Enni Mustonen: RUOKAROUVAN TYTÄR

Enni Mustonen

RUOKAROUVAN TYTÄR

Otava

Eletään 1920-luvun alkupuolta ja ruokarouvan ja täyshoitolan pitäjän, Ida Erikssonin tai tätä nykyä Heleniuksen, tytär Kirsti alkaa kokeilla siipiään. Opiskelut Helsingissä eivät tempaa mukaansa samalla lailla kun muoti, ompelu ja mallipiirrokset, vaikka kasvattisisko Allin intohimona onkin runot ja Nuori Voima-kirjallisuuspiirit. Ensimmäiset varovaiset rakkaudetkin osuvat kohdalle nipistellen ja raastaen.

         Kevät 1925 on kuitenkin Kirstille raskas ja hän lähtee paikkaamaan elämään syntynyttä aukkoa maailmalle. Toteuttamaan unelmaansa ja unohtamaan syvän surunsa Pariisiin, muodin mekkaan. Työ suuressa maailmassa ei kuitenkaan ole ruusuista ja vaaleanpunaista vaan yhtä lailla kun työ antaa paljon, se myös vie.

********

Odotan joka kerta Enni Mustosen kirjoja, tätäkin. Syrjästä katsojan tarina jatkuu nyt jo viidennellä kirjalla.
      Tämä kirja eroaa paljon edellisistä ja ehkä en pitänyt tästä yhtä paljon kuin aikaisemmista sarjan kirjoista. Tarina vie kyllä mennessään, mutta alku varsinkin tuntuu junnaavan paikallaan runon-lausuntatilaisuuksissa ja kirjallisuuspiirissä. Tarina ei niinkään keskity Kirstiin vaan lähinnä tuo kuviin Yrjö Jylhästä aina Coco Chaneliin ja Ernest Hemingwayhin, kuuluisia nimiä niin kirjallisuuden kuin muodinkin keskeltä.
      Itse olisin ehkä enemmän kaivannut tarinaa Kirstistä samalla lailla kuin aikoinaan Kirstin äidistä Idasta. Nyt tuntui, että kirja oli täynnä runojenlausuntaa tai muotinimiä.
       Enni Mustonen luo kuitenkin tarinaa silmien eteen kuin se eläisi ihan silmien edessä. Historia syntyy eloon ja siihen uppoaa täysin. Rakastan näitä tarinoita, missä hypätään historian tapahtumien keskelle ja luodaan uusia näkökulmia asioihin. Vaikka tämä kirja ei ollutkaan ihan niin hyvä kuin mitä odotukseni olivat, nautin silti lukemastani suuresti.
      Odotan innolla jatkoa ja luin jostakin, että kirjasarja jatkuu vielä viisi vuotta, joten jatkoa seuraa vielä muutaman kirjan verran.

"Oikeastaan ei jännittänyt lainkaan. Tiesin mihin pystyin, kynä oli juuri oikea, paperi mainiota. Olin nähnyt puvun syntyvän päälläni, tunsin jo joka sauman ja laskoksen."