Viikonlopunkuvatus

Tämä on taas niitä viikonloppuja, jotka sujahtivat ohi ennen kuin minä ehdin mukaan.
       Ohhoo.
        Eilinen työpäivä oli yhdeksän tuntinen. Rankka, mutta selvisin. Iltasella veti jaloista suonta, kun oli hipsutellut koko päivän ns. kunnon kengissä eli hienommissa juhlapopoissa, joissa oli vähän korkea. Kun koko kesän muuten on lompsinut saappaissa, niin jalat ovat tottuneet vähän toisenlaiseen asentoon ja toisenlaiseen kenkämalliin. Tänään pohkeet sitten mököttivät koko päivän.
        Löhösin aamulla peiton alla ja nautiskelin siitä, että sai vaan olla möllötellä peiton alla ilman kiirettä ylös, ulos ja töihin. Töitä olisi kyllä ollut, mutta niitä en tehnyt. Tai ainakaan virallisia pihatöitä.
       Ruohonleikkurin kanssa piti vähän temuta kun hain eilen teräkotelon hitsauksesta naapurin nuorelta isännältä. Maksoin hommasta sen verran, että kehtaa vielä pyytää toistekin jotain hommaa tekemään. Tänään sitten yritin ripustaa teräkoteloa takaisin, mutta kun kotelo painaa yhden norsun verran ja on kaksi norsua leveä niin homma ei ihan niin yksinkertainen ollutkaan ja silti toinen reuna roikkui melkein 10 cm alempana kuin toinen, vaikka muuta en tehnyt kuin napannut sen alas ... merkillistä! Isä tuli auttamaan ja kai se minun nahisteluun kyllästyi kun ei enää päiväkahvin jälkeen minua sinne huolinut vaan sanoi tekevänsä homman itse.
        Jassoo. Kyllä se minulle sopi.

Minä haravoin vähän pihaa, kun sen oli vallannut lehdet. Ihan parissa päivässä.
         Koiran haudan haravoin, nypin kukat ja kastelin vielä kukkaset jospa kestäisivät vähän aikaa vielä. Eilen illalla oli taas rankempi päivä ikävän suhteen. Olo oli NIIN yksinäinen ja NIIN surullinen. Itketti eikä sekään auttanut... Olisin niin mielelläni halannut ja rutistanut koiraa ja painanut kasvot sen pehmeää turkkia vasten. Olen alkanut unohtamaan jo miltä sen koiranturkki tuoksui... se tekee minut entistä surullisemmaksi.

Iltasella kävin lenkillä, vaikka jalat vähän jumissa olivatkin eilisen jäljiltä. Pohkeissa ainakin tuntui eiliset krampit vielä tänäänkin ja siltä kyllä juoksukin tuntui. Kankealta. Ei mitenkään erityisen vaikealta, mutta kankealta, jalat eivät olleet rennot tai pehmeät vaan ihan kuin olisi ollut käsijarrupäällä koko matkan.
          Ainiin. En sitten päässyt siihen juoksukisaan kun se pidettiin eilen ja minulla oli koko päivä töitä. Harmitti. Olisi ollut mukava nähdä mihin kohtaan taulukkoa oma juoksu sijoittui. Noita Pekingin MM-kisoja olen sen verran katsellut, että olen vertaillut niiden aikoja omiini esimerkiksi 1500m ja 3000m... yli puolet nopeammin ne juoksevat - mokomat!

Iltasella kävin uimassa. Vesi oli jo sen verran viileää, että piti jo vähän hengitellä tiheämmin ja rannassa norkoili joku nuoripari ja ajattelin, että mihinhän aikuisviihdesivuille minun uintireissuni päätyi kun molemmat räpläsivät puhelimiaan... Nykypäivänä ei voi olla varma enää mistään, kun puhelimista löytyy kamera ja video vakiovarusteena... oih. Jotenkin kaipaan sitä aikaa kun oli pelkkä lankapuhelin!
           Iltasella oli taivaalla kummallisia pilviä, ihan kuin Independence Day -leffassa! Komeita! Ja kyllähän niistä vähän vettäkin ripsautti. Ei kuitenkaan muutamaa tippaa enemmän. Makasin saunassa jalat seinällä ja tyhjensin päätä. Huomenna pitäisi olla taas skarppina työmaalla... Anni lopettaa huomenna työt ja yritän koko ajan tapella asiaa vastaan!
          En halua!
          En tahdo!
          En päästä!

 JUOKSUPÄIVÄKIRJA
112. juoksupäivä (38 vko)
- 7.2 km kylälenkki (44min)
- juoksu kangerteli heti alusta lähtien. Jalat olivat koko päivän tokkuraiset eilisen suonenvedon jälkeen eikä jalat pelanneet niin hyvin muutenkaan
- hengitys ja ryhti pysyivät hyvin
- ilma oli kaunis, aurinkoinen, suht viileä mutta ei kylmä ja jotenkin raikas.
- rankka juoksu ja jalat ovat nyt entistä väsyneemmät
- ajassa kuitenkaan en hirveästi myöhästynyt niistä ns. normaaleista juoksuista 

Tätäkö se syksy olikin?

Istuin äsken viltin alla pimeässä ja tuijotin ikkunaan, missä sadepisarat välkehtivät pihavalon kajossa.
          Oli kamala päivä.
          Koko päivän satoi kuin jossain englantilaisessa elokuvassa, joka kertoo 1940-luvun Lontoosta. Teillä oli ajourissa vettä ja tuulilasinpyyhkijät yrittivät tehdä epätoivoisesti työtään. Työmaalla piti vetäistä sadekamppeet niskaan ja olin jo ehtinyt unohtaa, miten r-a-i-v-o-s-t-u-t-t-a-v-a-a se onkin taas touhuta ne kuteet päällä! Hoh!
           Aamusta piti olla laskemassa arkkua hautaan iltapäivän haudalla siunaamista varten. Ensimmäinen hautaanlasku minulle. Ihan hyvin meni, vaikka vähänhän se oli raskas, kun neljällä laskettiin. Normaalisti on kuusi. Aika hassua oikeastaan, että olen kohta kolme vuotta neuvonut muita arkun laskussa enkä ole itse ollut siinä hommassa vasta kun nyt. Mutta eikö se vanha sanontakin mene niin, että se joka ei osaa, opettaa...
          Työpäivä oli muuten varsin omituinen. Raskas ja masentava. Ja hautajaisten aikana vettä tuli taivaan täydeltä. Papilla oli kertakäyttöinen sadetakki ja minulla vielä sadevarjo joka riitti oikeastaan vain papin niskaan, minä kastuin. Ei oikein päässyt hautajaistunnelmaan vaikka laulettiin ja rukoiltiin miten... sade pilasi senkin.
          Töiden jälkeen piti käydä vielä kaupoilla ennen kuin pääsi kotiin. Ihme jo sekin, että ylipäänsä pääsin hengissä kotiin...

Kävin kotiintultuani heti lenkillä, kun piti tyhjentää tämä päivä ja oikeastaan koko viikko päästä pois. Olo kevenikin nopeasti ja kun lenkin jälkeen pulahdin vielä järven viileyteen sateesta huolimatta, alkoi olo olemaan aika raatomainen. Lämmin suihku vielä päälle niin olisin ollut valmis olemaan hyvä esimerkki luonnontieteelliseen museoon koomapotilaasta!
         Huomenna on pitkä päivä vielä töitä. Onneksi on luvattu sentään parempaa keliä. Jospa kengätkin ehtisivät kuivua huomiseksi... Pitäisi ottaa tämmöinen suosio pelkästään hyvällä, että töihin kelpaan ja haluavat ja pyytävät minua, mutta juuri nyt tuntuu, että ainut asia mitä minä haluaisin olisi sadan vuoden unet!

P.S. Remontissa ei oikein edetty. Sähkömies kävi eilen tuomassa pistorasiat ja isä sanoi, että ryhtyvät sitten seuraavaksi sähkömiehiksi... niitähän ne eivät vielä ole leikkineetkään tässä tuhansien vuosien remonttitalkoissa!

P.P.S. Eilen jonotin postissa kirjapakettiani. Myyjä oli kaupan puolella, en jaksanut huutaa, joten odotin ja odotin ja odotin. Sain paketin ja siinä oli Jojo Moyesin ensimmäinen suomennettu romaani 'Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Säästän sen marraskuisiin iltoihin, kun ensilumi sataa maahan, minulla on tuvassa laiskanlinna ja lukuvalo ja kynttilöitä pöydällä...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
111. juoksupäivä (38 vko)
- 5.4km uimarantalenkki (33min)
- juoksu kulki hyvin, sateesta huolimatta
- loppumatkasta oikean pallean kylkeen pisti mutta tasoittui kun hidastin vähän vauhtia
- ilma oli ainakin hapekas ja kostea, satoi hipsutellen koko ajan, mutta ei ollut mikään kylmä keli
- hyvä juoksu ja pään tyhjennys keikka!

Syksy saapui.

Syksy tuli yhdessä päivässä.
      Aamu oli vielä aurinkoinen, lämmin ja kesäisen ihana, mutta nyt maisemat ovat vetäneet ylleen jo niin syksyisen viitan, että ei voi uskoa että saatiin nauttia melkein kolme viikkoa hellerajoja hipovasta lämmöstä ja auringosta... Iltapäivästä alkoi sade ja harmaus ja sitä kesti koko illan.
      Meillä oli työmaalla tänään pitkästä aikaa konemiehet kaivamassa hautaa ja taisi olla niin miehillä kuin meilläkin vähän puhetarvetta, kun juttua riitti molemmin puolin. Tunnetaan Annin kanssa olomme välillä niin eristäytyneiksi, että oli mukava nähdä ihmisiä välillä, ja pojilla puolestaan taitaa olla puhekavereita muuten vain vähän niin nekin juttelivat suu vaahdossa.
        Oltiin ihan väsyksissä työpäivän päätteeksi vaikka ei kamalaa urakkaa tänään tehtykään. Varmaan jonkinmoinen jälkikäteen tuleva väsymys alkuviikosta... Miuta alkaa jo pikkuhiljaa masentamaan ensi viikko. Anni lopettaa työt maanantaina ja aion roikkua sen jalassa niin ettei se pääse pois... Ei, kun oikeasti! Kuukauden kun tekee töitä toisen kanssa niin ettei erota enää omia käsiä toisen käsistä, niin tuntuu hurjalta että kohta sitä toista ei enää olekaan siinä. Olen vain minä. En haluaisi ajatella sitä vielä, mutta minkäs teet kun on tämmönen, joka ajattelee asiat ja murehtii murheet jo etukäteen!
        Syksy yllättää aina.

Tuvan lattia näyttää tältä tämän päivän jälkeen. Vielä yksi kerros poikkilautoja ja sitten olisi kohta villojen ja päällimmäisten lankkujen vuoro. En malttaisi odottaa. En malttaisi millään! Äiti on ihan väsyksissä. Tänään kysyin, kun tein iltapalaa, että mitä se aikoo tehdä ensimmäisenä päivänä kun pääsee remontista lomille. Nukkuvat kuulemma. Viikon. Aika hyvä suunnitelma. Harkitsen samaa.
           Minä nukuin jo tänään kun pääsin töistä. Naps vain ja uni tuli kun sänkyyn kömmin ruuan jälkeen. Olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä, mutta en tehnyt. Eipä ne hommat mihinkään karkaan kun ei niitä muut tee. Mummo soitti ja herätti. Oli taas kaatunut johonkin ja satuttanut kylkensä. Sairaanhoitajat olivat katsoneet ja sanoneet ettei ollut luita poikki... Ja turvapuhelimen kanssa oli ollut ongelmia ja muutakin vaikeutta, mutta kaikesta selvisi. Sanoinkin, kun mummo puuskahti, että nyt se alamäki alkoi, että ylämäeltähän tuo kuulostaa kun se kuitenkin selvisi ongelmista ja vastoinkäymisistä! Pitää sen verran tsempata!

Pimeää.
          Kävin uimassa sadepisaroiden hyppiessä veden pinnalla. Tuntui jotenkin samalla kertaa kamalan lohduttomalta, että se kauan odotettu kesä alkaa olla ohi ja sitten toisaalta tuntuu ihan mukavalta että tulee syksy. Lehdet tippuvat, illat pimenee, viljat kellastuu ja päivissä tuoksuu jo syksyn tuoksut. Ei hassumpaa ja silti niin haikeaa...

Itku pitkästä poudasta?

Alkaa nämä poutapäivät vaalentamaan jo viljojakin. Kaurapelto on saanut jo vähän auringonsuukkoja osakseen ja tähkäpäät ovat jo osin vaaleita ja kauniita. Jos ei kalenteria ja viljapeltoja näkisi, ei uskoisi, että eletään elokuun viimeisiä päiviä. Niin lämmintä oli tänäänkin! Miten sitä osaa sitten suhtautua, kun nämä kelit ovat ohi (kenties jo viikonloppuna?)... ei mitenkään!
           Työmaalla tuli jälleen haasteita lisää, kun eilen tupsahti töihin työharjoittelija. Vähän semmoinen erikoistapaus, joten hiukan työläämpi harjoittelija vielä kun mitä normaalisti. Onneksi hänen urakkansa ensi alkuun löytyy kappelin reunassa olevasta metsikön reunasta, jota hän harventaa, kun on semmoista opiskellut enemmän. Minä tietysti stressaan taas kamalasti. Johtunee kai omasta väsymyksestä ja uupumuksesta, että ei jaksaisi ketään paapoa ja vahtia sen enempää enää tähän aikaa kesästä. Eikä ainakaan jaksaisi olla mitenkään sosiaalisempi kuin mitä on. Annin kanssa voi puhua tai olla puhumatta eikä kumpikaan vaihtoehto tunnu toista pahemmalta. Tämän toisen kanssa puhumattomuus on vain tylyä, vaikka sitä ei sellaiseksi ajattelisikaan. Huokaus.
             Remonttityömaalla on edistytty. Eilen oli miehet saaneet paperin lattialle ja seinille jonkinmoiseksi tuulensuojaksi.

Ja tänään siihen päälle oli tullut jo vasat... vai mitkä ne nyt ovatkaan ne poikkipuut, joiden päälle lattiaristikkoa rakennellaan. Ihmeen ylös lattia täytyy nostaa, kun katsoo entisen lattian korkoa. Toivottavasti ukot tietävät mitä tekevät...
          Eilen meni kyllä niin harakoille kotihommien puoleen, mutta tänään sain jotain aikaiseksikin. Eilen yritin käydä perunamaalla niittämässä varsia mutta eihän sieltä rikkaruohojen keskeltä onnistunut mitään varsia pelkästään saamaan. Tämän tästä nousi perunoitakin ylös... Harmitti, väsytti ja suututti ja lopuksi hyökkäsi lentomuurahaiset kimppuun ja luovutin.
          Tänään raivasin etupihan kukkapenkin. Olisi tehnyt mieli ottaa kuivettuneita kukkavarsia enemmänkin pois, mutta sitten penkki olisi näyttänyt jo niin syksyiseltä, etten raaskinut vielä. Nyt vain kitkin ja vähän möyhentelin. Kamalan kuivaa on kaikki paikat!  Tällä viikolla tuskin tarttee nurmikkoakaan ajaa kovin suurelta alueelta. Loppuviikosta on luvattu sadetta, katsotaan nyt mitä se auttaa...
(ja muistan hyvin, että se kukkapenkki esittelykin on vielä tekemättä...)

Iltasella kävin juoksemassa. Sen verran kuuma oli vielä alkuiltakin, että juoksin vielä pienemmän reissun. Jos sitten viikonloppuna olisi vähän viileämpi niin voisi kokeilla jälleen pidempää reissua. Jalat toimivat tänään kuitenkin hyvin eikä oikeastaan muukaan kroppa väsähtänyt missään vaiheessa. Nautin juoksemisesta ja ilma teki juoksusta entistä mukavampaa. Aurinkoista, lämmintä, kesäistä ja rauhallista. Ah!
            Ja lenkin jälkeen polskin jälleen järvessä. Viileäksi vetää... yhyy.
            Tänään on ajatus harhaillut jälleen sinne ja tänne.
             Rannassa oli joku juoksuttanut koiraa ja hiekka oli täynnä tassun jälkiä. Tuli ikävä omaani. Jälleen kerran. Koko ajanhan se ikävä on, mutta toisinaan se tulee niin musertavana niskaan... Kaipaan sitä millaiseksi koira minut teki... Lämpöisemmäksi.
            Minulla olisi taas paljon asioita sydämen päällä. Vuodatin jo päiväkirjaan tämän päivän murheet, joten pieni terapiatuokio on jo pidetty. Nyt vaan väsyttää niin armottomasti, että en malta nyt tähän alkaa vuodattaa ajatuksia ja tuntemuksia mitä tällä hetkellä päässä pyörii... jospa huomenna sitten...
             Tähän lopuksi laitan ihania kuvia meidän "perhosfarmista". Äidin samettikukat ovat nimittäin selväst perhosten mieleen. Kukissa oli kymmenen perhosta ilta-auringon paisteessa. Perhoslajia en tiedä... liekö neitoperhonen vai mikä?
             Perhosen siiven keveitä ajatuksia täältä sinne ruudun toiselle puolelle.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
110. juoksupäivä (38 vko alkaa)
- 5.4 km uimarantalenkki (31min)
- juoksu tuntui hyvältä, jalat pelasivat eikä missään tuntunut ikävältä
- hengitys ja ryhti hyvät, pitkästä aikaan
- askellus reipasta ja mutkatonta
- ilma mainio! +22 ja aurinkoista, lämmintä, ihanaa, kesäistä!
- rullailua alkuun

Vapaus.

Vapaa viikonloppu takana ja jaksan edelleen ihmetellä näitä ilmoja. Molempina päivinä elohopea on kivunnut hellerajan yläpuolelle ja aurinko on hellinyt ihoa lämmöllä ja tuonut siihen vähän katu-uskottavuutta kun sanoo olevansa ulkotyöläinen... Sen verran vaalea olin koko kesän, ettei kukaan minua uskonut vaan pikemminkin luulivat minun olevan kaivostyöläinen!
        En ole tehnyt mitään!
        Joku aina epäilee, pystynkö minä siihen - siis tekemättömyyteen. Mutta pystyn. Oikeastaan olen siinä parempi kuin tekemisessä. Pystyn lojumaan toimettomana aika kauan ihan vaan tuijotellen taivasta tai muuten vaan olemaan "aivot narikassa"-näköinen. Olen kehittynyt lojoksija!

 

Eilen lämmitin lauantaisaunaa, kun nämä kurki ystävykset olivat jälleen peltoa möyhentämässä. Kivoja tyyppejä, kun nostavat miun ruohon tuppaina ylös! En olisi itse keksinyt parempaa tekemistä! Muiden mielestä nämä yksilöt ovat muita viisaampia, ymmärtävät muka puhetta, mutta minä en asiaa näe ihan samalla tavalla. Yritin tipuille puhua hyvällä ja pahalla ja ne senkun loivat vähäpätöisiä katseita pitkän kaulan päässä olevilla silmillään. Älykkyys on suhteellista...

          Eilen vietin iltaakin ihan yksikseni, kun vanhemmat menivät rilluttelemaan. Hyvä syykin moiseen irtiottoon oli, sillä heillä oli hääpäivä perjantaina. 39 vuotta. Siinä olisi tavoitetta omalle liitolle. Tiukille menee kyllä näillä ikävuosilla, että ehtisi olla noin kauan jonkun kanssa yhdessä ennen kuin kuolee...

 Tänään olen jatkanut samalla linjalla. Nukkunut ja levännyt, mutta minun velkani taitaa olla unen suhteen jo niin iso, ettei sitä ihan vaan viikonlopun aikana kuitata. Nytkin nimittäin väsyttää vietävästi.

           Kävin iltasella taas rantalenkillä vähän tuulettamassa päätä. Koiraa on taas ollut näinä päivinä ikävä. Miten mukavaa olisi touhuta sen kanssa näitä kesän hommia, kävellä ja oleksia. Jotenkin on muutenkin tuntunut, että sen jälkeen kun koira kuoli, en ole oikein päässyt sille raiteelle missä olin. Olen jotenkin pompannut sivupolulle ja ajelehdin vain, teen kaikennäköistä hölmöä ilman, että kamalasti miettisin seurauksia ja muutenkin semmonen "mitä väliä"-olotila valtaa minut useammin kuin ennen. 

            Ja sitten on vielä se ikävä.

            Minulla on ikävä parasta ystävääni.

Rannalla oli veneilijöitä ja retkeilijöitä aika tavalla. Onneksi hiljaisiakin poukamia löytyi. Yritin jälleen ikuistaan helteisen autereen, mutta ei se kuvissa näy. Semmoinen vaalea helleilma, joka leijuu maisemassa kuin utuinen verho. Sitä en pysty nappaamaan näihin kuviin.

Naapurin kissa oli pomppinut autoni etukeulan päällä oikein kunnolla. Tassunjälkiä oli pölyisellä auton pinnalla oikein kunnolla... Mokomakin! Millä oikeudella.

           Iltasella kävin juoksulenkillä. Viikon päästä olisi eräs juoksutapahtuma naapurin kunnan puolella ja sinne olin ajatellut mennä, mutta... En tiedä uskallanko ja jaksanko, kun taidan olla lauantaina työvuorossa taasen. Katsotaan nyt. Tämänpäiväinen juoksu oli taas vähän lyhyempi kun oli niin kuuma, mutta muuten jalat ja muu kroppa tuntui hyvältä. Jaksoin hyvin eikä mihinkään sattunut eikä koskenut. Jee.

          Ihana ilta taas tosiaan ja vilvoittauduin iltalenkin jälkeen järvessä. Vähän oli taas tuuli sekoittanut vettä kylmemmäksi, mutta ei se paha ollut. Miellyttävän viileää. 

          Kyllä kesä on kiva!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

109. juoksupäivä (37 vkoa täynnä)

- 5.4 km uimarantalenkki (31min)

- juoksu kulki hyvin, jalat tuntuivat hyviltä ja jaksoin koko matkan tasaista vauhtia

- ryhti ja hengitys hyvät, ryhdissä parannusta vaikka keskivartalo löysä onkin

- ilma vähän kuuma, mutta muuten AIVAN MAHTAVA. Aurinkoinen, vähätuulinen, +25 astetta.

Kuu kadoksissa...

Vihdoin perjantai.
       Aamulla en olisi enää mitenkään saanut itseäni ylös, vaikka aamu oli kaunis ja suht lämminkin verrattuna viikon muihin aamuihin - ja lisäksi luvattiin +26 astetta iltapäiväksi. Silti puuttui powerit nousta ylös ja mennä töihin. Sitten kun sinne asti pääsi, niin sittenhän päivä meni ihan nopsasti. Ja kun hautausmaa jäi vielä niin mahdottoman siistiksi niin lähdin kyllä hyvillä mielin viikonlopun viettoon.
         Ja vielä vapaata molemmat päivät!
         Ihanaa.
         Just luin lehdestä, että pitkät työviikot (eli yli 55 tuntiset) altistavat aivohalvaukselle ja sydänvaivoille. Ei ole siis leikkiminen työtuntienkaan kanssa...
          Kotona oli rakennusukkelit päässeet jo lattian kimppuun. Ensimmäinen kerros pohjalaudoitusta oli jo aluillaan ja ihanhan se jo lattialta näyttää. Onneksi... Sitten vaan eristeet, viralliset lankut ja maali pintaan ja tadaa! Valmis!
          Mie söin pikaisesti kalapuikkoja ja perunoita ennen kuin siivosin tämän kaksi neliöisen nurkan, jossa ollaan kohta kaksi viikkoa pidetty majaa. Imuroin, pesin lattiat ja pesin kaksi koneellista pyykkiä. Olen siis nyt valmis viettämään viikonlopun ilman suurempia hommeleita.

Loppuillan löhösin riippumatossa ja nautiskelin lämpöisestä auringosta. Taisin torkahtaakin mutta heräsin siihen kun joku pieni koppakuoriainen puri minua nilkasta (syytä en tiedä...) ja kun yritin huitaista sitä pois niin se tipahti riippumattoon ja siitä shortsien sisään ja puri minua uudelleen... Pomppasin pystyyn, riisuin shortsit ja ravistelin ne siinä pihamaalla.. Onneksi ainut silminnäkijä minun nopealle strippaukselle oli vain vanhempi rouva naapurin kasvimaalla.

 Minulla on edelleen Tove Janssonin Kesäkirja lukemisen alla. Niin pieni ja ohut kirja ja jotenkin siinä vaan menee aikaa lukiessa. Toisaalta olen nukahtanut kesken lukemisen nyt monena iltana, joten eipä se senkään puoleen edisty, mutta muutenkin. Sitkeä kirja.
         Heti kun aurinko alkoi laskea, rupesi kelikin viilenemään. Syksyn merkki. Tahtoi sitä tai ei. Piti siirtyä sisätiloihin riippumatosta... Venytin uimareissua pitkälle iltaan, kun halusin käydä "yöuinnilla". En tiedä lasketaanko tätä vielä yöksi, mutta myöhäisuinniksi ainakin.

Ilma oli viileää, melkein kylmä, mutta tuntui hullulta, kun meni veteen niin se oli kamalan lämmintä. Siis ei ollut, mutta tuntui siltä. Polskin keltaisen sinisissä maisemissa niin kauan kunnes vapisutti ja oli kylmä. Ihanaa! Ja aika kivaa! ♥ Pitää odottaa vielä vähän myöhäisempää syksyä niin sitten menen oikein pimeällä...
      Iltasella vetäsin yöpuvun päälle ja huomasin, että kroppa tuntui lämpöiseltä ja hyvältä. Varmasti nukuttaa hyvin ja pitkään. Ainakin toivon niin..
       Huomenna köllöttelen.
       Ihanaa.

P.S. Olen kahtena iltana ajatellut ottaa kuusta kuvan, kun se on kauniin sirpin mallinen tällä hetkellä. Minä kun haen kameran niin se on kadonnut johonkin... Merkillistä. Mihin se voi niin äkkiä tipahtaa?

Viikon lämpöisin päivä - tähän mennessä!

+26 astetta.
Ja poutasää jatkaa oloaan. Hurraa!
         Koomillisinta on, että aamulla pitää pukeutua kuin hylkeen metsästykseen pohjoisnavalla ja kotiin tullessa voisi liittyä hawajilaiseen heimoon vaatteiden osalta! Tänäänkin elohopea kipusi hellerajoille ja vietin päiväni ulkona täysin.
          Töissä oli mukava päivä, kun ajettiin ruohoa ja saatiin oikein luvan kanssa ajella semmoistenkin hautojen edustat siisteiksi, jotka eivät meidän hoidossa ole. Tuli niin siistiä, että ei olis millään malttanut lopettaa sittenkään, kun haudat jo loppuivat! Ruohokin oli jo vähän kellastunutta, joten ruohonajo ei ollut enää semmoinen rääkki kuin alkukesästä. Ihanaa!
           Annin kanssa puhuttiin justiinsa tänään, että on tämä mainio työ. Saa nauttia KOKO PÄIVÄN näistä ihanista ilmoista ja saadaan tästä vielä rahaa! Kukaan ei tosin kadehdi meitä sitten kun vettä tulee kuin Esterin essusta... Mutta nämä kelit! Ai ai!

Kotona en tehnyt mitään.
          Eilen tuli ajettua nurmikin, joten alkaa viikon pihahommat olla pulkassa... tai siis hanskassa. Saa huomenna sitten töiden jälkeen heittää oikeesti vapaalle. Jes! Ja vapaa viikonloppukin vielä ja tämmöiset kelit. Hemmotellaan!
         Eilisellä työmatkalla näin kolme hirveä. Jolkottelivat tien yli kaurapeltoon. Harmitti kun ei ollu kameraa mukana, olisi tullut Vuoden Luontokuva! Kohtahan se taas alkaa... se niiden juoksentelu, kun alkavat metsästäjät juoksemaan perässä. Reppanat...

Yritin ottaa helteisiä kuvia, mutta ei kuvat kerro lämmöstä mitään! Olen saanut rusketustakin jo siihen malliin, että näyttää olkapäät ulkotyöläisen olkapäiltä. Jahuu! Tänään lähti naapurin pellolta nuo lehmännaperotkin, kun söivät pellon tyhjäksi niin pääsivät uusille laitumille. Toivottavasti kärpäset menivät samaa tietä...
           Remontti etenee. Johonkin suuntaan.
           Tänään valoivat uunin viereen tukisementtejä, ettei leivinuuni isän mukaan "valahda lattialle"... Jokin remonttitermi varmastikin... Huomenna pitäisi saada sitten lattiaa jo vähän ylöspäin tehdyksi. Vihdoin viimein.

Kävin iltasella hellejuoksulla. Juoksin vähän lyhyemmin ja hitaammin, mutta mukavaa se oli silti ja loppumatkasta vauhtikin parani. Piti vaan muistaa juoda nyt tarpeeksi. Aurinko porotti niskaan ja jalkoihin, mutta ei nuo kintut vielä kovin ruskeat ole. Tuossa muuten kun istuin niin sattui ruoho olemaan jo niin kuivaa, että pisteli. Auz!
         Iltasella lilluin järvessä. Ihanan viileää ja uintikelpoista yhtä aikaa! Viikonloppuna aion mennä kyllä yöuinnille ja katsoa tuntuuko se lämpöisemmältä kun ilma on kylmempää... hehee.

Nyt pitäisi painua pehkuihin, että jaksaa vielä huomenna nousta. Onneksi on perjantai...
           Hellepäivän yötä, mussukat!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
108. juoksupäivä (37 vko)
- 5.4 km uimarantalenkki (35min)
- juoksu tuntui hyvältä, vaikka vähän on ollut taas oikea polvi kiusana.. vihloo polvilumpion päältä ja kai siinä joku jänne on taas kiristynyt kun en ole kunnolla itseäni huoltanut. Juoksussa ei haitannut.
- asentoa haen edelleen, koko juoksun
- hengitys toimii moitteettomasti
- ilma oli ihana! Aurinkoinen, lämmin ja tuuleton, +24 MAHTAVAA!

16. päivää poutaa eikä loppua näy!

Olen kamalan onnellinen.
         En olisi uskonut sanovani noin keskellä kamalaa lattiaremonttia, kun eletään pienissä tiloissa ja kaikki astiat ja tavarat on aina väärässä paikassa. Olen väsynyt ja uupunut, mutta juuri tänään sitä ei huomannut eikä se tuntunut.
         Töissä oli hurjan vilkas päivä. Piti välillä pompata suntion mustaan pukuunkin, kun keskelle päivää oli sovittu uurnan lasku. Tosin vetäisin suorat, mustat housut farkkujen päälle ja näytin pökkelöjalalta, kun täytettä oli enemmän kuin tarpeeksi! Kukaan ei huomannut kuitenkaan ja sain hommat tehtyä. Muuten päivä oli semmoista asiasta toiseen pomppimista ja niin kuin oltiin eilen ajateltu, että saadaan rauhassa hoitaa kukat pois alta. Pomokin kävi viemässä aikaa iltapäivästä, tosin kehaisi meidän siistiä hautausmaata ja minun rintaani puhkesi tummanpunainen ruusu. Vihdoinkin! Vihdoinkin se huomasi ja sanoi sen ääneen! ♥
          Kotona remontti oli edistynyt sen verran, että ukot olivat vuoleskelleet tervettä ja kovaa hirttä pois ja laittaneet paikalle uutta puuta (??)... älkää kysykö! Minä kysyin ja sain sellaisen vastauksen, jonka muistan lukeneeni Hölmöläisten satukirjasta. Ruualla muutenkin taas naurettiin vatsat pinkeinä tälle saakelin remontille, vaikka ei olisi oikeastaan mitään nauramista. Etsin piruuttani netistä vertaistukiryhmiä (tunnetaan myös nimellä keskustelupalstat) remonttiväsymykselle ja niitä löytyikin ihan kivasti. Sitten naurettiin vähän lisää!! Hullua touhua!

Trimmailin vähän pihamaata ja onneksi homma oli tällä kertaa helpompi, kun nämä poutasäät ovat jo vähän saaneet nurmea kellastumaan ja kylmemmät yöt hillinneet kasvua muuten. Tänäkin aamuna asteita oli varmasti alle kymmenen. En uskaltanut käydä kurkistamassa kun lähdin töihin. Sumua oli kuitenkin ja näytti taas tavattoman kauniilta, kun aurinko nousi metsän takaa ja teki maisemista vaaleat. Kannattaa jo niiden maisemien takia nousta aikaisin.
          Meillä alkaa viinimarjakausi olla parhaimmillaan. Äiti on viihtynyt puskissa sen aikaa mitä remonttimiesten passauksesta ehtii ja kohta on kaikki pakasteet pullollaan marjaa. Johan niitä on tarjottu sukulaisillekin - jälleen kerran! Eilen syötiin mustia marjoja suoraan puskista ja kun oli ollut puhetta siitä, että mustia viinimarjoja ei saisi sydänvaivaiset syödä niiden kalium-pitoisuuden takia, niin pohdittiin, että mitähän se kalium tekee. Nauraa retkotettiin marjapuskissamme. Äidin mielestä kalium aiheuttaa väsymystä ja kyllästymistä remonttiin ja minä puolestani sanoin, että se aiheuttaa naurua, iloa ja hyperaktiivisuutta.

Korjasin eilen omenapuista pudonneet omenat ja siistin omenapuiden juurukset. Yritin jättää puihin hyvät omenat ja poistaa kaikki matoiset ja muumioiset, mutta eiköhän puut tiputa nuokin vielä alas... Toivottavasti nyt edes vähän saisi omenaakin narskutella syksymmällä. Noista puista kun tulee vielä niin hyviä omenia...

Iltasella kävin juoksemassa. Rennompaa oli meno taas tänään kuin eilen ja tuntui hyvältä juoksu. Luulenkin, että tämän iltainen onnellisuus on juoksu-euforiaa osaltaan, vaikka kyllä minä jo ennen juoksuakin hymyilin niin ettei naama riittänyt! Oli aivan ihanaa kipotella auringon paisteessa hiekkaisilla kyläteillä ja huomata, että elin unelmaani. Tai pikemminkin juoksin sitä! Voin lähteä ja juosta ihan mihin vain! Hmmm... tai ehken nyt ihan mihin vain, mutta kuvaannollisesti sanottuna. Jes!
          Sitten kävin lenkin päälle uimassa ja lilluin kylmässä vedessä kaulaa myöten, kun tajusin, että olin juuri sinä hetkenä onnellinen ja iloinen. Pitkästä aikaan ja ilman sen suurempaa tai mullistavaa syytä ♥ Kylmä vesi, juostu lenkki, pilvetön taivas ja iltainen aurinko. Siinä kaikki.
           Iltasella ripustelin vielä pyykkejä narulle kun rupesi jo olemaan kylmää ja koleaa. Nyt tekeekin jo mieli lämpöisen peiton alle unta odottelemaan. Onnellinen emäntä kuittaa, öitä.

P.S. Ihan vain varmuuden vuoksi täsmennän, että kalium auttaa nesteenkierrossa ja lihaskrampeissa ... jos jollekin jäi epäselväksi sen OIKEAT hyödyt...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
107. juoksupäivä (37 vko alkaa..)
- 7.2 km kylälenkki (43min)
- juoksu kulki hyvin ja tasaisesti
- puolessa matkassa pisti vähän oikeeseen alavatsaan, mutta kun hidastin vähän vauhtia ja hengittelin niin se meni sillä ohi
- ryhti pysyi hyvänä koko juoksun ja selvästi auttaisi se keskivartalolihasten hyvä kunto, pitänee paneutua
- ihana ilta taas, aurinkoinen, vähätuulinen ja lämmin +18 AIVAN IHANA!

Oi ihana elokuu!

 Tänään oli oikea köllöttelypäivä.
         En tehnyt mitään järkevää jos aamuista rantalenkkiä ei oteta lukuun. Siellä oli ihmistä autoilla, matkailuautoilla ja moottoripyörillä liikenteessä enkä yhtään kyllä ihmettele, kun ilma oli ihana. Aurinkoinen, vähän tuulinen, mutta ihan lämmin. Aivan huippukelejä elokuuksi on kyllä saatu! Olen nauttinut älyttömästi ja aion nauttia vielä ensi viikollakin, kun nämä kelit vaan jatkuvat.
           HURRAA!

Eilinen työpäivä oli aika rankka, vaikka lyhyehkö. Semmoista odottelua koko päivä kun aamupäivästä oli kahden tunnin aika varattu yhteen hautaukseen, joka meni sitten kuitenkin tuntiin ja iltapäivästä jäin odottelemaan uurnan laskua yksikseen, kun suntiokaveri lähti mökilleen (!) Pikkasen olisi tehnyt mieli huutaa, kun odotteli omaisia mustassa puvussa, aurinko paistoi kullankeltaisena ja olisi NIIN mielellään vaan olla löhönnyt omalla pihalla tai uinut järvessä tai tehnyt jotain aivan muuta.
           Loppuihan sekin päivä viimein ja pääsin kotiin huilimaan. Ihan pöhnässä olin kyllä koko loppupäivän: väsytti ja väsytti ja väsytti. Tänään olen yrittänyt ottaa niitä väsymyksiä vähemmäksi... Riippumatossa riippuen.
           Ja kun kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa niin tässä pieniä tunnelmatuokioita viikonlopun ajalta:

Tämän piti olla taas niitä vuosia kun marjoja ei "niin kamalasti" tule... Hmmm...

Lauantaisauna on tällä hetkellä minulle se viikon kohokohta. Se jota odottaa koko viikon. Tänä lauantaina se tuntui erityisen hyvältä hyisen uintireissun jälkeen, pitkän työpäivän päätteeksi... Ah!

Hetki ennen kuin viljat vaalenevat...

Tältä näyttää kasvimaa sen jälkeen kun remontti alkaa talossa. Kurkkujakin taitaa jokunen jo olla... jossakin!

Ainakin kolme auringonkukkaa saan kukkamaaltani... se ennätyskukka jää tänä vuonna haaveeksi. Ovat hädintuskin minun kokoisiani... Mutta ihania!

Onko tämä jo ruskaa?! Taivas varjele...

Rantalenkillä mieli terapoituu ja silmä lepää... Ihanaa myrskyä niemen toisella puolella ja auringon välkettä toisella puolella. Ihana, ihana elokuu!

Luen tällä hetkellä pientä välipalakirjaa, Tove Janssonin Kesäkirja, ja siinä oli minusta ihana lause siitä, että pääskyset tulevat vain onnellisiin taloihin ♥ mahtaa meidän torppa olla todella onnellinen!

Voi kun nämä elokuiset illat saisi pulloon ja säilöttyä johonkin kaiken varalta...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
106. juoksupäivä (36vko täynnä)
- 7.2km kylälenkki (45min)
- juoksu ei tällä kertaa ollut niin helppoa ja rentoa, mutta ei nyt kovin vaikeaakaan
- ehkä lähdin juoksemaan vähän liian aikaisin ruuan päätteeksi kun alavatsaa nipisteli 
- loppumatkasta sitten kramppasi pallean kohtaakin
- muuten juoksu oli ihan kiva ja onnistunut ja ilta-aurinko teki siitä aivan mahtavan! Ihanat kelit! +17

Uupumusta havaittavissa...

Lomalaiset näyttävät ihan erilaisilta.
        Näin tänään työkaveria, joka on tällä hetkellä kesälomalla (vielä ainakin viikon) ja siitä habituksesta kävi ilmi heti, että lomalainen mikä lomalainen. Ilme oli levännyt, iloinen ja jotenkin huoleton ja koko olemus oli rento ja tyytyväinen. Oma olo oli tuon vastakohta, kun raahasin kauppakassia töiden jälkeen terassin ohi. Sen verran kävin tervehtimässä, että läppäsin kättä työkaverin miehen kanssa ja vaihdettiin muutama sana työmaalta, mutta enpä liiaksi halunnut töistä puhua lomalla olevan kanssa... Harppasin kettinkisen aidan yli uudemman kerran ja toivotin loman jatkot.
          Tajusin myös sen, että kaipasin työkaveria jo töihin...

Työpäivä oli tänään leppoisa. Hiljainen, mutta leppoisa. Kumpikaan ei oikein jaksanut puhua mitään eikä keskusteluista kamalan syvällisiä saatu... paitsi ruualla, kun ruvettiin puhumaan Interstellar-elokuvasta ja siitä miten suhteellista se aika itseasiassa onkaan...
           Pitkältä se ainakin tänään tuntui, kun kyttäsin siunausta klo 15.oo alkavaksi. Pappi ja kanttori ja omaiset tuntuivat viihtyvän ikuisuuden kappelissa ja pääsin kotioven paremmalle puolelle vasta viiden jälkeen. Kävin tosin töiden jälkeen palkitsemassa duo-viikosta selviytymisen Kaari Utrion uudella Paperiprinssi-kirjalla. Olisin ostanut Jojo Moyesin toisen suomennetun kirjan myös, mutta se oli loppu. Tilasin sen sitten kotona netistä...

Kotona sain olla illan yksin, kun muu väki oli lähtenyt viikonloppuostoksille. Päivän saldona remontin suhteen oli lattiahirsien purku. Kirvesmies oli sitä mieltä, että muuta vaihtoehtoa ei ollut. Isot hirret jätettiin poikittain, joiden päälle rakennetaan sitten uutta lattiaa, mutta ne pöllit tuosta rostipohjasta viskattiin ulos ja naapurin isäntä lupasi hakea ne polttopuuksi niiden navetan lämpöpadan alle. Hyvä niin. Ei niistä muuhun olisi ollut kuin komeaan alkukevään kokkoon ensi kevättalvesta!
          Lohdutontahan tämä vähän on. Koko remontti. Mutta isä oli jotenkin toiveikas siitä, että ensi viikon jälkeen olisi lattia jo ainakin ensimmäisen pohjan verran ummessa. Katsotaan nyt. Mie yritän nyt vaan keskittyä siihen, että saan ripustaa kohta ne verhot ja suunnitella tupaa ja sytytellä kynttilöitä uudessa tuvassa.
            Kävin iltasella lenkillä, vaikka melkein nousin puolinukuksista ylös. Lenkillä mieli piristyi ja jalat olivat kuin unelmat! Juoksu sujui vailla suurempaa ongelmaa ja väsymistä. Oli ihanan helppo juosta ja tuli tosi hyvä fiilis! Ihanaa, tätä oloa olen ajanut takaa juoksemisellani. Tätä helppoutta ja kevyttä menoa! Jes!
           Nyt väsyttää kuin pientä murmelia.
           Huomenna olisi vielä kello viiden herätys, mutta onneksi pidempi päivä kiepsahtikin pomolle eikä minulle. Hyvässä lykyssä olen jo ennen puoltapäivää kotisilla ja unessa...
         

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
105. juoksupäivä (36vko)
- 7.2km kylälenkki (44min)
- juoksu kulki todella hyvin eikä mitään ongelmaa oikeastaan missään vaiheessa
- hengitys pysyi rauhallisena eikä oikeastaan tarvinnut "puuskuttaa" kuin Tappavan Mäen yläosassa. Ihanalta tuntui kun oli niin helppo juosta!
- ryhtikin oli suht hyvä, vaikka keskivartalo vähän lössähtänyt onkin...
- ilma oli poutainen, aurinkoinen, vähän kolea, mutta ihana ilta +17
- WAUTSI WAU MIKÄ JUOKSU!!