30. heinäkuuta 2017

+26 astetta ja riippumatto ♥

Helteinen päivä ♥
     En edes yrittänyt tehdä mitään vaan otin kirjan kainaloon ja ripustelin pihalle ensimmäistä kertaa tänä kesänä riippumaton! Uskomatonta, että elämme heinäkuun viimeisiä päiviä ja minulla on ensimmäistä kertaa riippumatto ulkona ja että olen ensimmäistä kertaa siinä köllölläni.
     Ihmeellinen kesä!
Uppouduin täysin Jackie Kennedyn elämänkertaan ja nautin tuulen suhinasta ja ötököiden pörinästä. Tarina tempaisi mukaansa kyllä täysin ja tunnit vilahtivat hyvän kirjan parissa ♥
        Kun sain kirjan luettua, ajattelin, että ei hassumpi roolimalli nykyajan naisellekaan. Minä ainakin opin arvostamaan Jackie Kennedy Onassista täysin uudella tavalla, sillä ennen kirjaa, Jackie on ollut minulle vain presidentin kaunis puoliso. Nainen oli kuitenkin niiiiin paljon enemmän!
        Kirjoittelen kirjasta paremmin myöhemmin.
Oli ihana kuljeskella mukavan leppeässä tuulessa ja lämpöisessä kelissä pitkin pihamaata ja nautiskella kerrankin lämmöstä vapaapäivänä eikä aina vain työmaalla. Sai ajatukset kyllä taas tämän viikonlopun aikana niin pois työstä ja arjesta, että olen todella tyytyväinen tähän minun tämän kesän tekniikkaan huitaista perjantaina työasiat mielestäni täysin!
       Ruuan jälkeen, kun vatsa ehti vähän painua, lähdin pyörälenkille. Sen verran kuumaa oli, etten mitään spurttilenkkiä tehnyt vaan pyöräilin ihan vaan huvikseni metsätien ja kylätietä myöten. 9.4 km siitä reissusta tuli kuitenkin ja kotona join vähän ja vaihdoin juoksuvermeet päälle ja lähdin juoksemaan.
      Kyllähän sen huomasi, että jaloilla oli ensin pyöräilty, mutta kun piti molemmat matkat kohtuullisena, tuloksena jäi hyvä olo molemmista. Juoksua tuli 5.4km ja siinäkin matkassa sai ihan kiitettävän hien otsalle. Helle ei todellakaan ole paras lenkkikeli, mutta en valita, hellepäivät ovat tervetulleita AINA!
     Juoksun jälkeen lähdin vielä uimaan. Nyt olin vain iloinen, että vesi oli vähän viileää, sillä tuntui juoksulenkin jälkeen taivaalliselta pulahtaa viileään veteen ja uida pitkään. Mikä rentous ja onni ♥
Iltasella taas hämärtyi ihanasti ja päivän helle vaihtui illan lämpöön. Onneksi vielä niin, sillä kohta on se aika, että vaikka päivällä olisi lämmintäkin niin iltasella viilenee jo selvästi.
      Puhuttiin Miehenmurrikan kanssa puhelimessa iltasella meidän tyypillinen iltapuhelu. Ikävä oli molemmilla, vaikka perjantaina oltiinkin nähty ♥ Molemmat kaipasi lähellä oloa ja lähelle tuloa.
      Kummallakin oli myös vähän samantyyppisiä oireita huomisesta työpäivästä, ei oikein maistuisi lähteä mukavan viikonlopun jälkeen yhtään mihinkään! Pitäisi olla iloinen työpaikasta, ja olenkin sanonut, että minulla on asenneongelmia tänä kesänä - tänä iltana tuo tuli taas esille selvemmin.
      Ajatusleikkinä leikittiin, että olisi kiva taas olla yhdessä lomalla ♥ Olla möllötettäisiin ja nautittaisiin yhdessä olosta... Ehkä syksyssä olisi mahis semmoiseen viikkoon...
       Ja huomenna olisi mahis sitten näkemiseen, vaikka ei lomaa saataisikaan. Ajattelin, että lähdettäisiin käymään mustikkametsässä katsomassa löytyykö sieltä mitään ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
369. juoksupäivä (134 viikkoa täynnä)
- 2295.2 km
- 5.4 km suolenkki (30min)
+ pyörälenkki 9.4km
+ uimareissu jälkeen
- pyörälenkin jälkeen juoksu tuntui suhteellisen hyvältä, ainakin lihakset olivat lämpöiset, tosin tämän päivän kelissä ne olivat sitä muutenkin!
- hikistä vähän ja vasemman jalan penikka oli selvästi hieronnasta ja rullailusta kipeä. Lenkin jälkeen hoidin vähän pallolla jalkapohjiakin, joista löytyi makean kipeitä kohtia
- hengitys hyvää, ryhti hyvää ja askellus lyhyttä
- tempo hidas, kun oli niin kuuma en halunnut nestehukkaan reissun päällä kun alla oli kuitenkin pyöräily
- ihanan viileä uinti teki hyvää kaikille lihaksille!
- kiva olo illalla, mukavan lopussa!
- +26 astetta, hikinen ja aurinkoinen alkuilta, pieni tuulen vire

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti