Sumuinen sydän

Minulle soittaa kännykkään melko harvoin joku muu kuin puhelinmyyjä tai väärä numero. Viestejä tulee jonkun verran, mutta normaalisti luuri on melko hiljainen. Lisäksi olen vielä aika onneton pitämään sitä mukanani, joten jos joku siihen soittaisikin niin hyvässä lykyssä makaisin nenä nurmessa enkä vastaisi.
              Tänään unohdin kännykän kotiin ja tänään olisin sitä ihan oikeasti tarvinnut, kun unohdin eilen sopia ystävieni kanssa tämän päiväisen tapaamisen virallisen treffauspaikan. Mutta eniten huvitti ja ärsyttikin se tunne, mikä tuli siitä tiedosta, että tajusin puhelimen jääneen pöydän kulmalle enkä ollutkaan viskannut sitä kassiin mukaan. Ajattelin heti, että siihen on tietysti kaikki juuri tänään laittaneet viestiä tai soittaneet ja nyt kaikki ovat suuttuneet ja loukkaantuneet minulle, kun en olekaan niihin vastaillut. Näinhän asia ei tietenkään ole, sillä kuten alussa mainitsin, soitan välillä puhelimeeni itse varmistaakseni, että se toimii... Loppujen lopuksi löydettiin ystävieni kanssa toisemme eikä suurta vahinkoa käynytkään, ainoastaan sain pienen aikahypyn siihen aikaan kun kännyköitä ei ollut ja ihan oikeasti piti löytää toinen ihan vain sovittujen koordinaattien perusteella. En panisi vastaan, että palattaisiin edes osin sellaiseen elämään.. (sanoo pieni vanhus minussa!).

 Ilta meni siis mukavasti ystävien seurassa, mutta mietitty ilta satamassa loppui lyhyeen kuin ukkosmyrsky ajoi meidät kuitenkin läheiseen kahvilaan. Hyvä sielläkin oli jyrinöitä kuunnella, varsinkin kun koko päivän oli ollut auringossa paahtumassa. (Alan pikku hiljaa ymmärtämään paahdettuja kahvipapuja paremmin.) Vaihdeltiin ilot ja surut puolin ja toisin ja lopuksi luvattiin, ettei pidetä näin pitkää väliä tapaamisissa, vaikka heti tavatessa tuntuikin, ettei niitä vuosia ollutkaan siinä välissä. Siitä jatkettiin puheita, mihin ne viimeeksi loppuivat! Ihanaa!
                  Kotimatkalla kiemurtelin auton ratin takana, kun olin kaupungista lähtiessäni ajatellut, että kyllä minun vessahätäni puolen tunnin kotimatkan kestää. Niin, kestihän se siihen asti kunnes ei enää kestänyt. En tiedä onko mahdollista, että rakko halkeaa vai tuleeko se ennen sitä sitten jo housuun, mutta valehtelematta minusta tuntui siltä, että saisi paikkalapulla paikata rakkoa jos kotinurkka ei kohta ilmestyisi eteen. Loppujen lopuksi kaksi kilometriä ennen kotipihaa pysäytin auton maitokopin eteen ja pomppasin erään kylänmiehen harvennettuun koivikkoon... helpottamaan oloa, niin sanotusti. Ehdin juuri pompata takaisin autolle, kun joku pyyhälsi ohi. Nämä tiet ovat muuten aika hiljaisia, mutta loma-aikaan täälläkin liikkuu melkolailla uppo-outoja autoilijoita. Minun onneksi ei sattunut autokaravaania sille tielle juuri silloin! Nauratti kyllä jälkeen päin. Milloinhan viimeeksi olen puskiin pompannut melkein liikkuvasta autosta? Kerran samanlainen "multa repee rakko"-tilanne sattui kaupan kassalla ja edellisellä asiakkaalla oli hihnalla kaksi paitaa, joiden alennuksia pohdittiin oikein ajan kanssa. Silloin ajattelin, että en enää koskaan saata itseäni sellaiseen pinteeseen, mutta niin vain tuli taas eteen sekin lupaus... Hohhoo.

 Iltaa ei jäänyt kuin pieni päivän häntä. Kulutin sen uimiseen. Oli aika hienoa uida järvessä joka savusi. Alkuillasta oli satanut ja vähän ukkostanut täälläkin ja lämpötilaerot olivat kai sen verran suuria, että höyryä tuli. Pihallekin vatusi iltalenkin aikoihin sumua ja se maalaili komeita maisemia. Nämä tällaiset sumuillat ovat kyllä enemmän niitä syysiltojen vieraita, mutta ei kai tässä vielä syksyksi muututa...?! Uimakavereina minulla oli tukkasotkan poikue: emo ja kuusi jo melkein täysikokoista penskaa. Ne uivat naama vedessä ja yksi meinasi törmätä minuun, kun niin oli mielenkiintoista pinnan alla. Lilluin paikallani vedessä niin, että pää vain oli pinnalla, joten kai ne luulivat minua lajitoverikseen kun eivät pelänneet (imartelevaa?) Sen jälkeen rupesi heti kyllä kinttuja kutittamaan, kun ajattelinkin lintukirppuja... raaaaaps!
                   Nyt pitäisi olla taas unten mailla, että jotenkin saisin jälleen tämän vartalon sängystä yläasentoon ja liikkeelle. Eletään huomenna kuitenkin vasta keskiviikkoa ja työviikkoa ei ole tällä hetkellä tehty edes puoliksi... Lämmintä on luvattu ja lämmintä on ollut. Hikoilen vichyä ja rusketun. Ah!
                   Tänä iltana oli taas itku herkässä ja tällä kertaa ei tarvittu kuin Sanin laulu Versoava juuri niin minun nestevarannot hupenivat silmien kautta. Että pitääkin olla tällainen itkuiikka ja vollottaja! Välillä haluaisin olla semmonen kovanaama, jonka sisuskaluissa ei tuntuisi sydänsurut tai kaipaukset tai ikävät yhtään miltään. Sydän olisi graniittia ja sielu sementtiä.
                     Mutta kun en ole.
                     Joten itken autossa uintireissun jälkeen, vaikka matkaa on vain vajaa kilometri..
                     Taitolaji, tämäkin.
                      Ötyjä, tuntemattomat!

Lämpöhalaus!

Kello herätti taas täydestä unesta aamulla. Minun puolestani viikko saisi alkaa tiistaista, nämä maanantait ovat niin jähmeitä. Aamu oli kyllä kaunis ja lämmin ja aurinkoinen eikä töihin lähteminen sitten enää vaikeaa ollut, kun ulko-ovelle ja autolle pääsi.
             Pomo tuli tänään lomilta ja kun kävi meille luennoimassa helteen vaaroista, niin tulin taas ajatelleeksi, että ihminen muuttuu toisen näköiseksi lomalla. Jotenkin levolliseksi ja tyyneksi ja ... tuoreeksi. Pomokin oli jotenkin rentoutuneen ja levänneen oloinen, vaikka mies olikin puuhastellut mökillään melkein koko loman eikä ns. virallisesta löhöilylomasta voinutkaan puhua. Silti. Loma tekee näköjään hyvää.
               Minulla puolestaan on tämän päivän jälkeen kädet taas muutamaa senttiä pidemmät kuin eilen. Kannettiin jälleen vettä kastelukannuilla ja vaikka viriteltiin avuksi letkukin niin jonkun kannullisen sai kantaa siitäkin huolimatta! Pitää seuraavana vuonna istuttaa kaktuksia!

Loppupäivästä vanha koulukaveri puutarhakoulun ajoilta laittoi viestin ja ehdotteli tapaamista. Meillä oli kolmen naisen kopla aikoinaan, jotka valmistuimme samasta porukasta ja ollaan pidetty yhtä siitä lähtien, tosin nyt on mennyt monen monta vuotta viime tapaamisesta, mutta joulukortit on vaihdettu joka vuosi ja viestitelty ja soiteltu.
                Hassua, miten oikeiden ihmisten kanssa se "jyvä" löytyy juttuihin heti, vaikka olisikin aikaa viimeisistä puheista. Nytkin naurettiin ja jutusteltiin kuin oltaisiin vasta eilen nähty viimeksi. Tuntui aika hyvältä, että aika ei pysty ihan kaikkea pilaamaan, vaikka naamaan tekee ryppyjä ja rintoja venyttää alaspäin uhkaavasti. Sovittiin, että nähdään huomenna töiden jälkeen sataman lämmössä. Olen kamalan huono lähtemään 'hummailemaan' mihinkään, edes viikonloppuisin saati töiden jälkeen, mutta kieltämättä on mukavaa huomenna mennä ja jutella naissakilla mukavia! Tämmöset helteet vielä niin on varmasti mukava istua tupaten täynnä olevassa satamassa ja nauttia ihmeellisestä suomalaisesta iloisuudesta, jota kesä ja aurinko meissä saavat aikaan. Eihän suomalaiset ole koskaan niin iloisia kuin kesällä!

Tänään oli iltauinti jo paljon virkistävämpää kuin näinä lähipäivinä. Tuuli oli mylläyttänyt veden sekaisin ja se oli virkistävän viileää. Oli ihana seisoa kaulaa myöten tyynessä järvessä ja nauttia siitä tunteesta, kun tuli melkein kylmä. Vedessä peuhasi kaksi ehkä kymmenvuotiasta poikaa, jotka sukeltelivat uimalasien kanssa koko ajan ja olivat enemmän pinnan alla kuin päällä. Tuli mieleen se aika, kun pikkusiskon kanssa oltiin ihan samanlaisia. Äiti vihasi sitä, että sen piti tuoda meitä uimaan, kun sukelleltiin niin, että päitä ei pinnalla juuri näkynyt! Voi niitä aikoja!
                 Helteille ei näy loppua. Ensi viikolla vain kuumenee.
                 Suututtaa radiossa ja televisiossa ja yleisöpalstoilla ne kommentit, että helteet ällöttää jo. Eikä ällötä! Näistä pitää ottaa kaikki ilo irti, kun kohta saa taas kärvistellä kylmässä syksysateessa ja pakkasissa ja pimeässä ja kosteassa. Minä en ainakaan aio valittaa, vaikka nämä helteet kestäisivät lokakuulle asti. Kastelukannujen raahaaminenkin menettelee, jos se on hinta näistä helteistä! Omalla pihalla sentään nurmi on pysynyt suht hyvänä, vaikka ohkaisemmista kohdista sekin jo vähän rusettuu. Pitäisi ajella vähän ettei pääse villiintymään. Jossakin vaiheessa sitten...
                Nyt olisi taas semmoinen ilta, että tekisi mieli karata nauttimaan kesäyöstä eikä palata vielä aamullakaan työmaalle. Nämä tämmöiset aatokset ovat vaarallisia, kun helteinen mieli voi vaikka toteuttaa ne. Lämpöhalvauksen ensimmäisiin oireisiin kuuluu pahoinvointi, päänsärky, kuiva iho ja sekavuus.
               Sekavuus.
               Check!

Voi, kun aina voisi olla sunnuntai!

Huh-helteinen viikonloppu takana ja selässä omalaatuiset 'rusketusraidat', jotka enemmän näyttävät possunpunaiselta siirrännäisiltä selässä! Minä en osaa ruskettua oikein ja kauniisti vaan yleensä ne onnistuneimmat rusehtavat kohdat, joita kropasta jossakin vaiheessa kesää löytyy, ovat naurettavissa kohdissa tai naurettavan kokoiset. Esimerkiksi nyt minulla on polvilumpiot pähkinänruskeat (!!)
           Jippiaijee!
           Lauantai aamupäivä meni vielä auton kimpussa ja onneksi olin aloittanut hommat jo perjantaina, sillä iltapäivä viskoi vähän vettä kuivettuneen luonnon ensiavuksi. Loppujen lopuksi vahaus piti suorittaa katon alla, kun kuuro yllätti juuri kun olisi pitänyt vahaa heittää auton niskaan. Nyt automobiili kiiltelee punaisena ja kauniina, mutta katsotaan nyt miten kauan kiilto kyljissä pysyy, kun ajelen vähän aikaa pölyisillä teillä. Sielu itkee sisäisesti jo nyt!

Lämmitin lauantaina ulkosaunassa vain vesipadan alustaa, kun ajatus kuumasta saunasta ei houkutellut kun pelkkä hengittäminen nosti hien pintaan. Oli muuten virkistävää kävellä saunalta pois tuollaisessa sateessa ja se sateen jälkeinen tuoksu oli aivan upea! Virkistys oli kuitenkin vain hetkellinen, sillä nopeasti mittari kohosi kolmeenkymppiin jälleen kun sadepilvi vähän siirtyi. Ne possunpunaiset läiskät sain selkääni, kun laitoin pyykkejä narulle ja olin auringossa ehkä kolmetoista sekuntia... Se oli sitä aurinkorasvapulloissa varoitettua "keskipäivän kuumaa aurinkoa". Lämpöennätys taitaa tällä hetkellä olla +32,5 astetta, vaikka meidän mittari kiskoo aina kymmenen astetta enemmän. Jotenkin viritetty mittari kai...
            Tänään en tehnyt mitään.
            En kertakaikkiaan mitään!
            Aamusta käytiin koiran kanssa pikapikaa rantalenkillä, kun ajattelin, että saisin karvaturriaisen oloa viilennetyksi vaikka uittamalla, mutta meidän rauhallinen ja hiljainen rantalenkki oli kaikkea muuta. Sellaista poukamaa tai lahdelmaa ei ollutkaan, missä ei olisi nököttänyt teltta tai auto tai retkipatja tai aurinkotuoli, kolmea lasta, puhallettava krokotiili, viisi rantapalloa ja liian pienissä uikkareissa olevat rantaleijonat ja leijonattaret! Pienen kulman suuresta järven selästä löytyi kuitenkin meidänkin koiran uintipaikaksi, mutta turhan lämmintä taisi olla jo koirankin mielestä.

Minä luin kirjaa ja haaveilin viikon lomasta. En tiedä miksi juuri tänä vuonna ajatus lomasta olisi niin mukava, kun on mennyt kymmenen vuotta ilman kesälomia... Olenkohan tulossa vanhaksi?
           Huomiseksi on luvattu kolmeakymppiä ja pitäisi työmaalla tehdä jotain hommiakin sen rahan eteen, joka tilille tipahtaa joka kuukausi. Oikein hirvittää jo valmiiksi, että miten naatti sitä taas on, kun töistä pois pääsee. Ajateltiin (puoliksi tosissaan) ehdottaa pomolle, että voitaisiin aloittaa työt jo neljältä niin ehdittäisiin kotiin ennen puoltapäivää ja keskipäivän kuumuutta... Noinkohan saisi kamalasti kannatusta?!

Ilta on taas ihana. Lämpöinen ja valoisa ja jotenkin ihan mystinen Suomen kesän illaksi. Näihin keleihin voisi tottua! Itikoita vaan riittää helteestä huolimatta ja ovat vielä yhtä ahnaita kuin ennenkin. Tänä iltana kun kävin uimassa, rannalla raakkui tämän kesän lokinpoikanen. Tosin tämä Lenni Lokinpoikanen ei ollut enää mikään vauveli vaan melkein jo lokin näköinen itsekin. Huvitti vain miten se kyyristeli ja natisi äidilleen joka vahti sitä tolpan nenässä, mutta ei emo muuten kyllä lotkauttanut korvaansa poikasen ujellukselle... Poika-parka yritti leikkiä pienempää kuin olikaan, mokoma linnun roikale!
             Ei heltynyt äidin sydän, ei antanut periksi.
             Tervetuloa kovaan maailmaan!
             Tänään kun istuin alkuillasta ulkorapulla ja nautin koiran seurasta turriaista halaillen ja hellitellen, ajattelin, että minun pitäisi saada vihatuksi. En taida päästä näistä vellovista tunteistani eroon muuten kuin että vihaisin sitä, jota rakastan. En osaa. Olen yrittänyt. Olen oikein lietsonut itselleni vihan ja vimman, mutta eihän semmoinen liekki kauan pala, missä ei ole sytykettä edes nimeksi. Tekisi mieli vain välillä ravistaa koko miestä ja saada hänet huomaamaan, että tässä olen: nainen, joka rakastaisi, pitäisi hyvää huolta, hemmottelisi pilalle ja olisi lähellä ja tukena - aina. Ei ehkä täydellinen tai moitteeton nainen, mutta nainen, joka haluaisi rakastaa joka päivä enemmän.
               Ai niin.
               Minun piti vihata.
               Murrr!

Hellepäivä nro 19

Ehdin eilen kehuskella, että minulla ei ole ollut minkäänmoisia ongelmia nukkua näiden helteiden aikana. Uni on tullut hyvin ja helposti ja unta on riittänyt aina siihen asti kunnes kello soi.
            Ei olisi pitänyt rehvastella.
            Eilisiltana sitten kiehnäsin lakanat rullalle kun oli niin hikinen olo. Ikkuna on sepposen selällään, mutta kun ilma ei sen viileämpää ole ulkona kuin sisälläkään, niin ikkunan auki oleminen on pelkästään psykologinen juttu. Mutta unesta viis! Olen nauttinut niin suunnattomasti näistä lämpöisistä hellepäivistä, että ihan pelottaa se hetki kun lämpötilat valahtavat syksyisen kylmiksi. Tämänhetkinen lämpöennätys taitaa olla +31,8 astetta, mutta kyllä minun mittarini näytti eilisiltana +42 astetta, joten mihin osoitteeseen nämä lämpöennätykset pitää lähettää?
            Hellepäivillä on lämmön ja auringon lisäksi muitakin lieveilmiöitä:
            o paidattomat ja jopa housuttomat työmiehet tien laidassa
            o pölyävät hiekkatiet, joka johtaa nopeasti pölyiseen autoon
            o helteen sekoittamat sanat
            o loputtomalta tuntuva kastelu!
Tänään kastelimme melkein puoli päivää kukkia työmaalla ja niin turhauttavaa puuhaa en ole pitkiin aikoihin tehnyt. Tämänvuotinen kukkamulta on surkeaa, hiekkaista ja kovaa. Se pidättää vettä yhtä hyvin kuin siivilä, joten lorottaapa kukille kannullisen tai kaksi niin pian "multa" pölisee yhtä kuivana kuin Saharan autiomaan keskiosat! Olenkin sitä mieltä, että jos ihmisen kuuluisi kastella kastelukannuilla monta sataa kukkapesää niin meillä olisi toisen (tai molempien) käsien paikalla kastelukannut! Loppukesästä saadaan varmaan hoitaa kukkasia suorin vartaloin kun kädet roikkuvat nilkoissa...

Kotipihassakin on saanut kantaa kukkapenkeille vettä litra toisensa jälkeen, mutta silti tuntuu, ettei mikään ole tarpeeksi. Kuivuudesta huolimatta kukkaloistoa riittää. Tällä viikolla kukkimaan on innostunut iki-ihana väriminttu. Rakastan kukan tuoksua ja näköä, ja varsinkin kun tämänvuotinen kukkapehko on valtavan tuuhea ja komea! Olen pyrkinyt siihen, että joka kuukausi olisi kukkapenkeissä kukkivia kukkia, mutta ihan täysin se ei vielä ole minun puutarhassani toteutunut.
              Haasteita pitää olla.
              Tänään oli töitä neljään, vaikka lyhennyspäivän mukaisesti olisi päästy jo puoli kaksi pois. Kolmen maissa piti vetää taas siistimpää ylle ja oikein ällötti, kun koko päivän oli hionnut hihattomassa ja shortseissa ja sitten piti vetää siisti, musta mekko päälle iltapäivästä... Kotona olin vasta viiden maissa ja nyt voin sanoa, kun istun tässä melkein keskiyön maissa tätä kirjoittelemassa, että kyllä on tämä emäntä puhki ja kuitti tästä viikosta!
              Iltasella ahersin vielä viikonlopun projektini kimpussa sen verran, että saisin ja ehtisin nauttia ihanasta viikonlopustakin. Pesin ja puunasin nimittäin auton, paikkasin kiveniskut ja pienet ruostetäplät ja huomenna olisi tarkoitus maalata pinta maali ja lakka ja sitten loppujen lopuksi vielä vahata koko komeus, niin eiköhän se taas vuoden menisi. Saksasta tilasin vihdoin ne auton osat, mutta katsotaan nyt milloin ne tänne asti ehtivät.

Ehdin tänä iltana uimaankin vasta yhdeksän maissa illalla ja veden pinta oli ihan tyyni. Olisi ollut muuten ihanan rauhallista uiskennella lämpöisen illan lämpöisessä vedessä, mutta kauempana nuoret ajoivat vesiskootterilla ympäri järvenselkää! Jonakin iltana minä menen uimaan tähän aikaan, keskiyöllä, kun alkaa jo olla hämärää...

Lopuksi osa erään laulun sanoista, jotka kirjaimellisesti ovat saaneet minut ylös tällä viikolla:

Lenka - Everything at Once

As warm as the sun, as silly as fun

As cool as a tree, as scary as the sea

As hot as fire, cold as ice

Sweet as sugar and everything nice

Ihanaa viikonloppua, kultsit!

En malta mennä maate!

Miten tällaisena iltana taas malttaa mennä nukkumaan!
         Aivan ihana ilta. Lämmin ja aurinkoinen. Ja minun pitäisi sulkea silmät ja menettää monta tuntia näistä ihanista päivistä puolitajuttomaan tilaan?! Olisi ihana lähteä tästä vielä käymään yöuinnilla rannassa, viipyillä siellä hetki viilenevässä hiekassa tepastellen ja nauttien äänettömästä rauhasta.
          Tänä aamuna ihmettelin, kun kello soi, että miksi minä olen laittanut kellon soimaan sunnuntaiaamuna kello viisi?!? Sitten vasta tajuntaan virtasi se tosiasia, että tänään olikin maanantai. Viikonloppuhommat sekoittivat tämän lyylin ajantajun ihan tyystin. Sekoittivat kai muutenkin, sillä tänään oli niin levoton päivä töissä, että ei tarvinnut olla kovin kummoinen asia kun nauraa kujerrettiin kolmistaan likkojen kanssa. Ihanaa kuitenkin, että muilla oli yhtä levotonta niin oli hulluudella seuraa!

Iltauinnilla rannassa oli pieni aallokko. Muina iltoina olenkin saanut uida melko tyynessä säässä, mutta tänään sai harjoitella vähän aalloissa uintia... Siellä kun olin upoksissa kaulaa myöten, ihmettelin, miten selviän koko talven ilman sitä tunnetta - uimisen ihanuutta! Nyt tuntuu, että tulee ihan kipeäksi jos ei pääse uimaan iltasella.
           Sisko kyseli tänään minun uintiräpylöiden perään, tarvitsee kuulemma mysteeriselle häämatkalleen niitä. Löysin, laitoin kuvan ja kirjoitin viestiin, että saa lainaksi jos luulee että 42-43 numeroiset sopivat (!). Sisko kirjoitti takaisin, että taitaa ostaa uudet, kun oma kengän numero on vain 38-39...
(jos joku lukija kuvittelee minun jalkani isoiksi niin voin sanoa, että muu pituus blokaa isojen jalkojen-efektin melko taitavasti... ja sitä paitsi, pysyn erinomaisesti pystyssä näillä kintuilla ja onpa räpylät omasta takaa!)

Tänään oli muutenkin hyvä päivä. Jotenkin ihanan tavallisen ihana. Yritin nauttia jokaisesta onnenpisarasta, jota päivä mukanaan toi, kun tiedän oikein hyvin miten nopeasti kurssi muuttuu ja tuulet puhaltavat taas pohjoisesta. Väsynythän minä tosin olen, mutta aika lailla muuten arkisen onnellinen.
          Meillä on meneillään polttopuiden ajo sisätiloihin suojaan ja kaiken tämän helteen keskellä on ihana ajatella, että saa ensikin talvena poltella puita uunissa ja takassa ilman pelkoa niiden loppumisesta. En minä sitä lämmitysrumbaa vielä kaipaa, mutta kunhan muuten ajatuksella fiilistelin... Takkatuli, kirja, kaakao, villasukat!

Niiden minun leipomusteni kanssa kävi vähän köplästi, kun toinen ukko oli dieetillä ja toinenkin söi vain kaksi... juuri silloin kun kerrankin olin valmistautunut niin miehet heittäytyvät neideiksi ja syövät kuin varpuset! Tyypillistä! Ja mikä lie aikuisia miehiä lapsettanut, kun olivat piirrustelleet omegan ja alfa-merkin miun pölyisen auton peräkontin reunaan ... !
          Miehet!
          Tai jos se on jotain salakirjoitusta, niin mielelläni kuulisin mitä merkit tarkoittanee niin voin suhtautua oikealla tavalla sitten ukkoloihin seuraavan kerran.
           Kiitos jo etukäteen!

Jaettua virtaa viikonloppuun

Olen tässä jo toista viikkoa nipistellyt itseäni aamuisin, sillä sen verran uskomattomalta nämä ihanat helleaamut ja auringonpaisteen täyteiset päivät ovat tuntuneet! Voiko tällaista Suomessa ollakaan, missä yleensä sataa ja on pakkasta kesälläkin!
           Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa!
           Eilen, ennen töiden alkua, hemmottelin itseäni ja kävin kampaajalla ja leikkasin hiukset kesäisen lyhyeksi. Niistä tuli kivat ja silittelinkin koko eilisen päivän lyhyttä hiusmalliani niskasta päälaelle asti. Ostin kyllä hiustrimmerin samalla reissulla eli tulee seuraava hiustenleikkuu vähän halvemmaksi - ja kenties lyhyemmäksikin jos sattuu kone lipsahtamaan...
            Kun viikonloppu jälleen kutistui yhden päivän mittaiseksi, otin siitä tänään kaiken ilon irti. Koiraa käytin uimassa aamusella ja itseäni uitin iltasella.

 Siinä välissä kiukuttelin autolle.
            Minun pitäisi saada Hondaani virranjakaja, kun tämä nykyinen alkaa sanomaan sopimustaan irti. Opiskelin virranjakajan vaihtoa netistä, kiitos youtuben, ja nyt puuttuisi enää se jakaja! Uusi osa maksaa merkkiliikkeestä lähemmäs 500 euroa, mutta kun autoni malliin ei enää muualta niitä saa. Joku autoromuttamo myy purkuautojen osia, mutta mitä järkeä on ostaa semmoisesta autosta virranjakaja, jolla on ajettu enemmän kuin miun autolla ja pulittaa siitä vielä toista sataa!

Tuohon hintaan saan tehdä viikonlopputöitä melkein 60 tuntia eli nopeasti laskettuna noin 10 viikonloppua... Rakastan työtäni enkä tee sitä rahan takia (sillä olisin hullu, jos tekisin), joskus vain tuntuu, että olisi mukavampaa jos lottorivi osuisi kohdilleen joku kerta!
           Koko auton osan etsintä teki vain pahan mielen ja kiukuttelin nopeasti kaikille elollisille ja elottomille otuksille, jotka eteen tulivat. Päätin napata kirjan kainaloon ja istua ulkorapulle ja uppoutua kesäauringon polttamaan hetkeen - rauhaan ja hiljaisuuteen -  niin ja hyvään kirjaan!
           Se kyllä auttoikin!

Mieli parani ja kun iltapäivästä hain välipalaksi kourallisen oman maan mansikoita niin voiko paremmin kesäpäivää viettää. Ei voi! Iltainen uintireissu kruunasi päivän, vaikka rantaan oli tullut muitakin uimareita enkä ihan niin rauhassa saanut olla kuin mitä olisin halunnut. Vesi oli lämmintä, mutta tarvittaessa sai sukeltamalla kosketuksen kylmempäänkin veteen. Tämän lämpöisemmäksi ei tarvitsisi veden tullakaan, kohta siinä kasvaa sitten levää ja muuta öllötystä, joten tattis, tämä riittää!
            Tein huomiseksi vielä työmaalle viemisiä, kun ukot tulevat taas töihin. Leivoin juusto-kinkkusarvia ja gluteenittomia kinkkumuffinsseja niin on kaikille jotakin. Toivottavasti maistuvat.

Nyt pitäisi taas etsiä peitto ja tyyny ja odottaa jännityksellä aamuista herätyskellon ääntä.
      Elämme jännittäviä aikoja!

Sille sydän laulaa

Sille, jota ruoho rakastaa

sille ruoho laulaa

Sille joka rohkenee kuunnella 

sydänääniä

sille sydän laulaa.

-Tommy Tabermann-

Tänään oli taas sellainen päivä, joka teki uuden, verenpunaisen arven sydämeen ja jätti hiilenmustan jäljen sielun pehmoisimpaan ja puhtaimpaan kohtaan. Miksi rakastaminen on näin vaikeaa ja miksi se tekee näin kipeää, että tekisi mieli repiä sydän irti, pudottaa se pieneen rasiaan, haudata se piikkisen ruusupuskan viereen ja antaa kasvaa umpeen horsmaa ja timoteitä?

" Löysin tosi ison hakattavan! "

Rakastan tilannekomiikkaa.
       En ole itse kovin hyvä siinä enkä edes tarkoita tahattomia kompastuksia, suusta päässeitä sammakoita tai muuta arkipäiväistä kommellusta. Tarkoitan sitä, kun joillakin ihmisillä on ihana kyky tehdä tilanteista hauskoja ilman, että siinä naurettaisiin kenenkään ulkopuolisen kustannuksella. Onneksi olen ollut sen verran onnekas, että ystäväni ovat luonnostaan aivan mahtavia arkikoomikoita!
        Näinä päivinä tilannehauskuutta on kuitenkin antanut lapset.
        Eilen kävin iltasella oman pihamaatöiden jälkeen uimassa ja rannassa oli isä kahden pienen pojan kanssa uimassa. Pojat juoksentelivat rantaviivassa ja kastelivat varpaitaan ja meuhkasivat itsensä hiekkaisiksi. Oikein huvitti pienten silmien ihailevat katseet, kun minä kävelin veteen ja molskahdin uimaan. Vesi oli viileää, mutta ihanan uintikelpoista. Hetken päästä pojista vanhempi kahlasi polvia myöten veteen, kärvisteli kylmissään ja huikkasi isälleen iloisesti:

          " Isi! Tää on tosi lämmintä!! Melkein yhtä lämmintä kuin purovesi!"

Tänään puolestaan viisi-kuusivuotias poika toi mummonsa kanssa haudalle kukkia. Pojalla oli kylpypyyhkeestä solmittu viitta ja reipas miehenalku kantaa retuutti kastelukannua kaivolta aina haudalle asti. Mummo kitki heinät ja istutti kukat ja pyysi poikaa kastelemaan vähän multaa, mutta poika vetosi kipeään käteensä (!!) - arvatenkin siihen, millä juuri oli kannua retuuttanut. Nauratti kuitenkin seuraava kohtaus, missä poika pilkkoi puutarhakuokalla oksankappaleita ja käpyjä, joita löysin puiden vieruksilta ja nurmelta. Yks kaks poika huudahti iso risu kädessään:

            " Kato mummo!! Löysin tosin ison hakattavan!!"

Pienet hetket ovat kyllä niitä parhaita, mistä saa ilon ja naurun aikaiseksi. Mekin nauramme työmaalla ihan typerille kommelluksille tai lörpötyksille eikä tarvita kummoistakaan syytä, että saadaan nauraa vatsat kippurassa.
            Siihen tarvitaan vain oikea porukka, oikea asia ja oikea väsymystila!

P.S. Iltalenkillä tuli tiellä vastaan naapurin vapaudenkaipuinen lehmä... Oli kanttura ajatellut, että ruoho (tai tässä tapauksessa kaura) on vihreämpää aidan toisella puolella. Lehmäkaverit katsoivat karkuria kaihoisasti aitauksestaan. Naapurin väki tuli ajamaan lehmän takaisin aitaukseensa ja mekkalasta päätellen homma ei ollut lehmä-karkurin mieleen... Vapaus maistuu makealta, melkein kauran makuiselta!!

Viikon ensimmäinen ja viimeinen vapaapäivä

Eilen minulla oli työpäivä, joten viikonloppu tuntui todella lyhyeltä, kun sitä oli oikeastaan vain sunnuntai. Toki lauantainakin olin kotona jo neljän jälkeen, mutta eihän siinä illalla enää jaksanut mitään järkevää aloittaa ja kun sisko piipahti vielä pienellä visiitillä pojan kanssa niin omalle rauhoittumiselle ja viikosta toipumiselle ei jäänyt kuin illan viimeiset tunnit.
         Tänään sitten otinkin laiskotellen.
          Mittari näytti melkein +30 ja vielä äsken kun ihasteltiin koiran kanssa auringon kultaamaan kesämaisemaa, niin mittarissa riippui edelleen asteita yli kahdenkymmenen. Miksei näitä iltoja saisi laitettua varastoon, uudestisuljettavaan pussiin, jota voisi sitten aukoa ja ihastella, kun taivas on harmaa tai pikimusta ja maassa räntää.

Iltapäivästä lojoksin pihakeinussa ja luin kirjaa. Minulla on menossa Enni Mustosen Ruiskukkaseppele (Otava 1999), joka on semmoinen 'kesäkirja' minulle. Luen sen joka kesä tämmöisinä hellepäivinä. En tiedä miksi, mutta se on näinä vuosina vain tullut tavaksi. Oikeastaan koko sarja, johon tuokin kirja kuuluu, on semmoinen, jonka mielelläni luen uudestaan ja uudestaan kesäkuukausina. Kai se johtunee siitä, että tartuin näihin kirjoihin ensimmäistä kertaa kesällä ja lueskelin ihastuneena niitä vinttikammarin viileydessä.
       Pehmeä keinun toppaus, lempeä kesätuuli ja pieni heijaava keinuilu teki kuitenkin sen, että uupunut työläinen nuupahti pienille torkuille keskelle keskikesän helteistä iltapäivää. Mikä autuus olikaan nukkua siinä kaiken elävän, vihreän, sirkuttavan ja tuulahtelevaisen kesäpäivän keskellä! Piti vain varoa, ettei nukahtanut niin, että aurinko olisi päässyt polttamaan mukavat juovat käsivarsiin tai kasvoihin..
        Tämmöisinä päivinä sitä toivoisi, että omistaisi sen riippumaton, mutta toissaviikolla kun oli ne monsuunisateet, niin ehti ajatella, että mitäpä semmoisella kapistuksella tekee Suomen kesässä! Pihakeinu ajoi tänään kyllä torkuttelu-vajeen todella hyvin!

Iltasella kävin polskimassa ja huomasin, että uiminen tekee onnelliseksi!
       Ihan totta! Huomasin, että hymyilen järvessä enemmän ilman syytä kuin muutoin ja ajattelin, että mitenhän kauan kestää, että hymyilen näin myös kuivalla maalla.. Vesi oli tarpeeksi viileää, että se virkisti, mutta tarpeeksi lämmintä, että siinä pystyi uimaan. Aamulenkillä koirakin kävi vähän kahlaamassa ja seisoi hetken aikaa ihan paikallaan viileästä vedestä nauttien. Aallot vain huljuttelivat sen verran, ettei koiruus kauan viihtynyt vedessä - tuli kai ällö olo!
         Hmm.
         Yksikin hyvä päivä riittää siihen, että nukahtaa onnellisempana kuin mitä heräsi.
         Tänään oli sellainen päivä.

Laventelin tuoksuista ystävyyttä

Pidin perjantaina meidän naisporukalle saunaillan.
        Meitä on neljä naista ja ollaan pidetty yhtä jo monen monta vuotta. Ystävyys on alkanut samasta työpaikasta ja vaikka enää ei ihan samalla työmaalla kyykistelläkään, niin pyritään näkemään kuitenkin sen verran usein, ettei tarvitse itseään vielä esitellä!
         Olin odottanut kovasti perjantaita. Tässä talossa on juossut niin paljon ei-omia-vieraita, että oli ihana odottaa ja järjestellä iltaa 'omille ihmisille'. Olen meidän porukan kuopus. Ikäeroa on melkein kaksikymmentä vuotta siihen seuraavaksi nuorimpaankin, joten en tiedä kummin päin meidän porukassa on: olenko minä vanhasielu vai muut naiset sitten ikäistään nuorisieluisempia! Niin tai näin, meillä on hyvät ja lämpöiset välit eikä siinä porukassa tarvitse olla muuta kuin on!

Tuliaisena sain likoilta ruukussa rehottavan laventelin. Ihana tuoksu ja kun kehaisin tuoksua ääneen, niin sanoivat, että laventelilla on rauhoittava vaikutus. En uskaltanut kysyä, oliko asia niin pitkälle mietitty, että ostivat minulle kasvin, joka rauhoittaa, koska tarvitsen sitä vai oliko se silkkaa sattumaa.. Olen minä violettisia tähkiä nuuhkinut tämän tästä ja kai siinä jotain perää on, sillä mieli on ollut vähän tasaisempi (tai sitten olen ollut vain uuvuksissa...).
           Tehtiin ruuaksi lohikiusausta ja jälkiruuaksi olin tehnyt annokset jäätelöä. Jäätelökin onnistui paremmin kuin ekalla kerralla, kun pidin valmista jätskiä vähän aikaa pakkasessa ennen tarjoilua. Ihan kuin olisi syönyt kylmää pilvenhattaraa! Namskis!
            Sauna teki tehtävänsä ruuan jälkeen. Kun kaikki neljä naista oli tehnyt pitkän viikon ulkotyössä niin perjantai-iltana, hyvän ruuan ja saunan lämmön jälkeen rupesi olo olemaan aika valmis unten maille. Mukavasti naiset kuitenkin jaksoivat iltaa istua ja minä nautin hyvästä seurasta.

Samana iltana kun tepasteltiin koiran kanssa vielä iltalenkkiä niin ajattelin, miten onnekas minä olenkaan, kun minulla on kolme aivan mahtavaa ystävää, jotka hyväksyvät ja tykkäävät minusta tämmöisenä. Osaisinpa olla niille samanlainen ystävä kuin mitä he ovat minulle.
            Siinäpä sitä tavoitetta yhdelle elämälle.

Oma maa mansikka ... ja mustikka

En tiedä mihin minun aikani on tänä kesänä oikein hävinnyt kun vasta alkuviikosta sain upotettua kädet mansikkamaan multiin.
         Tai eihän se mikään mansikkaMAA virallisesti ole, tuollainen laatikkoistutus pikemminkin, mutta kuulostaa hienommalta, kun puhuu mansikkamaasta! Aikoinaan meillä oli toistakymmentä riviä mustalla muovilla päällystettyä mansikkamaata ja sen jälkeen, kun maa laitettiin matalaksi on ollut puhetta tehdä muutama rivi mansikkaa johonkin tontin kulmaan. Paikkaa vain ei ole tontilta löytynyt...
          Nämä minun mansut ovat vähän kuin huono korvike sitten sille tulevaisuuden viljelyksille.

Laatikko rehotti heinää ja rikkakasveja ja multakin oli kovaa ja harmaata. Ja ihan kuin hommaa ei olisi ollut tuossa heinämaassa tarpeeksi, mutta heti kun menin helteisenä tiistaina raivaushommiin satapäinen hyttysparvi iskeytyi kimppuun oitis! Kaikki se mitä ei vaatteet verhonnut olivat hetkessä punaisia paukamia täynnä. Piti käydä laittamassa pitkät lahkeet ja pitkähihainen pusero sekä pipo päähän, että sain työn tehtyä. Mutta kyllä semmoisissa kamppeissa tuli hiki - varsinkin kun mittari näytti melkein kolmeakymmentä!

Toiseen laatikkoon levittelin vanhan katoksen muovia ja levitin jo valmiiksi muovit, vaikka ei taimia ollutkaan vielä laatikkoon laittaa. Muutaman rönsytaimen ja karkulaisen nappasin virallisesta penkistä ja laitoin vähän kuin esimerkiksi kasvamaan. Kyllä siinä vähäksi aikaa tilaa olisi kunhan nyt saan taas jalat taimikaupan oven väliin ja mansikantaimia kotiin asti.
           Tänään, kun uintireissun jälkeen piipahdin saunalla pesemässä hiukset, kiepsahdin mansikkamaan kautta ja sain oman maan mansikoita jo pienen kourallisen. Paras mahdollinen kiitos viljelijälle! Ja ah, miten makealta maistui omin voimin saadut mansikat! Aivan erilaisilta kuin torilta ostetut laatikolliset!
           Miun marjat!

Mansikkamaan toisella laidalla kasvaa sitten kolme pensasmustikkaakin. Unohdin viime talvena heittää niiden päälle suojan ja jänöt käyttivät tilaisuuden raa'asti hyväkseen ja söivät melkein tyystin minun Alvarini eli mustikoiden ukkopuolen... Raivasin mustikatkin heinien ja vyötärönkorkuisten voikukkien keskeltä, mutta en tiedä tuleeko niistä enää eläjiä. Jokunen raakile puskissa näkyy, mutta tuskin sieltä edes piirakkatarpeita tulee!
          Tämän tarinan opetus on, että peitä ennen kuin huomaavat!

Superkuu

Kuuni loistaa sinun aurinkosi valoa

sen hohde saa kylmyyden kuumuudeksi,

pimeän valoksi,

pelon rohkeudeksi,

heikon vahvaksi,

tyhjän täydeksi.

Kuuni loistaa sinun aurinkosi valoa

sammumatta,

pimeälläkin puolellaan.

- alma

Pikapikaa!

Koukkasin vain kertomaan, että tänään sain nautiskella helteisestä kelistä sekä työmaalla että kotipihalla. Vähän sai olkapäät ja hartiat punerrusta osakseen, mutta völjäsin niitä aloe vera voiteella, että jospa eivät nyt ihan rakkuloille palaisi...
         Sain mansikkamaankin raivatuksi, mutta kirjoitan siitä hommasta enemmän kunhan ehdin ottaa kuvat. Itikoita riitti seuraksi ja kiusaksi. Oli ihana sen uurastuksen jälkeen pulahtaa viileään veteen ja uida niin kauan ennen kuin värisytti kylmästä. On muuten aika omituinen olo, kun hytisyttää helteellä!
         Nyt otan mallia koirasta, joka rojahti jo omaan nurkkaansa helteen uuvuttamana ja kuorsaa lempeästi. Minä taidan rojahtaa omaan petiin ja nukahdan heti kun vaakatasoon pääsen.
         Ihana päivä.
         Lämmin.
         Aurinkoinen.
         Ja toiveikas.
         Öitä, muruset!

Aurinkoenergiaa ja kesäyön wannabe-karkulainen

En malttaisi mennä nukkumaan!
          Tänään aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaankannelta, tuuli tuonut vähän viilennystä kuumaan ilmaan ja paiste saanut poskipäiden ja olkapäiden pisamat rusettumaan. Niiden kamalan synkkien ja harmaiden sadepäivien jälkeen tämänpäiväinen lämpö ja aurinko tuntuivat taivaalliselta. Imin itseeni paistetta kuin sieni, vaikka tuskin vielä väriä rusketukseen asti tarttuikaan. Olo oli niin hyvä, että hymyilytti niin sisäisesti kuin ulkoisesti!
            En tehnyt tänään mitään.
            Nautiskelin joutilaisuudesta ja yritin olla ajattelematta yhtään mitään, joka vähänkin haiskahti työltä. Ensi viikoksi on luvattu yhtä upeaa keliä, joten saan vielä nauttia kotitöistäkin yllin kyllin ensi viikon aikana. Tänään oikaisin jalat suoriksi ja luin kirjan loppuun.

Ihanaa, kun eletään vasta heinäkuun alkua ja suurin osa kesästä on vielä edessä. Ajattelin tänään, kun kävin vähän haistelemassa isoa polttopuukasaa, että onneksi talveen ja uunien lämmitykseen on vielä aikaa. Puu kuitenkin tuoksui ihanalta ja olin melko varma, että olen ollut entisessä elämässäni joku puunsyöjätoukka! Toinen vaihtoehto on tietysti, että olen ollut ahkera ja toimelias kartanon piika, kun olisi tänään tehnyt mieli kyykistyä kasvimaan rikkaruohoja nyppimään tai aloittamaan mansikkapenkkien raivaus, mutta hillitsin haluni laiskottelu-teemani takia.
             Odotan (melkein) huomisaamua, kun kello soi viideltä ja pääsen aloittamaan helteisen päivän ihan aamutuimaan anivarhain. Samaan aikaan auringon ja lintujen kanssa, vaikkakin aurinko taitaa nousta muutamaa tuntia ennen minua... Sen tunnelman ja tunteen kun saisi johonkin puteliin säilöön. Aamun tuoksut ja valon ja ne omat ajatukset, kun tuntuu, että kaikki on mahdollista ja jokainen hetki on kevyt ja ruusuntuoksuinen.
              Missähän ne minun aurinkopaneelit oikein ovat, jotka minulle antavat tätä hyvää mieltä ja energiaa? Tuntuu kuin aurinko olisi tuonut mukanaan muutakin kuin rusehtavia rusketusraitoja. Ainakin se on tuonut hymyn hetkeksi kasvoilleni, ja vielä sellaisen hymyn, joka ei tarvitse oikein kunnon syytäkään.
              Kävin iltasella uimassa ja nyt tarvittaisiin ne muutamat hellepäivät niin vesikin lämpenisi siihen kuntoon, että pääsisi uimisesta nauttimaan. Tänä iltana jo uiskentelin - tai ainakin se muistutti jo enemmän uimista kuin kastautumista! Tuntui hyvältä, sillä olen todella kaivannut sitä, että pääsisi kunnolla uimaan. Kauhomaan vettä ja sukeltelemaan välkkyvään veteen.
              Tekisi mieli hiipiä kesäyöhön. Nostaa auton kytkintä ja ajaa johonkin, mistä kukaan ei minua löytäisi. Miten tämmöisenä iltana kukaan malttaa nukkua?!?
              Mitä tuhlausta!

Tuokiokuvia

Nukuin pitkään ja oli ihana herätä sellaiseen aamuun, että ensimmäisenä näkyi auringon säteet verhojen raosta! Makoilin sängyssä ja nautiskelin lauantaisesta kiireettömyydestä, pehmeästä peittomytystä ja unentuoksuisesta tyynystä.
          En meinannut osata pukeutua tänään niin kuin keli edellytti. Vaihdoin nuttuja varmaan kolme kertaa päivän aikana, kun ensin olin laittanut liian paljon ja sitten liian vähän. Minusta olisi helpompi jos vuodenajat menisivät tasaista käyrää myöten: keväällä viileää, kesällä kuumaa, syksyllä viileää ja talvella kylmää. Olisi ainakin vaatekaapissa aina ne vaatteet esillä, joita kulloinkin tarvitaan. Nyt piti etsiä taas hihattomia paitoja poolopaitojen alta...
          Ajoin nurmikon tänään ja se olikin venähtänyt viikossa taas sen verran pitkäksi, että vähän jäi nurmen pintaan nurmiroinaa. Ihanaa oli kuitenkin saunan portailta katsella siistiä pihamaata iltasella. Ihana oli päivä muutenkin. Ihmeellinen vaikutus tuolla auringolla! Mieli pompsahti maan alta korkeuksiin, vaikka suurempaa syytä ei ilolle ollutkaan kuin aurinko ja lämpö.

Kesävieras vuorossa on tänä viikonloppuna pikkusisko sulhoineen, mutta niiden kanssa yhteiselo on helpompaa eikä ole koko ajan semmoista tuskaista oloa siivottomuudesta ja sohvalla lojumisesta. Pikkusisko menee naimisiin kuukauden päästä ja kaikki keskustelut kietoutuvat nopeasti häihin ja häävalmisteluihin. Olen iloinen siskon puolesta enkä sen enempää kadehdi hänen onneaan, mutta toisinaan vaan tuntuu, että olisihan se ihan mukava tunne, että joku miehenmuotoinen haluaisi elää minun kanssani loppuelämänsä arjen ja juhlan.

Tänään oli taas uteliaat lehmännaamat aidan reunassa, kun iltasella kävelin kameran kanssa ikuistamassa heinäkuista alkuiltaa ja ihanaa valoa. Hassut otukset! Siinä ne seisoivat ja yrittivät nuoleskella minua, kun silittelin niitä otsasta. Kävi vähän sääliksi, kun lehmäntaimien ympärillä pyöri kärpäsparvi ja tunki korviin ja silmiin koko ajan.. reppanat!

Ja kivitaskun poikanen lämmitteli navetan muurin päällä. Ihana pörröinen kaveri ja se luritus on mainio - aivan kuin löisi kahta kiveä vastakkain! Usein kivitaskut kalkattavat iltasella kun lämmittelen saunaa tai tulen saunasta. Pomppivat kivikoissani ja lauleskevat.

Naapurin pelloilla seisoo vesi - ja joutsenet!
         Tänä iltana tämä joutsenpari hempeilivät heinämaassa ja kaulailivat pitkän aikaa. Minun sydämeni kiertyi taas torvelle ja kaikki se lämpöinen ja hyvä, mitä sydän-parka oli ehtinyt päivän mittaan sisälleen hankkia ilon ja riemun muodossa, rutistui kuivaksi.
         Tehdäänkö sydänsiirtoja surun ja ikävän takia?           
           

Valoilmiö

Aurinko.
       Voi, kun voisi sulloa tuota valoa johonkin kassiin ja aukoa kassin suuta aina silloin, kun mieli makaa maassa ja pimeyttä on nurkat tulvillaan. Oli nimittäin aivan ihanaa kävellä tänä iltana koiran kanssa iltalenkkiä, kun aurinko paistoi silmiin.
        Alkuillasta tosin ukkosti ja satoikin melko rankasti, mutta näköjään vanha totuus siitä, että sateen jälkeen tulee aina pouta, pitää paikkansa. Toivottavasti poutaa nyt olisi luvassa enemmän kuin pelkät maistiaiset. Nytkin tekisi mieli mennä tuonne pihamaalle seisomaan keskelle niittyä ja nauttia siitä, että ilta-aurinko hehkuu taivaanrannassa ja kasvoille kimpoilee valonpisaroita eikä vesipisaroita!
        Tänä aamuna olin taas kai ajatuksissani, kun ajelin töihin pidempää kautta, vaikka tarkoitus oli mennä pikataipaletta. Kello kävi (jälleen) minua vastaan, kun oli mennyt taas aamuilu vähän pitkäksi ja meni aika tarkalle, että ehdin työmaalle ajoissa, kun söhläsin kaupungin puolella vielä tietöiden kanssa.
         Oi voi.
         Onneksi huomenna on jo perjantai. Tämä viikko on tuntunut loputtoman pitkältä, kun on saanut talsia harmaassa sateessa kaiken aikaa. Pieni varaus on vielä siitä, että minulla on mahdollisesti lauantaina töitä, mutta katsotaan nyt...

Tein tänä iltana jäätelökoneella sorbettia, mutta söin annokseni ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvaa. Hyvää oli siis sekin - ilmeisesti! Pientä harjoittelua se kuitenkin vaatii, että tuotos olisi sellaista kuin kuvissa...
          Tänään on ollut itku taas herkässä. Kertaakaan en ole itkenyt, mutta monta kertaa on tuntunut siltä, että olisi voinut vollottaa ääneen. Tänäkin iltana olisin halunnut olla erään rakkaan ihmisen kainalossa ja hoitaa sen kesäflunssaa kuumalla teellä ja muilla tropeilla. Halauksia unohtamatta. Kun olisi saanut olla siinä sylissä edes puoli tuntia...
           Taidan potea halipulaa, johon ei kuuma tee tepsi.
           Onkohan minua mahdotonta rakastaa?

Jee niin kuin jäätelö!

Tänään kännykän torkku ehti soida varmaan kymmenen kertaa ennen kuin jalat tavoittivat maahan. Minun torkkusoittooni pitäisi yhdistää lievähkö sähköisku niin tuskin painelisin puhelinta torkulle ihan samaan malliin kuin nyt...
                Aamuisella työmatkalla ajelin jälleen sellaisen auton perässä, jonka kuski ei ole löytänyt autostaan kuin kolme vaihdetta. Kiire minulla ei (tällä kertaa) ollut, joten vauhti ei sinänsä kamalasti haitannut ja kun ilmakin oli harmaa ja sateennuhruinen, niin sai ihan rauhassa ajella hautajaissaatto-vauhtia kaupunkiin asti. Tien poskessa näin ketunkin aamupalalla. Se söi auton alle jäänyttä eläinystävää hyvällä ruokahalulla. Repolainen ei kuitenkaan ollut sellainen satujen puuhkahäntä vaan taisi sairastaa kapia, kun turkki oli niin huonokuntoisen näköinen ja koko otus oli laiha ja vähän onneton... Kun hitaasti ajaa, ehtii panna merkille paljon asioita!
                 Puoleen päivään taivas viskoi vielä vettä, mutta kai taivaankannenkin vesivarannot ehtyvät loppujen lopuksi kun iltapäivästä iltaan asti näytti taivas jo sinistäkin väriä. Lämpötilaa auringon pilkistely ei nostanut ja nyt taas taivaalle kerääntyy kummallisia violetteja pilviä... Minun puolestani saisi sateet riittää ja tästä alkaisi sellainen seitsemän viikon kuuma hellejakso! Käsi ylös joka tahtoo samaa!
                 Tänään oli se päivä, kun kokeilin maanantaina ostamaani jäätelökonetta.
                 Tadaa!

 

Esivalmisteluina olin heittänyt muovikipot jo maanantaina pakkaseen ja annoin niiden olla siellä "jäätymässä" aina tähän iltaan asti. Kipot olivatkin melkos jäätäviä, kun ne pakastearkusta nappasin. En viitsinyt ensimmäisellä kerralla ryhtyä sotkemaan, vaan tein tylsästi ihan tavallista vaniljajäätelöä.

2dl maitoa (minä olin ostanut oikein punaista täysmaitoa)
2dl kermaa
2 munan keltuaista
100g sokeria
vaniljasokeria

Tuosta annoksesta tuli seos molempiin kuppeihin ja lopputuloksena jätskiä tuli aivan riittävästi. Olisi kai pitänyt antaa jäätelön kohmettua vähän kauemmin kuin sen 20min mitä ohjeissa sanottiin, sillä jäätelö oli pikemminkin sellaista pehmismäistä. Maku oli kuitenkin aivan kuten vaniljajäätelössä, mutta ehkä seuraavan kerran vähennän vähän sokerin määrää. Oman maun mukaan tuli vähän turhan makeaa.

Mutta aivan ihana härveli ja takuulla ei ole lisäaineita tai mitään ylimääräistä näissä jäätelöannoksissa! Kunhan nyt pääsen kokeilemaan vielä marjojen kanssa niin saadaan makurepertuaariin vähän vaihtelua. Huomenna pitäisi kai tehdä sorbettia, kun tämän päivän kananmunista jäi valkuaiset jäljelle... En vain tiedä onko meillä vielä pakkasessa marjoja ja metsässä mustikat ovat vielä melko kalpeita.
              Jäätelö on, nyt tarvitaan vaan ne helteet!
              Namskis!

No pain no gain.

Kipu kertoo siitä, että on hengissä.
         Treenaukseni motivaattorit:
          o ensin se, että saisin itseni kuntoon loppuvuoden sairastelun jälkeen (terveellinen ajatus kaikin puolin)
          o sitten se, että treeni ihan oikeasti tuotti tulosta ja sain vatsalihaksia ja jalkoihin muitakin muotoja kuin läskipoimuja (inspiroivaa aikaa!)
          o sitten se, että näyttäisin hyvältä pikkupikkubikineissä enkä rantautuneelta valaalta tai uhanalaiselta norpalta (ei millään pahalla valaat ja norpat!)
          o ja nyt motivaattorina on se, että saisin itseni rääkätyksi siihen pisteeseen, että aivoissa ei liikkuisi muuta ajatusta kuin että AUTS ja että koskisi johonkin muualle kuin sirpaleiksi särkyneeseen sydämeen (ylevä pyrkimys, joka ei koskaan toteudu...)

Kokeilin tänään uusia nilkkapainojani ja voin sanoa jo kerran jälkeen, että niissä ei mennyt raha hukkaan! Hyvä jos huomenna pääsee sängystä ylös puhumattakaan työmaalle menosta tai kyykkyyn laskeutumisesta! Puolen vuoden jälkeen pelkkä oman kropan vastus ei enää kamalasti lihaksia kasvata, pitää tietysti tiettyä lihaskuntoa yllä, mutta huomasin kyllä noiden nilkkapainojen kanssa, että pieni painon lisäys tekee terää jo olemassa olevalle lihasmassalle. Jippie!
             Olen ollut aina kamalan laiska kuntoilemaan tai lenkkeilemään tai ylipäänsä pitämään kuntoa yllä, mutta huomasin oikeastaan jo viime vuonna, kun löysin netistä Cassey Hon treenivideot, että kun tekee kropalle hyvää, niin kroppa antaa hyvää takaisin: energiaa, jaksamista ja ennen kaikkea hyvää mieltä. Esimerkiksi keväällä kun piti löytää musta kotelomekko viikonlopputöihin, niin meinasin kirkaista sovituskopissa, kun päälle mahtui monta numeroa pienempi mekko ja se näytti vielä vietävän hyvältä! Rakkaus lahjaksi saatua kehoa kohtaa on vain kasvanut (siis en tarkoita nyt mitään itserakkautta vaan kunnioitusta ja kiitollisuutta terveestä ja toimivasta kropasta!)
               Ihanaa!
               Huomenna kyllä aion kokeilla sitä jätskikonetta, vaikka saisin ahertaa käsipainojen ja jalkapainojen ja vastuskuminauhojen parissa sitten entistä kovemmin..

Niin siis jos pääsen kävelemään pakastearkulle asti...