Karkauspäivä

En kosinut tänään ketään.
       Mieli olisi tehnyt, mutta en uskaltanut. Jos vaikka olisi suostunut...
       Tänään oli AIVAN MAHTAVA päivä! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta auringonnoususta auringon laskuun ja yritin ottaa ilon irti siitä koko sen ajan. Heti kun olin saanut talon lämmitettyä lähdin käymään rantalenkillä ja uskaltauduin jäälle. Aurinko ei vielä kamalasti lämmittänyt, mutta jos vaikka muutama pisama olisi ilmestynyt nenänpäähän auringon voimasta. Minuun se ainakin valoi voimaa ja iloisuutta!
       Minun jäällä kävely tarkoitti, että kävelin jäällä pari kolme metriä rannasta... En tiedä miksi, mutta jäällä kävely on aina pelottanut minua. Ihanaa oli kuitenkin se kaikki avaruus ja tila ympärillä. Hiljaisuus ja luminen valkeus. Aivan ihanaa!

Jäällä oli joku juoksuttanut koiraa ja tuli niin kamala ikävä omaani. Miten kovasti se naperoinen olisikaan nauttinut tilasta ja juossut villinä ympäri jääkenttää. Tai sitten ollut yhtä epäluuloinen kuin minäkin ja pysynyt rannassa...
          Söin ja lähdin uudelleen ulos. Kävelin iltalenkkinä tuon kyläkierroksen jonka yleensä juoksen. Kamalan pitkä matka kävellen, kun juosten se menee kuitenkin puolet nopeammin. Nyt kuitenkin ehti nauttia maisemista vähän paremmin ja varsinkin iltaisesta auringonlaskusta joka teki lumiset pellot hätkähdyttävän kauniiksi. Ihan en ehtinyt kotipihaan ottamaan kuvaa siitä oranssista pallosta, jollaiseksi aurinko muuttui juuri ennen kuin plumpsahti metsän taakse, mutta siitä tuli erehdyttävästi mieleen Leijonakuninga-leffan alun aurinko.

Vaikka tämä päivä oli upea helmikuun viimeinen, niin täytyy myöntää, että aurinko sai kaipaamaan kesää jälleen entistä kovemmin. Tulisi jo kevät ja kesä! Ja lämpö.
        Katsoin aamusella Oscar-gaalan nauhalta ja ei nyt ihan kaikki omat ehdokkaat saaneet pystiä, mutta puolet oikein on minusta jo aika hyvin..

Paras elokuva - Spotlight
Paras ohjaus - The Revenant
Paras miespääosa - Leonardo DiCaprio (check!)
Paras naispääosa - Brie Larson (check!)
Paras miessivuosa - Mark Rylance
Paras naissivuosa - Alicia Vikander (check!)

Muuten gaala ei tänä vuonna ollut kovinkaan kummoinen. Koko gaalan ajan puututtiin kohuttuun puheenaiheeseen siitä, ettei tänä vuonna ainuttakaan ehdokkuutta oltu annettu mustalle näyttelijälle. Todella väärin sinänsä, mutta asiaa tuotiin julki jo liiankin kanssa. Meni vähän itsensä toistamiseksi. Leffojen ystävänä oli kuitenkin mukava jälleen katsoa pieniä otoksia leffoista, jotka jo kohta on Suomenkin teattereissa... Katsotaan nyt menenkö niistä jonkun vilkaisemaan!

Huomenna alkaa sitten kevät!
    Tsirp! Tsirp!

Huilipäivä, pupuja ja gaala-tunnelmia.

Kirjoitin tänään rakkauskirjeen rakkaalleni.
        Oikeastaan tein sen jo viime yönä kun uni ei tullut, mutta tänään kirjoitin sen puhtaaksi. Minulle kirjoittaminen on aina ollut helpompaa kuin asioiden ääneen sanominen, vaikka olen kyllä sitäkin harjoitellut, sillä joskus asiat on sanottava heti tai ei vain saa uutta tilaisuutta siihen. Sitten on taas asioita, jotka on hyvä kirjoittaa paperille. Rakkauskirje on yksi niistä. Ja tarkoitan oikeaa paperia, käsinkirjoitettua tekstiä, en sähköpostia tai konekirjoitusta. Jos tunteet ovat aidot, on ne myös saatava itse ja omin voimin paperille. Minulla on ongelmana ajatusten sanominen ääneen sellaisessa muodossa kuin ne päässä on, mutta toiset eivät taas saa ajatuksiaan paperille niin kuin tahtoisi. Minulle kirjeen kirjoittaminen oli kuin pukisi ylleen ne mukavimmat vaatteet, toisen ihon. Yksinkertaista ja mutkatonta. Ja asiat, joita kirjeeseeni kirjoitin tulivat sydämen syvimmistä sopukoista. Maailman paras ja vaikein tunne, rakkaus. ♥

Tänään oli huilipäivä oikeastaan kaiken suhteen. Kävelyllä kävin ja tein askelkyykkyjä aina välillä lumisella metsätiellä, mutta muuten haahuilin vaan ja yritin repiä sunnuntaista kaiken leppoisuuden irti, mitä suinkin vain pystyin. Pitihän metsäneläimillä jotain hupia olla ja näytin samalla rusakoille ja metsäpupusille vähän mallia, miten askelkyykkyjä tehdään takajalat ojoksissa!

Nukuin viime yönä todella huonosti. Unikin tuli vasta varmaan kolmen maissa. Kirjoitin kirjettäkin vielä yöllä kun ajatukset hurisivat päässä niin ettei uni tarttunut kiinni. Nyt on vähän samanlainen fiilis. Nukuttaa ja väsyttää ihan älyttömästi ja silti on levoton ja jotenkin omituinen olo. Vähän samanlainen olo kuin silloin kun lähtee kotoa ja miettii jäikö kahvinkeitin tai silitysrauta päälle... Sellainen omituisen ahdistava. Kai tämä on väsymystä vain (en minä ainakaan ole kahvia keittänyt enkä lakanoita silitellyt...)

Ensi yönä jaetaan taas Oscarit. Laitoin gaalan nauhalle, sillä en nyt aio toista yötä valvoa gaalaa katsoen. Katson sen sitten huomenna kaikessa rauhassa nautiskellen ja tylsät kohdat kelaillen. Tässä minun ehdokkaani Oscar-pystin voittajiksi:

       Paras elokuva - The Revenant
       Paras miespääosa - Leonardo DiCaprio
       Paras naispääosa - Brie Larson
       Paras miessivuosa - Mark Ruffalo
       Paras naissivuosa - Alicia Vikander
       Paras ohjaus - Room (Lenny Abrahamsson)

Katsotaan sitten huomenna menikö kuusi oikein vai tuliko tehtyä ns. lauantain vakio... eli ei yhtään oikein! Harmillisinta minusta on se, että Suomessa ei näistä vielä ole ollut monikaan, joten ihan täyttä kuvaa elokuvista ei voi saada voittivatpa ne palkintoja tai eivät. Minusta itse gaala on kuitenkin mukavaa katsottavaa, varsinkin kun elokuvat ovat minun pieni intohimoni.
      Ensi viikko on minun hiihtolomani. Saan olla koko viikon täysin omineni ja aion myös nauttia siitä.
      Hyvää hiihtolomaa - suksilla tai ilman!

P.S. Tässä vielä ihana linkki pupu-joogan ystäville ♥ Minulla olisi ollut takuulla treenikassi täynnä noita mussukoita kotiin viemiseksi. Voi ihanat! ♥

Beach Day ♥

Olipas ihana herätä ihan kaikessa rauhassa lauantaiaamuun. Aurinko nousee vähän yli seitsemän ja aamuisen auringonpaisteen jälkeen satoikin (vaihteeksi taas) lunta. Kai tuo talvinen keli teki taas sen, että tänään kaipailin kesää ihan mielettömästi. Rantaa erityisesti. Toivon todella, että ensi kesänä olisi niitä hellepäiviä enemmän, että saisi oikeasti nauttia kuumasta hiekasta ja uimisesta. Viime kesänä ne kunnon hellepäivät olivat yhden käden sormilla laskettavia...

Kävin aamupäivästä juoksemassakin, kun lumisade vähän hellitti. Ei nuo tiet ole olleet kyllä oikein hyvässä kunnossa koko talvena tai sitten en muista viime talvea enää niin hyvin, mutta tuntuu kuin aina olisi joko liukasta tai kinoksia... Mietin tänäänkin kun energiaa upposi jälleen pöpperössä juoksemiseen, että on hauska nähdä sitten kevätkelissä, että olenko oikeasti rapakunnossa vai johtuuko vauhdin puute lumipöperöstä. Tai en minä hitaasti tänäänkään juossut, omaan tasooni nähden, se vaan juostessa tuntuu kuin suossa tarpoisi..
          Lämpöisen suihkun ja pienen eväksen jälkeen pakenin "katalaa maailmaa" oranssin viltin alle ja melkein kyllä torkahdin ennen kuin kutsu iltapizzan tekoon tuli vastaan. Nyt onkin sitten syöty niin, että napa naukuu... Ehkä on ihan hyvä, ettei nämä hiekkarannat ole vielä reaaliaikaisia kuvia, kun en ole vielä ihan rantakunnossa... hih!

Minulla on lyhyet hiukset, joidenkin mielestä liian lyhyet naisen hiuksiksi, mutta minusta ne ovat enemmän minunlaiseni kuin pitkät hiukset. Pitkissäkin hiuksissa olen nimittäin sen verran monta vuotta ollut etten oikein näe niitä ominani... Yhdessä asiassa oikein pitkät hiukset olisivat kyllä kivat. Beach hair-hiustyylissä. Tiedättekö semmoisissa pehmeissä kiharoissa, jotka näyttävät siltä kuin justiinsa olisi noussut merestä rannalle ja vähän olisi kuuma kesätuuli niitä kuivatellut. Tiedän, että efektin saa kyllä aikaiseksi kun on oikeat välineet, mutta näihin minun hiuksiini ei varmaankaan saa ihan heti rantatunnelmaa vaikka miten varpaat hiekassa seisoisi!
        Ehkä pitäisi muuttaa Californiaan...
        Toisaalta ikuinen kesä tekisi kesästä jokapäiväistä, kun Suomessa se on odotettu ja ihana vuoden aika, jonka jälkeen kaipaa sitten taas syksyn kylmiä öitä...
         Pitkä kevät jos nyt jo alan haaveilla helteistä... voih!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
180. juoksupäiväkirja (64 vkoa täynnä)
- 1154,6 km
- 7,2 km kylälenkki (43min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, menin varmaan vähän kovempaa ihan huomaamatta, koska hengitys ei mennyt sellaiseksi rauhalliseksi ollenkaan.
- askellus ok, sai ottaa ns. normaaleja askeleita kun piti vähän paremmin, vaikka pöpperöä ei ollutkaan
- hengitys muuttui jälleen puuskutukseksi ylämäessä ja epäilen jo, että kunto menee alaspäin... Haluan kevätkelit ja testata onko miulla oikeasti joku ongelma ylämäkien kanssa!!
- -4 ja pieni lumisade, muuten kiva keli juosta!

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

JOS OLISIT TÄSSÄ

Jojo Moyes

(Gummerus 2016)

Kuten olen monesti tännekin kirjoitellut, niin Kerro minulle jotain hyvää- kirja teki minuun niin suuren vaikutuksen ja kiepsautti sydämen syrjälleen, etten tiedä milloin uskallan lukea sen uudestaan. Siksi kai minulla olikin kirjan jatko-osasta, Jos olisit tässä, aika suuret odotukset. Ehkä liiankin suuret.
        Jojo Moyes kirjoittaa viimeisen sivun kiitoksissa kiitokset myös lukijoille, jotka sinnikkäästi kyselivät mitä Louisalle tapahtui sen jälkeen kun edellisen kirjan kannet sulkeutuivat. Minulle ei tullut sellaista oloa ja en ehkä olisi kaivannut tätä jatko-osaa kirjalle. Minusta jotkin tarinat loppuvat parhaimmillaan silloin kun sydämet ovat särkyneet ja kaikki mahdollinen on sanottu ja tehty. Kun kuulin, että kirjaan on tehty jatkoa, odotin kuitenkin sitä innokkaana ja uteliaana. Mietin, miten minut nyt yllätettäisiin!

Louisa Clark lupasi Willille elää elämäänsä kuin jokainen päivä olisi viimeinen, täysillä ja koko sydämellään. Puolitoista vuotta Willin kuoleman jälkeen Lou ei tunne menneensä eteen päin, saati eläneensä kuin oli luvannut. Kaipaus seuraa jokaista päivää ja sydämen riekaleet eivät arpeudu millään.
        Lou joutuu onnettomuuteen ja toipuessaan hän saa vieraan, joka muuttaa arjen aivan toiseksi. On palattava kipeisiin, mutta toisaalta kauniisiin muistoihin, puhuttava asioista, joista on ollut helpompi vaieta ja ottaa vihdoin suunta omalle elämälleen.

Kirjan kerronta on yhtä mutkatonta ja ihanaa kuin edellisessäkin kirjassa ja tutut hahmot tekevät kirjasta helppolukuisen. Silti. Jokin kipinä puuttuu tästä kirjasta. Jotain sellaista, joka sai sydämen sykkyrälle eikä olisi malttanut lopettaa lukemista. Se, joka sai lopulta jonkun vavahtamaan sielua myöten.
       Kirjassa on toki juuri niitä asioita, joista elämä koostuu suuren menetyksen jälkeen. Uskoa ja toivoa siihen, että elämä on vielä elämisen arvoista. Uuden opettelua ja menetyksen hyväksymistä. Aineksissa ei ole mitään vikaa, mutta soppa ei vain maistu oikein miltään.
       Joskus sitä kaivattua ja pyydettyä jatkoa ei vain pitäisi kirjoittaa vaan henkilöiden ja tarinoiden pitäisi antaa olla ja jäädä juuri siihen, mihin ne ensimmäisen kirjan loputtua jäävät - nimittäin lukijoiden mieliin!

" - Ajan mittaan suru ei ole enää samaa musertavaa tuskaa, jota tuntee aluksi, sellaista jonka vyöryessä päälle tahtoisi itkeä väärissä paikoissa ja tuntee järjetöntä raivoa kaikkia idiootteja kohtaan, jotka ovat yhä elossa, kun oma rakas on kuollut. Siihen vaan mukautuu. Ikään kuin kiertyy kerälle sen tyhjän aukon ympärille. Miten sen nyt sanoisi: muuttuu pikkupullasta donitsiksi."

Kevätmieli vangittuna luminietoksiin

Oli taas tänään kamala ikävä koiraa. Joka päivä edelleenkin huomaan sen puuttumisen ihan arkisissa touhuissa, mutta toisinaan se ikävä pomppaa sen sietorajan yli, jonka kanssa on jotenkin oppinut elämään. Tänään tuli taas semmonen olo, että olisi tehnyt hyvää päästä halaamaan pehmeää koiraa oikein kunnolla..
          Satoi taas tänään lunta. Ei paljoa, mutta sen verran, että hiutaleita tippui. Aamupäivästä mittari näytti sen verran plussaa, että katto tyhjeni rymisten ja lumivallit kasvoivat räystäiden alla. Hyvä kun tulevat alas ettei jää painavaksi kuormaksi. Sen verran olen kattoa puhdistellut lumikinoksista äidin ja isän katolla, että tiedän, että lumitöitä on mukavampi tehdä maan tasolla!

Kävin tänään lenkillä. Ajattelin lähtiessäni, että jos juoksisi tänään sen 10km sitten. Alkumatkasta kuitenkin ajattelin, että noinkohan selviän edes sitä viittä kilsaa kun tie oli taas ärsyttävässä kunnossa. Autot olivat ajaneet raiteet sileäksi ja kiiltävän liukkaiksi, joten siinä ei voinut edes haaveilla juoksemisesta. Tien reunassa oli sitten koskematonta lunta, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla nuoskaista, kun mittarikin näytti plussaa, mutta ei. Jalka lipsui ja askel ei taas vienyt mihinkään, energiaa meni "sutimiseen" ja turhautumiseen, mutta sitten huomasin yks kaks, että olin jo juossut kuusi kilsaa ja vain neljä oli jäljellä siitä kympistä. Ja niin sitä sitten juostiin se kymppi tänään, kaikesta kelin tuomasta haasteesta huolimatta!
         Olin ylpeä itsestäni, vaikka kymmenen kilsaa ei nyt mikään maratooni olekaan, mutta tänään se tuntui siltä. Tässä lajissa, juoksussa siis, on kyllä hienointa itsensä voittaminen joka kerta. Vaikka ei aina mitään viikon tai kuukauden ennätysmatkaa juoksisikaan, niin joka kerta sitä kuitenkin tappelee itsensä kanssa. Jokainen ylämäki tai juostu uusi kilometri, ne on voittoja itsestä ja mikään ei paremmalta voitolta tunnu!
          Juoksun jälkeen seisoin lämpimässä suihkussa ja nautiskelin olotilasta, joka todella oli tällä kertaa erityisen euforinen ♥ Parasta mitä liikunta voi antaa! Hyvä olo ja ilo!

Piti vähän siivoilla tänään jo, kun olen huomenna pienellä työkeikalla. Sitten olisi viikonloppu vapaa. Pitkästä aikaan. Nappasin netistä eilen muutaman 30 päivän treenihaasteen, jaloille, takamukselle ja vatsalle. En tiedä onko niistä mihinkään tai tepsiikö ne sen paremmin, mutta teen niitä omien lihaskuntotreenien kanssa. Katsotaan kuukauden päästä onko juoksujalat ja keskivartalo paremmassa vai pahemmassa kunnossa.
          Yritän nyt kuitenkin vähän kehittää juoksulihaksia paremmiksi ennen kesää, niin sitten saa kokeilla vähän paremmin sitä nopeuden kasvattamistakin. Kunhan nyt tulisi ne sulat kelit ja tiet kuivuisivat hyväksi.
          Ajattelin tänään, että pitkästä pitkästä aikaan näen taas niitä haaveita ja unelmia, joita en ole jaksanut tai uskaltanut ajatella. Haaveilen jälleen omasta perheestä, miehestä ja lapsesta ( tai lapsista), mutta erityisesti nautin tästä hetkestä aivan älyttömästi! Olen rakastunut ja minulla on joku, jonka kanssa on hyvä olla ♥ Olen onnellinen. Tästähän minä olen haaveillut koko elämäni. Tästä tunteesta, joka minulla juuri nyt on. Tietysti tähän liittyy menettämisen pelko ja kaikki se, mitä ei uskalla edes ajatella, mutta jotenkin tuntuu vaan viimein, että olen uskaltanut hypätä elämän kyytiin ja annan hetkeksi vastavirtaan uimisen olla ja puolustusrintaman murtua.
           Kevätmieltä rinnassa. Kevät, tule jo!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
179. juoksupäivä (64 vko)
- 1147, 4km
- 10 km suotielenkki (65min)
- juoksu tuntui oikeastaan koko matkan ihan hyvältä, ei voi sanoa helpolta, mutta ei raskaaltakaan. Tasaisen haastavaa, keli antoi osan vastuksesta pöpperöisenä ja liukkaana
- hengitys oli rauhallista, ylämäissä hengästyn edelleen enemmän
- askel piti pitää lyhyenä, ettei tarvinnut koko ajan sutia ja ettei kummalliset lihakset kipeytyisi jälleen, lyhyestä askeleesta huolimatta askel vähän lipsui ja energiaa kului ihan turhaa
- ryhti pysyi hyvänä koko matkan ja olen vain onnellinen jos keskivartalo alkaa "tiivistyä" paketiksi
- +2 ja pilvinen keli. Vähän tuuli. pöpperöinen tien reuna ja liukas muu osa tiestä. Ei oikein hyvää juoksukohtaa löytynyt
- ylpeä olen kympistä taas ja olokin oli sen mukainen! JEE!

Ostetaan uudet aivot.

Aivot ovat olleet tänään lomalla. Toivottavasti jossain lämpimässä, etelän lomalla, rannalla kookosmukin kanssa. Ei ole oikein ajatus liikkunut tänään mihinkään päin... Jumittaa - ja pahasti!
       Tänään satoi vielä pakkaslunta entisten päälle, en jaksanut sentin tai parin takia ajella traktorilla, joten se homma on sitten edessä huomenna. Lehdessä oli tänään, että Suomen kamaralla oli nähty jo ensimmäinen töyhtöhyyppä. Poloinen! Mikähän sen sai tulemaan Suomeen melkein kuukautta aikaisemmin kuin normaalisti... Alkoikohan sitä etelässä jo tympäisemään? Luulisi tympäisevän nyt vielä enemmän kun lensi tänne asti ja pääsi seisomaan hankeen... Minä aion ottaa kaikki hyypät, västäräkit ja pääskyset kattoni alle suojaan, jos erehtyvät näille hangille. Joutsenille voin tehdä pedin vintille, ei taloni katto ihan rajaton ole kuitenkaan.

Oli taas semmoinen päivä, että lenkille lähtö teetti taas töitä. Piti potkia itseään takamukselle ja sanoa, että kunhan nyt jaksaa juosta vielä muutaman viikon näissä talvikeleissä niin sitten alkaa helpottamaan... Ei se kamalasti lohduttanut, mutta pääsin kuitenkin lenkille (itsensä huijaamisesta on tulossa uusi taitolajini...).
          Hyvin sujui lenkki ja olin ensin ajatellut, että juoksen sen mikä tuntuu hyvältä, mutta sitten kun sitä lähti juoksemaan niin mikään "kevyt reissu" ei sitten enää tullutkaan kysymykseen. Juoksin 9km puristuksen ja ajattelin koko matkan sitä fiilistä kun kesällä juoksisin ekaa kertaa 15km matkan yhtä kyytiä. Nyt se tuntuu vielä melko pitkältä haaveelta, mutta pikku hiljaa...
         Ruoka maistui lenkin jälkeen ja olo oli taas todella hyvä, kun oli vähän itseään vastaan tapellu ja rehkinyt. Kun en jaksa kuitenkaan huomenna mihinkään kauppaan lähteä niin piipahdin kauppareissulla vielä ennen iltaa ja sinne meni taas pieni omaisuus. Katsoin autossa kauppalistaa eikä siellä nyt mitään kamalan suuria heräteostoja tai ns. tarpeettomia ostoksia ollut, mutta niin sitä vaan taas hurahti pitkä penni... Ohhoh!

Olen tänään ajatellut, että rakastuminen oikeastaan pilaa yksinäisyyden kokonaan. Ennen osasin olla yksin ilman sen suurempaa ongelmaa. Tietysti joskus tuntui vähän yksinäiseltä, mutta siihenkin tottui.
         Nyt tuntuu, että yksin oleminen on kuin happisäiliö, mistä riittää vain tietylle ajalle ilmaa ja sitten alkaa ahdistamaan. Ikävä iskee heti kun toisesta eroaa ja roikkuu kuin tonnin punnus lahkeissa. Toista ajattelee koko ajan ja silloinkin, vaikka toinen olisi sentin päässä. Ja olen semmoinen huolehtija. Mies pitäisi paketoida untuvatyynyihin enkä sittenkään olisi tyytyväinen vaan miettisin mihin se itsensä saa osumaan tai satuttaa muuten...
         Käyttöohjeet olisivat ihan kivat.
         Tosin, käyttöohjeethan ovat vain hölmöille...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
178. juoksupäivä (64vko alkaa)
- 1137,4 km
- 9km kylälenkki ja vähän toista (55min!!!!)
- juoksu meni sujuvasti alusta lähtien ja yritin pitää vauhdin tasaisena
- tappava ylämäki on edelleen vähän hankala, mutta odotan nyt sellaista keliä, että tossu pitää kunnolla ja katson sitten onko vika tiessä vai minussa
- hengitys muuten ok, rauhallinen ja hyvä
- ryhti parempi, kai tuo keskivartalo alkaa parantua
- aamulla oli oikea nilkka vähän kummallinen, ei kipeä, mutta kuitenkin semmoinen joka askeleissa tuntui. Vetristyi aamun jälkeen ja juoksussa ei tuntunut, mutta nyt taas illalla on pitänyt vähän pyöritellä. Samoin alaselkä. Teen vatsalihaksia väärin kun alaselkään ottaa... teen selällä kun vatsalihakset ei riitä...
- keli oli ihan kiva, -1 ja puolipilvinen, vähän hipsi lunta ja välillä tuuli kylmästi, suht hyvät tiet

LUNTALUNTALUNTA... ja muutama opetus rakkaudesta!

Humps!
       Täältä hankien keskeltä kaivaudun esiin. Sanoisinko, että ei olla varmaan Luonto Emosen kanssa mitään bestiksiä, kun minä haaveilin edellisen lauhan kauden aikaan jo keväästä ja olin näkevinäni jo siitä selviä merkkejä vettä tippuvine räystäineen ja kevätlintujen lauluineen, niin sitten tulee tämmöiset päivät kun lunta tulee ja tulee ja tulee ja tulee...
        Olin lauantaina töissä ja aamusta vielä lunta oli suhteellisen inhimillisesti, mutta loppupäivästä alkoi hautausmaalla tarpominen ollakin jo kunnon treeniä - varsinkin kun perässä piti vetää vielä saattovaunuakin! Oli pitkä ja raskas päivä ja olin ihan loppu, kun pääsin lumituiskusta kodin lämpöön. Iltasella en sitten jaksanut muuta kuin rojahtaa viltin alle lämmittelemään.
         Eilen sitten sainkin tehdä kahden päivän lumityöt kun traktori ei jostain syystä ollut käynyt eilen lumitöitä tekemässä, vaikka talossa oli ajotaitoinen vanhaisäntä täysin vapaana... Noh, työntelin lumet, vaikka säätiedotus näyttikin, että lisää tulee vielä tänään.
        Ja niinhän sitä sitten tuli!

Aamupäivästä annoin lumen vielä sataa, mutta iltapäivästä kävin työntämässä sataneet sentit pois niin sitten jos (ja toivottavasti kun) tämä saderintama väistyy huomenissa, niin ei tarvitse ajella kuin tämän illan lumet pihapoluilta.
        Ehdin jo ajatella, että tänä talvena ei lunta ehtisi kamalasti tulla. Kevät tulisi nopeasti ja lumi sulaisi ennen kuin ehtisi huomaamaankaan, mutta taas tuntuu olevan lunta ja kinoksia joka paikassa! Myyn meidät lumet eniten tarjoavalle!
         Hiihtolomien puoleen lumi on ihanaa! Saavat muksut oikeasti laskea mäkeä, hiihtää ja käydä laskettelemassa. Minäkin harkitsin eilen, että pitäisikö skipata tavallinen juoksulenkki ja kokeilla hapenottokykyä hankijuoksulla. En sitten viitsinyt kastella lenkkareitani ja kävin ihan tavallisella viiden kilsan lenkillä, vaikka eilisessä kelissä tuntuikin, että olisin juossut viisitoista kilsaa! Tuuli ja satoi jäistä lunta, tiet oli tuiskunnut umpeen toiselta laidalta ja jalan alla oli pöpperöistä lunta.. Hohhoo! Kaipaan todella kevät-kesä-juoksuja!

Minut pyydettiin ystäväni polttariporukkaan. Suunnitelmissa on keväällä jo (??) tehdä mukava päivä morsiammelle pienen ystäväpiirin voimin. Morsian itse halusi ruokailua ja yhdessäoloa, mutta porukka oli sitä mieltä että jotain muutakin siihen sitten lisätään ja yllätetään morsian täysin..
        En ole koskaan ollut hyvä ryhmätöissä, koulussakn vihasin sitä, että muut eivät ottaneet hommaa tosissaan, tekivät sen ns. vasemmalla kädellä huitaisten tai sitten siipeilivät tekemättä mitän ja ottivat vastaan ryhmätyöstä saadun numeron tyytyväisenä. Huomaan vähän samanlaista fiilistä nyt tämän polttari-homman kanssa. Olen ehkä kalkkeutunut fossiili, mutta miksei morsian saisi päättää mitä tehdään? Miksi kaikki pitää olla salaista ja yllätystä? Yllätys-jutuissa on aina se suuren suuri riski, ettei se ole mieluinen... Ja tuntuu että kuudenkin ihmisen yhteisen sävelen löytäminen on aika haasteellista, jokainen tuntee morsiamen eritavalla ja luulee tietävänsä, mikä olisi sitä kaikista mukavinta "päivänsankarin" mieleen.
        Olen siis ottanut toisen taktiikan tähän polttarihommaan.
         En ota kantaa. Ehdotan vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, mutta en väännä asiasta sen enempää. Ne jotka tietävät mikä on hauskaa, päättäkööt sitten suuret linjat. Minä lupauduin tallentamaan päivän kameralle, se olkoon minun lahjoitus päivän onnistumiselle.

Eilen tuli myös taas opittua parisuhteesta jotain mikä pitäisi olla NIIN itsestäänselvä asia, mutta näköjään se on sitten vaikeampaa kuin luulisi: ihmiset kommunikoivat puhumalla. Asioita pitää sanoa ääneen, jos haluaa, että toinen ne tietää. Minä olen juuri sellainen, että odotan toisen lukevan ajatuksia. Miltä minusta tuntuu tai mitä jostain asiasta ajattelen pitäisi toiselle olla itsestäänselvää!
         Ja se, että meidänkin tapauksessa kun toinen on toista kokeneempi elämän ja parisuhteiden puoleen, niin nähdään ja koetaan asiat eri tavalla, siitäkin pitäisi vaan aukaista suu, kun semmoisen asian huomaa. Se mikä miehelle on jo tuttua ja arkistakin parisuhdetta, on minulle uutta ja ihanaa. Ja se mitä minä kaipaan suhteesta, on toiselle jo moneen kertaan koettua. Ongelmaa ei syntyisi, jos minä vaan osaisin ilmaista toiselle, että koen asioita eritavalla kuin hän.
         Tämä vaati taas mielen pahoitusta, itkua ja yhden huonosti nukutun yön, kunnes selvitettiin asiat ja huomattiin, että meidän pitäisi vähän harjoitella puhumista silloin kun tilanne on päällä. Joskus vaan ilmatila auttaa näkemään asiat eri valossa.
         Ja sitten huomasin senkin, että rakastan sitä mössykkää taas vähän enemmän ♥



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
21.2.2016 sunnuntai
177.juoksupäivä (63 vkoa täynnä)
- 1128, 4 km
- 5km minikylälenkki (31min)
- juoksu sujui noin fyysisesti ihan hyvin, mutta ilmasto pisti kyllä haastetta peliin
- jalat lipsuivat pöpperössä lumessa ja väsyivät nopeammin varmaan samasta syystä
- hengitys ja ryhti olivat suht kohdillaan, vaikka tuntuikin, ettei ihan kyllä hengitys ollut niin rauhallista kuin olisi pitänyt..
- -1 astetta, lumituiskua, tuulta ja jäistä lunta, tuiskuvalleja tiellä ja oikein extreme keli juosta!
- älyttömän hyvä olo jälkeenpäin tosin!

Loppuviikon mutinoita

Tänään jo vähän enemmän pilveili, vaikka niitä auringon pilkahduksia vielä sainkin osakseni. Tuuli kahisutteli lumia puista ja ainakin näillä näkymin huomenna sitä olisi tulossa lisää - tuulta ja lunta.
         Kävin lenkillä.
         Tällä kertaa jalat eivät olleet yhtä hyvin matkassa kuin ennen ja päätin antaa niille pienen "kurinpalautuksen". Tähän mennessä olen yrittänyt saada juoksuaikaa paremmaksi, mutta tänään kokeilin jalkojeni sitkeyttä juoksemalla ja juoksemalla ja juoksemalla. Noh, ei sitä matkaa nyt ihan mahdottomia kertynyt, 8,6km, mutta ajatuksena oli juosta tunti. Sinne asti pääsin tunnissa. Hassua sinänsä, luulin, että iltasella olisi jalat taas tönköt juoksemisesta, mutta ihmeen hyvältähän nämä pökkelöt tuntuvat! Tein tosin illalla vielä jotain jooga venytyksiä, vaikka olen taipuisa kuin rautakanki. Aina kannattaa itseään kehittää sieltä, missä heikkouksia on, vai mitä?

Eilisiltainen kauppareissu antoi parastaan mitä tuli taivaan ilotulituksiin. Mahtavan näköinen taivaan kansi! Olisi vain pitänyt olla kuvaamassa jossain korkealla mäellä tai avaralla jääkentällä. Ja kunnon kameralla!
         Tänään on taas räystäät tippuneet vettä ja mittarikin taisi olla asteen plussan puolella, mutta tuuli tuntui kylmältä. Täällä jo kevätrinta olisi NIIN valmis kevääseen ja talvi vaan ei laske otettaan millään. Lauantaina on töitä ja toivottavasti ei ole kamalia kinoksia siihen mennessä...
         Siivosin jo tänään niin huomenna ei tarvitse siitä murehtia. Huomenna jos vaihtaisi lakanat ja pesisi pyykit niin sitten saisi taas viikon askareista huokaista.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
176. juoksupäivä
-1123,4
- 8,6km kylälenkki+ vähän metsätien mutkia (60min)
- juoksu kulki sanotaan normaalia heikommin, hitaan puoleista nykyään miun juokseminen ja jotenkin vauhditonta
- tiet olivat taas vähän ärsyttävät kengän alle, mutta talvikeli mikä talvikeli!
- jalat painoivat loppumatkasta ja muutenkin oli vähän raskasta, siksi kai halusin vähän jalkoja haastaa pidemmällä reitillä...
- askel lyhyt ja ryhti melko hyvä, vähän tuntui jalkojen päällä liikaa painoa loppumatkasta eikä askel mennyt enää niin kevyesti kohdalleen kun ryhti oli lösähtänyt. Tulisi jo kevät niin pääsisi treenaamaan juoksua taas paremmin kun ei tarvitse hönkäillä kylmän ilman kanssa..
- +1 aste ja melko aurinkoista, mutta tuulista
- hyvä olo juoksun jälkeen eikä illallakaan jaloissa ollut mitään huomattavaa eroa.

Rantaloma... lumessa??

Nukuin vähän huonosti ja koko aamun tunsin olevani ihan vetämätön ja väsynyt. Lämmitin torppaa ja ajattelin, että liikunnalla piti olla yöunia parantava vaikutus...
        Eilen illalla kun kirjottelin päiväkirjaa, kuuntelin samalla rentouttavaa aaltojen musiikkia läppäriltä. Siinä oli kuvattu tuntitolkulla jonkun paratiisisaaren rantaa palmuineen ja aaltoineen, ja äkkiä tuli kamala ikävä kesää, hiekkarantaa ja lämpöä. Päätin, että vielä joskus istuisin semmoisen paratiisirannan hietikolla koko päivän ja kuuntelisin niitä aaltoja livenä ja koskettaisin palmujen karheaa runkoa omin käsin. Voi olla että siihen menee aikaa, mutta joskus vielä on niin paljon rahaa, että unelmaloma paratiisissa onnistuu.. ♥
        Ehkä eiliset rantahaaveet tekivät sen verran levottomaksi, että piti tänään käydä katsomassa omaa rantaa, ei siellä hiekkaa ollut, auringosta vain vilahteleva valo ja lämmöstä ei tietoakaan, mutta odotusta riitti.
        Kevään ja kesän lämpöä odotellessa...

Aurinko!

On tätä ootettu!
        Vesisateiden ja lumisateiden jälkeen tänään vihdoin sai nautti auringon valosta pilvettömältä taivaalta. Ja heti tuli kevät taas paljon lähemmäs, vaikka eipä tuo - rehellisyyden nimissä - vielä kamalasti lämmittänyt, ei muuta ainakaan kuin mieltä!
         Sunnuntaina ja maanantaina tuli lunta taas sen verran, että maisemat näyttävät enemmän Suomen helmikuuta. Sai tehdä eilen lumitöitä ihan tosissaan, vielä kun lumi oli märän kosteaa ja painavaa niin traktorikin sai tehdä töitä kahden edestä. Oikeastaan oli ihan kivaa tehdä lumitöitä ja oikein taas hymyilytti se minun ensimmäinen talveni täällä, kun otin ihan kamalaa stressiä heti kun lunta satoi. Itkeä tihrustin lumitöitä tehdessäni ja olin ihan puhki aina kun homma oli hoidettu... Nyt olin pelkästään vain innoissani ja tein suuret väylät pihatielle ja omalle rapulle. Jotain on opittu 11 vuodessa...

Tänään sitten sai herätä auringon mollotukseen. En edes muista milloin viimeksi olisi verhojen raosta paistanut aurinko kun heräsin. Hain postia ja yritin kääntää naaman aurinkoon, että sais vähän rusketusraitoja.. En tiedä tarttuiko vielä sillä retkellä, mutta kun kävin iltapäivästä juoksemassa niin siinä sai melkein tunnin verran olla kasvot kohti aurinkoa!
         Juoksu tuntui ihan hyvältä, ehkä yleinen väsytila vähän heikensi suoritusta, mutta ei haitannut. Oli mukava juosta auringon paisteessa, kun tänä talvena on kokeiltu jo lumi- ja vesisade. Tiestä löytyi pitävin kohta ihan reunasta, joka vähän pelotti, ettei vaan jalka niksahtanut asvaltin ja tienpientareen puolelle. Juoksin tuon raskaamman reitin, 8km, ja kyllä se jossain tuntuikin, kun koko illan on saanut väännellä ja käännellä kinttuja. Aika pitkä matka miulla taitaa olla vielä siihen 15km...

Tein lenkin jälkeiseksi ruuaksi kyljyksiä uunissa peruna-porkkanapedillä ja taas tuli laitettua liikaa vettä. Perunat ja porkkanat olivat ihanan pehmoisia ja kyljykset olivat jääneet pinnalle kuivumaan... Tyypillistä minun ruuanlaittoani! Hyvää se oli kuitenkin ja nälkä lähti.
        Ennen kuin aurinko painui mailleen, kävin napsimassa vähän kuvia metsätiellä ja omista nurkista. Jos vaikka tämä sitten on viimeinen aurinkoinen päivä tänä talvena (seuraavat auringot tulevat sitten kevään puolella...). Kävellessä tuli kamala kevätkaipuu, kun jossain sirkutteli talitintti ja puista tippui lunta tuulen mukana, ihan kuin joskus kevätkeleillä kun aurinko alkaa lämmittämään. Kaipaan sitä hetkeä kun ilmassa tuoksuu uusi nurmi ja hiirenkorvat ja kaikki hyvä on vasta alussa ♥
         Ei tämä talvi mitenkään rankka ole ollut, tietysti omalla tavallaan vaikea, mutta esimerkiksi viime talveen verrattuna paljon vähemmällä olen päässyt. Viime talvena oli huoli ja murhe koiran sairastelusta melkein koko talvi ja sitten kun siitä selvittiin ja alkoi kevät kurkotella talven keskeltä niin sitten koira kuoli... Uskomatonta, että kohta siitäkin on vuosi... Tuntuu, että olen ollut ilman koiraa jo vuosikymmenen ja ikävä on ihan yhtä kova kuin ennenkin. Se typerä sanonta, että aika auttaa, on puppua. Eikä auta. Ei tähän auta mikään muu kuin sisään ja ulos hengitys, se, että elää ja sopeutuu. Kipu ja ikävä on vaan kannettava mukana.

Mie tunnen olevani vähän kuin tuo naapureiden vesivaunu: lumikerroksen alla kevättä odottamassa. Jotenkin samalla kertaa niin aito, mutta surullinen kuva.

Sitten kuvauslenkkini ja puun kannon jälkeen, lämmittelin vähän aikaa takan ääressä. Nyt toivoisi, että takka olisi tuossa tuvan nurkassa, että voisi sohvalla löhötä ja tuijottaa tulta.. Nyt piti löhötä lattialla, jalat tulta kohti ja lämmitellä kaakao-kupin ja ihanan kirjan kera ♥ Ah, onnea!

Ja kun olin torkahtanut sitten alkuillasta jälleen sohvalle niin sitten toinen onnen hetki on iltapalan syöneenä ja jalat lenkkipäivästä kipeinä sohvalla jalat oikosissa hyvän sarjan kanssa. Joskus itsensä hemmottelu on yhtä tärkeää kuin toisen, vink vink! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
175. juoksupäivä (63vko alkaa)
- 1114, 8 km
- 8km suolenkki (49min)
- juoksu tuntui hyvältä ja alkukankeuttakaan ei ollu samalla tavalla kuin joskus
- mäetkin menivät suhteellisen hyvin, vaikka kyllä ne jaloissa tuntuivat, vaikka miten olisi ajatellut, että ne tekevät vain hyvää
- ryhti pysyi selvästi paremmin kuin aikaisemmin ja kai niistä vatsalihastreeneistä jotain hyötyä on
- askelluksen yritin pitää lyhyenä ja kai se vähän auttoikin jalan oikeaan sijoittumiseen
- hengitys on tasaantunut ja hengitän suht rauhallisesti tasamaajuoksun aikana. Mäet tietty erikseen, kun happea pitää saada enemmän
- Ihana keli juosta! -4 pakkasta ja AURINKOA!
- juoksu euforia lenkin jälkeen! Ihana laji!

Ystävyydellä

MUISK!

IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄN ILTAA!

Nukuin kuin talviunilla oleva nalle. Pitkään ja sikeästi. Teki hyvää.
        Aamusta asti pyrytti lunta vaakatasossa. Olin ajatellut, että menisin tänään oikein pitkälle kävelylle ja kattoisin samalla sen tulevan 15km lenkin, jonka aion ennen kesää juosta... Lumipyry esti osaltaan retken ja toisaalta huomasin taas itsessänikin sitä "ylikuormitusta" liikunnan suhteen. Sillo on hyvä päivä pitää löhö-päivä kun tuntuu, että on pakko mennä lenkille tai kävelylle. Ei siis tee mieli vaan on PAKKO. Silloin on aika vetää henkeä - ainakin miun. Liikkumisesta ei saa tulla semmosta, että on pakko lähteä vaan että lähtee, koska se tuntuu hyvältä ja hauskalta.
         Eli tänään vietin pelkän löhöpäivän ja katsoin kun lunta tuprutti. Huomennakin taitaa tulla vielä lunta, joten lumitöitä riittänee, mutta onneksi tuo on vielä melko märkää niin painuu kasaan. Ei tule hurjia nietoksia. Vielä...
         Siitä omasta ystävänpäivälahjasta ... ♥
         Tadaa!

Kävin lauantaina töitten jälkeen ostamassa Jojo Moyesin uusimman kirjan, jota olen odottanut jo monta kuukautta. Onneksi nyt lukemisen alla oleva kirja on sen verran lopussa, että kohta pääsee tämän kimppuun. Aika jännä, miten ihan vahinko-ostoksesta seuraa jotain näin hyvää. Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää-kirja oli nimittäin juuri sellainen otanpa-tuon-tuosta-ihan-vaan-ohimennen-ostos. Ja se on kyllä semmoinen kirja, etten uskalla sitä ihan heti uudestaan lukea... sen verran kauan ajatukset olivat sekaisin. Ihana kirja, ihana tarina. Toivottavasti siitä tehty leffa tulisi myös meidän teattereihin.
          Hyvistä tarinoista tuli mieleen.
          Ystäväni on menossa kesällä naimisiin ja kuulin siitä viime viikolla, kun hän soitti. Tänään kävi sitten ystäväni äiti ihan vaan piipahtamassa ja sanoi, että ei ole meinannut jaksaa pitää asiaa salassa... Hmm. Mietin siinä, että miksi? Miksi sellaista asiaa pitääkään pitää salassa kuin naimisiin menoa? Hienoa ja ihanaa asiaa! En ole koskaan tajunnut sitä, että hyviä asioita pantataan viimeiseen asti. Niitä on kuitenkin niin harvoin kerrottavaksi.
          Kai jokaisella on syynsä.
          Löhöpäivä väsyttää... kummallista kyllä. Joten taidan kääriytyä peittoon heti kun olen ensin käynyt tarkastamassa lumitilanteen ulkona pienen kävelylenkin muodossa. Pitää saada pää ajatuksista tyhjäksi.
         Öitä ystävät!

Itkijänainen...

Minulla on uusi harrastus ja alan olemaan siinä tavattoman taitava.
     Ilta-itkeminen.
     Kehittelen joka ilta jonkin syyn itkeä ja sitten kun menen nukkumaan ovat silmät punaiset ja nenä punainen itkusta. Tämän illan teemana oli: minä en ole tarpeeksi... (pisteiden tilalle voi laittaa melkein minkä tahansa adjektiivin..)
      Tämä on ihan älytön ja energiaa vievä harrastus ja ehkäpä sen takia, että tajuan sen, tämä johtuu jostain kemiallis-fyysisestä reaktiossa kropassa, mutta raskaaksi käy, jos saan sanoa. Hullua on myös näiden "puuskien" ajankohta, siis kun kaikki on ihan hyvin ja olen onnellinen ja vihdoin viimein tervekin sairastelujen jälkeen niin sitten minä ryhdyn masentumaan ja hankkimaan jotain itku-diplomia! Tämänkin homman olisin voinut hoitaa silloin kun lojuin sängyssä eikä henki kulkenut nuhan takia eikä juoksusta voinut kun haaveilla! Ei, kun tämä höpölöpö pitää aloittaa sitten kun kaikki on "oolrait"...
      Välillä vaihtopää olisi ihan tervellinen... sellainen lomapää, jonka voisi nostaa harteille ja jonka aivokuorelta ei löytyisi harmautta edes nimeksi.

******

Tänään tuiskutti lunta vaakatasossa. Ei taida Luonta Äitikään oikein tietää onko lintu vai kala.. Minun onnekseni lumi oli kuitenkin sen verran kosteaa, että tarrasi jääkenttiin kiinni kuin tarralappu ja iltapäivän juoksu oli ihanaa! Askel piti kuin tartan-pohjalla ja vauhtikin oli sen mukainen, vaikka ei nyt ihan kesäkeli vauhtia, mutta kuitenkin. Ilo juoksemiseen löytyi ja tuntui että olen menossa oikeaan suuntaan ja kohti omaa kuntokäyräni yläpäätä. Palan halusta kevätharjoitteluun, mäkitreeneihin, pyöräilyihin ja pitempiin lenkkeihin...
      Iltasella siivosin, kun vietän viikonlopun ylhäisessä yksinäisyydessäni. Piiiiiitkästä aikaan. Saan olla ja tulla ja olla olematta justiinsa niin kuin tahdon! Noh, huomenna tosin on töitä, mutta muuten sitten viikonloppu on täynnä itseni hemmottelua. Pitää oikeasti saada käännettyä tämä henkinen Titanic ennen jäävuorta...

Iltakaakaon aika ja en tiedä miksi, mutta juon kaakaoni nykyään lattialla... Ehkä se alkoi siitä, etten halunnut läikyttää kaakaota uusille sohvilleni, mutta nyt se on pikemminkin tapa kuin mikään muu. Jotenkin se kuuluu nykyään kaakaon juontiin.
         Kaakao on vähän samallainen jäänne menneisyydestä kuin letut. Äiti meitä aina hemmotteli huonon koulupäivän jälkeen letuilla ja illalla maitokaakaolla. Samanlaista hyvää oloa kaakao tuottaa minulle edelleen, kuten tietysti myös letut. Tänään olisi kai pitänyt juoda kaksi kuppia kaakaota, kun ottaa huomioon tuon iltafiiliksen...
        Pitäisi olla jo nukkumassa, kun aamulla on aikaisempi nousu kun muutoin lauantaiaamun laiskuudessa. Ei nyt kukonlaulun aikaan kuitenkaan - onneksi!
        Ja jos ehdin niin haen itselleni huomenna Ystävänpäivälahjan... ♥


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
174. juoksupäivä (62 vko)
- 1106, 8 km
- 7,2km kylälenkki (44min)
- juoksussa selvästi on kolme eri vaihetta: alku, minkä aikana tuntuu, että kintut ei jaksa mitään, keskivaihe, missä jalat lämpiävät, mutta eivät ole vielä parhaassa iskussa ja loppuvaihe, kun tuntuu, että jalat ovat parhaimmillaan. Yleensä miun 7km lenkki loppuu tuohon loppuvaiheeseen, mutta siltikään en varmaan jaksaisi kovin paljon pitemmälle. Kestävyyttä jalkoihin täytynee hankkia ensi kesänä.
- juoksu tuntui hyvältä ja tukeva pohja ja nahkea askelalusta auttoivat kyllä asiassa. Liike meni eteenpäin eikä energiaa kulunut sutimiseen. Ylämäki teetti taas enemmän ongelmia, harmitti...
- Ryhti ja askelrytmi pysyivät suht hyvin kasassa ja varsinkin loppuvaiheessa jaksoin pitää ryhdin pitkänä ja keskivartalon piukkana ♥ jee!
- +1, räntätuiskua, lumipohja jään päällä oli hyvä ja juoksu tuntui omalta!
- jälkeenpäin oli aivan mahtava olo!

Vesikeliä ja postikortti

Sanotaan, ettei vuodet ole veljeksiä, mutta onneksi sama pätee päiviin. Eilen oli v-käyrä ihan tapissaan enkä tarkoita todellakaan v-käyrällä valoisuus-käyrää... Kaikki taas otti aivoon enemmän ja vähemmän - useimmiten enemmän! Ja bonuksena tuo keli on ihan pitelemätön.
       Tänään keli oli tuplasti pahempi, mutta otti päähän selvästi vähemmän. Näin yöllä ihan levottomia uniakin ja kun aamusella heräsin niin ajattelin, että minun aivoni olisivat saippuasarjoille ja kauhujännäreille hyvää inspistä... En ymmärrä miksi minun unissa ei voi useammin olla semmoista leppoisaa ja mukavaa, vaan aina kaikki on yhtä sekamelskaa ja ongelmia ongelmien perään enkä muka mahda millekään mitään! Älytöntä...
        Satoi vettä koko päivän. Vettä. Helmikuussa. Ja piha on kuin joskus syys-lokakuussa, loskainen ja liukas. Nyt täällä vaan yksi emännäntaimi odottaa, että sade sulattaisi lumet pois ja kevät tulisi jo helmikuun lopussa. Pääsisin möyrimään pihamaalla ja tekemään taas järjettömiä suunnitelmia kesäksi! Kukkapenkit, kasvimaa, nurmi... En malttaisi millään odottaa!

Sain tänään omaa postia ♥ Postimaksut nousee ja puhutaan postin vähenemisestä, mutta ainakin minua piristi tänään postikortti postilaatikossa kovasti. Olen monesti kirjoitellut kirjoitetun sanan puolesta ja siitä, että kirjeen (tai kortin) kirjoittaminen tuottaa yhtä paljon iloa kuin sen saaminen. Oikeasti! Tätä nykyä ihmiset kirjoittavat whatsuppeja ja ties mitä pikapikaviestejä, mutta takuulla sydämessä jokin osa liikahtaa kun saa omaan postilaatikkoon ystävältä kirjeen tai kortin. Ja jos ei liikahda, niin tuskin sitten sydäntä onkaan...
          Kirjoitelkaa toisillenne ♥ tekee hyvää.
          Kävin lenkillä - kaikkea liukkautta uhmaten. Kylätie oli suht hyvä, jopa sulaa kohtaa löytyi tiestä. Olin ajatellut, kaiken liukkauden ja vesisateen takia, että teen tänään lyhyemmän lenkin, mutta tadaa! kääntöpaikalla tuli taas joku kylänmies vastaan enkä voinut ensin tervehtiä ja mennä ohi, kääntyä ja kohta taas sujahtaa ohi, joten juoksin JÄLLEEN koko lenkin vain sen takia, että joku tuli vastaan. Nauratti kyllä juostessa, että olen minä vähän omituinen... Ja sitten kun pääsin asvalttiosuudelle ja isommalle tielle niin sitten raivosin yksikseni, kun tassu ei pitänyt eikä potku työntänyt eteenpäin yhtään. Liikuin kuin täi tervassa! Huomasin heti, kun sulaa paikkaa löytyi mikä ero liikkeeseen tuli: askel vei eteenpäin melkein lentäen ja vauhti loppui kuin pulkka hietikolle kun askel osui jääloskaan. Huutaa mourusin itekseni loppumatkasta et 'Com'on, kaikki energia menee tähän!!' ja sitten jo naurattikin mahdottomasti... Joku kun filmaisi näitä meikäläisen lenkkejä! Hihi!
          Muuten lenkki teki hyvää, vaikka vesisade vähän kastelikin. Alkaa olla jälleen kunto siinä omassa käyrässä, kunhan nyt vain saisi lenkkipolut kuntoon. (Ajattelin kesänä tehdä pientä mäkitreeniä tuossa vanhassa laskettelurinteessä; sopiva matka lämmittelyksi ja sopiva korkeusero, että saa treenistä jotain hyötyä... helleiltoja odotellessa)

Vaikka olenkin koko talven yrittänyt jälleen pitää lihashuollosta ja lihastreeneistä huolta, niin nyt taas olen saanut uutta kipinää treenailuun. Tällä kertaa kiitos kuuluu Rebecca Louiselle, ihanalle naiselle, joka on avannut minulle jälleen treeniin uusia ikkunoita ja tuonut valoa ja voimaa. Ihania videoita ja naisenergiaa monen, monen minuutin edestä! Joskus kun pystyisi olemaan jollekin aloittelevalle treenaajalle yhtä iso inspiraatio ja tuki, kuin nämä minun treenarit ovat olleet minulle!
        Huomenna pitäisi tehdä jotain kodin hyväksi. Jotenkin nämä kelit ovat saaneet minut lamaannustilaan ja kotipuuhastelut ovat jääneet.. pyykkivuori kasvaa ja pitäisi tehdä pieni inventaario keittiönkaapeissa ja laatikoissa... Sadepäivän hommia, niitähän piisaa - molempia!
        Nyt taidan kömpiä lukemaan hetkeksi kirjaa ja sitten taas näkemään omituisen levottomia unia..
        Ja lopuksi ajatelma iltaan:

"Tää päivä män tällai, mut yritetää huomen uuvestaa!"

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

173. juoksupäivä (62 vko)

- 1099,6 km

- 7,2 km kylälenkki (48min)

- juoksu sujui, mutta huomasin, että vauhtia ei saa lisättyä yhtään kun pohja on liukas ja askel lipeää koko ajan. Sulalla huomasi heti miten askel vei eteenpäin ihan eri tavalla

- jaloista tuli kipeäksi kummalliset lihakset, säären ulko-osat, kai liukkaudesta johtuen

- askellus ja ryhti pysyivät muuten hyvin paketissa eikä semmoista täydellistä uupumusta ehtinyt tulla

- kunhan nyt juoksureitit olisi kunnossa...

- +2, vesisadetta, jäisiä teitä ja loskaa

Pusuja räntäsateeseen!

Kaipaan oikeasti kevättä niin kovin taas tämän päivän jälkeen, että minulle riittäisi jo nämä talviset hulabaloo-kelit. Aamuisella postinhakureissulla oli pihamaa ja pihatie niin liukkaat, että oikein pelotti. Eilen yritin traktorilla tehdä lumitöitä niin, että pintaan olisi jäänyt vaikka loskaa, mutta ettei ihan olisi peilipintaa tullut heti pihahangille, mutta eipä se paljoa auttanut...
          Iltapäivästä vetäisin juoksunutut niskaan ja kun lämmittelin ennen lenkkiä niin mietin, että nämä kuukaudet ovat kyllä aika haastavia lenkille lähdön suhteen, kun nytkin ajatus ei ihan ollut huippu hyvä juoksun suhteen. Liukkaat tiet, kostean kylmä keli ja muutenkin vähän semmonen apea fiilis.
         Juoksu kuitenkin sujui ja se Tappava Ylämäkikin meni tällä kertaa jo enemmittä hapen haukkaamista, suht normisti ylös. Loppumatkasta niskaan viskattiin jäistä räntää, mutta voi veljet mikä olo oli lenkin jälkeen kun hetken aikaa olin saanut lämmitellä lämpöisen suihkun alla! ♥ Sen tunteen takia sinne lenkille lähtee silloinkin kun ei lähtiessä aina niin mahtavalta tuntuisi. Se tunne juostessa, kun huomaa, että jalat liikkuu ja matka etenee ja tuntuu hyvältä! Sitä ei voita mikään!
         Ruuan jälkeen venyttelin hetken aikaa jalkoja, hain puut tupaan ennen pimeää ja sitten "ahersin" vähän ystävänpäivä-herkkuja huomiseksi, kun piipahdan työmaalla. Tein murupusuja, kun ne ovat niin nopeita tehdä ja helppo viedä. Ei kyllä tehnyt suklaata mieli yhtään, vaikka melkein kaksi levyä sulattelin riisimurojen sekaan. Alkaa kevät vaikuttamaan myös siihen ettei enää tee mieli samoja herkkuja kuin pimeimpään talvitaikaan. Lakritsa on kyllä miulle semmonen herkku, että sitä oikein välillä kaipaa... Taitaa olla puutosta hiilestä, hih!!

Lenkin loppupuolella alkanut räntäsade jatkui iltaan asti, mutta eiköhän se yöllä taas vaihdu vedeksi. Tuo räntäsade on siitä hyvä, että se tarttuu jään pintaan ja tekee siitä nahkean, ei ole niin liukasta, mutta vesi vie varmaan tuon nuoskalumen mennessään.
        Kirjottelin viikonloppuna ystävänpäiväkortit kuntoon ja huomenna pitäisi muistaa viedä ne postiin. Kerrankin olisi ajoissa sekin homma hoidossa. Surffailin alkuillasta vähän kevään uusia treenivaatteita. En osto-mielessä vaan pikemminkin fiilistellen. Tai no, yhdet caprit vielä ostan niin sitten olisi juoksukamppeet joka säälle... Mutta se hankinta tehdään sitten kun saan siihen rahaa, tänään tein vain "näyteikkunashoppailua" ja haaveilin kesäisistä juoksuista, kellertävänä leijuvasta helteestä ja iltalenkistä, kun hellepäivä vähän viilenee iltaa kohden...
        Nyt taas on oma ilta ja pian pöngin tuonne sohvalle lämpimän viltin alle nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta - ja kupillisesta kuumaa kaakaota!
        Energistä viikonalkua kaikille säädyille!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
172. juoksupäivä (62 vko alkaa)
- 1092, 4 km
- 7.2km kylälenkki (46min)
- juoksu tuntui hyvältä heti alkuun ja huomasin kyllä jo alussa, että hengityskin sujuu jo paremmin. Liukkaat tiet vain tekivät juoksusta vähän jännittynyttä
- askelluksen yritin pitää mahdollisimman lyhyenä, se tuntui turvallisemmalta liukkaallakin ja teki asennosta vähän paremmin
- ryhti pysyi hyvin kasassa, paitsi lopussa kun rupesi paketti taas väsähtämään (keskivartaloon enemmän treeniä!!!)
- keli olisi ollut muuten hyvä juoksuun, mutta liukkaus ja kostea kylmyys eivät olleet ihan paras mahdollinen sääilmiö, loppumatkasta jäinen räntäsade kaiken huipuksi, tuli ikävä kesäjuoksuja!
- +2
- juoksun jälkeen aivan MAHTAVA OLO ja pitkästä aikaa hymyilytti juoksun jälkeen, kun alkoi löytymään sairastelun jälkeen se oma juoksukunto! ♥ IHANA LAJI!

Lihaa, lihaa, lihaa...

Tiedättekö sen olon, kun kello soi aamulla, hyvä uni on kesken, peitto ehtinyt lämmetä ja tyyny pehmetä, huoneessa on ihanan viileää ja pimeää, ja asentokin on juuri sellainen, mitä ei koskaan löydä nukkumaan käydessä.
        Tänään oli juuri tällainen aamu. Kello herätti aikaisemmin kuin mitä lauantaisin olisi lupa. On ikävä nousta sillä fiiliksellä, ettei ole mitään fiilistä. Minulla oli tänään ruokakurssi naudan lihasta ja tunnin ajomatkaan ja aamutoimiin oli varattava aikaa sen verran, että aamuherätys oli aikaisessa... Rehellisesti sanoen ei olisi jaksanut lähteä...
         En tiedä johtuiko huonosta ja väärällä jalalla noustusta aamusta, mutta kun ajeltiin naapurin emännän kanssa näillä meidän pöpperöisillä teillä, niin sain koko ajan kuulla miten ARKA kuski olen, kuinka HILJAA ajan ja miten VÄÄRIN jarrutan mutkissa! En puolustellut ajoani enkä kommentoinut vihjauksia vaan ajoin kuin uhallani juuri sellaista vauhtia kuin halusin. Olen ajanut näillä teillä koko 13 vuoden ajourani aikana kesästä talveen, joten tiet ovat tutut, mutta en silti aja 80 näissä mutkissa ja näillä keleillä, koska en halua. Tämä ei ollut ensimmäinen (eikä viimenen!) kerta kun kuulen asiasta kyseiseltä emännältä, mutta se ärsyttää joka kerta enemmän. Tarjouduin kuskiksi ja maksoin siitä sitten sillä, että kuuntelin tätä nurinaa koko matkan.
         Kurssilla oli 14 "oppilasta" ja joukkoon eksynyt kaksi miestäkin. Käytiin naudasta osat läpi ja mitä mistäkin osasta voi tehdä ennen kuin luettiin päivän reseptit läpi ja ryhdyttiin vääntämään pareittain ruokia. Huonointa kurssissa oli se, että kun yksi pari aina teki yhden ruuan niin muista resepteistä ei jäänyt mitään hajua... vain oman reseptin osaisi tehdä uudelleen.
         Ja odotin semmoisia helppoja ja nopeita liharuokia tai vaikka edes esim. wieninleikkeen tai lehtipihvien tekoa, mutta tehtiin kaikenlaisia kummallisuuksia. Patoja ja liharullia. Tarjolla oli jopa raakaa lihaa, jota en ennakkoluuloisena edes maistanut... Savustuspussia voisi joskus kokeilla, kun siinä tuli koko ruoka kerralla kasvislohkojen kera, mutta oikeastaan muista ruuista ei jäänyt semmoista oloa, että tuota kokeilen heti seuraavaksi... Ehkä minä olen jämähtänyt ruuanlaittaja, joka tykkää tehdä niitä ruokia, joita tykkään syödä. Viisasta minun mielestäni, tylsää ehkä jonkun muun mielestä.
          Kotimatkalla ei puhuttu sitten enää minun ajonopeudestani vaan siitä miten nykyihmisillä tuntuu olevan kamala kiire ruuanlaiton kanssa ja se kiire on yleensä oma tekemä... Olin nimittäin erehtynyt kommentoimaan kurssia sen suhteen, etten oikein saanut sellaista reseptiä, jonka voisi nopeasti tehdä vaikka lenkki- tai työpäivän jälkeen ja se olisi puolessa tunnissa syömäkelpoista. Ystäväni sanoi, että voihan sitä ruokaa tehdä edellisenä päivänä tai laittaa hautumaan jo aikaisemmin. En jaksanut taas perustella omaa näkemystäni vaan keskityin ajamaan ja annoin emännän puolustella naudan lihan erinomaisuuden.
           Yhteenvetona vähän turha reissu. Valitettavasti.
           Kummini olivat kylässä, porukat olivat kutsuneet heidät päiväkahveille ja muutaman sanan ehdin vaihtaa ennen kuin lähtivät. Vatsa oli kamalan tuntuinen, täynnä liharuokia, joten vähän aikaa sulattelin ennen kuin lähdin lenkille. Ehti ilta hämärtyä pimeydeksi ennen kuin pääsin lenkkipolulle.
          Lenkki sujui tällä kertaa oikein hyvin. En tiedä oliko se täydellisen lihapitoisen aterian ansiota vai mitä, mutta viiden kilsan lenkki meni ennätysaikaan! Tuntui hyvältä, että juoksu sittenkin kulki enkä olekaan ehkä tuomittu jäämään sairauden runtelemaksi juoksijaksi, jonka keuhkoissa ei riitä happi... Siltä se nimittäin tuntui viimeisinä juoksukertoina. Kylmä tuuli puski vastaan mennen tullen ja tiellä piti hakea vähän pitävämpää alustaa, mutta muuten juoksu oli nautittavaa ja kivaa.

Saunan jälkeen nappasin iltapalani ja rojahdin vällyjen ja tyynyjen keskelle. Makasin kippurassa pimeässä ja katsoin Titanic-elokuvan - jälleen kerran. Joskus on vaan sellainen olo, että haluaa upottaa ison matkustaja-aluksen...
        Vaikka viikon paras päivä on ehdottomasti perjantai ja siinäkin perjantai-ilta jos tarkkoja ollaan, niin ei lauantai-illassakaan mitään vikaa ole (vaikka ei lotossa jättipottia tullut tälläkään kertaa...). Kunhan vaan saa olla möllötellä ihan rauhassa. Huomaan, että tämäkin talvi on erakoittanut minua ihan samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka töitä on ollutkin kohtuullisesti ja ihmisiä on ollut pakko nähdä ja niiden kanssa toimeen tulla työmaalla ja muutenkin. Olen kai entisessä elämässäni ollut erakkorapu...

Ja taas Jack kuoli Titanicin upotessa... tälläkin kertaa.

Tänä iltana aion mönkiä peiton alle, lukea kirjaa niin kauan ennen kuin se lopsahtaa naamalle kun nukahdan ja huomenna nukkua kuin Prinsessa Ruusunen...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
171. juoksupäivä (61 vkoa täynnä)
- 1085,2 km
- 5km mini-kylälenkki (28min!!!!)
- juoksu tuntui hyvältä sekä jaloissa että hengityksen puoleen, ahdistavaa tai maitohapotusta ei tullut tällä kertaa kun matka pysyi viidessä kilsassa
- ryhti ja askeleet kestivät kasassa ja kai keskivartaloharjoitukset alkavat tuottaa tulosta parempana lihashallintana, jäinen tie teki vain askeleista vähän varovaisia ja juoksu kävi eri lihaksiin
- keli oli muuten hyvä, -6 pakkasta, kylmä tuuli ja liukas, pöpperöinen tie
- hyvältä tuntui pitkästä aikaan juoksu! ♥

Sillä siisti!

Tänään tuiskutti ja tuuli aamusta lähtien. Puhuri puhalsi pohjoisesta ja oli kyllä niin kylmä, että poskiin viilsi melkein haavat. Pidin tänään siivousperjantain ja helmikuun kunniaksi pesaisin ensin saunan ja pesuhuoneen. Helpompi pitää puhtaana kun pesee tasaisin väliajoin eikä vain juhannuksena ja jouluna...

Saunaan tuli mukava, kesäinen tuoksu. Vain koivunvasta puuttui, mutta se onkin ulkosaunan yksityisominaisuus, sitä ei sisäsaunaan edes tuoda. Mustat saunan kaakelit armahtavat sen verran, ettei ihan kaikki lika näy niin nopeasti, mutta pesuhuoneen valkoiset kaakelit eivät anna armoa yhtään. Tänäänkin ärsytti oikein hinkata laattoja, kun niistä ei kaikki värjäymät lähteny ja silikonireunat varsinkin olivat oikein sitkeitä puhdistettavia, vaikka vasta jouluna ne puhdistelin viimeksi.
      Mukava oli kuitenkin käydä iltasella suihkussa kun pesutupa sentään tuoksui puhtaalta, vaikka laattoja en ihan puhtaaksi saanutkaan. Jospa sitten huomenna lämmittäisi sitten puhtaan saunan ♥

Siivoukseen meni koko päivä ja vasta iltapäivästä pääsin sen verran irti imurista, että lähdin iltakävelylle. Eilinen juoksu oli sen verran vaikea, että yritän nyt välipäivinäkin vähän liikuskella, jos vaikka auttaisi. En tiedä. Tänään tein viiden kilsan kävelyn uimarannalleni katsomaan millainen on talvinen ranta.
         Tuulinen, kylmä ja luminen.
         Kylmä tuuli puhalsi rannalla vielä kovemmin kuin maalla missä vähän pääsee metsän suojaan. Rannalla tuuli tuli suoraan järven selältä ja oli todellakin kylmä! Jotenkin kuitenkin tuntui ihanalta seisoa autiolla, hiljaisella rannalla, keskellä lumilakeutta ja valkeutta. Ja silti. Kaipasin jo sitä hetkeä, kun saisi ensimmäisen kerran uskaltautua rantaan uimaan... Lokit nauravat ja vesi on jääkylmää... Ah...

Iltakävelyyn vierähti melkein tunti ja sitten vielä rääkkäsin vähän lihaksia lihaskuntojumpalla ennen iltasuihkua ja iltapalaa. Nyt onkin kroppa kyllä ihanan väsyksissä. Pitää vielä viikonlopun juoksulenkkiä vähän suunnitella, että juokseeko sen seitsemän kilsan lenkin vai kokeileeko kevyttä viittä kilsaa ja katsoo miltä jalat ja keuhkot tuntuvat. Tulisi jo kevätkelit niin olisi mukavampi juosta...
       Huomenna on ruokakurssi, maatalousnaisten järjestämä neljän tunnin kurssitus naudanlihasta ja sen käytöstä. Jotenkin ei huvittaisi nyt mennä sinne yhtään, vaikka silloin kun ilmoittautuminen oli, tuntui ihan mielenkiintoiselta mennä oppimaan vähän uusia juttuja. Nyt ei jaksaisi mitenkään...
        Ajatuksissa on pyörinyt jo pitkään tarina, jonka haluaisin kirjoittaa, mutta en saa siihen alkua aikaiseksi. En ole pitkiin aikoihin kirjoittanut mitään "kaunokirjallista" tuotosta, vaan kirjoittamiset ovat jääneet päiväkirjaan, kirjeisiin ja blogiin. Nyt on taas ajatuksiin tullut kirjan kirjoittaminen, vaikka vain omaan pöytälaatikkoon... Varsinkin kun lukee hyvää kirjaa niin tulee mieleen, että itsekin haluaisi kirjoittaa jotain kovien kansien väliin joskus, toisten iloksi. Pieni, suuri haaveeni. Ensi viikolla olen ajatellut käydä kaupungissa ja pitää varmaan piipahtaa jälleen kirjakaupassa katsomassa löytöjä ♥
         Nyt tekisi mieli kömpiä salaa pimeään tupaan, katsoa vähän aikaa McLeodin tyttäriä viltin alla ennen kuin mönkisin oman peiton alle... Tupa on varattu ja sohva samoin...


P.S. Viimeksi taisin olla huolissani siitä, että tukehdutan tykkäämiselläni miehenmötkäleeni... Elossa se kuitenkin on ja vain naureskeli minun pelolleni. Korinasta kuulen, kun tukehtuminen alkaa olla lähellä... ♥♥

Huono päivä..

Öhöm.
      Mitenhän minä tämän nyt taas aloittaisin?
      Tänään en ole ollut todellakaan parhaimmillani. Jotenkin ontto ja tyhjä olo ja koko ajan itku on ihan nurkan takana. Eilen vietin iltaa oman kullan kainalossa ja kai se siitä sitten johtui, kun tulin tyhjään kotiin pakkasesta ja sammutin valot ja nukahdin yksin peiton alle. Siitä, että minulla oli niin iso ikävä jo heti kun toisesta irti laski.
       Olen vain ollut niiiiiiin kauan yksin, että nyt vihdoin kun saa toisen kanssa olla ja rakkautta tuhlata molemmin käsin, en muuta haluaisikaan kun olla vaan - kyljessä nyhjätä, halia, tehdä iltapalaa ja ruokaa yhdessä, nukkua yhdessä, herätä yhdessä...
        Ja tiedän, että tätä menoa tukehdutan miehen pelkästään tykkäämällä siitä näin kovin!
        Olen ollut siis vihainen maailmalle siitä, että heräsin tänään yksin ja vihainen itselleni siitä, että rakastan liikaa. Tiedän, sekapäistä...

Ajattelin, että juoksulenkki veisi turhat aatteet ja mietteet mennessään, joten kun olin saanut torpan lämmitettyä ja aamuaskareet tehtyä, lähdin juoksemaan. Lenkki sujui melko hyvin, mutta ei edelleenkään niin kuin odotin. Tappava ylämäki meinasi tappaa minut ja happi meinasi loppua kesken mäen kiipeämisen... Hengitys ei muutenkaan ole ihan kondiksessa VIELÄKÄÄN vaan joudun oikeasti haukkaamaan happea. Kaipaan sitä, kun sain juosta ja hengitys oli koko ajan tasaista ja rauhallista... nyt tuntui ettei olisi riittänyt vaikka olisi ollut kolmet keuhkot!
        Eli juoksulenkki vei kyllä osan harmaista ajatuksista, mutta toi kyllä niitä myös mukanaan.. Harmittaa, että olen tässä kunnossa ja juoksu kulkee kuin joskus alkumetreillä. Ei ollut se itkukaan kovin kaukana, kun tuntui, ettei juoksusta tule enää koskaan mitään!
         TULISI SE KEVÄT JO! Tietkin olivat vielä melko liukkaat ja energiaa kului myös siihen, kun eteenpäin potkaiseva jalka ei saanut alleen pitoa ja piti käyttää tuplamäärä energiaa että pääsi eteenpäin. Tyypillinen huonon päivän huono juoksu...

Söin ja rojahdin sohvalle. Porukatkin tulivat jo tänään, kun muka vieraita (jotka tulevat vasta lauantaina) pitää leipoa. Ihan kuin niiden keittiö olisi kaupungissa räjähtänyt tuhannen säleiksi! Olisin kaivannut täksi illaksi omaa rauhaa ja omia keinoja saada tämä paha mieli purettua jotenkin. Laitoin saunankin päälle. Sitähän taidetaan sanoa, että jos sauna, terva ja viina eivät auta niin se on kuolemaksi. Kokeilen ensin saunaa... viina ja terva eivät houkuttele.

P.S. Jos tunnustaa rakkautensa eikä kukaan näe sitä, onko sitä tapahtunut? ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

170. juoksupäivä (61vko)

- 1080,2 km

- 7,2 km kylälenkki (48 min)

- juoksu tuntui suhteellisen hyvältä aina siihen asti kun kipusin isoa ylämäkeä ylös. Happi ei meinannut riittää millään ja hengitys oli pikemminkin hengen haukkomista kuin hengittelyä. 

- jaloissa ei tuntunut samalla lailla väsymys kun viimeeksi, mutta tietysti silloin kun happea ei saanut niin jalatkin väsähtivät.

- ryhti ja askellus pysyivät suht hyvin kohdillaan mutta väsyminen näkyi loppumatkasta

- RAIVOSTUTTI, SUUTUTTI ja ITKETTI!! Tätäkö minun juokseminen nyt sitten on, hengen haukkomista ja puolivillaisia juoksumatkoja! Aika on melkein 10 min huonompi kuin ennen joulua!

- eikä juoksualustakaan ole mikään hyvä. Energiaa vie kamalasti kun jalka ikään kuin lipsahtaa, kun luminen alusta ei pidä samalla tavalla. HALUAN KESÄN TÄNNE NYT!!!!

- pilvinen keli, -2 pakkasta, tuulinen