13. syyskuuta 2015

Viuhahtava viikonloppu

Viikonloppu mennä hurahteli ohi taas ilman, että oikein pääsin edes kyytiin. Semmoisia nämä viikonloput alkavat olla tässä vaiheessa vuotta ja tässä vaiheessa työurakkaa.
          On jo kovin syksyistä, vaikka hienot kesäiset ilmat ovatkin hellineet melkein koko viikon. Aurinko ja lämpö. Tosin aurinko paistaa jo niin eri tavalla kuin kesällä, jotenkin utuisemmin ja matalammalta. Onneksi sentään lämpö on vielä edes jotenkin tallella.
           Maisemiin on jo ilmestyneet puimakoneet ja oikein odotan sitä, että naapurin isäntä pui nämä meidän pellot tästä talon vierustalta. Oljen ja juuri puidun viljan tuoksu on niitä parhaimpia syystuoksuja. Sen tuoksun kun saisi pulloon ja talletettua talvi-iltojen haikeuden puuskiin.
Eilen ajelin ruohoakin, mutta se jotenkin jäi vähän kesken, kun törmäsin naapurin emäntään niityn laidassa. Jäätiin suustamme kiinni ja juteltiin puolen vuoden asiat kerralla. Naurettiin lopuksi, että mitenhän kauan tässä ollaan puheltu, kun kumpaakin oli ehtinyt hämähäkki tehdä jo seitit!
          Tänään sitten jatkoin ruohonleikkuun loppuun, kun se eilen jäi vähän kesken. Tänään tai ylipäänsä koko viikonloppuna en sitten muuta järkevää saanut aikaiseksi. Väsytti vaan kamalasti koko ajan. Olen niin loman tarpeessa, että jos en kohta pääse huilimaan niin nuupahdan pystyyn...

Iltasella kävin juoksulenkillä.
         Pidin yllä semmoista sunnuntaijuoksuvauhtia, mutta silti tuntui oikeassa kyljessä ja tuossa alavatsan kyljessä pistosta ja kramppia melkein puolet matkasta. Taisin lähteä liian äkkiä juoksemaan ruuan jälkeen. Muuten tuntui hyvältä juosta. Jalat jaksoivat hyvin ja muutenkin mieli oli koko päivän hinkunut lenkkipolulle. Ilma vaan alkoi olla vähän viileä jo pelkille shortseille.
          Lämmitin iltasella saunan ja katselin siinä sivussa sitten pelloille laskeutuineita joutsenia. Hurja lauma! Varmaan kymmenkunta tai enemmänkin. Valkoiset pallerot sen kun tepastelivat nurmimaalla ja etsivät kai jotain heinänkortta ruuaksi. Niin kaunis lintu, niin kamala ääni!

Saunassa taas lojuksin pitkän aikaa ja nautiskelin kuumuudesta. Kintutkin pitivät rentouttavasti lämmöstä lenkin jälkeen, vaikka kyllä taas nyt iltasella huomasin, että pitäisi ottaa kalenteriin semmoinen säännöllinen lihashuolto, sillä tietyt lihakset alkavat jaloissa olemaan taas tiukilla. Pitäisi ja pitäisi... semmoista minun elämäni nykyään on!
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
118. juoksupäivä (40 vkoa takana)
- 7.2 km kylälenkki (44min)
- juoksu kulki hyvin, jalat jaksoivat ja askel oli hyvä ja reipas
- kylkeen pisti puolet matkasta ja sen toisen puolenkin juoksu oli vähän kangertelevaa kylkikivun takia
- ryhti kesti suht hyvänä kuitenkin
- ilma viileä, muuten hyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti