Verhot, kaapinovet ja omituinen olo...

Alkaa remontti kiristämään vähän tunnelmaa tässä torpassa. En tarkoita nyt mitään ilmiriitoja tai huutamista, mutta sellainen tunnelman muutos on selvä näiden parin viikon aikana ollut. Hermo menee pienistä jutuista - kaikilla.
          Yritän koko ajan miettiä sitä, että enää muutama viikko ja sitten saa huokaista helpotuksesta. Ollaan koko kesä eletty kuin löysässä hirressä ja nyt meinaa viimeiset metrit viedä hengen... Olen yrittänyt viettää aikaa vähän torpan ulkopuolellakin, sillä kun vanhempi polvi on koko ajan talossa, ei miulla ole omaa tilaa muualla kuin ulkona talosta! Ja tartten sitä jo, omaa elämää ja omaa aikaa.
          Aamupäivästä viriteltiin vihdoin tupaan verhotangot ja verhot. Niidenkin laitosta saatiin ärsytystila päälle, kun jotkut ymmärsi tahallaan väärin ja jotkut leikki tahallaan etteivät ymmärtäneet. Saatiin kuitenkin vaaleat verhot ikkunaan, katsotaan nyt milloin sitten laitan talvi/jouluverhot...

Vaihdoin omaankin ikkunaan vähän paksummat ja tummemmat verhot samalla kun pesin ikkunat. Pitäisi tehdä talvisiivous omassa kammarissa oikein kunnolla, mutta ei oikein jaksa keskittyä nyt vielä semmoiseen, kun on tämä yksi kaaos vielä aika kesken...
       Iltapäivästä laiteltiin sitten keittiön kaappeihin ovia. Alkavat näyttämään jo kaapistolta, vetimet vain puuttuvat. Nämä kuvat eivät todellakaan ole mitään photoshopattuja ja siisteyden perikuvia, vaan otettu juuri niin sotkuisesta torpasta kun torppa sattuu olemaan! Pahoitteluni.

Iltasella lenkki jäi todella myöhäiseksi ja melkein koko lenkin juoksin otsalamppu päässä. Oli inhottavaa juosta varsinkin hiekkatietä, kun en nähnyt kunnolla monttuja vaan huomasin ne vasta sitten kun askel nyypähti niihin... Pitää varmaan pikku hiljaa siirtää lenkkiaikaa iltapäivään, ennen ruokaa... Näkee mihin juoksee.
        Muuten kyllä juoksu teki hyvää. Tuuletti päätä ja ajatuksia ja sain vähän rehkittyä suurinta pahaa mieltä pois. Tuntui melkein kuin olisi ollut 45minuutin terapiassa! Juoksu tekee todellakin hyvää sekä kropalle että mielelle.
         Nyt iltasella sitten onkin ollut ihan kummallinen olo. En tiedä onko se vain väsymystä, juoksu euforiaa vai ihan vaan uupumusta remontista ja koko tilanteesta. Jotenkin en ole vain ollut ihan oma itseni tänä iltana. Tuntuu hassulta ja hassummalta vielä sen takia, että en tiedä mitän järkevää syytä tähän...
          Noh. Nukun hyvät yöunet niin eiköhän se siitä.
          Huomenna on uusi päivä.
          Blank paper ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
128. juoksupäivä (45 vko)
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta jalat vähän väsähtivät loppumatkasta. Ei kamalasti, mutta sen verran että huomasin eron
- hengitys sujui hyvin, mutta alkumatkasta vasen alavatsa kramppaili. Taisin lähteä liian aikaisin lenkille ruuan jälkeen...
- askeleet ja ryhti oli hyvä
- sysipimeää, otsalampun valossa juoksentelin, aika hankalaa...