Lokakuun loppua...

Lokakuu vetelee viimeisiää ja vaikka eilen oli jo semmoinen fiilis ulkona, että kai tästä talvi on tulossa, ei tänään sitten enää niin kylmä ollutkaan. Juupas ja eipäs-keliä selvästikkin...
        Eilen oli maa valkoinen ja pakkasta oli aamustakin vielä monta astetta (ainakin neljä...). Olen niin odottanut rapsakoita pakkasaamuja ja kun sitten niistä sai pientä maistiaista, ei enää muuhun tyydy.

Lähdin heti aamusta ajelemaan kuuraista nurmea viinimarjapuskien välistä ja oikein huvitti, kun myyränkeot jotka olivat ehtineet ilmestyä puskien väliin, olivat jäätyneet kokkareiksi, jotka irtosivat kun niitä vähän potkaisi... Ruohonleikkuri ei oikein tykännyt niistä, kun muutaman kerran erehdyin ajamaan niiden yli siinä mielessä, että levittäisin mullan levälleen...
          Muutenkin ruohonleikkurini ei ollut ihan parhaassa kuosissa. Toisessa takarenkaassa on patentoitu systeemi renkaan paikallaan pitämiseksi, mutta ei se ihan toiminut... Koko ajan sai etsiä prikkaa ja putkea kohmeisen heinän keskeltä. Huvittikin ajella tuollaisella leikkurilla - aivan kuin ne entisajan roomalaiset taisteluvaunut piikkirenkaineen!
            Pensaiden väleistä tuli kuitenkin komeat!

Putkimies soitti eilen iltapäivästä, että hänelle tulikin nyt hyvä väli töissä ja tuleekin jo nyt hoitamaan meidän hommat pois alta. Hyvä niin. Minä tosin lähdin havumetsään etsimään äidille (ja itsellenikin) vähän havuja syys/talviasetelmiin ja löysinkin hyvän kyljelleen kaatuneen kuusen, josta sain napattua tuuheat ja pörheät oksat het'siltään talteen. Vielä en ehtinyt itse niitä mihinkään laitella, mutta kohta pitäisi jos aion, sillä maa on kohta niin kovaa, etten saa niitä tungettua mihinkään!

Putkimies oli ehtinyt siinä ajassa saamaan keittiöön hanan ja lavuaarin toimintaan sekä kytkettyä tiskikoneen päälle. Eilen illalla tiskattiin tässä talossa ensimmäinen konetiski! Tänään oikein ajattelin, että silloin kun tiskasi, ei ajatellut miten kauan se vie muista kotitöistä. Tänään kun ei tarvinnut tiskialtaan ääressä seisoa, niin tuntui, että sai kamalasti aikaiseksi. Vielä kun pääsisi purkamaan konetta oikeisiin paikkoihin niin homma sujuisi kuin tanssi!
            HURRAA!

 Muuten remontti eteni tänään pikkujuttujen osalta. Isä maalaili pikkuisia paikkoja, teki toisen arkun valmiiksi (laitan kuvaa kunhan saan siitä edustavan), laitteli listoja jne. Pitäisi vielä etsiä raanulle keppi ja ripustella se seinälle. Ihanaa kun alkaa koti tuntumaan taas kodilta eikä miltään kamalalta työmaalta!

Sain syntymäpäivälahjaksi naapurin emännältä lintulaudan, ihka ensimmäisen minun elämässäni. En ole ollut kamalan hanakka syöttämään lintuja, mutta nyt kun oli vielä pellolla omia auringonkukan siemeniä niin kokeilin löytävätkö linnut minun taloni. Tänään niitä oli jo joku käynyt maistelemassa, mutta talosta ei oikein tule siementä niin hyvin kuin pitäisi - tai sitten siemenet ovat liian isoja!
      Raivailin loppuja kukkapenkkejäkin talvikuntoon, mutta se ruohon ajo vielä jäi hamaaseen huomiseen.

Kävin illalla juoksentelemassa. Kiersin metsätienlenkin ja mielikuvitus pääsi lentoon varsinkin metsätietaipaleella, kun jokainen musta möykky oli tien yli kulkeva hirvi tai jokin muu hirvitys. Ärsyttävän pimeää ja kun aikaisemmin ei lenkille ole vielä ehtinyt... kunhan pääsen ns. omaan elämään kiinni niin sitten alan juosta oikeasti aamupäivästä. Illalla ei näe mihin astuu. Tänään varsinkaan. Astuin nimittäin lehmän läjään, joka oli tippunut naapurin lantakuormasta pihalle. Se litsaantui kenkien pohjiin niin mukavasti, että kenkä painoi tonnin ja askelluskin oli kuin olisi juossut korkokengillä. Yritin hiertää sitä hiekkatiehen ja osa siitä läjästä irtosikin, mutta kotona piti kepillä sorkkia loput irti. YÄKS!

Tänään oli todellakin sellainen päivä, että nautin kotona huseeraamisesta ja emännöimisestä. Äiti lähti kaupunkiin pihatöihin ja huomenna menee äidilleen käymään, joten sain talon kokonaan minun emännyyteni alle kahdeksi päiväksi. Ruuaksi tein makaroonilaatikkoa, sillä kaipasin vähän lohturuokaa. On ollut taas mieli vähän nuhjuinen ilman sen suurempaa syytä...
         Laitoin paikkoja kuntoon, TÄYTIN TISKIKONETTA ja siivoilin muutenkin. Huomenna siivoan sitten kunnolla, kun lauantaina on Pyhäpäivä ja aion ottaa ilon irti vapaasta viikonlopusta! Ihanaa. Tilasin äidiltä ulkoroihuja, kun tulee perjantai-iltana tänne päin. Saadaan pihaan vähän elävää tulta - toivottavasti ei kuitenkaan liikaa...
          Nyt minua odottaa vielä uusi Kodin Kuvalehti, jonka aion nautiskella peiton alla, kunhan sinne asti kerkeän... Siinä on tällä kertaa Jouluextra ♥ mikäs sen parempi tällaiselle joulusielulle!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
134. juoksupäivä (47vko)
- n. 7km metsätielenkki (42min)
- jalat toimivat hyvin ei suurempia kipuja tai krammeja, yhdessä vaiheessa jopa tuntui, että meno oli lennokasta ja mukavan helppoa, mutta sitten astuin siihen lantakasaan...
- hengitys sujui hyvin, yritin hengittää yläkropalla (ns. pilateshengitystä) ja suurimmaksi osaksi se onnistuikin ihan hyvin
- ryhti pysyi yllättävän hyvin ja siksi kai juokseminenkin oli helpompaa kuin ennen, mutta keskivartalolihaksissa on vielä tekemistä
- pimeää oli ja sateen syömät kolot ja kuopat tiessä tekivät juoksemisesta haasteellista, vähän jossain vaiheessa tiputteli vettäkin, joka puolestaan teki olon vähän kurjaksi... muuten hyvä juoksu ja ihana sauna oli odottamassa!

Pihapuuhia ja ikävän kyyneleitä

Tänään oli taas kamalan tuulinen päivä! Piti melkein kiviä laittaa taskuun, ettei tuuli olisi vienyt. Eilen puolestaan satoi, että kai tämänpäiväinen oli jo jonkinmoinen suunta parempaan (?).
       Eilen kävin hammaslääkärillä tai pikemminkin se taisi olla suuhygienisti jos tarkkoja ollaan. Puhdisti hammaskaluston taas hyväksi ja minä tein jälleen kerran lupauksen siitä, että hoidan taas pikkaisen paremmin hampaitani sillä puhtaat hampaat tuntuivat ja TUNTUVAT hyviltä! Vaikka hammaslääkäripelko on haihtunut pieneksi verrattuna siihen mitä se oli, niin kyllä sitä vaan kummasti pulssi nousi kun odotushuoneessa odotteli omaa vuoroa. Huh hei!
         Tänään tuuletin itseäni ja päätäni - kirjaimellisesti tuollaisessa tuulessa!
         Tein pihahommia: laitoin talviverkot omenapuille, etteivät pupuset tule ja nalua minun omenapuun runkoja paljaiksi ja sitten tyhjensin kompostorin, joka on ollut ns. talviteloilla koko kesän... Kyllä oli ruuasta tullut hyvää multaa, vaikka liian tuhtia tavaraa olikin vielä mihinkään laitettavaksi. Katsotaan nyt miten nopeasti se lähtee pelittämään, kun ilmatkin alkavat olla jo viilenemään päin. Pitäisi saada talveksi lämpöä rutkasti kompostorin sisään!

Huomenna ajattelin perata loput kukkapenkit jos vain kelit sallivat ja intoa riittää. Jos ajaisi nurmenkin... en vielä tiedä. Alkaa piha näyttämään jo aika paljaalta ja karulta. Tulisi jo sitä lunta niin saisi jotain uutta pihamaalle. Tai ehkä minun pitäisi ehtiä laittaa jonkinmoiset jouluvalot pihapuuhun ennen kuin toivon lumia... ARG! Aina samanlainen murheenkryyni, kun "pikku pihapuu" on melkein mammuttikuusen kokoinen ja yletyn lamppuineni ehkä metrin korkeuteen.. Pitää varmaan harkita irtopuuta tai jotain muuta!

Olen taas vaipumassa jonkinmoiseen syysmasikseen, vaikka virallisesti syytä ei olekaan. Minulle vaan tämä syksy taitaa olla vaikeinta juurikin sen takia, että on pimeää ja harmaata. Olen valonlapsi ♥ heh! Onhan syksyssä PALJON hyvääkin. Pitäisi vaan muistaa niitä asioita nostaa pintaan kun oikein alkaa pimeys ahdistaa. Ehkä sekin, etten ole oikein saanut hengähdystaukoa koko kesänä saati syksyllä, vaikuttaa mielialaan.
          Remontissa junnataan paikallaan. Pientä viimeistelyä. Putkimies tulee torstaina ja sähkömies todennäköisesti ensi viikolla (!!). En jaksaisi milläääääääääään! Haluaisin oman kodin, missä saisi olla ketarat ojoksissa ilman mitään remonttia, ylimääräisiä ihmisiä ja hulabaloota. Ehkä miulla vielä joskus semmonenkin on tässä elämässä...

Kahtena iltana en ole tarvinnut otsalamppua, kun kuu on paistanut niin kauniisti pilvettömältä taivaalta tähtien kanssa. Iso möllöttävä kuu. Tänään kun iltasella kävin juoksemassa, niin kuu oli vasta nousemassa metsän takaa ja näytti kamalan isolta! Oikein semmoiselta jättikuulta, mutta kun se sitten nousi ylemmäs niin tavallinenhan se sitten oli.
        Juoksin 7km lenkin ja ihan hyvältä tuntui. Alussa pisti alavatsaan, kun taisi rypsiporsas vielä painaa mahassa, vaikka yritinkin pitää kunnon välin niin raskaan ruuan jälkeen. Loppumatkasta taas alkoi olla niin pimeää että askelta piti vähän etsiä, mutta suht koht hyvä juoksu. Vastatuuli oli vaan ihan mahdoton ja tuntui, että energiaa meni kuin olisin juossut tuplamäärän! Hoh!
       Lämmin sauna ja venyttelyt. On nimittäin vasen reisi EDELLEEN jumissa, pitänee katsoa joitain hyviä venytyksiä jotka auttaisivat. Alkaa ärsyttää...

Iltalenkillä itkin taas. Oli ikävä koiraa. Näin unta viime yönä, että koira oli jälleen kipeänä ja sairaana. En ymmärrä miksi minä en voi nähdä unia, missä kaikki on hyvin. Tarttisin sellaisia unia. Aina koira sairastaa ja uni on muutenkin ahdistava, surullinen ja vaikea. Ja aina kun semmoisesta unesta herää niin on ensin onnellinen siitä, että se oli vain unta ja samaan aikaan toivoisi, että olisi edes niin. Että koira olisi kotona, vaikka olisi sitten kipeäkin. Itsekästä. Miten itsekästä! Siksi varmaan näenkin surullisia unia, kun olen itsekäs ihminen, joka ei saanut koiraa hoidetuksi edes kuntoon. Minun syytähän se oli, että se kipeäksi ylipäänsä tuli.
       Minun syyni.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
133. juoksupäivä 47 vko
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, pientä kireyttä tuntui lihaksissa olevan ja varsinkin vasen takareisi ottaa kiinni aika tavalla
- hengitys ok, vähän kylmä keli alkaa tuntumaan keuhkoissa, pitänee hankkia joku suun eteen jos pakkaselle menee
- ryhti parempi, mutta keskivartalo kannatus sen verran olematon edelleen että ei ryhti ja juoksuasento pysy koko matkaa hyvänä, sitten alkaa tuntumaan jaloissa, kun asento menee "istuvaksi"
- pimeää ja kamala vastatuuli

Känkkäränkkäisyyttä..

Elämme talviaikaa.
      Hassu fiilis tänä aamuna kun köllöttelin sen yhden extra tunnin peiton alla ja mietin, että ihan oli semmoinen olo, että maassa on takuulla jo lunta. Semmoinen talviolo ♥
      No ei siellä mitään lunta ollut missään, harmaata ja sateentuhnuinen aamu, niin kuin moni muukin aamu tällä viikolla. Ja sopi kyllä ilma päivän teemaan, joka oli nahina ja jähinä ja pientä kinastelua päivän iloksi. Ihmeellisistä asioista tuli kinaa ja suukopua ja näytettiin nyrpeetä naamaa koko loppu aika ja kommentoitiin niin, että takuulla toinen suuttui ja otti itseensä ja niin edelleen... ja niin edelleen...

Lähdin iltapäivästä ottamaan happea ja kävelemään rantaan. Sielläkin tosin oli ihmistä ihan liikaa, mutta kun puikkelehti sopivista paikoista niin ei törmännyt lajikumppaniin. Kaipasin yksin oloa ja hiljaisuutta ja vettä silmänkantamattomiin.
          Maisema oli utuinen, ja voisi sanoa, että kun järvelle katsoi niin maailma tosissaan oli musta ja valkoinen. Väriä löytyi ainoastaan rannan pienistä puista, missä vielä lehtiä oli hippunen jäljellä. Aika karua oikeastaan tämä loppusyksy, jotenkin niin alastonta. Ei kuulunut enää edes lokkien huutoja, niin kuin joskus kesällä kun rannassa seisoi. Kaikkialla oli vaan hiljaista ja harmaata. Kuvaisin kyllä harmaata juuri sellaisella hiljaisuudella mitä rannassa tänään oli.

Kokeilin juoksemista sitten vähän ennen ruokaa. Kävin semmoisella minilenkillä, kun piti vähän jalkaa tutkiskella että miltä tuntuu. Ihan hyvältä juoksu tuntui eikä pahemmin koskenutkaan mihinkään. Yritin juoksun jälkeen venytellä ja rullailla, mutta pitää vielä varmaan ennen nukkumaan menoa vähän "avata" lihaksia ettei tule samanlaista blokkia jonnekin tuonne jalan ojentajiin tms.
         Olen hyvä venyttelemään lihakuntotreenien jälkeen, mutta jotenkin juoksun jälkeen se venyttely jää kamalan vähäiseksi, vaikka tiedän miten TÄRKEÄÄ se olisi. Ja sitten nitisen kun joku paikka menee jumiin... Siis heittäkää saappaalla seuraavan kerran, että oma syy, älä valita!

Eilisiltana itkin taas itselleni päänsäryn. Olen sitä lahkoa, joka saa itkemisen sivutuotteena pään kipeäksi. Vieläkin vähän tuikkii otsalohkon takana, mutta jos saisin venyteltyä kunhan tästä nousen.
        Suurimmaksi osaksi itku oli kai väsymyksestä kun eilinen työpäiväkin oli niin puuduttava, vaikka olikin lyhyt. Oli siinä sitten pientä mielen pahoitustakin, lähinnä omista ajatuksista kun minä aina aloitan miettimään asioita illlalla ja yöllä ja silloin ne ovat norsun kokoisia! Mutta kyllä se itku kummasti auttaa kuitenkin, kai se jotain syövereitä puhdistaa eikä jää paha olo muhimaan. Eihän se nyt kovin mukavaa aina ole, itkeskely, mutta auttaa joka tapauksessa.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
132. juoksupäivä 46 vko
- n. 4km metsätiellä (20min)
- pieni juoksupyrähdys ihan vaan jalan kuntoa katsellen. Ihan hyvin meni, vaikka lyhyt reissu olikin
- hengitys toimi, vaikka ei ollu musiikkia häiritsemässä 
- ryhdin yritin pitää korkeana ja askeleiden oikeassa kohdassa, mutta pieni kertaus oikeasta juoksuasennosta ei olisi pahitteeksi
- tihkuinen syyssää, kosteaa ja vähän koleaa, ei paha

Jo on markkinat!

Yöllä satoi niin että ropisi ikkunalaudan lisäksi myös katto ja räystäskourut. Oikea ensimmäinen syyssade koko syksynä. Sellainen oli sitten maisemakin, kun pääsin peiton alta ihmisten ilmoille ja kurkkasin ikkunasta ulos. Harmaa, märkä ja luonnon värit alkavat olla rusehtavaan vivahtavia kaikki. Lokakuu.
          Tänään kävin markkinoilla. Sitä ennen kävin pyörähtämässä pikavisiitillä työmaalla ja tarkastamassa tai pikemminkin varmistamassa, että tuntilistahärdelli on edelleen samanmoinen kuin viime talvenakin. Huomenna olisi muutaman tunnin työkeikka, joten haluan olla varma ennen työpäivää näistä asioista niin voi keskittyä itse työhön paremmin. Tiedän, fanaattista, mutta sellainen minä vain olen. Varmistelija.
           Markkinoilla oli yllättävän paljon väkeä, vaikka keli oli sateinen ja harmaa. Myyjiä kävi sääliksi, kun seisoivat kolme toppatakkia päällekkäin kojuilla ja yrittivät olla myyvän näköisiä. Reppanat. Eräs karkkimyyjä nauratti minua, kun olin rinkelikauppaa odottelemassa, että osta namuja. Naurahdin ja sanoin, että minulla on karkkilakko, mutta mies röhäisi, että semmoiset lakot on tehty rikottaviksi! En ostanut, vahva sieluinen kun olen (pöh!!), mutta villatöppöset ostin ihan vaan niitä iltoja silmällä pitäen, kun saan käpertyä hyvän kirjan kanssa viltin alle uuden sohvan nurkkaan ♥
           Ovat lämpöiset!

Olin saanut synttärilahjaksi kirjarahaa ja ajattelin, että ennemmin tai myöhemmin tuhlaan ne ruokaan tai puhelinlaskuun, joten päätin käydä äkkiä tuhlaamassa rahan sille tarkoitettuun kohteeseen. Halusin kuitenkin ostaa jonkun semmoisen kirja, jonka AIDOSTI haluan enkä vain ostamisen ilosta ja jonkun sellaisen, mikä yllättää minut. Vähän samalla tavalla kuin huolettomasti ostettu Jojo Moyesin kirja oli aivan yliveto!
         Kävelin kirjakaupan hyllyjen välissä ja ihastelin ja tuoksuttelin uusien kirjojen tuoksua. Olisin voinut kahmia taas kourallisen kirjoja mukaani, mutta päädyin kahteen, joista toisesta olen kuullut paljon hyvää, mutta nyt kokeilen, olenko samaa mieltä. Eli Graeme Simsion ja Vaimotesti sekä Vauvatesti. Vauvatesti on Vaimotestin jatko-osa, joten päätin riskeerata ja ostaa molemmat samalla kertaa... En malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan jemmakirjapinoa talven hämärissä!

Hemmottelin itseäni tänään Rosson ruualla. Broilerifileitä, yrttejä, ranskalaisia perunoita ja artisokkaa, jos oikein muistan. Joku hieno nimikin sillä ruualla oli, mutta en minä sitä enää muista! Hyvää oli ja söin lautasen niin tyhjäksi, että siihen olisi saanut laittaa uuden annoksen suoraan! Jälkiruuaksi pallo päärynäsorbettia. Nam. En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt ulkona. Tällä kertaa söin yksin, joka tietysti vähän vähensi ulkona syömisen iloa, mutta kyllä minä ilon otin irti tästäkin - omasta ajasta ja hyvästä ruuasta!
           Kotona oli isä jäänyt omineen tekemään remontin loppusilauksia.. Tällä kertaa uusinut yhden silikonisauman ja tehnyt yhden uuden, maalannut hellantason reunat ja minun laatikkoni toiseen kertaan ja saanut yhden mattoveitsen rikki ja keittiön pöytään pienen rikon samaisen mattoveitsen rikkoutuessa. Isä oli pahoillaan pöytään tulleesta jäljestä, mutta minä yritin olla kuin ei haittaisi mitään. Oikeasti minäkin olin vähän harmissani, mutta en halunnut pahoittaa isän mieltä yhtään enempää.

Tulevan sähköhellan koti.

Lämmittelin uunia ja takkaa ja lokosin. Kaupunkipäivä vei voimat vaikka en mitään oikein tehnyt. Niin ja kengät tekivät vasemman polven sisäreunan kipeäksi. Olen yrittänyt lihaksia ja kireitä jänteitä hieroa ja venytellä, kun selvästi se johtuu siitä, ettei taas ole tämä juoksija muistanut lihashuoltoaan hoitaa. Ja tässä tulos... Huomenna pitää työkeikka hoitaa toisilla kengillä että polvi saa vähän lepuutusta ja juoksemaan taidan yrittää vasta sunnuntaina.

Tavallisen hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. Ei mitenkään erikoinen, mutta jollain tapaa hyvä.
         Aamulla lojoksin liian pitkään, mutta kun verhojen takaa paljastui syyskeli sateentihkuineen ajattelin, että juuri tämmöisinä aamuina pitääkin nukkua vähän liian pitkään. Silitin aamusta eiliset lakanat ja lämmittelin sekä takkaa että uunia. Isä teki yhtä hommaa kerrallaan, joten kai tämän aamuinen todisti vihdoin sen, että nainen osaa tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mies keskittyy vain yhteen hommaan kerrallaan. Ei pahalla sanottuna, ihan vain toteamuksena.

Yritän epätoivoisesti pitää torppaa siistinä ja kodikkaana vaikka vähän poikkeustilassa vielä eletäänkin. Suunnittelin tänään taas ryijyn paikkaa seinälle ja olisi pitänyt hakea seinällekin oikea kello ja etsiä kuistin verhot jo valmiiksi (vaikka ei ole vielä edes verhotankoja!). Rakastan tämmöistä pesän tekoa ♥ Oikein odotan sitä hetkeä, kun sohva ja lukutuoli kannetaan tupaan ja rojahdan ensimmäistä kertaa elämässäni ikiomaan sohvaan, jonka omistusoikeutta ei tarvitse oikeussalin kautta käydä todistamassa. Oma sohva, oma tuoli ja oma kirjahylly vähemmän omassa torpassa. Mutta niin rakkaassa sellaisessa ♥
          Tänään oli tosiaan vähän harmaa päivä, oikeastaan perussyyspäivä, mutta kun on tottunut liian hyvää niin tämmöinen päivä on harmaa ja tihkuinen. Tänään ja huomenna olisi kaupungissa syysmarkkinat ja ajattelin mennä fiilistelemään markkinatunnelmaa huomenna. Kiertelen ja kävelen jalat jälleen puuduksiin. Menen nuuhkimaan kirjakauppaan uusia kirjoja ja kiertelen vaaterekkien välissä vaan todetakseni, etten tarvitse mitään. Syystunnelmointia. Tai ehkäpä ostan jonkun kirjan...

Iltapäivästä kävin ulkosaunalla vähän siivoskelemassa ja laitoin vähän tultakin kiukaan alle. Kokeilin vetikö piippu ja vetihän se. No problem! En tiedä mikä siinä kesällä oli, kun sen kanssa sai tapella koko ajan ja istua nokisessa saunassa aina lämmityksen jälkeen. Hyvin veti tänään ja taidan huomenna lämmittää ulkosaunan jos jaksan ja jos ehdin ennen kuin tulee taas säkkipimeää... sehän olisi toisaalta aika romanttistakin! Yksinään varsinkin, heh!
          Istuin toppahaalari päällä melko koleassa saunassa ja katsoin tulen leikkiä kuivilla puilla. Rakastan kahta ääntä yhtä paljon. Toinen on sateen ropina ikkunalautaan, varsinkin iltasella ennen kuin uni tulee, ja toinen on palavan puun ritinä. Tuli ylipäänsä. Minun rentoutusmusiikkini koostuisi pelkästään noista kahdesta äänestä.

Ruuan jälkeen istahdin hetkeksi pöytäni ääreen ja kirjoitin muutaman kirjeen. Olipas ihanaa taas kirjoitella pitkät pätkät ja sulkea salaisuudet kirjekuoreen. Itsekäs harrastus kun saa kirjoitella itsestään monta sivua! Toisaalta mukavalta tuntuu saadakin semmoinen kirje, missä toinen kertoo itsestään, joten se vähentää harrastuksen täydellistä itsekästä luonnetta... ainakin toivottavasti.
        Isä uppoutui töihinsä taas niin tyystin, että seisoin tiskin ääressä ja odottelin, että mies tulisi syömään niin minä saisin tiskattua ja iltahommat tehtyä. Kello tuli viisi ja puoli kuusi, laitoin porkkanat kiehumaan, kello tuli kuusi, porkkanat lilluivat melkein pilalle, kello tuli puoli seitsemän ja sitten nappasin takin naulasta ja kipitin syyssateen keskellä verstaan puolelle navetan vinttiin ja sanoin, että voisiko tulla välillä syömään niin minä pääsisin tiskaamaan. Koko illan se väänsi sähköhellan uutta tasoa ja sen reunuksia. Komea siitä tulee, uudesta hellakompleksista. Komea koko talosta!
         Kunhan nyt maltan mieleni ja odotan rauhallisesti sitä hetkeä kun kaikki on valmista... En malttaisi.

Tarttis tehdä tuolle lehtimäärälle jotain, kun en ole varma voinko jättää niitä pensaiden alle niiden mahdollisten tauti-itiöiden takia... pitäisi ajaa nurmikin pensaiden välistä ettei myyrät niin mylläisi.

Illalla paistoin riisipiirakoita, kun tästä talosta on ruoka loppu. Olisi kyllä mahdottoman hyvä kyky se, että saisi leivän riittämään loputtomasti ja vaikka jaettavaksi asti... olen kuullut että niin on joku heppu pystynyt tekemään...
         Lojoksin illan viltin alle ja rakastin.
         Olen onnellinen juuri nyt.


P.S. Löysin Youtubesta rentoutusvideon missä on kahdeksan tuntia tulen ritinää ♥ ihanaa!

Halkoja laatikossa

Ei tarvinnut kuin yhden pakkaspäivän ja melkein koko koivupuu puun lehdet valahtivat maahan. Tänään oli vielä hyvä päivä ja aurinko pilkisteli silloin tällöin pilven takaa, joten missiona oli tänään lehtiharavan heilutusta, etteivät pudonneet lehdet jäisi sateen alle.
       Jotenkin aamupäivä kuitenkin meni sisällä siivouksen ja ruuanlaiton parissa. Merkillistä. Naapurin emännyys kävi vielä lainaamassa meidän kopiokonetta ja sitten olikin jo ihan turha lähteä mihinkään ennen ruokaa. Laitoin lasagnen uuniin ja kävin nopeasti raapaisemassa tienlaidasta pihlajan lehdet ISOON kasaan. Kyllä sitä tulikin! Haravoin suoraan traktorin kuuppaan, kun lehteä oli todellakin valtavasti.
        Syötiin isän kanssa ja sitten vielä meni hetki tiskien kanssa ennen kuin ehdin lehtien kimppuun uudemman kerran. Oikeastaan aika kivaa "urheilua".
         Isä sai tänään valmiiksi minun halkolaatikon muodon muutoksen.

Ehkä vähän enemmän nykyiseen värimaailmaan sopivampi. Ainakin minusta. Uunin toiselle puolelle on vielä tulossa toinen laatikko säilytettäville tavaroille, joka sekin on samanvärinen halkolaatikon kanssa. Se on vielä maalauksessa. Kannoin iltasella jo puut uuteen halkolaatikkoon ja jotenkin tuntui, että sinne mahtui enemmän puitakin! Liekö pelkkä illuusio...

 Sillä aikaa kun minä puuhastelin ulkona, isä teki viimeistelytöitä sisälle (jotka eivät tahdo millään valmistua, ainakin se siltä tuntuu!). Toinen homma joka saatiin tänään tehdyksi oli keittiön uuden oviaukon ovenpielet. Niitä kun piti vähän vuoleskella ja tehdä uudelleen niin nyt sekin ovi sai raamit ympärilleen. Jee!

Illalla kävin juoksentelemassa taas kun oli semmoinen olo ja semmoinen keli, ettei ainakaan vielä satanut. Pimeää oli ja tänään ajattelin, että oikeasti minun pitää vaihtaa lenkkiaika iltapäivään. Alkoi pimeässä juokseminen olla aika ikävää. Loppumatkasta jo tihutti vettäkin.
      On ollut oikea takareisi aika kipeänä taas pari päivää. Joku lihasjumi, ei taida oikein tykätä, kun aloitin lihaskuntotreenit jälleen juoksun ohella. Tykätköön tai ei, saa tottua vähän lihaskuntoharjotteluunkin ettei kaikki ole vaan pelkkää juoksentelua. Olen yrittänyt hieroa jalkapohjapallolla, putkirullailla ja istua ja venytellä saunanlauteilla. Eiköhän tämä tästä. Eräs ystäväni, juoksija hänkin, sanoi minulle ettei pienistä kivuista pitäisi valitella. Olen yrittänyt noudattaa sitä ohjetta, joten anteeksi kitisemiseni ♥
      Ilta humpsahti jälleen romanttisten elokuvien parissa, joita löysin digiboksin kovalevyltä. On taas semmoinen haikaileva olotila... Ja tuli ikävä jouluakin... Hmph.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
131. juoksupäivä (46vko)
- 5.4 km uimarantalenkki (32min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, paitsi oikean jalan takareisijumitus teki askelluksesta jotenkin hankalaa. Sitten se jo kävi vasempaankin jalkaa kun jalka ei totellut oikein...
- hengitys ja ryhti olivat suht hyvät
- minulta hajosi korvanapit minun mp3-soittimesta... harmitus!
- pimeää ja vähän tihkusadetta loppumatkasta, koleaa +5

Pakkasyön jälkeen

Kello oli soimassa puolen kahdeksan maissa ja voi kun ois nukuttanu makeasti, kun kello piippaili vieressä. Nousin ja aukaisin verhot niin ikkunasta näkyi huurteisen valkea maa. Pakkasyö ja -4 astetta oli pakkasta vielä kun vähän ennen 9 lähdettiin mummolle pihatöihin.
         Onneksi oli talvirenkaat alla, vaikka tiet vielä suht kuivia olikin.

Meidän mummo on sellainen pihaihminen henkeen ja vereen, että voin hyvin kuvitella itseni samanlaiseksi kunhan tulen 86 vuoden ikään. Ja nyt kun ei ole käsissä olevan ihottuman takia päässyt pihatöihin ja laittamaan pihaa syyskuntoon, niin tuska on ollut mieletön.
        Tehtiin äidin kanssa pihasta niin siisti kun tämän päivän puitteissa ehdittiin ja minua taas ahdisti se kun ei piha jäänyt ihan siihen kuntoon kuin olisin halunnut... Eikä mummo antanut/jaksanut meitä koko päivää nurkissa katsoa. Etupiha saatiin suht hyvään kuntoon ja se riittäkööt. Tekisi mieli keväällä käydä tekemässä kukkapenkit semmoisiksi kuin ne joskus olivat, kun mummo oli voimissaan ja nuorempi. Mutta toisen pihaihmisen pihalle on paha mennä näpertämään, en minäkään tykkäisi, vaikka miten komeaksi toinen saisi kukkapenkit ja pihan.

Kahvilla mummo sitten tyrkytti palkkaa, mutta kieltäydyin rahapalkasta ja sanoin, että mieluummin huolisin pitkävartiset villasukat sitten kun mummo pääsee neulomisen makuun ja kun kädet paranevat siihen kuntoon. Mummo suostui vaihtokauppaan ja olin salaa tyytyväinen, että olin saanut kelkan käännettyä niin helposti ympäri. Eipä mummolla liikaa rahaa ole ja jos minä saan vaivanpalkaksi kauniit sukat niin minä voitan tässä tapauksessa ♥
         Ajeltiin kotiin päin maaseututeitä myöten. Isolla tiellä ajelu on minusta tylsää ja puuduttavaa. Nyt oli sentään tiessä muutama mutka! Kotona rojahdin hetkeksi viltin alle. Sen verran viileä ilma oli tänään, että vaikka pihatöissä oli lämmin niin sisäisesti oli vilpoinen olo. Huomenna lämmitän saunan.
         Ulkotöissä parasta on tämä iltainen väsymys. Nukuttaa ja tietää, että uni on syvää ja hyvää tämmöisen päivän jälkeen. Mukavaa oli taas kyllä riuhtoa pihapuuhissa itsensä väsyksiin. Ja nyt pääsee sitten pujahtamaan peiton alle unta odottelemaan.
          Unia.

Bon Appetit, tipuset!

Aurinkoinen syyspäivä, huutavia lintuauroja ja harmaan sinisellä taivaalla seilaavia pilvenhuitukoita. Aikalailla täydellinen päivä pihapuuhille.
          Kun on koko kesän katsonut purua, pölyä, lautoja, listoja, sahoja, vasaroita, nauloja, pahveja ja kaaosta noin ylipäänsä ei se enää viiden kuukauden jälkeen kamalasti jaksa innostaa saati kiinnostaa. Lähdin tänään ulos, sillä jos olisin jäänyt sisälle katsomaan hitaasti etenevää viimeistelyä niin olisin paukahtanut kahtia. Miten se onkin, että nämä viimeiset viikot ja viimeiset hommat ottavat hermoon enemmän kuin se, kun lattian tilalla oli maata ja seinähirret näkyvissä?!
            Raivasin vähän kasvimaata. Sinne olivat jääneet pystyyn tillit ja herneet ja kukkia sekä lanttujen ja punajuurten noston jälkeiset kasat. Korjailin vähän selkeämmäksi sitä aluetta, mutta jätin vielä auringonkukat pystyyn, kun niissä olivat vielä suurimmaksi osaksi siemenet kiinni. Jos vaikka linnut huomaisivat ne vielä ennen talvea. Tätä menoa ne kyllä jäävätkin sitten kasvimaalle talventörröttäjiksi, kun niitä ei hoitanut pois yhdellä kertaa muiden kanssa. Sen verran tunnen itseäni...

Oli mukava riuhtoa kuolleita kukkia ja muuta roinaa pois ja saada lihaksiin mukavaa lämpöä ruumiillisesta työstä. On ikävä työpäiviä sen puoleen, että siellä sai tehdä koko ajan jotain oman kropan voimin... Voi kun tulisi lunta tänä vuonna sen verran edes, että pääsisi lumitöihin (voin olla erimieltä sitten niiden viiden metrin korkuisten hankien keskellä...).
         Iltapäivästä leikin siepparia kaurapellossa.
         Hain vähän kauralyhdetarpeita naapurin pellolta. Luvan kanssa. HUOM! Soitin vielä pellon laidasta varmistusta, että onhan tämä nyt ok, kun omatunto kolkuttaa niin että takaraivossa soi.. Ja tietysti toiset naapurit ajoivat juuri silloin ohi, kun olin kauraa katkomassa. Maine meni, kunnia kasvoi. Varkaaksi minua varmaan sanotaan kaikkialla muualla kuin nenän edessä, vaikka lupa oli saatu, moneen kertaan.
         Kauraa oli paljon ja tuntui jo kahdeksannen lyhteen jälkeen varkaalta olo, mutta ahneus voitti ja otin vielä pari lisää, jos vaikka joku homehtuu tai muuten menee pilalle... (selityksiä, selityksiä)

Niputin lyhteet suht löysään nippuun ja vein grillimajaan. Siellä ei ainakaan pitäisi olla lintuja, hiiriä tai hirviä, jotka voisivat syödä lyhteet ennen aikojaan... kuten muut jemmat joita olen joskus ottanut (esimerkiksi muutaman vuoden takaiset auringonkukan siemenet, jotka menivät parempiin suihin yhdessä yössä! Hmph, jotain opittu siitäkin...). Ihana tuoksu lehahti lyhteistä enkä malttaisi mitenkään odottaa, että saisin viritellä ne lintujen iloksi valkean hangen keskelle... Eiväthän linnut niistä välitä, kun naapurissa roikkuu läskipalat, mutta kunhan elättelen hullua haavetta ja romanttista maalaisunelmaa lyhteitä syövistä punatulkuista ja talitinteista.
        Tsirp, tsirp!

Iltasella kävin jälleen kuutamojuoksulla. Ei pimeässä ole kovin mukava juosta, varsinkaan näin hyvällä mielikuvituksella varustettu ihminen. Iso kivi oli karhu ja iso kanto hirvi. Jalat olivat jälleet ihan väsyksissä ja ajattelin jo, että johtuukohan tämä yhtäkkinen väsymys kylmemmästä ilmasta. Että jalat eivät ole tottuneet viileään keliin vaan käyttävät kaiken energian siihen, että saavat pidettyä itsensä lämpöisinä.. Toisaalta luulisi juoksemisen pitävän kintut tarpeeksi lämpöisinä ilman muuta yritystäkin. En tiedä. Vähän väsähtäneeltä jalat kuitenkin vaikuttivat, vaikka muuten lenkki oli mukava ja ihan kiva - pimeästä huolimatta!
        Huomenna mennään sitten raivaamaan mummon pihaa, kun se oli jo äidille huokaissut, että "jääkööt sitten hangen alle kukkapenkit ja muut..." Dramatiikan taju on toivottavasti perinnöllistä, heh!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
130. juoksupäivä 46 vko alkaa
- 5km kylälenkin miniversio (30 min)
- juoksu sujui muuten kivuitta ja krampitta, mutta jalat väsähtivät puolessa välissä matkaa
- hengitys sujui suht hyvin, mutta ryhti taas lopsahti johonkin kesken kaiken...
- oli pimeää, kuu paistoi ja tähdet tuikkivat, ei mitenkään kivaa juosta...
- muuten lenkki tuntui hyvältä ja jälkeenpäin pääsi saunaan jalkoja lämmittelemään
- mukava olo!
- kylmähkö ilta, kai jo lähelle nollaa!

Vapaan viikonlopun vetelehtimisiä...

Vapaa viikonloppu - kaikilta osin - ja se meni nopeammin kuin mikään viikonloppu ikinä!
         Porukat olivat lähteneet kaupunkiin perjantai-iltana ja minä sain nautiskella lauantaisesta aamusta hiljaisuuden vallitessa, tyhjässä talossa. Ah, ihanuutta. Sai laittaa uuniin tulet, viedä aamupalan tv:n ääreen ja tehdä jotain järkevää tai olla tekemättä.
        Valitsin jälkimmäisen version.
         Lauantaina en tehnyt mitään. Köllöttelin ja nautiskelin laiskuudesta ja tekemättömyydestä. Koko kesässä ei ole oikein ollut tämmöistä hetkeä, että olisi saanut olla omassa rauhassa tekemättä mitään, joten nyt sitten nautin, nautin ja nautin!

Ilmat ovat olleet aivan mahtavat näinä päivinä. Lauantaina piti vähän haravoida pihaa ihan vaan sen takia, kun aurinko paistoi ja oli ihana keli, vaikka koivuissa ja varsinkin syreeneissä on melkein täyslehtivarasto vielä jäljellä! Tein kasoja ja ajattelin, että jos vaikka viskaisin lehdet kukkapenkkiin maanparannukseksi, kun se on edelleen vähän hiekkainen ja savinen sen sähkötolpan vaihdon jäljiltä.

Kävin eilen juoksemassakin. Tein päivälenkin pitkästä aikaan. Viimeksi taisin tehdä iltapäivällä lenkkiä joskus kevättalvesta. Ei oikein juoksu kulkenut. En tiedä oliko se huonosta aamiaisesta vai ihan vaan perusolotilasta, mutta jo parin kilsan jälkeen tuntui että jalat hyytyy täysin. Juoksin silti 7km lenkin, ihan vaan kiusatakseni itseäni ja katsoen samalla miten paljon kärsii kroppaa rääkätä väsyneessä tilassa. Ryhti nyt ainakin kärsi väsähtämisestä enkä enää astellut niin puhtaasti, mutta muuten juoksin koko matkan loppuun asti. Kintut selvisivät ihan hyvin rääkistä...

Tänään olen nukkunut univelkoja pois. Viime yönä en paljoa saanut unta, joten tänään olen katsellut unikuvia sitten viime yönkin puolesta. Olen katsonut Sydänmailla (Heartland) sarjaa taas nauhalta. Siinä on taas jotain sellaista, joka vetoaa minuun näin syystalvesta, vaikka en nyt mikään hevostyttö olekaan. Pohjois-Amerikan maisemat ainakin ovat aivan huisia ja jos joskus eksyn vielä Amerikkaan menemään niin takuulla en enää mene mihinkään miljoonakaupunkiin vaan johonkin pohjoiseen kyläpahaseen... Villiin Pohjolaan ♥

Oma rauha loppui tänäiltana. Eivät malttaneet kauempaa olla.
        Remontti menee AINAKIN kuun loppuun kun putkimiehellä on niin kova kiire ettei ehdi tulla laittamaan muutamaa putkea kiinni ennen kuun loppua. Ärsyttävää! Ja sähkömies on ensiviikon lomilla... SEKIN VIELÄ! Muutenhan alkaa kämppä taas näyttämään ihmisasumukselta, vain ne miun sohvat ja kirjahylly puuttuu... En malttaisi odottaa!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 17.10.
129. juoksupäivä (45 vkoa täynnä)
- 7.2km kylälenkki (43min)
- juoksu ei kulkenut nyt yhtään! kahden kilometrin jälkeen jo jalat väsähtivät ja energia loppui ja loppumatka oli semmoista sisuilua
- väsymyksen jälkeen meni sitten juoksuryhti ja keskivartalon kannatus samaa syssyä ja askellus heitti.
- juoksin tänään iltapäivälenkin noin yhden maissa, joten energiavajaus oli varmaan siitä, ettei ollut aamupalalla syönyt tarpeeksi
- puhki olo oli, mutta toisaalta hyvä siitä, että olin jaksanut koko matkan juosta!

Verhot, kaapinovet ja omituinen olo...

Alkaa remontti kiristämään vähän tunnelmaa tässä torpassa. En tarkoita nyt mitään ilmiriitoja tai huutamista, mutta sellainen tunnelman muutos on selvä näiden parin viikon aikana ollut. Hermo menee pienistä jutuista - kaikilla.
          Yritän koko ajan miettiä sitä, että enää muutama viikko ja sitten saa huokaista helpotuksesta. Ollaan koko kesä eletty kuin löysässä hirressä ja nyt meinaa viimeiset metrit viedä hengen... Olen yrittänyt viettää aikaa vähän torpan ulkopuolellakin, sillä kun vanhempi polvi on koko ajan talossa, ei miulla ole omaa tilaa muualla kuin ulkona talosta! Ja tartten sitä jo, omaa elämää ja omaa aikaa.
          Aamupäivästä viriteltiin vihdoin tupaan verhotangot ja verhot. Niidenkin laitosta saatiin ärsytystila päälle, kun jotkut ymmärsi tahallaan väärin ja jotkut leikki tahallaan etteivät ymmärtäneet. Saatiin kuitenkin vaaleat verhot ikkunaan, katsotaan nyt milloin sitten laitan talvi/jouluverhot...

Vaihdoin omaankin ikkunaan vähän paksummat ja tummemmat verhot samalla kun pesin ikkunat. Pitäisi tehdä talvisiivous omassa kammarissa oikein kunnolla, mutta ei oikein jaksa keskittyä nyt vielä semmoiseen, kun on tämä yksi kaaos vielä aika kesken...
       Iltapäivästä laiteltiin sitten keittiön kaappeihin ovia. Alkavat näyttämään jo kaapistolta, vetimet vain puuttuvat. Nämä kuvat eivät todellakaan ole mitään photoshopattuja ja siisteyden perikuvia, vaan otettu juuri niin sotkuisesta torpasta kun torppa sattuu olemaan! Pahoitteluni.

Iltasella lenkki jäi todella myöhäiseksi ja melkein koko lenkin juoksin otsalamppu päässä. Oli inhottavaa juosta varsinkin hiekkatietä, kun en nähnyt kunnolla monttuja vaan huomasin ne vasta sitten kun askel nyypähti niihin... Pitää varmaan pikku hiljaa siirtää lenkkiaikaa iltapäivään, ennen ruokaa... Näkee mihin juoksee.
        Muuten kyllä juoksu teki hyvää. Tuuletti päätä ja ajatuksia ja sain vähän rehkittyä suurinta pahaa mieltä pois. Tuntui melkein kuin olisi ollut 45minuutin terapiassa! Juoksu tekee todellakin hyvää sekä kropalle että mielelle.
         Nyt iltasella sitten onkin ollut ihan kummallinen olo. En tiedä onko se vain väsymystä, juoksu euforiaa vai ihan vaan uupumusta remontista ja koko tilanteesta. Jotenkin en ole vain ollut ihan oma itseni tänä iltana. Tuntuu hassulta ja hassummalta vielä sen takia, että en tiedä mitän järkevää syytä tähän...
          Noh. Nukun hyvät yöunet niin eiköhän se siitä.
          Huomenna on uusi päivä.
          Blank paper ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
128. juoksupäivä (45 vko)
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta jalat vähän väsähtivät loppumatkasta. Ei kamalasti, mutta sen verran että huomasin eron
- hengitys sujui hyvin, mutta alkumatkasta vasen alavatsa kramppaili. Taisin lähteä liian aikaisin lenkille ruuan jälkeen...
- askeleet ja ryhti oli hyvä
- sysipimeää, otsalampun valossa juoksentelin, aika hankalaa...

Puuhapäivä puuhamaassa!

Taivas oli äsken tähtiä täynnä, kun kävin iltalenkillä ja sytytin samalla koiran haudalle kynttilän. Oli selvästi pakkasyö tulossa, kun nurmi kimmalsi jo siihen malliin, että takuulla oli jo lähellä nollaa. Oikeastaan aika mukavaa, siis rapsakat pakkaskelit, ainut on tuo sysimusta ja läpitunkematon pimeys, joka aina välillä saa mielen yhtä mustaksi... kun tulisi edes se pieni kerros lunta.
        Tänään oli puuhakas päivä.
        Aamusta tehtiin ensin noiden viimekertaisten laatoitusten saumaus ja saatiin homma viimeisteltyä. Isä levitteli laastin ja minä tein viimeistelyt (eli pesun ja saumojen "tiivistelyn"). Saumausainetta oli ihan joka paikassa isoja laattoja ja sieni ja vesi muuttuivat hetkessä mustiksi. Muutaman kerran pesin veden kanssa, mutta ohjeistuksessa oli, ettei kovin montaa kertaa saisi vesipesua tehdä, ettei saumalaasti muuta väriä tai lähde saumasta pois. Viimeisen pyyhkäisyn tein vanhalla t-paidalla ja kiillotin samalla laatatkin. Kai ne jonkinmoisen pesun vielä vaatii, mutta suurimmat roiskeet ainakin ovat nyt pesty pois. Enää tarttee vain silikoonit reunoihin.

Kahvin jälkeen aloitettiin sitten äidin kanssa meidän urakka: katon pesu. Kattoa ei tässä hulinassa ehditty maalata, en tiedä milloin sen ehtii, mutta ei ainakaan tänä syksynä, joten ajattelimme pestä pahimmat tummat laikut pois hirsistä.
       Kuten hyvin voi arvata, oli meillä ensin tarkoitus pestä vain keskimmäinen kattovasa - se joka näkyy eniten (!!) ja muut vain imuroida... Noh, sitten kun pöydän päällä seisoskelin ja kattelin muita kattoparruja tarkemmin, niin nekin sitten näyttivät pahoilta ja likaisilta. Kuinkas siinä sitten kävikin niin, että päädyttiin pesemään kaikki hirret katosta, mutta sen verran järkeä oli vielä jäljellä, että laudoitus rauhoitettiin ja imuroitiin vain pölyt pois.
       Kamala homma siinä oli näinkin!
       Kiitin Luojaa monta kertaa siitä, ettei minulla ole sydänoireita, kun koko päivän sai pitää käsiä ylhäällä ja hangata. Ensin rasvainen lika ei meinannut edes lähteä millään, ennen kuin nappasin Tolu Keittiöön-nimisen suihkepullon, joka lupaili että rasva irtoaa. Ja lupaus piti! Ei tarvinnut hammaskiilteet kirskuen raapia parruja puhtaaksi, vaan lika lähti suht helposti kuumalla vedellä, vanhalla käsipyyhkeellä ja Tolun ihmeaineella! JES!

Eihän muutosta muut huomaa kuin me, mutta ainakaan eivät ole enää puhallusvillapölyssä tai muussa hötössä ja pikkasen saatiin hirsiin valkoisuutta takaisin. Vähän semmoinen "köyhän miehen maalaus" tämäkin. Minä sain kyllä tarpeekseni pöydän päällä keikkumisesta, mutta onneksi ei käynyt mitään.. kuten esimerkiksi pyörtymistä (heh)!

Mutta kun en kuollut pöydällä pomppimiseen niin sitten kun laiteltiin mattoja tupaan niin sain sähköistun tapettiseinältä irroitetusta sähköjohdosta... Auts! Olin vähän ennen iskua kysynyt äidiltä, että mitenhän kovan tällin letkusta saa, että kuoleekohan siinä heti... Ei kuollut, mutta kyllä se pahan olon teki. Vähän samanlaisen olon kuin lehmien paimenlanka. Ei kiva...
          Kun oltiin saatu katto puhtaaksi ja lattia imuroitua, kannettiin tupaan kokeeksi jo pitkät tuvanmatot. Ihanaa oli tehdä tuvasta taas tupa! Ja siniset raitamatot näyttivät harmaalla lattialla ja vaaleassa tuvassa TOSI kauniilta. Rakastuin jälleen tupaani ja torppaani enkä enää malttaisi yhtään odotella sitä, että saisin sohvat ja kirjahyllyn ja tuikut pöydälle. HOP HOP!

Olin kyllä iltasella aika poikki ja otin suihkussa lämpöisen suihkun niskaan ja harteisiin. Ovat muuten jumissa heti. Huomenna jos saataisiin verhotangot ikkunoihin ja ainakin verhot pestyä, jos ei nyt ihan vielä ikkunaan asti. Huh hei. Onneksi ollaan jo tässä vaiheessa, vaikka alkaa kyllä käymään hermoihin nämä loppumetritkin.
        Huomasin tänään senkin, että isän kanssa tekeminen kiristää hermoja paljon enemmän kuin äidin. Laatoituksen saumauksessa olin niin pahalla päällä kun iskä taas viisasteli tapansa mukaan joka asiasta, mutta kun äidin kanssa pestiin kattoa monen monta tuntia, niin siinä naurettiin puolet ajasta milloin mistäkin hölmöstä asiasta! Äiti on aina tajunnut minua paremmin. Isä ei ole edes yrittänyt...

P.S. Ai niin, tässä on tämä pikkusiskon antama palapeli, jota en ole vielä ehtinyt aloittaa, vaikka mieli on tehnytkin vähän ottamaan hermolepoa... hih, ihana ♥

Päivien viemää

Viikonloppu mennä hurahti taas sellaisella vauhdilla, että pitäisi kai iskeä välillä käsijarru päälle jo perjantai-iltana, ettei ihan menisi huomaamatta ohitse.
       Lauantaina tehtiin laatoitusta hellan ympärille tulevaan seinään. Viimeinen laatoitus tässä remontissa ja viimeinen laatoitus koko loppuelämän aikana (ei pitäisi näin sanoa, kun nämä jutut tulevat yleensä vastaan..). Taidan myydä laatoitustarvikkeet eniten tarvitsevalle..?

 Tämä seinä oli se, joka aikoja sitten kaadettiin ja rakennettiin uudelleen, viisasta eikö olekin, mutta tähän väliin pitäisi jossain vaiheessa mahtua 60cm hella, joten semmoinen kolo siihen sitten tehtiin.

Ja tällainen siitä sitten tuli. Laatta on samaa kuin keittiön välitilassa. Kuvissa laatta näyttää ihan ruskealta, mutta sen piti olla tumman harmaa, lähellä mustahkoa... ruskeakin käy, kun se kerran on seinässä jo! Laatoituksessa oli omat ongelmansa, tässäkin, mutta ihan mukavasti se loppujen lopuksi sujui, kunhan en mennyt muiden hermoiluun mukaan vaan hoidin oman osuuteni rauhallisesti. Hyvänä vinkkinä voisin sanoa laastin kuivumisen estämiseksi sumupulloa, jolla saatiin hyvin laastiin vähän elastisuutta työn loppuvaiheessa! Vinkkinä muille poloille, jotka laatoitatte jotakin...
        Laatat menivät viimeistä laattaa myöten ja olisi ollut ihan kiva, että olisi ollut yksi ylimääräinen. Ei olisi mennyt niin tuskalliseksi viimeisten laattojen katkaisu... paketissa oli kuitenkin yksi laatta rikki joten se vei yhden ylimäääräisen laatan... Loppu hyvin kaikki hyvin.
         Samana iltana kävin vielä rannassa kävelemässä ja satuinkin komeaan auringonlaskun aikaan. Onneksi oli kamera mukana ja siinä vielä toimivat paristot. Yleensä minulle käy niin, että kamera hyytyy muutaman kuvan jälkeen.. Ihana ilta-aurinko, vai mitä?

Eilen käytiin siskonpojan kaksivuotispäivillä Helsingissä ja aikamoinen ajaminen yhden päivän aikana, kun ajamista tulee kolme tuntia suuntaansa. Sai ainakin istua autossa, onneksi ei tarvinnut kuitenkaan ajaa... Juhlat olivat kivat, paljon lahjoja ja makeaa kakkua (vatsa protestoi makeutta iltasella...). Pikkusisko antoi myöhästyneen synttärilahjankin sitten kun oltiin kotiinlähtöä tekemässä. Aivan ihana palapeli! Sisko tuntee minut aika hyvin... Laittelen kuvaa kunhan saan palapelin alulle.
        Tänään oli sitten ulkotyöpäivä.
         Raivasin pihapotteja kesäkukista ja kukkapenkkejä kukkineista kukista. Muutama penkki jäi raivaamatta kun välillä piti ajaa ruohoakin. Kamalan kylmä päivä ja sain posket punaisina touhuta kukkapenkkien kimpussa. Oikeasti tarvitsin vähän ns. oman tekemisen aikaa. Alkaa täällä sisällä tuo remontti ottamaan päähän niin kovin, etten kestäisi jos en pääsisi välillä vähän ulos ja tekemään jotain ihan muuta!
         Iltasella kävin vielä juoksemassa. Vähän myöhäiseksi sekin jäi, mutta vielä näki tiellä juosta vaikka meidän HILJAINEN kylätie oli tänä iltana kaikkea muuta. Autoja, traktoreita ja jotain siltä väliltä tuli koko ajan vastaan ja taisin olla liikaa tiellä, ylimääräinen kulkija! Huh hei! Hyvältä kuitenkin tuntui, vaikka ihan siinä samassa lennokkaassa juoksukunnossa en vielä olekaan ja edelleenkään en osaa pukeutua ... syystalven iloja, omituiset kelit!
          Nyt olenkin sitten saunan jälkeen ihan uuvuksissa ja väsyksissä, hyvällä tavalla. Joten peitto ja tyyny vetävät puoleensa. Buena Notte kaikille! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
127.juoksupäivä (45vko alkaa)
- 5km kylälenkin pienempi versio (32 min)
- hyvältä juoksu tuntui, vaikka ei ihan huippu juoksu ollutkaan
- jalat jaksoivat ja hengitys ja ryhti pysyi hyvänä
- pimeää oli ja autoja paljon, pikkasen hankaloitti keskittymistä
- hyvältä tuntui jälkikäteen
- en osaa pukeutua vieläkään!