Työviikon loppusuora

Tänään oli töissä lähtöfiiliksiä, kun meidän kolmesta muskettisoturista lähti yksi pois. Ollaan Annin kanssa ensi viikolla kahdestaan - tai ei ihan, mutta melkein. Joku lisäke on tulossa viikoksi "auttamaan" mutta en nyt kamalasti kaada toiveita tulokkaan niskaan...
          Kotisilla oli pieni mies jätetty rohkeasti mummon ja vaarin seuraan, kun vanhemmat olivat lähteneet kaupunkiin asioille (tai siis rilluttelemaan kahteen pekkaan! Opetin sanan niiden jälkikasvulle, niin tietävät missä mennään...). Minä olin ihan puhki ja väsyksissä, kun pääsin kotikynnyksen yli ja heti oli poika vetämässä miuta leikkimään. Tunnin unet sain otettua ja sitten minut herätettiin lyömällä leikkivasaralla jalkaan... Reilua?
            Rästissä oli tämän viikon osalta vielä nyyttyjen nurmien leikkaus, jonka suoritin jälleen illankähmeessä. Sitten piti ampaista lenkille, että ehti vielä uimaan ja saunaankin... Minun omat rutiinit ovat olleet ihan hukassa kohta puolitoista viikkoa ja se kyllä tuntuu. On jotenkin kamalan sekava ja hankala olo, kun jatkuvasti illat menee pitkiksi eikä omaan rytmiin pääse millään!
           Pari päivää vielä.
           Uimassa kävin taas pitkästä aikaa. Nyt on jäänyt monta iltaa väliin (syy: ks. edellinen kappale) ja tuntuu kuin olisi jo vieroitusoireita. Polskin tänä iltana ihan rauhallisesti ja nautiskellen kylmässä vedessä kun äkkiä jalan sivuitse ui jokin otus. Valaskalan kokoa ja yhtä nopea. Pärskin ja loiskin rantaan ja sitten hekottelin itselleni niin että vatsaan koski. Kovin oli asiallista käytöstä entisen kalastajan tyttärelle!!

Pienen miehen ideoima lisä wc varusteisiin. Tästä sain makeat iltanaurut ♥ Mainio tapaus!

Lenkin, uimisen ja saunan jälkeen olin kyllä niin taputeltu, että tässäkin koneen ääressä pysyn ainoastaan tahdonvoimalla istuma-asennossa. Pitäisi vielä huomenna raahustaa työmaalle, yksi hautaus odottamassa, mutta onneksi saa nukkua ainakin 9 asti. Huh hei!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
99. juoksupäivä (34 vko)
- 5km metsätielenkki (31min)
- pikalenkki kun muuhun ei ollut aikaa. 
- kintut toimi hyvin ja jaksoin juosta ihan hyvin koko matkan
- hengitys ja ryhti ok (vatsalihakset edelleen tekemättä)
- ilma kosteahko ja viileä, +15

Levottomuutta ja pakastemansikoita

Vasta keskiviikko ja meillä alkaa olla työmaalla niin levotonta jo, että tätä menoa ollaan hulahameet päällä jossain etelän hiekkarannoilla perjantaihin mennessä! Nauraminen treenaa vatsalihaksia...
          Tänään tuli haudankaivaja taas naapurikunnan puolelta, kun omat pojat eivät ehtineet. Minä avustin, vaikka eihän siinä paljoa tarvinnut tehdä, vähän tökkiä ja mitata ja napsia puunjuuria poikki. Komea hauta saatiin aikaiseksi, vaikka kaivurimies minulle vähän naureskelikin. Noh, tasoissa oltiin sitten kun alkoi kahvitauolla ottamaan päähän (lievästi sanottuna) se, miten se jaotteli miesten työt ja naisten työt kuin joku muumioitunut hautalöytö! Sanoin, että eikö tuo liene vähän keskiaikainen ajatusmalli. Muinaisjäänne ei sanonut mitään.
             Iltapäivästä naurettiin tyttöjen kanssa, että pitänee ryhtyä tienaamaan hiekka-rahat ensi vuodeksi kalenterien myynnillä. Tietystikään se ajatus ei mennyt siihen, että kalenteriin otettaisiin komeista kirkoista kuvia vaan että se olisi semmoinen legendaarinen "tyttökalenteri"... Oikeastaan se olisi voisi olla poikakalenteri, kun oikein tarkkaan mietitään... hih. Noinkohan istuttaisiin jossain häpeäpuussa koko vuosi moisen asian takia!

Nämä otukset tepastelivat aamusella ikkunani alla...

Kävin kaupan kautta ennen kuin tulin kotiin. Bongasin siinä kaupan edessä mansikan myyjät ja ajattelin, että jos en nyt osta niin ne jäävät ostamatta. Menin pöydän ääreen ja sanoin, että ottaisin 12kg mansikkaa. Tytöt katsoivat minua kuin pöllöt aurinkoa ennen kuin tokenivat ja sanoivat, että ei ole kuin kymmenen kiloa. Kelpaa. Tytöt pakkasivat pöydän puhtaaksi ja tuli oikein hyvä mieli, että sain ne niin iloisiksi. Huikkasivat vain että tästä tulikin lyhyt päivä! Noh, ihan ilmaiseksi en niiden pöytää puhdistanut, mutta tuskinpa sen halvemmalla tänä vuonna mansuja saa. Ja hyviä olivat, Polka-mansikat, napakoita, isohkoja ja kuivia! Hyvä kauppa!

Ruuan jälkeen laittelin mansikat pakkaseen ja tietysti söinkin osan jo parempiin suihin. Jakajia ilmestyi pöydän ääreen muitakin, vaikka pieni mies ei mansikoista niin piitannut (kummallinen lapsi!) niin isimies söi sitten senkin edestä! Ei auttanut edes minun tuimin katseeni jonka vain sain naamaani aikaiseksi... Noh, jäihän sitä pakkaseenkin. Kirjoitin laput päälle, että jos minun marjoihin koskevat niin kalpaten käy!

Iltasella kävin sitten vielä lenkillä. Olin vähän kahden vaiheilla menenkö lyhyemmälle vai pidemmälle, mutta kai sitä jonkinmoista "rääkkäystä" kroppa vaati, kun valitsin pidemmän. Alkukankeuden jälkeen kintut olivatkin kuin ilmaa, juoksu kulki kuin unelma ja jalat tuntuivat olevan monta senttiä maasta ilmassa. Pitkästä aikaa semmoista juoksua, jonka takia sitä ylipäänsä juoksee. Ja olo oli NIIN hyvä juoksun jälkeen, että olisi voinut pinkaista samanmoisen lenkin perään (noh... ehkä HIEMAN liioittelua...). Ihana juoksu kuitenkin, vaikka nyt olo onkin kuin anestesialääkäreiden koekaniinilla...
          Uimassakaan en ehtinyt pyörähtää, kun ilta virahti. Jospa huomenissa ehtisi sitten taas uiskentelemaankin. Isosisko perheineen taisivat jäädä meille asumaan tai sitten he unohtivat missä asuvat ... heh ♥

Samat aamuiset veijarit olivat unten mailla meidän takapihan niityllä. Tulee ihan uninen olo kun katsookin tuota uinumista... *haukotus*

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
98. juoksupäivä (34 vko alkaa)
- 7.2km kylälenkki (41 min)
- juoksu kulki kuin unelma! Kaikki toimi ja jalat veivät mennessään
- tämänpäiväinen pakarakramppi työmaallakin helpotti juostessa, ei ollut takajalka enää ollenkaan kipeä
- Ihana juoksu.
- pilvipoutainen ilma, +17
- JESS!!

Sumua

Heräsin tänä aamuna visusti peiton alta. Ikkuna oli jäänyt yöksi raolleen ja huone oli... hmmm.... viileä! Yö oli kai ollut kylmähkö, kun oli niin sumuista ja jotenkin jo kamalan syksyistä. Voih. Kurjet huusivat pellolla ja ojentelivat kaulojaan. Kunhan nyt eivät vielä muuttomatkaa suunnittele, se olisi jo liian paksua!
            Töissä tehtiin niitä hiekkakäytäviä, joita riittää kuolemaan asti. Oikeastaan ihan mukavaa puuhaa vaihteeksi, kun saa olla ainakin suurin piirtein pystyasennossa ja puuhastella milloin minkäkin kapulan ja haran kanssa. Ja saatiin aikaiseksikin paljon!
            Päivä tuntui kuitenkin aika pitkältä, vaikka lämpötila nousi iltapäivästä siihen asti, että heiluin jo lyhyt hihaisessa (!!) joka tänä kesänä on jo paljon... tai siis vähän! Iltapäivästä saatiin sitten taas naureskella vatsalihakset pinkeinä, kun eräs herra lainasi pieniä kottikärryjä, joita oltiin tuotukin omaisia varten roskisten luo, että saavat lainailla. Tämä kärry kuitenkin olisi kaivannut HIEMAN öljyä rengasakseliin ja mies sanoikin, kun palautti kärryn, että voitaisiin laittaa öljyä tai ainakin antaa korvasuojaimet. Hekoteltiin vain vastaan, että parempi näin, kuullaan ainakin missä laina-kärryt menee! Miestä nauratti, meitä nauratti ja aurinko paistoi. Joku voisi sanoa, että hävytöntä ja säädytöntä hautausmaalle. Hautausmaalla kun pitäisi aina itkeä, sataa ja olla kylmää.

Kotiovella tuli vastaan pieni mies, joka oli kuulemma taas minua odottanut. Mihinhän se minun vetovoima katoaa, kun isommat miehet eivät enää sitten ovilla odottele? Kysyn vaan!
             Ajoin kotipihan nurmen, mutta en jaksanut kaikkea huristella, kun kello kävi taas minua vastaan. En edes lenkille ehtinyt! Pitää käydä huomenna vaikka sataisi vanhoja ukkoja äkeet selässä! Uimassa kävin ja saunomassa ja köllöttelin illan jalat ojoksissa. Olen aika puhki tästä päivästä ja pitäisi vaan kömmiskellä peiton alle lämpimään ja jäädä unta odottelemaan.

Laiskuus on hyve - vapaana sunnuntaina ainakin!

Nukuin aamusella taas niin kauan kuin unta riitti ja vähän ylikin. Oli mukava vaan lojoksia ja lötköillä ja nautiskella sunnuntaiaamusta. Miten pitkältä onkaan tuntunu viikonloppu kun ei ole tarvinnut mennä töihin!
          Tälle päivälle luvattu ennennäkemätön myrsky peruttiin ja tilalle jäi vain sadetta ja kokopäiväistä harmautta. Iltapäivästä sain lautaselle vihdoin viimein mustikkapiirakkaa ♥ En edes muista milloin viimeksi semmoista herkkua olisin syönyt - ja vielä omin käsin kerätyistä marjoista!
           Nam!

Mustikkapiirakan jälkeen sitten nukahdin päiväunille. Talossa oli hälinää ja melua ja ihmistä ihan liikaa. Oli mukava napata viltti ja paeta vähän unten ihmeelliseen maailmaan... Olisi kyllä tehnyt mieli unitella koko päivä, mutta pieni mies töni minut hereille ja leikkimään.
          Ohhoo!

Ei ilma piristynyt iltaa kohdenkaan. Juoksulenkilläkin piti väistellä lammikoita, vaikka muuten olikin ihan mukava juoksusää. Pitkästä aikaa juoksin pidemmän lenkin ja se kyllä tuntui. Ei niinkään, etten olisi jaksanut juosta, vaan pikemminkin semmoisena "kestävyyden" puutteena. Tappava ylämäki tuntui jälleen tappavalta, vaikka jossakin vaiheessa jo kipusin sen ylös melko ketterästi. Oih ja voih!
         Iltakävelyllä näin kyykäärmeen keskellä kylätietä. Jokin sitä vaivasi, kun se liikkui niin hitaasti, mutta ei se siltä näyttänyt, että joku sen päälle olisi ajanut. Kai sekin oli vain kohmeessa, niin kuin me muutkin!
          Huomenna töitä.
          Loma tekisi hyvää!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
97. juoksupäivä (33 vkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- juoksu tuntui suhteellisen hyvältä, parani loppua kohden sekä juoksu että jaksaminen
- hengitys ok
- ryhti vähän tuppasi läsähtämään, on se vatsalihas haaste vielä tekemättä...
- ilma +16, pilvipoutaa

Oman maan mustikka

Ihana, ihana vapaa aamu, vapaa lauantai-aamu. Hiljaisuus ja rauha tulivat vastaan, kun aukaisin silmät ja oven raosta pilkisti aurinkokin (varmaan joku erehdys...). Loikoilin ja laiskottelin ja nautiskelin! En muistanutkaan miten ihania nämä tällaiset lauantait ovatkaan!
            Ihmeteltiin aamupäivästä pienen pojun kanssa luonnon ihmeitä. Syötiin muutama mansikka omasta maasta (!!) ja kerättiin apiloita ja jahdattiin pörriäisiä. Joku voisi sanoa, että yritän aivopestä poikaa puutarhan salaiseen maailmaan ja se joku on ihan oikeassa! Pitäähän sitä vähän ujuttaa vihreyttä kaupunkilaispojan ajatuksiin...
             Iltapäivästä menin katsomaan meidän mustikkametsää, että löytyykö sieltä mitään. Itikoita löytyi ainakin ja paarmoja ja kärpäsiä, mutta kyllä sieltä sitä mustikkaakin löytyi kun vähän jaksoi kyykistellä.

Mie olen niitä mustikan kerääjiä, jotka keräävät koneella ja puhdistavat kotona. Tosin yritin kyllä kerätä mahdollisimman siististi, niin ei ämpäri täyttyis pelkästään roinasta. Ilma oli mukava, välillä paistoi aurinkokin, mutta olisi saanut vaikka vähän tuulla niin ei olisi ollut niin kovasti sitä itikkaa ja muuta pörisemässä. Onneksi jonkinmoinen immuniteetti on tullut jo työmaalla itikoiden pistoihin niin ei kamalasti enää välittänyt, mutta olisihan se ollut kiva poimia ihan ilman siivekästä seuraakin.

Muita kerääjiä en nähnyt. En kotimaan asukkeja enkä ulkomaalaisia. Minua eivät syöneet karhut, sudet eikä villisiat, mutta minä söin - mustikkaa, mustikkaa ja mustikkaa! Suu mustana maistelin aina vähän uusista apajista, että ovatko mustikat yhtä hyviä eri alueilla. Olivathan ne!
          Miulla oli tavoitteena ämpärillinen, mutta kahdeksan litran kohdalla tuli nälkä enkä jaksanut enää mennä etsimään uusia apajia. Pitänee mennä joku toinen päivä tekemään tavoite valmiiksi...

Iltasella puhdistin ja laittelin mustikat rasioihin. Pikkasen on hiomista tekniikassa, kun yritin suoraan siivilästä kaataa rasiaan niin menivät suurin osa ohi ja takaisin ämpäriin... Ei oikein toiminut miun kaatosysteemi, eh.
             Kaksi litraa jätin huomiseen piirakkaan ja muut kuusi laitoin pakkaseen. Tein oikein kunnon tilan siihen nurkkaan, mihin mustikkani laitoin. Mahtuu ne seuraavatkin sitten. Katsotaan nyt, pääseekö metsään ensi viikolla jo, vai vesittääkö sade suunnitelmat. Hyvä alku kuitenkin!
              Hurraa!

Iltakähmeessä lämmitin saunan ja kävin polskimassa. Jaakko heitti tänään kylmän kiven järveen, vaikka ei sillä kamalaa vaikutusta ole, kun ei vesi ole edes lämmennyt tänä vuonna. Nytkin oli taas niin kylmää, että oikein hytisytti. Pinta oli vain muutaman sentin matkalta uintikelpoista ja pohjemmassa tuli kylmyys vastaan. Seuraava tuuli niin pinnan lämpökin on sekoittunut pois... Sadan kilometrin huokaus...
          Iltasella saatiin lettuja.
          Viime viikonloppuna sain lettuja pikkusiskon siivellä, tänään oli sitten lapsenlapsen vuoro. Mummo on pehmo!

Parantava perjantai

Tänään oli ihan erilainen fiilis mennä töihin, kun tiesi, ettei hommia ole kuin kevyemmät perjantaihommat ja että tämä todella on viimeinen työpäivä tällä viikolla. Olin iloisempi ja jotenkin rennompi, vaikkakin väsynyt.
          Kun pääsin töistä, vetäisin ensitöikseni juoksuvaatteet niskaan ja kävin juoksulenkillä. Olikin ihan hassua juosta nyt aikaisemmin, kun olen tottunut tekemään iltalenkin, mutta hyvin jalat kulkivat vähän aikaisemminkin. Minut yllätti vain rankka ukkoskuuron oloinen vesiryöppy. En tiedä oliko se ukkosella varustettu pilvi, mutta ainakin vettä tuli niin, että olin hetkessä märkä sukan kärkiä myöten! Aika jännittävää oikeastaan.
            Olisi tehnyt mieli köllähtää lenkin ja ruuan päätteeksi nukkumaan, mutta minulla oli tänään naisten saunailta ja ystävät tulossa viiden maissa parantamaan maailmaa, vaihtamaan kuulumisia ja saunomaan viikon työkiireet pois. Ajoissa olivat ja suunniteltiin sitten niin, että ensin syödään ja sitten saunotaan.

Tytöt olivat tuoneet ruuat ja kieltäneet minua tekemästä mitään. En siis tehnyt! Toivat kalan ja kasviksia, jotka laiteltiin sitten erinäköisten mausteiden kanssa uunin pellille ja uuniin. Minä olisin kaivannut ehkä vielä perunaa, mutta ei siihen enempää mahtunut...

Kala kypsyi nopeasti, mutta vihannesten kanssa meni aikaa sen verran että sauna meinasi sammua. Onneksi hiillokseen vielä syttyi puut ja saatiin istua lämpöisessä saunassa. Sama totuus pätee edelleen, että minä olen parhaimmillani saunassa. Avoin, puhuva ja rentoutunut. Siellä minä olen tottunut olemaan paljas niin fyysisesti kuin sielultaankin. Asiat on helpompi puhua saunassa kuin ulkomaailman kylmyydessä.
             Olin odottanut tätä iltaa koko viikon ja mukavaa olikin, kun sai taas jutella, nauraa ja hassutella siinä tutussa naissakissa, jossa jokainen on niin oma ihminen, että välillä sydäntä puristaa, kun ajattelee, että mikä onni on saada niin monta hyvää ihmistä niin lähelle itseään. Olen niin rikas ja onnekas - ja onnellinen!
             Naiset jaksoivat istua iltaan myöhään. Kymmenen jälkeen vasta auton takavalot punersivat pihatiellä. Minä tiskasin ruokatiskin pois niin ei tarvitse aamua aloittaa tiskin kanssa. Ja sitten ajattelin, että nyt olisi hyvä sauma mennä yöuinnille. Se on ollut haaveena koko kesän, mutta ei vain ole saanut toteutettua. Nyt vetäsin uikkarit päälle ja painelin +14 asteen iltayöhön ja rantaan.

Kylmä ilma hämäsi ja vesi tuntui aluksi lämpöisemmältä kuin mitä se sitten oli. Hienot maisemat pilvineen ja hiljaisuuden kera. Ja sitten syksyllä pitää vielä tulla oikein pimeällä uimaan :) Nyt sentään näki vielä eteensä.
         Uinnin jälkeen olikin vähän viileä olo ja nyt aion vielä mennä iltalenkin heittämään. Ulkona on jo sysimustaa ja pimeää ja kylmää, joten uni tulee varmasti, kunhan pääsen peiton alle lämpimään.
         Ja arvatkaa kenellä on vapaa aamu?! Hurraa!!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
96. juoksupäivä (33vko)
- 5km metsätie 25 min
- juoksu kulki suhteellisen hyvin, vaikka kintuissa vähän powerit uupukin
- asento ja hengityskin toimivat
- ilma oli vähän viileä ja kova sadekuuro kasteli puolessa välissä täysin!
- +17, vesisadekuuroja

Liotettu

Tänään oli sitten sadepäivä alusta loppuun. Oli jotenkin niin vanunut ja vettynyt olo päivän päätteeksi.
          Meillä on työmaalla hiekkakäytäviä (ihan liikaa!) ja niitä pitää joka kesä vähän kanttailla, lisäillä hiekkaa ja harata rikkaruohoista. Olin suunnitellut käytävä-päivän täksi päiväksi, mutta huomasin kyllä jo iltapäivästä, että homma meni kuraleikeiksi. Ennen kuin ehdittiin laittaa uutta hiekkaa käytävälle, vettä oli ilmestynyt lammikoiksi pohjalle ja uusi hiekka vain läsähti lammikkoon... Kivaa...
          Poutasäällä tekeminen on ihan toista.
          Kotisilla sain hetken aikaa olla ihan yksistään, kun muu väki oli hakemassa viikonloppu vieraita kaupungista. Sisko poikineen tuli maaseutulomaa viettämään viikonlopuksi. Poika on taas niin kasvaneen oloinen, vaikka viime kerrasta ei ole kuin kuukausi. Semmoinen rähvänä!
          Mie vetäsin puolentoista tunnin unet, kun olin saanut ruokaa mahaan ja jalat ojoksiin. Nopeasti tarrasi uni kiinni, mutta olinkin aika puhki. Olin jo aamusta.
          Iltasella oli aika hapekasta käydä juoksemassa, kun ilmassa oli vielä sumusadetta metsätiellä isoja lammikoita koko päivän mittaisesta sateesta. Tuntui hyvältä juosta, vaikka vähän väsy olikin.
          Sunnuntaiksi on kuulemma luvassa myrskyä. Ennennäkemätöntä. Aika jännää!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
95. juoksupäivä (33vko alkaa)
- 5km metsätie (30min)
- mukava juoksu hapekkaassa ilmassa
- jalat vähän väsyt, mutta muuten ihan kiva olo
- ilma sateen jälkeen raikas ja kostea

Kun mikään ei riitä...

Olen tapellut pari päivää oikein kunnolla ja muutaman viikon vähemmän kunnolla tuon meidän modeemin/reitittimen kanssa... Eilen iltasella se tilttasi täysin ja kun kymmenen maissa rupesi moista hommaa selvittämään niin tietäähän se, että sekavammaksi se vaan meni... Luovutin puoli kaksitoista, läppäsin läppärin kiinni ja muksahdin sänkyyn itkusilmässä, umpiväsyneenä.
              Tänä aamuna peilistä katsoi eilisen haamu; silmät turvoksissa ja rättiväsyneenä vain muutamien unituntien jälkeen. Oma syy, tiedetään. Onneksi aamu aukeni aurinkoisena ja kauniina, tosin lämpö on jäänyt nyt johonkin, kun se ei ole kytkettynä aurinkoon!

Ihan hyvä sinänsä, ettei netti toiminut eilen. Olisi tullut painokelvotonta tekstiä päivästä muutenkin, sillä eilinen päivä oli taas niitä päiviä, kun ei olisi pitänyt nousta ollenkaan ylös. Työpäivä oli oma lukunsa enkä edes halua palata siihen, mutta kun kotona urakoin vihdoin viimein viidakoksi villiintyneen tienlaidan trimmerillä niin sekin homma meni niin kuralle, että olisi tehnyt mieli muuttaa etelään! Bensa loppui juuri kun olisi ollut viimeinen nurkka enää jäljellä ja kone oli kuumentunut hommassa sen verran, ettei meinannut käynnistyä pyynnöillä, rukouksilla tai pakotuksilla! Itikat söivät hengiltä, kun vähän oli ihon pintaan hiki noussut. Siivekkäät olivat kimpussa kuin eivät olisi ruokaa ennen nähneet!

Piti käydä uimassa viilentämässä tunteita, rentoutumassa ja pyyhkimässä päästä päivän vastoinkäymiset pois ja sitten juuri kun luulin, että pääsen hyvillä mielin nukkumaan, niin netti kaatui... Joskus ihmiselle annetaan enemmän kuin jaksaa kantaa.
               Tänäänkin oli kaunis päivä. Ei kovin lämmin tämäkään, mutta poutainen ja aurinkoinen. Melkein olisi voinut luulla, että kesää tässä eletään. Töissä meillä oli taas hauskaa. Huomaan, että mitä useampi viikko meille kertyy, sitä enemmän myö nauretaan ja sitä hölmömmille jutuille! Välillä en oikein itsekään tiedä mistä nauru lähti, mutta kovasti kuitenkin naurattaa! Parasta naurua se sellainen, jos minulta kysytään. Semmoinen, joka kipristää vatsalihakset kippuralle.

Kotona ajoin nurmen ja iltaan se taas meni.
                Nauratti vähän radiokuulokkeista tulleet radiomainokset siitä, että kesästä pitäisi nauttia. Jep, naatitaan, naatitaan (työn ohessa...)! Piti käydä äkkiä saunassa, ettei nämä "iltatoimet" virahtaisi jälleen keskiyölle. On pakko päästä vähän aikaisemmin petiin tänään tai alan kohta kärsimään univajeesta... Minulla ei riitä millään vuorokauden 24 tuntia! Tahtoo lisää!
Eilen kun oli paha mieli ja kaikki vastoinkäymiset niskassa, tuli kamala ikävä koiruuden pehmeää halausta. Se auttoi aina, kun pääsi koiran kaulasta ottamaan kiinni ja halimaan ja itkemään sitä vasten murheet ja surut pois. Pääsi sen kanssa kävelemään, nauramaan sen hassuille tempauksille ja sille äärettömän ihanalle innostukselle, mitä metsänlaita tai rantapolku tarjosi. Ja se, että oli joku jolle minä olin tärkeä, joka oli ja ymmärsi minua paremmin kuin kukaan muu. Minulla on edelleen kamala ikävä, jatkuvasti ja koko ajan, vaikka aina se ei niin pinnalla olekaan, että se kyyneleinä näkyisi. Menetin parhaan ystäväni enkä oikein tahdo löytää nyt jalansijaa tälle elämälle millään...
                  Joskus huomaan näkeväni koiria joka paikassa ja ajattelevani, että toivottavasti nuo ihmiset tajuavat miten onnekkaita ne ovat, kun saavat mennä koiran kanssa kotiin ja lattialla rapisee tassut tutun oloisesti... Tai että saa nujuta koiran kanssa pihamaalla nurmen tuoksua haistellen. Kaipaan meidän hetkiä koiran kanssa niin kovasti, niitä hetkiä, joita tehtiin vain kahdestaan.
                  Antaisin mitä vain, että saisin hauvan takaisin. Että saisi halata ja rutistaa, kävellä yhdessä ja nukahtaa siihen, että kuulee koiran askeleet tuvassa ja oman kammarin lattialla..
                  Ikävöin niin kovin.


P.S. Pitäisi tehdä se kukkapenkki-postaus jossakin vaiheessa. En ole unohtanut.
P.P.S. Ja sitten olisi kaksi luettua kirjaakin, joista voisin muutaman sanan kirjoittaa.

Päivä, jolloin en tehnyt mitään

Nukuin 11 tuntia ja olisi kai mennyt se kahdestoistakin, mutta ajattelin, että pitäisi sitä kai vapaapäivänä muutakin tehdä kuin nukkua... Tosin en minä nyt kamalasti muuta tehnyt.
           Tänään oli aika kolea päivä ja satoi ja paistoi vuorotellen.
            Ensi viikolla pitäisi saada tehdyksi pihahommat ennen perjantaita sellaiseen pakettiin, että kehtaa naisväen pyytää saunailtaan. Kaikki sellaisia pihaihmisiä, että pitää kyllä piha olla siinä kunnossa, että kehtaa näyttää!
            Ja huomenna alkaa taas uusi työviikko. Kun ei oikein ole ehtinyt edellisestäkään toipua.

Maailma ilman värejä.

Alkuillasta grillattiin pikkusiskon kunniaksi. Ostettiin siskolle tupaantuliaislahjaksi grilli, joten saa sitten kotona syödä grilliruokaa niin jos ei sitten niin usein tarvitsisi meillä grillata, heh. Takaa-ajatuksia kierouteen asti...
         Kävin juoksentelemassa illan kähmeessä kun ruoka vähän oli ehtinyt painua. Ihan mukava juoksu, vaikka oli taas semmoinen keli, että ohut pitkähihainen oli liikaa, mutta topissa olisi tullut kylmä. Pitäisi saada lenkkiä pidemmäksi, mutta miten se onkin nyt niin vaikeaa. Tavoitteena olisi juosta vuoden loppuun mennessä 15km lenkki ja jos minä nyt juoksen 5km niin pitäisi kolminkertaistaa matka 5 kuukaudessa! Ei pitäisi olla ihan mahdoton juttu!

Pääskyset ovat saaneet poikasensa ilmaan ja meidän aitan pyykkinarulla pidettiin "Kuka tippuu narulta ensin"-kilpailua. Hassut otukset keikuttivat lankaa ja yrittivät pysyä paikoillaan. Lintuja suhahtelee vielä niin läheltä sekä maanpintaa että ihmispäitä, että jonkinmoisia lentoharjoituksia niillä on meneillään. Sähkölangat täyteen pieniä linnunnaamoja!

Laiska päivä ja nyt kun olen kerrankin liikkeellä hyvissä ajoin, aion kömpiä peiton alle ja lukea kirjan loppuun. Siis jos vain ehdin ennen kuin uni korjaa parempaan talteen.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
94. juoksupäivä (32 vkoa täynnä)
- 5km metsätie (29min)
- juoksu oli suhteellisen helppoa, ei kovinkaan ripeää, mutta mukavaa
- hengitys sujui tällä kertaa paremmin eikä kramppeja tullut
- ryhdinkin muistin pitää ja keskivartalon napakkana, pitäisi saada aikaiseksi kokeilla sitä vatsalihashaastetta
- ilma oli vähän viileä, pientä sateen ripsuttelua, +14

Väsymystä, hemmottelua ja lauantai-onnea

Tänä aamuna heräsin ihan umpiunesta kellon soittoon ja toivoin, että maailma vain unohtaisi minut siihen. Piti mönkiä ylös ja piti mönkiä työmaalle. Ilma oli huikaisevan kaunis, aurinkoinen ja suhteellisen lämminkin - tai mikä tänä kesänä on lämmin!? +15 ?
          En tiedä johtuiko se väsymyksestä vai mistä, mutta tämänpäiväinen hautaus oli kamalan surullinen. Tämmöinen monissa liemissä keitetty suntiokin joutui nieleksimään kurkkuun nousevaa palaa kerta toisensa jälkeen... Pitkästä aikaa oli tämmöinen päivä, että tunteisiin mukaan meneminen oli lähellä. Onneksi oli vain yksi keikka tänään, en olisi jaksanut mitään kuuden tai kahdeksan haudan putkea kun väsytti jo tämäkin.
          Kotona otin vähän välipalaa, siivosin ja menin päiväunille riippumattoon. Lueskelin hetken Heli Laaksosta, mutta uni voitti aika nopeasti. Nukuin päiväunet pörriäisten ja uhkarohkeiden pääskysten keskellä. Hyvin nukutti, vaikka heti kun aurinko meni pilveen tuli vähän vilu... On ollut kyllä joka sentin arvoinen ostos tuo riippumatto! Voi kun vielä tulisi sellaisia viikkoja että oikeasti saisi lojua lämpöisessä kelissä.

Iltasella kävin uimassa ja taas oli tuuli mylläyttänyt vedet ympäri ja tuonut kylmää vettä varmaan jostain pohjoiskalotilta. Lämpenisi nyt! Minun kaverinani rannan tuntumassa uiskenteli kuikka ja se on aika kaunis eläin. Kuviot omaa luokkaansa! Pikkusisko tuli viikonlopuksi ja valjastin sen kuvaajaksi uintireissulle, että saan edes jonkinmoisia todistusaineistoa siitä, että olen tänä kesänä sentään uinut.. Harvemmin olen omista uinneistani kuvia saanut - jostakin syystä! Vähän pilvinen ilta, mutta muuten kyllä mukavia kuvia.
          Eilen kävin hemmottelemassa itseäni puolestaan elokuvateatterissa. Viimeeksi taisin käydä viime marraskuussa, joten kamalan usein en ole tästä huvituksesta saanut nauttia. Tällä kertaa oli katsottavana Jurassic World 3D-versiona. En ole kamala 3D-lasien fani, mutta ihmeen nopeasti niihin kuitenkin tottui. Leffa oli hyvä, vaikka se alkuperäinen ja ensimmäinen Jurassic Park on vaikea ylittää. Minä ja dinoleffat ovat aika varma yhdistelmä!
         Oli mukava olla leffassa ihan vaan itsensä kanssa, vaikka tietysti olisihan se kaverikin ollu ihan kiva siinä vieressä. Joskus tekee vaan hyvää viettää laatuaikaa ihan vaan itsensä kanssa!
         Kotimatkalla sain ajaa ihanassa ilta-auringossa ja olisi tehnyt mieli pysähtyä jokaisen sillan kohdalla ottamaan kuvia laskevan auringonkehrästä kesäillan keskellä! Iltasella kuitenkin takapihalle laskeutui sankka sumu ja maisema näytti hetkessä toisenlaiselta, jotenkin kamalan syksyiseltä...

Napsin tänään kuvia siistityistä kukkapenkeistä ja teen niistä sitten oman postauksen kunhan ehdin. Mansikoitakin tulee jonkun verran ja tänään ujuttelin niille rastasverkot. Katsotaan nyt auttaako se vai menetänkö satoni lintujen suihin...

Meillä on ollut nyt jonkun viikon vähän ongelmia meidän ulkosaunan kiukaan ja vesipadan kanssa. Viimeeksi molemmat savuttivat niin, että sauna oli täynnä harmaata savua, minulla häkämyrkytysoireita ja vaatteet ja pyyhkeet savunhajua täynnä. Isä oli perjantaina napannut piiput ja putket ulos ja nuohonnut kaikki tarkasti ja hyvin ja tänään kun tuikkasin lauantaisaunaa varten tulet uuneihin, niin veti erinomaisesti eikä savua tullut sisään ollenkaan! Jee! Oli sen verran epämukavaa saunoa pää kipeänä, että osasin tänä iltana arvostaa savutonta saunaa.
           Istuin kauan kuumissa löylyissä ja nautiskelin lauantai-illan hiljaisuudesta ja rauhasta. Onneksi huomenna saa nukkua pitkään.

Levoton huhkinta

Loppuviikko ja levottomuus suurenee.
        Anni tuli töihin viikon poissaolon jälkeen ja meillä taisi olla ikävä, kun homma lipesi kesälapasesta oitis! Ehkä vähän villiintymistä edesauttoi se, että Anni tuli töihin mopolla tai kuten me tituleerasimme motskarilla! Oltiin kaikki heti 'cooleja' kun työmaan pihassa seisoi kaksipyöräinen. Kyllä meidän kelpasi!

Oli taas kiva päivä auringon suhteen. Eilen oli ihanan aurinkoista, tosin ei kuitenkaan mikään helle, ja tänäänkin keli suosi kun ajettiin ruohoa. Päivä meni yllättävän nopeasti, mutta silti alkaa taas askel painamaan näin loppuviikosta.
         Kotona oli vuorossa pieni raivaus kukkapenkeissä. En jaksanut kuin pihan kaksi suurinta penkkiä raivata niin loppui virta. Piti vielä käydä tyhjentämässä päivän työmaa-ajatukset lenkillä ja uimassa. Kumpikin teki tehtävänsä, vaikka lenkki nyt olikin taas semmoista nipistelyä, kun ruoka velloi mahassa vähän liiaksi... Noh, ihan hyvä juoksu kaikenkaikkiaan.

Ja rannassa nautin!
           Pystyin uimaan jo ihan kuin joskus muinoin lämpimissä vesissä. Uin selälläni ja kelluin ja polskin onnellisena kuin juuri kypsynyt omena! Siinä viileän veden sylissä olin onnellinen kauttaaltaan. Ajatuksissa ei ollut murheita, mietteitä eikä ajatuksia. Oli vain järvi ja minä ja onnentunne.
           Teki hyvää.

Taitolaji tämäkin! Saada keppi crocsin reikään pelkästään kävelemällä normaalisti. Pikkasen nauratti jalan omistajaa eilisellä uintireissulla. Ja keppi oli vielä aika napakasti kiinni!

Onneksi huomenna on jo perjantai, vaikka töitä lauantaina onkin niin se on sen verran lyhyt päivä, et melkein ehdin takaisin peiton alle kun töistä tulen - heh! Pikkusisko tulee käymään viikonlopuksi ja tuo samalla isän remonttikoneet pois niiden talosta.
           Nyt tämä onnellisuuden perikuva menee petiin ja maate!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
93. juoksupäiväkirja (32 vko)
- 5km metsätie (30min)
- pyrähdys-juoksu, nopeaa ja hidasta, tosin ei se oikein onnistunut kun rupesi pistämään alavatsaan. Ruuasta vähän liian vähän aikaa
- parani kun napsautin vatsalihakset kuntoon
- hengitys meni vähän pieleen noiden pistosten takia, mutta yritin tasata sitä hitaammalla askelluksella
- keli oli hyvä, oikein ihana, +18 ja aurinkoinen ilta
- ja ihana uintireissu päätteeksi! ♥

Se tavallinen tiistai...

Ehdin viimeksi jo kirjoitella postauksen ennen kuin lähdin iltalenkille, enkä jaksanut enää tulla kirjoittamaan lisäystä, vaikka muutama päivä sitten iltalenkillä törmäsin mäyrään - oikeastaan kahteen mäyrään! Ensimmäinen mäyrä säikähti minua ja pamppasi metsään ja pian meidän takatiellä vaappui kaksi mäyrää peräjälkeen. Toinen kävi hakemassa vähän vahvistusta ja turvaa... Minä mietin sitten pöheikön ohi kulkiessani, että ovatkohan mäyrät vihaisia eläimiä?
            Ei tietenkään ollut kameraa mukana, vaikka joskus se roikkuu iltalenkillä kaulassa ja tallentaa iänikuisia auringonlaskuja kymmenittäin. Sitten kun olisi ihan oikeasti kuvattavaa niin eihän se sitten ole mukana! Tyypillistä!
             Viikko on alkanut ihan hyvin. Paremmin kuin viime viikko.
              Minun yksinäisyyteni on ohi, mutta toisaalta oma auto palautui jälleen kotiin ja kun iltasella kävin sillä uimassa, niin voi miten tuttua ja turvallista sillä oli ajaa. Ihan kuin olisi vanhan ystävän syliin istahtanut! Oma on aina oma. Tosin likaisempi se on kuin isän auto tätä nykyä, mutta jospa viikonloppuna malttaisin pestä omankin auton ja imuroida sisältä... Viikonloppuna olisi taas töitä. Tappaa ne meinaavat!

Uimassa oli tänä iltana jotain leiriläisiä, varhaisteinejä ja ihmettelin jälleen kerran, missä pienempien ihmisten tuntoaisti oikein on?! Siellä ne pulikoivat jääkylmässä vedessä kuin konsanaan lämpöisessä ja minä hädin tuskin sain henkeä kun yritin samaa. Ovatko pienet ihmiset vaihtolämpöisiä vai mihin tuo ominaisuus katoaa kun ikää tulee? Haluaisin myös polskia ja lillua vedessä kuin vedessä tuntematta kylmää tai kangistumisia.
            Leivoin tänään kinkkupiirakkaa, kun työmaalle tulee (kait) huomenna metsuri kaatamaan puita ja meidän oma konemies kaivamaa niitä kantoja ylös. Piti olla vähän kahvin painiketta tai siis ei pitänyt, halusin. Nautin siitä, että saan tehdä jollekin tarjoamisia. Yksinäisen vanhanpiian omituisuuksia...

Iltasella kävin juoksemassakin, mutta alkuviikon kyykkimiset kukkien kanssa ovat saaneet jalat taas sellaisiksi hyytelöiksi, että väsähtivät lopussa kokonaan. Piti oikein ajatella, että "nosta jalkaa, nosta toista".  Tänään mietin todella kun kyykittiin jo toista päivää kukkien kanssa, että kuristan nämä loput kukat! Päkiät olivat tulessa kun en osaa oikein kyykistellä muuten kuin nojaten koko painollani päkijöiden päälle... Olisi pitänyt olla joku hieromassa jalkoja iltasella...?!?

 Olen haaveksinut vähän muutenkin tällä viikolla kaikenlaista. Kai se kuuluu ajankohtaan ja ikään, mutta minulla on semmoisen "oman elämän kaipuu" ihan todella... Että olisi se toinen, jota saisi rakastaa, jonka kanssa olla iltasella, jonka kanssa nauraa ja jutella peiton alla...
         Rakastaminen on ihanaa ja samalla pelottavin tunne ikinä.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
92. juoksupäivä (32 vko alkaa)
- 5km metsätie (30min)
- juoksu meni muuten mukavasti, mutta jalat väsähtivät
- oikeastaan väsähti koko kroppa ja samalla ryhti
- juoksu oli kuitenkin suhteellisen tasainen, mutta ei mikään kuntoa nostava lenkki
- ei vain jaksa oikein pidentää vielä lenkkejä kun töissä olen niin tiukoilla
- +14 viileä, poutaisen aurinkoinen ilta

Hämärää heinäkuuta

Nukuin pitkään ja heräsin onnellisena.
          Laitoin tuvan uuniin tulet, kun ulkona oli jälleen niin kylmä keli, että melkein tuli syyskuu mieleen. Aina sanotaan, että suomalaisilla menee kesä ohi, kun ne odottavat, että kesä alkaisi, mutta minä voisin kysyä, että mikä kesä tässä nyt ohi menee, kun kelit ja tunnelmat ovat kuin syksyllä! Puhutaan päät puuduksiin ilmaston lämpenemisestä, mutta missä se lämpö sitten oikein on!
          Tänään vietin rokulipäivän viltin alla. En tehnyt mitään järkevää jos ei koneellisen verran pestyä pyykkiä oteta lukuun. Ihanaa löllöilyä koko päivä.
           Noh kävin minä vähän ruokahalua herättelemässä rantalenkki-kierroksella. Heti nousi pala kurkkuun kun menin tuttuja lenkkipolkuja, joita mentiin koiran kanssa. Kai minä olen rantalenkkiä vähän karttanut juuri sen takia, että siellä se ikävä tuntuu, koskee ja kivistää kovemmin kun sen yksinäisyyden todella huomaa.. Miten paljon olisin antanut, jos olisi voinut katsella koiran tepsuttelua siinä rantavarvukossa ja olla onnellinen toisen ilosta. Nyt jäi vain jomottava ikävä taas rintapieleen roikkumaan...

Aivan kuin jostain Amazonin mangrove-suistolta... Ei tarvitse kauas mennä, että pääsee viidakkoon!

Niemi oli taas kahtia jakautunut. Toisella puolella oli tyyntä ja rauhallista, mutta toisella puolella järvi myrskysi kuin syyskuussa. Aallot pauhasivat, lokit kirkuivat ja tuuli ujelsi. Tuli kylmä, mutta toisaalta nautin kamalasti kunnon myrskystä. Tietysti minä sen kesän ja helteet huolisin ennemmin kuin syysmyrskyt, mutta vaihteeksi kunnon aallot ja tuuli tekivät hyvää. Veivät ainakin ajatuksia vähän kauemmas.

Lokit olivat ihania, kun ottivat vastaan tyrskyjä rantakivillä. Siinä ne vaan seisoivat, kun aallot pärskivät päälle. Ihan höperöitä!
           Jäin taas kiinni itsekseen puhumisesta. Olen alkanut harrastamaan sitä nyt enemmän, kun ei voi enää verukkeena pitää koiralle puheluakaan. Siinäkin suhteessa kaipaan koiraa mielettömästi. Vaikka se ei sanoilla koskaan vastannut puheisiin, niin ainakin tiesi, että joku kuunteli ja ymmärsi. Nyt kun puhun itsekseni, niin kukaan ei kuuntele, ei välitä eikä vastaa ja se tekee olon entistä yksinäisemmäksi...

Kohta pääsee mustikkaan. Meillä onkin tavoitteena saada kerätyksi pakkaset täyteen mustikoita! Katsotaan nyt mitä metsä antaa...

Iltasella sitten kokeilin sitä vohvelirautaa. Tein taikinan ja lämmitin raudan, mutta unohdin ennen ensimmäistä paistoa voidella vähän rautaa. Hurautin taikinan keskelle rautaa ja silloin vasta muistin, että ainiin se rasvaus... Vohveli tarttui kiinni ja ajattelin, että meni soossiksi koko homma ennen kuin pääsin edes vauhtiin, mutta onneksi se siitä suht helposti lähti sitten toisen letun kanssa. Muutamaa ensimmäistä vohvelia en syönyt, kun niin neuvottiin ohjeissa, mutta sitten jo maistoin yhtä vohvelia vähän... Aika hyvää ja vaihtelua letuille!

Wilfan kone on kyllä yliveto. Vähän kallis, mutta ainakin ekan kerran jälkeen joka pennin arvoinen. Teki tasaista jälkeä, säädettävä termostaatti varmisti, että saan justiinsa sellaisia vohveleita kuin haluan ja eikä savuttanut! Piti vaan jättää vohvelipino odottamaan huomista ja toivoa, että ne ovat vielä hyviä huomennakin, kun pitäisi niitä työmaalla tarjotan mansikkahillon ja kermavaahdon kera.
           Nyt onkin taas vatsa valitellut herkuista koko illan. Ei olisi pitänyt ottaa niin paljon maistiaisia...

Tuntuu uskomattomalta, että huomenna pitää taas nousta töihin. Tämä on ollut MELKEIN kuin kesälomaa, että on saanut olla viikon omineen - lukuunottamatta niitä 8 tunnin työpäiviä...
          Tänään mietin, että miksi ihmiset aina katsovat moitiskellen, kun erehtyy huokaisemaan töistä tai siitä että väsyttää. Aina tulee kommenttina, että "ajattele, kaikilla ei ole työtä!". Kai minä nyt sen tiedän ja tottakai olen kiitollinen ja tyytyväinen ja onnellinen siitä, että on työpaikka mihin aamulla raahautua, mutta onko se sitten sellainen pallo jalassa, ettei siitä saisi koskaan sanoa mitään negatiivista tai valittaa, jos työ tuntuu raskaalta tai väsyttää?
            Vähän sama kuin nuoret äidit (tai äidit ylipäänsä) eivät saisi sanoa, että lapsen hoito väsyttää. Heti sanotaan napakkaan sävyyn, että kaikki eivät lasta saa, vaikka miten yrittäisi, että ole nyt vaan hiljaa ja onnellinen, että sinulla lapsi on!
            Pitäisi vaan olla onnellinen ja sulkea suunsa oikeastaan kaikesta.
            Ei kaikilla ole samoja asioita, ei tässä maailmassa kaikkien elämät ole samanlaisia. Toiset ovat työttömiä, lapsettomia, naimattomia, kodittomia, ilman ruokaa, ilman vaatteita, sairaita, onnettomia, masentuneita, sokeita, kuuroja, liikuntakyvyttömiä... Lista on loputon. En minäkään vetäisi teippiä niiden naisten suun eteen, jotka sanovat, etteivät aina jaksa miehiään, vaikka minulla ei miestä ole... Ei se sitä tarkoita, etteikö ne naiset olisi onnellisia miehistään ja siitä, että on joku jonka luokse tulla. Ei kaikesta onnesta aina tarvitse pitää, vaikka se onkin.
             Minä rakastan työtäni, mutta en aina jaksa sittenkään.
             Hohhoo.
             Selvästi minun ajatukseni ja mielialani on riippuvainen valon määrästä. Heti alkaa ajatuksetkin harmaantua ja pimentyä, kun aurinko häviää...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
91. juoksupäivä (31 vkoa takana)
- 5km metsätie (30min)
- juoksu kulki ihan kivasti, pitäisi alkaa pidentämään vähän lenkkiä, mutta nämä 5km lenkit ovat niin passeleita työpäivän päätteeksi. Pitänee sitten ottaa tosissan pidempiä syksymmällä
- vähän pisti palleaa puoli matkassa, mutta se meni aina nopeasti ohi.
- välipalakin taisi olla vähän surkea juoksua ajatellen
- ryhtiin pitäisi saada korjausta, olen ajatellut ottaa 1000 vatsalihaksen haasteen vastaan, kunhan nyt pääsen sinne asti...
- +14, kolea ja kylmä ilta. Tuli vähän kylmä juoksun jälkeen, joten ei tehnyt mieli mennä uimaankaan vaan lämpöinen suihku veti puoleensa enemmän...

Hemmottelua, hemmottelua...

Olen miettinyt tänään ja toissapäivänä ja koko viikon oikeastaan, että miksi meillä ukkostaa kun ei ole helteitäkään (ennen kuin joku säämies kertoo jotain luonnontieteellistä syytä, niin tarkennan, että kysymykseni on pikemminkin sellainen sateisiin väsyneen mielen parkaisu...)? Tänäänkin oli koko päivän semmoinen harmaa, pimeä ja pilvinen päivä. Jatkuvasti sen oloista, että kohta sataa - eikä satanut kuitenkaan!
            Pesin tänään auton. Tai siis laina-auton, vuokra-auton, pakon edessä haltuun otetun isän auton. Isä palailee pikkusiskon remontti-työmaalta kenties alkuviikosta ja ajattelin palauttaa auton paremmassa kunnossa kuin mitä sain. Aika ravassa ja liassa se olikin, pitäisi seuraavien helteiden aikaan (?) tehdä kunnon pesu ja vahata, mutta ensin pitäisi saada omakin auto kunnossa takaisin ennen kuin alan miettimään toisten autojen vahauksia.
             Töitä minulla olikin vasta illalla, kuuden maissa. Porukka tuli Kuopiosta asti vain laskeakseen arkun maahan. Kolmen tunnin ajomatka mennen tullen. Ei käynyt kateeksi. Minä mieluummin teen työpäivät ns. virka-aikana, en mitään "kuutamohommia", mutta kokemus se oli tämäkin. Muut lämmittivät lauantaisaunojaan ja minä seisoin mustissa ja laskin vainajaa kuoppaan.
              Heti kun kotiin pääsin laitoin minäkin saunan lämpiämään. Olin ansainnut kuumat löylyt.
              Palkitsin itseni vähän muutenkin, kun selvisin jälleen yhdestä viikosta hengissä. Ja milläs minä muulla itseäni palkitsisin kuin kirjoilla ja elokuvilla.

Nämä herkut sain tänään hakea postista. Kun postipoika etsi hyllystä oikeaa pakettia, meinasin sanoa, että anna se kaikista isoin, missä on eniten kirjoja ♥ Entisetkin vielä lukematta ja lisää pitää haalia! Tämäkin on kai eräänlainen tauti tai sairaus. En vain tiedä mitään niin ihanaa kun kirjapaketin kantaminen kainalossa, ja harvoin saa kantaa näin montaa kirjaa yhtä aikaa! Oujee!

Nämä ihanuudet puolestaan sain jo pari päivää sitten ihan ihka omaan postilaatikkoon. Kerrankin oli postilaatikko tupaten täynnä, kun lehden kanssa laatikossa lojui isohko paketti elokuvia! Tässä oikeastaan näkyy minun leffamakuni ristiriita. Ällön romanttinen elokuva, jonka jälkeen pitää mennä pesemään kädet kun ne ovat niin siirapissa ja sitten taas toisessa laidassa maailmanlopun katastrofielokuva, jossa kaikki muut selviää hengissä, paitsi maailman pelastavat sankarit (siis näin yleensä, kyseistä leffaa en ole vielä katsonut...). Nämä elokuva-kategoriat ovat ehdottomasti lähinnä sydäntäni. Mieluummin tietty yhdessä, romanttinen katastrofi-leffa!
             Lupasin eilen kertoa eilisestä ostoksestani, mutta sen postaus jää vielä huomiselle. En ehtinyt tänään kokeilemaan, mutta tässä pieni maistiainen. Otin ostoksen pakkauksen kyljestä kuvan, mutta huomenna voisi sitten ottaa ihan "action-kuvia" kun kokeilen miten härveli toimii!
             Tadaa!

Ikioma vohvelirauta!
              Edellinen savutti ja oli niin törkeässä kunnossa, joten päätin tuhlata palkkarahani suntiotöistä tällä kertaa sitten tähän. Huomenna olisi tarkoitus kokeilla saanko aikaiseksi vohveleita... Ja ajattelin viedä huomenna vinon pinon vohveleita töihin, kun konemiehetkin tulee peittämään hautaa niin saavat vähän vaivan palkkaa. Siis jos onnistun vohveleita saamaan!
              Nyt kuitenkin tämä kuusipäiväinen viikko vei voimat ja taidan painua iltalenkin kautta yöpuulle. Huomenna aion nukkua kuin kreivär von Bashenvosvhen enkä nouse ennen kuin sänky lahoaa alta! Tai minä lahoan...