Helteet vetävät henkeä: vesivaunu kasvimaalle

Toukokuu on ohi ja siirrymme huomenna jo kesäkuun puolelle. Myös ensimmäinen työkuukausi uudessa työpaikassa on takana ja voin sanoa, että jos jotain epäilyksiä oli kuukausi sitten, että teinkö nyt varmasti oikean liikkeen, kun jätin kaiken vanhan ja tutun taakseni, niin voin sanoa nyt, että tein! Tämä kuukausi on ollut niin toisenlainen, kaiken suhteen. Olen ollut iloisempi ja vaikka työ väsyttää ihan samalla tavalla kuin ennenkin eikä unta tarvitse illalla odotella, en ole niin uupunut henkisesti kuin muina vuosina. Siitä olen erityisen kiitollinen ♥ Jaksan kotihommissakin ihan eri tavalla kun ei tarvitse koko aikaa murehtia työmaata ja sen ongelmia.
        Joskus hyppy tuntemattomaan tuo eteen uusia fiiliksiä ja uusia mahdollisuuksia. Ehkä myös tämä uusi työpaikka ja se, että jaksan nykyään olla iloinen enemmän, aiheuttivat myös sen, että uskalsin ottaa vähän uusia ja jännittäviä askeleita myös syksyyn...
        Kun astuu hieman sivuun siltä tallatulta ja turvalliselta polulta, voi löytää jotain aivan uutta ja mielenkiintoista!
        Kaikesta hyväntuulisuudesta huolimatta tämä päivä ei tuntunut loppuvan millään työmaalla. Tehtiin Hennan kanssa töitä niin, ettei olisi enempää jaksettu, mutta aika kului matelemalla. Olen kyllä onnellinen, että huomenna on jo perjantai.
         Viikonloppuna en tee yhtään mitään! Luen kirjoja niin että silmät ovat sikkurassa!

Haettiin tänään isän kanssa rannasta vähän kasteluvettä kasvimaalle, kun ei tuolta taivaalta sitä vettä ole ainakaan lähipäivinä luvassa.
       Vähän aikaa piti pumpun kanssa temppuilla, mutta kun otettiin ohjekirja kauniiseen käteen niin jopas rupesi moottori hyrräämään... Ehkei ne ohjekirjat ihan puuta heinää aina ole...
        Menin rantaan peräkärryn kyydissä ja isä ajoi AIKA reipasta vauhtia. Istuimenani oli siis puisen peräkärryn raakalauta, ja joka pomppu tuntui istuinlihaksissa. Jokunen piikkikin kai upposi kannikoihin, mutta pitkiin aikoihin en ole nauranut niin kovin kuin mitä meno kyyti aiheutti ♥ Ihan kuin joskus penskana, kun mentiin isän kyytiin peräkärryyn jotain hakemaan! Lapsekas ilo löytyy tämmöisestä vähän vanhemmastakin naisihmisestä, kun vähän aikaa istuu hyppivässä peräkärryssä ♥
          Noh, nyt on vettä kasvimaalle 2000 litraa. Ei tartte pihistellä!

Huomenna taidan istuttaa vihdoin viimein loput taimet maahan. Eipä ne tuolla ruukuissakaan voi lopun kesää olla ja jos ne sitten kuolevat tuonne kasvimaalle paahteeseen niin sittenpähän kuolevat. Sitähän tämä maanviljelys taitaa olla: luonnon ehdoilla elämistä. Joskus se antaa, joskus se ottaa.
     Elämäähän se on. Ja viljelyä!
     Kurkkuja siellä jo näkyykin (kerroinkohan jo...) joten ihan hukkaan ei minun kasteluni ole tähänkään mennessä menneet. Jees!

Nurmi on täynnä valkoisia pieniä palleroita, kun voikukat ovat tehneet kukistaan höytyväisiä. Ensi vuonna niitä on sitten vieläkin enemmän... hmm.
       Tänään helteet vetivät henkeä, mutta ainakin viikonlopulle on vielä luvassa lämmintä, kuumaa ja aurinkoista ♥ Ensi viikolla viilenee - näillä näkymin.
         Kehuminen.
         Sitä olen mietiskellyt tänään. Mitä on kehuminen? Ja onko kehumiselle 'oikeaa aikaa'?
         Kehuin tänään Hennan silmiä ruokatauolla kun istuttiin pitkästä aikaa ihan vain kahden. Hennalla on hyvin vaaleat, erikoisen väriset silmät. Häivähdys sinistä, mutta muuten hyvin, hyvin vaaleat silmät. Olen oikeastaan kiinnittänyt niihin huomiota ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta tänään sanoin ajatukseni ääneen.
          Henna vähän hämmentyi ja kiitti. Sanoi, että niiden äidillä on samanlaiset.
          Sanominen ei maksanut minulle mitään ja tarkoitin oikeasti sitä mitä sanoin. Henna kuitenkin selvästi sai hyvän mielen siitä, mitä hänestä sanoin ja itsekin oikein hämmästyin miten vähän arjessa on toisen kehumista. Syytä kuitenkin olisi - paljonkin!
          Olen ollut ja olen varmasti edelleenkin vähän sellainen odotan-pahinta-tyyppi, joka ei välttämättä aina takerru niihin asioihin, jotka ovat menneet hyvin vaan piehtaroi niissä missä on tullut mokattua. Muissa huomaan kyllä onnistumisia helpommin ja nykyään olen pyrkinyt kyllä huomaamaan toisen hyvät työt tai olemiset ääneen, sillä vaikutus on mahtava!
           En tarkoita nyt mitään pakonomaista kehumista, että koko ajan pitäisi toisen tekemisistä innostua ihan kamalasti ja mainita miten hyvin työ on tehty tai miten hyvältä toinen näyttää. Samalla lailla kehuminenkin väljähtyy, jos sitä tekee liikaa. Mutta oikea kehu oikeaan paikkaan tekee saajalle ihmeitä.
             Mietin, että milloin viimeksi minua on kehuttu (jos ei nyt oteta Miehenmurrikkaa lukuun, joka kehuu ja arvostaa minua ihanasti ♥). En muista äkkiseltään, milloin joku olisi sanonut minusta jotain kehun rajan ylittävää tai kiitellyt kehuen jotain mitä olen tehnyt... Kissa kiitoksilla elää, enkä nyt ole kehuja vaillakaan, mutta tulinpa vain huomanneeksi miten vähän arjessa toisen hyviä puolia tulee sanotuksi. Itsekin.
            Kehu viikossa pitää mielen korkealla!

Tämä kesäinen valo on ihan mahtavaa ♥
       Kamera ei vangitse siitä oikein mitään, mutta kun kävelin saunan jälkeen taas kameran kanssa pihamaalla niin oikein imin itseeni tätä toukokuun viimeistä valoa ♥ Hehkuvaa helteiden tuomaa loistoa, auteretta taivaanrannassa ja sellaista kesän hulluutta. Ihania iltoja valojen ja lämpöjen kera! Tämän kun saisi pulloon!
         Kävin iltasella vielä juoksemassa ja juoksentelin peltojen poikki kulkevaa tietä ja katselin siinä samalla sitä sielun maisemaa, mikä minun sielussani elää vahvana ja aitona. Peltoja, metsää, suuria tiloja navettoineen ja päärakennuksineen, pienempiä mökkejä idyllisine kuisteineen ja pienine pihoineen ♥ Suomi on kaunis maa, kunhan malttaisi pysähtyä useammin sitä aistimaan - näkemään ja kuulemaan. Pitkästä aikaa tuntuu, että elän vahvasti tässä ja nyt.
         Helteitä kohti viikonlopuksi.
         Hops!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
471. juoksupäivä (172 vko)
- 2902.9 km
- 5km suopohjien lenkki (31 min)
- juoksu kulki suhteellisen normaalisti, matkakaan ei ollut mikään ihmeellinen, mutta odottelen nyt vähän viileämpää ennen kuin pidennän reissuja, päivällä kuitenkin fyysistä hommaa tulee jo aika kovin..
- askellus toimii nyt hyvin
- kannatus keskivartalossa ja lantiolla aina vaan parempi, vatsalihakset kaipaisivat nyt tehokasta treeniä
- hengitys kuivaa, ilmaan saisi tulla nyt vähän kosteutta
- +15, aurinkoinen, vähän viileä ilta...

Helteet jatkuvat: kukkapenkkien huoltoa

Helteistä keliä on ollut jo 3 viikkoa ja kaksi päivää ja se suuri säämullistus, joka olisi tuonut meille viileää iltaa, onkin nyt sitten peruttu ja näistä ihanista keleistä saadaan vielä nauttia ♥
        Kuivaa on.
        Tänään kitkin kukkapenkkejä ja rikkaruohot lähtivät aika sujuvasti maasta kun vähän nykäisi. Multa vain pölisi. Okei, sade tekisi ihan hyvää näille meikäläisen viljelyksille ja kukille, mutta nämä ihanat lämpöiset illat ja kuumat päivät ovat kuin balsamia viime kesän ja talven jälkeen ♥
         Tykkään ♥

Takapihan penkkiin laitoin jo valmiiksi vähän tukia, jos nuo tarha-alpit alkavat tusta veltostua. Muuten olivat perennat täyttäneet multatilan rikkaruohoilta aika hyvin. Ei tarvinnut kuin vähän viimeistellä.

 JEE!

Ja etupihan puolipyöreä penkki kukoistaa samalla tavalla. Heitin vähän kanankakkaa, mutta taitaa mennä kasteluksi ennen kuin vesi huuhtoo ravinteet kukkien käyttöön. Alppiruusua yritän elvyttää, kun ehti rusettua talven aikaa. Katsotaan nyt auttaako lannoitteet vai eivät...

      Pienempi alppiruusu kukkii nyt ensimmäistä kertaa ja siinä on ihan mahdottoman kauniit valkeat kukat. Voi kun se toipuisi! ♥

Paraatipenkin perennat ovat myös täyttäneet penkin hyvin ja jotkut ovat oikeinkin muhkeita kuten pikkusydän. Kivikon rikkaruohoja on vain vähän haastava pitää kurissa, kun tunkevat kivien välistä silloin kun silmä välttää. Katteet ei paljoa pidättele..

 Huokaus!

Saunan penkin perennat puolestaan ovat vähän kököttämis-tilassa eivätkä ole oikein kasvaneet eivätkä nyt paljoa muutakaan muutosta ole havaittavissa. Iirikset sentään kukkivat, joten jotain eloa niissä kuitenkin on! Toivottavasti nyt viihtyisivät niin ei tarvitsisi ostaa uusia tuohon tilaa viemään.

     Aikamoinen homma näissä penkeissä on, mutta näin hoidettuna jotenkin pärjää. Vähän ja useasti mieluummin kuin kerralla paljon!

Ainoat pilvet helteisellä taivaalla ♥ Ihan kuin olis jossain Espanjassa tai Italiassa, kun äsken kävin kuvia napsimassa. En tosin ole koskaan kyseisissä maissa käynyt, mutta olen kuullut, että illat ovat lempeän lämpimiä.

      Ymmärrän toki viljelijöidne huolen ja sade-toiveet, mutta henkilökohtaisesti minulla ei ole mikään kiire sillä sateella. Tietysti jos kaivosta alkaa vesi loppumaan niin ehkä sitten, mutta nyt kyllä olen vielä nauttimis-moodissa täysin! Tätä kaipasin talvikuukausina NIIN kovin, että minulla ei ole kiire mihinkään viileämpään.

      Miehenmurrikka valitteli, kun kerrostalon huoneisto lämpenee auringosta melkein kolmeenkymppiin ja nukkuminen on tuskallista. Minulla sentään kammari on suhteellisen viileä ja mukava yöllä ja ikkunankin saa auki niin, että huone todella on viileä nukkua. Viime yönä tosin pyöriskelin ja heräilin tämän tästä ja olin lähdössä jo kahden maissa töihin (??) Olisikohan jotain ylikierroskäyntiä taas! Pitäisi saada poikki välillä tämä tekemisen meininki...

      Tänään huvitti sekin, että Maaret Kallion kirjojen lukeminen ei ole mennyt hukkaan. Sain tänään meidän taloussihteeriltä sähköpostia kun olin varmistellut minun lomapäiviäni, että ne lomapäivät joiden mukaan olin meidän lomaa suunnitellut olikin menneet työkaverin vapaapäiviin... Kiehumispiste oli enemmän kuin sata! Otti päähän NIIN kovin, että se omahyväinen ja itsekäs hemppa oli sitten tehnyt juuri sen, mitä pelkäsinkin: napannut itselleen kunnon lomat juuri silloin kun minulla olisi ollut monen monta päivää vapaana!

       Menin kukkapenkkeihin kitkemään ja purkamaan tätä vihaisuuttani ja huomasin ajattelevani Maaret Kallion neuvoin, että millainen tämä tunne nyt sitten on. Tutkiskelin ja tunnustelin, että mistä se tulee ja miten se rakentuu... Huomasin myös ajattelevani, että se on vain tunne, joka tulee ja kohta se sitten jo meneekin. 

       Sain suuttumuksestani kiinni, tutkin sitä aikani ja päästin irti.

       Kiitos Maaret, että olet tehnyt asumuksen pääni sisälle ja ajatuksieni ytimeen ♥

P.S. Kävin tänään juoksemassa, vaikka helteistä olikin siihen puuhaan. Sain vähän päätä tyhjemmäksi ja nesteet kiertämään.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

470. juoksupäivä (172 vko alkaa)

- 2897.9 km

- 5km metsätie (27 min)

- juoksu kulki yllättävänkin hyvin vaikka oli takana huonosti nukuttu yö, rankkatyöpäivä ja pitkä päivä vielä kotonakin. kostautuukohan tämä?

- jalat jaksoivat suht hyvin, nestetasapaino ei ollut mikään loistava

- hengitys ok, kuiva ilma teki vähän hankalaksi

- ryhti kesti, lantio suht sijoillaan ja keskivartalopitokin melkein kohdallaan

- askellus toimi

.- +24 helteinen, onneksi tuulinen ilta

Helteet jatkuvat: nurmen nukkaa

Tienasin sunnuntaina ensimmäisen kesälomapäiväni, jihuu!
       Leena opetti minua messu-suntioksi ja paljon tulikin uutta yhdellä kertaa, mutta eiköhän tuo mene. Eihän se mitään avaruustiedettä ole! Ja vaikka vähän viikonloppu Miehenmurrikan kanssa menikin pilalle, niin ainakin sain yhden lomapäivän meidän kesälomaan lisää. Miehenmurrikalla oli töitä puolestaan lauantaina, joten todellakin meidän viikonloppu koostui vähän semmoisista pätkistä. Yritettiin kuitenkin huilata ja ottaa ilo irti lämpöisistä päivistä niin hyvin kuin pystyttiin.

Sunnuntaina käytiin taas rantaa ihastelemassa. Toisella puolella oli tuulta ja toisella tyyntä. Jo pieni kävely järven rannassa ja rantametsikössä laski pulssin melkein nollaan ja olo korjaantui heti, vaikka työaamun jälkeen olikin vähän hötky olo... Luonto elvyttää oikeasti ♥
       Ja kun sain Miehenmurrikan kanssa lojua loppupäivä sylityksin leffan parissa, ulkokeinussa ja hyvän ruuan kanssa, niin mukavaksihan viikonloppu taipui töistä huolimatta.

Kävin iltasella pienellä juoksulenkillä ja tein samalla vähän mäkitreeniä kintuille kun on pitänyt jo pitkän aikaa tehdä lihaskuntoakin näiden juoksujen välissä. Päivissäni ei vain tunnu olevan tarpeeksi tunteja... Aina sama homma, kun kesä pyörähtää käyntiin!
      Tänään on ollut kuitenkin sisäreidet kipeinä, joten johonkin ne minun mäkitreenini kävivät... Pelästytin treenieni aluksi valkohäntäpeurankin ruokapaikaltaan ja ihaillen katsoin miten ketterästi ja kevyesti otus pomppi mäkeä ylös. Tosin oli sillä neljä jalkaakin ja minulla vain kaksi...

Tänään työmaalla tuli ensimmäistä kertaa tänä kesänä sellainen turhautunut olo. Leena laittoi minut heti aamusta trimmailemaan kamalaksi turjakkeiksi kasvaneita hautakivien välejä ja siihen meni oikeasti kauan ennen kuin rivi aina oli siisti. Muu väki teki sitten jos teki... Kun Aki tuli peittämään hautaa ja nostamaan yhtä reunakiveä paikalleen niin muu työväki seisoivat katsomassa kuinka mies töitä teki. Minä trimmasin koko päivän ja loppupäivästä alkoi jo ranne oireilla, kun äkkiseltään kone oli tuntematon ja outo hyppysissä...
        Turhautti pikemminkin se, että homma ei edistynyt kun vain minä tein töitä!
         Yritin sitten taas ajatella asiaa toisella tavalla: teen mitä teen, päivä päättyy ajallaan.
         Kotona odotti sitten nurmenleikkuu ja sen kimppuun pääsinkin ihan hyvissä ajoin. Seitsemän maissa oli pihanurmi taas lyhyt ja ihana. Tuli jotenkin harmistunut olo, kun radiossa sanottiin, ettei ensi viikolla enää saataisi nauttia näistä keleistä vaan viilenee oikein kunnolla... Näihin lämpöisiin on niin tottunut ettei oikein osaa enää muuta kesää ajatellakaan. Toivottavasti nämä helteet eivät olleet tässä...

Uimassa kävin silläkin uhalla, että vesi oli todella viileää. Oltiin putsattu minun rantapoukamani viikonloppuna, mutta tänään rannassa oli ihan samanlainen kerros kaislaroinaa kuin mitä mätettiin siitä pois. Mistähän sekin siihen on kulkeutunut?!
       Vesi oli todellakin kylmää ja uimiseni oli semmoinen aijaijai-pulahdus. Ihanaa kuitenkin oli käydä, sillä pulahduksen aikaan ei voi ajatella mitään muuta kuin sitä, miten kylmää vesi on ♥ Saunassa pohdiskelinkin, että se minun lupaukseni ajan ottamisesta pitäisi taas toteuttaa. Pihamaalta löytyy loputtomasti tekemistä ja touhua, jos ei itse ota ja pysähdy hetkeksi. En vain tiedä pystynkö ottamaan lunkisti, jos tiedän että kukkapenkit olisi kitkettävä? Opeteltavaa siis on...

Syreenit ovat parhaimmillaan. Olisin niin mieluusti nähnyt nämä vasta juhannuksena, mutta syreeni kukkii aikaisemmin, tänä vuonna todella aikaisin! Tuoksu on ihana ja näkö myös!
      Ihastun kesän elementteihin joka päivä uudelleen ♥
      Kyllä kesä on kiva!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntai 27.5.2018
469. juoksupäivä (171 vkoa täynnä)
- 2892.9 km
- 4.1 km + mäkitreenit (35 min)
- juoksu sujui hyvin, ei pahempaa väsymistä kintuissa
- mäkitreenit kävivät lähinnä etureisiin vaikka koitin saada tuntumaa takareiden puolelle.
- vähän aikaa jaksoin hyppyjä ja kyykkyjä tehdä, mutta viikko ja työpäivä painoi sen verran taka-alalla että saunan kutsui enemmin
- hengitys, askellus ja ryhti kestivät hyvin kohdillaan
- alan kehittyä, vihdoin!
- +20, aurinkoinen, hyvän tuulinen keli ei ollut hyttyset kimpussa

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo

Enni Mustonen

TAITEILIJAN VAIMO

Otava

Idan nuoreksi naiseksi kasvanut Kirsti Eriksson palaa Pariisista takaisin kotiin ja tuo mukanaan kihlattunsa Iivon. Häiden jälkeen Kirsti ja Iivo asettuvat Albergaan ja Ida on iloinen, kun perhe on koossa jälleen. Eliaksen yölliset ajot ja Iivon vastoinkäymiset taiteellisella urallaan luovat kuitenkin jännitteitä kotiseinien sisälle eikä Kirstin perustama muotiliikekään kanna koko perheen elatustaakkaa yksin.

      Kirsti saa ensimmäisen lapsensa ja sen mukana myös elämäänsä uudenlaisen peruspohjan. Iivon pettymykset taiteilijan urallaan luovat hänelle uudenlaista kiihkoa aattellisuuden tielle. Taiteilijan vaimona Kirsti saa kokea elämän huippuisia onnenhetkiä, mutta myös aikuiselämän matalammat painanteet.

Odotin jälleen keväällä Enni Mustosen uusinta kirjaa, kuten aina. Ja kirja oli kyllä edelleen sitä laatua, jota olen Mustoselta odottanut ja saanut näinä lukemisen vuosinani. En niinkään pitänyt kirjan alusta, missä liikuttiin Pariisissa ja maailmalla muutenkin, mutta heti kun kirjan miljöö palasi takaisin Suomeen, Albergan ympäristöön ja ns. tavallisen elämän pariin, Mustosen kertojan lahjat pääsivät oikeuksiinsa.
       Kirjat ovat kuin aikamatka siihen elämään, mitä ei enää koskaan tule olemaan. Elämänmeno ei ehkä ollut yhtä autettua kuin nykyään kaikkine laitteineen ja tekoälyileen, mutta se oli todellista ja aitoa ja Mustonen luo silmien eteen sen vanhan maailman, johon ainakin minä tykkään palata uudelleen ja uudellen vaikka vain kirjan sivuilla.
       Kirjan kieli on soljuvaa, helposti luettavaa vailla suurempia taiteellisia yrityksiä. Tajuttavaa kieltä, jossa juoni ja sen käänteet etenevät hyvin jouhevasti eikä mahdottomia aikoja edetä yhden kirjan aikana. Taiteilijan vaimo kirja kertoo kolmesta vuodesta 1927-1930, jona aikana Kirsti kasvaa aikuisen naisen elämään, niin äitiyden kuin avioliitonkin kautta.
      Enni Mustosen kirjan luettua tulee aina sama olo: miksei kirjoja ilmesty joka kuukausi?

Helteet jatkuvat: voikukkien aikaan

Loppuviikosta minua odottivat pihalla voikukat. Joka vuosi ne tulevat ja suurempina laumoina kuin edellisenä vuonna! Ennen ajattelin, että ne kirotut niiailijat vain taipuvat leikkurin alla ja pomppaavat pystyyn heti kun ohi on ajettu, mutta kai helteet ovat pehmittäneet päätäni jo sen verran, että tänä vuonna tuntui ihan mukavalta nähdä väriä nurmessa ♥
      Toki ajoin ne matalaksi eilen, mutta silti.

Tiedättekö, kun joskus on semmoisia päiviä, että toivoisi pienen ilon muuttavan koko päivän kulun suunnan? Minulle sellainen päivä oli torstai. Työmaalla oli aamusta lähtien vähän hankala olo, kun Leena oli huonolla päällä ja koko ajan tuntui, että tein vääriä asioita väärissä paikoissa.
     Kotimatkalla ajattelin, että jos Anni olisi kirjoittanut... Jos saisin tänään kirjeen, se pelastaisi koko raskaan päivän sille paremmalle puolelle... Kävin kotiin päästyäni postilaatikolla, joka oli ilmaisjakeluita täynnä ja toisessa laidassa oli itsetehty kirjekuori ♥ Annin kirje ♥
     Pienet jutut, ystävät rakkaat, voivat tehdä toisen elämästä/päivästä paremman. Kirje, kortti, halaus, kivat sanat, unohtumaton kahvituokio. Ei tarvitse olla kovinkaan suuri juttu, että se on toiselle tärkeä ja merkityksetön.
       Minun päiväni parani kolmen sivun kirjeellä, johon ystäväni oli kirjoittanut kuulumisiaan, kysellyt minun kesän alustani ja jokainen lause oli iloinen, riemukas ja voimaa antava ♥
       Kiitos Anni! ♥

Tänään Miehenmurrikka lähti viikonlopputöihin kahdeksaksi ja jätti minut nukkumaan ♥ Nukuin kylliksi, mutta en vetänyt mitään uni-övereitä kuitenkaan. Heräsin onnellisena ja levänneenä ja pienten kotipuuhien jälkeen aloitin laiskan päiväni ♥
       Kaipasin tätä jo keskiviikkona ja yritinkin hoitaa pihapuuhat niin, että saan viettää viikonlopun täysin hengitellen ja omaa kehoa palautellen toimettomuuden kautta - uimista ja ihania hellekävelyjä unohtamatta tietysti!
       Huomenna tietysti pitää käydä pienellä perehdyttämiskeikalla töissä, mutta se menee siinä sivussa eikä haittaa tätä "mindfulnessia" jota aion tänä viikonloppuna harjoituttaa!
       Helteitä pitelee jo kolmatta viikkoa, oikeastaan huomenn tulee kolme viikkoa täyteen ja paikalliset lehdet jo kirjoittivat, että tämmöiset poutajaksot ovat erikoisia tähän aikaan vuodesta - erikoisia kyllä ylipäänsä Suomessa, olen sitä mieltä! Varsinkin kesällä!
       En valita. Naapurin viljelijät jo vähän valittavat ja kaipaavat vettä kasvustoilleen, mutta minä en valita. Meidän kasvustot saavat vettä heti, kun ryhdytään sitä järvestä kantamaan, joten minun puolestani nämä kelit saisivat kestää koko kesän.
      Käyn selvästi aurinkoenergialla, sillä olen ollut kolme viikkoa hurjan onnellinen ja iloinen ♥ Kaikesta lähinnä. Innoissani. Pitkästä aikaan. Vasta nyt kun olen taas tämmöinen, oma itseni, innostuva ja intoileva, huomaan, miten paljon viime vuodet ovat painaneet minua alaspäin ja joksikin sellaiseksi, jota en tunnistanut!
      Olen NIIN kiitollinen tästä keväästä ja alkukesästä. Miehenmurrikasta (kuten aina!), töistä, ensi syksyn uusista tuulista ja näistä älyttömän ihanista keleistä, auringosta, lämmöstä ja ällöttävästä aurinkorasva-fiiliksestä iholla ♥ Ihan mahtavaa!

Pihalla kukkii tällä hetkellä syreeni. Tavallinen, ihana pihasyreeni ja kun keinussa istuu, sen tuoksu leijailee ympärille kuin lämmin peitto. Naapureiden omenapuut kukkivat todella komeasti valkoisilla kukilla, mutta meidän puut vetävät näköjään henkeä tämän vuoden. Ei ollut kuin muutama kukka minun kääpiöomenapuussa (tosin en tiedä selviääkö se muutenkaan...) ja villiomenapuu ei ole vielä sekään syttynyt kukkimisesta.
      Kukkapenkit kaipaavat kipeästi kitkijää ja paneudun niihin ensi viikolla, mutta jo nyt siellä kukkii pikkusydän ja iiris ♥ Pientä tukea taidan laittaa jo nyt niin eivät kaatuile omia aikojaan... Kyllä kesä on mahtavaa! Ja miten kauan tätäkin oloa taas odoteltiin kun talvi oli synkimmillään!

Eilen illalla tehtiin "yökävely" pihamaalta postille ja takaisin Miehenmurrikan kanssa. Tässä tämä "yö" tarkoitti jotain puolta kymmentä, mutta kun molemmat pilkkivät jo silloin... Naapurin kylvöksillä heilui jokin musta hahmo ja kun haettiin kiikarit ja kamerat, huomattiin, että sehän oli kettu. Repolainen oli saanut saaliikseen joko hanhen tai joutsenen ja sitä se siellä söi hyvin tyytyväisenä hämärässä kesäillassa. Laiha otus oli, joten ruoka tuli kai tarpeeseen, mutta eniten minua ihmetytti se miten se oli saanut hanhen yllätettyä kun pelto oli täysin suojaton ja avara. Ei puskaa ei pensaikkoa väijymisuojana... Luonto on ihmeellinen paikka!

Tuntuu melkein synniltä istua sisällä, mutta toisaalta halusin vähän laittaa muistiin näitä kummallisen helteisen alkukesän fiiliksiä, joita voi sitten lukea kun syyssateet saapuvat ja maailma muuttuu märäksi, mustaksi ja pimeäksi.
      Viime kesä meni ohi huomaamatta, tämä kesä on jo nyt tuntunut pidemmältä ♥
      Lämmintä viikonloppua, kesäilijät! ♥

Helteet jatkuvat: kasvimaalle hops!

Tällä viikolla on taas ollut päivät täysiä.
       Olen yrittänyt saada kasvimaan siihen kuntoon, ettei tarvitsisi kuin odotella vettä. Poutaa on pitänyt tämänkin viikon ja ihan hellemäisissä lukemissa. Tänään tosin kastuin työmaalla viimeisen tunnin aikana, mutta sateen raja oli mennyt melko jyrkästi kaukana meidän pihasta. Meillä ei ollut satanut pisaraakaan!
        Työmaallakaan ei ole tarvinnut miettiä, mitähän seuraavaksi tekisi. Päivät ovat täyttyneet työstä laidasta laitaan ja hyvä niin! En vihaa mitään niin paljon kuin ajan tappamista. Talvisia hautoja peiteltiin tänään mullosten alle ja toivottavasti kohta vihertäisivät. Siistiä tuli ja ihmiset saatiin tyytyväisiksi kun ei ole enää hiekkakumpuja rumentamassa hautausmaan vihreyttä.
       Alkuviikosta Miehenmurrikka auttoi minua vetämään kasvimaalle kylvövaot ja tänään sitten laiteltiin kasvimaahan kurkku, herneet, lanttu, punajuuri, tilli, persilja ja sipuli. Omia kurkun taimia en vielä halunnut maalle viedä vaan aion niitä vielä kasvattaa vähän aikaa ennen kuin laitan ne maahan. Samoin isot samettikukat ovat vielä taimikasvatuksessa, mutta varasin niille jo tilan kasvimaalta rivien välistä ♥

Voi kunpa tänä vuonna jaksaisi ja osaisi pitää kasvimaan helppona eli kitkemisen minimissä. Tietysti se jossakin vaiheessa roihahtaan rikkakasvien osalta, mutta jospa sitä saisi harattua ja möyhennettyä niin ettei tulisi kamalaa urakkaa kesä-heinäkuussa...
      Siinä vaiheessa sitä vaan tuppaa olemaan muutakin puuhaa.
      Jospa tänä vuonna ehtisi tekemään enemmän sadon eteen töitä...

Isän alkukesän projektina ollut ajosillan kaide tuli valmiiksi eilen. Siitä tuli todella komea ja tällä kertaa en aio sietää sitä pitkin kiipeileviä köynnöksiä yhtään! Sen verran iso urakka moisissa kaiteissa on, että aion kyllä pitää niistä nyt parempaa huolta kuin mitä olen tähän asti pitänyt.
       Pari kyllästettyä puutolppaa jäi vielä maalaamatta, mutta kunhan ne kuivuvat, nekin saavat valkean värin.

 Huomenna odottaisi sitten ruohonajo ♥
        Aina ajattelee, että tänä kesänä otan omallakin pihalla vähän rennommin, mutta sitten kun tämä kesä on sylissä niin huomaa, että niin vain sitä hommaa riittää joka päivälle, vaikka miten rennosti ottaisi. Toki, työtä riittää aina ja jos ei tajua itse olla tekemättä, niin sitä saa tehdä ensi lumiin asti! Viikonlopuksi aion kyllä saada suurimman osan pihahommista tehdyksi, niin saa karata vähän laiskottelun puolellekin jossakin vaiheessa ♥
         Sitä vartenhan kesä on ♥
         Rentoa oloa, hyvää mieltä ja nauttimista näistä uskomattomista lämpölukemista, joita toukokuu on poikkeuksellisesti antanut.
         WAU!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
22.5.2018 tiistai
- 2885.8 km
- 5.9 km kelkkareittejä rinteen ympärillä (35min)
- lähdin seikkailumielellä juoksemaan ja juoksentelin tällä kertaa melkein kokonaan metsissä ja poluilla
- haaveenahan oli että joskus pystyisin juoksemaan niin että lähtisin vain juoksemaan ja eilen taas toteutin tätä fantasiaa, juoksentelin pitkin ja poikin metsikköisiä teitä
- ryhti kesti hyvin ja lantion kannatus paranee koko ajan
- jalat väsähtivät huippuylämäissä ja teki oikeasti hyvää saada kintut välillä niin tilttiin
- hengity hyvää
- askellus toimii edelleen
- vähän pitäisi jäädä enemmän aikaa lihashuollolle, alkaa tuntumaan taas kireyksiä siellä ja täällä
- +22, aurinkoinen, lämmin ja mukava keli juosta, pieni kosteus ei olisi pahitteeksi juoksuunkaan...

Peruna maahan

Nyt vähän tuntuu, ettei semmoista rentouttavaa viikonloppua ole oikein ollut takana, mutta ainakin olen saanut nukuttua ihan hyvin. Jos se vaikka vähän auttaisi.
        Olin nimittäin eilisen lennossa työasioiden takia kahteenkin kertaan. Ensin piti aamupäivästä käydä pikakurssi kirkon äänentoistosta ja iltasella istua "turvamiehenä" sakastissa rippilasten lauluillassa. Luvalla sanoen, olin siellä tyhjänpanttina, mutta vapaaksi saan ainakin ne tunnit!
        Ihastelin kirkkopihan sankarihautausmaan näköä, kun meidän laittamat kukat kukoistivat siellä auringossa. Oli se komean näköinen rivi ja kuitenkin niin kamala. Kun laiteltiin kukkia, lueskelin välillä kaatuneitten hautakivistä syntymä ja kuolinaikoja. Kaksikymppisiä melkein kaikki... Elämä niin alussa kun olla ja voi.
        Kunnioitusta herättävää kaikki se, mikä niihin kiviin sisältyy.

Tälle päivälle jäi sitten nurmenleikkuu, vaikka alunperin olin varannut tämän päivän laiskottelulle. Eilisen työkeikka sotki vähän suunnitelmia, joten nurmi jäi tämän päivän hommaksi. Heräilin ihan ajoissa ja olin jo kymmenen jälkeen leikkurin selässä. Ajattelin, että ehdin ainakin iltapäivästä ottaa vähän laatuaikaa ja nautiskella sunnuntaista, kunhan nyt leikkaan hyvissä ajoin nurmen.
       Kahden maissa kuitenkin pääsin vasta leikkurin selästä nappaamaan vähän laatuaikaa lehtien parissa. Luin Sport-lehden ja Kodin Kuvalehden-lämpimässä auringon paisteessa ja nautiskelin toimettomuudesta.
        Niin ja ihastelin nurmea ♥

Nurmi kasvaa nyt sitä vauhtia että saa leikata kaksi kertaa viikossa! Varmaan saisi leikata kolme, jos vain ehtisi. Ja huomio, en edes lainnoita meidän nurmea mitenkään! En ole ikinä lannoittanut, ja hyvin kasvaa!
      Katselin vähän kukkapenkkejä siinä samalla. Pitäisi kitkeä nuo harvat vuohenputket pois, heittää vähän lantaa ja kastella. Ovat nimittäin aika komean näköisiä puskia jo nyt! Varmaan kohta pitäisi laittaa samalla myös tuet niin eivät kaatuisi sitten kun korkeammaksi kasvavat.
      Kyllä on ihanaa, kun on kesä, lämmin ja huoleton olo ♥
      Ja perunamaa tehty.
      Laiteltiin perunat maahan iltasella. Tänä vuonna perunamaassa on 6 riviä vanhaa Nicolan siementä, 5 riviä uutta Nicolaa ja 1 rivi Rosamundaa. Muu alue jäikin sitten minun suunnittelemaksi kasvimaaksi ♥
     Alun perin ohjeistus kävi isältä että max 10 riviä, mutta jotenkin se aina onnistuu, että puhutaan pari riviä ylimääräistä. Helpostihan ne rivit tulee, nosto on sitten toinen juttu....

Iltasella lähdin käymään vielä lenkillä ja vaikka ei nyt mikään surkea lenkki ollut, niin ei kyllä ollut mikään erinomainenkaan. Voi olla, että oli vähän nestevajauksenkin syytä semmoinen vähän löysä olo tai sitten ei vaan ollut ihan samalla tavalla powereita kuin joskus. En tiedä. Ihan mukavaa oli kuitenkin vähän jalkojaan liikutella. Ihana laji ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
466. juoksupäivä (170 vkoa täynnä)
- 2879.9. km
- 5km suopohjien tie (29 min)
- vähän löysät jalat, ei mitenkään väsähtäneet, mutta ei mitkään vauhdikkaatkaan
- hengitys vähän puuskutti
- askellus toimi hyvin ja jalat eivät kipeytyneet
- kohtuullinen pito lantiossa ja keskivartalossa (taas pitäis kiristää näitä lihaskuntoharjoittelupäiviä aikatauluun...)
- ryhti kesti ja kädet olivat paremmin mukana
- +23, aurinkoinen, lämmin, vähän tuulinen ilta
- mukava juoksu

Tasapainoa ja talkoita.

"Kolumbian pohjoisosassa, Sierra Nevadan vuoristossa asustaa intiaanikansa, kogit. He sanovat: "Jos maasta ottaa jotakin, sille täytyy myös antaa jotakin takaisin." Vain siten säilyy tasapaino. Kaikki on lainaa ja vastavuoroisuutta, kaikki elollinen yhteydessä keskenään."

(Tari Haahtela, Saatesanat kirjassa Terveysmetsä, Marko Leppänen ja Adele Pajunen)

**************

Selasin Terveysmetsä-kirjaa eilen ennen nukkumaan menoa. Minulla on vielä Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino-kirja kesken, joten piti vielä vain selailla kirjaa enkä päässyt vielä lukemaan. Tuo saatesanojen ensimmäiset lauseet kuitenkin jäivät pyörimään päähän.

      Kaikki elollinen yhteydessä keskenään.  

      Miten kaunis ja samalla todella vaikea asia. Nykyajan ihminen on niin eristäytynyt siitä kaikesta hyvästä, mitä metsä ja luonto tarjoavat mielelle ja sielulle - niin ja tietysti fyysiselle hyvinvoinnille. Onneksi meissä on jotain, mihin teknologialla ei ole minkäänlaista pääsyä, nimittäin geenit ja menneisyyden muistot niissä. 

        Ehkä olemme itse unohtaneet sen mistä olemme lähtöisin ja luulemme, että meidät on luotu toimistopöydän ääreen tai tuijottamaan muutaman tuuman näyttöä pakonomaisesti, mutta menneisyys ei jätä meitä. Meissä asuu sisällä se osa, joka kaipaa luontoon, metsän huminaan, veden ääreen. Veri vetää rauhoittumaan, vaikka emme edes sitä tajua. Voimme hyvin kun luonto on läsnä, käsinkosketeltavana ja liki.

        Se on vaistonvaraista eikä sitä lannista vuosituhannet ja teknologinen maailma. 

        Ja olen siitä äärettömän kiitollinen.
        Tämä pohdinta oikeastaan tuli mieleen siitä, että tänään oli taas läheisellä virkistysalueellamme talkoot rannan siivouksen merkeissä. Siis samalla rannalla, missä viime kesänäkin talkoita pidettiin, ja samalla rannalla, jonka syliin olen aikojen saatossa vienyt iloni ja suruni.
          Tänään annoin jotain taas takaisin niille rannoille ja metsille, joilta olen niin valtavasti voimaa saanut ♥

 

Talkooiltaa sotki vähän kylmä ja kolea sade, joka alkoi kun olimme korjaamassa haravoinnin tuotoksia. Makkaratkin paistettiin kamalassa sateessa ja talkoolaiset liukenivat paikalta aika nopeasti, kun makkarat oli syöty.
      Minulla oli rankan työviikon jälkeen vähän sellainen fiilis, että halusin olla ja touhuta yksikseni. Onneksi talkooväkeä ei ollut kuin kourallinen, joten isolle rannalle mahtui touhuamaan yksinkin, jos niin halusi.
       En ollut ihan varma, kun töistä tulin, riittääkö powerit talkooiltaan, mutta kun kipristyin hetkeksi kerälle ja suljin silmäni muutamaksi kymmeneksi minuutiksi, jaksoin nousta ja pukea päälle vähän lämmintä ja lähteä talkoisiin. Hyvä olo siitä kuitenkin tuli, pyytettömästä työstä.
       Työpäivä oli perjantaimainen. Tehtiin siistiksi käytävät ja taukotilat, ja autettiin Akia vähän haudankaivuussa painavien laitojen kanssa. Hauta tuli tällä kertaa semmoiseen kohtaan, johon olin aikoinani kaivanut Akin opastuksessa haudan. Muistan kyseisen kaivuun vieläkin. Akin kanssa siitä tänään keskusteltiinkin ja mies kaivoi muistikirjastaan päivämäärän, milloin kaivoin ensimmäisen hautani: 24. lokakuuta 2008. Siis kohta kymmenen vuotta sitten!
       Olin silloin todella epävarma sekä itsestäni että ammatillisesti. Oli ollut vähän huonoja kokemuksia ja nujertamista ensimmäisistä työpaikoista eikä muutenkaan sen ikäisenä nyt katso ihan kamalan realistisesti itseään tai taitojaan.
       Aki teki minusta kuitenkin sen, johon nykyinen minäni on rakennettu. Hiljaisella, sitkeällä ja hyväntahtoisella välittämisellä, opastuksella ja huolehtimisella se sai minuun juurrutettua sellaisen pohjan itsensä arvostamiselle, itsevarmuudelle ja itseensä uskomiselle, että kaikki tämä, mitä olen rakentanut itsestäni kymmenessä vuodessa, on rakennettu sen lujan perustuksen päälle. Joskus pitäisi sanoa Akille se...
       Nauratti, kun sanoin Akille, että ihme ettei hän ollut suuttunut minun kaivuuyrityksiini (kun kerran piti tulla kahtena päivänä kaivamaan, kun ensimmäinen päivä loppui kesken, kun minulla kesti homma niin kauan...) niin Aki vilkaisi minua kulmiensa alta ja virnisti niin, että silmiin ilmestyivät veijarimaiset rypyt ja tokaisi: "Ei ollut varaa suuttua.."
        Mutta edelleen se siinä meidän välillä on, semmoinen yhteisymmärrys ja monen talvipäivän yhteiset ponnistelut ja onnistumiset ja riemut siitä, että oppi kääntämään kauhaa oikein...
        Uskon, että ihmiset tulevat elämään silloin kun niitä eniten tarvitsee. Jotkut vain käväisevät, jotkut jäävät ainiaaksi, mutta jokaisella on oma merkityksensä ja asemansa elämässä. Onneksi minun elämässäni on riittänyt hyviä tyyppejä ♥

Juoksulenkillä piti pysähtyä ottamaan kuvia rentukoista. Seisahduin ehkä minuutiksi, mutta kahdessa sadasosasekunnissa oli kimpussa miljoona itikkaa, jotka himoitsivat minun vertani...

Talkoiden jälkeen vetäisin shortsit ja topin päälle ja lähdin juoksemaan. Väärä valinta. Keli oli viilentynyt sen verran, että tuli kintuille ja käsivarsille kylmä eivätkä oikein lämmenneet vaikka miten olisi juossut. Satoikin ihan kaatamalla, joten kostea iho ja kylmä ilma eivät olleet mikään hyvä yhdistelmä, mutta kuuma suihku maistui sitten sitäkin paremmalta...
        Iltasella naurettiin Miehenmurrikan kanssa jo ihan vaan väsymyksestä. Miehenmurrikka on siitä ihana tapaus, että löytää asioista aina sen humoristisen puolen ja saa minut nauramaan, vaikka minkälaisella paatoksella olisin ensin asiasta puhunut. Se on sen saanut aikaan aina! Siihen kai minä Murrikassa ihastuinkin alunperin, kohta 14 vuotta sitten. Siihen, että se sai naurua survottua sinnekin, missä sille ei muka löytynyt tilaa ja se sai sellaisenkin ihmisen nauramaan, jonka naurulihakset ovat surkastuneet käyttämättöminä.
         Ja semmoinen mies on sitten oma ♥
         Jes!

Iltasella sumu saapui pelloille. Kosteutta ilmassa vihdoin ja ilma viileämpi. Tuntuu kyllä ihan hyvältä sekin - varsinkin kun tietää, että lämpö palaa ainakin jonkinmoisena ensi viikolla ♥
       Nukahdan tänään onnellisena ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
465. juoksupäivä (170 vko)
- 2874.9 km
- 4.2km metsätie (20min)
- nopea pääntyhjennyslenkki kaatosateessa
- jalat jaksoivat hyvin, mutta matkakaan ei ollut kummoinen
- tuki hyvä lantiossa ja keskivartalossa
- käsien käyttö parempi
- askellus hyvä, mutta oikeaa jalkaa vähän treenattava, edelleen vähän turistina
- +10, ilma kylmä, kaatosateinen

Kesätukka ja kirjahyllyyn täytettä

Alkoi jo viikko väsyttämään tänään. Hennakin oli hiljaisempi kuin alkuviikosta ja myönsikin, että perjantaita kohden alkaa tassu painamaan. Ehkä tämä väsymys on vielä sitä tottumista työarkeen, mutta kyllä tämänviikkoinen helle on vienyt osaltaan puhtia pois.
       Tuli tänään oikein hyvä mieli kun kukitettiin sankarihautausmaa kauniiksi viikonloppua varten. Sodan kokeneen sukupolven hyväksi tekee töitä koko sydämestään! Nytkin hautausmaasta tuli kaunis ja jotenkin arvokkaan näköinen. Nappasin kuviakin Leenan puhelimella, kun omia ei saada/tarvitse pitää mukana, mutta en muistanut pyytää Leenaa lähettämään niitä minulle... Ensi viikolla sitten.
        Töissä saatiin kukkapesät tehtyä, vaikka välillä pompattiinkin sankaritöissä. Tähän mennessä hoitoon tulevat haudat ovat siis kukkia vailla. Hyvä homma!

Pikkusydän alkaa olemaan jo näin komea! ♥

Töiden jälkeen piti ajaa huristella kaupunkiin kampaajalle. Anna-kampaajani oli jo ihmetellytkin, että missä minä viivyn ja sanoi, kun maksoin, että tule nyt seuraavan kerran pikkaisen aikaisemmin.. Hiukset olivat kuin tarhapöllöllä, joten Annalla oli ihan tarpeeksi töitä, että sai hiukseni aisoihin.
         Nyt hiukset ovat lyhyet, sporttiset ja kesäiset ♥ Niissä on kesää, hiekkarantaa ja hellettä ♥
         Iltasella värjäilin vielä kulmat niin kokonaisuus oli valmis. Olen valmis helteiseen ja lämpimän aurinkoiseen kesään!
        Kävin uimassa, kun pääsin kotiin ja ehdin laittaa jotain suuhuni. Vesi oli kylmää, sellaista kuten keväällä normaalisti on! Teki kuitenkin ihan hyvää vähän viilentyä. Ilta muuten jäi todella lyhyeksi, kun kotona olin vasta puolen 7 maissa. Kävin saunassa ja rentouduin ♥
       Onneksi huomenna on jo perjantai...

Piipahdin tänään kirjakaupassa ja käteen tarttui kaksi kirjaa. Yllätys yllätys!
      Olen lukenut näistä pelkkiä hyviä kommentteja ja ajattelin laajentaa tietämystäni edelleen ruokavalion ja rentoutumisen saralta.
      Toinen kirjoista on Tunne nälkä - Patrik Borg. Kirja on oiva opus ravitsemuksen merkitykseen ja sen vaikutuksiin elämään. Kehuttu kovasti monella ravintoammattilaisten sivuilla ja muidenkin lukijoiden parissa. Odotan siis innolla, mitä itse saan kirjasta irti.

Toinen on Terveys metsä - tunnista ja koe elvyttävä luonto (Marko Leppänen, Adele Pajunen). Olen aina tiennyt luonnon voiman rentoutumisen, palautumisen ja stressiä laskevana elementtinä. Nyt onkin ihana lukea, mitä kaikkea uutta voin oppia luonnon antamasta energiasta.

Nyt ei sitten tarvitse muuta kuin järjestää aikaa lukemiselle ♥