Viikon ensimmäinen ja viimeinen vapaapäivä

Eilen minulla oli työpäivä, joten viikonloppu tuntui todella lyhyeltä, kun sitä oli oikeastaan vain sunnuntai. Toki lauantainakin olin kotona jo neljän jälkeen, mutta eihän siinä illalla enää jaksanut mitään järkevää aloittaa ja kun sisko piipahti vielä pienellä visiitillä pojan kanssa niin omalle rauhoittumiselle ja viikosta toipumiselle ei jäänyt kuin illan viimeiset tunnit.
         Tänään sitten otinkin laiskotellen.
          Mittari näytti melkein +30 ja vielä äsken kun ihasteltiin koiran kanssa auringon kultaamaan kesämaisemaa, niin mittarissa riippui edelleen asteita yli kahdenkymmenen. Miksei näitä iltoja saisi laitettua varastoon, uudestisuljettavaan pussiin, jota voisi sitten aukoa ja ihastella, kun taivas on harmaa tai pikimusta ja maassa räntää.

Iltapäivästä lojoksin pihakeinussa ja luin kirjaa. Minulla on menossa Enni Mustosen Ruiskukkaseppele (Otava 1999), joka on semmoinen 'kesäkirja' minulle. Luen sen joka kesä tämmöisinä hellepäivinä. En tiedä miksi, mutta se on näinä vuosina vain tullut tavaksi. Oikeastaan koko sarja, johon tuokin kirja kuuluu, on semmoinen, jonka mielelläni luen uudestaan ja uudestaan kesäkuukausina. Kai se johtunee siitä, että tartuin näihin kirjoihin ensimmäistä kertaa kesällä ja lueskelin ihastuneena niitä vinttikammarin viileydessä.
       Pehmeä keinun toppaus, lempeä kesätuuli ja pieni heijaava keinuilu teki kuitenkin sen, että uupunut työläinen nuupahti pienille torkuille keskelle keskikesän helteistä iltapäivää. Mikä autuus olikaan nukkua siinä kaiken elävän, vihreän, sirkuttavan ja tuulahtelevaisen kesäpäivän keskellä! Piti vain varoa, ettei nukahtanut niin, että aurinko olisi päässyt polttamaan mukavat juovat käsivarsiin tai kasvoihin..
        Tämmöisinä päivinä sitä toivoisi, että omistaisi sen riippumaton, mutta toissaviikolla kun oli ne monsuunisateet, niin ehti ajatella, että mitäpä semmoisella kapistuksella tekee Suomen kesässä! Pihakeinu ajoi tänään kyllä torkuttelu-vajeen todella hyvin!

Iltasella kävin polskimassa ja huomasin, että uiminen tekee onnelliseksi!
       Ihan totta! Huomasin, että hymyilen järvessä enemmän ilman syytä kuin muutoin ja ajattelin, että mitenhän kauan kestää, että hymyilen näin myös kuivalla maalla.. Vesi oli tarpeeksi viileää, että se virkisti, mutta tarpeeksi lämmintä, että siinä pystyi uimaan. Aamulenkillä koirakin kävi vähän kahlaamassa ja seisoi hetken aikaa ihan paikallaan viileästä vedestä nauttien. Aallot vain huljuttelivat sen verran, ettei koiruus kauan viihtynyt vedessä - tuli kai ällö olo!
         Hmm.
         Yksikin hyvä päivä riittää siihen, että nukahtaa onnellisempana kuin mitä heräsi.
         Tänään oli sellainen päivä.