonka mielestä vikaa oli ihan kaikessa. Yritin tahallani kääntää asioita paremmiksi, mutta uuvahdin kyllä sen pommituksen alla!
          Miten ihmeessä positiivisuudella saisi saman vaikutuksen?
          Miten sen saisi nousemaan muita ylemmäs ja painamaan negatiiviset puheet altavastaajan asemaan?
          Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta tuntuu että olen ikuinen kakkonen.

Onneksi huomenna on vapaata.
         Saan nukkua pitkään ja ottaa rennosti kaksi päivää. Nyt aion oikeasti ottaa rennosti enkä tee mitään muuta kuin luen kirjaa, kenties neulon vähän tai katson pari hyvää leffaa ♥ niin ja käyn juoksemassa, mutta siitä ei pidetä!
         Tuntuu, että tarvitsen tämmöisen huilin tähän väliin taas. Olo on ollut kamalan uupunut tämän viikkoa ja alan oikeasti toivomaan vähän viileämpää keliäkin jo. Niin mukavaa kuin hellekelit olivatkin. Alan jo odottamaan vähän syksyä... Mukava tunnelmoida taas kynttilöillä, villasukilla ja villapaidoilla. Kävellä ruskaisessa pihassa ja tuntea pientä kylmyyttä jo poskilla ♥
         Tällaisen kesän jälkeen, syksy tuntuu vain mahtavalta ♥

Auringonkukkia ♥

Tänään uuvahdin ihan täysin töissä. En tiedä oliko se helteestä vai muusta olosta, mutta puolenpäivän maissa tuntui kuin ei olisi jaksanut kättä nostaa. Helteet palasivat kahdeksi päiväksi ja tänään oli taas tutusti lämpötila lähellä +30.
      Keho ehti jo vähän tottua viileämpää, joten kai tämä helle taas vähän teki olon väsyneeksi ja "utuiseksi". Onneksi uni on maistunut mahtavasti ♥ Ja onneksi yöt alkavat olla jos ei kylmiä niin jo viileitä.
        Pimeyskin tulee yllättävän äkkiä. Äsken kävin kastelemassa kasvimaata niin ennen kuin ehdin takaisin oli jo pimeää. Syksy saapuu. Kunhan nyt saisi vuorokauteen muutaman tunnin lisää, niin saisi keskittyä syksyn tunnelmointiin oikein kunnolla ♥

Eilen ajoin nurmikon, vaikka paikka paikoin olikin aika kuivunutta, kellertävää ja kahisevaa koko nurmi. Onpa nyt ainakin yhtä pitkää joka paikassa, vaikka palanut onkin! Kukkapenkit alkavat olla vähän säälittävän näköisiä, kun ei ole ketään enää kukkimassa.
     Mietin jo, että pitäisiköhän niille tehdä jo syyskunnostus eli leikata ne jo alas ja tehdä penkit siisteiksi. Ihmeen aikaisin kaikki kukkivat ja se syksykukoistus jäi kovin lyhyeksi... Onneksi kasvimaalla kukat ovat parhaimmillaan. Erityisesti auringonkukat ovat nyt parhaimmillaan ja kauniissa kukassa ♥
       Tykkään ♥

Kuumasta kelistä huolimatta kävin tänään juoksemassa iltasella. Olin ottanut pienet unet ennen juoksua, kun olo oli niin vetämätön. Ajattelin jo, että jätän juoksun väliin, mutta hyvä kun menin, sillä kuumuudesta ja väsähtämisestä huolimatta, oli mukava käydä vähän kinttuja liikuttelemassa. Teki hyvää henkisesti, vaikka fyysisesti olikin vähän väsähdys-juoksu.
        Äiti on kerännyt viinimarjoja tämän viikon ja ihan hyvin marjaa tulee vedenpuutteesta huolimatta. Se mikä tänä vuonna on pilannut keräysnautintoa ovat ampiaiset, jotka pörräävät marjojen ympärillä ja imeskelevät niistä mehut! Yksi jopa jo pistikin kun äiti sattui samoihin marjoihin koskemaan!
        Ampiaiset ovat olleet kyllä vähän kaheleita työmaallakin. Pyörivät vesipisteiden ympärillä ja kastelukannujen kanssa sai olla tarkkana ettei nappaa kiinni väärästä kohdasta. Ihmeellistä touhua!

Pienet samettikukat pullistelevat taas saunakivikossa komeana reunuksena. Vähän jäi perennat pieniksi vielä tänä vuonna...

Toivottavasti huomenna työpäivä menisi nopeasti ja pääsisi kotiin nauttimaan syyskesän viimeisestä hellepäivästä ♥ Kaipaan todella nyt tätä viikonloppua, unta, rentoa olemista ja ihan vaan olemista ♥
     Nyt väsyttää ja sänky vetää puoleensa.
     Hyvää yötä ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
492. juoksupäivä (181 vko)
- 3011, 3 km
- 5km kylälenkki mini (35 min)
- jalat tuntuivat jo paremmilta, vaikka eivät vielä ihan lentonon lähteneneetkään
- hengityksen kanssa suu kuivui, oli niin kuuma ja kuiva ilma
. ryhti ja askellus ihan ok, ehkä parempikin voisi olla
- välillä oli pakko kävellä
- +28, kuuma ja lämmin keli

Pupulintu ♥

Nukutti todella hyvin ♥
      Vaikka helle on ollut tänä kesänä aivan mahtavaa, niin tämän unen kanssa on ollut aina välillä vähän haasteita. Vaikka vanha hirsitalo on monessa suhteessa melko viileä helteellä, niin rajansa se on silläkin! Lämpöiset yöt tekivät vähän vaikeaksi saada laadukasta unta riittävästi, kun oli tukala olo. Ei niin kuuma, että olisi ollut kamala hiki, mutta juuri sen verran kuuma, että oli hankala nukkua...
        Viime yönä kun lämpötila valahti varmasti jo alle +15 asteen jopa, nukutti todella hyvin! Nukuin aamuun asti kuin uppotukki ja selvästi olokin oli virkeämpi. Vielä olisi petrattavaa unen määrässä... Niin kuin nytkin, kello harppoo aina tänne asti ennen kuin ehdin peiton alle...
         Pientä muutosta syksyksi olisi siis tarvis tehdä.
         Aamulla sain aamunaurut, kun istuin aamupalapöydässä ja vilkaisin sinne päin pihamaata, missä on minun linnuille tekemä vesiallas kivikossa. Tänä aamuna siellä tosin oli joku toinen...

Pupu istui altaan vieressä kuin olisi ihan vallan normaalia, että puput pomppivat kivikkoon istuksimaan. Tämä on varmaan se sama pupu, joka tässä meidän pihassa on pyörinyt jo useamman viikon. Tykkää kai minun nurmeni apilasta ♥
       Niin ja näemmä vesialtaasta....

Komeita ukkospilvi/sadepilvi/pelkkä pilvi muodostelmia viikonlopulta ♥

 Ajettiin tänään työmaalla heinää ja muutaman kerran sade ropsautti niskaan. Ensimmäisellä kerralla vettä tuli sen verran kovin, että piti mennä suojaan, mutta toinen oli vain semmoinen hipsuttelu. Pysyin tiukasti koneen selässä.
       Sateet ovat olleet todella paikallisia. Vanhempani olivat taas viikon kotonaan kaupungissa ja siellä oli satanut yli 50ml viikonlopun aikana! Täällä oli hädin tuskin päästy siihen 5ml ja välimatkaa ei ole kuin 30km.
        Kasvimaata jouduin taas tänäiltana kastelemaan, kun alkoi maa olla kuivan näköinen. En tiedä onko se sitä, mutta kastelinpa nyt kuitenkin, kun huomiseksi on luvattu suht lämmintä päivää. Se pikahelle palailee tänne reunalle sitten to-pe.
        Kurkkua on tullut mahdottomia määriä! Kuvailen säilykepurkit huomenna niin sitten voi laitella muutaman kuvan sadosta, mutta tämä on juuri nyt sitä viljelijän palkintoa tehdystä työstä ja kannetuista vesikannuista - alkaa tulemaan satoa. Herneitäkin olen syönyt joka ilta sylillisen ♥
         Miten sitä sitten osaa ollakaan, kun ei enää saa haettua iltapalaa kasvimaalta?!

Viikonloppuna otettiin rennosti. Miehenmurrikalla oli työviikonloppu ja vain sunnuntai oli meidän yhteinen vapaa, mutta muutenkin otettiin kyllä iisisti. Ei enää jaksa tämänikäisenä ottaa viihteen kannalta viikonloppuja - ja jos rehellisiä ollaan, en ole koskaan ollut mikään bailaaja, joka olisi kuluttanut viikonloput kaupungin baareissa. Vietän viikonloppuni ennemmin kotona, hyvän ruuan, elokuvan/kirjan parissa oman kullan kainalossa ♥
       Olemme tulossa vanhaksi pariksi näköjään ♥
        Pitänee kantaa isännälle kohta vintiltä keinutuoli, missä se voi harmaat villasukat jalassa keinua iltasella kun minä istun shaali harteilla sohvalla ja kudon sukkia lisää!
        Harmaata ihanaa arkea ♥

Töitten jatkosta ei ole mitään tietoa, mutta tietysti mieluustihan minä öitä jatkaisin syyskuun puolellekin. Tosin koulukin alkaa syyskuussa ja siihenkin pitäisi panostaa siinä määrin, että olisin oikeasti joulukuussa valmis! Onneksi syyskuussa alkaa olla pihahommia jo vähän vähemmän ja välillä voikin käydä opiskeluiden lomassa tuulettamassa päätä pihapuuhissa.
       Odotan syksyä.
       En yleensä odota syksyä näin kovin, mutta jotenkin näin hyvän kesän jälkeen on ihana taas kaivaa lyhdyt esille, ripustella vähän niitä palamaan kuistille ja ulos ja nauttia pimeydestä ♥
       Ja kaikki uusi mitä syksyllä on luvassa tekee siitä tavattoman mielenkiintoisen. Olen nimittäin syyskuussa tosiaan aloittamassa koulun, etäopiskeluna suurimmaksi osaksi, mutta lähipäiviäkin kasaantuu jonkun verran. Jos hyvin käy olen joulukuussa ravintovalmentaja ♥
       Ajattelin, että miksi en ammentaisi kaikkea tätä mielenkiintoani liikuntaan ja ravintoon ihan ammatiksi asti. Tuskin se moneen vuoteen vielä minua elättää, mutta kovasti aion tehdä töitä, että joskus saisin siitä vähän palkan lisää tai kenties koko päiväisen palkan!
         Katsotaan nyt miten se nyt lähtee käyntiin edes. Jos edes valmistun. Lähdetään nyt ensin siitä.

Pääsin tänään pitkästä aikaa juoksemaan!! Arvatkaa vaan miten riemuissaan sielu-raasu oli kun vihdoin sain tossut jalkaan ja lenkkkitien jalan alle ♥♥
     Minua on riivannut oikeassa sääressä kipu, joka oikeastaan tuntuu vain yhdessä kohdassa. Luulin, että se oli ensin vain heijastekipua, mutta kun oikein tutkin ja surffailin aiheesta niin kyllä se taitaa olla penikkatauti. Minä vaan hölmönä en nähnyt puuta metsältä... Ja kun sitten eilen vähän kokeilin kipupisteen ympäristöä huomasin, että säärilihas todella oli aikamoisen jumissa. Olinhan minä huomannut jo oireita ettei jalka ihan kunnossa ole: läpsyaskel, semmoinen voimattomuus ja tietysti juoksussa tuo kipu alue.
        Tänään jalka kesti jo paremmin askellusta ja iskutusta, vaikka varovainen olinkin. On minulla ennenkin ollut penikkataudin aiheita, ja menneet ohi varovaisuudella ja hyvällä hoidolla, mutta en tajua miksi en nyt osannut yhdistää... Piti taas muistella sitä askeleen pituutta, sillä viimeksi minulle taisi tulla penikat liian pitkästä askeleesta. Nyt taitaa syy olla mäkisen reitin ja mäkien lisäämisen juoksuun ihan liian nopeasti. Tai sitten jotain muuta. Ei sen väliä. Nyt vaan pitää saada kintut kuntoon ennen kuin alkaa taas pimeä, loska ja liukas.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 4.8.2018
490. juoksupäivä (180 vko)
- 3000,5 km
- 4.4 km laskettelurinnelenkki (35 min)
- KOLME TONNIA TÄYNNÄ!!!!
- juoksu-kävelyä säären kivun takia
- alkuun tuntui paremmalta, mutta sitten se taas isku. Kipu säären yläosaan.
- kivaa oli kuitenkin käydä ja kyllä teki hyvää henkisesti
- hengitys kertoo huonontuneesta kunnosta, kun ei ole saanut helteen takia (ja kintun) kunnon juoksuja tehtyjä kohta kuukauteen!
- askeleesta, ryhdistä yn. ihan turha sanoa mitään, kun kinttu on mikä on
- takareidet eilisestä lihaskuntotreenistä vähän hellät (seuraavana päivänä sitten jo ihan kipeät...)
- +27, tukalan lämmin juoksukeli, kuiva ilma

tiistai 7.8.2018
491. juoksupäivä (181 vko)
- 3006.3 km
- 5,8 km kylälenkki oikopolulla (40 min)
- enimmäkseen jo juoksu, vähän kävelyä ja säären hierontaa
- diagnosoin itse jalan penikkataudiksi, sillä löysin etusäärestä jumissa olevan lihaksen. Ja kipeän sellaisen
- hengitys edelleen puuskutusta
- metronomi auttoi rytmin löytymisessä ja askelluksessa
. ryhti ja keskivartalon kannatus parempaa jo
- henkisesti tämä lenkki oli todella tärkeä, alkoi jo jossakin vaiheessa usko loppumaan koko juoksuun
- +20, sopiva keli juosta, tarpeeksi viileää ja tarpeeksi aurinkoista ♥
- ihana laji!

Helle jossa ei oo loppuu: 52. hellepäivä ♥

Ollaan Miehenmurrikan kanssa oltu tällä viikolla kuin ylikypsät makaroonit: vetelät ja vetämättömät. Töistä kun/jos selviää hengissä on kotona sitten ihan vaan olemista, iisisti ja kroppaa nesteyttäen. Juoksemaan en ole edes harkinnut kun jo pelkästään ihan tavallinen liikkuminen on tukalaa. Kaipaan kyllä juoksemista ihan älyttömästi ja odotan viileämpää keliä ihan vaan sen takia, että saisi taas aloittaa pinkomisen ja päänsä putsauksen. Pääkin on ollut ihan sumussa jo monta viikkoa!
        Tänään alkoi minun kolmen päivän lomani.
        Huomenna on viimeinen (ainakin näillä näkymin) perjantaivapaa, sillä minun viikonloppuni tuurausvuorot loppuivat. Ihan kiva päästä ihan normaaliin viiden päivän rytmiin ja tehdä hommia ihan vaan maanantaista perjantaihin. Eihän minulla ole töitäkään enää kuin kolme viikkoa... ihan hullulta tuntuu sekin - taas. Onneksi tässä syksyssä on uutta niin paljon, ettei ehdi sureksia ihan heti työttömyyttä. Senkin aika kuitenkin tulee kun sitä saa taas murehtia.

Meidän pihamaa alkaa olemaan kuin aroa. Kaikki on kellertävää ja jotenkin värit ovat kadonneet luonnosta. Tilalle ovat tulleet nämä murretut oranssin, keltaisen ja ruskean sävyt. Nurmikko ratisee kuivana jalan alla ja kukkapenkit huutavat vettä. Kukatkin ovat kukkineet jo kaikki, myös ne myöhemmin kukkivat yksilöt, jotka yleensä ilahduttavat pitkälle syyskuun puolelle. Nyt ei kukkapenkeissä ole mitään muuta kuin kuunliljat ja syysleimut vielä jotenkin kukassa...
      Böh...

 Ollaan käyty joka ilta uimassa, mutta tänä iltana vesi alkoi olla niin lämmintä, ettei se enää virkistänyt. Nyt voisi tulla oikeasti tuuli ja pieni hentoinen sade, niin saisi vähän elvytettyä luontoa ja mylläytettyä järven vettä viileämmäksi.
       Tänäänkin kun tulin töistä, alkoi taivaalle kertyä mukavasti pilviä ja ukkosen murinaakin kuului ihan selvästi. Vetäisin töpselit irti ja toivoin, ettei se nyt ihan piiskaisi vettä sillä lailla, että rikkoisi kaikki kasvimaalla tai vetäisi naapurin isännän viljaa maata myöten.
        Ja hah!
        Ei satanut yhtään, ei tipan tippaa ja se ukkonenkin hävisi samaa tietä kuin tulikin. Lämpötila nousi melkein +33 ja ajattelin, että sitähän se nyt kehittelee, ukkosmyrskyä, mutta eipä kehitellyt eikä lämpötila mihinkään laskenut!

Juupas-eipäs-ukkospilvi.... huokaus....

Tämä päivä oli tämän kesän 52. hellepäivä. Ei putkeen vaan yhteensä. Eli melkein ollaan nautittu helteistä pian kaksi kuukautta! Toivoisin todella kaunista syksyä, mutta pieni toive kasvimaan pitäjällä olisi tuon sateen suhteen. En tarkoita mitään monsuunisateita, mutta saisi sitä vähän toisinaan ripotella. Maa on nyt niin kuiva!

Ihmeen vihreä kasvimaani ♥ silmäteräni!

Nyt alkaa kurkkusatoakin saamaa. Eilen illalla kannoin kasvimaalta melkein kymmenen kurkkua ja joka ilta jotakin sieltä on tullut! Samoin herneitä. Harvensin eilen myös punajuuren toisen rivin ja napsin harvennus punajuurikkaan mukaan ja keitin ne illaksi vielä. Semmoisia napostelu-juurikkaan kokoisia, mutta hyviä!
       Vettä menee 200litrasta aina 400 litraa illassa, kun kannan vettä kasvimaan rikkauksille ja toivon, toivon, toivon todella, että sieltä saataisiin syksyllä hyvä sato! ♥ Ainakin tänä vuonna olen saanut hoitaa sitä juuri niin kuin haluan ja tehdä sen eteen töitä. Olen nauttinut, vaikka välillä vähän raskasta on ollutkin helteen paahteessa.
         Nyt se kuitenkin alkaa maksamaan sitä takaisin satona ja mikään ei tee viljelijää yhtä onnelliseksi kuin maukas sato ♥ omin käsin maasta saatu ♥

Tältä näyttää minun parsakaalini. Se joka oli niin vaikea kasvattaa ja mnä onnistuin ensimmäisenä vuonna saamaan edes tämännäköistä siitä!

Muuten olen ollut vähän ailahtelevainen mielialoiltani. Jotenkin kamalan kärttyinen, sitten taas itkuinen ja vihainen ja äärettömän iloinen. En tiedä johtuuko se tästä helteestä ja sen päätä sekoittamasta vaikutuksesta vai muusta, mutta en ole oikein tuntenut oloani normaaliksi minuksi.
       Yksi on kyllä tuo juoksutreenin puuttuminen.
        Kaipaan juoksua kaiken suhteen, mutta eniten juuri sen asian takia, mitä se teki minun mielelleni. Purin kaiken ulos lenkillä ja nyt se kaikki on ollut jumissa päässä, vaikka olen minä lihaskuntoa yrittänyt pitää yllä. Miehenmurrikka osti minulle "kesälahjaksi" pilates-pallon, sellaisen kamalan ison jumppapallon, ja olenkin innostunut uudistamaan vähän treeneihin jotain pientä uutta!
          Toivon todella, että pääsen pian lenkkipolulle, sillä kohta minua ei kestä enää kukaan!

Kasvimaani vihreyttä ja kukkaloistoa ♥

Helteisen illan hämäryyttä ♥