Myrskypyöräilyä

Heräsin tänään kolmanteen kellon vaativaan pirinään. Pääsin jo istumaan kun piti vielä testata tyyny uudemman kerran, jotenkin näytti niin korkealta, että oliko se varmasti oikean korkuinen..Nuupahdin uudelleen 10 minuutiksi. Torkku mikä torkku.
       Vaikka töissä oli edessä leppoisa perjantai perjantaitöineen, niin jotenkin varmaan viikko painoi mielessä ja jäsenissä, sillä oli todella väsyttävä päivä. Haravoitiin ja parannettiin maailmaa Aikun kanssa. Meillä on aina perjantaisin tosi hyviä keskusteluita likkojen kanssa - tänään oltiin Aikun kanssa kahdestaan, mutta keskustelun taso pysyi samana. Ollaan koko porukka melko saman ikäisiäkin vielä (kun oikein kovasti pyöristys-sääntöjä venytetään..) joten elämässä liikuskelevat asiat ovat aika pitkälti samanmoisia.
        Erinomaisia keskusteluja kuitenkin ja upeita naisia ♥
        Tykkään.
        Tänään naurettiin perjantainaurut, kun pomo tuli iltapäivästä merkkaamaan hautaa ja sanoi, että joku lintubongari oli bongannut niiden hautausmaan männysta ampuhaukan. Nauroin, että niin varmaan! Mies bongaa tolkuttomalla putkella hautausmaalla, selittää jotain haukasta ja pomo uskoo ja innostuu haukasta kuin pikkupoika uudesta lapiosta. Taisi olla bongauksessa ihan toisenlaiset tipuset... hih.

lainattu: comingsoon.com

Oltiin suunniteltu leffailtapäivä vähän yli kolme ja kun pääsin kahden maissa töistä, piti olla taas kuin Clark Kent Supermiehen puvussa. Suihku, bolognese kippo naamaan ja asento. Äiti ja isä näkivät Juniorin ensimmäistä kertaa ja kehuivat poikaa komeaksi ja reippaaksi. Sellainenhan se ♥
       Leffateatteri oli täynnä pieniä ihmisenalkuja. Selvästikin kesälomat meneillään kun meinasi niihin ihmistaimiin ihan kompastua. Minusta lasten elokuvissa on juuri se älyttömän hauskaa, kun lapset ottavat leffat niin eri tavalla. Välillä hauskojen kohtausten jälkeen kuuluu vielä monta kertaa stereona repliikit ympäri salia! Tällä kertaa oli jotain teknisiä ongelmia elokuvan alussa kun ääntä ei kuulunut. Miehenmurri totesi tyynesti kun leffa rupesi pyörimään ilman ääntä, että "ai, tämä oli kuuroille...viittomakielinen versio" ♥
        Äänet saatiin ja leffa nauratti monessa kohtaa niin, että meinasi lapsena leikatut tyrät uusia! Eniten hymyilytti se, että minulla oli ihan omat kohdat missä minua nauratti ♥ Kätyrit, nuo pienet keltaiset veijarit, varastivat kyllä shown tämän tästä, vaikka minusta varsinkin Agnes, lapsista pienin oli ihan huippu yksisarvis-fanaattisuudessaan... Ehkä siinä oli jotain tuttua...
         Suosittelen kuitenkin lämpimästi kaikille lapsille ja varsinkin lapsenmielisille. Joskus on hyvä palata nauramaan niille jutuille, joille ei ole enää pitkiin aikoihin muistanut nauraa.
         Käytiin haukkaamassa vielä Subwayt ja ostettiin Miehenmurrikalle partatrimmeri ♥ Hekotutti sisäisesti, kun Murrikkaa pelotti vähän minun uhkaus parran trimmauksesta. Pikku puudeli ♥
        Olin täksi illaksi vielä suunnitellut pyöräretkeä maalle, joten kun leffareissulta palauduin, vaihdoin vähän nuttuja ja hyppäsin pyörän selkään.

Nostalginen sillan ylitys. Pyöräreissu aluillaan ♥

Pelotti, että känny tippuu kädestä...

En ole pyöräillyt sitten syntymän eli todella kauan on viime kerrasta, jolloin olisin pyöräillyt enemmän kuin pieniä pätkiä kahdesta kahteenkymmeneen metriin. Jännitti hyvällä tavalla, kun pyörä tuntui niin kummalliselta aluksi. Totesin vain jälleen vanhan sanonnan oikeaksi, että se on kuin pyörällä ajo: kun sen kerran oppii ei sitä unohda.
      En ollut unohtanut ja muutaman mutkan jälkeen alkoi sujua.
      Kaupungista maalle on matkaa noin 30km. Reitti on tuttu jo ihan muksusta, kun ajettiin joka kesä pyörät maalle. Ei siis mikään yllättävä reissu, mutta täynnä ihan samanlaista hullua ja lapsekasta iloa kuin silloin aikoinaan, kun pyöräilin siskojen kanssa kesälomille maalle ♥
       Ensimmäiset kunnon vauhdit ja vauhdinhurmat koukuttivat. Tuntui kuin olisi ollut vapaa ja villi!
       Puolet matkasta oli melko tasaista pyörätietä, vain muutama korkeampi mäki ylös kivuttavana, mutta kun käännyin meille päin isommalta tieltä alkoi se jatkuva mäenrinteen kipuaminen. Ylös, alas, ylös, alas, vieläkin ylemmäs. Mäkiä oli koko ajan ja toinen toistaan pidempiä ja jyrkempiä.
        Ilokseni kuitenkin huomasin, että kai se kroppa jotain oli juoksemisesta saanut osakseen, sillä vaikka etureisissä tuntuikin polkeminen ja puuskuttikin ylämäen kriittisissä hetkissä, niin kun pääsi rinteen päälle pulssi tasaantui todella nopeasti ja jaloissa oli potkua jälleen seuraavaan koitokseen.
         JEE!

Tuulee niin että emäntä meinasi olla syrjällään avoimilla suorilla!

Muutenkin kintut olivat hyvässä kunnossa. Kengät eivät olleet ihan parhaimmat pyöräilyyn kun ei ollut minkäänmoista kantapohjaa, mutta kestihän tuo kinttu polkimella kuitenkin. Sattui vain taas minun tuurillani kesän ensimmäinen kesämyrsky samalle illalle ja tuuli koko ajan vastaan niin että alamäessä piti polkea että pääsi alas!
      Noh, ainakin oli haastetta ja vastusta.
      Kolmekymmentä kilometriä ja 1h 43 minuuttia ja olin kotona. Kintuissa tuntui vähän, mutta eniten otti osumaa ns. privatit osat... Satula olikin äkkiseltään aika kova... Katsotaan nyt istuuko tämä emäntä ollenkaan huomenna vai meneekö seisomiseksi, eh.
      Älyttömän mukavaa oli ja varsinkin, kun reissu ei ollut semmoinen rutistus kuin olisin luullut vaan jonkinmoinen kunto auttoi tekemään ajomatkasta enemmänkin huisin hauskan! Olin into pinkeenä koko matkan!

Silta jälleen...

Äiti oli heti kotona että luuli jo minun pyörtyneen pihamaalle kun jäin isän kanssa suustani kiinni talon kulmalle enkä tullut heti sisään. Nauratti. Ihan niin. Minähän pyörryn dramaattisesti aina kun voin!
        Muuten oli juuri sopivasti päällä, mutta niskaan tuuli koko ajan vähän kylmästi. Haudoin sitä saunassa ja kohta lämmitän vielä kaurapussin niskaan illaksi ennen unta, ettei mene niska jumiin... Ihan mahdoton se tuuli kyllä oli! Myrsky.

Kotinurkkien liepeillä rannat muuttuivat pelloiksi..

Miehenmurun kanssa puhuttiin vielä illalla puhelimessa ja olipas hauskaa! Nauratti taas niin kovin jo pelkästään se hyvä mieli, että näki toista taas pitkästä aikaa vaikka Securitas meitä pitikin silmällä jälleen. ♥
      Rakastan sitä, että meidän jutut "lähtevät lentoon" eli kun toinen aloittaa jonkun älyttömyyden niin toinen jatkaa sitä sujuvasti ja juttu vain paisuu ja kasvaa mahdottomaksi. Ja nauru maittaa! Tykkään meidän väleistä juuri sen takia, että nauretaan aika paljon yhdessä ♥ Nauruhermot samoissa kohdissa!
       Mutta ikävähän siitä jäljelle jää, kun puhelu loppuu eikä toinen enää olekaan siinä. Ei pysty kiepsahtamaan kylkeen kyhnäämään eikä katsoa hymyä täynnä oleviin silmiin. Sitähän sitä kaipaa eniten. Että toinen olisi siinä, kosketuksen päässä ja tiukasti kiinni omassa kyljessä. Puuttuva palanen, sydämen toinen puolisko ♥
        Minun ♥

Huomenna olisi muutaman tunnin työpäivä. Ei paha, ja onneksi vielä niin, että se alkaa vasta 12 maissa. Ei tarvitse ihan viideltä nousta! Huh hei.
      Kyllä tulee taas viikonloppu tarpeeseen.
      Ei olisi tätä viikkoa enempää jaksanutkaan.
      Ja loppuun voisin lainata Itse Ilkimys leffan Cruta: sitä etsii yksisarvista, mutta saakin vuohen.
      Jep.
      Sepä se ♥

Väsy... (ja kasvimaan kuulumisia)

Tänään oli hyvä tulla kotiin.
       Olen pohdiskellut näinä kuukausina tätä minun oloani moneen otteeseen, mutta en oikein pääse jyvälle mistä tämä pohjimmiltaan johtuu. En vain saa itseäni sellaiseen "lentoon" kuin joskus näiden töiden kanssa... Ensi viikon loma tekee hyvää ♥ Saa irrota kokonaan tästä karusellista ja elää välillä ihan vaan lomaa ♥
        Oltiin Aikun kanssa tänään kahdestaan työmaalla kun Anni oli vapailla. Molemmilla oli vähän huonosti nukuttu yö takana, minulla vain muuten heräilyjä, mutta Aikku oli nukkunut vain muutaman tunnin. Olimme siis oikein oiva parivaljakko tämän päivän. Nukkuneen rukous ja sen kaveri. Ei pannu hanttiin yhtään Aikkukaan, kun vihdoin kolmen jälkeen päästin sen töistä ja huikkasin heipat. Kypsä kotiinlähtöön, kuten minäkin.

Äiti ja isä olivat ahkeroineet tänään kasvimaalla ja kitkeneet 1/3 alueesta. Porkkanan ja sipulin. Meidän poloinen-porkkana on pientä sinttiä. En kai minäkään olisi näin kylmässä kasvanut mihinkään, mutta porkkanasta ei näy maanpinnalla vielä kuin pienet haivenet! Noinkohan me porkkanoita syksyllä saadaankaan...
       Noh, eipä kasvimaan muutkaan osa-alueet mitenkään vallan komeina vielä idä (paitsi rikkaheinät), joten lämpöä vaadittaisiin tänne ja heti!

Meidän porkkanat... tuolla jossakin...

Se mistä me saamme taputella itseämme olalle on kurkku ja sen esikasvatus. Taimet ovat kasvaneet pienistä sirkkalehdistä oikein kookkaiksi kurkuiksi ja niin napakoiksi että jos ei noista taimista tule suolattavia kurkkuja niin jo on kumma ja ihme!

Minun kurkkuni ♥

Ollaan vielä pidetty muovia päällä, kun yöt ovat niin kylmiä. Harmittaisi vaan jos paleltuisivat kun ollaan saatu ne tänne asti tulemaan.
        Itseäni harmittaa eniten se, etten ehdi kasvimaalla muuta kuin kääntymään. Nurmikko vie ajan aina illasta ja sitten muina päivinä, kun olisi aikaa, sataa. Haluaisin kyykistellä kasvimaalla, kitkeä omia kasvattamiani taimia, tehdä kaikkeni syyssadon onnistumiseksi... Mutta jospa se aika vielä tulisi. Vaikka tulevana lauantaina, kunhan töistä pääsee...
         Sadan kilon painoinen huokaus.

Naapurit toivat iltasella pellolle vielä pari uutta mullikkaa. Nämä olivat vähän pienempää versiota ja joutuivat heti isompien tönittäviksi. Näyttivät nuoremmille oitis nokkimisjärjestyksen. Samanlaistahan se taitaa olla eläintenkin kanssa, että heti ollaan kimpussa kun tulee uusia naamoja eteen. Melko sopuisasti ne öttiäiset kuitenkin olivat sitten jo iltasella, joten kai ne sopeutuivat kuitenkin laumaan.
        Tein uusillekin tulokkaille selväksi missä menee raja.
        Minun puoli, teidän puoli.

Pitkästä, pitkästä aikaa oli lämmin päivä. Ei helteinen, mutta lämmin. Tuntui hyvältä fyysisesti ja henkisesti, ja äiti sanoi heti kun tulin kotiin, että olen saanut aurinkoa. Naamasta ohimot ja poskipielet punoittivat, kun lippalakki suojaa muun osan naamaa. Ihmeellisesti auringonvalo vaikuttaa mielialaan, vaikka olisikin väsynyt ja nuupahtanut työviikon hulinoista, niin kun ei satanut mitään niskaan vaan aurinko paistoi silmään niin olin paljon paremmalla mielellä.
        On ollut vähän mieli maata myöten.
        Osaltaan säästä ja osaltaan tästä yleisestä olosta, jonka alkuperää en ihan varmaksi osaa sanoa. Jokin osuus on kuitenkin työmaalla siihen, että ei ihan tunnu semmoiselta kuin pitäisi... En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä?

Kävin iltasella uimassa ja olin kyllä vähän yllättynyt, kun vesi oli viikossa muuttunut kylmästä siedettäväksi. Tämä emäntä polski ja kellui ja lillui jo ihan kuin kesällä kuuluukin! Ja miten ihanaa se oli! ♥ Kaipasin uimistakin ihan vallan mahdottomasti ja nyt kun alkukesä on mennyt oikeastaan polskimatta niin tämäniltainen uiminen meni luihin ja ytimiin asti ♥

Uin ensimmäistä kertaa "uudessa omassa rannassa" ja tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että sain uida pienessä poukamassa. Pohja oli hyvä ja hiekkainen, vaikka kauempaa sitten löytyikin kaislanmuhjua pohjasta. Polskimiseen oikein oiva paikka ja mikä parasta - sain uida täysin yksin!
     Uiminen vaikuttaa minuun vähän samalla tavalla kuin juoksu. Mieli huilaa, pää tyhjenee ja kroppa rentoutuu ♥ Mieletön vaikutus pelkästään sillä, että ympärillä on vesi. Olen varmaan ollut entisessä elämässäni särki ♥

Miehenmurrikkaa oli ikävä.
      Iltainen puhelu oli varsin vaisu kun olen niin väsy, mutta oli kiva kuunnella Miehenmurun ääntä. Se jo auttoi ♥ Huomenna nähdään leffan merkeissä kun viedään Juniori katsomaan Itse Ilkimys 3:sta! Eihän se ihan samanlaista näkemistä ole kun se, että nähdään ilman aktiviteettia, mutta saa ainakin pitää kädestä ja olla lähellä.
       Vierihoitoa.
       Voi kunpa voisi jäädä muutaman viikon lomalle...

Päivä, joka päättyi nauruun ♥

Olen lukenut, että stressi lyhentää naisten geenejä nopeammin kuin miehillä (ja maailma muka tasa-arvoinen paikka!) ja näin ollen vanhentaa naisia nopeammin kuin miehiä. Kenties täysin totta, vaikka en ole omia geenejäni vielä mitannut lyhenemisen uhkassa... Sen minkä olen huomannut, että hihat palavat työmaalla nopeammin kuin ennen. Semmoinen asia, jonka vielä viisi vuotta olisin sietänyt, murissut itsekseni ja nurissut pahan pois, niin nyt se tursuaa yli kuin täysi lasi vesisateessa!
      En tiedä onko omien puolien pitoa vai tyhjästä meuhkaamista, mutta tämän asian olen huomioinut. Olen rauhallinen sielu tai ainakin olen semmoisena itseäni pitänyt ja siksi kai huomaankin tämän kiehahtamisen selvemmin, kun se eroaa ns. normaalista niin paljon... Ehkä työpaikka tekee pinnalle saman minkä stressi geenirihmastolle?!

Tuntematon koiran pallero juhannuskokon katsomosta. Annoin tälle naperolle nimeksi Herra Löppönen ♥

Sataa, paistaa, sataa, paistaa, sataa. Meidän päivät alkavat muistuttamaan strippausbaarien esitystä, kun välillä riisutaan ja sitten taas puetaan päälle. Tässä meidän tapauksessa riisutaan tosin vain sadeasut ei ihan eevan asuun asti...
     Voisiko sanoa, että aika raivostuttavaa tämä tämmöinen. Ihan kuin eläisi jossain koe-eläin labrassa missä joku painelisi napeista erilaisia sääilmiöitä ja katsoisi miten reagoidaan! Onneksi minulla on aivan mahtavat tytöt työmaalla ♥ Tänään justiinsa ajattelin kun naurettiin jollekin ihan kahjolle jutulle vatsat kippurassa, ettei tämmöistä hommaa jaksaisi kauaa jos olisi huono porukka, mutta tämmöisten naisten kanssa kuin minulla on, työ on hauskaa ja joskus jopa ratkiriemukasta ♥
       Ihanat ♥
       Voi kun osaisin sen niille sanoa oikein enkä väsyttäisi niitä puolikuoliaiksi...

Kotona söin makaroonilaatikkoa ja meinasin nuupahtaa istualtani... Äiti ja isä olivat terveyskeskuksessa kun äidin jalan turvotus ja punoitus vaan pahenee eikä parane. Kuumetta on ja tulehdusarvojakin ylhäällä. Mikä lie siinäkin? Säpsähdin niiden tuloon, kun tulivat kotiin. Kömmin ruohonleikkurin selkään ettei jäisi huomiselle niin paljon.
      Taivas uhitteli pilvillä, mutta ei se mitään satanut - onneksi. Kylmä siinä kuitenkin oli istuksia kun tuuli aika kylmästi. Missä ne helteet nyt oikein luuraavat?? Menee kesä hukkaan, kun on yhtä lämmintä kuin talvella! Mie en kestä!
      Iltasella lähdin vielä lenkille. Laitoin pitkät lahkeet ja pitkät hihat, mutta tietysti se sitten paistoi koko lenkin ajan niin, että tuli ihan hiki niissä vermeissä. Lenkki sujui muuten hyvin ja vaikka lopussa vähän väsähdinkin, niin teki hyvää. Huomaan, että kun myöhään juoksee niin käy vähän kierroksilla pitkälle iltaan... Pitää vähän rentouttaa kroppaa venytyksillä ennen nukkumaan menoa.
     Miehenmurrikan kanssa puheltiin puhelimessa ja alkaa taas olemaan ikävä toisiamme ♥ Murrikka sai minut taas nauramaan, oikein hekottelemaan ja rakastan sitä ominaisuutta Miehenmurussa! Sen huumorintaju on niin lähellä omaa nauruhermoa, että ei tarvita mitään ihmeellistä juttua kun meillä molemmilla on hauskaa ♥ Ihana on!
      Kun päivä päättyy nauruun, on elänyt hyvän päivän, vaikka jokainen hetki päivässä ei olisikaan naurattanut.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
358. juoksupäivä (130 vko)
- 2230 km
- 7.2 km kylälenkki (40min)
- nopea tempoinen ja rivakka juoksu tahti koko matkan, lopussa pientä hyytymistä
- jalat jaksoivat ja toimivat moitteettomasti melkein koko matkan
- ryhtiä piti oikein miettiä, että pysyy, mutta melko hyvin kesti kasassa
- pakaroihin alkaa löytyä aktivointia ja selvästi jelppaan jo juoksua takareisillä ja pakaroilla, mutta lisäapu ei ole pahitteeksi
- olen saanut käsiä aika hyvin mukaan
- ja askel rullaa jo paremmin eikä kenkä muuta kuin käy maassa
- +14 aurinkoinen, sateenjälkeinen ilta, vähän kolea tuuli, muuten ihan lämmin

Fiilis hakusessa...

Mietin tänään, kun kyykittiin sadevaatteet päällä, että häiritseekö sää näin paljon talvella kuin mitä se kesäkuukausina tekee? Kaipa. Kyllä muistan tuskailleeni plussakelejä silloin kun pitäisi olla kovimmat paukkupakkaset, mutta se ei ole ihan sama kuin nämä kesän kalseat päivät. Talvea riittää iäisyyden, mutta mahdollisuus kesää kestää vain muutaman kuukauden.
       Tänään satoi puolen tunnin välein.
       Sadevaatteet roikkuivat niskassa milloin napit auki ja milloin tiiviisti ylös asti napitettuina. Kyykittiin aamusta kukkien parissa, jokainen oman huppunsa alla ja omien ajatustensa kanssa. Ei puhuttu toistemme kanssa kahteen tuntiin juuri mitään, kun tehtiin Aikun ja Annin kanssa jokainen omaa riviä ja kukapa sitä hupun alle olisi mitään kuullutkaan.
         Ehti ajatella paljon kaikenlaista.
         Enimmäkseen minä ajattelin Miehenmuruani, ensi viikon kesälomaa ja Hangon hiekkarantoja ja helteitä, jotka tulevat ensi viikoksi Suomeen jäädäkseen ♥ Olen optimisti tämän asian suhteen. Ostin tänään, kun kävin vähän vaatekaupoilla töiden jälkeen, muutaman hihattoman paidan enkä ainuttakaan pitkähihaista. Aion saada kesähelteet Suomeen vaikka väkisin. Mukaan tarttui myös college-housuja ja shortsit, kun ei taida näihin jalkoihin enää muut mahtua.
        Kahden ja puolen kilometrin huokaus.

Päivän lopuksi meillä oli töiden puolesta ensin vähän tutustumista naapurihautausmaan uudenkarheaan taukotiloihin ja sitten fysioterapeutin luento ja "jumppa" työergonomiasta. Hyviä venytyksiä fyssari näytti ja tarttui ihan hyviin juttuihin, mutta... Jotenkin se on niin teoreettista. Itse työ on aika raadollista ja aina ei pystytä tekemään ergonomisia tai oikeita valintoja. Esimerkiksi jalkineet ovat yksi miinus, joka vain täytyy meidän hommassa sietää. Jos on märkää niin kumisaappaat jalassa ollaan koko päivä, vaikka kävisi jalkoihin ja selkään kuinka... Ja muutenkin. Olosuhteet eivät aina ole optimaaliset vaan joskus pitää myös kuormittaa kroppaa vähän vaikeissakin paikoissa.
       Poimin fyssarin jutuista itselleni hyödylliset vinkit ja jätin ne muut, varsin teoreettiset ohjeet ihan vain ohjeiksi.
        Työpäivän jälkeen väsytti. Oikeastaan ihan kaikki.
        Nukuin kevyttä unta puolitoista tuntia ja sitten kävelin vähän pihamaalla kun oli sateesta taukoa. Kukkapenkit rehottavat ja ruoho on kasvanut taas mahdottomia! Kasvimaallekin pitäisi saada kuokkaa maahan, mutta miten menet kun koko ajan sataa...

Uimaan menoa harkitsin vielä ennen iltapalaa, mutta sateinen päivä teki olon jotenkin viluiseksi eikä uiminen houkutellut. Pitäisi saada uiminenkin ohjelmistoon eikä värjötellä rannalla. Kaipaan sitäkin. Iltaisia uinteja ja sitä olotilaa kun iltasella saa kömpiä peiton alle iho lämpöisenä viileän uinnin jälkeen... Kaipaan "omaa rantaani"...
      Ei ollut ihan paras fiilis tämän päivän annos.
      Toivottavasti huomenna olisi parempi.

Vaihteet jumissa arjen alkuun

Arki alkoi ja kovin nahkeasti.
       Aamusta en olisi millään jaksanut nousta, vaikka ensimmäinen asia jonka näin oli Miehenmurrikan rakas naama. Tai ehkä juuri siitä syystä. Meillä oli rentouttava ja oikeasti todella nollaava juhannusloma Murrikan kanssa ja nautiskelin kolmesta päivästä kuin se olisi ollut kolme viikkoa! Ehkä juuri siksi arjen alku tuntuikin taas niin vaikealta...
       Sanoin kyllä Miehenmurulle aamulla, että minulla on vakava asennevamma nyt tähän arjen aherrukseen...
       Nollaus tarkoitti myös aika täydellistä aparaattitaukoa. En oikeastaan roikkunut koneella enkä riiputtanut puhelintakaan mukana oikein missään, tosin en minä yleensäkään puhelimella kamalasti muuta tee kun soitan ja tekstaan, kun en omista älyllistä luuria vaan ihan sen tavallisen. Koneella en roikkunut kuin eilen, kun etsittiin ja pohdittiin ja mietittiin meidän kesälomaretkeä.
       Teki muuten tosi hyvää sekin, että ei ollut missään tekemisissä koneiden kanssa.
       Eikä edes tehnyt tiukkaa! Hurraa, en ole vielä niin riippuvainen tästä nykyteknologiasta!

Käytiin lauantaina rentoutumassa muutenkin, nimittäin kalastamassa. Meidän vene on ollut monta vuotta vailla sille kuuluvaa huolenpitoa ja puuveneenä se ei ihan yksinkertaista ole muutenkaan, vesille lähtö, joten tyydyttiin rantalenkin laiturille. Ensin tuntui ettei kala syö sitten millään ja ääneen epäilin Miehenmurulle, että syökö kala muka näin lähellä laituria.
      Sitten kun se rupesi syömään niin sai olla koko ajan vaihtamassa matoa koukkuun kun ruokittiin pienet kalan sintit meidän madoilla. Eipä ollut soppakaloiksi eikä paistoon! Isompia oli meidän madot, mutta ihmeen rentouttavaa puuhaa se silti oli ♥

Kuvasin juhannuksena myös AIVAN MAHTAVIA alppiruusuja sekä äidin ja isän pihalta, että tuosta omalta kulmalta. Äidin ja isän alppiruusu on jo melkein 20 vuotta vanha ja kukintakin sitä laatua ettei ole pitkiin aikoihin ollut yhtä komeana niiden puska. Omani on vielä niin nuori, että kukkien määrä ei vielä ole niin valtaisi, mutta kokoonsa nähden sekin teki yllättävän paljon nuppuja!

Äidin ja isän pihan alppiruusut ♥ WAU!

Tänään oli töissä taas semmoinen päivä, että oli oikein hyvä että äiti oli tehnyt minulle töiden jälkeen makaroonilaatikkoa, lohturuokaa... Potkittiin taas kuvaannollisesti päähän koko päivä ja kun odotin jotenkin sellaista seesteistä päivää juhannuslomalta palatessa... pah!
    En jaksanut kuitenkaan ottaa itseeni määräänsä enempää. Kimpuilin vähän aikaa, mutta kun ajoin iltapäivästä kotiin, oli pahin terä ärsytyksestä jo taittunut ja kotona sitten olin vain enää väsynyt päivästä. Pomo taas pääsi vähän höykkyyttämään, mutta kun en sanonut vastaan vaan otin kritiikin vastaan, ei sekään jaksanut ihan mahdottomia mäiskiä. Kai se näki, että nujerrettu olin jo, mitäpä sitä maassa makaavaa lyömään...

Minun oma alppiruusuni... ♥

Iltasella kävin lenkillä ja kylläpäs teki hyvää päästä taas lenkkipolun kanssa kahdestaan purkamaan päivää ja viikkoakin oikeastaan, kylkivamman takia viimeisestä juoksukerrasta on viikko! Toivottavasti nyt pysyisin ehjänä, sillä sen verran mukavaa juoksu taas tänään oli, vaikka jalat vähän ruosteessa olikin.
      Olen hyödyntänyt sairasviikkoni lukemisella. Ostin torstaina kirjakaupasta juhannuslahjaksi itselleni jälleen muutaman kirjan ja yksi niistä oli Kirsi Valastin Juoksemisen ilo. Siitä olen nyt juttuja päntännyt ja imenyt ideoita ja tekniikoita kuin Paavo Pesusieni! Tänäänkin juoksin, tai ainakin kokeilin juosta, rennoin silmin... varsin vaikeaa, sillä minulle rennot silmät merkitsivät melkein koko ajan kiinni olevia silmiä ja olen melko varma ettei Kirsi Valasti ihan sitä tarkoita kirjassaan. Toinen kikka kolmonen jota kokeilin oli lukemani keino saada askel rullaamaan: luin, että kun kuvittelee polkevansa kuin pyörää niin jalat pyörähtävät askeleeseen paremmin. Toimi kyllä ainakin osaltaan sekin pieni tekniikkajyvänen.
        Eli vaikka juoksutaukoa välillä näköjään tulee pakon edessä, voi senkin ajan käyttää hyväksi ja opiskella lajista lisää. Tässä lajissa kun ei ole koskaan valmis!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
357. juoksupäivä (130 vko)
- 2222.8km
- 5.8 km kylälenkki versio (36 min)
- juoksua taas viikon tauon jälkeen!
- kyljessä ei tuntunut oikeastaan yhtään ja jalatkin jaksoivat ihmeen hyvin, vaikka selvästikin vähän ruosteessa oli
- hengitys tasaantui hyvin muutaman kilsan jälkeen ja oli mukava porhaltaa sitten jo vähän rennommin metsätien märillä poluilla
- askellus parempi, vaikka keskivartalo lihasten huono kunto näkyi asennossa
- ryhti kesti kuitenkin hyvin siihen nähden, miten löysä olen keskikohdalta.. Hyi!
- ihanan raikas ilta, kun juuri ehti sataa kaatamalla ennen lenkkiä, +14 ja hapekas ilta ♥
- ihana laji, kertakaikkiaan!

Hyvää Juhannusta!

Hyvää, turvallista ja ihanaa Juhannusta ♥
     Täällä ollaan nautittu Miehenmurun kanssa täysin rinnoin vapaista ja rentouttavasta Juhannusaatosta. Vietiin iltapäivästä Juniori tivoliin, mutta muutoin on päivä mennyt hiljaisuudessa ja maaseudun rauhassa. Saunaa lämmittäen ja grilliruuasta nauttien.
      Aivan mahtavaa antaa hetkeksi kaikki lopsahtaa otteesta ja vain nauttia!
      Kylki on jo parempi eikä murtumia ollut kun siitä torstaina kyselin. Eli pikkuhiljaa varmasti revähdys tai repeämä lihaksessa paikkaantuu... Ehkä loppuviikosta tai alkuviikosta pääsisi VIHDOIN viimein vähän jo treenien makuun kunhan saan vähän kylkeä venyteltyä ja kivun pois. Tänään on kuitenkin otettu rennosti ja vain oltu paineita vailla ♥

Käytiin iltasella katsomassa kokkoa saunareissun jälkeen ja ilmakin näytti parastaan kun aurinko pilkisteli pilvien läpi ja loi ihanan, aurinkoisen illan kokon katsojien iloksi. Ajeltiin sitten vielä meidän "omaan satamaan" ottamaan vähän järvikuvia auringonlaskusta ja löysin itselleni myös uuden uimapaikan ♥ Hiekkapohjainen poukama jossa saa uida rauhassa sen minkä ui.
      Nyt ajateltiin Miehenmörrin kanssa kiepsahtaa viltin alle katsomaan leffaa ja nauttimaan Juhannusillan yöttömästä yöstä ♥

IHANAA JA RENTOUTTAVAA KESÄN JUHLAN AIKAA 

JA ILOA, RAKKAUTTA JA ONNEA ♥

Vain parhaat kylkipalat...

Huokaus.
       En tiedä enää mitä minä ajattelisin tästä kesän alusta. Minulla oli ihan toisenlaiset ajatukset tästä kesän aloittamisesta kuin mitä tämä on ollut. Olin suunnitellut aktiivisen, toimivan ja energisen kesän alun juoksun ja treenien parissa, olisin elämäni kunnossa, jaksaisin ja pystyisin tekemään asioita suurella energialla ja innolla ja ilolla.
       Toisin meni.
        Olin juuri pääsemässä juoksussa taas hyvään alkuun. Jalat alkoivat olla kunnossa pitkän epäonnisen kevään jälkeen ja olin löytämässä liikkumisen ilon ja onnen uudelleen, mutta eilen istuin jälleen päivystyksessä ja ajattelin, että ei voi olla totta.
        Yskän rippeet saivat aikaiseksi yllätyksen oikeaan kylkeen. Kipu yltyi eilen niin kovaksi iltapäivästä, että oli pakko lähteä näyttämään kylkipaloja lääkärille, joka epäili joko lihasrepeämää kylkivälilihaksessa tai kylkiluunmurtumaa (!!). Siinä vaiheessa ajattelin, että Taivaan Isällä täytyy olla kieroutunut huumorintaju, kun se luulee, että tämä on hauskaa!
        Tänään kävin sitten röntgenissä kuvattavana ja huomenna toivottavasti saan tulokset kuvista. Ja toivottavasti se olisi vain revähtymä/repeämä eikä mikään olisi poikki. Hitsinmoinen kipu kyllä aina yskiessä tuntuu tuossa kainalon alla olevissa kylkipaloissa, mutta hengittäminen yms. liikkuminen ei tee kamalan kipeää..
         Työmaalla olin normaalisti ja sekin jo vähän nauratti. Kylkiluut poikki ja minä työnnän ruohonleikkuria, mitähän vielä!? Lääkäri kuitenkin sanoi, että JOS kylkiluu on poikki niin ei se mitään suurempaa sairaslomaa vaadi, sitä vaan seurataan ja annetaan luutua... Justiinsa!
         Alan vain saada tarpeekseni tästä ylämäestä ja haluaisin nyt palata siihen alkuperäiseen suunnitelmaani energisestä ja iloisesta treenikesästä. Taitaa olla liikaa vaadittu vai?

Satoi aamusta, iltapäivästä parani ja illalla ukkosti. Nukuin koko illan, sekä lääkeväsymystä, että ihan vaan uupumusta. Olen todella väsyksissä kaiken suhteen ja tuleva juhannusbreikki tekee enemmän kuin hyvää.
      Miehenmurrikan kanssa aiotaan olla tekemättä mitään. Tuijotella toisiamme silmiin koko juhannus ♥ Kaipaan ihan vaan sitä, että ollaan, puhutaan ja kävellään ja ollaan yhdessä. Ei tarvitse mitään erikoisempaa edes tehdä, ihan vaan että saa toisen pitää vieressä ja lähellä ja olla nyhjätä omansa kanssa ♥ Saan ihan älyttömästi voimaa ja jaksamista Miehenmörristä enkä olisi enää yhtenä kappaleena ilman sitä.
       Vaikka kylkiluut mahdollisesti paukkuvat poikki niin olen tällä hetkellä vahvempi kuin ikinä, en ehkä luustoltani jos tuomio on poikki mennyt kylkiluu, mutta ainakin henkisesti tuntuu että rakkaus on vahvistanut minua aivan mahdottomasti ♥ Uskallan olla oma itseni täysin ja kokonaan ilman, että häpeilen tai pyytelen olemassa oloani anteeksi niin kuin viitisen vuotta sitten.
        Äiti ja isä ovat minusta huolissani. Sen huomaa aika monesta asiasta ja vaikka olen yrittänyt sanoa että enköhän minä tästä tokene ne paapovat kuin olisin pikkulikka. Tänäänkin kun nukutti koko illan, äiti kyseli että mikä boogie kun heräsin. Ei kuumetta, kylki kipeä, ei ihmeempiä. En haluaisi niitä huolestuttaa, kun tuskin tämä kuitenkaan kuolemaksi on...
       Juhannusta odottelen ♥ Saunaa, hyvää oloa ja rentoutumista.

"Minä väsytän itseni työssä, jota siksi teen. Että pimeyden hetkellä äänet ovat niin sanoneet..."

Kaikki valveutuneet auringonpalvojat varmasti tietävät, että aurinko vanhentaa ihoa. Ajattelin sitä tänään kun ajoin jälleen pihanurmeani. Minä vanhenen iholtani melko paikallisesti, sillä lippalakin reunan jälkeen aurinkoon jäävät poskipäät ja pieni pala ohimoa sekä leuka ja nenän pää... Mahdan olla hyvännäköinen vanhana naisena, kun muu iho on kimmoisaa kuin kaksikymppisellä ja naama on puoliksi lurpassa...
         Onneksi Miehenmurri on luvannut rakastaa minua ryppyisenäkin, vaikka olisin ryppyinen vain puoliksi ♥ Sellaista se on, tosirakkaus ♥

Töissä oli tänään vähän erikoinen päivä, kun työkaveri jäi eläkkeelle ja ensin juhlittiin aamusta, kun muu porukka haki päivänsankarin traktorisaatolla töihin ja sitten käytiin vielä suppealla omalla porukalla syömässä. Juhlakalu tykkäsi ja oli selvästi otettu huomioimisesta, vaikka vähän kyllä suunnitelmat kävivät kuralammikon puolella. Todistettiin vaan jälleen, että sitä sekavampi soppa mitä enemmän kokkeja!
         Olin vähän pahalla mielellä kahdesta syystä.
         Ensimmäinen oli se, että jouduin jättämään omat likat työn ääreen moneksi tunniksi, mutta lupasin etten unohda niiden ahkeruutta torstaina. Toinen syy pahaan mieleen oli se, kun menin Pääkallopaikalle hakemaan eläkeläistä syömään niin koko muu naisporukka nylki minut elävältä pelkillä katseilla.
           En kuulunut joukkoon. Olin lisuke ja ylimääräinen, jota ei kaivattu sinne missään muodossa - ainoastaan kenties kengänpohjaan poljettuna. Minä olen aina pitänyt meitä yhtenä porukkana, vaikka eri hautausmailla töitä tehdäänkin, mutta nyt minulle tehtiin asia harvinaisen selväksi etten kuulu niiden joukkoon millään lailla!
           Sitä paremmalta tuntui kun iltapäivästä pääsin oman jengin pariin ♥ Kuin olisi kotiinsa mennyt.
           Vähän rankka päivä, vaikka juhlakalu päivästä pitikin. Sehän siinä oli tärkeintä.

Kotona huomasin, että äiti ja isä taitavat olla minusta vähän huolissaan. Ne olivat haranneet kasvimaan, kun olin siitä viikonloppuna puhunut, että pitää kitkeä se ennen juhannusta ja kun menin ruuan jälkeen selvimään auringonkukka-alueitani niin ne tulivat heti nappaamaan haran käsistä ja sanoivat, että kyllä he kitkevät, että pääsen nurmea ajamaan...
         Puoleen yhdeksään nurmen ajo meni silti, vaikka äiti ja isä auttoivat vuoron perään pienissä kulmissa työnnettävällä. Nurmi oli lyhyttä, mutta kyllähän sitä taas riitti. Mutta KYLLÄ ON NYT KAUNIS PIHA ♥♥ Äsken kun kävin kävelemässä niin oikein sielu huokaili katsoi mihin suuntaan vain. Pihan puolesta juhannus saa tulla ♥

Iltasella puhuttiin Miehenmörrin kanssa melkein pari tuntia ja kun tuli puhe työmaan naisjoukon käytöksestä, pillahdin itkuun. Jotenkin fiilis oli niin pinnassa, ettei tarvittu kuin puoli sanaa Miehenmurrilta siitä, miten sääliksi minua kävi, niin tunne ryöpsähti pintaan... Pitkästä aikaan joku tuntui niin pahalta...
        Miehenmurriakin on niin ikävä, että olisi tehnyt mieli saada hali itkujen jälkeen eikä pelkästään puhua puhelimessa. Ollaan mietitty Juhannusta, että ollaan yhdessä, kun nämä meidän yhteiset hetket ovat nykyään niin vähäisiä.. Ikävä syö kuin nälkäinen hiiri leivän kuorta!
       Tehdään saunavasta, pystytetään juhannushaavat (olen lanseerannut juhannuskoivujen tilalle uuden hitin!) ja lämmitetään sauna ja pelataan mölkkyä ja Miehenmurri antaa minun voittaa ♥
        Ei tehdä mitään järkevää, löhötään ja katsotaan leffoja ja nautitaan vapaista. Miehenmurrilla alkaa vielä kaiken hyvän lisäksi kesäloma samoilla pyhillä, joten se menee sitten lomanalottajaiset samaan syssyyn. Minäkin tahtoisin loman... Edes viikon...
         Mutta kuten eräs viisas on joskus sanonut: kaikkea ei saa mitä haluaa.

P.S. Otsikko lainattu Samuli Edelmannin laulusta "Sinä olet aurinko"...

Kukoistava Kasvimaa

Tänä vuonna kasvimaa on pitkän pohdinnan tulos. Mietittynä on kumppanuuskasvit ja vähän viljelykiertoakin, mikä ei tosin meidän alueella kamalasti kannata kun vaihdellaan perunamaan ja kasvimaan paikkaa vuorotellen puolelta toiselle.
      Katsotaan nyt miten tämä kasvimaamalli pärjää. Ainakin olen hurjan innoissani, vaikka en ole oikein saanut aikaa vielä hirveästi kasvimaalla viettää aikaa. Haluaisin enemmän...
      Tässä on kuvia 19.6. olevan ensimmäisen harauksen jälkeen. Pientä tainta jo näkyy melkein kaikissa riveissä. Hurraa! ♥

Punajuuri ´Eqyptische Platronde' ja 'Detroit'
Lanttu  'Wilhemsburger'
Herne 'Sugar'
Jättiauringonkukka 'Evening Sun' ja 'Uniflows'

Auringonkukka eri värejä 'Fantasy Mixed'
Kurkku 'Rhensk druv Hg'
Tilli 'Pikant' ja 'Superdukat'
Persilja 'Moss curled 2'

Kehäkukat yms. 'Pacific Beaty'
Ruiskaunokki 'Blue boy'
Porkkana 'Nantes' ja 'Parabel'
Sipuli

Tänä vuonna kokeillaan myös nurmikäytäviä. Pitäisi vielä tehdä kunnon kanttaukset taas reunoihin, mutta taidan odottaa sen verran, että taimet kasvavat vähän pituutta niin näen paremmin. Nytkin melkein itketti kun katsoin, että oliko äiti harannut punajuuret ylös... ei kai ollut...
        Kasvimaahan hurahtaa, jos pääsee oikeaan fiilikseen. Se, että saa aikaiseksi omaa ruokaa on aikamoinen saavutus. Kovaa hommaa ja sitoutumista se vaatii, mutta kun syksyllä katsoo täysiä varastoja omaa juuresta niin se on kaikki vaivan arvoista.
        Nyt vaan toivotaan suurta kasvua ♥

Jarrutuspäivä ♥

Käyn vähän ylikierroksilla.
     Huomasin tämän jo puolessa välissä viikkoa, mutta vasta tänään minä annoin itselleni jarrutuspäivän. Ehkä olisi pitänyt antaa jo vähän aikaisemmin, sillä yksi päivä ei tuntunut olevan tarpeeksi.
      En tehnyt mitään.
      Tai siis luin kirjaa ja nukuin ja söin ja luin taas kirjaa, mutta mitään järkevää hommaa tai työtä en edes ajatellut. Unikin tuli ihan hyvin, joten univelkaakin kai jonkin verran on. Toivottavasti sain vähän siitä kuitattua, sillä eilen kun istuttiin taas iltaa Miehenmurrin kanssa olin oikein huonoa seuraa, kun pilkin unisena Miehen olkaa vasten vaikka miten yritin katsoa leffaa tai ottaa osaa keskusteluun...
       Olin vain niin lopen väsynyt ettei silmät kestäneet auki.
       Onneksi tuleva viikko on vajaa viikko ja loppupuolella olisi tiedossa 3 päivän loma. Tämmöiselle, jolla ei ole kesälomaa tiedossa (ei ole ollut pian 11 vuoteen), kolmen päivän loma on luksusta, oikea paratiisi ♥

Alkuillasta ukkoskuuro yllätti kovalla sateella ja pienellä möyryämisellään. Sen verran ukkosti, että napattiin töpseleistä piuhat irti ja luettiin kirjaa hämärässä. Äiti tosin rohkeana laittoi valot lukulamppuunsa, mutta minä luin kirjaa ihan vaan ikkunasta kajastavan valon valossa.
         Rentoutavaa.
         Ei voinut katsoa tv:tä eikä käyttää mitään aparaattia.
         Sai lukea kirjaa oikein luvan kanssa ♥
         Tykkään ♥

Jarrutuspäivä tarkoitti myös lenkkipäivää.
       Juoksu tekee fyysisesti hyvää, mutta myös henkisesti puhdistaa. Tänään oli kyllä melko tuskainen keli juosta, kun lähdin heti ukkoskuuron jälkeen ja ilmassa leijaili kamalan lämäskä, kostean lämmin ilma. Oli ihan liikaa päällä ja hiki pursui ensimmäisistä metreistä asti! Hoh!
        Juoksin "omaan rantaan" ja ikävä vihlaisi kovasti kun huomasin, että "minun rantani" uusi omistaja oli tehnyt muutoksia ja remontoinut rannassa olevaa saunaa. Ei sinne enää ole koskaan menemistä ja olen uinut siellä koko elämäni...
        Mietin tänään kun juoksentelin rantaan ja takaisin, että kiinnyn paikkoihin varmaan siksi, että minulla on ollut vähän luottamuspulaa ihmisiin. En ole elämässäni luottanut kamalan moniin ihmisiin ja ehkä se kiintymys on helpompi antaa paikkoihin, sillä ne ovat ainakin asioita jotka pysyvät varmemmin. Tämä kotitorppa on yksi ja tuo ranta toinen hyvä esimerkki siitä miten raastavan rakkaiksi paikat minulle tulevat ♥
       Onneksi Miehenmurrin kanssa on saanut opetella rakastumaan myös ihmisiin. Luottamaan uudelleen ja saada varmuutta siitä, että ihmisetkin pysyvät lähellä, vaikka ihmissuhteisiin kuuluukin se lopullinen luopuminen edelleen yhtä varmasti kuin ennenkin.
        Tänä iltana minulla oli vain suuri ikävä omaa rantaani, vaikka ikinä se ei ole minun varsinaisesti ollutkaan... ♥

Kävin iltasella vielä, juoksun jälkeen, pulahtamassa uuden rantani veteen ♥
       Kivikkoinen ranta teki reissusta vähän hankalaa aluksi, mutta sileä hiekka löytyi lopulta, kunhan pääsi pienestä kivimukulasta eroon. Vesi oli kylmää ja minun pulahdukseni oli jälleen näkemisen arvoinen. Olin kuin punnerrusasennossa ennen kuin läsähdin veteen. Pulahdin kaksi kertaa ja pomppasin sen verran nopeasti ylös, että ainakin refleksit toimivat!
        Hrr!
        Pitänee ottaa kuitenkin pulahtelut ohjelmistoon tai käy vielä niin ettei koko kesänä tarkene uimaan. Sehän ei käy päinsä.
        Illalla pelloille nousi sumu.
        Voi kun voisi vielä viettää yhden vapaapäivän...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
356. juoksupäivä (129 vko loppuu)
- 2217.0 km
- 6.2 km uimarantalenkki (35min)
- juoksu sujui kinttujen ja lihasten puoleen hyvin, mutta keli oli niin lämäskä ja kostean lämmin, että ahdisti
- jalat jaksoivat hyvin eikä tullut edes pohkeet kipeiksi - ainakaan vielä
- hengitys vähän kärsi yskästä, joka ei tunnu luovuttavan sitten ollenkaan
- ryhti kesti ja askellus oli parempi jo
-+28 ukkosen jälkeinen lämäskyys

Kukkapenkkien Maija Mehiläinen ♥

Pihasyreeni kukkii ♥
        Yritin sille alkuviikosta sanoa, että jarruttelisi vähän ja kukkisi komeiten viikon päästä, kun on juhannus, mutta luonnolla on oma mieli. Ei sitä niin vain komennella! Tuoksu on muuten aivan mahtava tuossa pihan reunalla, kun kävin äsken kuvailemassa! En nyt ehkä oksaa tyynyn alle ottaisi tuoksumaan, mutta ulkona (tai maljakossakin) tuoksu on todella hyvä!
          Onneksi on perjantai.
          En olisi enempää jaksanutkaan - paitsi että huomenna pitäisi vielä jaksaa!
          Töissä tehtiin koko päivä taas tiukasti perjantai-töitä, mutta sen verran viikko vei verojaan, ettei ihan ajatus kestänyt enää perässä... Puhuin ihan hassuja ja likat vaan nyökkäilivät tottunein korvin. Tai ehkä nekin olivat viikosta väsyneitä. Minä ainakin olin! Tämä viikko oli kokonaisuudessa vähän hullu, kun puuhasin kotonakin töiden jälkeen ja päivistä tuli melkein 14 tuntisia. Halusin vain tällä viikolla saada aikaiseksi mahdollisimman paljon niin ei tarvitsisi juhannusviikolla rehkiä suuria enää...
          Ihanan lämmintä koko päivän ♥
          Joku yleinen mittari näytti +28 mutta siihen en kyllä uskonut! Lämmintä se kuitenkin oli ja piti jo laitella vähän aurinkorasvaa kun lähdin töiden jälkeen kukkapenkkejä kitkemään. En halua palaa, mutta voisi tuota kermanvalkeaa nahkaa vähän värjätä auringonvalokin... Olen kuin kalkkilaivan kapteenin oikea käsi!

Pihamaan puolipyöreä penkki oli ensimmäinen urakka. Onneksi perennat olivat jo valloittaneet suurimman osan alasta niin rikkaruohot eivät olleet kamalan suureksi päässeet kasvamaan. Ainoastaan tuo seinälle kiipeävä Elämänlanka tekee elämästäni kurjimusta! Ihan kamala kasvi, jos puutarhuri voi näin sanoa. Älkää ottako sitä pihaanne mistään hinnasta. Se kuristaa kaikki ympäriltään, myös kitkijän!
        Iiris kukkii parhaimmillaan ja violetit kukat loistavat vielä muun vihreyden keskeltä. Vahingossa olen tainnut tehdä sellaisen penkin, missä kukkii vähän kaikki eri aikaa... Ihan kiva toisaalta niin saa koko kesäksi kukkia ♥
        Äiti istutti samettikukkia penkin reunaan, kun sinne jäi tilaa. Nekin tuovat ihanan väripilkun reunaan, kunhan kukkivat!

Toinen penkki oli takapihan pyöreä kivikko. Sielläkin Iiriksiä oli kummallakin kantilla ja Pikkusydänkin teki jo kukkaa ♥ Syysleimua vaivaa jonkinmoinen masennus. Tämä on jo toinen vuosi kun se kasvaa vähän kituliaasti. Heittelin tähän(kin) penkkiin vähän kanankakkaa niin saisivat vähän voimaa.
        Rakastan kyllä tätä penkkiä ♥ Jotenkin tämä tuo semmoisen täydellisen ympyräisyyden olemassa olollaan meidän pihaan. Vähän himottaisi ostaa penkin lähelle joku komea pensas tai koristepuu, mutta minulla ei nyt ole kovin suuri luotto pensaisiin tällä hetkellä...

Suurin urakka oli uudessa Paraatipenkissa, joka kasvoi horsmaa ja juolavehnää kuin olisin niitä oikein kourakaupalla sinne kylvänyt! Kyllä en kylvänyt! Kitkin metri metriltä rikkaheinät pois ja kun isä ja äiti olivat haravoineet trimmausjätteet tienlaidasta, olin pyytänyt niitä hyötykäyttöön. Tänään ne sitten ujutin kivien väliin ruohokatteeksi etteivät tunkisi ainakaan niin aktiivisesti enää sieltä kivien välistä. Ruohosilppu sulautui mukavasti maastoon eikä häirinnyt näkymää. Jess!
       Tästä penkistä elää edelleen vahva visuaalinen kuva, kun kaikki kukat kukkivat ja täyttävät varatun alueensa. Mahtava, sitä se tulee olemaan. Mahtava ♥

Tässä vaiheessa puutarhuri-emäntä alkoi muistuttamaan jo maantomua. Väsytti armottomasti ja kynsien alla multa oikein pakotti, vaikka olikin kunnon hanskat kädessä. Onneksi tämäkin kivikko on jo antanut rauhaa rikkaruohoilta, vaikka toinen reuna vielä vähän rehottaakin.. Sitkeys on paras ase puutarhan hoidossa. Jos olet rikkaheinää sitkeämpi, voitat. Yksinkertaista.
       Tämän penkin menetys on ehdottomasti Pensashanhikit, jotka kuolivat varmasti jo viime kesänä. Olen hellämielinen ja annoin niiden vielä tähän kesään katsella ympärilleen, mutta nyt varmaan pitää jo tänä syksynä kaivaa rungot ylös. Voih.
        Puolestaan kivikkokukat tykkäävät nyt tästä tämmöisestä kesästä. Vettä ja lämmintä on nyt hyvässä suhteessa ja kasvit kukkivat ja rehottavat ♥

Iltasella, kun odottelin saunan lämpenemistä, siivosin vielä torpan. Imuroin ja pesin lattiat, sillä minulle yhtä paljon kuin pihan siisteys, niin yhtä paljon rentoutta ja hyvää oloa tuo viikonloppuun myös torpan siisteys. En tee mitään jumbo-siivousta, mutta sen verran siivoan viikottain ettei ole sitten kerran kuussa kamalaa siivoa. Ja se on ihana rutiini, joka tekee perjantaista perjantain.
         Nytkin on ollut ihana harhailla puhtaassa tuvassa. Sielu oikein köllähtää kyljelleen, katsoo sitten ulos taikka sisään ♥ Mutta ilmaiseksi tämä piha ja tämä olo ei tule. Väsymys on ihan valtava, mutta onneksi huomenna ei työmaalle tarvitse rientää ihan aamutuimaan vaan hommat alkaa minulla vasta 11.oo. Jotain reiluutta tässä maailmassa!
          Miehenmurrikan kanssa puhuttiin iltasella puhelimessa ja se eilinen harmitus oli jälleen ristiinmenevien ja väärinymmärrettyjen lauseiden tuotosta - kai siinä oli vähän kummankin puolen väsymistäkin. Miehenmurri sanoi, ettei tarkoita ikinä loukata minua mitenkään, vaikka välillä töksäyttelee asioita vähän kypsyttelemättä. Minä puolestani nupsahdan joistakin asioista todella helposti, jos vähänkin olen väsynyt, mutta kuten sanoin Murrillekin niin minulla se asia tai harmitus menee oikeastaan sillä ohi, että kirjoitan sen pois ajatuksista. En jää sitä sitten enempiä märehtimään, kun olen saanut sen kirjoitettua tänne tai omaan päiväkirjaan. Enkä minä oikeasti usko, että Miehenmurri minua loukkaisi tahallaan. Joskus vain suutahtaa pienistäkin, vaikka ei tahtoisikaan. Varsinkin väsyneenä...
           Ikävähän sitä Miehenmurria on.
           Ja toisaalta on taas ihana ajatella, että vaikka ikävöikin toista silloin kun ei olla yhdessä, niin saa kuitenkin ikävöidä omaansa ja tietää, että toinen ajattelee samoin. Sen verran olen yksin ollut ja rakastanut yksipuolisesti, että osaan todella arvostaa tätä tunnetta, että saa rakastaa sitä omaa ihmistä koko sydämestä ja tietää saavansa samanlaista rakkautta takaisin ♥ Ei elämässä oikeasti muuta tarvita, ihan totta.
            Tänään oli hyvä päivä. Sain itseni onnelliseksi niin pihatöillä kuin Miehenmurrikan ajattelulla ja kohta vielä hemmottelen itseäni muutamalla kirjan sivulla ♥ Tai voi olla, että muutama lause, niin kirja lopsahtaa tämän emännän naamalle. On nimittäin olo todella semmoinen, ettei unta tarvitse odottaa. Hyvä jos sänkyyn ehdin!
             Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa ♥

P.S. Eksyin lukemaan Maaret Kallion Instagrammia ja näin, että uusi kirja ilmestyy syksyllä... Ihanaa ♥ Saa syksyn hämärään oikeasti ihanaa ja lukemista. Ainakin hyvä syy ostaa itselleen synttärilahja, hih.

P.P.S. Minulla on työn alla postaus juoksusta ja varsinkin siitä, mitä se on opettanut minulle tänä keväänä omasta kropasta ja mitä muutoksia olen huomannut muuten kahden ja puolen vuoden juoksu-uran aikana. Teen sitä lähinnä omaksi "terapiaksi" ja puran vähän juoksu-ajatuksia ylös, mutta toivottavasti se postaus auttaisi mahdollisesti muitakin, jotka kamppailevat juoksun kanssa olipa kyse motivaatiosta tai kinttukivuista. Kunhan saan sen valmiiksi...