Marraskuun viimeinen

Minun iltainen pöytäni ♥
      Kaikki somasti sekaisin. Silloin kun kirjoittelin enemmän minun harjoituskirjojani ja niiden luomuksia, pöytä oli täynnä taustatutkimusmateriaalia: kirjoja, omakirjoittamia lappuja, muistiinpanoja ja kaikkea. Nyt pöytä täyttyy kirjoista, lehdistä ja kirjeistä ja korteista - niin ja kaakaomukeista.
       Sain ensimmäisen joulukortinkin jo. Postilta tosin. Ja se oli tyhjä, mutta kortti kun kortti ♥ Tuntuipas kivalta! Kohta on taas se aika, kun saa odottaa joka päivä postia sydän kiehkuralla. Kortteja, ah!
         Satoi nuoskaista ja märkää lunta tänään ja ajelin kaupunkiin tapaamaan naisystäviäni. Otin vähän etumatkaa, että ehdin käydä kirjakaupassa vähän haistelemassa joulua ja ihastelemassa joulun uutuuksia ♥ Olipas väkeä! Ei kirja ainakaan ihan heti ole katoamassa, kun väkeä riittä jonoksi asti kirjakaupan kassalla. Olin todella iloinen, vaikka joutuikin jonottamaan.
         Ostin Lasten Finlandia-voittaja kirjan Avain hukassa (kirjoittanut Sanna Mander). Olen ihan hulluina runoihin, joskus kirjoitellut niitä itsekin, ja erityisesti riimillisiin runoihin. Esimerkiksi Kirsi Kunnas on yksi suosikeista! Lapsille kirjoitetuissa runoissa on yksinkertaista kauneutta. En ymmärrä miksi aikuisten monimutkaiset ja riimittömät runot voidaan edes laskea runoiksi... Noh, sanoin likoillekin kun tuli puheeksi kirjat ja tämän vuoden Finlandiat, että minä ostin omalle tasolle oikean Finlandia-voittajan, kun tartuin lasten Finlandiaan ♥
        Toisen kirjan ostin nimpparilahjaksi jo vähän etukäteen. Heidi Köngäksen Sandra. Kehuttiin kirjakaupan myyjien tekstissä hyväksi kirjaksi, josta Enni Mustosen fanit tykkäävät. Pitihän se ostaa, että tietää puhuvatko totta.
        Olisin voinut ostaa puolet kaupasta tyhjäksi! Jätin sitten kuitenkin vähän muillekin...

Käytiin naisten kanssa syömässä ja täytyy sanoa, että on onni omistaa sellaisia ystäviä, joiden kanssa jutut lähtee käyntiin juuri siitä mihin jäätiin. Nytkin meidän viime näkemisestä oli varmasti jo melkein vuosi, mutta sitten kun ne naiset siihen tulivat, tuntui kuin oltaisiin eilen nähty ja juteltu. Meidän porukka. Meidän jengi ♥
        Kotona olin viiden maissa. Kävin ostamassa kotimatkalla jo valmiiksi itsenäisyyspäiväkynttilät jotka voi sitten laittaa juhlan kunniaksi palamaan. Että odotan keskiviikkoa ja sitä, että saa köllähtää Miehenmurrikan kanssa sohvalle ja nostaa jalat vieretysten ja katsoa 100-vuotisen Suomen itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Rentoa iltaa oman ihmisen kanssa ♥
        Ihan parasta!
        Iltasella kävin vielä juoksulenkillä. Tällä kertaa vaihtelun vuoksi juoksin melkein täysin kokonaan metsässä. Poluilla ja traktorin jäljissä, mutta metsässä kuitenkin. Oli helpompi juosta lumessa kun liukkaalla maantiellä. Kiertelin ja kaartelin ja ajattelin, että siitähän minä oikeastaan haaveksinkin: saisi juosta sinne ja tänne ♥ Tänään juoksin ja suurimmaksi osaksi oli ylämäkeä vastassa. Ja vaihtelu teki ainakin sen, että matka ei tuntunut juuri miltään vaikka juoksin 6.5km. Jotenkin alan kyllästyä näihin ns. normaalimatkoihin ja oli kiva poiketa vähän rutiiniksi muuttuneista matkoista. Sai jalatkin vähän erilaista maata alleen.
        Ulkona on valkoista ja huomenna sitä tulee kuulemma lisää ♥
        Talvi ♥

P.S. Soile antoi meille joulukalenterit, joiden luukuista paljastuu joka päivälle ajatelma tai aforismi ♥ Ei päivääkään liian myöhään, kun huomenna saa aukaista jo ensimmäisen luukun! Joulukuu... ♥♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
405. juoksupäivä (149 vko)
- 2505.5 km
- 6.5km metsähurjistelua (46 min)
- täydellinen metsäjuoksu, juoksin maantietä myöten ainoastaan siirrot, muuten juoksin metsäpoluilla ja teillä. Vaihteluksi ihan mahtavaa ja matka meni nopeammin!
- jalat olivat ihan ok kunnossa, vähän pohkeen sivustat nappasivat vielä vähän kiinni, mutta muuten oli kiva ja kevyt juosta
- hengitys toimi mainiosti ja ei tullut puuskutettua
- askeleet toimi hyvin ja metsäisessä maastossa joutuivat vähän uusiin haasteisiin
- pitänee välillä vähän vaihtaa juoksureittejä, sillä oli kiva poukkoilla lumisissa maisemissa ja ilman sen suurempaa päämäärää, kunhan juoksi
- ryhti kesti hyvin ja kylmäkään ei tullut (en vielä kokeillut liiviä)
- -2, pieni lumisade, kiva keli juosta ja ihanan valosaa kun oli lunta! Tiet liukkaat, metsässä lumi piti paremmin

Lahjontaa ja joulutorttuja

Posti uhkasi palauttaa minun postipakettini lähettäjälle, jos en hakisi sitä ennen huomista. Pitihän se hakea, kun siitä olin maksunkin jo maksanut. Posti pitää nykyään paketteja vain viikon säilössään ja varsinkin tämmöiselle laiskiaisen alalahkolle tuntuu, että sehän on ihan liian vähän aikaa, vaikka lähin posti on 15 min ajomatkan päässä vain... Hyvä uudistus, panee minuunkin vähän vauhtia!
         Mitäs mieltä olette lahjonnasta motivaationa?
         Toimii ja ei toimi. Riippuu vähän mistä lahjotaan ja millä.
         Minä lahjoin itseäni 3 juoksuvuodesta kevyesti topatulla juoksuliivillä. Kaipailin moista jo viime keväänä kun oli kylmää, mutta jo lämpöisempää kuin mitä pakkasessa. Nyt sitten ostin, kun sain kanta-asiakkaana 25% alennuksen yhdestä tuotteesta. Käytin tilaisuuden hyväkseni.
         Liivi on Pro Touch Chill-merkkinen, kun minun juoksukamppeeni ovat myös Pro Touch-merkkiset ja kestäneet kolme vuotta sen näköisenä, että ei uskoisi, että kohta on takana 2500km juoksua kelissä kun kelissä!

Tällä kertaa tosin testasin liiviä ihan vaan kävelyssä kun kävin pienellä happihyppelyllä, mutta ei räntäsade ainakaan takkiin asti tullut liivin läpi, että kyllä kai siinä jonkinmoista pintaa sitten oli, mikä piti kosteuden poissa ja toisaalta lämmön kehossa.
        Tykkäsin.
        Seuraavaksi pitää kokeilla sitten juoksun kanssa, missä kelissä on riittävästi ja milloin on liian kuuma. Yleensä minun lahjomiseni ovat lenkin jälkeen saadut ruoka-annokset, mutta minusta aina vuoden täyttyminen juoksun parissa ansaitsee jotakin vähän isompaa. Tänä vuonna se oli tämä liivi. Varsinkin kun tämä juoksuvuosi oli vielä niin raskas ja vaikea.
        Toivottavasti uuden liivin kanssa askel lentää, hih! ♥

Kävin Miehenmurrikan luona vaihteeksi eilen ja leivottiin samalla vähän joulua taloon. Juniori käänsi omat torttunsa ja teki muutaman Star Wars-tortunkin, jotka kuvassa ovat oikeassa laidassa. Hyvältä maistuivat ja seuraavaksi olisi sitten piparien paisto vähän ennen joulua ♥
      Otettiin samalla muutama kuva, kun meistä kolmesta ei ole kunnollista yhteiskuvaa otettu ikinä. Nyt otettiin ja tehtiin poseerauksesta melkein olympialaji! Hauskaa oli ja kuvatkin onnistuivat melkein kaikki!
       Iltasella katsottiin leffana Jumanji - siis elokuva historian parhaimpia lastenleffoja (ja miksei vähän varttuneemmankin makuun!). Katsottiin nimittäin siskojen kanssa Jumanji-leffaa pienempänä ihan non-stoppina, mutta yhä se vaan jaksoi viihdyttää. Tietysti erikoistehosteet olivat 90-lukua, mutta idea oli hyvä.
          Edelleen.
          Ja taisi Juniorikin tykätä. Miehenmurri tunnusti tänä iltana, kun puhuttiin puhelimessa, että oli taas torkkunut puolet leffasta... Aina niiden hyvien leffojen kanssa!

Miehenmurrikka on sanonut, että Juniori alkaa olla siinä iässä, ettei kotona hirveästi enää isän vieressä vietetä aikaa, vaan se ajanvietto löytyy kavereista tai kännykästä. Eilen oikein nauratti, miten hyvältä se isän kainalo sitten tuntuikaan, kun piti olla vähän mustasukkainen minusta ♥ Se ei ole enää sellaista vihaista mustasukkaisuutta kuten alussa, kun poikaa epäilytti että onko minuun luottaminen. Nyt se oli lähinnä vain jonkinmoista pelkoa siitä, että hänen isänsä kainaloon ei mahdu minun lisäkseni enää muita. Hyvin mahtui ♥
      Vaikka Juniori pitää minusta ja näkee minut jo toisessa valossa, mukavana tyyppinä, niin silti siellä pohjalla on se "minun isä"-ajatus siitä, että minä jotenkin ryöstäisin häneltä sen isän kainalon siitä vierestä. Tosiasiassahan se on niin, että oikeastaan tuon niitä kainaloita vain lisää, mutta ennen kuin ollaan siinä pisteessä, pitää antaa ajan vähän kulua.
      Huomasin eilen, että näissä suhteissa ei kiirehtiminen auta yhtään. Lapsen pitää saada aikaa sopeutua yhtä lailla kuin aikuisenkin. Ihan samalla tavalla minä olen tarvinnut aikaa sopeutua parisuhteeseen yksinolon jälkeen ja samalla tavalla lapsen täytyy antaa sopeutua isän vieressä (tai kainalossa) olevaan naiseen. Varsinkin kun se nainen on isän valitsema, ei pojan.

Iltasella lämmitin taas ulkosaunan, oli vähän niin kuin sielunpuhdistuksen viimeinen silaus aamuisen metsäkävelyn jälkeen. Istuin pitkän kaavan mukaan jo viideltä saunassa ja nautiskelin ulkosaunan pehmeistä löylyistä. Mieli oli vähän nurjassa, kun oli äidin kanssa ollut puhetta perintöriidoista, niitä kun on taas ollut tässä ympäristössä taas näinä vuosina. Äiti totesi senkin, että niin se tulee kohdalle minullekin, kun heistä aika jättää. Sitä ei pääse pakoon.
       Suututti.
       Ihan jo aiheenkin puoleen, mutta sen puoleen, entäs jos se perinnönjako ei menisikään tappeluksi? Onko se edes mahdollista? En nyt muutenkaan halua ajatella vielä koko asiaa, varsinkin kun porukat istuvat hyvissä sielun ja ruumiinvoimissa ja valtaavat jälleen sarjamaratoonilla minun sohvani tälläkin hetkellä!
        Onneksi kaikki nämä nurjamieliset ajatukset sai ajatella yhden päivän aikana. Jos sitten saisi ne pois aivokapasiteettia viemästä.

Iltapalaksi tein lepuskoja Miehenmurrikan perunamuussista ja tulikin aika hyviä. Vähän vaihtelua ainaiseen kauraleipään tai ruisleipään. Herkuttelin sen verran, että tein lepuskojen päälle vielä munavoitakin, joten kyllä kelpasi iltapalaa ottaa kaakaon kera ♥
      Nam!

Eilen kävin päivisin silmin juoksemassa - vesisateessa tosin. Kengät ja sukat kastuivat jälleen jo alkumatkasta ja olo oli vähän kolea, vaikka juostessa ei kylmä tullutkaan.
      Pitkän lenkin jälkeen oli tarkoitus vain tehdä kevyt lenkki ja semmoinen siitä nyt tulikin, mutta keli teki siitä raskaamman kuin mitä piti. Nyt pitäisi taas keskittyä jalkojen huoltoon ja lihaskunnon parantamiseen, etten aja jalkoja samanlaiseen piippuun kuin keväällä. Olen kyllä yrittänyt kokeilla ja kuunnella kroppaa tarkemmalla korvalla, mutta aina ei ehdi tehdä niin paljon lihasten hyväksi kuin toivoisi. Tai ei ota aikaa siihen. Siitähän se on kiinni. Ei ehtimisestä.
      Huomenna tapaankin omia tyttöystäviäni pitkästä aikaan lounaan merkeissä. Näin epäsosiaalisena erakkona tekee ihan hyvää välillä olla sosiaalinen - edes lounaan verran! Ja on ihana nähdä välillä 'meidän jengiä' yhdessä ja yhdellä kertaa. Viime tapaamisesta on varmaan kohta jo vuosi! Kamalaa!
       Katsotaan sitten kuka saa puheenvuoron ensimmäisenä ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA 
404. juoksupäivä (149 vko alkaa)
- 2499 km
- 5km suopohjien tie (34 min)
- jalat olivat vähän pökkelömmät kuin viimeisinä juoksukertoina, pitkä juoksu teki tehtävänsä ja väsähtivätkin pahemmin
- hengitys oli ok ja askellus oli mitä oli, kun pohrustin taas liukkaalla ja sohjossa
- ryhti kesti sen aikaa ennen kun kroppa väsähti, välillä ihan suosiolla vaihdoin kävelyyn kun juoksumuoto katosi tyystin
- pohkeet ovat väsähdelleet nyt enemmän kun harjoittelen päkiäastuntaa... melko luonnollisesti se tulee juoksuun, mutta lihakset eivät ole tarpeeksi vahvoja vielä
- +2 vesisateinen tuhru keli, loskaiset tiet ja kuraiset polut

Luontoterapiaa

Tänään hoidin levotonta mieltä luonnon ja lumen keskellä.
       Jokaisella on omat keinonsa rauhoittua ja hengähtää silloin, kun elämän paine ja kiire lyövät littanaksi, mutta minulle luonto, metsä, rannat ja kalliot ovat se väylä millä saan ongelmat ja murheet mittasuhteisiin. Suhteutettua ne oman pään sisällä jättimäisiksi muodostuneet ajatukset oikeaan kokoonsa, sellaiseksi joista selviää - kaikesta huolimatta.

Luonnossakin ollaan vähän vinksallaan ja silti kasvetaan ylöspäin ♥

Maahan oli satanut jälleen vähän uutta lunta, mutta sen verran märäksi sade meni taas iltaa kohden, että noinkohan tämäkään on sitä pysyvää sorttia. Kelpaa kyllä nämä kokeilutkin, sillä maisemat ovat niin paljon mukavammat kun on edes vähän valkeutta maassa!
        Näin kaksi tikkaa.
        En yhdessä puussa, mutta koko reissun aikana. Ei edes eläinten jälkiä näkynyt kamalasti, joten vähäliikkeistä on metsän elo marraskuun lopulla. Tai sitten kuljin "väärillä kulmilla".
       Miehenmurri oli kysynyt lempeän leppoisasti ex-esimieheltäni minulle kuuluvaa työtodistusta, jota olen jahdannut pian kaksi ja puoli kuukautta. En tiedä oliko syy pelkkä kiusanteko vai pelkästään se, ettei välittänyt, mutta en ollut saanut työtodistusta suntiona tehdyistä vuosista, vaikka olin sitä syksyllä jo pyytänyt ja tässä muutamina viikkoina häntä muistuttanut useampaan kertaan.
        Kun vihdoin sain paperin käsiini ja tajusin, ettei minulla ole enää mitään asiaa niille ihmisille tai niiden kynnyksen yli, olo keveni monella kilolla. Oikeasti. Samalta tuntuu joskus venyttelyn jäljiltä, kun on kevyt ja hyvä olo, veri kiertää ja kroppa elpyy.

Kesällä vatvoin asiaa ja vielä näköjään nytkin vatvon tätä asiaa, mutta nyt tuntuu jo niin erilaiselta.. Vähän kuin olisin harpannut jonkun suuren ojan toiselle puolelle ja olisin vasta nyt vapaa ♥
          En olisi ikinä voinut arvata, että pelkästään pahat puheet ja arvostuksen puute, voivat tehdä tämmöistä ihmismielelle. Tai ehkä vain minä olen jotenkin hauras sillä tavalla, että jälkiä jättivät.
          Ja sitten kun jotenkin pääsin kömpimään jaloilleni, niin uudet suunnitelmat törmäsivät paksuun betoniseinään, hylkäykseen, reilulla ylinopeudella! Ja pudottiin taas. Ja ruhjeita tuli taas.
          Tämän päivän lenkki oli taas tarpeen, kun aloin aamusella miettimään työelämäni solmua, joka ehti kasvaa taas liian suureksi ja täytti aivan liikaa sekä mielestä, että sielusta. Piti päästä suhteuttamaan elämää taas johonkn luonnollisen kokoiseen. Kävelin lumisessa metsässä ja ajatus joka oikeasti helpotti oloa heti, oli Miehenmurrikka ja meidän parisuhde. Jos olisin samalla tavalla yksin kuten olin silloin kun viimeksi kävin näitä elämän mullistuksia läpi, olisin kai pahemmassa jamassa kuin mitä olen nyt.
           Minulla on se turvapaikka, missä saan olla surullinen, äärettömän onnellinen ja kaikkea siltä väliltä - ja mikä parasta oma itseni juuri sellaisena kuin olen! Minulla on Mies, joka näkee minut tavalla, jolla en itsekään osaa itseäni katsoa ja jonka kanssa olen enemmän kuin vähemmän ♥
           Minulla on rakkaus ♥
           Kaikki muu siitä on pienempää.

Eräs ystäväni sanoi kerran, kun toinen ystävä sureksi tulevaa jo etukäteen, että miksi surra kahteen kertaan?! Kertakin riittää, jos sitä suremista edes ylipäänsä tulee olemaan! Ajatus on kantanut minua, sillä olen itse vähän taipuvainen etukäteiseen suruun. Suren asioita, jotka mahdollisesti jossain vaiheessa kenties toteutuu - ja sitten jos ne toteutuvat suren sitten taas!
           Kerta riittää.
           Piste.
           Ja senkin ehdin metsässä kuljeskellessa ajatella, että jos vain olisin tyytyväinen nyt. Olen nimittäin huomannut, että ihmiset kuormittavat itseään kaikella sillä mitä EI OLE, kun voisivat kääntää kelkan keulan sitä kohti MITÄ JO ON. Jos ei ole parisuhdetta, muu elämä, upea työ, vilkas yöelämä ja komea koti tuntuvat mitättömiltä saavutuksilta. Jos taas on ihana parisuhde, murehditaan sitä ettei ole työtä, sukulaiset odottavat lapsia syntyväksi, ei ole rahaa lomaan tai uuteen autoon.
            Minä olen tapellut omasta parisuhteestani niin kauan ja niin kovin, etten ole koskaan pitänyt sitä itsestäänselvyytenä tai ns. valmiina pakettina. Joskus vaan murheet tulevaisuudesta, työstä ja ylipäänsä elämästä nappaavat matkaansa niin, että ei huomaa pitävänsä jo pelastusrenkaasta kiinni. Minulla on Mies, jonka kanssa selviän kaikesta tuosta muusta. Tulevaisuudesta, työelämän vaikeuksista ja ylipäänsä elämästä ♥

 Räntäsade kasteli minut sukkia myöten, mutta tulin kävelylenkiltäni puhdistuneena sielullisestikin. Murheet ja raskaat mietteet eivät täydellisesti kadonneet, mutta pienenivät ja muuttivat vähän muotoaan. Ne saivat annoksen luontoterapiaa, joka aaltojen lailla muokkaa mieltä ja ajatuksia uusin muodoin. Ja minut luonto herätti jälleen muistamaan mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mihin suuntaan pitää nojata, kun kylmä viima työntää toiseen suuntaan - siihen toiseen ihmiseen, siihen joka on vieressä ja pitää turvassa ja rakastaa kaikesta huolimatta ♥
        Aikamoista terapiaa puolessatoista tunnissa ja ilmaiseksi!
        Kiitos luonto, metsä, lumiset oksat ja narskuvat askeleet.
        Olen jälleen eheämpi, kokonaisempi ja onnellinen siitä mitä minulla on ♥
        Ja kiitos Miehelle, että olet minun turvapaikkani. Satama, johon voi tulla vaikka millaisen myrskyn jälkeen. Rakastan sinua ♥

Uusi viikko, marraskuun viimeinen

Uusi viikko pyörähti taas käyntiin ja tämä viikko onkin sen verran mukava, että loppuviikko mennään jo joulukuun puolella ♥ On sitä odotettu! Eikä edes vielä joulukalenteria hankittu...
         Yö meni vähän pyöriessä kun eilisillan juoksut jäi vähän päälle. Ei ollut kai tarpeeksi aikaa jaloille palautua iltaisen juoksun jälkeen, joten yöllä sitten jomotteli kuin levottomien jalkojen kanssa ikään. Tuttua touhua kun iltasella juoksee, vaikka miten yrittäisi lenkin jälkeen juoda, niin yöllä ei voi niin usein hörppiä kuin ehkä mitä kroppa vaatisi.
         Tänään oli plussakeli ja ne vaivalla sataneet lumet melkein sulivat sen tien pois... En kuitenkaan anna periksi vaan odotan oikeasti loppuviikon pyryä. Semmoista luvattiin ja luotan siihen, että itsenäisyyspäivänä meillä on jo hanget!
         Jos et usko samoin, ei se mitään, minä uskon sinunkin puolesta!

Virittelin omaan kammariin vähän valoja...
      Kyntteliköt mahtuivat ikkunoiden väliin, joten sinnehän minä ne sitten laitoin. Ikkunassa on aina ollut muina vuosina tähti, nyt halusin jotain "uutta" ja antaahan tämä nyt uudenlaista tunnelmaa kammariin, vaikka ei välttämättä nyt niin kovin fiksun näköisiä olekaan...
       Alkaa olla torpassa jo mukavasti hämyistä ja jouluista ja pehmeän rauhallista. Valoja alkaa olla ripoteltu pitkin kämppää, mutta mieluummin nyt kun viimeisillä viikoilla. Joulun jälkeen tulee taas sitten semmoinen kevätpuuska, että kaikki joulukama pois näkyvistä!
       Tein tänään suunnitelman näiden minun murehtimisieni kanssa. Aion murehtia vielä marraskuun ajan elämäni mutkia ja monttuja, mutta joulukuun pyhitän armollisemmalle mielelle. En piiskaa itseäni niin paljon siitä, että elämäni meni taas vähän ojanpuolelle tänä syksynä vaan yritänpä sitten ensi vuonna uudelleen. Joulukuun kuitenkin aion pysyä valoisalla puolella ja nauttia olemassa olostani ja siitä, että ylipäänsä minulla on kaikki niin hyvin vaikka osa elämästä vähän viiraakin väärää laitaa.
         Lempeyttä ja rauhaa joulukuuhun ♥
         Minun suunnitelmani.

Suunnitelmaan kuuluu myös itsensä hemmottelu. Tänään se tapahtui kaakaon ja kaurakeksien kanssa. Tein sokerittomia ja rasvakin oli öljyä enkä tiedä johtuiko se siitä, että tein kekseistä "liian terveellisiä" mutta niistä tuli vähän outoja kököjä... Eivät muotoutuneet kekseiksi vaan niistä tuli jonkinmoisia möykkyjä.
        Tätä juuri tarkoitan.
        Olen vähän tuuri-leipuri ja ihmettelen edelleen sitä minun uunijäätelöni onnistumista...
        Ihmeitä tapahtuu joulun alla ♥

 Nämä pallot ovat olleet liikkuvaista sorttia tänä jouluna. Ovat olleet kirjahyllyn päällä, ruokapöydän keskellä ja nyt lasipotin ympärillä ja nyt kai ovat vihdoin löytäneet paikkansa ♥ Alkaa olla valoja sen verran paljon että minulla menee aikaa iltasella kun käyn valojen sammutus kierroksella!
      Mietin tänään joululahjoja.
       Taas.
       Melkein keksin muille, mutta Miehenmurrikka on yllättävän vaikea tänä vuonna. Se on niin lämminverinen, ettei mikään tyypillinen lämmin lahja tule kysymykseen ja sitten se on vielä niin tekniikassa edellä, että sillä on kaikki laitteet ja härvelitkin! Eikä se lue kirjoja. En tiedä, että mitä siihen nyt jää... sisustustuotteet ja keittiövälineet ♥ hih ♥
        Pihamaa alkaa olla paljas lumesta ja harkitsen säilöväni seuraavasta lumikuormasta osan puupurun alle talteen. Niinhän nuo taitavat tehdä isommissakin piireissä, että saavat lunta lokakuussa jo laduille... Minun agenda olisi pitää oma piha valkoisena koko talvi.

Sunnuntain rentoilua ja ihana lumisade ♥

Tämmöinen oli maisema kun tänä aamuna herättiin!
      Ihan mahtavaa, sillä olin odottanut lumia vasta ensi viikon puolen välin maissa. Nyt tuli lunta isoina hiutaleina, vaikkakin nuoskana ja märkänä, mutta kuitenkin ♥ Lähdettiin Miehenmurrikan kanssa rantaa katsomaan heti aamupalan jälkeen, kun pimeä tulee niin nopeasti ettei sitten taas myöhemmin ehtisi kuvia napsia ennen hämärää.

Tuntui ihan kummalliselta, kun lähdettiin kotoa keskeltä talvea ja lumipyryä, mutta rannassa oli hädin tuskin lumi maassa ja sade oli pikemminkin märkää räntää kuin lunta! Tuuli piiskasi toisella rannalla posket punaisiksi ja toisella puolella elettiin tyyneyden keskellä.

Tänä viikonloppuna ollaan kyllä uppouduttu todellakin vain olemisen riemuun. Ei olla tehty mitään sellaista mitä ei tarvitse tehdä. Ulkoiltu tietysti, mutta pelkästään ulkoilun ilosta, ei pakosta. Suurin syy näihin rentoutumisen viikonloppuihin on ainakin minulla se, että Miehenmurrikalla on tällä hetkellä työmaalla niin kiireinen ja kireänoloiset ajat meneillään, että ainakin minä kaipaisin vastapainoksi täyttä vapailua, hyvää ruokaa ja rentoutumista ♥ Sitä yritän aina meidän viikonloppuisin tehdä.
        Ja siis tekeehän tämä minullekin hyvää ♥
        Nautin täysin siemauksin näistä hämärän talvisista päivistä kun pihalla ei näy kun yhdet askeleet ja nekin ovat puuliiteriin. Ei tarvitse nähdä ketään eikä puhua muiden kanssa, saadaan olla ihan vaan kahdestaan ♥

Autoni radio meni rikki. Siis naisena en ymmärrä miten laite voi mennä rikki kun auto on paikallaan ja pysäytyksissä autotallin katoksessa. Sillä viimeeksi kävin kaupassa ja radio soitti ihan hyvin. Nyt vaihdettiin Miehenmurrikan kanssa paikkoja autoille, ja huomasin että radio oli mykkä!
        En tajua.
        Miehenmuru yritti katsoa, jospa siitä olisi sulake mennyt, mutta ei löytynyt sitä avainta, joka sen radion saisi irti kojelaudasta. On nimittäin sen verran vanha malli, ettei siihen taida löytyä varaosiakaan (?) Ajan siis tästä lähtien hiljaisuuden vallitessa...
       Ja juuri kun ehdin riemastua siitä, että kohta saan kuunnella joulumusaa auton cd:stä... pöh!

Ensimmäinen joululahjakin ostettiin äsken Miehenmurrikan kanssa. Juniorille.
        Minusta verkkoshoppailu ei ole kovin mukava tapa joulushoppailuun. Vaikka en muuten niin kamalasti nauti kaupoissa ravaamisesta niin jouluna se on jotenkin erikoisen mukavaa ♥ En minä tänä jouluna ihan valtavia lahjavuoria osta, mutta sen verran kuitenkin että pääsen vähän shoppailun makuun. Ensiksi pitäisi keksiä mitä ostaa...

Ja tämmöinen lumisade oli sitten iltapäivällä kun otettiin rantalenkin jälkeen vähän välipalaa. Mieletön lumisade ja ISOJA hiutaleita ♥ Talvisielu juhlii! Köllöteltiin molemmat sohvien molemmissa päissä ja nautittiin hämärästä, tulen ritinöistä hellassa ja kiireettömästä sunnuntaista. Kyllä sunnuntait on kivoja ♥
      Kävin iltasella vielä juoksemassa ja voin sanoa, että loska ei ole paras alusta juoksulle. Askeleihin meni kaksinverroin enemmän energiaa ja kengät kastuivat jo heti alussa, onneksi sukat ovat sellaista materiaalia, jotka eivät päästä märkää ihan iholle saakka eikä varsinkaan jätä sitä siihen!
      Eilisen hiilaritankkauksen (ei tosin suunnitellun sellaisen) jälkeen juoksu kulki ihmeen hyvin. Vauhti ei tosin ollut mikään vauhtihurjistelu, mutta kuitenkin aika mukava vauhti loskan ja lipsumisen puoleen. Ensin ajattelin, etten lähde viikon pitkää lenkkiä juoksemaan, kun kello oli jo puoli 8 kun lähdin lenkille (!!) joka on vähän myöhäinen ajankohta ihan jo jalkojenkin palautumiselle, mutta kun juostessa tuntui hyvälle niin kiersin sitten pidemmän lenkin. 9.5km meni mukavasti kunhan vähän alusta ja keli olisi ollut toinen ♥ Nautin kyllä siitä, että omalla kropalla saa tehtyä moista!
      Huolestutti ainoastaan se, että Miehenmurrikka huolestuisi, kun aikaa meni enemmän kuin normaalisti, mutta juuri kun tulin sisälle Mies oli alkanut vasta huolestua ♥ Jalat olivat tietysti väsyneet, mutta eivät niin paljon, että se olisi ollut epämukavaa. Ehkä eniten jalat väsähtivät loskassa liukastelusta ei niinkään matkasta.
       Mielelle pidempi lenkki teki erityisen hyvää. Tämä on pitkä lenkki taas pitkästä aikaan ja oli ihanaa huomata, että minusta on vielä pidemmällekin lenkille! Hurraa!

       Sunnuntait menevät vain liian nopeasti...     

JUOKSUPÄIVÄKIRJA 
403. juoksupäivä (148 vko loppuu)
- 2494 km
- 9.5 km kylälenkin+metsätien yhdistelmä (1h 2min)
- raskaamman juoksuviikon pitempi lenkki, vaikka en ensin ajatellut sitä tänään tehdäkään
- juoksu oli ns. normaalinopeutta ei mitään vauhdikasta, muttei mitään hölkyttelyäkään, loska teki kunnon spurtit vähän vaikeaksi
- jalat jaksoivat hyvin ja tuntui että energia varastoja todellakin oli! Eilen oltiin syöty vaikka mitä hiilaripitoista niin nyt jaksoi sitten juosta varmaan senkin takia!
- hengitys oli alusta lähtien hyvää ja rauhallista ja ei tarvinnut kamalasti puuskutella
- ryhti kesti, joka teki todellakin juoksemisen helpommaksi
- askellus hyvää tai niin hyvää kun lipsuvassa loskassa vain voi
- ihmeen vähän jalat väsähtivät, vaikka luulin että kävisi enemmänkin...
- jee!
-+2, loskaiset tiet ja pieni vesitihku, muuten sopivasti päällä ja muutenkin ihan ok keli 

Uuniomena-uunijäätelö

Olen vähän huono tekemään jälkiruokia, mutta halusin viikonlopun ja alkavan talven kunniaksi vähän hemmotella Miestä uuniomena-uunijäätelö-jälkiruualla ♥
     Ohjeen löysin K-Marketin mainoslehtisestä ja nappasin talteen. Hyvä ohje olikin, ei edes tämmöinen jälkiruoka-amatööri saanut mokattua!

UUNIOMENA-UUNIJÄÄTELÖ

6 annosta / 30-60 min

6 (noin kilo) omenaa
3 rkl              siirappia
1 tl                kanelia
1 l                 vaniljajäätelöä

Marenki
4                   kananmunanvalkuaista
1 dl               sokeria


1. Pese omenat ja poista siemenkodat. Lohko tai viipaloi omenat vuokaan. Sekoita omenat, kaneli ja siirappi keskenään uunivuuassa.
2. Kypsennä omenoita 200-asteessa noin 35 min tai kunnes omenat ovat pehmenneet. Jäähdytä ja nosta vuoka jääkaappiin.

Tein suhteellisen vähän omenaa pohjalle, kun tein vain kahdelle. Kuorin kolme omenaa tähän satsiin.

3. Vaahdota valkuaiset ja sokeri valkeaksi vaahdoksi. Kuumenna uuni 250-asteeseen.

4. Viipaloi jäätelö kookkaiksi paloiksi ja asettele ne jäähtyneiden omenoiden päälle. Peitä jäätelö marenkivaahdolla ja nosta vuoka uuniin 3-5 minuutiksi, kunnes marenki saa kauniin värin. Tarjoa heti!

Annos oli aika iso kahdelle, mutta kyllä maistui!
        Marenki kuulostaa siltä, että jälkiruoka on ihan ällömakea, mutta oikeastaan marenki oli päällä vain semmoisena poutapilven kevyenä. Kuuman omenan ja kylmän jäätelön sekoitus suussa tuntui jännältä ja pehmeä marenki päällä oli kuin pisti i:n päälle.
        Tein omenat jo hyvissä ajoin jäähtymään ja marengin ja jäätelön sutrasin siihen päälle juuri kun oltiin lopeteltu iltaruoka. Jälkiruoka kuitenkin tuli uunissa muutamassa minuutissa sen jälkeen kun omenat oli jo aikaisemmin paistettu uunissa.
        Jopa minä onnistuin tässä!
        Nam!

Black Friday

Musta perjantai saapui.
       Mittarissa on plus-asteita ja se vähäinen onnen lumi, joka satoi viikolla, häviää nyt niin että suhina kuuluu... Jouluinen ja talvinen mieli masentuu. Toisaalta jos musta maa pitää jossain välissä tulla niin sitten nyt eikä jouluaattona.
       Tänään päätettiin, kun Miehenmurrikka heräsi vähän yli viisi keskelle pimeyttä, että tänään ei tehdä mitään järkevää. Syödään, nukutaan ja katsotaan leffoja lämpimässä ja vilttien alla ♥
        Murrikallakin on viikonloppu töistä vapaa, joten aiotaan kyllä unohtautua elämään ihan täysin vain olostamme ja elämästämme nauttimiseen!
        Lopuksi vielä muutama vinkki pimeän ajasta selviytymiseen:

1.) polta kynttilöitä ja nauti pimeästä valosta!
2.) villasukat ja viltti ja hyvä kirja
3.) lakritsa ja hyvät elokuvat
4.) kaikki edellinen hyvässä ja rakkaassa seurassa ♥

Ihan pimeää viikonvaihdetta, mussukat ♥

Varaslähtö viikonloppuun siivouspäivän merkeissä ja oppitunti "Tapoja on monia - elämää parisuhteessa." ♥

Täksi päiväksi oli luvattu lumimyrskyä, mutta ei taida sen häntä riittää ihan tänne kulmaan asti. Riehuu kai enemmän rannikolla. Ei nyt mistään tornadon tasoisesta myrskystä niin väliksi olisi ollut, mutta pieni määrä lunta olisi ollut kiva, vaikka sitten tuulen kera, kun viikonlopuksi on luvattu taas lauhempi jakso ennen kuin taas ensi viikolla pakastuu, että nämä lumet ehtivät kyllä muutamassa päivässä sulaa pois...
       Ennakoin eilen vähän tämän päivän myrskyä ja suunnittelin iltapuhteeksi ketjujen laittoa traktoriin. Ajelin jo eilen ensimmäistä kertaa vähän väyliä auki, mutta ei ne renkaat ihan yhtä hyvin pidä kuin ketjujen kanssa - varsinkin kun ketjuihin on niin tottunut.
       Olin melkein vakuuttunut, että saisin Miehenmurrista apulaisen, joka olisi tehnyt homman monesti, mutta kävikin ilmi, ettei Mies ollut laittanut ketjuja koskaan traktoriin. Ne kun eivät työmaalla harrasta ketjuilua.
       Minulle tämä talvi on 11 ketjujen kanssa ja muistan kyllä hyvin sen ensimmäisen talven ilman... Ei palata siihen!

Isän kanssa meille on tullut jo tietty rutiini ketjujen laitossa. Toinen tietää mitä toinen tekee ja milloin ja miten tekee. Nyt ohjeistin ensin ruokapöydässä kuivaharjoittelulla ja sitten itse työn tuoksinnassa ketjujen kanssa millä idealla ketjut saa päälle ilman suurempia ähkimisiä.
      Rehellisyyden nimissä ei ihan selvitty ketjujen laitosta ilman pientä nahinaa.
      Voisin vedota huonosti nukuttuihin öihin tällä viikolla tai iltasella aloitettuun työhön, mutta ehkä suurin syy minun puolelta tulleeseen äksyilyyn oli se, että Mies "tunki minun tontilleni". Siis omi semmoisen homman täysin, jota teki ensimmäistä kertaa. Ja teki mokoma sen omalla tavallaan!
      Isän kanssa minulla oli rooli ja tehtävä, molemmilla vastuualue. Saan tuntea itseni tärkeäksi, vaikka varmasti isä saisi homman tehtyä nopeammin jos tekisi tietyt hommat itse. Hän antaa minun tehdä ja oppia, tehdä niitä virheitäkin, mistä oppia. Tykkään sellaisesta tekemisestä!
      Miehenmurrikan kanssa minut syrjäytettiin heti, kun hän sai ideasta kiinni. En saanut tehdä edes sitä omaa nurkkaani vaan palloilin siinä ympärillä sillä aikaa kun Mies kiristeli lukkoja, käänsi ja väänsi ketjuja ja teki varmasti niin kuin hän oli tottunut tekemään: homman valmiiksi ilman suurempia apuja ja omalla tavallaan.
      Ja se mistä myös touhuumisessa pidän ja joka toimii isän kanssa erikoisenkin hyvin, on jutustelu. Ketjujen laitossa voi mennä tunti tai kolme, mutta siinä välissä heitellään mukavia vitsailuja tai hirtehishuumoria milloin mistäkin. Miehenmurrikan kanssa ei jutella hassuja silloin kun tehdään virallisia töitä...
       Harmittaa sen suhteen, että minusta juuri ne yhteiset hommat ja työt ovat semmoisia, missä oikeasti saisi toisen kanssa ne parhaimmat keskustelut. Joskus naurettavia, joskus sitten vakavan henkeviä. Siinä voisi puolin ja toisin tulla sanottua ihan erilaisiakin asioita, kun tehtäisiin kylki kyljessä töitä ja väännettäisiin yhdessä. Minä ainakin olen puhunut parhaimmat keskustelut äitini kanssa juurikin työn touhussa kasvimaalla tai siivotessa tai pihahommissa. Isän kanssa samoin.
      Olen joskus sanonut, että olisi kiva jos ruuallakin juteltaisiin enemmän kaikenmoisesta eikä vain syötäisi ja noustaisi pöydästä. Miehenmurri ei vain ole siihen tottunut enkä tiedä voiko tällaisia tapoja tuputtaa toisen tavoiksi? Toisaalta, nyt kun emme puhu suuren suuresti ruualla eletään Miehenmurrin tapojen mukaisesti... Ehkä se kultainen keskitie olisi kiva kokeilu.

Siivosin jo tänään torpan viikonlopuksi, ettei tarvitse huomenna sitten enää. Laitoin ikkunoihin tähdet nyt jo tuvan puolellekin, vaikka ensin olin ajatellut, että laitan ne vasta joulukuussa, mutta ensi viikollahan se joulukuu jo on. Ja nopeastihan se sitten on taas ohikin se aika, että näitä joulukoristeita jaksaa katsella. Nautitaan nyt kun fiilistä on ♥
       Eilen tein jo ensimmäiset joulutortut Miehenmurrikalle jälkiruuaksi. Ihan hyviä ne olivatkin pitkästä aikaan, vaikka en minä suuri torttujen ystävä olekaan. Pari menee ihan vaan maistiaisiksi. Ostin eilen sekä torttutaikinaa pakkaseen että piparitaikinaa. Saan jossakin vaiheessa pyöräyttää piparitkin valmiiksi ♥ En sitten tiedä kuka ne syö, sillä minä pidän enemmän raa'asta taikinasta kun valmiista pipareista!

Eilen kun päästiin kaiken ketju-operaatioiden ja muiden iltapuhteiden jälkeen ulkosaunan lämpöön, piipahdin vähän heittelemässä lunta kintuilleni ♥ HRR. Kylmää!
     Tuli vaan hyökynä ikävä isoja kinoksia ja paljon lunta, vaikka kyllä minä muistan sen toisenkin puolen siitä suuresta lumimäärästä. Kaikki on vähän vaikeampaa, kun lunta tulee paljon ja sitä ei oikein enää saa mihinkään eikä aamuisin oikein tiedä pääseekö pihasta ilman lumitöiden tekoa.
      Mutta silti...
      En minä näitä vuodenaikoja vielä haluaisi vähentää. Minusta on ihanaa odottaa talven jälkeen kevättä ja sen vihreyttä, nauttia kevään jälkeen lämpöisestä kesästä kun kaikki kasvaa niin ettei mukaan ehdi ja sitten syksyn väreistä, kylmentyneistä ilmoista ja talveen varautumisesta. Eikä joulukaan ole joulu ilman niitä nietoksia. Se on nyt parina vuonna nähty, että siitä tunnelmasta puuttuu jotain!

Tein lasipulloon taas tekolunta ja tiputin valoja sinne sekaan. Kunhan tulee hämärä, otan siitä tunnelmakuvan ♥
      Siistissä ja puhtaassa kodissa on kyllä kiva olla. Elämisen jäljet saavat minusta näkyä, mutta joskus semmoinen perusteellinen siivous tekee mielelle ja ympäristölle ihan hyvää! Vaikka täytyy myöntää, että välillä minun siivoamiseni menee kyllä sinne mielenvikaisuuden puolelle. Olen järjestelmällinen vähän hulluuden ovia kolkutellen, kun sille päälle satun. Ja fanaattinenkin tiettyjen asioiden suhteen.
       Kuten, miten päin lusikat laitetaan välinelaatikkoon?
       Kupera puoli alas vai ylös?
      (Ylös, tietenkin.)
       Mihin kohtaa tiskikoneessa laitetaan syvät lautaset?
       Matalien lautasten kanssa sekaisin vai omaan laitaansa?
       (Omaan laitaansa.)
       Saan olla todella kiitollinen, että minulla on Miehenmurrikka vierellä vielä kahden ja puolen vuoden jälkeenkin. Minussa on kestämistä varmaan kahdeksan naisen verran! Liekö tulisi kokoon täysi tusina jopa!

Tämä emäntä taitaa nyt jäädä odottamaan sitä suurta talvimyrskyä, joka pyyhkäisee kaiken entisen yli ja jättää puoli metriä puuterilunta pihoille ja porstuaan!
        Saahan sitä emäntä aina haaveksia... ♥

P.S. Iltasella kävin lenkillä ja tulihan se tuuli ja pieni lumipyry sitten vihdoin tännekin, tosin ei tuo lunta puolta metriä tuonut, mutta näytti hetken ihan talvipäivän illalta ja kivalta lumipyryltä. Juoksin metsätiellä, missä näkyi sen verran tuoreita ja isoja hirven jälkiä, että en paljoa tsuumaillut otsavaloa metsään päin vaan tihrustin hyvin tarkasti vain tietä kohti. Sieltä olisi kuitenkin tullut hirvi, joka olisi ollut suuri kuin vuori! 
       Hyvä mielikuvitus ja pieni jännitys tekevät ihmeitä juoksunopeudelle...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
402. juoksupäivä (148 vko)
- 2484.5 km
- 7 km metsätie (42min)
- juoksu sinänsä kulki ihan hyvin, mutta keli teki vähän haastetta olotilaan. Milloin tuli rakeita, milloin taas tuuli niin kovin, että ei päässyt eteenpäin ja tietkin olivat vähän liukkaat
- metsätiellä menin pikemminkin adrenaliinilla kuin hiilareiden voimalla
- jalat jaksoivat yllättävänkin hyvät ottaen huomioon etteivät tuntuneet lähtiessä olevan ihan parhaassa kunnossa
- kokeilin jo vähän päkiän käyttöä ylämäissä, välillä toimi, välillä ei
- hengitys oli hyvää ja rauhallista ja selvästi sieti rasitusta jo paremmin
- pakaratkin tekivät on off työtään suht hyvin. Ihan kaikkea powereita ei vielä niistä saa irti
- ryhti kestää jo hyvin ja juoksuasento on jotenkin paremman oloinen jo ihan juostessa
- askellus toimii
- kiva ja vaiherikas juoksu ♥
- -2 tuiskuinen lumisade/jääsade, tuuli ja umpeen pyrynnyt tie

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta

Jojo Moyes

NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA

Gummerrus

Ranskassa 1917 pieni ranskalainen kylä St. Pèronne joutuu saksalaisten miehittämäksi ja Sophie Lefèvre määrätään tarjoamaan saksalaissotilaille ruokaa perheensä hotellilla joka ilta. Sophien mies, Edouard, taistelee samaan aikaan rintamalla ja molemmin puolinen kaipaus on melkein fyysistä kipua. Èdouardin maalaama kuva vaimostaan luo Sophielle lohtua, mutta herättää myös saksalaisen komendantin huomion - suorastaan pakkomielteisen halun taulusta. Sodan mielettömyys tuleekin Sophielle lähemmäs kuin hän olisi voinut ikinä arvata...

         Lontoossa 2006 Liv Halstonin seinällä roikkuu maalaus naisesta, jonka Liv on saanut aviomieheltään häälahjaksi. Livin mies kuoli yllättäen neljä vuotta sitten eikä Liv meinaa saada otetta elämästään ennen kuin tuo salaperäinen taulu tuo hänen elämäänsä askelmia, joiden ottamista Liv on odottanut ja pelännyt samaan aikaan. Taulun rahallinen arvo ja sen taakse käkeytyvän tarinan tunnearvo sotkeutuvat toisiinsa ja mullistavat Livin elämän kaiken suhteen.

Joka kerta sanon Jojo Moyesin kirjojen kanssa saman asia: odotukset ovat korkealla. Yksi ainut kirja teki sen, että odotan Moyesilta tarinaltaan jalat alta vieviä kirjoja. Joskus tämä odotus toteutuu ja joskus taas ei.
       Tämä kirja oli vähän kumpaakin.
       Puolessa välissä kirjaa ajattelin, että taas Moyes plumpsahtaa hänelle tyypillisen rakkaustarinan ansaan, sillä tietty kaava hänen kirjoistaan ja rakkaustarinoistaan löytyy. Onneksi tämä asia ei häiritse niin paljon kuin se olisi voinut ilman takaumia 1917 luvulle, jotka tekevät kirjasta todellakin lukemisen arvoisen juonenkäänteineen kaikkineen. Eritoten kuitenkin pidin 1917 luvun kerronnasta juuri sen takia, että se oli vähän epätyypillistä Moyesia - synkempää toivoa huomisesta. Haluaisin oikeastaan lukea millaisen kirjan Moyes kirjoittaisi historiallisesta näkökulmasta..
        En pystynyt loppu kirjaa enää lukemaan iltaisin. Tietyt kohtaukset tulivat uniin, vaikka niissä ei sen enempää hurjaa ja kauhistuttavaa ollut, kuin mitä jo tiesin sodan julmuuksista Saksassa. Tietyt luvut vain vaikuttivat minuun erityisen vahvasti.
       Kunniamaininta juonen kuljetuksesta ja sen kiemuroista. Tätä minä hyvin kirjoitetuissa kirjoissa ihailen ja haluaisin oppia omiinkin tarinoihin, juonen kuljetusta kirjallisen verran niin ettei oikein lukija tiedä missä se totuus ja oikea tie oikeasti onkaan! Tässä kirjassa Moyes sen onnistuu tekemään. Yllättää nurkan takaa juuri kun ajattelin, että jaahas tämä loppuu näin...
       Lue vaikka joulun pyhinä kun sinulla on aikaa hypätä hyvän tarinan matkaan!

"- Meidän on jaksettava luottaa. Kaikki voi muuttua taas paremmaksi. Tiedän sen."

- Uskotko tosiaan, että voimme palata kotiin? St. Peronneen? 

Sen jälkeen, mitä me molemmat olemme tehneet?"

"Tiedätkö miltä tuntuu alistua kohtaloonsa? Se tuntuu miltei tervetulleelta. Ei enää kipua, ei enää pelkoa, ei enää kaipausta. Suurin helpotus on toivon kuoleminen."  

Se tavallisen hieno päivä

Joskus juhlaan ei tarvita kuin tavallinen päivä.
      Ehkä ensilumen ilo.
     Ja että se toinen meistä selvisi lumisesta työmatkasta kotiin ehjin nahoin ♥

Tein iltaruuasta astetta hienomman. Sytytin kynttilät pöydälle ja tupaan tunnelmavalaistuksen ja laitoin taustalle romanttista jazzia soimaan pianolla soitettuna ♥ Ehkä se lenkkimakkara ja veneperunatkin tuntuivat ainakin yhden ruokailun aikana vähän hienommilta ja arvokkaammilta.

Mies oli vähän yllättynyt, kun oli kuitenkin vain tiistai, mutta minä sanoin, että jos tässä elämässä aina odottaa niitä juhlan aiheita, voi olla että odottaa lopun ikänsä! Pitää juhlia myös niitä pienempiä juttuja ♥
     Kuten nyt tuota ensilunta ♥
     Täytyy kyllä sanoa, että vähän kyllä nauratti pöydän ääressä kun syötiin uunimakkaraa ja taustalla soi jazz. Hulluttelu on halpaa huvia ja pieni yllättely on aina mukavaa. Iltasella vaan sanoin, että meiltä unohtui se tanssiminen ruuan jälkeen...

Takaa-ajatuksena minulla oli siirtää Miehenmurun ajatukset suoraan johonkin muuhun kuin työpäivään. Heittää hänet täysin eri maailmaan ja tunnelmaan - ja taisin siinä onnistua. Siinä kylkiäisenä minä sain vähän romantisoida ihan tavallista tiistaipäivää ja vetää vähän yli tunnelmoinnin ja fiilistelyn ♥
       Sanoinko jo, että olen romantikko?
       ♥♥♥

JUOKSUPÄIVÄ
401. juoksupäivä (148 vko alkaa)
- 2477,5 km
- 7.3 km kylälenkki pienellä lisäsiivulla (47 min)
- ensimmäinen juoksu lumessa ja olihan se taas vähän erilaista, satanut lumi oli ehtinyt ensin vähän loskaantua ja sitten iltasella jo vähän jäätyä. Oli vähän liukastakin juosta
- jalat toimivat hyvin ja vaikka kotona oli vatsa ihan turvoksissa iltaruuan jälkeisessä tilassaan ei se lenkillä ihme kyllä haitannut tai koskenut
- ryhti kesti aika hyvin ja huomasin, että nyt osaan jo vähän paremmin rentouttaa jalatkin aina askeleen jälkeen ja tulla paremmin alas päkiöiden pehmeälle kohdalle, en jäkitä varpaitakaan niin paljon
- hengitys oli ihmeen tasaista ja hyvää ja muutenkin koko juoksu tuntui todella hyvältä
- tämmöisten juoksujen kanssa tuntuu aina, että voi kun voisi juosta näin aina ja ikuisesti
- ajallisesti en äkkiä osaakaan sanoa olenko nyt ajallisesti hyvässä vai huonossa vireessä, mutta kai tuo lähinnä sinne huonompaan menee... mielstäni olen joskus juossut saman keikan lähemmäs 40 minuuttia
- mielellisesti juoksu oli kuitenkin todella hyvä ja mahtavan kiva ♥ tykkäsin! ja lumibonuksen kanssa!
- -2, pientä lumituiskua ja liukkaita tienreunoja

Lumen rauha

Mies oli eilen jo puolinukuksissa kun kömmin itse sänkyyn. Sen verran kolistelin, että Miehenmuru havahtui puoliunestaan ja pääsin sanomaan, että "siellä sataa lunta". ♥ Tänä aamuna kuulin saappaiden narinasta, että lunta oli tullut koko yön, vaikka nietoksia ei vielä ollutkaan.
        Miten rauhalliseksi pienikin valkea lumikerros maiseman tekee!
        Ja mielen myös.
        Lämmitin aamulla torpan lämpimäksi ja valmistelin tulevaa ruokaa jo hyvissä ajoin laittamalla punajuuret kiehumaan ja kuorimalla perunat valmiiksi. Saa sitten iltapäivästä tehdä työmiehelle apetta ♥

 Hain postin ja vein perunankuoret ja kävelin lumisella pihamaalla. Se kyllästyminen lumeen ja talveen tulee keväällä melkein heti maaliskuun lopussa, kun odottaa kevään lämpöä ja nurmilaikkuja, mutta nyt kaipaa vain tätä.
     Valkoista maata.
      Rauhallista maisemaa ja jälkiä lumessa. Olipa ne jäljet sitten Miehen tai talitintin ♥
      Lumi on minusta aina ollut sellainen elementti mikä rauhoittaa kaiken. Luonnon ja ihmiset. Tai no, ehkei tämä suuri rauha aina päde liikenteessä, kun tämän päivän lehdessäkin oli monta perään ajoa ja kolaria, mutta ainakin pyrkimykseltään lumi tuo rauhan.
      Kävelin kamera kaulassa pitkin tontin rajoja ja yritin ikuistaa tämän rauhan, että muistaisin itsekin rauhoittua ja hellittää vähän tätä hälinää niin omassa päässä kuin touhuissakin. Huomasin eilen, että levottomuus luo levottomuutta.
      Olin jostain syystä kireä ja levoton, ja tartutin sen nopeasti illan kuluessa Miehenmurrikkaankin, vaikka hän sitä pystyi paremmin hallitsemaan ja hillitsemään kuin minä! Eikä minun tarvitsisi kuin muistaa välillä hengittää ja iisisti - kaiken kanssa.
        Tehdä vähän kuin luonto, luovuttaa suosiolla kun talvi heittää valkean harson niskaan. 

Siivosin eilen pihasaunan.
       Ei sitä ihan niin siistiksi saanut kuin jos sen olisi tehnyt kesällä ja hyvän sään aikana, mutta kun niitä hyviä säitä ei kamalasti tässä ole ollut... Joten siivosin sen sitten eilen ja kylvettiin Miehenmurrikan kanssa puhtaassa saunassa illalla.
        Teki hyvää ♥
        Sauna ylipäänsä on ihana, mutta ulkosauna kymmenkertaistaa kaikki vaikutukset! Lämmön, reuntoutumisen ja hyvän olon. Ehkä hyvänä merkkinä saunasta ja lämmöstä on se, että kun käytiin iltapalan jälkeen katsomaan leffaa, sain pian katsoa sitä yksin.
         Yksi Miehenmuotoinen nukahteli tämän tästä ja kysyi leffan loppupuolella, että "onko tuo se poliisi?". ♥

Lupasin, kun sain tuon etupihan risuaidan valmiiksi, että unohdan ulkovalot kokonaan tältä talvelta. Tänään kuitenkin mietin äidin ehdotusta, että levittelisin vielä yhdet valot tuohon pyöreään kivikkoon... Tuumailin siihen jotakin mihin ripustaisin ne. Ensin olin ajatellut havupallopuuta, mutta en taida sellaista saada aikaiseksi nyt millään ja sitten ajattelin ihan vaan havupuuta. En tiedä oikein siitäkään.
        Kieltämättä pieni valon tuike ei olisi pahitteeksi vielä tuohonkaan kulmaan, mutta katsotaan nyt meneekö homma inspiraatiota pidemmälle.
         Miehenmurrikka innostui eilen tutkimaan meidän Massikan ikkunanpyyhkijän anatomiaa. Se ei ole nimittäin toiminut pariin vuoteen ja nyt isä osti siihen uuden härvelin ihan kokonaan ja sanoi puoliksi leikillään, että jos meillä aikaa olisi niin tuommoisen voisi laittaa paikalleen. Ei minun tarvinnut kuin aloittaa lause, niin Miehenmurri oli jo etsimässä räjäytyskuvaa sähkötoimista ikkunanpyyhkijästä...
         Se on sellainen ♥

Kuuntelin jo vähän jouluradiota tänään.
         Joulu on muuten niin nopeasti ohi, että fiilistely pitää aloittaa jo aikoinaan, että tunnelmasta ehtii nauttia ♥ Tänään ajattelin listata joulukorttilistan valmiiksi. Itse kortit ovat vielä harkinnan alla ja kuusi katsomatta, joten ei ihan vielä ole minun joulutouhuiluni mennyt yli ja överiksi ♥

P niin kuin pimeää ja 400. juoksupäivä ♥

Tämmöinen maisema näkyy illalla meidän pihalta.
      Ja joku ihmettelee, että miksi laitan pihalle jouluvalot (tai talvivalot) niin aikaisin. Sen takia, että se on NIIIIIN pimeä muuten! Tämä marraskuu on ihan mahdoton aika ilman lunta. Ulkona on niin sysipimeää, ettei tämmöistä luulisi olevankaan, jos ei itse eläisi tämän pimeyden keskellä!
      Tätä pimeyden aikaa pitäisi saada enemmän markkinoitua turisteille. Kylmää ja koleaa ja sysipimeää. Elämysmatkailua kyllikseen!
      Sunnuntai meni vähän huilatessa ja toisaalta olen ihan iloinen, että tämä viikko on kohta taputeltu loppuun. oli jotenkin stressaava ja hankala viikko - tuntui vähän samalta kuin olisi koko ajan jonkun paidan tai housun sauma hangannut eikä sitä häiritsevää hankaumaa saisi mitenkään pois. Toivottavasti ensi viikko olisi henkisesti vähän helpompi ja ilmastoltaan valkoisempi!
       Isä vaihtoi meidän vanhaan pojuun, Massey Fergusoniin, suodattimet ja olin sitten apuna, kun kone piti ilmata. Isäntä haisi polttoöljyltä sen jälkeen koko mies, vaikka olikin suojautunut varsin hyvin tehtävää varten. Sai äidiltä komennon riisua kaikki vaatteet ennen kuin lähtivät kaupunkiin taas viikoksi.

Kävin lenkillä neljän maissa, kun on ihan kiva välillä juosta niin, että pääsee juoksemaan luonnonvalossa eikä aina otsalamppujen alla. Keli ei olisi houkutellut yhtään, mutta kun taas lenkille pääsi niin olipas taas kiva juosta! ♥ Tällä kertaa juoksu kulki vähän paremmin kun olin ollut tarkkana sekä energian että nesteytyksen kanssa. Tiet olivat kuraisia ja lammikoiden yli piti pomppia varsinkin metsätaipaleiden kohdilla, mutta muuten juoksu oli todella kiva ja kintut tekivät jälleen mukavasti yhteistyötä muun kropan ja mielen kanssa ♥
      Vitsi mikä laji! Wau!
       Palkinnoksi oli ruoka. Kyljyksiä ja perunamuussia ♥
       Ja iltasella istuin tunnelmavalaistuksessa ja luin kirjaa. Pimeys on monella tapaa hankalaa (esimerkiksi auton ajaminen on inhottavaa puuhaa pimeällä ja tietysti mielialan puoleen jatkuva pimeys laskee vähän fiilistä..), mutta tunnelmavalaistusta ei saa missään niin ihanaksi kun pimeyden keskellä. Kannoin taas tupaan lasipulloni ja heitin sinne yhden kiepin valonaruja. Ne pitää asetella sinne vielä paremmin jossain vaiheessa, mutta nyt saavat olla sellaisenaan. Luin ja ihastelin hämärää ympäristöäni ja olin tavattoman onnellinen ♥
       Miehenmurrikan kanssa puhuttiin iltasella puhelimessa ja vaikka päivän mittaan oli koko ajan ollut toista ikävä, niin se moninkertaisti tunteen kun kuuli toisen äänen ja naurun ja kaiken tutun ♥ Onneksi huomenna taas nähdään ja pääsen omani syliin ♥
        Kiitos tästä kasvattavasta viikosta, mutta toivon todella, että alkava viikko olisi vähän kevyempi tunteiden ja mielen vuoristoradan suhteen.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
400. juoksupäivä (147 vkoa täynnä)
- 2467.2 km
- 5.8 km kylän pienempi lenkki (35 min)
- juoksu oli vaikeaa varmaan kaksi tai kolme kilsaa, mutta kun lihakset lämpenivät matkakin rupesi sujumaan paremmin
- jalat toimivat suhteellisen hyvin eikä suurta väsymystä tullut oikein missään vaiheessa
- hengitys rauhoittui parin kilsan jälkeen ja sain alkavan kylkipistonkin taantumaan ihan vaan hengitellen ja itseäni virutellen. Lopulta kunnon vatsalihaskramppi tuli loppumatkasta kun vähän kokeilin keinutella lantiota ja hain sille oikeaa linjausta. Vatsalihakset eivät pitäneet asiasta ja se kramppas niin kovin, et piti pysähtyä että sen sai laukeamaan. Auts.
- askellus oli muuten hyvää ja suht rentoa
- kädet liikkuivat paremmin ja pakaratkin löytyivät
- ryhti kesti jo hieman paremmin, vaikka vähän piti itseään muistutellakin hyvästä asennosta
- +2 märkää ja koleaa, muuten ihan kiva keli juosta ja kerrankin oikean verran vaatetta päällä

Talven muistoja...

Fiilistelin vähän aikaisempien vuosien lumikuvilla ♥
      Milloinhan sitä saisi tuollaisia nietoksia pihamaalla työntää taas? Ei lähivuosina ole ollut lumesta suurta vaivaa, mutta eipä ole ollut tämmöisiä maisemiakaan!
      Ja miten ikävä meidän koiraa, meidän lenkkejä ja kävelyjä pikkupakkasessa, kun koiralla ei ollut kuuma, muttei myöskään tassuja paleltanut ♥
      Voi näitä muistoja .. ♥