Työtä töissä, työtä kotona...

Koleaa on. Ulkona sekä SISÄLLÄ. Meillä on nimittäin uunin pellit maalauksessa ja hormi horottaa kylmää ilmaa sisään koko leveydeltään. En ehtinyt tänäänkään takkaa laittaa tulille, vaikka oli tarkoitus.
          Taas meni viikonloppu sen verran vilkkaasti, etten oikein huomannutkaan.
           Lauantaina oli työpäivä ja en ole pitkiin aikoihin odottanut niin paljon kuin mitä lauantaina odottelin. Koko ajan jotain. Hautauksia oli harvakseltaan ja niillä oli pitkät välit toisiinsa, joten odoteltiin alkua ja sitten odoteltiin taas seuraavan alkua... Hohhoijaa!
           Nukuin vielä huonosti molempina öinä. Älkää kysykö miksi. En tiedä!
           Tänään olikin sitten työpäivä kotona kun isä oli buukannut tälle päivälle lattian maalauksen ja laattahommia. Maalattiin lattia ekaa kertaa nyt ns. oikealla värillä ja kai tiistaina vedetään se viimeinen kerros sitten. Huimaa! Laitan kuvia lattiasta sitten kun toinenkin kerros on vedetty. En tiedä näkyykö se harmaa siitä mihinkään kuvissa vai näyttääkö se vaan vaalealta...
            Piippu oli maalattu valkoiseksi jo aiemmin ja hyvältä näyttää. Valaisee vähän tuota punertavaa takkaa ja tehosteseinän harmautta. Jes!

Laatoitusta aloiteltiin sitten kahvin jälkeen. Seinälaattoina oli pikkusiskon seinän jämät eli valkoinen peruslaatta. Mukava laittaa, ei mitään ihmeellisiä vippaskonsteja, vaan ihan vaan latomista. Meni aika sutjakkaasti tällä kertaa, kun muutaman kerran ollaan laattoja laiteltu.

Ensin toinen puoli ja sitten toinen. Ei ne vielä oikein miltään näytä, kun ei ole apukeittiössä valoja eikä laatoissa saumoja, mutta ehkä ne sitten ensi viikolla jo näyttävät joltakin. Ihanaa kuitenkin kun homma etenee!
      Huomenna mennään katsomaan porukalla keittiön laatat eikä tulla ennen pois ennen kuin on laatat ostettu. Päätös pitää, sillä sen verran monta kertaa ja sen verran kauan ollaan tätä asiaa vatkattu!

TADAA!

Iltasella ehdin lenkille vasta iltamyöhällä (eli 7 jälkeen, mutta hämärää oli jo silloinkin...).
         Laitoin otsalampun vyötäisille ja lähdin juoksemaan. Kokeilin sellaista juoksemista, missä astutaan vain kevyesti jalalla, mutta ei se ainakaan vielä oikein hyvin onnistunut. Muuten juoksu kulki ihan kivasti. Ei mitään liitämistä mutta ei vaikeatakaan. Tietysti hämäryys teki askelluksesta vähän semmoista horjuvaa, kun ei aina nähnyt asvaltin muotoja, mutta hengissä selvittiin.
          Lämmin suihku ja kuuma kaakao. Ah!
          Huomenna alkaa viimeinen työviikko. Se on minulla kolmen päivän mittainen ja sitten alkaa kesäloma. Hip hei! Ihan puhki jo olenkin, joten loma tekee hyvää!
          Nyt pitäisi mennä maate...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
124. juoksupäivä (42 vkoa täynnä)
- 5.4 km uimarantalenkki (34 min)
- juoksu kulki moitteettomasti
- ei kipuja, ei kramppeja
- hengitys ja askellus hyvää
- alkoi olla jo pimeää ja kylmää HRRRR!

Auto ajokuntoinen, kuskista en mene takuuseen...

Kävin katsastamassa tänään auton.
       Pelotti, että narahdan renkaista, sillä ne olivat keväällä jo siinä kunnossa, etten uskonut niiden kestävän katsastukseen asti. Ihmeen kauan katsastusmies renkaita katsoikin ja ajattelin, että NONIIN nyt se huomasi olemattomat kulutuspinnat, hylkää auton, joudun ostamaan monen sadan euron renkaat ja jää sohvat ostamatta!
        Katsastusmies tuli sitten papereineen ja sanoi, että läpi meni, mutta pakoputkessa on pieni vuoto ja kohta se sitten röpeltää jos sitä ei uusi. Niin ja pyyhkijän sulat olivat huono, toinen oli jopa irti (??). Sain paperit ja istahdin autoon ja kiitin onneani. Säästyi ainakin syksystä rengasrahat ja saan huokaista vuodeksi helpotuksesta!

Kotona olin taas saamaton nahjus. Tosin ei remonttityömaallakaan homma ollut tänään edistynyt, kun oli tarvikkeiden haku-päivä, mutta enpä minäkään mikään suuri apu ollut, kun ruuan päätteeksi vaivuin taas parin tunnin horrostilaan.
        Heräsin kun piti lähteä juoksulenkillä käymään.
        Ilta hämärsi ja väsytti, mutta onneksi lenkki teki kuitenkin hyvää ja kun seisoin kuumassa suihkussa niin olin vain tyytyväinen, että olin lenkille lähtenyt!
        Onneksi huomenna on jo perjantai. Vaikka lauantaina työpäivä onkin, niin ihan mukavaa, että viikkotyö on huomenna ohi.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
123. juoksupäivä (42 vko)
- 5.4km uimarantalenkki (34min)
- juoksu kulki ihan kivasti, mutta huomasi että viikon hommat jo vähän jaloissa painoi
- hengitys ja ryhti ok, askellus ehkä vähän etuvoittoinen, kun nappas välillä polvilumpion alareunaan
- hieroskelin pitkästä aikaan IT-jännettä. Teki hyvää!
- ilma hämärä ja vähän kylmä

Kontrastia

Kello herätti viiden maissa pilkkopimeään ja kaatosateen täyttämään maailmaan.
           Olisi tehnyt mieli kiskaista punaraidallinen peitto pään yli, painaa kello sammuksiin ja unohtaa muu maailma kokonaan. Koko yön oli satanut kuin syyskuu olisi vasta nyt muistanut millainen kuuluisi säiden olla tähän aikaan vuodesta ja viskasi kerralla koko kuukauden vesimäärän niskaan. Hohhoo!
           Olin jälleen Pääkallopaikalla töissä ja saatiin olla duunari porukalla melkein koko päivä, kun johtoporras lähti 10 maissa kokoukseen ja jättivät meidät oman onnemme nojaan. Hassua kyllä, enemmän oltiin väsyksissä kun ei ollut pomot hengittämässä niskaan kuin silloin, kun ne kyttäävät paikan päällä.
             Kerättiin lehtikasoja, joita omaiset olivat haravoineet ja se jos mikä on turhauttavaa puuhaa. Ehdittiin yksi väli putsata niin johan siellä joku mummukka oli kasan saanut aikaiseksi kun selkämme käännettiin. Loppupäivä mätettiin hiekkaan niille tehdyille käytäville.
             Taisin olla väsynyt kun nauratti vaan kamalasti koko ajan. Ihan tyhmätkin jutut. Taidan olla aika rasittava muiden silmin katsottuna...
             Kotona isä oli täyttänyt ikkunanpieliä uretaanivaahdolla ja sotkenut yhden ikkunan karmit. Hö. Ja se tökötti ei kuulemma lähde oikein millään irti... Ou nou! Eilen tupaan oli ilmestynyt tehosteseinä yhdelle seinälle ja se näytti ihan hyvältä, muuten niin vaaleassa tuvassa.

Piippu aiotaan maalata sillä Tunto-maalilla, johon tulee sitten vähän röpelöinen pinta, kunhan nyt ehditään sinne asti. Tänään taas kun kotiin tuli ja kaikki oli melkein samalla tolalla kuin eilen, tuntui, ettei tämä ikinä valmistu. Kohta on joulu ja minulla on torppa tässä kunnossa. Ei mitään missään.
           Tänään oli taas vähän semmoinen masis-päivä.
            Hautausmaan lähellä on koirapuisto ja kun kerättiin hautausmaan muurin vierestä niitä lehtikasoja niin seurailin toisella silmällä koirien puuhastelua. Miten tuttuja liikkeitä ja eleitä - ihan kuin meidänkin koiralla. Ikävä teki taas selvää minun sydämestä... repi, raastoi ja runteli. Oli NIIN ikävä meidän hauvaa koko päivän...
           Iltasella kävin lenkillä. Olin nuupahtanut nukkumaan heti töiden ja ruuan jälkeen ja olo oli ihan pöhnässä, kun siitä sitten heräsin ja lähdin lenkille. Ensin tuntui että jalat taisivat jäädä punkan pohjalle, mutta parin kilsan päästä homma sujui jo paljon paremmin. Lenkki sujui hyvin ja pääkin tyhjeni ja tuulettui sopivasti. Ilma oli jo viileä ja vaikka keli olikin jo puolen päivän maissa parantunut ja melkein tullut kauniiksi, niin kyllä ilmassa syksyä oli enemmän...

Kontrastia vaaleisiin seiniin.

Istuin lämpöisessä saunassa lenkin jälkeen ja katselin pimenevää iltaa.
        Kohta on lokakuu.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
122. juoksupäivä (42 vko alkaa)
- 7.2 km kylälenkki (42min)
- juoksu kulki hyvin, askel vähän kankea alussa, mutta muuten sujui sopivan vauhdikkaasti
- ryhti, asento ja hengitys toimivat moitteettomasti ja huomasin, et lenkkiä pitäs vähän pidentää tai vauhtia lisätä, kun menee jo vähän liiankin kevyesti...
- ilma oli kylmähkö, +13

Syysunelmaa

Tänään heräsin mystisesti jo seitsemän maissa eikä uni enää ottanut otteeseensa. Ärsytti. Kiepsahtelin puolelta toiselle ja yritin puristaa silmiä kiinni ja nähdä unia, mutta ei. Uni katosi sen sileän tien.
           Olispas laiskottanut tänään!
           Ruumis veti ihan muualle kuin mihin ois pitäny. Ruoho huusi ajajaa ja nurkat ja pielukset trimmerin hellää kosketusta. Ei auttanut muu kuin maaorjan ryhtyä työhön. Onneksi oli ihana aurinkoinen päivä, joten ulkona oleminen ei ihan rangaistukselta tuntunut... heh!
             Koko päivä siihen hommaan kuitenkin meni. Vasta kuuden maissa pääsin ruohonleikkurin päältä pois. Kattelin tänään, kun ajelin kasvimaan ympäryksiä, että aikamoiseksi vehreäksi keitaaksi se sittenkin röyhähti, vaikka alkukesästä tuntui, että rikkaruohot valtaavat koko alan. Perunaa tuli siis suht hyvin, uusi siemen tietysti tuotti paremmin kuin oma ja vanha siemen, mutta eiköhän noilla potaateilla talven yli mennä. Eikä porkkanastakaan taida huonoa satoa tulla. Kunhan nyt jonkinmoinen.
              Ja ihanaa kun ei tartte olla mikään kiirus kasvimaan siivouksessakaan, kun se on nyt omalla maalla. Saa laiskotella sen kanssa vaikka lokakuulle...

Ruohonleikkuun jälkeen lähdin käymään juoksulenkillä. Oli jotenkin kamalan kylmä jo alkuillasta vaikka aurinko paistoi ja oli ihana ilta. Notkopaikoissa huomasin ihan semmoisen kylmän tuulahduksen tulevan vastaan juostessa. ja olin onneksi täksi kerraksi vetänyt pitkät lahkeet ja pitkät hihat päälle. Ei ollu yhtään liikaa.
           Jotkut tytyt otti pellolla jotain muotikuvia ja vähän niitä se keikistely taisi nolottaa kun huomasivat minut. Höh. Mitä siinä, pitäähän hyvistä maisemista jotain hyötyä olla, vaikka sitten muotikuvissa. Kamalasti ei vastaantulijoita ollut lenkin aikana, ei edes niitä hirviä tällä kertaa, mutta juoksu kulki taas hyvin ja jalat tuntuivat jaksavat muuta kroppaa enemmän. Pitänee kohta vähän pidentää matkaa ettei lihakset totu näihin reissuihin liikaa... Jos vaikka sitten kun pääsee lomille.
            Töitä olisi vielä puolitoista viikkoa (siis jos eivät jatka työsopimusta ja tuskin jatkavat kun eivät ole mitään kysyneet). Toisaalta harmi ja toisaalta hyvä. Olen ihan väsyksissä, mutta toisaalta raha kelpaisi ja työ. Olisihan tähän pätkätyöläisen arkeen pitänyt tottua jo. Melkein 10 vuotta tätä huvia huviteltu...

Ensi viikolle on luvattu vähän sateisempia päiviä. Syksyisempää keliä siis. Tähän on niin tottunut, aurinkoon ja lämpöön, että takuulla menee ihan mieli maata myöten kun se harmaus ja pimeys ja märkyys alkaa, mutta sitä kai se syksy on..
           Nytkin pitäisi käydä vielä kattelemassa iltataivaan tähdet iltalenkillä ja sitten painua peiton alle unta odottamaan. Nukku Matti tietysti vaan nipistelee poskista eikä heitä hiekkaa kiusallaankaan... Mokoma!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
121. juoksupäivä (41 vkoa takana)
- 7.2 km kylälenkki (42 min!!!!)
- juoksu kulki hyvin, askel oli suht rento ja kevyt ja helppo
- hengitys sujui hyvin, mutta alavatsassa pyöri kai joku perunan puolikas, kun se yritti jotain pistosta sinne kehitellä, mutta ei häirinnyt muuta kuin pienenä tuntemuksena
- ryhtikin paranee, en tiedä vahvistuuko keskivartalo vai muuten
- ilta oli aika kylmä ja kolea jo, paikka paikoin jopa ihan viileä...HRR!

Syksy yrittää syksyyntyä

Syksy yrittää nyt väkisin vähän leikkiä kova naamaa, vaikka lämpötilat ovat olleet niin lällyjä, että yritys jää yritykseksi. Eilen satoi ja tuuli kovin, oikein sillä lailla puhuroitteli ja hormeissa vinkuen, mutta lämmin oli ilta eilenkin - kaikesta uhittelusta huolimatta! Tänään oli vähän sama juttu, mutta lämmintä oli, vaikka yrittikin sataa ja näyttää syksyltä.
         Eilen olin jälleen omalla hautausmaalla hommissa Samin kanssa ja voi miten ihanaa oli istua omalla paikalla kahvituvassa, ajaa nurmea tuttujen hautakivien ympäriltä ja kävellä rauhallisuuden ja hiljaisuuden keskellä. Miten voi työmaalle olla koti-ikävä? Oli vaan!
          Tänään oli sitten kauan odotettu lattian maalaus-päivä.
           Nukuin tosin ensin kuin Prinsessa Ruusunen melkein puoleen päivään ja vähän miinustelin univelkaa vähemmäksi. Sitten vetäsin maalarin nutut niskaan (eli valkean topin ja vanhat shortsit) ja käytiin isän kanssa telojen ja sutien kimppuun. Minä telasin edeltä, isä tuli sudin kanssa perästä. Hommaan meni kaksi tuntia ja lattiasta tuli ihan komea. Pohjamaalihan tämä vasta oli, virallinen lattia on vähän harmahtavampi, mutta komea se oli jo nyt.

Lattia ennen maalia...

... ja maalauksen jälkeen.

Koko torppa vaan haisi niin kovin maalilta, että minua särki päätä koko illan. Pidin oman kammarini oven kiinni, että saisin edes nukuttua ilman maalikäryä, mutta muualla tuntui haju tunkevan läpi ruokaakin. Toivottavasti se vähän haihtuisi jo huomiseksi...
        Naapurin isäntä pelasi eipäs-juupas-leikkiä Isä Jumalan kanssa viljanpuinnin kanssa. Vähän väliä rippasi vettä ja koneet piti seisauttaa ja kahden poudan aikana isäntä-parka sai pellon tyhjäksi. Pellon reunassa tuoksui olki, joka on ehdottomasti parhaimpia tuoksuja syksyssä...

Eilen illalla juoksulenkki jäi vähän myöhäiseksi ja oli melkein pimeää kun lähdin juoksemaan. Ehdin tuohon meidän risteykseen kun risukkoisesta tienlaitametsiköstä asteli tielle sarvipäinen hirvi. Iso kuin mikä ja komea! Ylväästi se siitä asteli tien yli ja katosi kangasmetsän suojiin. Hetken päästä tuli toinen ja meni samoja jälkiä toisen perään. Minä seisoin paikallani ja sydän hakkasi enemmän kuin minkään lenkin jälkeen! MITEN KOMEITA ELUKOITA! Ja isoja! Lenkki sujui kai adrenaliini-myrskyssä, koska juoksu tuntui helpolta ja hyvältä vastatuulesta ja pimeydestä huolimatta. Oikeasti oli ihana juosta pimeässä kun oli vain minä, juoksutossujen kosketus asvalttiin ja pimeys.
         Tänään otin vähän alkavasta ruskasta kuvia samalla kun lämmittelin saunaa. Ihan vielä ei luonto hehku niin kuin syksyllä pitää, mutta ihan kauniita sävyjä löytyy luonnosta jo nyt.

Iltasella lämmitin lauantaisaunan ja sitä ennen kävin polskimassa järvessä. On se vesi jo aika kylmää. Ei uskoisi. Mukavalta se silti tuntui kun ihoa oikein kuumotteli kun nousi kylmästä vedestä rannalle. Ilma oli sen verran lämmin, että ei tullut edes kylmä siinä kuivatellessa.
             Olen onnellinen.
             Oikeastaan koiran kuoleman jälkeen en kai ole näin onnellinen ollutkaan. Nyt kun vain saisi tämän remontin loppumaan niin pääsisi viettämään onnellista elämää ja odottamaan talvea ja ensilumia ja ensimmäisiä aamupakkasia.
               Ah!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantaina 18.9.
- 5.4km uimarantalenkki (30min)
- juoksu sujui hyvin, jaloissa oli voimaa ja askel oli helppo ja kevyt
-hengitys ja ryhti koko ajan paranee
- pimeys teki vähän hankalaksi rennon juoksun
- HIRVIÄ juoksukaverina! WAU!
- lämmin ilta ja hyvä olo jälkeenpäin!

Mielentilapaidalle tilausta!

Minun mielestäni olisi hyvä jos ihmiset pukeutuisivat aina mielentilansa mukaiseen paitaan. Olisi paljon helpompi suhtautua ihmisiin, kun näkisi heti kuka on purskahtamassa itkuun, kuka odottamassa sitä viimeistä tikkua kamelin selkään, jonka jälkeen nyrkki heiluu tai kuka on niin onnellinen ja iloinen, että muut joutuvat pesemään käsiään koko ajan, kun muuten menisi niin makeaksi.
           Minä olin tuota viimeistä tänään.
           Ja eräs työkaveri oli sitten tuota toista.
           Koko ajan yritti nyhtää minun onneni ja iloisuuteni kuin rikkaruohon kukkapenkistä. Ei onnistunut, mutta uuvutti kyllä minut täysin yrityksillään. Eikä oikein ollut mitään syytä - taaskaan! Mieluummin sitten pysyttelinkin poissa jaloista.
           Ajettiin tänään loppu ruoho ja ihan rehellisesti ajattelin, kun vedeltiin viimeisiä ruohoja lyhyeksi ja kello näytti puolta päivää, että mitä ihmettä nämä ison hautausmaan ihmiset oikein koko kesän valittivat kun eivät muka kerenneet ajamaan heinää!? Nyt meitä oli kolme ja ajettavat leikkurit ja ajettiin KOKO hautausmaa puolessatoissa päivässä... Olin hiljaa ihmettelyineni.

Kotona oli tuvan takaseinä saanut maalinsa. Pohjamaali ennen tapettia. Kamala maalinhaju koko kämpässä ja päätä särki jo valmiiksi.
          En tehnyt tänään taas mitään järkevää. Vähän aikaa oikaisin jalkojani ruuan päätteeksi ennen kuin lähdin iltalenkille. Ensin tuntui siltä, että väsyttää niin mahdottomasti ettei juoksusta mitään tule, mutta sitten vähän ajan päästä huomasin, että kintut olivat hyvässä kunnossa vaikka kaksi päivää on kävelty leikkurin perässä. Juoksu kulki vaivattomasti ja rennosti ja kevyesti. Ilma oli jo aika kolea ja pimeäkin, mutta juoksulenkki meni hyvin. Tyhjensi pään ja teki olon hyväksi.
          Tätä varten minä juoksen!

Ilta tulee nykyään niin aikaisin, kun jo puolen kymmenen maissa on pihalla pimeää. Ja aamulla pimeys kestää ja kestää ennen kuin taivaanrannassa kajastaa. Huomenna ei taida edes kajastaa, kun lupasi matalapaineen vyöryvän Suomeen sateineen... Onhan tässä ollutkin komeita aurinkoisia syyspäiviä, olisihan ne silti saanut jatkua...
        Nyt minä kuitenkin möngin sänkyyn ja yritän saada unen helmasta kiinni ennen kuin aamu taas aukenee hämäränä ja kylmänä. Lämmin peitto ja uni houkuttelevat nyt aika kovin...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
119. juoksupäivä (41 vko alkaa)
- 7.2km kylälenkki (44min)
- juoksu kulki hyvin, oli rento, lennokas ja helppo juosta
- askel tuntui hyvältä ja ryhti ja hengitys samoin
- mihinkään ei koskenut eikä krampannut eikä pistänyt
- ilma oli kolea melkein kylmä jo ja pimeä tuli niskaan yllättävän nopeasti
- HYVÄ JUOKSU! Olo oli ihana juoksun jälkeen. Pää tyhjä ja mieli kevyt!

Viuhahtava viikonloppu

Viikonloppu mennä hurahteli ohi taas ilman, että oikein pääsin edes kyytiin. Semmoisia nämä viikonloput alkavat olla tässä vaiheessa vuotta ja tässä vaiheessa työurakkaa.
          On jo kovin syksyistä, vaikka hienot kesäiset ilmat ovatkin hellineet melkein koko viikon. Aurinko ja lämpö. Tosin aurinko paistaa jo niin eri tavalla kuin kesällä, jotenkin utuisemmin ja matalammalta. Onneksi sentään lämpö on vielä edes jotenkin tallella.
           Maisemiin on jo ilmestyneet puimakoneet ja oikein odotan sitä, että naapurin isäntä pui nämä meidän pellot tästä talon vierustalta. Oljen ja juuri puidun viljan tuoksu on niitä parhaimpia syystuoksuja. Sen tuoksun kun saisi pulloon ja talletettua talvi-iltojen haikeuden puuskiin.

Eilen ajelin ruohoakin, mutta se jotenkin jäi vähän kesken, kun törmäsin naapurin emäntään niityn laidassa. Jäätiin suustamme kiinni ja juteltiin puolen vuoden asiat kerralla. Naurettiin lopuksi, että mitenhän kauan tässä ollaan puheltu, kun kumpaakin oli ehtinyt hämähäkki tehdä jo seitit!
          Tänään sitten jatkoin ruohonleikkuun loppuun, kun se eilen jäi vähän kesken. Tänään tai ylipäänsä koko viikonloppuna en sitten muuta järkevää saanut aikaiseksi. Väsytti vaan kamalasti koko ajan. Olen niin loman tarpeessa, että jos en kohta pääse huilimaan niin nuupahdan pystyyn...

Iltasella kävin juoksulenkillä.
         Pidin yllä semmoista sunnuntaijuoksuvauhtia, mutta silti tuntui oikeassa kyljessä ja tuossa alavatsan kyljessä pistosta ja kramppia melkein puolet matkasta. Taisin lähteä liian äkkiä juoksemaan ruuan jälkeen. Muuten tuntui hyvältä juosta. Jalat jaksoivat hyvin ja muutenkin mieli oli koko päivän hinkunut lenkkipolulle. Ilma vaan alkoi olla vähän viileä jo pelkille shortseille.
          Lämmitin iltasella saunan ja katselin siinä sivussa sitten pelloille laskeutuineita joutsenia. Hurja lauma! Varmaan kymmenkunta tai enemmänkin. Valkoiset pallerot sen kun tepastelivat nurmimaalla ja etsivät kai jotain heinänkortta ruuaksi. Niin kaunis lintu, niin kamala ääni!

Saunassa taas lojuksin pitkän aikaa ja nautiskelin kuumuudesta. Kintutkin pitivät rentouttavasti lämmöstä lenkin jälkeen, vaikka kyllä taas nyt iltasella huomasin, että pitäisi ottaa kalenteriin semmoinen säännöllinen lihashuolto, sillä tietyt lihakset alkavat jaloissa olemaan taas tiukilla. Pitäisi ja pitäisi... semmoista minun elämäni nykyään on!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
118. juoksupäivä (40 vkoa takana)
- 7.2 km kylälenkki (44min)
- juoksu kulki hyvin, jalat jaksoivat ja askel oli hyvä ja reipas
- kylkeen pisti puolet matkasta ja sen toisen puolenkin juoksu oli vähän kangertelevaa kylkikivun takia
- ryhti kesti suht hyvänä kuitenkin
- ilma viileä, muuten hyvä

Ylimääräinen palanen

Toinen kesä on kai tullut tai tulossa Suomeen. Ainakin nämä tämän loppuviikon päivät ovat olleet niin ihanan aurinkoisia ja lämpimiäkin, että on melkein synti sanoa, että vetäsin tänä aamunakin välihousut jalkaan... Aamut kun ovat kuitenkin aikamoisen koleita.
          JA PIMEITÄ!
          Sitä ei kesällä muistanut, miten pimeää syksyllä on!
          Tänään jatkettiin töissä hiekkakäytävien kanttausta. Tai ei siellä mitään käytäviä näkynyt, pelkkää nurmimattoa siinäkin kohtaa missä piti käytävän pohja olla. Nurmipaakkuja sai nostaa oikein kaikin voimin ja olan takaa. Eniten kuitenkin ärsytti sellainen jahkaaminen. Seisomiseen meni puolet ajasta kun kukaan ei oikein ollut halukas tekemään sillä lailla kunnolla... Minä puolestani olisin mielelläni ahertanut niin että olisin ollut päivän loputtua väsyksissä... Olin minä tietysti nytkin, mutta olisin halunnut olla niin väsyksissä etten olisi jaksanut edes ajatella...
            Tuntui taas tänään, että olen todella ylimääräinen tuolla työmaalla. Ehdin ajattelemaan ajatuksen loppuun, kun Tapsan kanssa laiteltiin ohjurinarua käytävän reunaan, kun mies sanoi, että on iloinen, että tulin tekemään käytäviä. Muut ovat kuulemma sen verran tomppeleita näitä tekemään. Hymyilin ja se hymy tuli oikeasti niin syvältä sisuksista kuin hymy vain voi tulla. Tuli niin hyvä mieli, kun omat ajatukset ovat olleet taas vähän maata myöten näiden hommien kanssa... kun tuntuu ettei mikään riitä.

Kotiin päästyäni söin ja nukahdin heti kun olin saanut ruuan syötyä. Tällä viikolla en ole edes ruohoa jaksanut ajaa ja minun onnekseni se onkin jo vähän hillinnyt kasvuaan.
          Ukot olivat saaneet tänään kaapistojen rungot pystyyn ja annettiin kirvesmiehelle lupa lähteä. Ja taisi olla ihan valmiskin jo meidän työmaalta pois. Onhan tässä ollut pitkä kesä. Lattian värikin taidettiin saada valituksi kun ei jaksettu enempää miettiä eikä pohtia. Valaistus ja välitilan laatat uupuvat vielä tai oikeastaan niistä ei olla päästy yhteiseen mielipiteeseen.
          Paha vaan, että kun minä väsähdän, niin annan periksi ja sitten meillä on kohta spottivalot ja kirjavat laatat!

 Iltasella kävin vielä lenkillä. Juoksu tuntui hyvältä niin fyysisesti kuin henkisestikin. On taas päässä sen verran paljon ajatuksia, että oli saatava vähän purkaa niitä lenkkipolulla. En tiedä miten olen selvinnyt ennen ilman näitä juoksun antamia "lepohetkiä" pääkopalle!
         Huomenna olisi viimeinen työpäivä ja onneksi vapaa viikonloppu. Nostetaan kai peruna lauantaina, jos eivät sitten ehdi aloittaa jo huomenna... Pääsee vähän rentoutumaan maatöihin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
117. juoksupäivä (40 vko)
- 5.4km uimarantalenkki (32min)
- juoksu kulki hyvin, askel oli rento ja kevyt
- ryhti ja hengitys toimivat hyvin ja kipuja ei liiemmin ollut
- ilma oli vähän kolea, mutta ilta-aurinko oli kaunis
- juoksu teki hyvää mielelle ja sielulle ja lämmin sauna kruunasi kaiken!

Mutta missä viipyvät kaapistot...??

Oli taas niin syksyinen päivä, että melkeinhän tässä jo uskoo, että syksy on tullut.
          Työmaalla leikattiin ruohoa. Pomo sanoi viime viikolla, että noinkohan sitä enää tarvitsee leikellä, mutta minä näen nurmikon niin eri tavalla kuin kukaan muu. Minä näen sen pitkänä silloinkin kun muut näkevät karrelle palaneet nurmilämpäreet. Joten ajettiin tänään nurmi.
           Mukavaa puuhaa kun ei ollut kiire tai hoppu tai pakottava tarve sen ajamiseen. Sai kuunnella radiota, työnnellä konetta ja ihastella sen tekemää jälkeä. Ilma oli vähän kolea, harmaa ja välillä viskoi vettä muutamia tippoja (niitten männyn neulasten sekaan, joita satoi keltaisena pilvenä puista maahan). Syksy. Sitä se on.
           Samin kanssa tunsi jälleen tänään olevansa aika pieni. Se mies kun puhuu jatkuvasti laajentuvasta avaruudesta, alati liikkuvasta aurinkokunnasta, missä aurinko vetää planeettoja matkaansa ja kaikenmaailman galakseista ja toisista universumeista, niin tiedostaa olevansa pieni hippunen siinä kaikessa. Jotenkin hassulla tavalla kuitenkin nautin siitä, kun Sami innostuu asiastaan. Se on muuten niin rauhallinen ja hoppuilematon, mutta sitten kun saadaan keskustelu sille tasolle, missä mies innostuu, niin sitä on vain mukava kuunnella.

Kotona ei oikein taas ollut tapahtunut remontin suhteen mitään. Odotin, että olisi jo jonkinmoiset kaapistot tulleet seinälle, mutta ei sinne ollut ilmestynyt kuin cyproc-levyt ja iltasella isä maalasi lattian siltä kohtaa mihin kaapit tulevat. Torppa haisi maalilta koko illan ja minua särki päätä.
         Töiden jälkeen söin ja nuupahdin nukkumaan. Se on ollut teemana taas tällä viikolla. Työ, ruoka ja uni. En saa tehdyksi iltasella mitään. Huomenna pitää ainakin lämmittää taas uuneja. Isän piti raahata jo patteri taas tuvan puolelle... Pitää saada huomenna sen verran itestään irti, että saa tulet uuniin. Pakko!
          Jospa huomenna saisivat edes vähän kaappeja seinille jo. Saisi niitä pois vintistä ja saisi tämän remontin nytkähtämään siihen malliin, että loput hommat ovat meistä kiinni isän kanssa. Laatoitukset ja tapetit ja maalit. Kirvesmieheltä on loppunut motivaatio ja se kuulemma selvästi haluaisi jo pois meiltä... Ehkä tunne alkaa olla molemminpuolinen.

Keittiön kalustusta...

Iltasella kömmin lenkille, vaikka jalat olivat kuin Pinokkiolla ja haukottelin kuin virtahepo hellekautena! Sellaiselta se juoksukin sitten tuntui. Vähän töksähdellen juoksu kulki ja juuri sitten kun se alkoi mennä ja sujua niin matka loppui. En revitellyt, kun olo oli tosiaan väsynyt ja hyvältä lenkille meno tuntui alkukankeudesta huolimatta. On ihana huomata, että kroppa alkaa oikeasti vaatia näitä lenkkipäiviä eikä sinne enää tarvitse itseään samalla lailla potkia kuin alussa. Jee!
        Iltasella lämmin sauna ja kuuma suihku tekivät hyvää kintuille, mutta niskahierontaa huolisin kyllä... En tiedä johtuuko se kylmästä ilmasta vai mistä, mutta niskoissa on taas semmoiset paukamat että selvästi on lihakset jumituksissaan. Onneksi hommat ovat vähän yläkroppa painotteisia tämän loppuviikon, että jos saisi vähän lihaksiin verenkiertoa ja jumit auki. Toivossa on hyvä elää.
         Syksyinen pimeys ja kostean kylmä ilta ikkunan takana. Lämmin peitto houkuttelee. Taidan katsoa vähän vielä Everwoodia nauhalta. Ihana, ihana sarja, jota katson aina silloin kun maailma on pimeä, kylmä ja hiljainen.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
116.juoksupäivä (40vko alkaa)
- 5.4km uimarantalenkki (33min)
- juoksu kulki melko hyvin, jalat vähän pökkelöinä, mutta muuten kivasti
- hengitys ja ryhti ok ja muutenkin semmoinen mukava ja rento juoksu lukuunottamatta niitä jalkoja 
- keli kylmä, piti laittaa jo pitkät lahkeet, kylmä ja kostea

Valmis lattia ja syksyinen mieli

Elossa ollaan - vaikka ei sitä aina itsekään uskoisi.
        Viikonloppu oli ja meni, ja meni kyllä semmoista vauhtia taas, etten oikein ehtinyt huomatakaan. Lauantaina vietin sadepäivää ja siivosin tuvan puolta ja lämmittelin uunia pitkästä aikaan. Tuntui hassulta lämmitellä tuvan uunia, kun viimeksi seisoin tuvan lattialla heinäkuussa... Ja nyt siinä on sitten taas lattia. Vaalea, uusi ja lämmin ja pehmoinen jalalle. Tänään saivat viimeiset laudat lattiaan ja huomenna sitten hyvällä tuurilla nostavat jo kaapistoja paikoilleen.

Uuni näyttää kamalan pieneltä ja tilaa on kamalasti. Oikeastaan ei tekisi mieli täyttää tupaa oikein millään, mutta tuskin sitä jaksaisi pelkällä puujakkaralla istuksia. Joten kai se sohva on hankittava ja jonkinmoinen kirjahylly.
           Rehellisesti.
           En jaksaisi enää hetkeäkään tätä touhua.
           Käytiin sunnuntaina pikkusiskon tupareissa ja oli jotenkin kamalaa kävellä semmoisessa kodissa, joka oli jo koti. Tavarat olivat löytäneet paikkansa, ne olivat siellä missä niiden piti ja jokainen nurkka oli siisti ja järjestyksessä. Niin ja se oli niiden oma koti. Semmoinen, jonne ei kukaan tulisi ilman lupaa. Ei se kateutta ollut, väsymystä lahinnä tästä tilanteesta, joka vallitsee omassa torpassa. Kaaosmasennusta. Äiti ja isä olivat lauantai-sunnuntai välisen yön kaupungissa omassa kodissaan ja äiti oli nauttinut olostaan. Minäkin haluaisin jo nauttia siitä olosta. Omasta olosta, kun kaikki on valmista ja hiljaista ja omaa - vaikka ei olekaan.
           Töissä on jo syksyistä.
           Olin viime viikon lopulla Pääkallopaikalla hommissa ja ajattelin, että voi kun vaan saisi olla omalla hautausmaalla töissä. Siellä kaikki oli jotenkin niin vierasta ja kummallista. Tänään kun sai möykkiä taas oman hautausmaan kukkien kimpussa niin olokin oli hyvä ja rauhallinen. Kotoinen. Ja Sami sanoi samaa, kun hänet oli laitettu taas minun kaveriksi, ei kuulemma haitannut, voisi olla viikonkin jos tarvittaisiin. Kuulosti hyvältä, ettei ihan vastentahtoisesti sinne joutunut tulemaan...
           Kotona nukahdin.
           En saanut aikaiseksi mitään muuta kuin uintireissun myrskyisen harmaalla rannalla. Vesi oli kylmää ja ilma oli vielä kylmempää. Seisoin uinnin jälkeen kuumassa suihkussa ja nautiskelin sen lämmöstä. Kaikkea sitä ihminen tekee itseään kiduttaakseen!

Eikö näytäkkin rantaan ajautuneelta delfiiniltä tai pyöriäiseltä...?

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 5.9
115. juoksupäivä (39vkoa täynnä)
- 7.2km kylälenkki (43min)
- juoksu kulki todella hyvin, ja tuntui hyvältä. Missään vaiheessa ei tuntunut pahalta tai väsyttänyt
- hengitys ja ryhtikin olivat tällä kertaa hyvin onnistuneet ja juoksu oli helppoa ja rentoa
- ilma oli koleahko, vähän tihutti vettä, mutta muuten keli oli kostea ja hapekas, ihana juoksukeli ilta-auringon kurkistelujen kera.
- uskomatonta, että kohta olen juossut vuoden!

Omituinen päivä

Tänään oli omituinen päivä.
         Olin "lainassa" Pääkallopaikalla, kun muuten olisin ollut omalla hautausmaallani yksin (mikä nyt ei kamalasti olisi minua häirinnyt, mutta se kuuluu johonkin työturvallisuussäädöksiin...tai jotain). Työmaa oli tuttu, olin aloittanut siellä urani yhdeksän vuotta sitten ja tehnyt töitä sillä hautausmaalla viisi vuotta. Nyt olen ollut neljä vuotta pois ja se kyllä tuntui... Olin ulkopuolinen ja jotenkin tuntui ylimääräiseltäkin. Ja se ei ollut mitenkään kamalan hyvä tunne.
          Tuli koti-ikävä omalle hautausmaalle.
          Onneksi tehtiin koko päivä rankkaa hommaa niin ei ehtinyt omituisuuden tunne kamalasti valtaamaan ajatuksia. Kotimatkalla vaan mietin, että miten olen voinut joskus olla siellä töissä ja että miten se paikka on voinut muuttua niin paljon...
           Olin umpiväsynyt kun pääsin kotiin. Ei tehnyt mieli paljoa ruualla puhua ja sekin vähä mitä sanoin, se oli pikemminkin kiukkuilua. Söin ja menin puoleksitoista tunniksi nukkumaan.

Tämmöstä olivat miehet saaneet aikaiseksi tänään.
         Ihanaa! Alkaa todella näyttämään siltä, että saadaan lattia tehdyksi ja valmiiksi ennen seuraavaa vuosituhannen vaihdetta... Nyt on vaan aikamoinen lottoaminen lattian väristä ja siitä laitetaanko siihen vaha vai maali vai jotain muuta... Harmaa se kuitenkin on. Lattian väri. Minä haluaisin siitä sellaisen, että se näyttäisi iänkaikkisen vanhalta. Semmoiselta, mistä näkyisi puun pinnan kuviot.
          Pitänee vähän tuumiskella, vaikka kohtahan se päätös olisi tehtävä.
          Iltasella kävin lenkillä, vaikka kroppa huusi vastaan minkä jaksoi. Väsytti ihan hirveästi ja olisi tehnyt mieli vaan nukkua, mutta änkesin itseni ylös ja ulos ja juoksemaan. Sen se juokseminen taas teki, että puolessa välissä tuli itku. Juoksin ja itkin. Itkin ja juoksin.
           En tiedä mihin kohtaan sielua se juoksu vaikuttaa, mutta jonkin padon ja muurin se sieltä hajottaa, sillä juostessa tulee kyllä kaikenlaiset tunteet aidommin esiin. Tänään tuli itku. Se kai johtui tuosta tämän päivän työpäivästä, kun olo oli koko päivän niin omituinen, mutta kai tämän illan itkuissa oli vähän väsymykselläkin syytä. Ja kaikella muullakin.
           Lämmin suihku ja hyvä iltapala korjasi kuitenkin aika paljon.
           Nyt olen jälleen valmis unten maille, kunhan tyynyyn asti saan pään painettua.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
114. juoksupäivä (39 vko)
- 5.4km uimarantalenkki (29min)
- juoksu kulki ihan hyvin, vähän väsytti
- hengitys ja ryhti hyvä
- itketti
- ilma pilvinen, vähän kolea, mutta ihan hyvä keli muuten juoksennella

"Metsään on tullut jo syys..."

Tänään oli ensimmäinen päivä yksinäistä työtä - tai siis ei ollut, mutta oli kuitenkin. Anni lopetti työt eilen ja tänään ei enää näkynyt tuttua naamaa pöydän toisella puolella. Avuksi tuli Pääkallopaikalta kuitenkin Sami, jonka kanssa on ihan mukava tehdä töitä. Rehellisesti sanottuna olisin mieluummin kuitenkin ollut yksin... Vielä kun samaan soppaan heitetään harjoittelija, jolla oli tänään "miksi"-päivä eli kysyi joka ohjeen ja kehoituksen loppuun "miksi?", toivoin todella, että olisin ollut ypöyksin ilman minkäänmoista ihmisseuraa.
         Sami ajoi nurmea ja minä kyykin viimeiset kukkapesät. Päkiä oli oikeasta jalasta NIIN kipeä, että harkitsin jo kylällään makailua ja kukkien nyppimistä sieltä käsin, kun ei kärsinyt enää kyykyllään olla... Kun kotiin pääsin, tuntui kuin olisi tehnyt tällä viikolla jo kaksi vuotta töitä... ohhoo!

Remonttityömaalla oli päivän aikana ilmestynyt puhallusvilla lattiaan. Hassua muhjua se on. Ihan kuin jotain pehmeää sementtiä! Tällä kertaa puhallusvilla tuli suoraan kuorma-autosta tai semmoisesta puhallusautosta, kun vintille laiteltiin villa omin voimin. Yhtämoinen pölly oli tästäkin tämänpäivän touhusta tullut! Ajattelin jo, että miten minä koskaan saan tuvan puhtaaksi ja pölyvapaaksi kun kaikki tämä on ohi. Imuroin varmaan viikon! Ja pesen ikkunoista toisen viikon!
          Huomenna kuitenkin alkaisi sitten lattian laitto. HURRAA!!!

Minä kävin puoleksi tunniksi pitkälleni kun olin saanut vähän ruokaa vatsaan. Olisi mennyt varmaan kuusi ja puoli tuntia, mutta kun nurmea oli vielä ajamatta niin ei auttanut kovin kauaa laiskotella. Uni kyllä oli herkässä. Ei tarvinnut kuin pään laittaa tyynyyn niin uni oli valmis!
         Ajoin nurmen ja kävin juoksemassa.
         Tänään oli hyvä fiilis juosta. Tai siis väsytti, mutta jalat toimivat ja jaksoivat yllättävän hyvin ottaen huomioon tämän päivän rääkin. Oli mukava juosta, vaikka tummilla laseilla varustettu mersu meinasikin kiilata minut ojaan... häijyä!

Alkaa taas sumu nousta pelloille. Eilisiltana oli niin syksyinen iltayö, että tuli ihan vilu. Nytkin jo ilta oli viilentynyt kauniin aurinkoisen syyspäivän jälkeen rutkasti, kun aurinko laski metsän taakse. Eletään tosiaan jo syyskuuta ja syksy on enemmän kuin tosi.
          Oikeastaan ihan mukavaakin. Vaihtelua.
          Kunhan nyt pääsisin ripottelemaan kynttilöitä pitkin uuden tuvan tasoja ja polttamaan uunissa taas puita, lämmittää taloa ja kävellä pitkin uutta lattiaa villasukissa. Odotan sitä hetkeä niin kovin...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
113. juoksupäivä (39vko)
- 5.4km uimarantalenkki (31min)
- juoksu kulki hyvin ja jaloissa tuntui hyvältä
- vähän pisti vatsaan, kun liian myöhään syöty omena painoi vatsassa...
- asento ja hengitys muuten olivat ok
- vähän jo kylmä ilma, pitää kohta vaihtaa pitkähihaiseen...
- aurinkoinen syysilta, vähän jo viileä