Taimet ojennukseen

Meidän äiti oli huolissaan viime viikolla siitä, että kun ajan nurmikon niin pörriäisiltä häviää kaikki ruoka. Ei ole sitä pelkoa, että minun nurmenajoni tappaisi nuo tärkeät otukset maapallolta. Tänään juuri katsoin, että perjantain ruohonajon jälkeen voikukat ovat nostaneet aika urhoollisesti keltaisia päitään nurmen seasta. Ei niitä mikään ruohonajo tapa!

Tämän päivän olin varannut taimien koulimiseen. Olisi pitänyt tehdä jo viime viikolla, mutta oli kasvimaa ja vielä iltavuoro hieronnoissa niin ei oikein riittänyt vuorokaudessa tunnit. Tai joo, ehkä yöllä olisi voinut...

      Minulla on siis tänä vuonna itämässä isoa samettikukkaa ja sitten avomaakurkkua. Vaikka lajiketta on vähän niin taimia sai tänäänkin purkittaa ihan kiitettävästi. Miten se onkin, että ne lähtevät aina vähän kädestä nämä hommat? Geeneissä?

Ihmeen hyvälle taimelle ne olivat kuitenkin saaneet itsensä. Varsinkin sammarit olivat puskeneet pituutta kunnolla. Nyt laitoin ne tarkoituksella vähän lyhyemmiksi niin ei tulisi honteloita. Kasvimaalla on kurjaa jos pitää ruvetä niitä tukemaan...

       Joskus mietin, että onko tässä esikasvatus-hässäkässä mitään järkeä, mutta sitten kun katsoo vanhoja kuvia, missä kukkia on isoina ryppäinä kasvimaalla niin tajuaa, että on siinä jotain järkeä! Tekemisen ja katsomisen ilo ainakin! ♥

Eilen nauratti, kun minun pihallani pomppiva pupu otti elämänsä rennosti. Alan epäillä, että se ei edes tiedä olevansa saaliseläin! Se makasi huolta vailla nurmella pitkin pituuttaa ja nautti olostaan ♥ Olisi tehnyt mieli köllähtää siihen sen viereen...

Tämä viikonloppu on ollut kaikin puolin todella hyvä. Olen ollut iloinen ja touhukas ja onnellinen ♥ En tiedä onko se johtunut aurinkoisista keleistä, lämmöstä, töistä, joita olen saanut tehdyksi vai ihan vaan siitä, että rankan viikon jälkeen oli muutama vapaa?! Niin tai näin, tämä tuntuu vaihteeksi todella hyvältä.

         Ja hei!

         Järvi on lämmennyt sen verran, että tänäänkin ihan vaan uiskentelin uimisen ilosta ♥ Ainut mikä uimisessa vähän takaraivoa kiristää on se, että minun olisi jossain vaiheessa pitänyt saada ranta siivottua siitä kaislanmuhjusta. En ole vielä kertaakaan tänä kesänä sitä saanut aikaiseksi... Tämä on ollut todellakin todella omituinen kevät!

        Nyt olisi aika mennä laittamaan tämä viikko purkkiin ja ottaa vastaan seuraava viikko. Jokohan se toisi meille kunnon kesähelteet?!

Kasvimaa unelmia ♥

Tällä viikolla minulla oli iltavuoro hieronnoissa eli menin kouluun yhdeksi, pari tuntia teoriaa ja neljältä alkoivat sitten asiakashieronnat ja kestivät aina kahdeksaan asti. Ei siinä olisi ehtinyt kotona mitään, jollen olisi herännyt hyvissä ajoin ja tehnyt yhtä työpäivää ensin kotona ja sitten mennyt koululle.

       Jotenkin suututti, vaikka aamut olivat ihania kun lintujen konsertto oli koko ajan korvissa ja muutenkin maailma hiljainen ja tyyni. En tajua miksi meidän pitää tehdä iltaan niin pitkään, ihan kuin oltaisiin siellä vain jotain orjia, jotka keräävät firmalle rahaa! Ja vielä maksetaan siitäkin!

         Noh, kun asialle ei voi mitään niin pitänee vain toimia näissä puitteissa niin hyvin kuin pystyy.

         Heräsin siis koko viikon varhain, että ehdin kasvimaalle. Se oli nimittäin to do-listani kärkipäässä tällä viikolla ja eilen sain viimeiset rivit porkkanaa kylvettyä. En ole vielä saanut kuvatuksi koko komeutta, mutta tässä nyt tulee edes aavistus siitä mitä kasvimaalla tänä vuonna on.

Kurkkua minulla on taimettumassakin, joten siemenestä laitoin vain kaksi riviä tähän alkuun. Saa sitten nähdä tuleeko taimista sen nopeampaa kurkkuja... Sitten laitoin porkkanaa ja tänä vuonna kokeilin pari riviä nauhaporkkanaa. Katsotaan auttaako se yhtään harventamisen kanssa. Muutoin sitä tuli kuusi riviä. Sinne väliin tuikkaan sitten samettiruusuja, kunhan saan ne sellaisiksi, että ne ulkona pärjäävät.

     Herneen laitoin viimeiseen palstaan punajuuren, persiljan ja tillin kera. Punajuuri ja persiljakin olivat tänä vuonna nauhakylvöksiä - tosin ihan vahingossa, sillä en kyllä yhtään tajunnut kun raastoin niitä kaupan hyllyltä, että ne sellaisia olivat! Katsotaan nyt millä tavalla ne itävät - jos itävät!

       Sipulia laitoin nelisen riviä. Ne on niin mukavia laittaa, helppo hoitaa ja ainakin viime vuonna niistä tuli vielä hyvä sato ♥

           Kukkia tuli viimeisiin lokosiin.

          Siinä kun kyykin ja laittelin kädet mullassa siemeniä, mietin, että tämä on oikeasti minulle terapiaa ja mielenrauhoittamista parhaimmillaan. Kasvimaasta tuleekin varmasti minulle tämän kesän terapiapaikka ♥ Siellä aion tyhjentää kaikki turhautumat ja saada akkuihin virtaa ihan uudella tavalla. Ainakin tämä alku toimi minulle juuri sellaisena.

           Senkin huomasin, että kun aamulla puuhasteli mieleisen asian kimpussa, niin koulussa ei oikein ollut läsnä muutoin kuin fyysisesti. Jäin vähän roikkumaan niihin ajatuksiin ja mietteisiin, mitä kotona oli ollut mielessä. Onneksi asiakashieronnoissa ei välttämättä tarvitse ihan kamalasti ollakaan läsnä, jos sattuu vielä hiljainen asiakas. Ei tarvitse muuta kuin hieroa. (Älkää kertoko asiakkaille...)

Eniten ärsytti se, että homma piti aina jättää kesken että ehti suihkuun ja syömään ennen kouluun lähtöä. Muina vuosina olen saanut ahertaa kasvimaan valmiiksi kerralla ja sillä hyvä. Nyt se kesti ja kesti. Melkein koko viikon! Porkkanan kohta piti vielä kääntää oikein hangolla ja lapiolla ympäri, sillä maa oli niin kovaa siitä kohtaa etteivät porkkana olisi jaksaneet pureutua maahan yhtään!

        Nautin kuitenkin hommasta ihan täysillä! ♥

       Haettiin viime sunnuntaina Miehenmurrikan kanssa vesivaunulla vettä kasvimaan laitaan, joten kasteluvedestä ei ole ollut pulaa, vaikkei sitä taivaasta ole tullutkaan. Naapurin viljelijät ovat sitä vähän kaipailleet, mutta minulle ei ole niin väliksi. Pidän näistä lämpimistä poutapäivistäkin... Sitä paitsi naapurin isännän vilja itää jo. Hentoinen vihreä peittää koko peltoa ♥ Ihana!

Nyt ei sitten tarvitsisi muuta kuin odottaa kitkemistä ja harventamista. Aion kyllä kitkeä säännöllisesti, niin ei olisi sitten joku viikko ihan kamalaa urakkaa senkään puoleen. Katsotaan nyt miten tämä suunnitelma onnistuu näiden hierontapäivien aikaan.

       Onneksi ensi viikko on aamuvuoro, joten jää edes jotain aikaa loppupäivästä.

     Peruna laitettiin 24. päivä maahan ja tällä kertaa se pysyi rajatussa määrässä. Olin mitoittanut perunamaan tiettyyn alueeseen ja 14 riviä oli tavoitteena. Aika hyvin se sitten menikin juuri niin. Vähän jäi vielä toisesta reunasta tilaakin. Tänä vuonna ostettiin uutta Nicolan siementä, joten nyt pitäisi tulla hyvää perunaa ainakin kuudesta rivistä. Kuusi muuta riviä on vanhaa Nicolaa ja kaksi ensimmäistä ovat Mozartia, punaista perunaa.

Nyt vaan odottelen, että tulisi sitä kitkemistä ja harventamista ja haraamista ♥

Kalajuttuja

Ollaan aloitettu kalastuskausi.

     Minäkin olen jopa päässyt virvelöinnin makuun kun toissa viikolla käytiin Miehenmurrikan kanssa ensimmäisiä kertoja kalaa narraamassa lähirannassa. Ensin tuntui siltä, että kala narrasi meitä eikä me sitä, mutta toisena iltana Miehenmurrikka sai komean ahvenen. Se jäi kuitenkin sinä kertana yhdeksi ja ainoaksi, mutta kotiin päästyämme laitettiin savustin lämpenemään ja syötiin iltapalaksi savuahventa. En edes muista milloin olisin viimeksi ahventa syönyt - saati savustettua -  mutta hyvää oli!

Olen todella iloinen, että Miehenmurrikka on löytänyt kalastuksesta sellaisen keinon, millä se rentoutuu. Olen ollut jo pidemmän aikaa huolissani siitä, ettei hän oikein saa työhommia ulos systeemistään ja velloo niitä sisuksissaan ylen määrin.

        Nyt olen huomannut, että kun kalastetaan, mies on rento, hiljainen ja reissun jälkeen rentoutunut ja rauhallinen. Kyllä minäkin kalastuksen meditoivasta puolesta tykkään, mutta eniten kuitenkin pidän siitä, että se rentouttaa Miehenmurrikan mieltä!

Muutamana iltana on ollut kamera mukana kalareissuilla, mutta olisi pitänyt olla joka kerta! Mielettömiä kesäiltoja on pidellyt jo pidemmän aikaa ja vaikka kalareissujen aikaan olikin vähän kylmempää kuin nyt niin maisemat ovat olleet huikaisevia. Voi kun ne näyttäisivät kameran linssin läpi edes puoliksi niin hyviltä kuin luonnossa!

Käytiin samaisen viikon puolivälissä, vähän ennen helatorstaita iltakalassa ja pienen nykimisen jälkeen minun virvelini taipui melkein kaksi kerroin. Tuloksena oli 58cm pitkä hauki! Elämäni ensimmäinen iso kala! Heti saamisen jälkeen mietin, että, joo-o, mitähän tästäkin osaa tehdä. Minulla on nimittäin hauesta vain huonoja kokemuksia. Kaksihaaraiset piikit kurkussa jumissa tai sitten niin tokuttoman työlästä putsattavaa ettei jaksa!

      Kotiin se oli kuitenkin tuotava.

      Mietitään sitä sitten, mitä siitä tekee...

      Loppujen lopuksi tein siitä haukipullia ja niitäkin elämäni ensimmäistä kertaa! Tuli ihan hyviä. Ehkä harjoitus tekee tässä asiassa mestarin, sillä rakenne oli piikkien puoleen nolla, mutta muutoin olisi saanut olla ehkä purutuntumaa vähän enemmän. Ainakin nyt tiedän, mitä hauesta voi tehdä, jos sellainen vielä virveliin juuttuu.

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Beth O'Leary

KIMPPAKÄMPPÄ

Wsoy

Tiffy on kustannustoimittaja, joka onnettoman rakkauden jälkeen on vailla asuntoa. Leon on yöhoitaja, jolla puolestaan on tarvetta ylimääräiselle rahalle. Tiffy rohkaistuu kokeilemaan hullua suunnitelmaa saada halpa asunto ja he päättävät Leonin kanssa jakaa saman sängyn: Leon nukkuu siinä päivisin, Tiffy öisin eikä heidän edes tarvitse nähdä toisiaan.

Kuitenkin pian huoneistoon ilmestyy Post-it lappuja tiskeistä, ylijääneistä ruokajämistä ja sitten ihan vain lämpimiä viestejä päivien iloksi.

Voiko ihmiseen rakastua post-it lappujen perusteella?

Aivan ihana idea kirjassa! 

       Siis olen ollut heikkoina ns. epätavallisiin romanttisiin tarinoihin, missä päähenkilöiden kohtaaminen ja rakastuminen ei ole ihan sitä perustavaraa. Kirjan alku onkin minusta kirjan parasta antia, lappujen arkiset asiat muuttuvat vähitellen lämpimiksi viesteiksi ei vain kahden kämppiksen välillä ja vaan kahden ihmisen välillä, jotka tuntevat toisensa todella hyvin sellaisiksi ihmisiksi, jotka eivät ole koskaan tavanneet. 

        Ideasta olisi saanut kehiteltyä pidemmänkin jutun, mutta jossain vaiheessa sitten tapahtui se välttämätön eli tapaaminen. Sen jälkeen kirja menikin sitten enemmän tavanomaisen romanttisen kirjan kaavan mukaisesti.

        Kirja kuitenkin teki sen, minkä hyvä kirja tekee: laittoi ajattelemaan, toi hymyn huulille ja hyvän mielen. Kirja kertoo paljon myös siitä, että ihmisen voi tuntea niin monella tavalla. Ja ainakin tämmöiselle lukijalle, jolle kirjoittaminen on se omin tapa itseään ilmaista, kirja teki hyvää.

        Suosittelen kirjaa kesäiseen riippumattoon laiskojen hetkien iloksi ♥

Itämistä ja kasvimaan käytäviä

Heräsin linnun lauluun, vaikka ikkuna on ollut öisin visusti kiinni, sillä lämpötila on laskenut aika lailla alakantimiin öisin. Aamuisin vain linnut laulavat niin kovin pihapuissa, että se tulee kolmikertaisen ikkunan läpi ja tunkeutuu vielä aamun uneen ♥ Ihanaa kun tulee kesä!
       Tänään mietin, kun otin valokuvia taas (olen jälleen hirmu innostunut!) että ihanaa kun kesä tulee valokuvauksenkin kanssa, sillä luonnonvalo tekee kuvista ihania!
        Vaikka olin nukkunut hyvin, tänään oli taas se väsynyt ja nuupahtanut päivä, joka minulla joka kuukausi tulee jossakin vaiheessa. Loputon väsymys ja uupumus ja uni tulee heti kun sille antaa luvan. Se päivä oli tänään ja silti menin ja tein enemmän kuin ehkä olin miettinytkään!

 Olen ollut todella myöhässä näiden kylvösten kanssa ja tänään vihdoin sain kasvimaan ensimmäiset poloiset itämään: avomaakurkku ja suuren suuri samettikukka, jotka aion tunkea kasvimaalle porkkanoiden ja sipulien sekaan ♥ Näyttää niin vähäiseltä määrältä, mutta kunhan itävät ja taimettuvat, niin koulimisen jälkeen sitä sitten riittää... ruukkua.
       Lannoitin myös perunamaan ja kasvimaan, mylläytin äeksellä vielä kerran ja kokeilin sitten tämän kesän uusinta kokeiluani: käytävämuovia. Jos se vähän estäisi rikkaruohoja kasvamasta ainakaan käytävien kohdalta.

Jotenkin mietitytti vain, että onkohan tuo nyt sitten kovinkaan suuri apu, sillä nuo käytävien kohdat ovat vain murto osa koko kasvimaasta... Että onko se sitten kitkemisen kannalta mikään HELPOTUS?! Kunhan nyt taas kokeilen. Eihän kaikesta tarvitse niin paljon myötyä ollakaan... vai mitä?
      Tänään on ollut todella kummallinen ilma. Aamusta näytti niin aurinkoiselta, mutta kun ehdin uunin lämmityksen jälkeen uloa, meno muuttui koleaksi. Välillä aurinko meni pilveen ja taivaanrantaan kerääntyi pilviä. Välillä se yritti sataa ja välillä taas paistoi aurinko. Iltaa kohden ilma meni jälleen niin kylmäksi että taisi äsken näyttää +2 kun lopetin elokuvan katselun.
       Katsoin loppuun minun monen illan elokuvani, Saanko esitellä: Joe Black. Oli taas semmonen fiilis, että romanttinen hömppä upposi kuin sulaan voihin! ♥ Ja muutenkin, elokuva on aika ajatuksia herättävä, vaikka meneekin hömppä-genreen puolelle. Eikä se hömppä aina tarkoita sitä, että elokuva olisi pelkkää hötöistä ja sanomatonta - pikemminkin päinvastoin.
       Kävin iltauinnilla.
       Vesi ei ole kamalasti päässyt lämpenemään, kun on ollut tämmöisiä öitä, että hyvä jos plussalla on lämpömittari kestänyt. Ihanaa on kuitenkin uida taas jäävapaassa järvessä ♥ Toisinaan kyllä kaipaan sitä hyistä tunnetta kun meni jäiden sekaan uimaan... ja sitten toisaalta ikävöin jo niitä päiviä, kun lämpötila on +30 ja hiekka polttaa varpaita ja pääsee hetkeksi pulahtamaan kesäiseen järveen.
       Tule jo kesä!

Enni Mustonen: Pukija

Enni Mustonen

PUKIJA

Otava

Syrjästäkatsojan tarina jatkuu. Viena Aaltonen, Ida Erikssonin tyttärentytär, palaa Englannista takaisin Suomeen kun au pair-vuosi päättyy. Kotona odottaa kuitenkin tuntematon tulevaisuus. 

Viena saa pukijan paikan Suomen Filmiteollisuuden studiolle ja huomaa löytäneensä ammatin, joka tuo iloa ja itsenäisyyttä. 

Ei tarvita kuin vähän onnea ja muutama kohtaaminen, niin Viena on matkalla Armi Kuuselan kanssa Amerikkaan. Miss Universum-kisamatka muuttaa myös Vienan elämän suunnan.

Enni Mustonen kuljettaa tarinaa sodanjälkeisessä Suomessa ja maailmassa. Kirja kertoo täysin puvustuksen, elokuvien ja muodin maailmasta, joka minulle tietysti on hyvin tuntematon ala. Vaikka en täysin pysty samaistumaankaan Vienan intohimoon pukujen kanssa, pystyn kyllä samaistumaan siihen juurettomuuteen, jota hän tuntee, kun elämä pyörii paikoillaan samoissa urissa.

     Mustosen suurin lahjakkuus on ajankuvan kirjoittaminen eläväksi kuvaksi, jonka lukija pystyy näkemään silmissään kirjaa lukiessaan. Nautin niin paljon, että kirjan mukana pääsin Suomi-elokuvien maailmaan, matkalle Armi Kuuselan kanssa ja lopuksi vielä Universal-studion takahuoneeseen. Tässä minusta juurikin pienoiskoossa se, mitä kirjan lukeminen antaa: aikamatkan menneeseen.

      Kirjan luvut ovat pitkiä ja kun tykkään lukea etenkin iltaisin, harmitti toisinaan jättää luku kesken, kun uni painoi päälle. Kirjassa on 522 sivua ja 8 lukua, joten keskimääräinen sivumäärä yhdelle luvulle on noin 60 sivua. En ole nopea lukija, joten aina en ehtinyt lukea lukua loppuun ennen unta. 

      Pukija on sarjan kahdeksas kirja ja olen aina rakastanut kirja-sarjoja sen takia, että henkilöt saavat ikään kuin pidemmän elämän. Viena on kolmatta polvea, jonka vaiheista kerrotaan, ja ehkä juuri sen vuoksi kirja on niin kiva lukea, kun tietää päähenkilönsä menneisyydestä, edellisistä sukupolvista ja paljon. Yleensä kirjaa lukiessa ei tiedä näin paljon päähenkilön suvun vaiheista, kuin mitä kirja-sarjojen henkilöistä tietää.

      Toinen "harmittava" asia oli kirjan paperi, joka oli todella ohutta. Välillä pelotti, että sivu repeää kun kääntää sivua. Rakastan kirja-kirjaa enkä ihan heti ole vaihtamassa paperista kirjaa e-kirjaksi, mutta kirjan paperi oli todella, todella ohutta joka välillä teki lukemisen vähän hankalaksi

    

HUOM!

Enni Mustonen pitää Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook sivua, 

jossa hän kertoo kirjan taustaa enemmän.

Eristysmuuri tontin rajalle?

Kun puhutaan eristysarjesta, niin meidän naapurin eristämistoimet vetävät kyllä pisimmän korren. Vilkuiltiin jo perjantaina vähän epäilevästi naapurin pellolle, että mitä ihmettä iso kaivuri oikein kaivaa keskellä peltoa. Mitä myöhemmäksi päivä meni niin huomattiin, että kiviähän siellä kaivetaan.

       Naapurit tai pikemminkin naapurin tytär miehineen, jotka vuokraavat peltoa isältään , päättivät kunnostaa kivikkoisen laitumen pelloksi. Pellosta tulisi yhtenäinen ja helpompi kylvettävä. Kaikki kivet kuitenkin piti kaivaa ylös ja mihin muuallekaan ne olisivat ne kivet laittaneet kuin pellon reunaan kiviaidaksi. Meidän ja heidän tonttinsa rajalle...

Olen aina pitänyt kivikoista. Suorastaan haalinut kiviä pihamaalle kukkapenkkien reunoihin ja ties mihin, mutta... Tämä kiviaita jakoi vähän ajatuksia. Toisaalta pellosta pelmahteli esille siirtolohkareen kokoisia kivenmurikoita jotka olisivat olleet yksittäisinä todella komeita yksityiskohtia, mutta sitten kun kiviä on tuollainen muuri... Hmmm. En oikein tiedä...

Tuntuu kuin tuosta takapihan nurmialueesta olisi tullut äkkiä sola tai jonkinmoinen kujanne eikä enää semmoinen aavalle pellolle aukeneva alue. En oikein tiedä miksi suhtaudun näihin kiviin nyt näin nahkeasti. Pitäisi vaan nähdä asia mahdollisuutena eikä esteenä.

     Eilen ajattelin, että kun en mahda kiville mitään niin ainakin voin tehdä oman puoleni kauniiksi ja hyvännäköiseksi. Trimmailin heinät kivien juuresta pois, sillä kuivuneet heinät olivat varsin vastenmielisiä tämmöisen puutarhurin silmään, jonka mielestä talon reunat, kivikon reunat ja reunat ylipäänsä pitää olla siistejä.

Vai voitteko sanoa, ettei kuvissa ole mitään eroa?

      Vielä pitää vähän odottaa, että heinä vähän kasvaa niin sitten ajan trimmerillä vielä uudelleen, sillä nyt siinä oli niin paljon kuivaa ja kuollutta heinää, ettei ihan maahan asti saanut ajetuksi. Ja kun aloitin homman aurinko paistoi ja oli +15 astetta, ja kun sain viimeisenkin kasan kerättyä niin taivas heitti eilen räntää ja mittarin lukemat valahtivat melkein nollaan...

      Tulipa kuitenkin aloitettua ja tuli nyt ainakin vähän siistimpi.

Tänään sitten huolsin ajettavan ruohonleikkurin ja rasvailin ja vaihdoin öljyt ja puhdistin suodattimet. Päätin vähän ajella, että uudet öljyt menisivät taas moottoriin. Noh, se vähäinen ajelu venähti pariin tuntiin kun innostuin. Olin tehnyt aamusta KOLME (!!!) lihastenttiä, joten olin kyllä ansainnut ruohonleikkuun siihen päälle. Voi kun olikin taas hauskaa! ♥

       Tiedän että jossain vaiheessa kesää se ei sitten ole niin hauskaa kun ruoho kasvaa päivässä sen minkä poikki saa ajettua! Nyt se kuitenkin sitä oli ja täytti sieluni ja sydämeni ilolla ja rauhalla. Nurmi oli vihreä, tasainen ja kaunis ♥

Torstaina jatkuisi jälleen koulu. Vähän ristiriitaisin tuumin lähden torstaina jälleen koulun penkille. Vähän epävarmaa taitaa olla itse toteutuskin, kun kuunteli sitä touhua ja niitä suunnitelmia... Noh, sen näkee sitten. En vain haluaisi olla välikätenä kenenkään sairastumisessa tai sairastua itse. Puhumattakaan sairastuttaa jokin ihminen niin pahasti, että hän menehtyisi... en selviäisi siitä ikinä!

     Tähän voisin nyt kirjoittaa erään ajatuksen, joka osui silmiin viikonlopun aikana ja sattui minulle kuin nappi silmään:

"Murehtiminen ei vie huomisen murheita, mutta se vie tämän päivän rauhan."

Niin hyvä ajatus ja niin osuva minulle, joka yleensä murehdin kaikki asiat kolmeen kertaan: ennen, murheen aikana ja sen jälkeen.

      Nyt päätin, että en murehdi liikaa tulevia tai menneitä. Murehdin vaan niitä jotka ovat sillä hetkellä siinä murheen aiheena.

        Lämmitin pitkästä aikaa ulkosaunan ja kävin uimassa. Olen nyt käynyt joka ilta uimassa. Pitäisi taas jossain vaiheessa mitata veden lämpötilaa, mutta kyllä se avannossa uiminen vähän auttaa siinä, että nämä kevätlämmöt vedessä tuntuvat oikeasti lämpöisimmiltä ♥

       Kunhan nyt vielä lämpenisi ilma niin täällä olisi tyytyväinen emäntä ♥

P.S. En ole saanut ainuttakaan siementä vielä esikasvatukseen... KÄÄK! Tuleekohan minulle kasvimaata ollenkaan!?! 

(Tulee sanoi sydän ja sielu, aion uskoa niitä ♥)

Kahden kalassa

Katsottiin Miehenmurrikan kanssa viime talvena Eränkävijät-sarjaa. Oikeastaan enemmänkin vähän kuin vahingossa kuin ihan tarkoituksella. Jäätiin vähän koukkuun. Miehenmurrikka vielä vähän enemmän, sillä oikeastaan niistä jaksoista lähtien, mies on puhunut kalastamisesta. Kevään korvalla sitten auton takakonttiin ilmestyi virveli ja muutama kuva... tai siis jigi, kuten ammattimiehet sanoisivat!
        Viime viikonloppuna oli oikeastaan ensimmäisiä sellaisia päiviä, että kehtasi mennä seisomaan rannalle vähän pidemmäksi aikaa ilman paleltumiskuoleman uhkaa, joten kerättiin virvelit ja kamerat ja eväät ja lähdettiin rantaan. Niin siis venettä meillä ei ole, harrastellaan rantakalastelua - ainakin vielä!
         Virvelin heitto sujui muutaman harjoitusheiton jälkeen kuin vanhalta tekijältä, mikä Miehenmurrikka tietysti onkin. Minäkin kokeilin muutaman kerran ja kyllä se kuvake minunkin heitoissani lähti lentoon, mutta ei tarttunut mihinkään...

Jo pienenä likkana, kun käytiin siskojen ja isän kanssa kalassa, minusta oli ihanaa se kiireettömyys ja hiljaisuus mikä veneessä vallitsi - paitsi silloin kun sattui olemaan oikea syöntikeli ja kalaa tuli enemmän kuin mitä isä ehti ottaa koukuista irti.
       Meillä ei kalan liikasyönti ollut ongelmana. Pikemminkin olisi voinut vähän ahkerammin käydä kiinni. Saaliiksi saatiin noin metrin mittainen ... oksa.
       Yritin miettiä asiaa positiivisin mielin. Oltiin melkein 4 tuntia ulkona ja nautittiin siitä, että pää tuulettui. Silti kyllä vähän jäi kaivelemaan kalattomuus. Isä sanoi, että pilattiin kalaonni ottamalla makkaraa mukaan, mutta en ole kuullut moista taikauskoisuutta... Onko se totta?

Laitettiin nimittäin illan päätteeksi rannassa tulet grilliin ja otettiin vähän makkaraa ja kahvia ja mehua. Tuli hyvä mieli, oli sitten taikauskoista tai ei!
       Ajattelin, että miten ihanaa on olla sellaisen ihmisen kanssa, joka jakaa samanlaisia arvoja ja kiinnostuksen kohteita kun minäkin. Tykätään istua eräilemässä, vaikka joku voisi sanoa, että meidän eräilystä on oikea eräily kaukana, mutta sanokoon! Tykätään muutenkin tehdä kaikenlaista yhdessä ja se on minusta todella hienoa ja upeaa, että harrastetaan myös yhdessä. Juoksen yksin, kirjoitan yksin, luen yksin, joten on ihan kivaa, että Miehenmurrikan kanssa on jotain samaa!

Käytiin vielä illan päätteeksi viskomassa vielä toisessakin rannassa, mutta ei tullut sieltäkään muuta kuin vähän vilu. Lämpöisen näköisestä kelistä huolimatta tuuli oli koko viikonlopun todella kylmä. Nyt on kyllä vähän ikävä sitä kevättä kun huhtikuussa pomppasi mittari +30 ♥ Siitä tykkäsin!
      Saunassa istui sitten perjantai-iltana kaksi varsin tyytyväistä eräilijää ja ajateltiin yhteen ääneen, että ehkä sitten huomenna tulee kalaa.
      Ei tullut.
      Eikä tullut sunnuntainakaan, kun käytiin ihan mato-ongella. Silloin kyllä tuulikin ihan hirmuisesti ja paettiin grillimakkaran ääreen vähän vähemmällä narraamisella.

 Ihanaa oli kuitenkin se, että huonosta tuurista huolimatta Miehenmurrikka ei antanut asian masentaa vaan katseli sunnuntai-iltana Youtubesta kalastusvideoita ja vinkkejä virvelin käyttöön ja virvelin kanssa suoritettaan mato-ongintaan ♥
     Minä oikeasti olin vain nauttinut siitä, että viikonloppu oli tuntunut ihanan pitkältä ja saatiin olla niin paljon yhdessä. En oikeasti enää sunnuntai-iltana välittänyt vaikka ei saatu kalaa edes näkösälle, saati että olisi maistanut meidän matoja tai jigejä.
     Se kai siinä pääasia onkin - kalastamisessa. Itsensä ja toisen löytämisestä ♥

Viinimarjapensaat ja kasvimaan alkumylläys

Viime viikon alussa (2.5) pääsin vihdoin viimein pihatöihin. Tai siis pääsin, kun otin ja menin. Koulun etäluennot kuuntelin kiltisti aamusta ja sitten ampaisin pihalle vaikka ehkä olisi vielä pitänyt vähän fiilailla tietoja lihastenttiä varten. Ulkoilma vaan vetää enemmän puoleensa.

Tällä kertaa oli viinimarjapensaiden hoito vuorossa. Olin jo edellisenä päivänä vähän leikellyt kuivia ja tukiin ulottumattomia oksia pois, mutta tänään sitten vähän kitkin ja lannoitin ja haravoin siistiksi. Vielä pitäisi saada ajettua olematon ruoho lyhyeksi niin se ei pääsisi ollenkaan niskan päälle astumaan tänä keväänä.
       Pensaista tuli hyvät, vaikka itse sanonkin. Jotenkin selkeät vaikka en tänä vuonna kamalasti oksia leikannutkaan. Ehkä myös kitkeminen teki siisti niiden alustoja, vaikka onhan niissä ollut katetta jo pari vuotta tekemässä rikkaruohojen elämän vähän vaikeammaksi.

Ja tiedättekö miten onnellinen olin ♥
     Sain olla ulkona ja sain tehdä sitä työtä, mitä osasin ja josta pidin - ei, jota rakastan! Moni kysyy minulta, että miten jaksan hoitaa näin valtavaa pihaa ja näin monia kukkapenkkejä ja muita hoitoa vaativia alueita. Syy on varsin yksinkertainen: rakastan puutarhatyötä ♥ Se tekee minusta minun.
      Toinen tämän päivän urakka oli sitten kasvimaan mylläytys.
       Hain äeksen ja mylläytin muutaman kerran pellon. Vähän piti nurmipaakkuja ottaa pois, etteivät tartu uudelleen kiinni ja mietin kuumeisesti, että miten ihmeessä saisin kasvimaan käytävät tehtyä niin ettei minun tarvitsi niitä ruohomattoja syksyllä katsoa?! Olen ajatellut katemuovia käytäville, mutta niistäkin olen kuullut hurjia tarinoita. En tiedä...

Iltasella sitten mylläytin pellon vielä uudelleen, kun ruohot oli korjattu ja pelto vähän kuivunut aamuisesta mylläytyksestä. Pitää vielä joku päivä vähän haravoida reunoja niin tulee siisti alue. Äestäminen ei ole minun paraatilajini. Enemmän on intoa kuin taitoa. Ehkä jos alue olisi vähän isompi niin olisi helpompi hallita konetta ja perässä tulevaa laitetta, mutta nyt ainakin tuntui, että niin "suuri" kuin tuo meidän alue onkin kasvimaalle ja perunamaalle, niin pieni se oli käännöksille.

Tänä kesänä aion kasvattaa kasvimaalla ainoastaan niitä kasveja, joita syön. Kaikki kokeilut on nyt poistettu ja nyt keskityn ainoastaan niihin lajeihin, joista on jotain hyötyä! Katsotaan nyt millaisen alueen minä kasvatuksilleni saan aikaiseksi.
       Ei muuten ole vielä mitään kasvamassa - ei edes avomaakurkkua! Kohta tulee kiire...
       Pihatyö ja maatyöpäivä teki tehtävänsä illalla, kun uinnin ja saunan jälkeen rojahdin Miehenmurrikan kainaloon niin tuntui oikeasti siltä, että elämä on aika kivaa ♥

Keväthuumaa kukkapenkeissä

Missasin toissapäivänä aivan mahtavan mahdollisuuden saada kuva taistelevista metsoista! Siis upeinta, mitä olisin voinut amatöörikuvaajana voinut kuvitella kuvaavani! Naapurin emäntä soitti illalla, että heidän pellollaan ärhentelee kaksi iso metsoa ja jos nyt menen niin saan hyvän kuvan niistä. Menin, mutta ne kai näkivät minut ja lähtivät pakosalle... Ja toistamiseenkin linnut tulivat vielä pellolle tappelemaan, mutta silloin en ehtinyt nähdä kuin pois lentävät otukset.
        Harmittaa ihan valtavasti!
        Olisi ollut nimittäin TODELLA komeaa nähdä, saati valokuvata niiden ärhentelyä. Sisko tosin varoitteli, että saattaisin joutua kolmenneksi pyöräksi, mutta olisin kyllä ollut sen verran kaukana, että tuskin minulla olisi ollut vaaraa...
        Niin, mutta nyt ei ollut edes mahdollisuutta vaaraan. Pöh!
        Viime viikonloppuna näin ja sain hyviä kuvia peuroista, jotka puolestaan ruokailivat toisen naapurin pellolle. Ne olivat kyllä varsin epäkohteliasta väkeä, sillä melkein koko kuvaussession aikana seisoivat takamukset minuun päin. Ei ollut epäselvää olivatko ne valkohäntäpeuroja vai eivät!

Minusta luontokuvissa on jotain niin mahtavaa. Toki haluaisin olla mahtava potreteissakin, missä ihmisestä otetaan todella upeita kuvia, mutta minusta eläimissä kuvaaja on oikeasti oman taitonsa äärellä. Eläintä ei voi komentaa. Se näyttää joko takamustaan tai parhaita puoliaan, tai sitten takamustaan joka on sen paras puoli! Ja minussa juuri siinä on valokuvaamisen ydin: valokuvaaja nappaa kohteestaan paremman kuvan kuin mitä kohde antaa. Muotokuvien poseeraukset ovat minusta siinä suhteessa tehtyjä kuvia. Ihmisiäkin pitäisi kuvata luonnollisisssa hetkissä, vähän kuin salaa. Ainakin minusta juuri ne kuvat, missä ihminen ei tiedä, että tulee kuvatuksi ovat kaikista parhaimpia.

Meidän irskiryhmään kuuluvat "vanhukset" eli äiti ja isä kävivät täällä maalla tänään haistelemassa vähän kesää. Varsinkin isää ei olisi enää saanut millään pois kun tekemistä löytyi niin kovin ja joka puolelta! Huvitti ja toisaalta säälittikin, että toinen on melkein vuoden, vähän ylikin ollut kuin liekaan laitettu eläin. Ei oikein mitään ole jaksanut tehdä ja sairastelu on vienyt viimeisetkin energiat, mutta nyt kun tauti on vähän helpottanut ja olo on vähän kohentunut, mieli olisi menossa ihan joka suuntaan! Kasvimaalle, traktorin huollon kimppuun ja mitä niitä nyt oli! Teki varmaan molemmille ihan hyvää päästä välillä hengähtämään tästä eristyksestä muihin nurkkiin ja kesä on kuitenkin sellainen aika, että tekemistä on enemmän sisällä kuin ulkona!
        Niin on minullakin.
         Nyt en toivoisi olevani opiskelija. Alkuviikko menee aina tiukasti koneen ääressä ja etätehtävien teossa. Sain viime viikolla ihan hartiat ja ranteet kipeiksi kun naputtelin ja kirjoittelin tehtäviä kokonaiset kolme päivää hyvin tiiviisti. Nyt loppuviikosta sitten pääsin taas omaan elementtiini eli puutarhatyöhön, pihahommiin!

Nyt on ollut taas viikkoja aika kuivaa. Vähäiset sateet ovat tulleet räntänä eivätkä kamalasti ole kastelleet maata, joten kukkapenkkien läpikäyminen on ollut aika iisiä. Rikkaruohot lähtevät rutikuivasta maasta todella hyvin! Vinkki vaan kukkapenkkien perkaajille että nyt on hyvä päästä isännäksi tai emännäksi rikkaruohojen ensimmäisen aallon kanssa.
      Tein keskiviikkona etupihan puolipyöreän penkin ja takapihan kivikko penkin siistiksi ja ihmeen hyvin olivat perennat lähteneet, vaikka talvi oli mitä oli. Pelkäsin että saivat talvesta tarpeekseen ja kuolivat, mutta näköjään ovat sitkeää laatua! Ihanasti punkasivat päitään jo mullan seasta. Kunhan nyt vaan jaksaisi tulla vettä ja lämpöä mukavassa suhteessa.

Tänään kun sain äidin ja isän kahvitetuksi ja he lähtivät (ainakin hetkeksi) kaupungin karanteeniin, tein muutaman kukkapenkin vielä siistiksi. Naureskelin jälleen sille ajatukselle jota mietin jokainen kevät: kuka näitä kukkapenkkejä tekee meidän pihalle? Näin monta?
       Ja eilen kun kävelin huvikseni tontin rajoja mietin kaikkea sitä, mitä AION keväällä ja kesällä tehdä pihamaalle. Kukaan ei kuitenkaan muistuttanut minua, että olen opiskelija ja opiskeluni ovat joko aamu-iltavuoroja tai sitten etäopiskeluja intensiivistä tahtia. Missä ajassa toteutan kaikki nämä mahtavat ja ihanat pihaideat? Yöllä? Ei sekään tietysti hassumpaa ole, kun illat alkavat olla valoisia ja tänään jopa lämpimiä! ♥ Ihan parasta!
      Huomasin vain tänäänkin, miten erilaiseksi minä tulen, kun pääsen maa töihin käsiksi. Olen kuin toinen ihminen. Vapaa ja ihana! ♥ Sitten kun ajattelen itseäni hieroja-opiskelijana tuntuu että olen kuin häkkikana, joka munii kun ei muuta voi! Älkää ymmärtäkö väärin, pidän hierojan työtä ja opiskelusta, en kai siihen olisi muuten ryhtynytkään, mutta sieluni on kyllä täyttä puutarhuria enkä mahda sillekään kyllä YHTÄÄN MITÄÄN! Täytyy vain hyväksyä, että minussa elää tämän jälkeen kaksi puolta, joissa molemmissa on huipputyypin piirteitä ♥

Minulla on vieläkin kirjoittamatta ne kirja-arvostelut luetuista kirjoistani. Koko ajan on ollut mielessä, en vain ole saanut aikaiseksi tehdä niitä. Huomenna voisin kirjoittaa, jos säätiedotukset pitävät paikkansa ja sataa vettä... Sain nimittäin luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo ja voi jestas mikä kirja! ♥ Tiedättekö sen tunteen, kun jokin asia vain loksahtaa omassa sisimmässään paikalleen ja hihkaisee riemusta tajutessaan, että se hyvä on ollut siellä koko ajan - piilossa? Tämän oivalluksen Maaret Kallio sai aikaan kirjallaan moneen, moneen kertaan! Jos aiot lukea yhden kirjan elämässäsi, niin voin lämpimästi ja vilpittömin sydämin suositella sitä Voimana toivo-kirjaa. ♥ Kirjoitan kyllä kunnon arvostelun... kunhan...
       Huomenna pitäisi mylläyttää kasvimaa ympäri, että pääsisi suunnittelemaan sitäkin! ♥ Tämä keväthuumaus on ihan mahtavan ihanaa!! Tänäänkin tuoksuin iltasella uinnin ja suihkun jälkeenkin pihatyöinnostukselta! ♥ Ominaistuoksuni näin keväisin.
        Nuuh!