OMAA LOMAA 20.-24. LOKAKUUTA YLÖJÄRVI, SUOMI

20. lokakuuta

Lähtöpäivä

Sää: sateinen +0

Kello herätti 8.00 ja kun makasin peiton alla silmät kiinni, tuntui siltä, että en haluaisi nousta enkä lähteä yhtään mihinkään. Tämä reaktio on minulle varsin tyypillinen, jonkinlainen syndrooma, sillä vaikka reissu olisi kuinka odotettu niin lähdön hetkellä tekisi mieli perua koko juttu, jäädä kotiin kököttämään ja harmaannuttamaan hiuksiaan!
           Pakkailin viimeisiä nuttuja matkalaukkuun ja eväitä kylmälaukkuun ja yritin pitää itkun kaukana, sillä viisaan koiran kanssa eläminen on opettanut hillitsemään tunteitaan niin, ettei koira huolestu. Itku tuli sitten pihatiellä kun lähdin.
           Kun Karjalan laulumailta lähtee kohti Pirkanmaata ja Ylöjärveä, saa olla takamuksessa hyvät istumalihakset. Minulla on sen verran pitkät jalat, että väkisinkin 4 tunnin ja 40 minuutin ajomatka tuntui jo jossakin vaiheessa koko alavartalossa ja vaikka yritin säädellä istuintakin parhaani mukaan niin olin vain tyytyväinen kun kolmen maissa olin perillä.

Ajo-ohjeissa oli, että mökin omistaja olisi avainten kanssa vastassa tuulimyllyllä, mutta kun neljän jälkeen soitin, että olenkohan oikeassa paikassa, niin mies oli jo odotellut soittoani. Mentiin perätysten mökin pihaan ja isäntä näytti paikat ja mistä sai puita takkaan ja saunaan ja mistä mikin löytyi. Sitten mies ojensi avaimet ja toivotti hyvää lomaa.

Minä raahasin kassit ja pussit ja laukut sisälle, istahdin mökin sohvalle ja tunsin oloni todella orvoksi. Kaikki mihin vain katsoi oli vierasta - jopa tuoksu. Ilta hämärtyi nopeasti samalla kun petasin sängyn ja levittelin tavarani sinne ja tänne ja piipahdin suihkussa ajomatkan pölyjä pesemässä.

Ensimmäinen ilta meni kyllä itkun kanssa.
             Oli koti-ikävä, oli koiraa ikävä ja olin yksin. Niin yksin.
             Unikaan ei ottanut kiinni iltasella, vaikka olin lopen väsynyt!

21. lokakuuta

Seitsemisen kansallispuisto ja suuri eksyminen

Sää: pilvinen, tuulinen ja kylmä, -4 astetta

Nukuin huonosti ja kun kello soitti 8 maissa niin silloin vasta olisi nukuttanut. Olin ajatellut, että käyn Seitsemisen kansallispuistossa ja piipahdan iltapäivästä valloittamassa Ylöjärven keskustan, mutta ei pitäisi suunnitella elämää liikaa.
           Navigaattorini, kutsun sitä Garmeniksi, oli oiva apu jälleen kun piti löytää oikea tie kansallispuiston jylhiin maisemiin. En muista olenko ennen kansallispuistoissa käynytkään, joten senkin puoleen olin 'neitsytmatkalla' seikkailuun.

 Nettisivuilla kehuttiin Seitsemisen luontopolkuja hyvin opastetuiksi ja kai ne sitä olisivat olleetkin, jos olisi ollut lisänä vähän kartan näköistä. Ajattelin, että kierrän jonkun mukavan pituisen lenkin, vähän ulkoilen ennen kuin lähden kaupoille... Yeah, right!!

Upea suojärvi pamahti eteen heti, kun olin laskeutunut jyrkän mäen parkkipaikan kulmalta alas. Upean näköiset maisemat ja mikä rauha ja hiljaisuus. Ensimmäinen (ja viimeinen) otus, jonka näin, oli kuusikossa pomppiva töyhtötiainen. En saanut siitä edes kuvaa, niin pomppivainen yksilö se oli!

Olen kävellyt aika paljon metsissä, mutta vähemmän on tullut käytyä soilla, mutta nyt sain pitkospuiden kävelyssä hyvää harjoitusta. Ihanan jyhkeitä lankku-pitkospuita riitti kilometritolkulla ja minä riensin eteenpäin kuin aropupu. Olin hyvässä uskossa sen suhteen, että valitsemani reitti kiertäisi sen alussa näkemäni suojärven, mutta sitten jossain vaiheessa aloin huolestua, kun sitä alkupäätä eli reitin loppupäätä ei koskaan tullut vastaan. Iloinen reissu alkoi muuttua joksikin muuksi ja yhdessä vaiheessa, kun kävelin ties missä, keskellä metsää ja huonoilla poluilla, taisin myydä osan sieluani siitä, että pääsisin sieltä vielä joskus pois...

Kun löysin infotaulun ja kartan, huomasin, että olin kävellyt kansallispuiston toiseen päähän ja autolle oli matkaa ainakin kymmenen kilometriä jos ei lie enemmän! En oikein osannut enää nauttia talonpojan pihapiiristä, joka kai oli jonkinmoinen nähtävyys eikä metsämaisematkaan enää tuntuneet niin kivoilta kuin alussa. Loppujen lopuksi kun löysin maantien, päädyin kävelemään sitä pitkin autolle asti. Siinäkin ehti epätoivo iskeä, kun jokaisen mutkan jälkeen tuli aina vain lisää tietä, lisää mutkia ja lisää tietä!
              Minun "pikku retkeni" oli loppujen lopuksi kolmen ja puolen tunnin kävelylenkki ja jalat huusivat hoosiannaa kun istahdin autoon. Olin aivan puhki ja kun kotimatkalla piipahdin kaupassa, niin kävelin kuin Pinokkio... lihakset olivat aivan hapoilla ja kävely teki kipeää ja tuntui omituisen hankalalta..
              En siis todellakaan mennyt mihinkään keskustaan vaan olin täysin onnellinen kun, pääsin koti-mökin suojiin, suihkuun ja nappaamaan jotain apetta suolistoon. Tuntui taivaalliselta oikaista jalat sohvalle ja katsoa tv:tä silmät kiinni.

22. lokakuuta

Shoppailua ja kylpyläriemua

Sää: tuulinen ja kylmä, -4 astetta

Tänään oli tarkoitus valloittaa Ylöjärvi ja pääsin liikkeelle heti aamupalan ja aamutiskin jälkeen. En ole koskaan ollut mikään suuri shoppailija ja minun kaupat ovat yleensä kirjakauppoja tai jotain pieniä, mukavia puoteja. Tälläkin kertaa jalat veivät kirjatorille, jossa nautiskelin kirjojen määrästä ja niiden tuoksusta. Mukaan tarttui runokirja, jota sitten iltasella luin ja fiilistelin.

 Piti ostaa pyyhe, kun mökillä oleva pyyhe oli aamusuihkusta niin kostea, että ei sitä voinut ottaa mukaan kylpylään. Ostin ison, oranssin pyyhkeen ja suuntasin auton keulan kohti Nokiaa ja Edenin kylpylää. Viimeksi olen käynyt Edenissä seitsemän-kahdeksa-vuotiaana, joten muistikuvat olivat melko haperoisia sen suhteen oliko kylpylä muuttunut niistä ajoista. Mukavaa oli kuitenkin uiskennella välillä oikeasti lämpimässä vedessä, kun nykyään uimavesi on aina jään ja +15 asteen välillä. Nyt polskin +27 asteen lämpöisessä altaassa ja nautiskelin olostani.
              Hassua, miten iän myötä arvostaa eri asioita. Pikku muksut hihkuivat riemuissaan ison altaan aallokoissa, mutta minä olisin istunut vaikka kaiken päivää +37 asteen porealtaassa. Olo oli kuin kiehuvalla nuudelilla! Toisaalta, ulkoilma-allaskin oli ihana, vaikka ulkona puhalsikin pakkastuuli, joka hytisytti kun vähän päätä nosti pinnan yläpuolelle. Kyllähän minä kävin sitten siinä kylmässä altaassakin, missä asteita oli vain +9... tuli jotenkin kotoinen olo...
               Aikaa olisi ollut 3 tuntia polskia. Minulle riitti kaksi. Sain itseni jo siinä ajassa niin ruttuiseksi, että suoristumiseen menisi aikaa! Ihanaa kuitenkin oli käydä vähän hemmottelussa ja lepuuttamassa eilisen kävelyn kipeyttämiä jalkoja. Ne nimittäin olivat aika jäykät... (kuvittele kahta paksua puukeppiä ja yritä taivuttaa sitä puolesta välistä...)
                Kotimatkalla kävin ostamassa illaksi pari leffaa, vaikka tv:stä sitten tulikin sarjoja koko illan ja leffailta jäi huomiselle. Laitoin takkaan tulet ja otin iltapalaa ja huomasin, että mökki alkoi todella tuntua jo vähän kodilta. Se tuntui hyvältä, kun muutenkin onnellisuus hehkui kilometrien päähän.

 Illalla nukahdin sohvalle kesken tv:n katselun ja raahauduin puolen yön maissa sängyn puolelle haukotuksen repiessä suupieliä.

23. lokakuuta

Yyterin sannat

Sää: tuulee ja on kylmäääää -5 astetta

Nukuin parhaiten tähän mennessä.
           Vähän ennen 10 olin jo autossa ja menossa kohti Poria. En ole koskaan käynyt millään rannikolla, joten tämän päivän ohjelma oli piipahtaa Yyterin hiekkarannoilla ja katsoa kaukaisuuteen sen rannoilta. Meren rannalta.
             Poriin oli parin tunnin matka, mutta se meni yllättävän nopeasti. Meillä oli navigaattori-Garmenin kanssa pienimuotoista riitaa aina välillä, mutta perille löydettiin kuitenkin. Ja melkein aikataulussa.

 En olisi voinut kuvitella, että ranta olisi niin upea! Aivan taivaallisen näköinen hiekkaranta dyyneineen kaikkineen! Seisoin suu apposen auki siinä rannan hiekalla ja katselin ihastellen ympärilleni. Ihan kuin jossain etelässä! Ja ei ristin sielua (nojoo, kuusi ihmistä näin ja kaksi koiraa lisäksi..). Otin kuvia, ihastelin ja silittelin hiekkaa kädellä. Miten pehmeää ja sileää ja vaaleaa!

Tuuli oli kylmää ja rannassa näkyi jo vähän jäätä ja vedessä helisi jäähileitä. Tuntui hullulta katsoa ulappaa jossa ei näkynyt mitään - vain merta! En yhtään ihmettele niitä ihmisiä, jotka luulivat että maailman laita löytyy sieltä mistä meri alkaa. Se näytti juuri siltä, että reunan jälkeen putoaa pimeyteen ja tyhjyyteen...

Kenties valas? Sukellusvene? ... vai tylsä kivi?

Tuliaisena otin mukaani erikoisia kiviä, "muutaman", ja pari pientä simpukan kuorta. Olisin voinut ottaa säkillisen sitä ihanaa hiekkaakin, mutta ei tullut säkkiä otetuksi mukaan. Pahus!
              Kävelin, kävelin ja kävelin ja tuumiskelin, että "sillä se kipu lähtee millä on tullutkin!". Kävellessä tuli nälkä ja kun etsin ruokapaikkaa, eksyin hautausmaalle. Näin tapahtuu vain seurakunnan puutarhurille... Kamala hoidettava, kun kivien välissä oli pelkkää hiekkakäytävää ja nekin harvat nurmialueet olivat niin täynnä kiviä, että hohhoo! Olisin halunnut nähdä miten siellä kaivettiin hautoja tai pikemminkin minkä näköisiä hautoja, mutta ainuttakaan hautaa ei näkynyt... merkillistä!

 Ruuan löysin ABC:ltä ja lehtipihvi upposi tähän kroppaan oikeinkin hyvin! Ei ongelmaa. Pientä jännitystä aiheutti salaattipöytä, kun viime kerralla kävin seisovasta salaattipöydästä hakemassa alkupalat, niin olin seuraavana yönä kamalan pahan ruokamyrkytyksen kourissa ja sitä kesti kolme päivää, ettei mikään pysynyt sisällä... Olisi tehnyt mieli pyytää kiehuttamaan mandariinin palat ja porkkanaraaste...

Leffailta rennon mökkeilijän tapaan

Ilta meni ulkohommissa ja poskia poltteli nukkumaan mennessä niin että hyvää teki. En tosin tiedä oliko poskien hehku ulkotöiden iloa vai sielun onnea. Niin tai näin, niin sänkyyn nukahti lopen onnellinen ja lopen uupunut lomailija!

24. lokakuuta

Lähtöpäivä

Sää: pilvinen ja kylmähkö, -3 astetta

Heräsin taas ties mihin aikaa ja rupesin miettimään jo lähtöä ja lomaa ja kaikkea siltä väliltä. Eipä tullut uni enää sen jälkeen.
          Pakkasin tavaroita, siivosin kämppää ja yritin etsiä kaiken omaisuuteni sieltä mihin niitä olin jättänyt. Olisin saanut olla mökillä 12 asti, mutta olin valmis jo 10 maissa, joten soitin isännälle ja kysyin avaimen luovutuksesta. Sai kuulemma jättää pöydälle, hän tulisi tuomaan illemmalla puita ja nappaisin sen sitten siitä. Kiitin ihanasta viikosta ja mökistä ja omasta rauhasta. Tulin etsimään itseäni ja tutustumaan kolmekymppiseen minääni ja taisin siinä onnistuakin - opin itsestäni paljon uutta ja sitten niiden ominaisuuksien osalta käsitys vain vahvistui, joiden tiesin jo sisuksissani olevan.

Minun rantakäärmeeni, hui!

Onnistunut loma.
           Ja tiedättekö mitä.
           Kun lähdin niin jotenkin tuli kummallinen olo... ihan kuin potisin koti-ikävää mökkiä kohtaa... Vähän hymyilytti se, mitä viidessä päivässä ehtii tapahtua. Kun maanantaina itkeä tihrustin mökin sohvalla koti-ikävääni niin nyt itkeä tihrustin autossa mökki-ikävääni. En ollut tajunnutkaan, että missä välissä lomamökistä oli tullut koti-mökki!
             Elin elämäni onnellisimpia hetkiä mökkilomani aikana ja kai se ikävä oli osaksi senkin takia niin vahvaa. Oli oikeasti mukava lähteä kotiinkin. Muualla hyvä, kotona paras.
             Omituinen olo palasi kun kurvasin viiden tunnin päästä oman kodin pihaan, kannoin kassit oman kodin lämpöön ja halin koiraa niin että sitä jo ahdisti. Olin kotona, mutta ajatukset olivat vielä matkalla kotiin. En saanut niitä asettumaan koko iltana ja yritinkin pitää itseni kiireisenä, etten olisi miettinyt liikoja...
               Pesin pyykkiä, paljon, paljon pyykkiä ja huomiseksi jäi vielä urakkaa.
               Huomenna on töitäkin, onneksi lyhyt päivä, mutta kuitenkin. Ei olisi millään jaksanut tänä lauantaina vetää mustaa pukua päälle ja leikkiä asiallista... Pitäisi saada keskityttyä ja nyt se ei vain toimi.

                Oma loma on nyt ohi enkä vaihtaisi päivääkään enkä hetkeäkään pois mistään hinnasta. Loma antoi juuri sen mitä halusinkin. Omaa aikaa, mukavia päiviä, kokemuksia ja ymmärrystä. Sielun ja ruumiin rauhaa. Onnea ja iloa ja rakkautta. 

Mitä muuta voi lomalta toivoa

***