Kesä on kivaa ♥

Taas on yö!
     Voisin huolia iltaani noin viisi tuntia lisää. Jos jollakulla siellä puolen ruutua roikkuu viisi ylimääräistä tuntia tyhjän panttina, niin tänne päin vain lähetystä. Kelpaisi.
      Omituinen päivä - tämäkin. Mistähän se johtuu, että näitä omituisia päiviä alkaa olla enemmän kuin tavallisia päiviä. Olen kohta tehnyt kolme kuukautta ulkotöitä, jos sillä sattuisi olemaan jonkinmoista vaikutusta. Auringonpistos tai happimyrkytys? Tänään vain päivä tuntui viruvan kuin kumiletku auringonpaisteessa. Hommaa oli koko ajan kädet täynnä eikä semmoista peukalonpyöritys aikaa ollut, mutta silti tuntui, että päivä oli kilometrien mittainen. Ja ilmasto samoiten. Hautova ja seisova ilma, hiki ei tullut edes ihohuokosista ulos kun ilmankosteus oli sama kehon ulko- ja sisäpuolella.
      Tehtiin Annin kanssa käytäviä. Kanttailtiin reunoja ja siistittiin vähän muutenkin. Saatiin koneitakin lainaan, mutta ei oikein nähty niitä toimiviksi joten palattiin perinteisiin tekotapoihin. Yllättävää sinänsä, sillä minä olen aikalailla konenainen ja tykkään koneiden kanssa tehdä. Tänään vain tuntui, että käsillä olleet koneet eivät vain olleet tarpeeksi "auttavaisia"... Enemmän hidasti kuin hyödytti.
       Sain olla illan ihan yksin kotona. Pari tuntia yksinäisyyden kallisarvoisia tunteja meni nukkumiseen. Nukahdin sohvalle ruuan jälkeen ja sitten olikin jo kiire saunan lämmitykseen ja lenkille. Onneksi kesäilta on pitkä (ainakin sen pitäisi olla...). Naapurit vaihtoivat lehmät uudelle pellolle ja mullikat kirmasivat kuin olisivat päässeet parempaankin paikkaan eikä vain viereiselle laitumelle. Hassut!
       Lenkki sujui ihan hyvin. Vähän virahti liian myöhäiseksi niin ei enää ruoka antanut energiaa, mutta selvisin nyt kuitenkin ja pääsin hikisenä sitten vielä uimaan. Kylmää vettä, mutta ihanaa!

Polskin ihan vähän aikaa ja purin työpäivää päästä pois. Auttaa muuten aika hyvin lenkin jälkeen kun pää on jo melkein putsattu turhasta stressistä niin sitten vielä rantaan ja uimaan niin takuulla ei ole iltasella murheita päänupin sisälle. Ikävä tietysti Omaa Kultaa, mutta muut surut ja mietteet jäivät kyllä rantsuun ja lenkkikengän alle ♥
      Vitsit mie tykkään tästä kesästä! Oikeesti ihanaa! ♥

Tänään mietin saunan pukkarissa, että voi kun saisi nämä fiilikset ja tunnelmat pulloon että voisi talvella palata näihin kesätunnelmiin, kun ulkona on pimeää, kylmää ja mustaa... Nyt ei tunnu saavan auringosta, hiekasta, lämmöstä, uimisesta ja fiilistelystä tarpeekseen! Ehkä se onnellisuus, mitä mie nyt tällä hetkellä tunnen, heijastuu kaikkeen, sillä todella hyvältä tuntuu teenpä mitä hyvänsä!
       Pelottaa vaan, että tämä onni ei voi kauan kestää, että kohta tietysti nämä pilvilinnat tulevat ryminällä alas... Miksi ihminen aina ajattelee että käy jotain, juuri silloin kun on kaikista onnellisin?

Ihanan saunan jälkeen tein iltapalaa ja laitoin O.C:n dvd:n pyörimään. Oli taas semmonen olo, että teki mieli katsoa vähän nuoruusvuosien teinisarjaa. Hirveen kauan senkin sarjan tekemisestä...
        Loppuilta menikin sitten Oman Miehen kanssa puhelimessa. Vaihdettiin taas päivän ajatuksia ja kuulumisia ja suunniteltiin huomista päivää. Ollaan menossa pelaamaan kolmestaan jalista ja syömään roskaruokaa ja uimaan. Jossain kansainvälisellä torillakin kuulemma piipahdetaan. Katsotaan nyt mitä illassa ehtii... Ikävä on ainakin kova.
         Nyt pitää mennä nukkumaan. Kello taas ihan mahdottomia!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
228. juoksupäivä (81 vko)
- 1445, 7 km
- 7.2 km kylälenkki (40 min)
- juoksu kulki suhteellisen hyvin, ei pahempaa ongelmaa
- jalat väsähtivät lopussa ja tuntui, ettei energiaa oikein riittänyt ihan loppuun asti. Vähän ehkä lenkin virahtaminenkin johtui, ettei ruoka energiat ihan riittäneet.
- hengitys ja askeleet kuitenkin olivat kunnossa
- +22 aurinkoinen ilta, hiostava ja vähän hautova ja seisova ilma, vähän tuskallinen keli juosta

Mielenrauhaa...

Tämän nukkumaan menon kanssa en oikein pääse vielä siihen aiottuun "asialliseen rytmiin", kun kello on taas puoliyö ja istun edelleen kirjoittelemassa päiväkirjaan! Noo, pikku hiljaa...
      Juuri nyt sataa ja on ihana kuunnella lorinaa ja ropinaa ikkunalautaan ja kattopelteihin. Rauhoittavaa ja samalla unettavaa. Pitäisi päästä pian peiton alle nautiskelemaan maailman parhaasta unilääkkeestä - sateen äänestä.
       Juhannuksen jälkeen työpäivä oli vähän... miten sen nyt kauniisti muotoilisi... takkuinen. Onneksi tehtiin kukkapesiä, niin ei tarvinnut kamalasti aivoja rasittaa vaan sai semmoisen pehmeän laskun jälleen työelämään. Ihmeen hyvin pystyin kolmen päivän aikana sumplaamaan pään niin, ettei työ kamalasti pään ajatuksia häirinnyt. Ja sen kyllä huomasi sitten fiiliksessäkin, kun oli hyvä olla koko juhannuksen (jos unohdetaan nyt se romahdushetki siinä jossain lauantaina...).

Kotona raivasin kaksi kukkapenkkiä.
     En olisi millään jaksanut, mutta piti, sillä vihaan sitä oloa, kun koko ajan mielessä roikkuu tekemättömät hommat. Penkeistä tuli taas siistit ja hyvät ja tämän takia minä puutarhatöitä rakastankin, kun näen heti kätteni jäljen ja saan kiitoksen heti kun työ on tehty ja homma siisti! Ja nyt ne siistit kukkamaat saavat vielä tämmöistä ihanaa iltasadetta, joka ei tule kaatamalla vaan satamalla...
     Pelotti tänä iltana käydä lenkillä, että miten minä siitä sitten selviän, jos TÄMÄKIN lenkki menee pipariksi. Aloitin varovaisesti ja huomasin, kyllä oitis, että ei jalat ihan samanlaiset pökkelöt olleet kuin viimeeksi. 2.5km jälkeen alkoi juoksu olemaan jo sellaista, että oikeasti tuntui että jalat leijuivat vaan tien pinnassa. Homma sujui ja minä nautin!
      Kelikin oli hyvä. Lämmin, mutta ei kuuma ja sopivasti pilvinen. Oli ihana tunne tulla lenkiltä ja mennä suihkuun, vaikka oikeasti olisin halunnut mennä uimaan, mutta en kertakaikkiaan jaksanut.
      Lenkkireissun matkalla näkyi jo paalimuhkuroita, joita naapurin nuori-isäntä oli käynyt paalailemassa. Toivottavasti sai paalit turvaan ennen tätä sadetta, kun tässä on ollut niin hyviä päiviä heinän kuivumiseen, että ikävästi tuli tämä sade heinien osalta... Ihana tuoksu oli pellon laidassa. Kuiva heinä. Kesä ♥
       Ajattelin tänään, että olen ainakin alkukesän suhteen onnistunut siinä, missä niin monena muuna kesänä olen epäonnistunut: nauttimaan kesästä vaikka töitä on enemmän kuin ehtii tehdä. Olen oikeasti nauttinut, vaikka tuntuukin etten olisi ehtinyt. Nämä pienet hetket ovat juuri niitä. Uiminen, heinän tuoksu, kesäsade. Pienet hetket.
         Nyt kömmin peiton alle ja kuuntelen sateen tippumista räystäistä.
         Tip, pim, plöts!


P.S. Saatiin tänään positiivista ja mukavaa palautetta meidän hautausmaan hoidosta. Tuntui todella hyvältä kun koko kesän ollaan taas radettu selkänahka punaisena. Ihmiset eivät tajuakaan, miten paljon kiitokset auttavat jaksamaan ja antavat uutta intoa... Halpa mutta toimiva buusteri!
      Pomokin oli niin iloinen meidän kiitoksista, että toi meille jäätelöt... tosin minä en pystynyt sitä syömään, mutta ajatushan se on tärkein... eikö? Luulisin... Ehkä... Pakko olla! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
227. juoksupäivä (81 viikko alkaa)
-1438, 5 km
- 7 km metsätienlenkki (39min)
- aivan mahtava lenkki, jalat olivat kuin ilmassa ja varsinkin parin kilsan jälkeen tuntui että pääsin ihan sellaiseen juoksu flow'hun. 
- hengitys pysyi tasaisena, ylämäet menivät samalla tempolla, jalat väsyivät yllättävän vähän ja ryhti pysyi hyvänä.
- Mahtava juoksu kaikin puolin ja niin kuin minä pelkäsin!
- +20 pilvinen, mutta ihan lämmin ilta, hyvä juoksukeli

Hellettä sielulle ja ruumiille

Heräsin aamulla siihen, että oli kuuma ja olin nähnyt painajaista karhusta ja meidän koirasta... Hiusraja oli hiestä märkä ja peitto lämmitti selkää niin, että yöpaita tarttui kiinni. Ikkuna oli auki, mutta ei sieltä sen viileämpää tullut.
          Helleaamu.
          +25 oli mittarissa kun nousin aamupalalle ja aurinko paistoi niin että lämpö maalaili maiseman ihan kellertäväksi. Taivas oli vaalentunut ihan vaaleansiniseksi ja aurinko paistoi pilvikaistaleiden läpi kuumasti. Onneksi pieni tuulenvire huljutteli edestakaisin niin kuumuus ei ihan niin painostavalta tuntunut.
          Ajoin nurmen aamusta. Välillä pidin lettukestin pituisen tauon, mutta ajoin urheasti koko nurmen yhdellä kertaa. Auttoi ainakin siihen ahdistukseen, mikä minulla eilen oli kaikesta tekemättömästä. Olisi kai pitänyt vaan ajaa nurmi jo ennen juhannusta niin olisin säästynyt paljolta... Nyt se on kuitenkin lyhyt ja kaunis ja ensi viikolla siistiytyy sitten ne kukkapenkit, joiden perään olen jo monena päivänä katsonut. Tänään kuitenkin nurmen ajo riitti rauhoittamaan levottoman sieluni.

Paarmat pureskelivat kintut paukamille, kun ei koneen päältä mihinkään päässyt. Lämmin moottori houkutteli niitä erityisesti ja minun jalkani olivat hyvät välipalat. Varsinkin siinä pläntillä, minkä naapureita mullikat olivat paarmoja oli ihan mahdottomasti! Miten ihmeessä lehmänalut jaksavat ainaista pörinää ja kipeitä puraisuja. Mielenkiinnolla otukset taas seurasivat minun ruohonajoani ja söivät ruohosilppua joka torvesta lensi, kun leikkasin niiden laitumen reunaa. Nauratti vähän niiden ahne ruokailu, kun selän takana olisi ollut iso laidun pitkn heinän kera niin minun silppuani sitten söivät kuin nälkäänsä!
       Poltin jalkani. Tai polvet ja sääret. Aurinko porotteli ne punaiseksi ja äsken vähän laiton aloe veraa ettei ihan kipeäksi tulisi. Onneksi sentään olkapäät ja yläkropan tajusin suojata leuhuke-paidalla niin säästyin palovammoilta! Nyt on jalat taas kuin seepralla. Raidalliset.

Vaikka tämmöinen lähelle +30 asteen helle tekee olon vähän nuutuneeksi, niin olen kyllä nauttinut älyttömästi näistä kolmesta päivästä. Oikeastaan olen melkein unohtanut jo sen, että minulla töitä onkaan ja se kai on loman tarkoitus. Minulle kelpaisi se neljän viikon kesäloma, vaikka kyllähän näiden kolmen päivän aikanakin jonkinmoisen lomafiiliksen saa aikaiseksi. Mukavaa on kuitenkin, että sattui näin hyvät kelit ja sai olla oikeasti KESÄLOMALLA!

Lämmitin saunan ja kohta menen käymään uimassakin.
         Päätin eilisen hermoromahtelun jälkeen, että aion nyt huolehtia paremmin itsestäni enkä kasaa itselleni valtavia vuoria valloitettavaksi. Vain semmoisia kukkuloita joiden laelle jaksaa kiivetä. Tuntuu hyvältä, että edes jonkinmoinen päätös on tehty parempaan. Katsotaan nyt saanko pidettyä kurssin oikeana...

Romahduspiste...

Eilisillalla käytiin ihailemassa kolmea kokkoa lähiseudulla. Muihin ei keretty. Iltaa kohden alkoi kelikin muuttumaan vähän viileämmäksi ja itikat löysivät kaiken sen paljaan ihon, mitä esillä oli. En edes muista milloin viimeksi olisin juhannuskokkoa käynyt katsomassa enkä muistanut, että se tuntui niin mukavalta. Osasyynä oli tietysti se, että kokkoja sai katsella oman Miehen kanssa, kylki kyljessä ja loppuillasta lämpöisessä kainalossa, mutta sitten oli kyllä ihanaa vaan katsella loimuavaa tulta vaaleassa kesäyössä. Kotiin ajelin aamuyöllä ja tuntui ihmeelliseltä, että ympärillä oli niin valoisaa. Olisi tehnyt mieli kömpiä autosta pellon reunaan ja kuunnella ruisrääkän kanssa juhannusyön hiljaisuutta ja heinien huminoita...
        Kyllä kesä on kiva ♥

Tänään olikin sitten semmoinen pieni murtumispiste tai kuten sanottaisiin kansainvälisesti break-point. Koko aamun olin levoton, mikään ei oikein onnistunut kun keskittyminen ei riittänyt. Haahuilin paikasta toiseen, kirjaa en malttanut lukea, riippukeinussa en malttanut lojoksia, päiväkirjaa en malttanut kirjoitella... Ajattelin, että levottomuus oli juoksemattomuutta. 5 päivän loma juoksemisesta on tuntunut kamalana ikävänä lenkille, mutta ajattelin että levottomuus on yksi oire lisää.
        Joten lähdin lenkille.
        Ei sujunut. Ei kulkenut oikein mitenkään. Väkisin yritin juosta lenkkini loppuun, mutta semmoinen matka, mikä normaalisti menisi yhdessä hujauksessa, tuntui siltä, että jalat väsähtivät heti eikä vaan jaksanut juosta. Itketti ja suututti. Olin toivonut, että kulkematon lenkki oli ollut vain loman puutetta ja nyt oli ollut 5päivää lomaa ja silti juoksu ei sujunut...
         Mies "erehtyi" soittamaan juuri silloin kun olin hetkeksi jälleen vaihtanut juoksun kävelyyn ja riehaannuin täysin. Raivosin ja itkin ja kun suojamuuri katosi niin huusin, että kun en ole saanut otetta arjestani moneen kuukauteen, en ehdi mitään, en jaksa mitään ja tuntuu, etten enää edes elä itse omaa elämääni!
          Siinä oikeastaan vasta tajusin huutamisen aikana, että siinähän se minun ongelmani on.
          En elä semmoista arkea, missä minulla olisi valta ja kunnia, vaan elän semmoista arkea, missä juoksen työstä työhön kellon perässä ja aina myöhässä!
          Yhdessä vaiheessa itkettiin Miehen kanssa molemmat, kun se harmistui sitten miun puolesta ja oman käytöksensä vuoksi, vaikka sanoinkin, että minun asianihan se on, jos oma arki ei suju.. Lenkin jälkeen miun piti syödä ennen kuin soitin Miehen Rotjakkeelle uudelleen ja puhuttiin asiasta vähän eri sävyyn.

Tekemätön kukkapenkki...

Mietiskelin niitä asioita, joita elämässäni tällä hetkellä on:

#1.) TYÖ. 8 tuntia päivässä, vastuuta yhdestä kokonaisesta hautausmaasta ja vähän vastuuta sitten toisen hautausmaan töiden oppimisesta. Haasteellista ja jännittävää, mutta älyttömästi olen joutunut tekemään töitä sillä jaksamisen rajalla, että töiden jälkeen olen ollut ihan uuvuksissa ja puhki. En tiedä miten minun pitäisi työtapojani muuttaa, sillä mielestäni nyt jo sysään osaa hommien vastuusta likoille eikä sekään kovin hyvältä tunnu, vaikka "johtaminen" delegointia vaatiikiin. Ei kaikkea tarvitse yksin tehdä, mutta minun se pitää kuitenkin pitää niitä lankoja käsissäni, että viikko sujuu mutkitta.

#2.) KOTITYÖT. Töiden jälkeen hommat alkavat omassa pihassa. Nurmi, kukkapenkit, trimmaus, kasvimaa ja muut juoksevat asiat, mitä ilmestyy (kuten esim. tällä hetkellä ystävän polttarikirja, joka on edelleen tekemättä). Nytkin pihahommat jäivät tällä viikolla tekemättä. Silloin kun olisi ehtiny niin silloin satoi kaatamalla. Ja sitten kun ei satanut, olin Miehen kanssa pitämässä parisuhdetta kasassa...
En tiedä tämänkään asian kohdalla, miten tekisin toisin. En vain osaa miettiä ratkaisua siihen, mistä saisin ajan tehdä pihamaan työt niin, etteivät ne sitten painaisi mieltä silloin kun ollaan Miehen kanssa yhdessä.

#3.) PARISUHDE. Tämä osa on ehkä se vaikein, sillä tämä osa on uusin asia minun elämässäni. En osaa yhdistää muuta elämääni järkevään parisuhteeseen, ettei mikään osa-alue kärsisi. Aina kun tunnen, etten jaksaisi lähteä työpäivän jälkeen Miehen luo niin tulee paha mieli siitä, että laitan Miehen listassa alemmalle kuin oman aikani ja sitten taas toisaalta harmittaa sekin, että en pysty olemaan Miehen kanssa niin iloinen ja oma itseni, kun olen niin väsynyt tai stressaan tekemättömistä töistä. En saa tätä pakettia kasaan oikein millään. Ja yleensä tähän vielä liittyy se, että kun nähdään vasta alkuillasta niin ilta virahtaa melkein aina puoleen yöhön ja minulle jää yöunia arkisin vain nelisen tuntia ja se on minulle ihan liian vähän!

Pientä pohdiskelua on suoritettava lähiviikkoina, että saisin tämän jotenkin suttaantumaan ja oman arkeni jälleen itselleni. Juoksu on hyvä mittari siitä, että kun se sujuu, niin muukin elämä on mallillaan ja sitten kun se ei suju niin jossain mennään metsähallituksen puolelle ja rankasti.

Tekemätön kukkapenkki...

Mies sanoo ymmärtävänsä ja haluavansa tehdä oman osuutensa, mutta välillä se menee kyllä siihen, että sen suhtautuminen minun väsymykseeni saa sen muodon, että "miten sinä nyt niin väsyksissä voit olla?". Meidän arjet eivät vain ole samanlaisia. Sitä herra ei aina ymmärrä. Ja minä rakastan näitä puuhiani ja omaa touhukasta aikaani, jota minulla ei ole tänä kesänä ollut.
        Kävin illalla uimassakin ja huomasin, että kaipaan sitäkin ihan älyttömästi. Illat kun menevät Miehen tykönä niin en pääse edes uimaan niinä iltoina. En tiedä, miten minun olisi tämä asia ryhdyttävä purkamaan, mutta jonkinmoinen rutiini pitää arkeen kuitenkin saada. Ei tästä muuten mitään tule!
         Nytkin kello pomppasi jo huomisen eli tämän päivän puolelle ja minun pitäisi olla jo unten mailla.
          Huokaus.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
226. juoksupäivä
- 1431, 5 km
- 7 km metsätielenkki 49min
- ei tullut juoksusta mitään. Parin kilsan jälkeen piti kävellä välillä ja sitten taas juoksin ja huomasin, ettei jaloissa ollut yhtään voimaa. Loppu matkasta kävelin kilsan ja suututti ja itketti ja teki vaikka mitä
- hengästytti ja vaikka askeleen yritin pitää lyhyenä ei sekään auttanut
- väsytti ja uuvutti
- keli oli todella kuuma +27 ja tuuletonta, ehkä sekin vähän vaikutti

Mittumaari ja yötön yö.

Miten olenkaan tänä vuonna odottanut juhannusta!
      Tämän viikon jälkeen odotus on ollut vieläkin suurempi, kun työmaalla vain tuntuu että tahti kiristyy ja energiat vähenee. Juhannusloma tulee niin tarpeeseen!
       Eilen kun pääsin töistä piiiiiiiiitkän päivän jälkeen niin nukuin neljä tuntia ihan kevyesti. Iltasella unta riitti edelleen ja yöunia tuli varmaan kymmenen tuntia, joten unta on otettu melkein puolen vuorokauden verran... Kyllä sitä tarvitsinkin. Aloin olemaan jo niin väsyksissä, että pienikin vastoinkäyminen aiheutti itkun.
       Kaikki juhannushommat ovat tekemättä. Nurmi ajamatta, sauna pesemättä... Ahdisti aamulla käydä saunalla laittamassa iltasaunaa varten puut ja vastat valmiiksi, kun nurmi kahisi nilkoissa. Yritin olla ahdistumatta ja yritin ajatella että ei maailma siihen kaatuisi ja arvatkaa mitä? Ei se kaatunutkaan. Jos tänään vaikka luinkin kirjaa riippumatossa kuin laiska toukka niin huomenna voinkin sitten jo vähän nurmea lyhentää. Ei nämä hommat ihan päivän päälle ole ja oikeasti kyllä kaipasinkin vähän tämmöistä kevyempää huilipäivää.

Kohta menen juhannussaunaan nautiskelemaan ja sitten ollaan Miehen kanssa suunniteltu, että lähdetään juhannuskokkokierrokselle maakuntaan. Katsotaan nyt monta kokkoa nähdään illan aikana. Mahdollisimman monta olisi kiva!
        Isä pesi lipputangon ja äsken nostettiin lippu salkoon. Siniristi on kyllä komea aina vaan. En vaihtaisi sitä mhinkään muuhun. Yksinkertainen, kaunis ja ylväs lippu. Varsinkin tämmöisenä iltana kun taustalla komeilee sinitaivas ja helteinen kesäilta.
        Ihanaa ♥
        Milloinhan viimeksi on ollut tämmöinen juhannus (ja meillä näin vähän porukkaa..).

Olen onnellinen, ettei minun tarvitse enää juhannustaikoja tehdä, että löytäisin oman kultani. Tai jos teen, teen niitä omaksi iloksi ja riemuksi. Nyt on oma kulta, jonka kanssa olla, jonka kanssa lähteä kokkoja katsomaan ja jota ajatella ja ikävöidä ♥ Enpä olisi voinut kuvitella viime juhannuksena millaista juhannusta tänä vuonna vietän. Onneksi elämä tuo eteen välillä sellaistakin, mistä ei tiedä etukäteen.
         Minä taidan nyt napata pyyhkeen kainaloon ja suunnistaa juhannussaunan lämpöön nauttimaan. Olkaahan varovaisia ja viettäkään juhannusta turvallisesti.

Hyvää Juhannusta ja yöttömän yön juhlaa!

~ A.

Löhöpäivä ja löysät jalat...

Löhöpäivä.
        En minä kirjaa ehtinyt lukea sivuakaan, paitsi mitä kohta kun painun peiton alle ennen unta, mutta elokuvia katsoin ja viltin alla lojuin koko päivän. Otin päiväunia ja muuta löhöpäiväilyyn kuuluvia juttuja. Iltaa kohden kelikin parani ja monsuunisateet loppuivat. Nyt vielä vähän humisee tuuli, mutta muuten alkaa olla jälleen ihanan poutaista kesäyötä.
         Tekee taas mieli karata.
          En ymmärrä mistä tämä mieliteko miun sieluun on oikein juurtunut, mutta usemman kuin kerran tämä fiilis tulee kesällä - ja miksei talvellakin. Kesällä vaan useammin. Nytkin tekis mieli napata villapaita päälle ja lähteä vaan päämäärättömästi vaikka ajamaan autolla, päätyä johonkin tuntemattomaan paikkaan, hienoihin maisemiin tai muuten vain "eksyksiin" ja olla jotenkin vapaampi kuin muuten. En minä itseäni vangiksi tunne, joten vapauden kaipuu ei ole ahdistuneisuudesta johtuvaa, ehkä se on pikemminkin sellainen seikkailufiilis, kun harvemmin kuitenkin on tehnyt mitään semmoista.. En tiedä.
        Eikä edes väsytä vaikka pitäisi, kun huomenna pitää taas pompata kukonlaulun aikaan ylös. Onneksi edessä on lyhyt viikko ja paljon tekemistä. Menevät päivät (toivottavasti) nopeammin kuin viime viikolla.

Kävin iltasella lenkillä ja ei kulkenut. Ei kulkenut yhtään mitenkään. Jalat olivat kuin puuduksissa, väsähdin jo puolen välin jälkeen ja askeleissa ei ollut puhtia. Taitaa olla juhannusloma paikallaan juoksussa... Että harmitti, suututti ja turhautti. Tiedän, että näitä juttuja tulee aina silloin tällöin, on tullut minullekin aikaisemmin ja silloin loma on ollut hyväksi, mutta jotenkin olisi vain fiilistä mennä ja juoksea ja sitten kroppa sanoo nej.
       En ala mitään.
       Kehoa pitää kuunnella. Sitä tolkutan Miehellekin, joka treenaa liian kovin, mutta oman kropan kuuntelu unohtuu sitten kun sitä pitäisi harrastaa. Ei aina ymmärrä, että joskus loma on hyväksi ja varsinkin silloin kun treenaus menee siihen ettei muka voisi lomaa pitää. Se on eka hälytyskello, johon pitää reagoida ja joka ilmoittaa että mennään ylikierroksilla. Jos ei lomaa voi pitää juoksusta niin silloin se juuri pitää ottaa.
       Eli ensi viikolla kai sitten pidän juoksusta lomaa ja keskityn lihahuoltoon ja lihaskuntoon. Teen pilatesta ja hoidan lihaksia. Katsotaan sitten miten juoksu kulkee juhannuksen maissa.
       Juhannus.
       Iik ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntai 19.6. 2016
225. juoksupäivä (80 vkoa täynnä)
- 1424,5 km
- 5km kylätien minilenkki (29min)
- jalat tuntuivat väsyneiltä heti alusta eikä olo parantunut lenkin aikana
- piti välillä ihan heittää kävelyksi ja jotenkin turhautti sitten loppumatka juosta kun jalat ei toiminu ja hengästytti ja oli kuuma ja hiki...
- ei kiva fiilis, vaikka muuten olisi ollut fiilistä juosta vaikka miten
- Loman tarpeessa?
- ilma oli sateen jälkeen kostea, hapekas ja hyvä, +21

Myrskyssä

Olen ansainnut nyt kunnon yöunet ja kohta aion sellaisille tästä painuakin. Puran ensin vähän päätä tänne "tuuletuskaappiin".
        Tänään ei onneksi tarvinnut kukon laulun aikaan lähteä vaan sain nukkua jopa kahdeksaan - tosin hereillä olin jo 7 maissa kun oli semmonen fiilis, että pitäis kohta kuitenkin nousta. Huomaan, että kun tiedän, ettei aamulla ole kiirettä ylös, nukun mustaa ja syvää ja hyvää unta, mutta jos tiedän, että aamulla on kello soimassa niin unikin on semmoista torkahtelua ja kellon soimista odottelua. Aamu oli vielä poutainen, mutta johan se sitten ennen puoltapäivää vihmoi sadetta niskaan niin, että luuytimetkin kastuivat.

 

Onneksi työpäivä oli sisätyö-painotteinen lukuunottamatta päivän viimeistä uurnasaattoa, mutta muuten pysyttiin suhteellisen kuivana. Kun työpäivä ei virallisilla töillä täyttynyt tehtiin toimistohommia sitten vielä pari tuntia niin ei pääse sitten kukaan sanomaan, että työpäivä jäi vajaaksi... Murukin pyörähti siinä toimistolla ja hermostuin. Sisäisesti tosin, mutta pahoitin mieleni tosi kovin, kun se oli saanut työkaveriltani viestin, että olin jäänyt toimistotöihin ja ajatteli tulla katsomaan, niin minähän otin asian niin, että siinä vahdittiin ja varmisteltiin että todella tein toimistotöitä enkä ollut joron jäljillä! Okei, asia ei ollut musta eikä valkoinen, mutta herätti hyvän keskustelun minun ja Miehen välillä jälleen siitä miksi meidän tiimi on niin hyvä. Puhutaan asioista toisillemme kun aihetta on. Nostetaan ns. kissa pöydälle eikä tungeta sitä pöydän alle ja juuri siksi meillä menee niin hyvin mitä menee. Tuntui hyvältä, että asia selvitettiin ja puhuttiin luottamuksesta ja rakkaudesta samassa lauseessa. Kun toista rakastaa niin toiseen myös luottaa ja luottaa myös siihen rakkauteen. Sanoin Miehelle, että rakastan ja kun minä rakastan niin siihen ei väliin mahdu muita rakastettavia.

       Hyvä keskustelu kuitenkin. 

       Jälleen kerran.

       Koko illan on myrskynnyt. 

       Kävin iltasella tuulettamassa päätä rannalla ja ihana vaahtopäinen aallokko tervehti minua kivikkoisessa rannassa. Ajatukset sai kyytiä ja pää tuulettui viikon töistä ja murheista. Nautin suunnattomasti myrskysistä (kunhan eivät kaatele puita kenenkään päälle) ja nautin tänäkin iltana siitä kun sade viilsi naamaan melkein haavoja ja tuuli toi aallot rantaan murtaen ne kivikkoihin. Ah!

Seisoin pitkän aikaa tuulessa ja tuiskussa ja ajattelin tätä päivää ja kaikkea sitä, mikä päässä on näinä päivinä vellonut. Hyvältä tuntui myrskyn jälkeen kömpiä kuumille lauteille nauttimaan saunan lämmöstä ja puhumaan saunatonttujen kanssa ♥ Siis oikeasti harrastan yksinpuhelua, kun silloin ajatukset tulevat jotenkin selvemmiksi kun ne sanoo ääneen, mutta viisaammalta kuulostaa, kun sanon puhuvani saunaotuksille... tai sitten ei!
         Illalla hemmottelin itseäni ranskanperunoilla, pari kourallista iltapalaksi. Olin sen(kin) ansainnut tämmöisen päivän jälkeen. Nyt melkein toivon, että huomenna sataisi samalla lailla niin saisi hyvän syyn olla peiton alla kirjan kanssa ♥

Etelänmailla .... ainakin melkein.

Satoi taas äsken ja aukaisin heti ikkunan. Kesäsateessa on jotain niin merkillistä ja erilaista kuin esimerkiksi syyssateessa, että nautin sen kuuntelusta täysillä. Nyt ilmassa näyttää leijuvan sellainen kostea harmaus, hapekasta yöilmaa.
         Meidän mummo sai tänä iltana sydänkohtauksen tai ainakin sen tapaisen. Huononahan se on ollut jo monta viikkoa, mutta nyt se sitten on ihan oikeasti huonossa kunnossa. Vielä se ainakin tästä selvisi, mutta hengitys oli kuulemma hankalaa ja muutenkin... Tuntuu pahalta ajatella, että se vahva ja omapäinen mummo, jonka minä muistan ja viimeksi näin, olisi nyt niin huonona, että mikä tahansa hetki voi olla se viimeinen. Minun ainut mummoni. Sen verran olen töitä kuoleman kanssa tehnyt, että joskus kuolema on parempi vaihtoehto kuin elämä, mutta oman omaisen kanssa siihen sisältyy aina se menettäminen ja suru.
          Tänään olin taas yhdessä hautaan siunaamisessa mukana ja pappi puhui kauniista hiljaisuudesta. Surun hiljaisuudesta ja siitä kuinka hiljaisuus joskus tulee jo elämään, kun ihminen vetäytyy omiin oloihinsa. Se oli hyvä puhe. Ainakin minua kosketti se, että hiljaisuudessa meitä kuullaan ehkä paremmin kuin ääneen sanotuin lausein. Se on jotenkin aidompaa.
            Työpäivä meni yhtä hitaasti kuin tämän viikon päivät muutkin.
             Jotenkin tosi hidas viikko vaikka touhuttiin koko ajan. Ajanlasku hidastuu kun juhannusloma lähenee. Millainenhan hitaastihivuttava viikko ensi viikosta tulee!
             Kävin (tai siis pakotin itseni) kaupungilla ostamassa uudet työfarkut, kun entiset ratkesivat, ostin myös uuden suntiopaidan, jota testaan huomenna ja muutama dvd-elokuva sateiseen viikonloppuun. Kun kävelin takaisin autolle niin kaupungin alaspäin viettävä katu näytti ihan kuin jostain etelän maasta napatulta! Oli lämpöisen helteinen ja kostea ilma, kevyt tuulen vire - sekin hurjan lämmin - ja jotenkin vain maisema muistutti jotain Espanjan katuja. Tosin enpä ole Espanjassa käynyt, mutta sellainen fiilis tuli.

Iltasella ajelin loppu nurmen, kun koko viikonlopun on luvattu sadetta. Eipä tartte ikkunassa harmitella pitkää heinää vaan saa kölliä viltin alla ja nautiskella lötköstä olosta.
        Kävin iltalenkilläkin, mutta en tiedä onko nyt menny ylirasituksen puolelle, mutta ei kulje. Pariin viikkoon ei ole ollut sellaista hyvää juoksua vaan koko ajan vähän jossakin kanittaa kiinni. En tiedä. Mäkitreenitkään eivät ole nostaneet tehoja yhtään ja tämän päivän normilenkki meni hitaammin kuin pitkiin aikoihin! Pitää varmaan sunnuntain jälkeen pitää juhannuslomaa. Käydä vähän lihashuoltoa ja lihaskuntoa läpi ja pitää juoksusta viikon tauko. Katotaan nyt miten sunnuntaina juoksu luistaa...
          Huomenna olisi töitä. Jokseenkin omituinen päivä, kun hommia ei ole kuin muutama siunaus, mutta töissä pitää olla se kuusi tuntia, mitä minun perjantaivapaani piti sisällään. Älkää kysykö miksi homma on laiteltu näin! Yksinkertainen olisi liian... yksinkertaista! Noh, nyt kun jaksaa niin viikon päästä saa viettää juhannusta rauhassa...
          Kesäsateiset muiskut, te siellä jossakin!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
224. juoksupäivä (80vko)
- 1419,5 km
- 7.2 km kylälenkki (47min)
- jähmeää juoksua jalat väsähtivät ja jotenkin powerit ihan nollissa
- ylämäki hengästytti ja jalat tuntuivat oudoilta Ei mikään hyvä juoksu.
- Aikaa meni hurjasti ja jotenkin askelkin oli semmoinen läpsähdys tantereeseen
- joko on energian puutetta ruuan ja väsymyksen takia tai sitten ylirasitusta treenauksesta
- loma tekisi kai hyvää..
- ilma oli vähän tihkusateinen, tuulinen, mutta lämmin +25

Kesäurakkaa riippumattoon

Vilkuilin iltasella kirjahyllyäni ja keräsin muutaman kirjan, jotka ovat kärsivällisesti odottaneet vuoroaan päästä yöpöydälle luettavaksi. On siellä muutama muukin kirja, mutta nämä ovat houkutelleet minua erityisesti tässä alkukesän korvalla.

Enni Mustonen - Ruokarouva
Cecilia Ahern - Sadan nimen mittainen matka
Antoine Laurain - Punaisen muistikirjan nainen
Fausto Brizzi - 100 onnen päivää
Maria Semple - Missä olet, Bernadette?

Ja ehkä vielä kyseisessä järjestyksessä. Ainakin Mustosen kirjan luen heti kun saan tällä hetkellä luettavana olevan kirjan luetuksi. On nimittäin kirja kökötellyt kirjahyllyssä kohta pari viikkoa ja minulla hirveä palo päästä lukemaan lempikirjailijani uusinta uutta! En malttaisi odottaa millään...
      Olen kyllä nykyään kamalan ylpeä itsestäni sen puoleen, että luen paljon enemmän eri kirjailijoita kuin ennen. Tietysti minulla on omat suosikkini, mutta sitten on näitä "syrjähyppyjä" kuten Fausto Brizzi ja Maria Semple enkä ole kyllä Antoine Lauraintakaan lukenut ennen. Joskus kirjalliset syrjähypyt kannattavat, sillä niiden kautta löysin yhden lempikirjailijoistani tällä hetkellä, Jojo Moyesin. Se oli ihan tuurilla napattu kirjakaupan hyllystä ja osoittautui iki-ihanaksi!

Ulkona sataa ja ihanasti ropisee ikkunalautaan. Sade tekee hyvää sekä näin korvakuulolle ja sielulle, mutta myös kasvimaalle, kukille ja nurmelle. Kaikki olivat jo rutikuivia ja tänään oli ilmakin jo niin tunkkaisen kuivaa ja pölyistä, että oli ihan vaikea hengittää. Vähän taisi olla ukkosen uhkaakin ilmassa, kun iltapäivästä leyhähti oikein kunnon kuumuus päälle.
          Kesäsade ja iltainen lukuhetki.
          Voiko parempaa rentoutumishetkeä olla.
          Nautin!

Päivä, joka oli yhtä pitkä kuin leveäkin

Tänään päivä kulki kuin liiskattu etana liisterissä. Eikä oikein ollut syytä siihen, sillä päivässä oli toimintaa ja meillä oli seuraakin, mutta jotenkin vaan tuntui, että päivä oli vuosien mittainen. Tehtiin loput kukkapesät siisteiksi, tytöt olivat jo eilen saaneet kamalasti tehtyä, joten ei jäänyt kuin pienet viimeistelyt. Pojat puolestaan tulivat muuraamaan uudet saranat meidän hautausmaaportteihin, kun ne ovat repsottaneet pahan näköisesti jo monta vuotta eikä olla edes pidetty portteja sen takia niissä.
       Oikein nauratti, kun oltiin avustamassa kulmakiven nostossa, amatöörimuurarien touhu. Laastia eli mämmiä oli joka paikassa ja välineinä oli istutuskauha, laastilasta ja sörkkimistikut (!!) Hieno siitä kuitenkin loppujen lopuksi tuli, mutta huomattiin päivän päätteeksi, ettei ihmiset sitä porttia osaa kuitenkaan sulkea vaan veräjä repsotti auki kuitenkin... Sadan kilometrin mittainen huokaus!
        Tänään työmaalla kävi tutustumassa "työkokeilutulokas". Aloittaa ensi maanantaina. Ihan en selvyyttä saanut onko nainen työttömäksi joutunut vai ihan muuten vaan yritetään työllistää johonkin, mutta ihan mukavalta vaikutti ja toivottavasti myös tekeväinen. Ei kuitenkaan saada ihan samalla tavalla höykkyyttää kun likkoja... Juteltiin pomon kanssa sekä tulokkaasta, että meidän uusista tuulista suntiohommien saralta. Minulta vähän hihna kuumeni sen asian suhteen, vaikka ymmärrän vapaaperjantain, niin en oikein tajua mikä hyöty siinä on, jos lauantaiksi on sitten keksittävä samoille tunneille töitä. Luulisi ylitöiden tulevan helpommiksi... Ainakin minä tykkäisin siitä systeemistä enemmän. Tietysti vapaat perjantaitkin ovat kivoja, mutta jotenkin vaan se, että suntiotöiden jälkeen pitäisi ryhtyä tekemään vielä jotain hommeleita niin ei kamalasti innosta. Haluisi vaan äkkiä kotiin viikonlopun rippeistä nauttimaan. Minähän en asialle mitään mahda eikä pitäisi pomollekaan asiasta niristä, mutta välillä vaan unohdan että se on minun pomoni, kun tullaan juttuun enemmänkin kuin kaverit.... mikä ei kyllä sekään ole kovin hyvä, kun kuitenkin puhutaan esimiestason ihmisestä. Niiden kanssa kaveeraaminen kun yleensä saa aikaan vaan paheksuvia katseita ja seläntakana puhumista, vaikka asia olisi meidän välillä puhuttukin selväksi - niin kuin onkin - siis se, että tullaan toimeen muinakin kuin esimiehen ja alaisen rooleissa, alusta asti meidän välit ovat olleet paljon yksinkertaisemmat eikä se sen johtaja-rooli kuulu taas siihen toveruuteen millään lailla... Noh, pitänee kai pyytää vähän anteeksi tätä päivää ja kiivasta luonnettani...
        Ollaan oltu jo pari viikkoa vähän huolissamme siitä pienestä nyytistä, joka meidän hautausmaalla pyöri silloin vähän aikaa sitten. Pupuvauvasta siis. Tänään se sitten taas putkahti esiin erään kuunliljan alta, kun siistittiin kukkapesiä. Siellä se nökötti, pieni rusakonpentu ja jo nin rusakon väreissä, että ihan sydäntä kivisti se söpöys! Ristittiin se Viiruksi, kun sen otsalla oli valkoinen juova. Mielikuvituksellinen nimi, eikö? ♥
          Voi ihanuus ♥

Kotona tein ruuaksi uusia perunoita ja kanaa ja melkein nuupahdin istualleni kun olin saanut ruuan vatsaan asti. Olisi pitänyt ampaista ruohonajoon, mutta niin vain nukahdin kolmeksi vartiksi ihan uneen asti... Ajamiset jäivät sitten taas kamalan iltaiseksi enkä jaksanut kuitenkaan ajaa kaikkea.
         Seuraa riitti. Naapurin nuoret mullikat riensivät oikein laumassa töllistelemään minun ruohonajoani ja jotenkin ne ovat kyllä omituista sakkia... Semmoisia villiintyneitä ja vilkkaita. Yksi kun lähtee sekopäisenä juoksemaan niin koko muu porukka seuraa mukana - ja yhtä sekaisin! Laumaeläin, ilmiselvästi!

Iltasella kävin vielä mäkitreenin vetäsemässä, vaikka väsytti ihan kamalasti. Onneksi lenkillä vähän piristyi, mutta kyllä se jaloissa huomasi, ettei ihan parhaimmillaan oltu. Mäkeä jaksoin spurtata ylös neljä kertaa enkä edes kokeillu enempää. Meinasin kuolla jo tuohon, kun yritin puristaa kaikkeni joka nousussa... Oh!
        Iltapalaa sitten upposikin kuin pieneen rykmenttiin!
        Söin ja söin ja söin. Jotenkin ihan tuntui, että lihakset vaativat proteiinia ja muu keho sitten energiaa hiillihydraateista. Ja sitäpä sille sitten annoin. Smoothieta, täysjyväleipää salaatilla ja kalkkunalla, kaakaota, tuoremehua...
         Nyt nuupahdan tähän ellen kömmi peiton alle.

P.S. Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä, vaikka ei mitään hellettä ollutkaan. Semmoinen kiva keli tehdä töitä ja olla. Huomenna on luvattu kaunista edelleen, mutta torstaina sitten satelee jo... höh.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
223. juoksupäivä (80vko)
- 1412, 3 km
- 4km + mäkitreeni (2km +mäkitreeni + 2km)
- mäkitreeni: 4x mäki
- ihan hyvältä tuntui, vaikka väsy painoikin. Jaloissa ehkä tuntui väsymys ryhdin puutoksena, en jaksanu pitää jalkojen päällä ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt ja jalatkin ovat vähän jumissa...
- hengitys sujui, vaikka mäkispurtin jälkeen piti oikeasti käyttää keuhkokapasiteetti täysin hyväkseen, että sai henkeä...
- +19, aurinkoinen ja ihana ilta!

Omituinen viikon aloitus

Omituinen päivä.
      Aamusta en oikein jaksanut nousta ja se kostautui sitten työmatkalla, johon tuntui tuhraantuvan ihan liikaa aikaa. Olin tämän päivän taas Pääkallopaikalla harjoittelemassa konttorirottana olemisesta. Ei minusta ole kyllä koerotaksi, pää savuaa niistä asioista, joita pitää selvitellä - hyvässä lykyssä sata asiaa yhtä aikaa! Ja tänään tuntui taas, että osaltaan pomoporras ottaa minun oppimisinnostani hyödyn irti väärin.. Voi olla että se vaan tuntuu siltä, mutta tuntui kuin minun tekemäni homma vaan otettiin sujuvasti vastaan ja oltiin tyytyväisiä.
       Noh.
       Pitää vaan miettiä asia niin, että nyt kun jaksaa vähän aikaa oll hyppyytettävänä niin pian olen saavuttanut sen määränpään, jota kohti olen puskenut pian 10 vuotta. Vähän aikaa pitäisi vielä kestää...

Tänään tuli postikin oikeaan osoitteeseen.
      Sain kortin Amerikassa olevalta siskoltani. Tosin jo viikko sitten laitettu, mutta eipä mitään. Toinen oli tuli kesältä. Heh. Posti taitaa vähän markkinoida postikorttien lähettämistä, sillä sain oikeasti kortin kesältä. Mukava kuitenkin saada omaa postia. Pitkästä aikaan, nyt kun laskutkin ovat e-laskuina niin harvemmin laatikosta tulee virallistakaan omaa postia.
     Kävin iltasella uimassa kun ilta meni trimmatessa ja siinä roiskui taas sen verran, että hiki tuli ja piti päästä vähän viilentymään. Todellakin viilentymään, sillä vesi oli TODELLA kylmää. Suorastaan hyhmäistä! Paljon kylmempää kuin ensimmäisellä uintikerralla! Kesä ja lämmin vesi, tule takaisin!

Tuijottelen ikkunasta pihalle ja nautiskelen kesäyön valoisuudesta. Tuntuu rikolliselta käydä maate kun sielu valvoisi kaikki yöt jos kroppa vaan jaksaisi. Nytkin ajatuksissa pyörii kaikenlainen ihana kesäonni. Vapaus lukea, riippua riippukeinussa, olla vaan. Pitäisi vähän saada nauttiakin kesästä eikä vaan täyttää kaikkea vapaa-aikaa töillä ja kuluttaa aikaa vaan pihamaan kimpussa... mutta kukapa ne hommat tekisi jos minä vetäisin horisontaalisessa asennossa kaiket päivät. Piha ei pysy tämän näköisenä ilman työtä...
         Nyt taidan kuitenkin kömpiä peiton alle lukemaan, tai jos piipahtaisi vielä ulkosalla vähän nuuskimassa kesäyötä ennen unta. Sitten ryömin peiton alle kirjan kera ja nautiskelen hetken omasta ajasta ennen unta. Huomenna olisi sitten ruohonajoa ja mäkitreenipäivä...

2. ja 3. lomapäivä: sosiaalisuutta ja sumu-oloa.

Ei näitä nyt voi kai virallisesti LOMApäiviksi sanoa - tavallista viikonloppua, mutta sellaisena minä kuitenkin nämä otin. Omana lomana. Ja tuli kyllä joka päivä tarpeeseen. Vaikka nyt olo onkin vähän "sumuinen" ja jotenkin väsähtänyt ja utuinen niin kyllä teki kolmen päivän loma hyvää!
         Eilen oli isän serkku perheineen kylässä ja olikin ihan mukavaa jälleen niidenkin kanssa turista. Innostuivat vaan olemaan ja puhumaan ja vaihtamaan kuulumisia niin kauan, että meinasi miun iltasuunnitelmat virahtaa pitkiksi. Mentiin nimittäin Miehen kanssa syömään miun "loman" kunniaksi ja pidettiin vähän leffailtaa sitten samalla kun sulateltiin ruokaa. Rossossa käytiin nappaamassa herkkuateria ja tuli syötyä ihan liikaa. Jälkkäriksikin nappasin vielä sorbettipallon mansikkakastikkeella ja paukkusokerilla! On vain vatsa tottunut vähän pienempiin aterioihin ja oli ihan melkein huono olo ruuan jälkeen...
         Uni tuli kuitenkin hyvin täydellä vatsalla, vaikka vähän miulla onkin vielä opettelemista yhdessä nukkumisessa, kun olen NIIN kauan nukkunut yksin ja ottanut just sen tilan, mitä olen tahtonut. Nyt oli aina toisen polvet tai kylki tai käsi tiellä ja heräsin joka kerta, kun kopsautin itseni Miehen jäseniin tai toinen änki liikaa minun puolelleni tai muuten vaan oli ahdasta. Pikkasen harjoittelua vaatii tämäkin osa parisuhteessa!

Kun tulin kotiin olo oli vähän nuutunut, väsynyt ja jotenkin sumuinen. Sunnuntai ja huomenna pitäisi jälleen aloittaa pitkä viikko lauantaitöineen... Lomailuun voisi tottua - helposti! Kävin illankähmeessä vielä juoksemassakin, mutta menipäs lenkki huonosti. En ehtinyt juosta kuin ehkä puolitoista kilsaa kun itku tuli pintaan. Juoksulla on minuun aikamoisia muitakin vaikutuksia kuin kunnon nousu ja pään tyhjennys. Se nostaa tunteet pintaan, joita jostakin syystä yrittää painaa pinnan alle.
      Ei ollut powereita ei oikein fiilistäkään, mutta jotenkin älyttömällä tavalla juoksu tai lähes juoksu teki ihan hyvää. Ainakin sai itkettyä. Ja saunassa sitten pesin muut murheet pois. Ihanaa oli taas lojoksia ulkosaunan lauteilla ja suunnitella juhannussiivousta... Siihenkin on enää pari viikkoa! Hullua sekin!
       Pitänee ottaa jälleen iltakävely ohjelmistoon. Nyt kun olen monena viikkona yrittänyt vähentää iltakävelyllä käyntiä niin sen huomaa juuri semmoisena pään täyttymisenä typeristä asioista. Ja on ikävä taas koiraakin ja iltalenkeillä tuntuu aina, että koira on lähempänä ja läsnä enemmän...
       Tämmöisiä lomia pitäisi olla enemmän.
        Nautittavaa ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
222. juoksupäivä (79 vkoa täynnä)
- 1408, 3 km
- 5km metsätien minilenkki (35min)
- juoksu-kävelyä itkun kera, ei kulkenut oikein mitenkään
- ei jaksanu jalat eikä oikein mielikään!
- hengitys pelasi silloin kun ei itkettänyt, mutta mikään muu ei oikein toiminutkaan.
- Pitäisi tehdä lihaskuntoa välillä että jalat saisivat vähän powereita, mutta aikaa ei tunnu olevan missään
- +13 tuulinen ja vähän kylmä, mutta aurinkoinen ilta

1. lomapäivä: tomaattitalo ja purupeti kukille.

Lomapäivässä parasta on ehdottomasti aamut ja se, että saa nukkua niin pitkään kuin unta riittää. Tänään sitä riitti melkein puoleen päivään asti. En ehtinyt vielä edes ulos kun puhelin soi ja pomo soitti. Naureskelin, että kovin olen tärkeä henkilö, kun yhtäkään päivää en voi poissa olla etteikö jotain ongelmaa tulisi. Tämä ongelma oli onneksi vielä pienimuotoinen.
        Ajattelin ensin, etten tee tänään mitään vaan pidän hemmottelupäivän ja nautiskelen olosta. Sitten tajusin, etten voisi nauttia olostani kun tietäisin, että pihalla seisoo hommat, joten tartuin toimeen ja tein koko alkukesän roikkuneet työt, jotta edes loppuloman saisin olla rennosti lötkö.

Ensimmäisenä urakkana oli tomaattien koti.
         Piti ensin tehdä vain yksinkertainen muovisuojus, mutta kun isä pääsi apuriksi niin siitähän tuli sitten niin hieno, että minun B-luokan taimet tuntuivat mitättömiltä asustelemaan tuonne.

Muovit kaikilla sivuilla (edessä nostettava muoviverho), kolme istutussäkkiä tomaateille ja takana äidiltä lainattu kukkaristikko, mihin saan tomaatin SUURET varret kiinni, sitten kun ne tukea kaipaavat.

Aika säälittävän kokoiset oli meikäläisen tomaatintaimet, kun ne vähän joutuivat kovia kokemaan tuossa kesäkuun vaihteessa. Jospa ne virkistyisivät kun pääsivät vähän suurempiin multiin. Tulipa tässä justiinsa mieleen, että unohdin tehdä kahteen säkkiin viillot pohjiin, mistä liikavesi pääsee pois... Noh, pitää joku kerta viillellä vähän reikiä pohjaan.
       Aika hieno minun mielestäni, kun piti vähän omasta päästä soveltaa. Netistä yritin vähän inspiraatiota etsiä, mutta ei siellä kamalan montaa kuvaa ollut omin käsin tehdyistä hökötyksistä, kasvihuoneviritelmistä oli sitten senkin edestä!
       Toinen homma oli sitten kivikkokukkapenkkien raivaus.
        Niitä oli yhteensä kolme ja kyllä sai niidenkin kanssa ihan oikeasti taas tehdä töitä. Näpit on ihan kipeinä kitkemisestä. Yritin auttaa itseäni ja levittelin juurille purua, kun sitä tässä huushollissa riittää, kun koko ajan tehdään puutöitä tai sahataan lautoja yms. En tiedä onko se pitemmän päälle hyvä ratkaisu katteeksi, mutta kun ei ollut ruohojätettäkään niin paljoa.

Tänään oli myös hauska episodi postin kanssa, kun iltapäivästä soitti eräs nainen ja sanoi, että minun postini oli mennyt hänen laatikkoonsa. Nyt ei puhuta edes lähinaapurista vaan noin 10 km päässä olevasta emännästä... Hain postini ja vein emännälle vaivanpalkaksi kahvipaketin. Ajattelin kun kotiin ajelin, että kyllä tämä postijuttu menee vain mahdottomammaksi. Meidän heittolaatikko näytti ongelmansa tänä aamuna, kun lehti oli ihan märkä. Oikein innolla odotan talviaamuja kun aura on vetässyt laatikon täyteen lunta ja lehti jossain siellä alla... Sitä odotellessa.
          Meidän mummo on vähän huonossa kunnossa ja oikein sydäntä koski, kun äiti tuli sairaalasta ja itki sitä, miten surkeaa oli katsoa, kun oma äiti oli mieli maassa sairaalassa olosta. Enkä osannut oikein mitään sanoa. Yrittävät saada mummoa vähän lähemmäs omaa kotia, mutta katsotaan nyt onnistuuko se. Ei mummo kuitenkaan enää kotiin pääse ja hoitokin on vain kipujen hoitoa, mutta lähemäpänä kotia ja pienemmissä nurkissa hoitokin olisi kai vähän erilaista. Suuren sairaalan miljöössä ei oikein viihdy kukaan... Ajattelin kirjoittaa mummolle kirjeen. Sellaisen, minkä avulla se pääsisi edes hetkeksi pois kipuja ja sitä sairaalassa makaamista. Kirjoittaisin hyvistä asioista. Äiti tosin sanoi, ettei mummo jaksa kamalasti enää lukea, mutta lukee sitten vaikka vähän kerrassaan.. Harmittaa. Äidin, mummon ja kaikkien puolesta.
        Miksi ihmisen kuoleman pitää olla niin vaikea, epäreilu ja kivulias? Miksei ihmistä voisi palkita helpolla ja hyvällä kuolemalla? Eikö elämän vastoinkäymiset riittäisi ja kuolema edes antaisi armoa? Tällaisina hetkinä sitä oikeasti ajattelee, että onkohan täällä meillä mitään suurempaa ja parempaa, joka odottaa sitten meitä kun aika on täysi. Välillä tuntuu, ettei ole.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
221. juoksupäivä (79 vko)
- 1403, 3 km
- 7.2 km kylälenkki (42 min)
- vähän huonolla ruualla lähdin iltalenkille ja vaikka juoksu sujui suht hyvin, ilman suurempaa ongelmaa niin ei se ihan niin lennokasta ollut kuin joskus
- ryhti lösähti jälleen istuvaksi ja jaloissa tuntui ettei ihan mennyt niin jouhevasti eteenpäin kuin olisi luullut
- hengitys ok, askeleetkin töksähtelivät eivätkä niin hyvin rullanneet kuin joskus, kai sekin vähän vei energiaa
- keli oli kylmä ja tuulinen, +11
- kaikin puolin teki kuitenkin hyvää juoksennella.

Loman aloitus ja angry bird.

HRRR!!!
     Tänään oli kamalan kylmä päivä. Ihan täysillä ei ennusteltu kesämyrsky tullut, mutta kiitettävästi kuitenkin tuuli ja satoi päivän mittaan. Ajoin nurmea aamusta ja päällä oli melkein kaikki vaatteet mitä työmaalta löytyi - ja talvihanskat! Tuntui jo pikkasen enemmän siltä NORMAALILTA Suomen kesältä... ne helteet olivatkin liian hyviä ollakseen ikuisia!
       Arvatkaa mitä minulla on edessä?!
       KOLMEN PÄIVÄN KESÄLOMA!
       Kuulun tästä lähin siihen rinkiin, joka saa perjantain vapaaksi jokaisesta lauantaisesta työvuorosta ja huomenna on nyt ensimmäinen lomapäivä kymmeneen vuoteen. Mini-kesäloma! Pikkasen hyvät fiilikset ja varsinkin kun saa nukkua oikein kunnolla monena yönä.
       Tänään yritettiin tehdä työmaalla sitten hommat siihen malliin, ettei likkojen tarttis kamalasti enää huomenna kahdestaan väsätä vaan saisivat nekin vähän vapaamman perjantain ja kevyemmät hommat. Käytin naiset myös kukkaviikon kunniaksi jäätelöillä ja kaffeilla sataman suvisessa miljöössä (satoi tämän tästä ja kylmä tuuli puhalsi järveltä..). Mukavaa oli tehdä yhdessä jotain muutakin kuin töitä ja minulla on kyllä maailman parhaimmat kollegat ♥ Aivan mahtavat tyypit!
        Tänään kun ajelin nurmea huomasin nurmella pikkuisen pumpulipallon. Tarkemmin katsottuna ei se ollutkaan pumpulipallo... vaan meidän oma Angry Birds!

Oli nimittäin tosi vihainen tipunen. Oli kai ottanut itseensä, kun kurvailin niin läheltä ruohonleikkurilla. Tai sitten oli luonteeltaan kaikkea muuta kuin pehmoinen ja lempeä. Noh toisaalta, jos on noin pieni niin pitää olla sitten luonnetta senkin edestä! Mainio tyyppi kuitenkin, meidän maskotti ♥
      Töiden jälkeen kävin kampaajalla ja ainakin vielä minun hiusten kasvatus projekti on meneillään. En leikannut lyhyeksi ja oikeastaan nyt malli on vielä aika kiva ennen kuin kasvaa typerään mittaan eli ei-mihinkään-malliin. Sain annettu vähän vastalahjaa kampaajalleni, kun kyseli juoksuvinkkejä. Tuntui hyvältä et oma juoksukokemus oli jollekulle hyödyksi! Kävin ostamassa vielä uudet korvikset, arkiset napit ja juhlavat riippuvaiset renkaat. Kaunistautumista kerran vuodessa ♥ Huomenna voisin kaunistautua pedi- ja manikyyrin muodossa, loman kunniaksi (*leveä hymy*).

Ilta meni nukkuessa.
       Naapurin isäntä toi isän tekemät tuulenkaato-puunrungot tuohon puuntekoniitylle ja minä painelin ruuan jälkeen maate. Nukuin ihan unien kera. Pari tuntia meni hyvinkin kevyesti. Vitsiläinen tämä loma tekee hyvää jo nyt! Mieli on kuin kevään ensimmäisellä västäräkillä! JIPPIE!
       Eikä edes haittaa, vaikka koko viikonloppu olisi kylmä ja sateinen. Istuisin takan ääressä ja lukisin kirjoja! Tätä viikonloppua ei sotke mikään!

Mount Everestin valloitus!

Tiedän kuulostavani kummalliselta puutarhurilta, mutta en haluaisi nähdä kukkia enää tänä kesänä. Istutettiin kahden päivän aikana melkein 2000 kukkaa maahan ja kyykittiin yli viidelle sadalle haudalle... Extreme-fitness-kyykkyilyä, sanoisinko! Nyt onkin pakarat sen verran kipeät, että johonkin muuallekin kukkien istutus kävi kuin sormenpäihin.
        Mutta, huh hei! Maassa ovat kuitenkin! Ennätysajassa ja juuri parahiksi ennen huomista myrskyä.
        Tänään ajoin oman pihan nurmen, kun kotiin asti pääsin. Onneksi kuivat päivät olivat pitäneet nurmen kasvun kohtuullisena ja leikkuu meni aika kevyesti ja helposti. Ei tarvinnut edes kaikkia kohtia leikata. Mukavaa 'omaa aikaa' kuitenkin työpäivän jälkeen kun pari tuntia sai istua koneen päällä ja huristella omien ajatusteni kanssa.
         Työmaalla on ollut vähän taas sellaista vihjailua minusta ja siitä, että tulen (kai liiankin) hyvin toimeen eräiden kollegoitteni kanssa ja asiaa väännetään tiettyjen työkavereiden toimesta ihan joksikin muuksi... Asianosaiset sanovat, että minun pitäisi vain ottaa rennosti, heittää asia huumoriksi ja heittää vähän bensaa liekkeihin, vie häijyilystä pohjan pois... Mutta kun en oikein osaa ottaa asiaa sillälailla rennosti kuin pitäisi, otan sen liian vakavasti ja harmittaa. Pitäisi harjoitella rentoa ja letkeää suhtautumista niinkin hölmöön asiaan kuin mitä tämä on...
          Kateutta se vaan on, että toiset tulee toimeen ja toiset eivät millään.
          Niin se ainakin olisi ajateltava.

Lisähappea?

 Iltalenkillä kävin kun oli ruoho ajettu. Tein tänään elämäni ensimmäisen OIKEAN mäkitreenin. Mäkiähän olen juossut jo puolitoista vuotta milloin minkäkin moisia, mutta nyt menin varta vasetin parin kilsan päässä sijaitsevalle vanhalle laskettelurinteelle ja kipusin rinnettä kuusi kertaa ylös. Jalat hyytyivät hyvin ja tuntui oikeastaan aika mahtavalta saada kintut niin väsyksiin. Kotimatka tosin olikin sitten vähän raskaampi, kun väsytetyillä jaloilla piti juosta vielä pari kilsaa.
         Lenkin jälkeen oli jalat jellynä, mutta oikein mukava olo muuten.

Jalat hydelönä...

Huomiseksi on luvattu kesämyrsky ja olen salaa innoissani, vaikka meillä olisikin töissä ruohonajopäivä eikä se nyt kamalan hyvin onnistu sadekelillä... Myrsky kuitenkin on aina kivaa ja jännittävää (kunhan ei nyt rupea katkomaan sähköjä tai kaatamaan puita tms...).
     Katsotaan nyt pääsenkö kinttuineni ylös sängystä huomenaamuna... Olen minä yrittänyt venytellä, mutta mäkitreeni oli sen verran äkkiseltään tapahtuva treeniuudistus, että lihakset voivat ottaa itseensä...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
220. juoksupäivä (79 vko alkaa)
- 1396,1 km
- 4km (2km+mäkitreeni 6x100+2km) uimarantalenkki (45min)
- EKA MÄKITREENI: lämmittelin 2km juoksulla ennen mäkijuoksua. Juoksin n. 100m 6x ylös ja hölläilin alas jäähdytellen. Jalat menivät veteliksi joka kerta ja viimosilla kerroilla tuntui, ettei jalkoja olisi ollutkaan. Kotimatka tuntui suht kevyeltä, vaikka väsyneet jalat olivatkin
- hengitys ok
- ryhti pysyi vatsalihasten puoleen, mutta jalat pamahtivat tämän tästä istuvaan asentoon... pakaratreenin puutosta
- keli oli kiva, pilvinen ja +18 astetta, ei liian kuuma eikä liian kylmä!

Helle meni, uupumus tuli.

Talo hiljeni tänään puolen päivän jälkeen, kun sisko vei perheensä takaisin Helsinkiin. Samalla loppuivat helteetkin ja tänään on ollut taas sellainen "juhannusmainen ilma", kylmä ja tuulinen. Etsin jälleen villasukat ja villapaidan päälleni, vaikka jotenkin niihin hihattomiin paitoihin ja shortseihin ehti jo mukavasti tottua.
        Tuntui hyvältä, kun sain torpan siivottua viikon ajan riepotelleen pyörremyrskyn jäljiltä ja talossa vallitsi rauhallinen hiljaisuus. Tuntui kuin olisin saanut itsestänikin puolet takaisin hiljaisuuden myötä.
         Nukuin koko päivän. Otin univelkoja vähän takaisin, mutta ei pari tuntia vielä missään kamalasti tuntunut - velkaa jäi yhä maksettavaksi! Tuntui kuitenkin hyvältä se, että ei tarvinnut tehdä mitään vaan sai maata jos siltä tuntui. Sen puoleen nämä sateet ovat ihan tervetulleita, että saa olla luvan kanssa poissa pihamaan tuhansista hommista.

Viikonloppuna oli taas töitä, mutta ensi viikonloppu minulla on vapaa. Oikeastaan minulla on kolmen päivän vapaa, sillä minut liitettiin työmaalla siihen ryhmään, joka saa viikonlopputyöt vapaana eikä ylityörahana. ELi aina kun minulla on lauantaina töitä, minulla on seuraava perjantai vapaa! Kuulostaa aikas kivalta ja varsinkin nyt kaipaan sitä todella! Oikein odotan sitä, vaikka ensi viikolla onkin kukkaviikko eli hoitokukat tulevat ja ne pitäisi saada maahankin vielä viikon aikana... Urakkaa riittää, mutta eiköhän me selvitä tänäkin vuonna siitä urakasta!
        Viikonlopun työkeikka oli loppupuolelta aika vaikea, kun siunattavana oli lapsi. Kuusi vuotta on liian lyhyt elämä ihmiselle. Minulla kesti tunteet kurissa aina siihen asti kun hautauksen jälkeen olin laittamassa kappelia kuntoon ja sammuttelin kynttilöitä ja valoja, niin kanttori tuli kysymään, miten jaksan... Itku tuli. Kai se sitä vähän odottelikin, kun on huomannut miten herkkä ja pehmoinen luonne minä olen. Pappikin oli ensimmäisessä lapsen siunauksessa ja aika palasina hänkin, tunsi itsensä riittämättömäksi, mutta sanoin, että niin se tulee tuntemaan jokaisen lapsen hautauksen kanssa. Ei se siitä muutu vaikka miten valmistautuisi... Tiukille se minullekin otti, vaikka tätä rumbaa on jo kohta 4 vuotta tehnyt... Ei tässä voi mihinkään omaa itseään kadottaa, vaikka välillä haluaisikin.

Kävin iltalenkillä tänään ja huomasin kyllä, että kroppa on vähän uupunut. Jalat toimivat suhteellisen hyvin, mutta askel oli jotenkin kuin liisterissä olisi juossut. Ei ollut rentoutta ja lihakset ja jänteet olivat huoltoa vajaa. Mietin eilen että milloinhan viimeksi olen pitänyt kintuistani huolta...? On ainakin kuukausi... Hohhoijaa!
      Sadeviikko edessä ja kylmä viikko myös.
      Katsotaan millä mielellä viedään tulevat päivät läpi, kun ne aurinkoiset aamut pistivät koneet hyrräilemään jo heti aamusta. Nyt vaan tekisi mieli tehdä kaakaota ja käpertyä viltin alle kattomaan romanttisia elokuvia ♥
       Ehkä sitten toteutan tämän ensi perjantaina. Vapaapäivänäni ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 3.6
218. juoksupäivä (78vko)
- 1384, 9
- 4.4 km kemikaaliolaitos-lenkki (22min)
- hikinen lenkki, oli niin kuuma keli juosta
- jalat väsähtivät jo melkein alussa ja muutenkin oli vähän nahkea juoksu
- hyvää kuitenkin teki mielelle ja keholle, vaikka kumpikaan ei niin ajatellutkaan juoksun aikana
- ryhti pysyi suht hyvin ja askeleet olivat ojennuksessa
- +27, ukkosen haudetta, kuuma ja hikinen keli

sunnuntai 5.6
219. juoksupäivä (78 vkoa täynnä)
- 1392, 1 km
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- ajallisestikin näkee, että vähän hidas lenkki.
- Jalat eivät oikein olleet iskussa, vaikka suurta väsymystäkään ei tullut, ei vain kulkenut
- ryhtikin lösähti jaloissa ja pitää taas etsiä aikaa lihaskunnolle ja LIHASHUOLLOLLE!
- kylmä keli juosta, tuuli kylmästi ja mittarikaan ei näyttänyt kuin +12 HRRRR!
- hyvää teki kuitenkin!

Helle ♥

En ole aamuihmisiä. En tiedä olenko iltaihmisiäkään enää nykyään, kun sippaan kun vähän vaakatasoa yritän, mutta aamuihmisiä en ainakaan ole.
       Paitsi tänä aamuna.
       Oikein hymyilytti hölmösti, kun aamu oli niin kaunis. Hiljainen ja aurinkoinen ja juuri sellainen kesäaamu, joista kirjoitetaan runoja. Aikaiset aamut ovat vähän vaikeita, mutta varsinkin kesällä ne antavat myös paljon ennenkokemattomia hetkiä. Aamuhymyjä ♥
        

Torppa on kuin toisen maailmansodan jäljiltä, mutta olen melkein ylpeä, miten tyynenä olen pysynyt. Noh, ehkä se on ollut tätä uupumustakin, ettei jaksa kaikesta äristä, vaikka ärisyttäisikin. Tänäänkin ajoin nurmikkoa yhdeksään ja vielä jäi huomisellekin ajamista. En vain jaksanut enempää...

Kävin iltauinnilla ja rannassa oli keltainen lelluva lautta siitepölyä. Oikein sellainen parin metrin lautta rannassa koko pituudeltaan. Eipä tuo minua estänyt. Kahlasin lautan läpi ja pulahdin uimaan. Vesi oli jo uintikelpoista ja nautiskelin viileydestä, lokkien huudoista ja järven liplatuksesta ja tyhjensin päätä samalla. Nyt sitten tuli väsy kerralla, kun otin vähän iltapalaa. Eilen nukahdin sängylle poikittain, katsotaan mihin asti tänäiltana kerkeän...

P.S. Ja helteet jatkuvat. Tänään ja eilen on mittariin paukahtanut hellelukemat +27 astetta. Aivan mahtavat kelit ja olen saanut jo väriä käsivarsiin ja poskipäihin ♥ Olen imenyt aurinkoenergiaa näinä päivinä joka solulla ja yrittänyt nauttia ja nauttia ja nauttia, sillä säätiedotukset lupailevat ensi viikolle viileää ja sateista...