Vapaus.

Vapaa viikonloppu takana ja jaksan edelleen ihmetellä näitä ilmoja. Molempina päivinä elohopea on kivunnut hellerajan yläpuolelle ja aurinko on hellinyt ihoa lämmöllä ja tuonut siihen vähän katu-uskottavuutta kun sanoo olevansa ulkotyöläinen... Sen verran vaalea olin koko kesän, ettei kukaan minua uskonut vaan pikemminkin luulivat minun olevan kaivostyöläinen!
        En ole tehnyt mitään!
        Joku aina epäilee, pystynkö minä siihen - siis tekemättömyyteen. Mutta pystyn. Oikeastaan olen siinä parempi kuin tekemisessä. Pystyn lojumaan toimettomana aika kauan ihan vaan tuijotellen taivasta tai muuten vaan olemaan "aivot narikassa"-näköinen. Olen kehittynyt lojoksija!

 

Eilen lämmitin lauantaisaunaa, kun nämä kurki ystävykset olivat jälleen peltoa möyhentämässä. Kivoja tyyppejä, kun nostavat miun ruohon tuppaina ylös! En olisi itse keksinyt parempaa tekemistä! Muiden mielestä nämä yksilöt ovat muita viisaampia, ymmärtävät muka puhetta, mutta minä en asiaa näe ihan samalla tavalla. Yritin tipuille puhua hyvällä ja pahalla ja ne senkun loivat vähäpätöisiä katseita pitkän kaulan päässä olevilla silmillään. Älykkyys on suhteellista...

          Eilen vietin iltaakin ihan yksikseni, kun vanhemmat menivät rilluttelemaan. Hyvä syykin moiseen irtiottoon oli, sillä heillä oli hääpäivä perjantaina. 39 vuotta. Siinä olisi tavoitetta omalle liitolle. Tiukille menee kyllä näillä ikävuosilla, että ehtisi olla noin kauan jonkun kanssa yhdessä ennen kuin kuolee...

 Tänään olen jatkanut samalla linjalla. Nukkunut ja levännyt, mutta minun velkani taitaa olla unen suhteen jo niin iso, ettei sitä ihan vaan viikonlopun aikana kuitata. Nytkin nimittäin väsyttää vietävästi.

           Kävin iltasella taas rantalenkillä vähän tuulettamassa päätä. Koiraa on taas ollut näinä päivinä ikävä. Miten mukavaa olisi touhuta sen kanssa näitä kesän hommia, kävellä ja oleksia. Jotenkin on muutenkin tuntunut, että sen jälkeen kun koira kuoli, en ole oikein päässyt sille raiteelle missä olin. Olen jotenkin pompannut sivupolulle ja ajelehdin vain, teen kaikennäköistä hölmöä ilman, että kamalasti miettisin seurauksia ja muutenkin semmonen "mitä väliä"-olotila valtaa minut useammin kuin ennen. 

            Ja sitten on vielä se ikävä.

            Minulla on ikävä parasta ystävääni.

Rannalla oli veneilijöitä ja retkeilijöitä aika tavalla. Onneksi hiljaisiakin poukamia löytyi. Yritin jälleen ikuistaan helteisen autereen, mutta ei se kuvissa näy. Semmoinen vaalea helleilma, joka leijuu maisemassa kuin utuinen verho. Sitä en pysty nappaamaan näihin kuviin.

Naapurin kissa oli pomppinut autoni etukeulan päällä oikein kunnolla. Tassunjälkiä oli pölyisellä auton pinnalla oikein kunnolla... Mokomakin! Millä oikeudella.

           Iltasella kävin juoksulenkillä. Viikon päästä olisi eräs juoksutapahtuma naapurin kunnan puolella ja sinne olin ajatellut mennä, mutta... En tiedä uskallanko ja jaksanko, kun taidan olla lauantaina työvuorossa taasen. Katsotaan nyt. Tämänpäiväinen juoksu oli taas vähän lyhyempi kun oli niin kuuma, mutta muuten jalat ja muu kroppa tuntui hyvältä. Jaksoin hyvin eikä mihinkään sattunut eikä koskenut. Jee.

          Ihana ilta taas tosiaan ja vilvoittauduin iltalenkin jälkeen järvessä. Vähän oli taas tuuli sekoittanut vettä kylmemmäksi, mutta ei se paha ollut. Miellyttävän viileää. 

          Kyllä kesä on kiva!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

109. juoksupäivä (37 vkoa täynnä)

- 5.4 km uimarantalenkki (31min)

- juoksu kulki hyvin, jalat tuntuivat hyviltä ja jaksoin koko matkan tasaista vauhtia

- ryhti ja hengitys hyvät, ryhdissä parannusta vaikka keskivartalo löysä onkin

- ilma vähän kuuma, mutta muuten AIVAN MAHTAVA. Aurinkoinen, vähätuulinen, +25 astetta.