3. marraskuuta 2017

Aurinko paistaa risuaitaankin

Luovuuteen pakottaminen on ainut mikä näköjään toimii minulla.
       Olen nimittäin kamalan myöhässä näiden pihavalojen (joulukuussa kutsutaan niitä myös jouluvaloiksi) kanssa. Yleensä olen tähän aikaan vain painanut töpselin päälle ja pim! valot ovat syttyneet luovaan luomukseeni minkä milloinkin olen pihaan keksinyt.
        Tänä vuonna sairastelu vei kaiken ajan ja ideat.
        Eilen kävin metsäretkellä hakemassa inspiraatiota ja ehkä vähän onnistuin sellaista saamaankin, sillä tänään surisi pora ja suhisi saha kun rakentelin tämän talven valotaideteosta pihamaalle. Päivänvalo loppui kesken, että olisin päässyt kamalan pitkälle tekosissani, mutta hyvään alkuun.
         Tänä vuonna ripustan pihavaloni risuaitaan ♥
Kehikko ensin tuleville risuille.
      Onneksi maa ei ollut vielä jäässä ja sain tukipylväät vielä hyvin upotettua maahan. Sitten sahailin alareunaan kujan, johon pujottelen sitten risut niin etteivät ne heilu ja vaapu ympäriinsä.
Ja yläreunaan sitten omat lautakujat, missä oksat kestävät pystyssä.
       Aika paljon menee risuja moiseen matkaan, joten meidän metsänreunat ainakin siistiytyvät kummasti. Ja keväällä sitten teen oksista haketta ja vien ne taas pensaiden alle! Kierrätys kunniaan minun puutarhassani.
        Olin melkoisen ylpeä kun oksat mahtuivat lokosista ja jotenkin vielä kestivät pystyssäkin! Ei ole ihan kaikki isän rakentaja-geenit menneet huti, kun pora pysyi kädessä ja ruuvitkin upposivat hyvin. Miehenmurri vähän epäili, miten sain tukilaudoituksen kiinni - luuli, että naulasin laudat kiinni.
        Ehei.
        Talossa missä on pora, sitä myös käytetään.
Aion vielä tasata päällisen siistiin muotoon eli oksat eivät todella jää tuollaisiksi huippeloiksi tuonne päälle. Ripustelen niiden tynkiin sitten valot ja katsotaan nyt minkälaiset valot saan sitten aikaiseksi laittaa.
       Jos aikaa ei mene ihan kamalasti niin pitäisi vielä rakentaa toinen samanlainen seinämä toiselle puolelle - tien puolelle, näkyy vähän tiellekin nämä minun luomukseni.
       Toki idea ei aivan täysin ole minun vaan inspistä on haettu monensorttisten risuaitojen kuvista. Tämä on vain minun versioni tämmöisestä luomuksesta.
       Kunhan saan valmiiksi laitan paremmat kuvat. Nämä kuvat olivat kännykällä otettuja ja vähän haljakoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti