Missasin toissapäivänä aivan mahtavan mahdollisuuden saada kuva taistelevista metsoista! Siis upeinta, mitä olisin voinut amatöörikuvaajana voinut kuvitella kuvaavani! Naapurin emäntä soitti illalla, että heidän pellollaan ärhentelee kaksi iso metsoa ja jos nyt menen niin saan hyvän kuvan niistä. Menin, mutta ne kai näkivät minut ja lähtivät pakosalle... Ja toistamiseenkin linnut tulivat vielä pellolle tappelemaan, mutta silloin en ehtinyt nähdä kuin pois lentävät otukset.
Harmittaa ihan valtavasti!
Olisi ollut nimittäin TODELLA komeaa nähdä, saati valokuvata niiden ärhentelyä. Sisko tosin varoitteli, että saattaisin joutua kolmenneksi pyöräksi, mutta olisin kyllä ollut sen verran kaukana, että tuskin minulla olisi ollut vaaraa...
Niin, mutta nyt ei ollut edes mahdollisuutta vaaraan. Pöh!
Viime viikonloppuna näin ja sain hyviä kuvia peuroista, jotka puolestaan ruokailivat toisen naapurin pellolle. Ne olivat kyllä varsin epäkohteliasta väkeä, sillä melkein koko kuvaussession aikana seisoivat takamukset minuun päin. Ei ollut epäselvää olivatko ne valkohäntäpeuroja vai eivät!
Minusta luontokuvissa on jotain niin mahtavaa. Toki haluaisin olla mahtava potreteissakin, missä ihmisestä otetaan todella upeita kuvia, mutta minusta eläimissä kuvaaja on oikeasti oman taitonsa äärellä. Eläintä ei voi komentaa. Se näyttää joko takamustaan tai parhaita puoliaan, tai sitten takamustaan joka on sen paras puoli! Ja minussa juuri siinä on valokuvaamisen ydin: valokuvaaja nappaa kohteestaan paremman kuvan kuin mitä kohde antaa. Muotokuvien poseeraukset ovat minusta siinä suhteessa tehtyjä kuvia. Ihmisiäkin pitäisi kuvata luonnollisisssa hetkissä, vähän kuin salaa. Ainakin minusta juuri ne kuvat, missä ihminen ei tiedä, että tulee kuvatuksi ovat kaikista parhaimpia.
Meidän irskiryhmään kuuluvat "vanhukset" eli äiti ja isä kävivät täällä maalla tänään haistelemassa vähän kesää. Varsinkin isää ei olisi enää saanut millään pois kun tekemistä löytyi niin kovin ja joka puolelta! Huvitti ja toisaalta säälittikin, että toinen on melkein vuoden, vähän ylikin ollut kuin liekaan laitettu eläin. Ei oikein mitään ole jaksanut tehdä ja sairastelu on vienyt viimeisetkin energiat, mutta nyt kun tauti on vähän helpottanut ja olo on vähän kohentunut, mieli olisi menossa ihan joka suuntaan! Kasvimaalle, traktorin huollon kimppuun ja mitä niitä nyt oli! Teki varmaan molemmille ihan hyvää päästä välillä hengähtämään tästä eristyksestä muihin nurkkiin ja kesä on kuitenkin sellainen aika, että tekemistä on enemmän sisällä kuin ulkona!
Niin on minullakin.
Nyt en toivoisi olevani opiskelija. Alkuviikko menee aina tiukasti koneen ääressä ja etätehtävien teossa. Sain viime viikolla ihan hartiat ja ranteet kipeiksi kun naputtelin ja kirjoittelin tehtäviä kokonaiset kolme päivää hyvin tiiviisti. Nyt loppuviikosta sitten pääsin taas omaan elementtiini eli puutarhatyöhön, pihahommiin!
Nyt on ollut taas viikkoja aika kuivaa. Vähäiset sateet ovat tulleet räntänä eivätkä kamalasti ole kastelleet maata, joten kukkapenkkien läpikäyminen on ollut aika iisiä. Rikkaruohot lähtevät rutikuivasta maasta todella hyvin! Vinkki vaan kukkapenkkien perkaajille että nyt on hyvä päästä isännäksi tai emännäksi rikkaruohojen ensimmäisen aallon kanssa.
Tein keskiviikkona etupihan puolipyöreän penkin ja takapihan kivikko penkin siistiksi ja ihmeen hyvin olivat perennat lähteneet, vaikka talvi oli mitä oli. Pelkäsin että saivat talvesta tarpeekseen ja kuolivat, mutta näköjään ovat sitkeää laatua! Ihanasti punkasivat päitään jo mullan seasta. Kunhan nyt vaan jaksaisi tulla vettä ja lämpöä mukavassa suhteessa.
Tänään kun sain äidin ja isän kahvitetuksi ja he lähtivät (ainakin hetkeksi) kaupungin karanteeniin, tein muutaman kukkapenkin vielä siistiksi. Naureskelin jälleen sille ajatukselle jota mietin jokainen kevät: kuka näitä kukkapenkkejä tekee meidän pihalle? Näin monta?
Ja eilen kun kävelin huvikseni tontin rajoja mietin kaikkea sitä, mitä AION keväällä ja kesällä tehdä pihamaalle. Kukaan ei kuitenkaan muistuttanut minua, että olen opiskelija ja opiskeluni ovat joko aamu-iltavuoroja tai sitten etäopiskeluja intensiivistä tahtia. Missä ajassa toteutan kaikki nämä mahtavat ja ihanat pihaideat? Yöllä? Ei sekään tietysti hassumpaa ole, kun illat alkavat olla valoisia ja tänään jopa lämpimiä! ♥ Ihan parasta!
Huomasin vain tänäänkin, miten erilaiseksi minä tulen, kun pääsen maa töihin käsiksi. Olen kuin toinen ihminen. Vapaa ja ihana! ♥ Sitten kun ajattelen itseäni hieroja-opiskelijana tuntuu että olen kuin häkkikana, joka munii kun ei muuta voi! Älkää ymmärtäkö väärin, pidän hierojan työtä ja opiskelusta, en kai siihen olisi muuten ryhtynytkään, mutta sieluni on kyllä täyttä puutarhuria enkä mahda sillekään kyllä YHTÄÄN MITÄÄN! Täytyy vain hyväksyä, että minussa elää tämän jälkeen kaksi puolta, joissa molemmissa on huipputyypin piirteitä ♥
Minulla on vieläkin kirjoittamatta ne kirja-arvostelut luetuista kirjoistani. Koko ajan on ollut mielessä, en vain ole saanut aikaiseksi tehdä niitä. Huomenna voisin kirjoittaa, jos säätiedotukset pitävät paikkansa ja sataa vettä... Sain nimittäin luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo ja voi jestas mikä kirja! ♥ Tiedättekö sen tunteen, kun jokin asia vain loksahtaa omassa sisimmässään paikalleen ja hihkaisee riemusta tajutessaan, että se hyvä on ollut siellä koko ajan - piilossa? Tämän oivalluksen Maaret Kallio sai aikaan kirjallaan moneen, moneen kertaan! Jos aiot lukea yhden kirjan elämässäsi, niin voin lämpimästi ja vilpittömin sydämin suositella sitä Voimana toivo-kirjaa. ♥ Kirjoitan kyllä kunnon arvostelun... kunhan...
Huomenna pitäisi mylläyttää kasvimaa ympäri, että pääsisi suunnittelemaan sitäkin! ♥ Tämä keväthuumaus on ihan mahtavan ihanaa!! Tänäänkin tuoksuin iltasella uinnin ja suihkun jälkeenkin pihatyöinnostukselta! ♥ Ominaistuoksuni näin keväisin.
Nuuh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti