En ole itse kovin hyvä siinä enkä edes tarkoita tahattomia kompastuksia, suusta päässeitä sammakoita tai muuta arkipäiväistä kommellusta. Tarkoitan sitä, kun joillakin ihmisillä on ihana kyky tehdä tilanteista hauskoja ilman, että siinä naurettaisiin kenenkään ulkopuolisen kustannuksella. Onneksi olen ollut sen verran onnekas, että ystäväni ovat luonnostaan aivan mahtavia arkikoomikoita!
Näinä päivinä tilannehauskuutta on kuitenkin antanut lapset.
Eilen kävin iltasella oman pihamaatöiden jälkeen uimassa ja rannassa oli isä kahden pienen pojan kanssa uimassa. Pojat juoksentelivat rantaviivassa ja kastelivat varpaitaan ja meuhkasivat itsensä hiekkaisiksi. Oikein huvitti pienten silmien ihailevat katseet, kun minä kävelin veteen ja molskahdin uimaan. Vesi oli viileää, mutta ihanan uintikelpoista. Hetken päästä pojista vanhempi kahlasi polvia myöten veteen, kärvisteli kylmissään ja huikkasi isälleen iloisesti:
" Isi! Tää on tosi lämmintä!! Melkein yhtä lämmintä kuin purovesi!"
Tänään puolestaan viisi-kuusivuotias poika toi mummonsa kanssa haudalle kukkia. Pojalla oli kylpypyyhkeestä solmittu viitta ja reipas miehenalku kantaa retuutti kastelukannua kaivolta aina haudalle asti. Mummo kitki heinät ja istutti kukat ja pyysi poikaa kastelemaan vähän multaa, mutta poika vetosi kipeään käteensä (!!) - arvatenkin siihen, millä juuri oli kannua retuuttanut. Nauratti kuitenkin seuraava kohtaus, missä poika pilkkoi puutarhakuokalla oksankappaleita ja käpyjä, joita löysin puiden vieruksilta ja nurmelta. Yks kaks poika huudahti iso risu kädessään:
" Kato mummo!! Löysin tosin ison hakattavan!!"
Pienet hetket ovat kyllä niitä parhaita, mistä saa ilon ja naurun aikaiseksi. Mekin nauramme työmaalla ihan typerille kommelluksille tai lörpötyksille eikä tarvita kummoistakaan syytä, että saadaan nauraa vatsat kippurassa.
Siihen tarvitaan vain oikea porukka, oikea asia ja oikea väsymystila!
P.S. Iltalenkillä tuli tiellä vastaan naapurin vapaudenkaipuinen lehmä... Oli kanttura ajatellut, että ruoho (tai tässä tapauksessa kaura) on vihreämpää aidan toisella puolella. Lehmäkaverit katsoivat karkuria kaihoisasti aitauksestaan. Naapurin väki tuli ajamaan lehmän takaisin aitaukseensa ja mekkalasta päätellen homma ei ollut lehmä-karkurin mieleen... Vapaus maistuu makealta, melkein kauran makuiselta!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti