Donald Spoto: Jacqueline Bouvier Kennedy Onassis

 

Donald Spoto

JACQUELINE BOUVIER KENNEDY ONASSIS

ELÄMÄNKERTA

Tammi

Jacqueline syntyi tunnetun suvun tyttäreksi ja kuoli koko maailman tuntemana naisena. Siihen väliin mahtui paljon surua, iloa, onnea ja epäonnea, rikkautta, rakkautta ja yksinäisyyttä.
       Kirja on jaettu kolmeen osaan: Jacqueline Bouvier, Rouva Kennedy ja Rouva Onassis. Jako tekee kirjasta äärettömän selkeän ja helposti luettavan. Tämä oli ensimmäinen elämänkerta, jonka luen, ja täytyy sanoa, että ei jäänyt mitenkään paha maku elämänkerroista. Hyvin lämmöllä ja kuitenkin asioita kaunistelematta kirjoitettu kuvaus naisesta, joka muutti maailmaa asenteiden, ajatusten, muodin ja naiskuvan suhteen.
        Arvostan todella nyt enemmän Jackieta sekä naisena, äitinä että julkisuuden ihmisenä. Koko elämänsä hän piti itseään kaikkena muuna kuin julkisena ihmisenä, mutta osasi myös hyödyntää nimeään tärkeinä pitämissään asioissa.
        Eniten kuitenkin ihmetytti se, että vaikka Jackie oli presidentin vaimo 10 vuotta ja Onassiksen vaimo 5 vuotta ja oma itsensä 19 vuotta, niin hänet määriteltiin vain joko Kennedyn tai rikkaan Onassiksen vaimona. Vasta sitten kun hän sai toteuttaa itseään rakastamassaan työssä, Jackie kuitenkin löysi itsensä ja rauhan.
         Ei mikään hullumpi esikuva ja naiskuva nykyajankaan naiselle. Vahva, itsevarma ja hillitty, mutta kuitenkin lämmin, fiksu ja huumorintajuinen.
         Jos aiot lukea vain yhden elämänkerran elämäsi aikana, suosittelen Jackien elämänkertaa. Kauniisti, tarkasti ja lämmöllä kerrottu. Ihastuin.

+26 astetta ja riippumatto ♥

Helteinen päivä ♥
     En edes yrittänyt tehdä mitään vaan otin kirjan kainaloon ja ripustelin pihalle ensimmäistä kertaa tänä kesänä riippumaton! Uskomatonta, että elämme heinäkuun viimeisiä päiviä ja minulla on ensimmäistä kertaa riippumatto ulkona ja että olen ensimmäistä kertaa siinä köllölläni.
     Ihmeellinen kesä!

Uppouduin täysin Jackie Kennedyn elämänkertaan ja nautin tuulen suhinasta ja ötököiden pörinästä. Tarina tempaisi mukaansa kyllä täysin ja tunnit vilahtivat hyvän kirjan parissa ♥
        Kun sain kirjan luettua, ajattelin, että ei hassumpi roolimalli nykyajan naisellekaan. Minä ainakin opin arvostamaan Jackie Kennedy Onassista täysin uudella tavalla, sillä ennen kirjaa, Jackie on ollut minulle vain presidentin kaunis puoliso. Nainen oli kuitenkin niiiiin paljon enemmän!
        Kirjoittelen kirjasta paremmin myöhemmin.

Oli ihana kuljeskella mukavan leppeässä tuulessa ja lämpöisessä kelissä pitkin pihamaata ja nautiskella kerrankin lämmöstä vapaapäivänä eikä aina vain työmaalla. Sai ajatukset kyllä taas tämän viikonlopun aikana niin pois työstä ja arjesta, että olen todella tyytyväinen tähän minun tämän kesän tekniikkaan huitaista perjantaina työasiat mielestäni täysin!
       Ruuan jälkeen, kun vatsa ehti vähän painua, lähdin pyörälenkille. Sen verran kuumaa oli, etten mitään spurttilenkkiä tehnyt vaan pyöräilin ihan vaan huvikseni metsätien ja kylätietä myöten. 9.4 km siitä reissusta tuli kuitenkin ja kotona join vähän ja vaihdoin juoksuvermeet päälle ja lähdin juoksemaan.
      Kyllähän sen huomasi, että jaloilla oli ensin pyöräilty, mutta kun piti molemmat matkat kohtuullisena, tuloksena jäi hyvä olo molemmista. Juoksua tuli 5.4km ja siinäkin matkassa sai ihan kiitettävän hien otsalle. Helle ei todellakaan ole paras lenkkikeli, mutta en valita, hellepäivät ovat tervetulleita AINA!
     Juoksun jälkeen lähdin vielä uimaan. Nyt olin vain iloinen, että vesi oli vähän viileää, sillä tuntui juoksulenkin jälkeen taivaalliselta pulahtaa viileään veteen ja uida pitkään. Mikä rentous ja onni ♥

Iltasella taas hämärtyi ihanasti ja päivän helle vaihtui illan lämpöön. Onneksi vielä niin, sillä kohta on se aika, että vaikka päivällä olisi lämmintäkin niin iltasella viilenee jo selvästi.
      Puhuttiin Miehenmurrikan kanssa puhelimessa iltasella meidän tyypillinen iltapuhelu. Ikävä oli molemmilla, vaikka perjantaina oltiinkin nähty ♥ Molemmat kaipasi lähellä oloa ja lähelle tuloa.
      Kummallakin oli myös vähän samantyyppisiä oireita huomisesta työpäivästä, ei oikein maistuisi lähteä mukavan viikonlopun jälkeen yhtään mihinkään! Pitäisi olla iloinen työpaikasta, ja olenkin sanonut, että minulla on asenneongelmia tänä kesänä - tänä iltana tuo tuli taas esille selvemmin.
      Ajatusleikkinä leikittiin, että olisi kiva taas olla yhdessä lomalla ♥ Olla möllötettäisiin ja nautittaisiin yhdessä olosta... Ehkä syksyssä olisi mahis semmoiseen viikkoon...
       Ja huomenna olisi mahis sitten näkemiseen, vaikka ei lomaa saataisikaan. Ajattelin, että lähdettäisiin käymään mustikkametsässä katsomassa löytyykö sieltä mitään ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
369. juoksupäivä (134 viikkoa täynnä)
- 2295.2 km
- 5.4 km suolenkki (30min)
+ pyörälenkki 9.4km
+ uimareissu jälkeen
- pyörälenkin jälkeen juoksu tuntui suhteellisen hyvältä, ainakin lihakset olivat lämpöiset, tosin tämän päivän kelissä ne olivat sitä muutenkin!
- hikistä vähän ja vasemman jalan penikka oli selvästi hieronnasta ja rullailusta kipeä. Lenkin jälkeen hoidin vähän pallolla jalkapohjiakin, joista löytyi makean kipeitä kohtia
- hengitys hyvää, ryhti hyvää ja askellus lyhyttä
- tempo hidas, kun oli niin kuuma en halunnut nestehukkaan reissun päällä kun alla oli kuitenkin pyöräily
- ihanan viileä uinti teki hyvää kaikille lihaksille!
- kiva olo illalla, mukavan lopussa!
- +26 astetta, hikinen ja aurinkoinen alkuilta, pieni tuulen vire

Vauhditonta laatuaikaa ♥

Kun ihminen nukkuu hyvin ja herää peiton alta (tai peitto nytyssä) haukotellen niin ettei sitä tiedä onko se hymy vai haukotus, on kyseessä jarrupäivä, lepopäivä vailla työlistoja tai pitää-tehdä-töitä.
         Tänään oli semmoinen aamu ja nautiskelin oikeasti aamuisesta hiljaisuudesta ja siitä tietoisuudesta, ettei tarvitse nousta heti ylös, ei tarvitse olla heti aktiivinen ja ahkera, saa olla laiska ja tehoton, suorastaan löysä ♥
         Pitäkää huoli, että tämmöisiä päiviä sisältyy arkeen ja siihen elämään, jonka täyttää työ, velvollisuudet ja vastuu. Elämä on yhtä merkityksellistä, vaikka välillä laskee kaikesta irti eikä jätä jatkuvasti maailmaan jälkeä itsestään tai tekemisistään!
         Siivosin tänään aamusta torpan, kun oman kammarin lattia pursui puumurskaa (!) Oli mukava iltasella saunan jälkeen tulla puhtaaseen torppaan, kun näki pientä vaivaa aamusta. Ja isää autoin marjapuskien aluksien leikkuussa. Marjan raakileet painavat jo niin paljon, että oksat makaa pitkin maata ja leikkurin kanssa riipisi raakileet irti, jos toinen ei nostelisi. Se oli kyllä mahtavaa kehonhallintatreeniä, kun yhdellä jalalla nosti oksaa toiselta puolelta, käsillä toista ja toisella jalalla piti kaikkea pystyssä. Isä sanoi, kun tultiin kahville, että yritti olla ajelematta kamalasti varpailleni. Kiitin huomaavaisuudesta.

Olen innostunut nyt lukemaan Jackie Kennedy Onassiksen elämänkertaa. Olen lukenut sitä oikeastaan toisen kirjan rinnalla nyt alkukesän, mutta tänään innostuin lukemaan sitä pelkästään. Merkillinen nainen, vahva ja hauras samaan aikaan. Älyttömän fiksu ja herkkä ja lannistumaton, mutta toisaalta viileän varma ja elegantti esiintymisissään. En ihmettele yhtään, että aikoinaan oli seurattu ja vähän kai jo vainottukin. Kiehtova nainen ja täytyy sanoa, että todella hyvä elämänkerta tämä mitä luen (Donald Spoton kirjoittama).
        Päiväunet tekivät hyvää ja ovat kyllä sellaista luksusta, josta osaa nauttia. Ihanaa ♥

Saunanlämmittäjä kyttää kiukaan ja vesipadan syttymistä lehden kera ♥ omaa aikaa ♥

Tänään lämmitin saunankin hyvissä ajoin, että sain kunnolla istua ja käpristyä kuumuudessa. Uimassakin piipahdin, kun eilen jäi väliin ja jotenkin suomut jo vähän kaipasivat veden syliin. Uimista kaipaan kyllä talvisin eniten. Äärettömän rentouttavaa ja puhdistavaa puuhaa - niin fyysisesti kuin henkisestikin puhdistavaa!
       Sanoin Miehenmurrillekin, että talvilomalla lähdetään johonkin mökkiin ja kylpylään ja avantoon. Kesämies vastasi poikamaisella hymyllä. Otin sen suostumisen merkiksi ♥♥

Äiti, isä ja iltaristikko

Tulin iltasella saunasta ja äiti ja isä tekivät tuvan pöydän ääressä ristikkoa. Se on niiden fanaattinen harrastus, on ollut jo monta vuotta. Torjuvat dementiaa ja muuta pöhkööntymistä. Tänäiltana kuitenkin ne istuivat kylki kyljessä ja tuumivat jotain sanaa päät yhdessä ja minusta tuntui hyvältä ♥ Niillä on kohta hääpäivä ja 41 vuotta ovat pitäneet yhtä. Se on ollut turvallista ja hyvää aikaa myös meille lapsille, vaikka aikuisena ei niinkään ajattele sitä muuna kuin hyvänä esimerkkinä hyvästä parisuhteesta, niin lapsena se merkitsi myös pysyvyyttä ja turvallisuutta, kun oli molemmat vanhemmat läsnä koko ajan.
         Tänään mietin, miten hienoa olisi itsekin saavuttaa sellainen parisuhde, jossa pysyttäisiin toistemme parhaina ystävinä mutta myös rakastettuina. Äidin ja isän rakkaus on sellaista arkista jo, eivät pussaile tai pidä toisiaan kädestä, ainakaan minun nähteni (ja äiti ei taida olla niin romanttinen luonne, että kädestä pidettäisiin), mutta niiden rakkaus on yhteisiä ristikko-ongelmia, iltadekkareiden/elokuvien katselua ja yhdessä tekemistä. Sitä, että tehdään kaikki asiat yhdessä ja autetaan toista. Olen joskus Miehenmurulle sanonut, että minulla on maailman paras esimerkki hyvästä parisuhteesta, että jos olen torvi meidän suhteessa, niin ei se ainakaan esimerkin puutetta ole. Olen nähnyt koko elämäni aikana tasa-arvoista rakkautta, joka on tukenut toista ja ollut läsnä. Äiti on aina sanonut, että isä on hyvä mies ollut sen suhteen, ettei se ole koskaan sanonut ei, kun naiset ovat jotain ehdottaneet. Epäileviä katseita on joskus tullut, mutta auttanut on aina, vaikka idea olisi ns. naisväen houhotuksia.
         Minulla ja isällä ei ole aina mennyt sukset samaan suuntaan ja on ollut vaikeitakin aikoja, ettei aina ole tullut sitä ymmärtämistä minun valintoihini, mutta lähivuosina sekin on muuttunut. Kaipa isä on antanut vähän periksi ja antanut minun elää vähän jo omaakin elämää omalla kompassillani. Useimmiten meillä menee kuitenkin hommat melko hyvin, huumori on sellaista kieroa ja sarkastista, jota molemmat ymmärtävät.
           Nytkin äiti ja isä istuvat iltaleffan parissa ja nauraa hekottelevat välillä. Onni on välillä ihan vaan sitä, että nauretaan yhdessä ja ollaan naamat samaan suuntaan ja läsnä.
          Miehenmurun kanssa puhuttiin puhelimessa ja naurettiin. Tuli hyvä mieli siitä, että ollaan Murun kanssa oikealla porukalla. Suurimmat ja parhaimmat asiat alkavat yhteisistä nauruista ♥

P:S. Eilen käytiin Miehenmurrikan ja Juniorin kanssa viettämässä pienen perheen alkumme kanssa laatuaikaa ja eksyimme urheilukentän iloihin. 
       Ensin hypättiin vauhditonta pituutta ja sitten kirmattiin korkeushyppytelineen luo. Olin aikoinani hyvin innoissani yleisurheilusta ja osallistuin koulussa joka lajiin, mistä kisat pidettiin. Korkeudessa olin hyvä, koska kerrankin pitkistä koivista oli jotain hyötyäkin. 
       Eilen sain vähän muistella menneitä ja pompin riman yli ensin vähän kömpelösti ennen kuin askeleet löysivät paikkansa. Pompin paljasjaloin, joka teki hyvää nilkoille, mutta ponnistus olisi ollut vähän varmenpi kengät jalassa. Ylitin 150 cm ja siihen loppui sitten puhti jaloista. Olin vähän ennen illanviettoa käynyt lenkilläkin, joten jalat olivat hyvässä treenissä eilen.
        Oli kivaa ♥
        
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
28.7.2017 perjantai
368. juoksupäivä (134 vko)
- 2289.8 km
- 4km metsätien pikalenkki (25 min)
- pikalenkki kun en ehtinyt pidemmälle. 
- oli kuuma keli juosta eikä ihan ollut jalatkaan priimassa kunnossa. Lyhyt lämmittely ja penikkalihakset jumissa eivät auttaneet tilannetta
- ryhti ja askellsu niin hyvä kun se noilla puutteilla oli
- mukava lenkki kuitenkin, vaikka kuumuus olikin vähän tukalaa
- muuten peruslenkki joka teki hyvää
- +26, kuuma ja kostea alkuilta, turhan paahteista juoksuun

"Veetään nuottaa, saadaan kaloja..."

Oli torstaina taas talkoopäivä, mutta minä ehdin talkoisiin vasta viideksi, kun pääsin töistä ja ehdin vähän saada jotain mahan täytettä. Talkoolaisista suurin osa oli tuttuja naamoja, mutta kun kello läheni kuutta, alkoi rannalle siunaantua ihmisiä kuuntelemaan norppaesitystä ja katsomaan iltasella luvattua nuotanvetonäytöstä.
         Vähän suivaantuneena mietin, että semmoinen lauma kun olisi ollut talkoissa risuja mättämässä tai haravanvarressa niin olisi homma edistynyt taas hyvän matkaa. Mutta. Talkootyö on vapaaehtoista, joten sinne mennään hyvällä mielellä tekemään työtä yhteiseksi hyväksi, ei muuten.
          Toki saatiinhan me makkaraa ja juomista palkaksi.
          Norppaesitelmä oli paikallisen WWF:n edustajan pitämä pieni tietoisku lähivesissä uivista norpista. Samainen mies, jolle laitoin muutama vuosi sitten oman norppakuvani, kun sellaisen erehdyin näkemään rantalenkkini varrella ♥ Hyvin suuri osa ei ollut kuulijoista nähnyt koko otusta ja eräskin nainen sanoi varsin katkerana, että on elellyt 30 vuotta näiden rantojen tuntumassa eikä ole norppa vastaan tullut. Norppamies totesi, ettei mikään ihme, sillä norppa on ujo otus, joka ei ihmisten iloksi halua kamalasti näyttäytyä.
           Hyvä niin.

Risukasa talkoista

 Takarannalle mentiin sitten seuraamaan nuotan vetoa. Kaksi harrastelija-nuotanvetäjää laittoivat veneen ja nuotan kuntoon ja lähtivät laskemaan sitä selälle. Keli suosi ihanuudellaan ja lämpötila oli varmasti lähellä sitä maagista hellerajaa ♥ Upea keli!

Nuotan laskua...

 Nuotanveto ei ole hosujien puuhaa, sillä yksi veto kestää noin pari tuntia. Nuotta on pitkänomainen verkko, joka vedetään joko veneisiin tai niin kuin perjantaina meidän näytöksessä, rantaan. Minä jo mietin, kun miehet rupesivat keloille narua kelaamaan, että pitääkö sen vetovauhdin olla todellakin NOIN hidas. Entisena kalamiehenä isä kuitenkin selitti, että hitaalla vedolla nuotta kahmii enemmän pohjaltakin kaloja, kun jos vedettäisiin kovalla vauhdilla nuotta tulisi hyvin pinnassa ja kalat pääsisivät alitse karkuun.
        Tässä siis päti lausahdus: hitaasti hyvää tulee.
        Tukkasotka-emo uitti poikaansa ihan nuottanarun tuntumassa ja poikanen katsoi parhaaksi pompata äitinsä selkään turvaan, kun ihmisten äänet ja mielenkiinto kävi liialliseksi.

Aurinko paistoi kuin joskus vanhan ajan kesinä, poskia kuumotti ja lämmitti. Upea ilma kruunasi kyllä koko talkoo-illan! Marin kanssa naurettiin, että kesällä on vietetty 3 talkoopäivää ja joka kerta on aurinko paistanut, että pitäisiköhän talkoita järjestää joka päivä!

Kun nuotta alkoi olla rannassa, miehet rupesivat vetämään sitä käsin rannalle. Venemiehet avustivat kiinnijuuttunutta nuottaa tämän tästä. Ei kuulemma normaalisti ole tämmöisiä ongelmia, kun oltiin keskellä apajaa. Pohjassa oli jotain jäiden tuomia puupölkkyjä, joihin nuotan reunat jumittuivat. Nuotanvetäjät sanoivat, että jos kalaa ei tule niin tietää ketä syyttää, kun nuotan reunoja piti nostaa ihan pintaan saakka että jumituskohta irtosi... siinä aukesi sitten kaloillekin oiva pakoreitti!

Isä on vetänyt nuottaa nuorempana melkein työkseen enkä silti ole nähnyt kertaakaan nuotanvetoa alusta loppuun. Saalista toki olen nähnyt ja syönyt, mutta näytös sinänsä oli kiinnostava, vaikka aikaa siinä menikin.
        Loppujen lopuksi viimeisten metrien aikana verkosta alkoi ryöpsähdellä kalojen potkuja, mutta sen verran pieneksi saalis jäi - kooltaan ja määrältään - ettei siitä jäänyt kuin ahneimmille. Muikku oli kooltaan niin pientä, etten kehdannut edes ottaa puhdistettavaksi. Verkosta löytyi myös kaksi isoa lahnaa, jotka nekin menivät parempiin suihin!
         Onneksi tuli kuitenkin jotain saalista, ettei odottaminen mennyt ihan hukkaan ja näytös kuitenkin onnistui!

Kotona olin yhdeksältä ja täytyy sanoa, että kun päivä alkaa viideltä ja yhdeksään asti touhuaa ja on menossa, niin tämä emäntä oli aika puhki... Haukkasin vähän iltapalaa ja soitin Miehenmurrikalle kuulumisia ennen kuin peiton alus kutsui ja uni tuli kuin klapin isku!

Jotenkin vain tuntui taas tänäänkin, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun pääsee ns. perusasioiden kimppuun. Nytkin ihmiset olivat iloisia ja nauravaisia, kun saivat ensin olla hetken aikaa ihan perustyössä, risumetsässä, ja sitten olla ainakin läsnä kalastamisessa - oman ruuan hankkimisessa ja ulkona touhuamisessa. Ehkä nykymaailmassa unohtuu aina välillä tämä hidas tekeminen, luonnonmukaan eläminen ja siitä nauttiminen.
         Minullakin oli iltasella saappaat puolillaan puunroskaa ja paidassa lahnan suomuja, mutta posket punoittivat auringosta ja ulkoilmasta ja tekemisen ilosta ♥
         Joskus yksinkertaisuus on parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua!

Uusien voimien synty...

Tänään oli jotenkin haikea fiilis.
        Ei koko aikaa, mutta tarpeeksi että huomasin sen.
       Alkaa näyttää siltä, että tämä todellakin on viimeinen kesä hautausmaan puutarhurina ja näissä ympyröissä, tässä työpaikassa. Jotenkin epätietoisuus tulevaisuudesta on ollut asia, joka on pyörinyt päässä aika tavalla tehden omia solmujaan, mutta nyt kun päätös tulevaisuuden suunnan muutoksesta alkaa olla melko varma, tuntuu jotenkin haikealta ja vaikealtakin.
         Olen pitänyt, rakastanut jopa, tätä työtä, mitä teen, mutta rehellisesti sanottuna lähivuodet ovat vieneet siitä jotakin perustavanlaatuista pois ja se on muuttanut olomuotoaan mielessäni. Se on edelleen työ, josta pidän, mutta ei enää samalla tavalla kuin ennen. Siitä on kadonnut se ilo ja tekemisen meininki, joka sytytti samalla tavalla liekkeihin kuin mitä oma piha nykyään tekee. Riemu siististä pihamaasta lämmittää syvimpiä sielun ytimiä myöten ja ennen, joskus kauan sitten, työni teki samanmoisen tunteen.
         Ei enää.
         Huomaan olevani erinomainen työssäni. Osaan, kykenen ja pystyn tekemään asioita, joita suurin osa työntekijöistä ei pysty. Ehkä juuri se on tehnyt minusta niin vihaisen sen suhteen, että minua on vedetty höplästä näin monta vuotta, vaikka olisin ollut enemmän kuin mikään työnantaja voisi työntekijältään toivoa. Olen ollut ainoastaan vääränlainen, liikaa kaikkea. En ole ikinä kuulunut porukkaan eikä minusta koskaan tule sen porukan osasta.
         Tänään haikeus kuitenkin tuli oman tiimin takia. Annin ja Aikun. Kaksi ihmistä, jonka kanssa minulla on ollut helppo olla esimiehenä, työkollegana ja ystävänä. Paras tiimi, mitä toivoa voi! Tämän kesän jälkeen kaikki muuttuu, ei enää semmoisia hervottomia naurukohtauksia kuin tänään eikä koskaan sitä hiljaista yhteisymmärrystä, joka tulee vain vuosien yhteistyön tuloksena. Voisi melkein parkua jo nyt, vaikka kesää ja hommia on vielä jäljellä yli kuukausi...
          Muutos on hyvästä, sanotaan, mutta tietyt asiat muutoksissa tekevät kipeämpää kuin toiset.

Räystään alle lautaa.

 Oli lämmin päivä, ei helteinen, mutta lämmin ja poutainen. Se on jo jotain, kun vertaa tähän kuluneen kesän keskimääräisiin keleihin. Saatiin töissä käytäviä siistiksi ja hommat siihen malliin, että huomenna ajetaan nurmi lyhyeksi.
         Kotona odotti sama homma. Nurmi oli kasvanut lämmön ja sateiden vaikutuksesta, mutta ajattelin ajaa sen hyvän sään aikana, nyt kun se ei ole vielä kamalan pitkää ja tuuheaa. Oikeastaan tämmöisen päivän jälkeen oli ihan hyväkin päästä istumaan kolmeksi tunniksi koneen selkään ja ajatella omiaan ja laulaa radiosta tulevien biisien tahtiin niin kovaan kun palkeista irtosi. Täydellistä omaa aikaa, jota kukaan ei keskeytä. Kukaan ei tule sanomaan mitään, vaatimaan mitään, kysymään mitään.
          Äiti ja isä ahkeroivat tänään kuistin räystään alla. Isällä on ollut projektina räystäiden alle tulevan laudoituksen teko, mutta vähän vaiheessa se on ollut, kun räystäistä on tullut vettä melkein koko kesän, joten niiden alle ei ole päässyt. Tänään tekivät kuistin reunat valmiiksi ja komeat niistä tulivatkin. Äiti sanoi, että pelkäsi koko ajan isän omia telineitä, joiden päälle piti kavuta, mutta niinhän tuo onnistui, vaikka telineet eivät kaikkia turvamääräyksiä täyttäneetkään.

Kun suoraan töistä pomppaa ensin ruokapöytään ja ruokapöydästä leikkurin selkään, ei omaa iltaa oikein jää. Ruohonleikkuun jälkeen kävin rentoutumassa uimarannalla, järven aalloissa. Sen verran aallokkoa oli, että aallot murjoivat rantaan kaislamujua. Oli vähän rojuista. Vesi ei paljoa ollut lämmennyt lämpöisistä päivistä huolimatta, mutta uin kuitenkin sen verran, että kroppa rentoutui ja antoi vähän periksi päivän jännityksiin ja kireyksiin. Tuntui hyvältä ♥
        Tänä aamuna nimittäin en meinannut päästä sängystä ylös kun väsytti niin mahdottomasti... Jalat ovat vielä vähän kipeät ja viikon hommat painaa muualla kropassa, joten kun pääsin tänään saunaan ja ylälauteelle istumaan ajattelin, että jäisin sinne ikiajoiksi.
        En jäänyt.
        Tuli nälkä.
        Miehenmurrikan kanssa puhuttiin puhelimessa runsaat puolisen tuntia. Minä olisin vain kuunnellut Miehenmurun hengitystä, kun väsy painoi jutut lyhyiksi, mutta Miehenmurri "päästi" minut iltatoimiin ja puhelu loppui vähän lyhyeen. Luurin toinen pää ei tunne oloaan hyväksi hiljaisina hetkinä puhelimessa, kun taas minulle ne eivät ole ongelma, välillä on ihan mukavaakin vain kuunnella toista.. Ihan kuin toinen olisi lähempänä kuin puhuessaan ♥

Kävelin iltasella vielä pihamaalla ja kuvasin jälleen lyhyttä nurmikenttää, omaa pihamaatani, kukkia, taloa, rakennuksia, tuttuja kulmia ja hyvä olo oikein virtasi suonistoon ♥ Miten paljon työtä tämä paikka vaatii, miten paljon väsyttävää puurtamista ja ahertamista, hikeä, kyyneliä sekä ilosta että väsymyksestä, mutta miten onnelliseksi se kaikki ja tämä paikka minut tekee ♥♥
         Jokainen ihminen tarvitsee paikopaikan, turvasataman.
         Tämä paikka on minun ♥

Seisoin pellon reunassa napsimassa kuvia ja kuuntelin töyhtöhyypän hätäistä ujellusta. Kohta ohitse juoksi sen ujelluksen syy: kettu. Kapoinen, nuori kettu valkoisine hännän päineen ja varmasti oli ollut jälleen pienten töyhtöhyyppien kimpussa. Siitä se jolkotteli rivakasti pellon yli metsää eikä huomannut minua ollenkaan, haistoi kyllä varmasti, mutta ei näyttänyt huomaamistaan minulle.
         Luonto on kaikessa julmuudessaan reilu.
         Tapetaan syödäkseen ja tietty systeemi on pelannut ikiajoista asti. On saaliita, saaliseläimiä ja niiden tasapaino säilyy. Ihmismaailmassa riistan ja petojen suhde ei ole kovin tasainen, täällä ei lait päde juuri mitenkään, vaan se voittaa, joka osaa vääntää säännöt sellaisiksi jotka ovat eduksi itselleen. Varsinkin nykymaailma edustaa lähinnä jonkinmoista rottakoetta, missä nälkäiset rotat laitetaan samaan laatikkoon ja katsotaan kuka tajuaa ensimmäiseksi, että lajitovereitakin voi syödä, jos on tarpeeksi nälkä...
          Olen katsonut nyt iltaisin jälleen Raija Orasen Puhtaita Valkeita Lakanoita ja jotenkin kadehdin sen ajan maailmaa, työteon inhimillisyyttä, entisajan elämänmenoa, vaikkakin raskasta, mutta täyttä. En tunne kovinkaan kotoisaksi oloani nykymaailmassa, missä vaan jyrätään heikompi alle, jos se vain jotenkin edistää omaa etua.
          Vähän kuin töyhtöhyypän poikaset ja kettu, paitsi, että tässä meidän maailmassa ei ole sitä töyhtöhyyppä-emoa joka väsymättä puolustaa omiaan.

Jutuista huomaa, että tämä ilta ei ole ihan paras mahdollinen fiilisten puoleen, vaikka olenkin todella tyytyväinen ihanasta illasta, tehdyistä töistä ja hiljaisen lämpöisestä alkuyöstä ♥
         Kesäyö, hiljaisuus, kaipuu ja ikävä sekoittuneena kiitollisuuteen ja onneen ♥
         Tästä tunteesta pitää pitää kiinni ♥

"Metsä olisi hyvin hiljainen, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka parhaiten osaisivat."

Marhailua.

Lenkkitossut kuivumassa märän lenkin jälkeen ♥

Kastuin tänään totaalisesti iltalenkillä. Vettä tuli niin paljon kuin taivaankansi vain antoi myöten. Ja kun juoksu on siitä mukava laji, että jos on juossut johonkin niin pitää juosta myös takaisin että pääsee sinne, mistä lähti. Puolessa välissä matkaa alkoi sataa ja puolet matkasta juoksin litimärkänä ja kaatosateessa. Onneksi lämpimässä sateessa, mutta kuitenkin ♥
         Naapurin isäntä kävi kurkistelemassa villisikoja josko niitä olisi röhkinyt vastaan. Minä puolestani mietin, että mitähän minä tekisin jos ne repisivät reisivaltimon auki törmätessämme... En oikein päässyt sen ajatuksen loppuun...
          Jalat olivat etureisistä vielä kipeät sunnuntaisen treenin jäljiltä ja olin vähän kahden vaiheilla koko lenkistä. Toisaalta kuona-aineet saisi liikkeelle pienellä liikunnalla, mutta oliko juoksu sitten liian suurta liikuntaa lihaksille? Aiheuttaisinko enemmän vaurioita lihakseen juoksemalla kun ihan vaan pienemmällä liikkumisella?
         Lähdin kuitenkin eikä jalkoihin juostessa sattunut, mutta nyt ovat taas kipeät kun olen illan lojonnut. En oikein tiedä venyttelystäkään jos lihassolut ovat repeytyneet..?! Pitänee vielä lukaista jostain, miten pitää venytellä jos lihakset ovat kipeitä.

Saatiin töissäkin vielä pitää sadenuttuja niskassa, kun sen verran rippasi vettä oikeastaan koko päivän. Puhuttiin tänään erilaisista murresanoista, joita käytetään arkikielessä. Me ei Annin kanssa oltu kuultu Aikun käyttämää marhailua, joka tarkoittaa päämäärätöntä edestakaista ravaamista sinne ja tänne. Muita esille tulleita sanoja oli esimerkiksi tihrustelu, roikale, pohruaminen, pahrustaminen, pilveke. Niin ja vihtahousu, joka Annin mukaan kuulosti mukavalta veijarilta... ♥ Kun sanoin, että se on 'veijarimainen' nimitys paholaiselle, saatiin taas kikatuskohtaus kolmen naisen voimin ♥
        Vähän on ollut levoton viikko tämä kuluva kaksipäiväinen, mutta niin kauan kun levottomuus ilmenee nauruna eikä itkuna, olen tyytyväinen.
         Aikun hiuksissa pörräsi tänään jo ensimmäinen hirvikärpänen. Phyi. Joko niitä nyt muka on? Ja meidän piti Miehenmurrikan kanssa mennä ensi viikolla mustikkaan keräämään pakaste pullolleen metsän kultaa!

  Iltasella tienoot valtasi jälleen sumu - ja pimeys.
         Syksyinen hämärä yllättää aina kesäisten vaaleiden iltojen jälkeen. Vaikka en suostukaan vielä myöntämään syksyn alkua tosiasiaksi (sillä elämme oikeastaan parhainta kesäkeliaikaa) niin nämä illat vetävät hiljaiseksi.. Hämärä pimeys ja sankka sumu ovat kiistattomia tuntomerkkejä siitä, ettei eletä juhannusta.
         Juhlittiin tänään torstaina tulevaa helleaaltoa, joka kuulemma jumittuu Suomen päälle yli viikoksi. Annin kanssa ollaan valmistauduttu aurinkovoitein ja kaislahamein tulevaan, mutta Aikku povasi pilviä helleaallon pilaajaksi. Ikuinen Varjon Lapsi. Luotan kuitenkin siihen, että lämmintä saadaan ja hellerajat paukkuvat, sillä jos kadottaisi toivon ja uskon lämpöisemmistä kesistä, ei Suomen kesään sitten oikein muuta jäisi. Sen toivon kanssahan me elämme tämän lyhyen jakson, jota joku kutsuu kesäksi. Joka talvi se toivominen alkaa alusta ja kestää ensimmäisiin pakkasiin. Niin se on aina ollut ja niin se on vastakin.
           Toivottavasti toivo tuottaisi tällä kertaa satoa.
           Juteltiin Miehenmurrikan kanssa puhelimessa taas iltapuhelut ja nauratti taas Miehen mukavat jutut ♥ Kaipaan nenäkkäin oloa, sillä nauraminenkin on ihan erilaista kun toinen on siinä vieressä. Ilmeet ja eleet jäävät puhelimessa mukavista jutuista täysin pois. Mietin taas tänään, miten iloinen ja onnellinen minä nykyään olen ♥ Minulla on maailman paras mies, semmoinen joka saa minut nauramaan ja onnelliseksi ja tuntemaan itseni rakastetuksi. Ja miten kauan minä haaveilin ja uneksi juuri tästä, että saisi tuon yhden Murrikan kanssa olla ja elää.
          Joskus toiveet ja unelmat toteutuvat.
          Itseasiassa useammin kuin luulisi, jos ehdittäisiin välillä pysähtymään niiden toiveiden ja unelmien äärelle ♥
          Pitää vaan jaksaa luottaa välillä johonkin hyvään.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
367. juoksupäivä (134 vko alkaa)
- 2285.8 km
- 5km minimetsätie (30 min)
- hidastempoinen ja tasavauhtinen palauttava lenkki vähän kipeillä kintuilla
- juoksu tuntui hyvältä eikä jalat tuntuneet kipeiltä juostessa
- askellus lyhyttä ja kevyttä, toimi hyvin
- hengitys hyvää ja rauhallista ei kamalasti nostanut sykettä tällä kertaa
- ryhti kesti hyvin ja kylkilihakset kipeät eilisestä lihaskuntotreenistä
- satoi kaatamalla suurimman osan lenkkiä ja kaikki kastuivat alusvaatteita myöten, onneksi lämpöistä sadetta
- iltasella vielä venyttelyä ja pientä hierontaa jaloilla
- +18 kostean sateinen ilta, lämpöisen lämäskä      

Jarrupäivistä vaihteelle yksi.

Pidin jälleen 'jarrutus-viikonlopun' eli en tehnyt mitään, nautin vain yhdessä olosta Miehenmurrikan kanssa ja fiilistelin kummallista kesäsäätä ♥ Teki todella hyvää! Aparaatitkin olivat kiinni, niin puhelin kuin tietokonekin lojuivat käyttämättöminä koko viikonlopun. En tosin mielestäni olekaan kovin kiinni - varsinkaan puhelimessa, kun se ei ole älyllinen vaan älytön - mutta teki kyllä hyvää olla ilman minkäänmoista sähköistä maailmaa!
         Suosittelen suuresti!
         Miehenmurrikka vietti viimeisiä lomapäiviäänkin viikonloppuna ja yrittettiin venyttää niitä mahdollisimman pitkiksi. Ainakin minusta tuntuikin, että oltaisiin vietetty uusi mini-loma, vaikka vietettiin ihan tavallinen viikonloppu.

Lauantaina käytiin rantalenkillä katsomassa talkoopaikan uusia tuulia. Sinne oli tullut puukatokset polttopuille, että pysyvät kuivina. Taivaanrannassa pyöri koko ajan tummia ja vähemmän tummia pilviä, jyrähtelikin kauempana järven selällä, mutta ei sieltä oikein pientä tihkua kummallisempaa tullut koko päivänä. Välillä oli kyllä niin kuuma, että selvästi se jotain ukkosen haudetta oli, mutta ei siitä ukkosta kuitenkaan tullut tai sitten hurjin keli ohitti meidät sujuvasti sivummalta.
       Rantalenkillä kuunneltiin aaltojen loisketta ja nautittiin rauhasta ja luonnosta ♥ Ei ihme, että sanotaan luonnon olevan paras terapeutti. Hetken aikaa kun kävelee poluilla tai rannassa, näkee asiat paremmin ja on heti armollisempi myös itselleen. Luonnossa oleminen tekee meidät jotenkin alkukantaisiksi. Luonnossa eivät päde nykyajan stressin ja kiireen lait, siellä pätee ikiaikaiset luonnon lait, joita ei voi muuttaa, hoputtaa eikä vaihtaa. Tämä kesä on hyvä esimerkki tästä: lämpöä ei saa Pohjolaan pelkästään haluamalla, luonto antaa mitä antaa eikä sille mahda suurinkaan pohatta yhtään mitään!
        Terapeuttista ja tekee elosta yksinkertaisen kaunista ♥

Lauantai-iltana katsottiin iltaleffana Ystäväni Mahtava Joe. Kertoi gorillan poikasesta, jota eläinsuojelijan tytär suojeli salametsästäjien luodeilta. Leffan lopussa sohvan nurkassa itki kaksi leffakatsojaa... Olin varoittanut jo leffan alussa, että rakastan ja vihaan eläinelokuvia. Ne saavat minussa liikkeelle semmoisia voimia, joita on vaikea selittää - saati pidätellä. Itkuksi menee olipa kyseessä gorilla, koira, hevonen tms.
        Minun kanssani täytyy varautua nenäliinoilla, jos aikoo selvitä liikuttavan leffan loppuun.
        Toteutettiin vielä lauantai-iltana minun haaveeni yöuinnista ♥
        Ihan yöhön ei mennyt, mutta yhteentoista kuitenkin. Ulkona oli +10 astetta lämmintä ja ajateltiin, että nyt ainakin vesi tuntuu lämpöisemmältä, mutta ei se nyt kamalan paljon lämpöisempää ollut... Eli vesi oli varmaan +12 asteista... öhöm ja kröhöm. Oli kuitenkin todella upeat maisemat ja mielttömän hieno tunnelma kun järvenpinta oli melkein tyyni, lintujen vinkuna kantautui kaukaa ja kauas ja ympärillä leijui heinäkuun yö ♥
        Ei jää viimeiseksi kerraksi.

Sunnuntaina pidettiinkin sitten täysin lepopäivä. Nukuttiin aina kun siltä tuntui ja siitä kyllä huomasi, että minulla oli ja on kamalasti univelkaa aina viikon jälkeen. Nytkin kun oli ollut parina viikonloppuna ns. menoa ja meininkiä eikä sellaisia yöunia kuin olisi pitänyt, niin sunnuntaina nukuttiin sitten melkein kolmen viikonlopun edestä!
        Viikolla tämä nukkumaan meno virahtaa ihan liian pitkäksi, mutta kun minä olen virkummillani iltasella. Kirjoittelen mielelläni juuri näin yhdeksän aikoihin ja luovuus kukkii parhaiten. Sitten pitäisi painua pehkuihin... ei toimi.

Niin syksyistä sumua jo pelloilla ja ukkospilviä taivaalla - Suomen kesä?

Tänään meillä alkoi viikon kestävä ihmiskoe töissä.
      Aikku siirtyi esimiestehtäviin vaikka nimellisesti olenkin edelleen vastuussa kaikesta loppujen lopuksi. Ehdotin tätä roolileikkiä jo viime viikolla ja nyt se sitten toteutettiin. Halusin oikeastaan katsoa, miten itse siihen suhtaudun, sillä viimeeksi olin käskettävänä 10 vuotta sitten. Olen ollut yhden vuoden käskettävänä, 4 vuotta palstanhoitajana, jolla on ollut apulaisia ja 6 vuotta vastannut pienestä hautausmaasta kokonaan. Olen joutunut "esimiehen" hommiin vähän pakon edessä ja huomaamatta enkä tiedä miten olen siihen hommaan kasvanut. Itse kuitenkin olen ollut tyytyväinen kesän tuloksiin ja hautausmaan ulkonäköön, mutta minulla on ollutkin paras tiimi, mitä voi olla.
      Tänään huomasin kuitenkin, että heti kun hypähdin pomon paikalta duunariksi, myös suhtautuminen työhön muuttui. Tein sitä mitä käskettiin vailla suurempaa huolta seuraavista päivistä tai siitä, mitä tämän työn jälkeen. Okei, vaikka olenkin edelleen vastuussa kaikesta enkä ihan voi koko suojausta tiputtaa nilkkoihin, niin yllätti oikeastaan, miten nopeasti minä luovutin sen pomon viitan pois harteilta ja siirryin ns. huolettomiin hyppelehtijöihin.
        Ja sitten taas Aikusta huomasin erinomaisia piirteitä, jotka ovat olleet vähän piilossa sillä aikaa, kun hän ollut käskettävänä. Nyt käskijänä huomasin, että Aikussahan on se napakka puoli, joka sanoo  eikä vaan meinaa! Olin yhtä aikaa ylpeä ja vähän haikea. Tätähän tämä on, opettaja opettaa opetuslastaan ja opetuslapsi siirtyy opettajaksi. Sen verran realisti nimittäin olen, etten ajattele olevani korvaamaton. Jos en enää ensi vuonna ole paikan päällä ottamassa ohjia, minulla on vahva ehdokas niiden ottajaksi!
        Tämä tämmöinen virkistäisi kyllä kaikkia työmaita. Saisi vähän näkökulmaa siihen mitä toinen joutuu käymään läpi, millaista toisen työ on ja millaista haastetta siihen sisältyy. Minulle ainakin tämä oli jo ensimmäisen päivän aikana hyvin silmiä avaavaa ♥ Mieletöntä!

Kävin Miehenmörrin kanssa sunnuntaina tekemässä vähän erilaisen juoksutreenin. Käytiin läheisellä urheilukentällä juoksemassa Cooperin testi ja vähän porrastreenejä. Satoi melkein koko ajan kun olin kentällä, mutta kun sinne kerran mentiin niin ajattelin, että juoksen kuitenkin ja teen treenin ettei mene reissu ihan hukkaan. Vettähän se vaan oli!
        Olin katsonut juoksu-kirjastani, että minun ikäiseni naisen Cooper-testin tulos pitäisi olla 2800m tai yli, että saisi tulokseksi Erinomaisen. Se oli tietysti tavoitteena, kun olen kuitenkin harrastanut juoksua jo kohta kolme vuotta.
         Huomasin kuitenkin mikä ero on kestävyyslihaksilla ja nopeuslihaksilla. Minun lihakseni ovat tottuneet juoksemaan pitkää matkaa, kun Cooperissa pitikin juosta suhteellisen maksimi vauhtia melko pitkän aikaa, että sai hyvän tuloksen.
         Juoksin 3000m ja täytyy sanoa, että viimeinen kierros kun lähti jalat olivat jo aika puhki. Kolme kilsaa ei ole matka eikä mikään, jos sen olisi juossut sillä tyylillä kuin mitä olen juossut - tasaisesti ja rennosti. Mutta nyt kun pistin peliin melkein jokaisen lihassolun pienimmänkin energiapaukun, niin jalat olivat kuin minttuhyytelöä juoksun jälkeen.
           Vähän aikaan puhaltelin ja kipitin vielä 100m ja jäähyttelin vielä 400m eli yhdellä kierroksella kentän ympäri, että sain maitohapot liikkeelle. Ennen lähtöä juoksin vielä kentän portaat kolme kertaa ylös ja voin sanoa, että portaita oli enemmän kuin kolme!!
           Jalat olivat kuin pehmenneet voikimpaleet ja nyt illalla huomaan, että kyllä lihakset jotain iskua vähän taisivat treenistä saada, kun tietyt lihasryhmät kipuilevat kävellessä... Kai se on kehitystä. Ylpeä kuitenkin olen minun Cooper-testini tuloksesta. Ainakin tavoite ylittyi, vaikka en niin perillä olekaan siitä, onko tulos muuta kuin tavallinen (?) Ainakin minulle se oli oikein hyvä! Ja oli mukava tehdä jaloilla vähän muutakin kuin peruslenkkiä. Lisämotivaatiota ♥
           Miehenmurri oli kellokallena.
           Valmentaja-ainesta ♥
           Viikko aluillaan... loppuviikon helteitä odotellen 🌞

P.S. Naapurin isäntä sanoi, että täällä päin oli nähty metsäsikoja... tonkivat kuulemma perunat ja muun kasvimaan alta aika yksikön... yrittököön vaan!!!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntai 23.7.2017
366. juoksupäiväkirja (133 vko loppuu)
- 2280. 8 km
- 3km Cooper testi (12 min)
   100m (17,4s)
    400m (1,41 min)
- kenttätreeni +  porrastreeni (n. 1h)
- jalkoihin kävi ainakin ihan toisella tavalla kuin normitreeni
- satanen kävi etureisiin ja portaat koko jalkoihin kun juoksin kolme kertaa ylös ja huilaillen kävelin portaat alas
- Cooperissa huomasin, ettei ihan powereita ole tarpeeksi moiseen rutistukseen, että juoksisi 12min suhteellisen maksimilla, hyvää treeniä kuitenkin vaihteeksi
- +13 kolea ja sateinen keli, ei mikään maailman paras treenaukseen kun vaatteet kastuivat ensin sateesta ja sitten hiestä, pääsi vähän kylmä raapaisemaan

Wannabe-perjantain komea kasvimaa!

Tuntuu ihan perjantailta... tai ehkä kroppa toivoo, että olisi jo perjantai. On ollut raskas viikko taas, mutta onneksi se on enää huomista vajaa, sitten pääsee huilimaan vähäksi aikaa.
      Tänään leikattiin ruohoa ja työmaalla selvittiin ilman sen pahempaa sadetta. Vähän aamusella uhkaili, mutta lopetti sitten uhkailut, kun huomasi, ettemme lopettaneet ajelua pelkän ripsuttelun takia. Kotonakin ehdin suurin piirtein nurmen leikkaamaan, mutta loppupläntit ajoin pienessä sateessa. Nyt on mieli taas hyvä, kun pihanurmi on siisti ja kaunis ♥
       Minun mielenterveyteni on selvästi kiinni nurmen pituudesta.
       Äiti ja isä ovat ahertaneet puolestaan kasvimaalla harvennuspuuhissa.
      Nyt on kasvimaa siisti ja kaunis ja komea! Nyt ei tarvitse odottaa kuin kunnon satoa. Olen ylpeä kasvimaasta tänä vuonna. Suunnittelu kannatti ja lanttukin näyttää terveeltä - ainakin vielä! Yleensä lanttu ei selviä kellariin asti ilman matojen syömisiä...

Kurkku on tosi komea ja tästä lähtien aion kyllä istuttaa kurkut taimettumaan jo aikaisemmin. Se auttaa sadon aikaistumista suuresti ♥ Ihan huippua! Olen innoissani ja onnellinen koko kasvimaan tuotosta tähän mennessä, vaikka on ollut ihan kamala kesä kylmyyden puoleen!

Kurkku keskellä ja auringonkukkia laidassa. Minun "jättiauringonkukat" ovat hädin tuskin polven korkuisia..

Ainut asia mikä harmittaa on se, etten ole kertakaikkiaan ehtinyt itse kasvimaalle niin paljon kuin olisin halunnut. Aika on mennyt pihamaan muissa nurkissa; kukkapenkeissä ja nurmessa. Olisihan tietysti nuo yöt sitten ollut aikaa kyykkiä kasvimaalla, mutta jossain vaiheessa pitäisi kai saada untakin...
      Tänään äiti ja isä harvensivat punajuuren, lantun ja porkkanan ja sanoivat, että lopettavat porkkanan viljelyn. On kuulemma niin raivostuttavaa viljeltävää harvennuksineen ja kylvöineen. Sanoin, että no minä viljelen sitä sitten. Pitää ensi vuonna kokeilla nauhaporkkanaa..

Punajuuri ja lantturivit ♥

Mullattu ja harvennettu porkkana ja sipulirivit ♥

Tuleva suuri porkkanasato ♥

Iltasella ruohonleikkuun jälkeen vetäsin vielä lenkkivaatteet niskaan ja lähdin juoksemaan, vaikka kroppa oli sitä mieltä, että olisi pitänyt vain valua saunaan ja peiton alle. Aion kuitenkin näyttää tälle kropalle taas kuka määrää ja kuka käskee! Kieltämättä väsy oli valtava ja sen puoleen olisi voinut siirtää lenkkiä huomiselle, mutta rytmi ja rutiini on saatava takaisin eikä siinä silloin ohiteta lenkkipäivää kuin hyvästä syystä..
       Satoi koko lenkin ajan, mutta se oli sellaista tihuttelua. Hyvää sadetta ♥ Oli kostea ja hyvä hengittää eikä kuitenkaan liian kylmää. Tykkäsin. Ja juoksu kulki hyvin. Spurttilenkin vuoro ja juoksin 6km puoleen tuntiin... Olo oli hyvä lenkin jälkeen ja kiittelin itseäni, että olin jaksanut kuitenkin lähteä juoksemaan, mutta nyt on kyllä semmoinen fiilis, että voisi kaatua suoraan sänkyyn ja nukahtaa oitis.
         Eilen Miehenmurri oli yökylässä ja katottiin iltasella leffaa. Meistä aina huomaa hyvin selvästi kumman vuoro on lomailla ja kumpi käy töissä. Talvella kun minulla ei ollut töitä ja Miehenmurri kävi töissä, minä sain istua nukkuvan miehen vieressä elokuvaa katsellen, eilen Miehenmurri sai töniä minua hereille kun katsottiin elokuvia iltasella ♥ oih ja voih!
          Kuten sanoin, tämä viikko on ollut raskas ja pitkä. Univelkaa on tullut vaikka miten olen yrittänyt kiriä sitä välillä kiinni. Nyt särkee vähän päätäkin...

Sankka sumu saapui pihalle asti pelloilta.
       Ei kai tämä ole merkki tulevasta syksystä jo?!? Kun ei ole oikein vielä ollut sitä kesääkään...
        Onneksi syksyksikin on paljon odotettavaa, joten masentavalta ei ehdi tuntua pimeä syksykään, mutta kunhan nyt ensin saisi vähän rusketusraitoja tästä kesästäkin.
       Jospa se ensi viikolla saisi hellettä aikaiseksi ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
365. juoksupäivä (133 vko)
- 2277.3 km
- 6km mini kylälenki (30 min)
- juoksupäiviä yhteensä yhtä paljon kuin vuodessa päiviä !!!
- spurttilenkin vuoro, jonka aikana pidän pulssin suht korkealla ja vauhdin nopeana.
- hyvin toimivat jalat kun vain vähän lämmittelen tärkeimpiä lihaksia enkä kamalasti venyttele
- ryhti kestä hyvin ja askelluskin oli jo parempi 
- harjoittelin alamäkijuoksua ja energian mahd. vähän kuluttavaa juoksua
- satoi tihutteli koko lenkin ja oli kostea ja hyvä keli juosta, tykkäsin, kun ei ollut kuitenkaan liian kylmä
- +13, sadetta

Ukkosen jylinää ja sateen ropinaa

Viikon alulla on suuri merkitys siihen, millä fiiliksellä viikko loppuu. Tässä hommassa ainakin. Joskus tuntuu, että kun viikko alkaa oikein nahkeasti ja vaikeasti, samaa lajia on sitten perjantain viimeiseen tuntiin asti. Sitten taas kun sattuu aloittamaan viikon oikealla jalalla, se hyvä fiilis kantaa koko viikon.
       Tämä viikko alkoi ihan hyvin, tänään iltapäivästä tuli pieni notkahdus, mutta toivottavasti se jäisi vain kuopaksi eikä kasvaisi suuremmaksi vesiesteeksi!
        Varmistelin eilen vähän tämän päivän työpäivää ja poistettiin heinät meidän hiekkakäytäviltä. Tänään nimittäin käytävät saivat ylleen hiekkahunnun, kun saatiin pieni traktori kahdeksi päiväksi lainaan niin mätettiin hiekkaa käytäville hullun raivolla!
        Innostuin.
        Myönnän.
        Mutta pahinta siinä tunteessa oli se, että se oli ensimmäinen kerta tänä kesänä kun innostuin työstäni. Se huolestuttaa minua. Työ on ollut kivaa ja mielekästä tietysti koko kesän, sillä teen oikeasti parasta työtä, mitä maailmassa on. Mutta en ole löytänyt sitä tekemisen suurta paloa tänä kesänä. Joinakin vuosina tuntui, että se riemukkuus riuhtoin rintapielestä napitkin irti, kun kaikki oli niin mahtavaa, onnistumiset vuoren korkuisia ja työpäivät antoivat ja veivät paljon!
        Nyt.
        Nyt kai minun ja työni suhde on urautunut sille tasolle, että tämä on työtä ei juhlaa ja se riemukkuus löytyy muualta elämästä. Sinänsä oikea asetelma, mutta välillä se tekee olon turhaksi. En uskonut, että pystyisin ajattelemaan tästä työstä näin... näin raadollisesti.
        Noh. Parasta kuitenkin on, että riemurinta tulee tällä hetkellä elämäni muista osa-alueista: parisuhteesta, omasta pihasta, juoksusta. Pitäisi vaan löytää se oikea suhtaumissuunta tämän hetkiselle työelämänaikakaudelle..
        Tänään se notkahdus tuli tietysti loppupäivästä, kun fiilistelin Annin kanssa hienoa ja työteliästä päivää ja vähän paranneltiin yhtä kulmaa, niin eikö pomo raahannut paikalle mukanaan sitten pahanilmanlinnun, joka rupesi vääntämään asiasta taas vaikeaa. Tehtiin turhaa työtä ja turhakin työ tehtiin vielä kaiken lisäksi väärin!
        Joskus toivoisin, että minulla olisi taikavoimia. Tänään olisin käyttänyt niitä tosin pahaan...

Eilen sade ajoi minut pois leikkurin selästä ja tänään en edes päässyt selkään asti. Kotitulomatkalla sain niskaani (tai siis auto sai) semmoisen ukkoskuuron rakeiden ja kovan sateen kera, että oikein piti välillä pysähtyä, kun ei nähnyt tuulilasin takaa mitään! Mietin, että millainen rae tekee lommon autoon? Jännittävää kuitenkin.
       Kotipihassa taivas teki omaa taidettaan ja tämmöiset pilvimuodostelmat kyhäsivät loppujen lopuksi alkuillaksi kunnon ukkoskuuron. Räystäistä vesi lensi ja ukkonen jylisi. Tykkään ukkosesta. Avolinjojen luvatussa maassa ei ehkä ole maailman turvallisinta sähköjen puoleen, mutta muuten minusta ukkonen on jotenkin komea luontoilmiö. Finnairin kone ei ehkä ole tänään samaa mieltä kanssani...
      Minä käytin ukkoskuuron hyväkseni ja torkuin kolme varttia, olisi mennyt enemmänkin, mutta juoksemaan piti päästä heti kun sade loppui. Märät heinät vain iskivät reisiin kun juoksin pitkin kosteaa, lammikkoista metsätietä. Nautin älyttömästi tämänpäiväisestä lenkistä, vaikka vuorossa olikin palauttava, vähän lyhyempi lenkki, sillä jalat olivat sunnuntain lenkistä kuin pinokkiolla... ♥
      Joka paikassa tuoksui sade, kostea maa ja kesä ♥
      Ja pihamaalle kun tulin huomasin, miten paljon ääntä sateenjälkeiseen maailmaan mahtuu. Ihanat linnut, heinäsirkat, muut sirkuttavat ja lirkuttelevat otukset. Voi kun näitä ääniä saisi talteen, niin saisi talven hiljaisuuden keskellä kuunnella niitä ja muistaa tämä fiilis - pieni hetki onnea ♥

Nytkin sataa taas. Koko ajan pilviä on kieppunut ympärillä ja nyt sataa sellaista sadetta joka tekee hyvää kasvimaalle ja kukkapenkeille, hiljaista, kevyttä sadetta. Ihan toista kuin alkuillan ukkossade, joka oli kovaa ja kumisevaa.
     Tämänhetkisen sateen ääneen nukahtaisi alle kahdessa sekunnissa ♥
     Taidan olla sitä mieltä, että tämänpäiväinen notkahdus oli vain pieni töyssy ja hyvä fiilis jatkuu huomenna, vaikka sataisi kissoja ja koiria - tai ehkä juurikin sen vuoksi se olisi hyvä päivä jos niitä vekkuleita sataisi! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
364. juoksupäivä (133 vko alkaa)
- 2271.3 km
- 6km pienempi mäkilenkki (33min)
- toinen takareisi oli vähän jumiskuukkelissa sunnuntain jälkeen, joten tänään päätin olla riuhtomatta ja juosta palauttavan lenkin
- jalat muuten jaksoivat hyvin ja lähdin taas suuremmitta venyttelemättä lenkille, lämmittelin lihakset vain
- hengitys oli rauhallista ja hyvää, olin jo vähän kaivannut näitä lenkkejä kun kunto alkaa parantua ja hengitys tasaantua
- ryhti kesti hyvin, vaikka välillä piti itseään siitä muistuttaa, keskivartalo tiukaksi
- askellus jo paljon parempaa, olen tainnut löytää itselle sopivan askelpituuden, joka ei vedä kinttuja jumiin ja kuluttaa vähemmän energiaa
- ihana lenkki, sateen jälkeen ♥ raikasta, kosteaa ja tarpeeksi viileää
- +15 ja kesäinen alkuilta märässä metsä- ja kyläteillä ♥

Rauha ja hiljaisuus saapuivat torppaan...

Tänä kesänä on kyllä joutunut ottamaan helteisistä päivistä kaiken irti, sen verran vähän niitä on ollut. Onneksi tämä viikonloppu oli erikoisen ihana! Sekä lauantaina että tänään sunnuntaina aurinko helli ihmispoloja sen verran, että sain vähän väriä lisää olkapäihin. Tällä kertaa mukavasti kuitenkin aurinkorasvan kera ♥
        Eilen käytiin Tykkimäessä, kun luvattiin Miehenmurrikan kesäloman alussa, että kesäreissu huvipuistoon tehdään - joten eilen sitten käytiin. Juniori otti kaverinsa mukaan niin ei meidän tarvinnu laitteisiin mennä! Vauhtia riitti koneissa ja ilman koneita. Välillä pojista ei näkynyt kuin hupparin hiha tai kengän pohjat kun pääsivät irti huvipuistoalueelle.. Yritettiin kestää perässä parhaamme mukaan.
       Ostettiin sellainen ranneke millä päästiin sekä huvipuistoon että vesipuistoon ja sitten vielä Prisman yhteydessä olevaan Actionparkiin. Aikataulutusta piti tehdä vähän eri tavalla että ehdittiin kaikkiin kolmeen paikkaan, mutta eiköhän pojat saaneet kieputusta ja riekkumista ihan kylliksi.
       Kokeilin vähän ottaa erilaista roolia Juniorin kanssa. Ollaan rakenneltu suhdetta noin kaksi vuotta ja tähän mennessä olen ollut vain "iskän tyttöystävä" ja enemmänkin hakenut ystävyys-tasoa meidän suhteeseen kuin mitään sen erikoisempaa. Tällä reissulla kokeilin vähän sitä roolia, joka joskus olen Juniorin elämässä - luotettava aikuinen, joka asettaa myös rajoja eikä pelkästään ole kaveri. En tiedä johtuiko se kaverin läsnäolosta ja sellaisesta yleisestä isottelusta, mitä kaverin silmien edessä piti vähän esittää, mutta vähän yliolkaisesti Juniori minun ohjeisiini tai "komentoihini" suhtautui, kun yritin antaa vähän ohjeistuksia vesipuistossa olemiseen.
        Välillä tuntuu todella vaikealta ottaa yhtään minkäänmoista roolia 11-vuotiaan elämässä... Se on vähän kuin pomppaisi liikkuvaan junaan ja sitten vasta kyselisi mihin se juna on menossa!
        Reissu meni kuitenkin hyvin ja pojat saatiin väsyksiin. Vietettiin samalla omaa vuosipäiväämme Miehenmurun kanssa. Viime vuonna vietettiin sitä Vaasassa, tänä vuonna huvipuistossa, saa nähdä missä sitä vietetään sitten ensi vuonna ♥

Tänään, kuten eilenkin, minut herätti lasten itkukuoro, jota siskon mukulat harrastavat näköjään heti aamusta. En tiedä mikä niitä itkettää heti aamusta, mutta kumpikin löysi tänäkin aamuna sen verran surun aiheita, että minun uneni katkesivat ihan liian aikaisin... Yritin saada vielä unta, vaikka väkisin, mutta eihän siitä mitään tullut kun tuvassa on pöydällinen pulisijoita.
      En pidä tällaisista vapaista aamuista.
      En ollenkaan.
      Sen verran harvoin minulla on kummatkin päivät vapaat, että olisin halunnut nukkua pitkään, herätä kun tuntuu siltä ja köllötellä rauhassa, mutta ei.
      Aamupalan jälkeen lähdettiin ulkoilemaan. Vein siskonpojan metsäretkelle, tosin minimaaliselle sellaiselle, kun sisko ei ollut ideasta alun alkaenkaan innostunut. Luuli kai, että syötän pojan ensimmäiselle mäyrälle, joka tiellemme osuu tai sysään sen kyykäärmeiden pesään kyselemättä! Omat elämykseni sijoittuvat lapsuudessa juuri retkiin ja kaikenmoisiin kokemuksiin muuallakin kuin omassa pihassa. Nyt tuntui kuin ehdotukseni metsäretkestä olisi ollut lähinnä vaiva tai rikollista. Poika söi hyvällä halulla eväät ja joi vetensä, kerättiin kimppu kukkia ja palattiin pihamaalle. Täysin ehjinä molemmat.
      Sitten kun lapsilla oli välipalan ja päiväunien aika, minä nappasin hetkeksi lehden ja istahdin omalla portaalle sitä lukemaan. Se tuli jo silloin torstaina, mutta... aikaa ei ole jäänyt edes sen selaamiseen!

Nytkin siskonpoika tuli kohta istumaan viereen puupalikka käsissään ja pyysi vinttiin hommiin. Laitoin lehden syrjään ja lähdettiin kärräämään vähän saunapuita saunalle, että saatiin jotain tekemistä duracel-pupulle!
       Kahvin jälkeen nappasin tyynyn ja viltin ja otin vähän unta. Ajattelin, etten jaksa tehdä töitä ensi viikkoa jos en saa unta vähän... Hyvin hujahti muutama tunti unten mailla, vaikka ei se sellaista sikeää unta ollutkaan kun meuhkaaminen jatkui tuvan puolella.
        Iltasella, kun talo hiljeni ja sisko perheineen lähti kaupunkiin pakkailemaan sinne jääneitä tavaroita ennen huomista kotimatkaa, tuntui taivaalliselta olla vaan ihan hiljaisuudessa ja rauhassa. Vaikka siskon lapset ovat mainioita tapauksia, ne ovat myös aikamoisia ikiliikkujia joiden kanssa on oltava koko ajan liikkeessä ja keksimässä tekemistä tai mielekästä puuhaa. Niiden arki on ihan eri rytmissä kuin meidän muiden ja muutenkin - jokaisella on oma elämänsä, jota ei ole totuttu jakamaan muiden kanssa enää niin tiiviisti kuin tässä "yhden katon alla"-asumismuodossa joutuu tekemään. Kahnauksia tulee ja joskus riitaakin.
        Mukavaa kun käyvät, mutta mukavaa on kun taas lähtevätkin. Ei ainakaan tarvitse yöllä etsiä omia fascia-pallojaan pitkin lelulaatikoita ja nyssäköitä, kun nopeat kädet ovat ne ottaneet ja vieneet leikkeihin... Löysin perjantai-iltasellakin toisen palloni sohvan alta ja toisen lelulaatikosta pitkän etsinnän jälkeen yhdentoista maissa, kun olin aikeissa tehdä iltaiset lihasharjoitteeni... Iltaiset venyttelyt ja lihashuoltotoimenpiteet olivat vähän haasteellisia kun ensin välineet piti etsiä pienten tornadon jäljiltä..

Lämmitin saunaa, ihastelin helteistä taivasta ja ajattelin mukavia ♥
      Juoksemassakin kävin, vaikka +25 asteen lämpötila oli vähän hikinen keli juoksuun, kun ei tuullutkaan yhtään. Ihmeen hyvin kuitenkin jalat jaksoivat ja tein melkein 9km lenkin, vaikka alkuun ajattelin että juoksen tänään ihan pienen lenkin huonojen yöunien ja muutenkin kuuman kelin takia. Mutta kun jalat veivät, niin mikäs oli juostessa.
      Mukavaa oli!
     Iltasella kävin ensimmäiset hiet pyyhkimässä järven veteen. Se oli pinnasta vain lämmennyt, vaikka nyt oli ollut jo kaksi päivää oikein lämpöistäkin keliä. Pohjasta pöyhähti todella kylmää vettä heti kun polskahdin uimaan. Virkistävää ja ihanaa, kun ei ole pariin päivään käynyt! Pitäisi joskus tehdä yöuinti ♥♥
       Juteltiin vielä Miehenmurrin kanssa puhelimessa. Huomenna nähdään oikein kunnolla. Sanoinkin, että en huomenna halua lähteä mihinkään vaan nyhjätä Miehen kainalossa ihan vaan sohvan kulmassa, olla ja jutella ja ottaa takaisin hellyysvajetta mikä on näinä päivinä tullut. Sosiaalisuus saa nyt vähäksi ajaksi riittää minun osaltani. Nyt haluan olla ihan vaan oman ihmiseni kanssa kahden kesken ja nauttia meidän ajasta, sen verran ikävä niitä hetkiä on, kun ollaan nenät vastakkain ja vain toisillemme ♥


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
363. juoksupäivä (132 vko loppuu)
- 2265, 3 km
- 8.9 km suotielenkki+ metsätie (50min)
- tein taas vain pienen lämmittelyn ennen juoksua ja se taitaa kyllä ainakin minun tapauksessani auttaa siihen, ettei jalat mene niin veteliksi lenkin aikana. Nytkin jalat jaksoivat hyvin juosta koko matkan, vaikka pituus oli pitempi kuin pitkiin aikoihin!
- hengitys oli koko ajan tasainen ja hyvä, sain hyvin rytmistä kiinni ja vauhti pysyi sen verran tasaisena, että hengityskään ei poukkoillut
- askellus alkaa olla hyvä, lyhennän sitä ylämäissä ja huomaan juoksevani jo enemmän päkiöilläkin välillä, joka keventää juoksua paljon, jee.
- ryhti kestää hyvin, vaikka keskivartalolihastreeni on jäänyt luvattoman huonolle. Ensi viikolla pitää kai taas vähän panostaa enemmän
- ilma oli ihanan aurinkoinen, ehkä juoksuun vähän turhankin lämmin, mutta hieno! Hiki tuli ja nestettä meni. +25 kesäilta

Enni Mustonen: RUOKAROUVAN TYTÄR

Enni Mustonen

RUOKAROUVAN TYTÄR

Otava

Eletään 1920-luvun alkupuolta ja ruokarouvan ja täyshoitolan pitäjän, Ida Erikssonin tai tätä nykyä Heleniuksen, tytär Kirsti alkaa kokeilla siipiään. Opiskelut Helsingissä eivät tempaa mukaansa samalla lailla kun muoti, ompelu ja mallipiirrokset, vaikka kasvattisisko Allin intohimona onkin runot ja Nuori Voima-kirjallisuuspiirit. Ensimmäiset varovaiset rakkaudetkin osuvat kohdalle nipistellen ja raastaen.

         Kevät 1925 on kuitenkin Kirstille raskas ja hän lähtee paikkaamaan elämään syntynyttä aukkoa maailmalle. Toteuttamaan unelmaansa ja unohtamaan syvän surunsa Pariisiin, muodin mekkaan. Työ suuressa maailmassa ei kuitenkaan ole ruusuista ja vaaleanpunaista vaan yhtä lailla kun työ antaa paljon, se myös vie.

********

Odotan joka kerta Enni Mustosen kirjoja, tätäkin. Syrjästä katsojan tarina jatkuu nyt jo viidennellä kirjalla.
      Tämä kirja eroaa paljon edellisistä ja ehkä en pitänyt tästä yhtä paljon kuin aikaisemmista sarjan kirjoista. Tarina vie kyllä mennessään, mutta alku varsinkin tuntuu junnaavan paikallaan runon-lausuntatilaisuuksissa ja kirjallisuuspiirissä. Tarina ei niinkään keskity Kirstiin vaan lähinnä tuo kuviin Yrjö Jylhästä aina Coco Chaneliin ja Ernest Hemingwayhin, kuuluisia nimiä niin kirjallisuuden kuin muodinkin keskeltä.
      Itse olisin ehkä enemmän kaivannut tarinaa Kirstistä samalla lailla kuin aikoinaan Kirstin äidistä Idasta. Nyt tuntui, että kirja oli täynnä runojenlausuntaa tai muotinimiä.
       Enni Mustonen luo kuitenkin tarinaa silmien eteen kuin se eläisi ihan silmien edessä. Historia syntyy eloon ja siihen uppoaa täysin. Rakastan näitä tarinoita, missä hypätään historian tapahtumien keskelle ja luodaan uusia näkökulmia asioihin. Vaikka tämä kirja ei ollutkaan ihan niin hyvä kuin mitä odotukseni olivat, nautin silti lukemastani suuresti.
      Odotan innolla jatkoa ja luin jostakin, että kirjasarja jatkuu vielä viisi vuotta, joten jatkoa seuraa vielä muutaman kirjan verran.

"Oikeastaan ei jännittänyt lainkaan. Tiesin mihin pystyin, kynä oli juuri oikea, paperi mainiota. Olin nähnyt puvun syntyvän päälläni, tunsin jo joka sauman ja laskoksen."

Kukkapenkki, toinen, kolmas, neljäs....

 Onneksi on perjantai!
      En olisi jaksanut enää päivääkään. Jotenkin tämä viikko on ollut todella pitkä eikä olotila ole vain minulla, vaan kun tänään puhuin tyttöjen kanssa niin samaa mieltä olivat, että jostain syystä tämä kulunut viikko on tuntunut pitkältä. Ehkä tässä vaiheessa kesää alkaa tassu painamaan jo muutenkin...
      Väsyä lisäsi tänään vielä aamuinen sade ja harmaa keli. Oli juuri sellainen ilma, että olisi ollut parempi napata pitkät villasukat jalkaan, kirja käteen ja paeta viltin alle sohvan kulmaan ♥
      Onneksi kuitenkin oltiin oltu ahkeria muu viikko niin perjantaihommat antoivat vähän armoa tekemiselle. Minulla vähän päivä piteni, kun oli siunaustilaisuus loppupäivästä ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin olin todella väsynyt suntiohommiin...
       Kotona nappasin äkkiä vaan SnackPot-bolognesen ja vetäisin viltin korville. Talossa oli taas naperot ja niiden huoltajat viikonloppuaan viettämässä, joten kaaos vallitsi joka kulmassa. Joku henkinen kaaos taisi vallita iltasella muutenkin, sillä tietty perheenosa istui "lataamossa" eli grillimajassa illan ja hiljaista oli muutenkin tuvassa iltauutisten aikaan. Minä oli nukkunut pienet unet joten en tiedä mitä sinä aikana oli tapahtunut...
       Noh.
       Nyt seuraa varoitus niille, jotka ovat jo täynnä minun pihaani ja kukkapenkkejäni ♥

Eilisen aherrukseni alkupää. Paraatipenkki ja sen hyvin lähteneet asukit. Toivottavasti ensi vuonna penkkiä täyttää jo vähän isommat kaverit, mutta todella hyvin nämäkin alut istuivat penkkiin. Kohta pitäisi saada kukkia ja väriä penkkiin. Äiti istui tänään lataamassa mieltään ja kuulemma tuijotti siistiä penkkiä.
     Sen takia minä jaksan tätä tehdä. Oma piha tuo voimaa tavattomasti, vaikka se myös vähän viekin niitä powereita..
      Ja se minun kuolleeksi luulemani töyhtöangervo taitaa sittenkin selvitä. Uudet alut ainakin näyttävät vahvoilta ♥ Koskaan puutarhahommissa ei kannata luovuttaa!

Uudesti syntynyt töyhttöangervo ♥

Saunan kivikko on toiselta puolelta parempi kuin toiselta. Olen miettinyt mitä keksisin saunan taakse olevalle puolelle, että se olisi vähän peremmin hoidettava. Raparperin ympärys kasvaa aina heinää, joka on trimmattava, mutta siihenkin voisi keksiä jotain.. Ehkä jotain keksin syksyksi niin että se on sitten kevääksi valmis.

Saunakivikon parempi puoli

Kurjenpolven loistoa kivikossa ♥

Pientä pohdintaa vaativa puoli...

Sitten olen melko tyytyväinen kuurin takana oleviin penkkeihin. Niitä harvemmin katsotaan kovin tarkkaan, mutta kuitenkin näkyvät pihalla olijoiden silmiin. Pensashanhikkini eivät oikein pitäneet leikkauksesta ja yksi taitaa olla kuollut tuosta yhdestä ryhmästä, mutta kenties muutenkin pitää hankkia vähän kasveja syksyllä, jos on hyvä syksy.

Pihamaan penkit ovatkin omaa luokkaansa ja niihin olen panostanutkin enemmän. Ne ovat koko ajan silmien alla ja hoitamattomuus näkyy heti ja vaikuttaa pihan siisteyteen muutenkin.
        Tänä vuonna puolipyöreän penkin kasvu on ollut mahtavaa, kiitos kanankakan jota olen sille viskonut! Ritarinkannus keskellä on melkein minun mittaiseni!

Ja pyöreän kivikkopenkin kukkaloisto on joka vuosi ollut kyllä työn arvoista. Siinä riittää värejä ja lajeja, mutta ehkä minulla pitäisi olla vähän enemmän vaihtelua kukkalajikkeissa. Samoja kukkia pyörii penkeissä ehkäpä juuri sen takia, kun jaan perennoja vanhoista penkeistä niin kukkia riittää ja tulee vähän halvemmaksikin. Jonkun uuden perennan tosin ostin tänä vuonna ja toivon, että muutaman vuoden päästä saan niitä jakaa sitten penkkeihin lisukkeiksi.

Oma hommansa näissä kuitenkin on ja eilen olin todella puhki, kun pääsin ulkohommista ja juoksulenkiltä sisälle. Onneksi tänään oli mieli kevyenä tehdyistä töistä ja sai ottaa vähän univelkoja takaisin päiväunilla. Olen sillä lailla rakennettu, että jos pihamaalla on asiat rempallaan en pysty rentoutumaan viettämään jalat-oikosissa-elämää. En vain pysty rentoutumaan.
        Sairaus se on tämäkin.
        Pihahulluus.
        Eilinen lenkki teki kuitenkin hyvää. Oikeasti olisi kai ollut hyvä jättää juoksu tälle päivälle niin olisi saanut työviikon päästä pois, mutta hyvin se puhdisti päänupin eilenkin turhista ajatuksista. Jalatkin alkavat löytää sen entisen askeleensa vaikka siihen kuntoon on vielä matkaa kun juoksin kymmenen kilsaa... Ihanaa kuitenkin, että alkaa olemaan parempaan päin menossa tämäkin. Alkoi olla niiden kipuiluiden ja vastoinkäymisten kanssa jo ihan hermostunut!
        Huomenna lähdetäänkin Miehenmurrikan ja Juniorin (+Juniorin kaverin) kanssa huvipuistopäivää viettämään. Oltiin luvattu Juniorille kesäloman aikana mennä huvipuistoretkelle ja huomenna se sitten lunastetaan.
        Huomenna on myös minun ja Miehenmurrin vuosipäivä ♥
        11 vuotta tunnettu ja kaksi vuotta niistä seurusteltu ♥♥ Eikä oikein onnellisempi voi nainen olla kuin tuollaisen miehen kanssa olen ollut. Olen kokonaisempi, iloisempi ja rakastettu ♥ Ja minäkin rakastan Miehenmurria joka solulla, se tuntuu tavattoman hyvältä, että on rinnalla sellainen ihminen joka on niin omanlaisensa, että tuntuu oikeasti löytäneensä sen puolikkaan joka joskus aikojen alussa on irti repäisty. Oma sydämen puolikas ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
13.7. 2017 torstai
362. juoksupäivä (132 vko)
- 2256.4 km
- 7.4 km kylälenkki (40 min)
- juoksin melko tasaista vauhtia alusta loppuun. Jalat jaksoivat yllättävän hyvin vaikka ruokailusta ehti virahtaa aikaa melkein kolme ja puoli tuntia. 
- venyttelyt jälleen dynaamisia lämmittittelyjä
- hengitys tasaantui 2.5km jälkeen ja silloin kyllä tuntui sekin, että olisi voinut juosta aina. hetkellinen flow-tila
- kyllä sen vielä huomaa ettei kintut ihan siinä kunnossa vielä ole että 10km menisi, mutta ainakin parempaan päin mennään!
- askelluskin on jo parempi, jotenkin luontevan rento ja hyvä. Ehkä kengätkin alkavat pikkuhiljaa asettua jalkoihin
- pakaralihas iltasella vähän jumitti, säteili iskias-kohtaan, mutta onneksi venyttely auttoi
- +17, pilvipoutainen ilma, vähän lämmin ja semmoinen sateenkostea vaikka ei vielä lenkin aikana satanutkaan. Teki hyvää!