Huomasin tämän jo puolessa välissä viikkoa, mutta vasta tänään minä annoin itselleni jarrutuspäivän. Ehkä olisi pitänyt antaa jo vähän aikaisemmin, sillä yksi päivä ei tuntunut olevan tarpeeksi.
En tehnyt mitään.
Tai siis luin kirjaa ja nukuin ja söin ja luin taas kirjaa, mutta mitään järkevää hommaa tai työtä en edes ajatellut. Unikin tuli ihan hyvin, joten univelkaakin kai jonkin verran on. Toivottavasti sain vähän siitä kuitattua, sillä eilen kun istuttiin taas iltaa Miehenmurrin kanssa olin oikein huonoa seuraa, kun pilkin unisena Miehen olkaa vasten vaikka miten yritin katsoa leffaa tai ottaa osaa keskusteluun...
Olin vain niin lopen väsynyt ettei silmät kestäneet auki.
Onneksi tuleva viikko on vajaa viikko ja loppupuolella olisi tiedossa 3 päivän loma. Tämmöiselle, jolla ei ole kesälomaa tiedossa (ei ole ollut pian 11 vuoteen), kolmen päivän loma on luksusta, oikea paratiisi ♥
Rentoutavaa.
Ei voinut katsoa tv:tä eikä käyttää mitään aparaattia.
Sai lukea kirjaa oikein luvan kanssa ♥
Tykkään ♥
Juoksu tekee fyysisesti hyvää, mutta myös henkisesti puhdistaa. Tänään oli kyllä melko tuskainen keli juosta, kun lähdin heti ukkoskuuron jälkeen ja ilmassa leijaili kamalan lämäskä, kostean lämmin ilma. Oli ihan liikaa päällä ja hiki pursui ensimmäisistä metreistä asti! Hoh!
Juoksin "omaan rantaan" ja ikävä vihlaisi kovasti kun huomasin, että "minun rantani" uusi omistaja oli tehnyt muutoksia ja remontoinut rannassa olevaa saunaa. Ei sinne enää ole koskaan menemistä ja olen uinut siellä koko elämäni...
Mietin tänään kun juoksentelin rantaan ja takaisin, että kiinnyn paikkoihin varmaan siksi, että minulla on ollut vähän luottamuspulaa ihmisiin. En ole elämässäni luottanut kamalan moniin ihmisiin ja ehkä se kiintymys on helpompi antaa paikkoihin, sillä ne ovat ainakin asioita jotka pysyvät varmemmin. Tämä kotitorppa on yksi ja tuo ranta toinen hyvä esimerkki siitä miten raastavan rakkaiksi paikat minulle tulevat ♥
Onneksi Miehenmurrin kanssa on saanut opetella rakastumaan myös ihmisiin. Luottamaan uudelleen ja saada varmuutta siitä, että ihmisetkin pysyvät lähellä, vaikka ihmissuhteisiin kuuluukin se lopullinen luopuminen edelleen yhtä varmasti kuin ennenkin.
Tänä iltana minulla oli vain suuri ikävä omaa rantaani, vaikka ikinä se ei ole minun varsinaisesti ollutkaan... ♥
Kivikkoinen ranta teki reissusta vähän hankalaa aluksi, mutta sileä hiekka löytyi lopulta, kunhan pääsi pienestä kivimukulasta eroon. Vesi oli kylmää ja minun pulahdukseni oli jälleen näkemisen arvoinen. Olin kuin punnerrusasennossa ennen kuin läsähdin veteen. Pulahdin kaksi kertaa ja pomppasin sen verran nopeasti ylös, että ainakin refleksit toimivat!
Hrr!
Pitänee ottaa kuitenkin pulahtelut ohjelmistoon tai käy vielä niin ettei koko kesänä tarkene uimaan. Sehän ei käy päinsä.
Illalla pelloille nousi sumu.
Voi kun voisi vielä viettää yhden vapaapäivän...
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
356. juoksupäivä (129 vko loppuu)
- 2217.0 km
- 6.2 km uimarantalenkki (35min)
- juoksu sujui kinttujen ja lihasten puoleen hyvin, mutta keli oli niin lämäskä ja kostean lämmin, että ahdisti
- jalat jaksoivat hyvin eikä tullut edes pohkeet kipeiksi - ainakaan vielä
- hengitys vähän kärsi yskästä, joka ei tunnu luovuttavan sitten ollenkaan
- ryhti kesti ja askellus oli parempi jo
-+28 ukkosen jälkeinen lämäskyys
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti