Voi, kun aina voisi olla sunnuntai!

Huh-helteinen viikonloppu takana ja selässä omalaatuiset 'rusketusraidat', jotka enemmän näyttävät possunpunaiselta siirrännäisiltä selässä! Minä en osaa ruskettua oikein ja kauniisti vaan yleensä ne onnistuneimmat rusehtavat kohdat, joita kropasta jossakin vaiheessa kesää löytyy, ovat naurettavissa kohdissa tai naurettavan kokoiset. Esimerkiksi nyt minulla on polvilumpiot pähkinänruskeat (!!)
           Jippiaijee!
           Lauantai aamupäivä meni vielä auton kimpussa ja onneksi olin aloittanut hommat jo perjantaina, sillä iltapäivä viskoi vähän vettä kuivettuneen luonnon ensiavuksi. Loppujen lopuksi vahaus piti suorittaa katon alla, kun kuuro yllätti juuri kun olisi pitänyt vahaa heittää auton niskaan. Nyt automobiili kiiltelee punaisena ja kauniina, mutta katsotaan nyt miten kauan kiilto kyljissä pysyy, kun ajelen vähän aikaa pölyisillä teillä. Sielu itkee sisäisesti jo nyt!

Lämmitin lauantaina ulkosaunassa vain vesipadan alustaa, kun ajatus kuumasta saunasta ei houkutellut kun pelkkä hengittäminen nosti hien pintaan. Oli muuten virkistävää kävellä saunalta pois tuollaisessa sateessa ja se sateen jälkeinen tuoksu oli aivan upea! Virkistys oli kuitenkin vain hetkellinen, sillä nopeasti mittari kohosi kolmeenkymppiin jälleen kun sadepilvi vähän siirtyi. Ne possunpunaiset läiskät sain selkääni, kun laitoin pyykkejä narulle ja olin auringossa ehkä kolmetoista sekuntia... Se oli sitä aurinkorasvapulloissa varoitettua "keskipäivän kuumaa aurinkoa". Lämpöennätys taitaa tällä hetkellä olla +32,5 astetta, vaikka meidän mittari kiskoo aina kymmenen astetta enemmän. Jotenkin viritetty mittari kai...
            Tänään en tehnyt mitään.
            En kertakaikkiaan mitään!
            Aamusta käytiin koiran kanssa pikapikaa rantalenkillä, kun ajattelin, että saisin karvaturriaisen oloa viilennetyksi vaikka uittamalla, mutta meidän rauhallinen ja hiljainen rantalenkki oli kaikkea muuta. Sellaista poukamaa tai lahdelmaa ei ollutkaan, missä ei olisi nököttänyt teltta tai auto tai retkipatja tai aurinkotuoli, kolmea lasta, puhallettava krokotiili, viisi rantapalloa ja liian pienissä uikkareissa olevat rantaleijonat ja leijonattaret! Pienen kulman suuresta järven selästä löytyi kuitenkin meidänkin koiran uintipaikaksi, mutta turhan lämmintä taisi olla jo koirankin mielestä.

Minä luin kirjaa ja haaveilin viikon lomasta. En tiedä miksi juuri tänä vuonna ajatus lomasta olisi niin mukava, kun on mennyt kymmenen vuotta ilman kesälomia... Olenkohan tulossa vanhaksi?
           Huomiseksi on luvattu kolmeakymppiä ja pitäisi työmaalla tehdä jotain hommiakin sen rahan eteen, joka tilille tipahtaa joka kuukausi. Oikein hirvittää jo valmiiksi, että miten naatti sitä taas on, kun töistä pois pääsee. Ajateltiin (puoliksi tosissaan) ehdottaa pomolle, että voitaisiin aloittaa työt jo neljältä niin ehdittäisiin kotiin ennen puoltapäivää ja keskipäivän kuumuutta... Noinkohan saisi kamalasti kannatusta?!

Ilta on taas ihana. Lämpöinen ja valoisa ja jotenkin ihan mystinen Suomen kesän illaksi. Näihin keleihin voisi tottua! Itikoita vaan riittää helteestä huolimatta ja ovat vielä yhtä ahnaita kuin ennenkin. Tänä iltana kun kävin uimassa, rannalla raakkui tämän kesän lokinpoikanen. Tosin tämä Lenni Lokinpoikanen ei ollut enää mikään vauveli vaan melkein jo lokin näköinen itsekin. Huvitti vain miten se kyyristeli ja natisi äidilleen joka vahti sitä tolpan nenässä, mutta ei emo muuten kyllä lotkauttanut korvaansa poikasen ujellukselle... Poika-parka yritti leikkiä pienempää kuin olikaan, mokoma linnun roikale!
             Ei heltynyt äidin sydän, ei antanut periksi.
             Tervetuloa kovaan maailmaan!
             Tänään kun istuin alkuillasta ulkorapulla ja nautin koiran seurasta turriaista halaillen ja hellitellen, ajattelin, että minun pitäisi saada vihatuksi. En taida päästä näistä vellovista tunteistani eroon muuten kuin että vihaisin sitä, jota rakastan. En osaa. Olen yrittänyt. Olen oikein lietsonut itselleni vihan ja vimman, mutta eihän semmoinen liekki kauan pala, missä ei ole sytykettä edes nimeksi. Tekisi mieli vain välillä ravistaa koko miestä ja saada hänet huomaamaan, että tässä olen: nainen, joka rakastaisi, pitäisi hyvää huolta, hemmottelisi pilalle ja olisi lähellä ja tukena - aina. Ei ehkä täydellinen tai moitteeton nainen, mutta nainen, joka haluaisi rakastaa joka päivä enemmän.
               Ai niin.
               Minun piti vihata.
               Murrr!