26. helmikuuta 2017

"Onhan tää naisen elämää, saa päivät mieltä myllertää.."

Tunteet ovat olleet kuin blenderissä tänään!
       Nojooo, syy tiedetään, mutta silti tämä osaa yllättää ja ihmetyttää, että miten sekaisin voi suhteellisen järkevä nainen mennä! Nukutti aamulla todella hyvin ja heräsin oikeastaan siihen, että kammari oli jo niin valoisa, ettei enää unihormonit jaksaneet vaikuttaa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oli kaunis sunnuntai ♥
        Koko aamun oikeastaan olin levoton ja jännittynyt. Pelkäsin vähän lähteä juoksemaan, kun nyt on ollut niitä huonoja kokemuksia ja todella kaipasin onnistumista tai ainakin parannusta. Pelotti lähteä lenkille, että osaanko suhtautua tulokseen oikein vai meneekö homma taas viltin alle...
       Huomasin, ettei jalat ihan kunnossa vielä olleet (kun sen tuntee rullaillessakin) mutta ihanaa oli se, että jaloissa ei tuntunut samanlaista olotilaa kuin aikaisemmin, totaalista tonnin painoista oloa! Edelleen lihakset väsähtivät hirmu pienestä matkasta, mutta se varmaan johtuu juurikin siitä, ettei lihas ole ihan kondiksessa vielä ja vastaanotto on vähän huonoa - puhumattamaan hapen liikkumisesta lihaskudoksessa!
       Onnellinen ja tyytyväinen olin kuitenkin siitä, että askeleita on otettu oikeaan suuntaan eikä juoksulenkki päättynyt kamalaan itkuun ja parkuun. Varovaiseen toivoon paremmasta pikemminkin.
Palkitsin itseni hyvällä ruualla, sohvalla, hömppäleffalla ja jälkkäriksi popsin vähän rusinoita. Olivatkin aika hyviä, vaikka olivat vähän päässeet kuivumaan - siis kuivumaan vielä siitä mitä normaalisti ovat ♥ Ihan parasta palkintoa!
        Iltasella itkeä vollottelin sitten kun katsoin Tanssii Tähtien Kanssa... Uskomatonta miten musiikki ja tanssi uppoaa tunteisiin (vaikka olisi nyt vähän herkistymisalttiutta muutenkin)! Sitten kun Miehenmurrikka soitti, sekosin täydellisesti... Ensin riehaannuin mitättömästä asiasta silmittömästi, sitten itkin kuin pikkulikat ja jossain välissä en saanut naurua loppumaan!
        Niin...
        Osaan odottaa tätä päivää kuukaudessa, se tulee nimittäin joka kerta milloin lievempänä ja milloin sitten vahvempana, mutta aina jossain vaiheessa tämä tunteiden sekamelska tulee. Se on sekä lohdullista että tavattoman raskasta, sillä tunteet ovat aitoja, vaikka ne tulevat täysin sekapäisenä yhdistelmänä.
       Miehenmurri oli ihan että joo-o... Että aionko itkeä huomennakin?
       En ... kai.... Tämä on yleensä yhden päivän villitys!
       Nyt on mieli ja kroppa ihan loppu. Täysin tyhjiin puserrettu tai sitten kärsin nestevajauksesta itkun ja naurun kyyneleiden takia.
       Naisena oleminen on ihanan kamalaa, kokeilkaa joskus ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
315. juoksupäivä (113 vko takana)
- 1983.4 km
- 5km kylälenkki pieni (28 min)
- kaikki on parannusta viime kertaan nähden
- juoksu ei edelleenkään ollut semmoista kevyttä ja hyvää, johon olen tottunut, mutta se oli parempaa kuin viimeeksi ja parempaa kuin vähään aikaan
- olen analysoinut vähän tilannetta ja luulen, että suurin syy tähän juoksuongelmaan on ensinäkin huono juoksualusta, sen mukana tuoma huono juoksuasento ja -askeleet ja viimeiseksi joka oikeastaan pitäisi olla ensimmäinen: LIHASHUOLTO. Tämä on kosto minun laiminlyönnistä, jota en edes itse tajua, kun muuten pidän itseäni arvossa. En sitten hoida kuitenkaan lihaksia tarpeeksi... En tajua
- ryhti kesti suhteellisen hyvin, vähän haki paikkaansa jalkojen asennon takia
- hengästyin lyhyelläkin matkalla ihmeellisesti, joka kertoo varmaan siitä ettei lihakset oikein ota happea vastaan ja kuluttavat kuitenkin
- teki kuitenkin hyvää huomata, että iso homma lihasten kanssa on mennyt oikeaan suuntaan
- -0 astetta, aurinkoinen ja kiva keli juosta

25. helmikuuta 2017

Elämykselliset 11-vuotissynttärit meille kaikille!

Tänään oli ihan superlauantai!
       Jotain kertoo kai jo se, että meidän iltapuhelu Miehenmurun kanssa piti lopettaa siihen, ettei toinen saanut naurua loppumaan. Se, kumpi hekottelija oli, jääkööt salaisuudeksi...
        Aamulla kun kello soi, olisi mieli tehnyt vetää nuttu nurin ja hiljentää soiva kello ja nukkua vielä vuosi, mutta onneksi - siis ONNEKSI - elämme jo sitä vaihetta vuodesta, että aamut ovat valoisia! Voi jee! Ihanaa kun ei tarvitse pilkkopimeässä herätä tai hapuilla valokatkaisinta, vaan valo tulvii jo verhon raosta.
         Tervetuloa kevät! ♥
          Synttärisankari tuli avaamaan kun pääsin niiden oven taakse. Harmitti vähän sen virallisen lahjan uupuminen, mutta taisi olla ihan kiva paketti minun pehmoisempikin paketti, josta paljastui kevään vihreät raitasukat. Toivottavasti lämmittävät ja ovat hyvät. Unohdin sanoa, että sukilla on elinikäinen takuu eli kun vanhat menevät puhki niin uudet tulevat tilalle!
         Koko päivä piti olla alunperin täysi yllätys, mutta uimapukua ei voinut oikein salaa ottaa mukaan - varsinkin jos Päivänsankarin kaverillekin piti sanoa, että ottakoot uimavehkeet mukaan. Mutta ainakin alkumatka oli yllätys, kun saavuttii pihaan ja meidän piti käydä muka "apteekissa"...
Tämä "apteekki" oli sitten vähän aktiivisempaa lajia...
        Laitettiin pojat päivälipulla sisäpuolelle ja evästettiin ohjeilla, ettei saa hukkua vaahtomuoviin tai tippua tai mennä kahtia. Pojat eivät enää niitä ohjeita kuulleet, mutta toivottiin parasta.
         Luvattiin tulla ruokkimaan niitä parin tunnin päästä, joten meillä oli Miehenmurun kanssa pari tuntia ihan kahdenkeskistä aikaa seikkailla! Löydettiin viereisestä hotelli+kylpylä kompleksista keilarata ja kun Miehenmuru ei ollut ennen keilannut ja minun keilojen kaadoista on jo kohta 20 vuotta niin päätettiin verestää vanhoja taitoja ja oppia muutama uusi.
         Ensin vaan piti löytää semmoinen pallo, joka lähti vielä sormista irti, kun ne reikiin laittoi...
         Pienen hapuilun jälkeen pallo kesti radallakin ja Miehenmuru syttyi puolen tunnin jälkeen kun sai ideasta kiinni. Minulla alkoi jo käsi väsyä pallojen heilutukseen, mutta sekaan mahtui kyllä muutama täyskaatokin.
         Jahuu!
Taitolaji ennen kaikkea ja varmaan jopa ihan älypeli. Taktikointia ja älykästä pelaamista vaaditaan kyllä lajin todelliseen hallitsemiseen! Ei hassumpi laji, jos palloilusta tykkää, mutta en minä keilata jaksaisi harrastuksena. Pysyttäydyn kyllä juoksun parissa...
      Eniten minua häiritsi sinivihertävä valo, joka hallissa oli. Kai se oli jotain hohtokeilausta, mutta mieluummin olisin nähnyt mitä teen kuin hipsiä pallojen kanssa hämärässä. Kokemuksena kuitenkin todella kiva ja saatiin vähän elämyksiä mekin, kun pojat roilasivat sillä aikaa omassa elämys puistossaan!
Jälkikäteen piti luvata, että mennään kyllä Juniorinkin kanssa keilaamaan ihan oikeasti, kun poika oli vähän pahana, että oltiin hipsitty keilaamaan ilman häntä... Pitäähän se revanssi ottaa ja näyttää muille meidän huippuotteita!
       Kun pojille oli saatu vähän murkinaa vatsanahan alle, oli uimareissun vuoro. Mentiin kylpylään, samaan paikkaan kun vähän aikaa sitten. Osaksi siitä syystä, että altaan ja paikka oli tuttuja eikä tarvinnut olla sitten sen enempää huolissaan poitsujen polskimisista. Miehenmurun kanssa vietettiin suurin osa ajasta lämpöisessä altaassa lilluen. Minä hoidin kipeitä lihaksia ja Miehenmuru nautiskeli muuten. Hiihtolomaisia oli aika tavalla altaissa ja vähän tuntui välillä kuin olisi ollut lihasoppa keittämisen alla, kun lämmin allas oli täynnä puolialastomia ihmiskehoja... Sopu sijaa antaa!
       Kun kaikki olimme ryppyisiä ja nälkäisiä, oli sitten vuorossa iltapala. Vietiin koko konkkaronkka Pizza Raxiin syömään ja syötiin koko rahan edestä vatsanahat pinkeiksi. Pojat ainakin nautiskelivat oikein koko päivän edestä pitsaa, ruokaa ja jätskiä. Meitä rupesi Miehenmörrikän kanssa jo ällöttämään poikien puolesta niiden makeat jäätelöt kaikkine kastikkeineen!
       Oltiin pian tämän näköisiä kaikki, kun ruokaa oli vatsa pullollaan:
Ähkyssä!
Ihana oli kuitenkin katsoa sitä iloa ja riemua, mitä meidän yllätys-päivä aiheutti Päivänsankarissa ♥ Se oli ainakin meidän tarkoitus kun mietittiin jotain erikoisen kivaa tekemistä tälle päivälle. Ja paras kiitos päivästä tuli kun ajettiin kotiin ja poika huokaisi vatsa täynnä takapenkiltä että "ihan parhaat synttärit ikinä!". Ajattelin että jes! Niin oli tarkoituskin!
      Mietin tänään moneen kertaan sitäkin, että Juniorin kaveri sanoi monta kertaa päivän aikana, että "tuolla oon käyny kolme kertaa ainakin" tai että "oon käyny tuollakin varmaan kymmenen kertaa", oli meidän määränpää sitten elämyspuisto, kylpylä tai pizza-paikka. Tajuan, että joillekin lapsille elämykset ja niiden saamiset ovat helpompia jos perheellä on rahaa normaalia enemmän, mutta minusta se ei kyllä anna oikeutta viedä toiselta ensimmäisen kerran koetun elämyksen iloa. Olisi tehnyt mieli monta kertaa sanoa ääneen, että mitä sitten vaikka olet käynyt siellä, täällä ja tuolla, nämä eivät ole sinun synttärisi vaan olet vieraana meidän juhlissa.
       Ja sekin, että aina elämys tai "hyvät synttärit" eivät edes tarvitse rahaa tai suuria puitteita. Joku eväsretki maastoon tai uimareissu uuden järven rantaan voi olla yhtä hohdokasta kuin helikopterilento Tallinnan rannikolle! Tarkoitan vaan sitä, että minusta elämykseen kuuluu se kenen kanssa se koetaan. Se tekee tapahtumasta erikoisen, ihanan ja ikimuistettavan ♥
       Meidän synttärijuhlissa budjetti oli hillitty, voisi jopa sanoa että pieni, mutta iloa ja naurua riitti joka euron verran! Nautin päivästä varmasti melkein yhtä paljon kuin sankari itse ja mikä parasta, sain viettää jälleen mukavan päivän niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa koen olevani tärkeä, rakas ja oma itseni ♥
       En ainakaan minä osaa kuvitella parempaa elämystä tai onnellisempaa päivää.

P.S. Iltasessa puhelussa Miehenmurri sanoi, että Juniori oli pompannut sänkyyn pelaamaan ja vetänyt vihreäraidalliset sukat jalkaan ♥ Voi kun tuntui hyvältä ♥

24. helmikuuta 2017

Pienten ilojen repimistä vaikka väkisin!

Hyvin nukuttu yö ja aurinko tekivät tänään hyvää ruhjotulle sielulle. Mietin taas tänään kevättöitä ja sekin helpotti. Kasvimaata, taimien kasvatusta, kukkapenkkien keväthuoltoa ja kaikkea mikä vaan omassa pihassa (toivottavasti) ensi kesänä kasvaa! Muistutin jälleen itselleni siitäkin, mitä lupasin viime vuoden lopussa: että tekisin tästä keväästä omani, ihan ikioman, jonka tekemiset ja työt minä itse tekisin sen näköiseksi kuin haluan! Keskityn niihin asioihin, jotka tänäänkin toivat hymyn huuliin ja riemua mieleen. Omaan pihaan, kasvimaahan ja siihen, että riittää energiaa touhuta omien kasvien kanssa, oman pihan ja silmänilon puolesta ♥
         Tein tänään lumitöitäkin, vaikka maahan satanut pyrylumi olikin kevyttä pakkaslunta eikä nyt liiemmin vielä mitään häiriötä tuottanut. Ajattelin, että saisin sen liiskatuksi maahan niin, että se peittäisi jäätiköt eikä tekisi niitä ainakaan yhtään liukkaammaksi... En tiedä miten onnistuin liukkauden torjunnassa, mutta jäätiköiden pinnalle lumi kuitenkin jäi.
          Toivottavasti seuraavat plus-asteet olisivat sitten niitä lopullisia plus-asteita, jotka sulattaisivat lumet ja jäät kerralla pois.
Tänään piti heittää tulppaanit pois. Alkoivat olemaan vähän kuivahtaneen näköisiä. Kaupassa huomasin, että myivät pieniä risukimppuja, missä oli hiirenkorvia jo mahdottomasti! Aion tehdä oman kokeiluni vaikka sunnuntaina ja napsia maljakkoon vähän risuja ja katsoa milloin niihin hiirenkorvat tulevat. Siihen liittyy kai jokin uskomuskin, mutta en ole varma muistanko oikein... (älkää siis nylkekö minua jos muistan wanhan kansan oireet väärin!).
         Eli kun tuo koivunoksat sisälle niin kesän tuloon kestää yhtä monta viikkoa, kuin mitä kestää oksiin tulevien hiirenkorvien aika päivinä.
         Taidan todellakin hakea oksia maljakkoon sunnuntaina ja odotella hiirenkorvia maanantaiksi ♥
         Hmph.
         Kun keväisen valoisaa iltaa riitti, lähdin iltakävelylle. Aion saada jalat kuntoon, että pääsisin sunnuntaina juoksemaan vähän paremmalla onnella, mutta tänään liikuskelin ihan kävellen ja ihastelin valoa ja pakkasta ja helmikuun lopun maisemia. Yksikseen oli kuitenkin vähän haikea kävellä, kun ollaan Miehenmurun kanssa kävelty usein samaa lenkkiä kahdestaan, naurettu ja juteltu samalla. Nyt lenkki tuntui maratoonilta, kun ikävä oli koko ajan toisen kylkeä omaansa vasten ♥
Iltataivas jo näytti enteitä siitä, että nämä lumisadepilvet vähän hajaantuisivat ja viikonlopuksi olisi luvassa ihan kivaa ulkoilusäätä pakkasineen ja aurinkoineen. Kuulostaa mukavalta ja keväiseltä!
        Huomenna vietetäänkin Juniorin synttäreitä ja ollaan Miehenmurun kanssa suunniteltu yllätysten päivä pienelle miehelle ja yhdelle ystävälleen. Toivottavasti tulisi mukava päivä, joka muistuisi mieleen myöhemminkin. Itse en muista 11-vuotis synttäreitäni, mutta lahjaksi sain äidiltä ja isältä sinä vuonna nuken, joka minulla on vieläkin ja jos se osaisi puhua, niin sillä olisi kaikenlaista kertomista minun elämästäni näiden vuosien ajalta ♥ Sitä nukkea on rakastettu paljon!
Olen tänään taas miettinyt kamalasti sitä, miksi minä haluaisin isona ryhtyä.
        Jotenkin olen vähän jumissa näiden ajatusten kanssa, sillä työ joka mahdollisesti aukeaa ensi syksynä minunkin saatavilleni ei enää houkuttele samalla tavalla kuin ennen. Toisaalta se olisi työ, joka hipaisisi sitä osa-aluetta, johon olen itseni kouluttanut, mutta tietyltä osin en tule pitämään siitä hommasta yhtään... Sitten taas se toinen vaihtoehto olisi hypätä irti kaikesta ja hankkia uusi ammatti, lähteä koulunpenkille, lukea itselleen ammatti, joka vastaisi omia mielenkiinnon kohteita tai antaisi haasteita, mutta koulutukseen menisi jälleen monta vuotta ennen kuin tienaisin mitään - ja silloinkin JOS tienaisin!
          Viime viikonloppuna olin naapurissa synttäreillä ja siellä painostettiin erästä nuorta miestä lähtemään kouluun lukemaan itseään koneasentajaksi. Nuori mies itse oli kahden vaiheilla, kun ei tiennyt vastaisiko sekään sitä ajatusta, mitä haluaisi isona tehdä. Minua raivostutti se muiden (huom! jo työelämässä olleiden) vanhemman sukupolven vyörytys! Eivät ne tajua nykymaailmasta mitään. Ne ovat käyneet koulun ja saaneet työpaikan heti ja ovat kököttäneet samassa firmassa eläkkeeseen asti. Nykyään ei semmoista kohta enää olekaan kuin vakituinen työ, pitää olla kolme tai neljä tutkintoa, että saisi edes jostain töitä ja sitten kun töitä saa, työsopimus on kuukausia tai hyvässä tapauksessa määräaikainen parin vuoden homma. Ei enää ole mitään varmaa ja vakaata tulevaisuutta jonka kelkkaan hypätä!
         Tunsin sympatiaa nuorta miestä kohtaan. Miten kaksikymppinen voisi ymmärtää tästä maailmasta ja työelämästä mitään, kun päälle kolmekymppinenkin on vielä vähän eksyksissä...
         Onneksi minun tämänpäiväinen ajatuksen harhailu päätyi jälleen samaan asiaan kuin ennenkin: asiat järjestyvät tavallaan, jopa työtkin, ja sillä aikaa minä aion nauttia siitä hyvästä ja ihanasta, jota minun elämässäni JO NYT on ♥ Miehestä, parisuhteesta, meidän perheestä ja meidän elämästä. Siitä, että saa rakastaa toista, käpertyä viereen, halata kun huvittaa ja pussata kun siltä tuntuu ja se toinen on oma ♥ Ihan, ihan ikioma!
           Ihmiset ympärillä, rakkaus, läheiset.
           Ne ovat tärkeintä. Muu tulee kun on tullakseen. Ajallaan. Omalla painollaan ♥
 Tadaa!
        Sain Juniorin sukat valmiiksi, kun se minun VIRALLINEN lahjani on edelleen teillä tietymättömillä! Miten voi jonkun esineen julkaisu siirtyä ja siirtyä monella kuukaudella, jos jokin julkaisupäivä ensin kerrotaan julkisuuteen?! Ihmettelen vain! Toivottavasti saisin paketin annetuksi edes kesäloman kunniaksi...
         Vieno toive täältä kolme kuukautta odottaneelta...
         Nyt taidan keittää vielä kaakaokupillisen ennen kuin möngin peiton alle ♥
         Ötyjä.

23. helmikuuta 2017

Turhautunut, surullinen, itkuinen ja nujerrettu päivä

Talvimyräkkä-päivä.
        Otti päähän koko talvi tänään.
         Oikeastaan tämä ohimoiden puristus alkoi siitä, kun lähdin juoksemaan ja huomasin, ettei siitä kertakaikkiaan tullut yhtään mitään! Oli niin liukasta, että en ottanut ainuttakaan kunnon askelta ja takareidet ovat olleet oikeastaan jo monta viikkoa siinä kunnossa, että en tiedä mikä niihin auttaisi. Paukahtaa takuulla joku lihas kohta poikki, jos en saa kireyttä helpottamaan...
          Itkin ja "juoksin" ja lunta tuiskutti vaakatasossa. Tulin kotiin onnettoman lyhyen ja säälittävän juoksuyrityksen jälkeen ja itkin kuin pikkulapsi oloani ja fiilistäni. Turhaudun tähän talveen, liukkauteen ja siihen etten saa juoksua kulkemaan. En ole juossut kunnon lenkkiä varmaan pariin viikkoon kun jalat ovat hyytyneet ja olleet kuin uppotukit ja tiukat takareidet ovat aiheuttaneet kipuja sinne ja tänne. Enkä edes tiedä onko reidet tiukat vai lonkankoukistajat kireät vai kenties joku muu kohta jumissa!
         Sen vain tiedän, että tämän talven piti olla erilainen, olisin terveempi ja kehittyvä juoksija ja nyt on kyllä tuntunut, että olen sitä täysin päinvastaista! Lihakset ovat olleet todella huonossa kunnossa, en ole kehittynyt juuri yhtään ja nämä kelit ovat syöneet motivaatiota ja iloa juoksemista ihan älyttömästi. Nyt minut pelastaisi ainoastaan kevät ja sulavat tiet ja se, että saisin lihakset auki ja kuntoon..
          En vain oikein tiedä mistä aloittaa...
          Kun sain syötyä ruuan, heitin viltin pään yli ja jäin siihen loppuillaksi. Minun puolestani maailma saa peittyä lumeen ja jäähän, aion herätä vasta kevään ensimmäisenä päivänä!
Eilen oli Juniorin ensimmäinen visiitti minun nurkissani. Ennen meille tuloa, käytiin rannassa piknikillä, mutta meidän tuurilla tuuli niin kylmästi ettei piknikistä oikein mitään hyvää fiilistä tullut. Kaikilla oli kylmä ja makkarat syötiin melkein pureksimatta. Minun oli tarkoitus mennä jo etukäteen laittamaan tulia niin ettei tarvitsisi muuta kuin paistaa makkarat, mutta unohdin tulitikut (mikä ei ole hirveän yllättävää...) enkä saanut tulta aikaiseksi muutenkaan, joten se aikasemmasta tulenteosta. Pitäisi joskus kokeilla miten tuli syttyy ilman tikkuja. Nyt kokeilin hieroa puuta puulla, mutta ei tullut edes lämmin - muulle kuin tulentekijälle!
        Mielenkiintoista...
       Lämmitin saunaa samalla kun tehtiin pizzaa. Miehenmurrikka ja Juniori tekivät pizzapohjan ja jotenin siitä tuli vähän löysempää kuin yleensä ja hommassa meni kaksi kaulinta ihan "liisteriin" ennen kuin pellillä oli semmoinen pohja mihin pystyi täytteitä laittamaan.
        Kun saunassa oli käyty, oli pizzan vuoro ja haastavasta pohjanteosta huolimatta pizzasta tuli erinomainen! Oikea namupala! Saunajuomana komeili kylmä Jaffa-pullo, joten ainakin minun mielestäni homma oli aika paketissa ♥
        Iltasella katsottiin vielä Viidakkokirja-leffa - tai siis minä katsoin. Puolessa välissä filmiä olkapäätä vasten nukkui isompi Mies ja sohvan kulmassa pienempi mies.. Nauratti, että hyvähän tässä on leffa-iltaa viettää kun molemmat kavaljeerit kuorsaavat sikeästi ja kun isommalta Mieheltä välillä kysyi, että jatketaanko leffaa joku toinen kerta tai että haluaako ne jo nukkumaan, niin vastaus oli jyrkkä ei. Ei kumpikaan miehistä muista leffasta mitään, mutta sainpahan ainakin pitää niitä lähellä vähän aikaa ♥
         Viidakkokirja-elokuvana oli aivan ihana!
         Johtuu kai vähän minun satumaisesta lapsuudesta, että sielu kiehtoutuu.. (onko tuo sana?) tuollaisista tarinoista, mutta leffa on niin ihanasti toteutettu, että olisi ollut mahtavaa käydä katsomassa se isolta screeniltä elokuvateatterissa. Itseasiassa ajattelin sitä silloin, kun leffa pyöri teatterissa, mutta taisin olla kipeä tai en muuten vaan ehtinyt/kerinnyt katsomaan sitä.
         Suosittelen sitä kuitenkin kovasti kaikille - lapsenmielisille erityisesti!

P.S. Minulla on täksi kevääksi projekti, jonka päämääränä on paremmat yöunet Miehenmurrikalle. Reppana on nukkunut vajaita unia kohta puoli vuotta joka yö ja herää milloin kolmelta, milloin neljältä ja siinä sitä sitten ollaan! Aion tutkia vähän hyvän unen perusteita, mitä siihen tarvitaan ja mitä voi ilman suurempia lääkehoitoja tehdä. Tietysti niissä rajoissa kuin toinen voi asiaan vaikuttaa. Miehen päänupin sisällehän en voi mennä, mutta muuten yritän antaa keinoja ja apuja mahdollsimman hyviin uniin.. Katsotaan nyt millaisia unia keväällä sitten saadaan.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
314. juoksupäivä (113 vko)
- 1978,4 km
- 3.5km !!!!!! ties mikä lenkki (25min)
- kamala lenkki, ei tämän päiväistä voi edes juoksuksi sanoa kun ei se sitä ollut!
- kaikki tiet ja polut olivat niin liukkaat etten saanut askeltakaan otettua niin, että se olisi ollut hyvä ja puhdas
- reidet olivat jumissa, takareidet nimenomaan ja jalkaholvi nappasi kiinni oikeasta jalasta ja vasemman puolen lonkankohta on niin jumissa, että koskee...
- alan olemaan turhautunut, kiukkuinen, itkuinen ja surullinen eikä juoksu tee sitä minulle. Juoksu on iloinen ja hyvä asia miun elämässä ja nyt se ei ole sitä!
- Jalat ovat ihan piipussa, enkä saa niitä auki millään. En edes tiedä mistä aloittaisi!
- Itkuksi meni ja väsyttikin lenkin jälkeen ihan liikaa...
- -1, lumipyry keli

21. helmikuuta 2017

Talviähkyssä !!!!

Olisi väsyttänyt. Univelkaa viime viikosta varmaan, kun en olisi jaksanut millään nousta ylös. Kaunis aurinkoinen päivä odotti kuitenkin verhon takana ja tuntui sitten taas ihan mukavalta olla pakkastuulessa, kunhan sain ensin itseni potkittua ylös.
         Ja tulppaanejakin sain vihdoin ja viimein torppaa kaunistamaan. Muut viherkasvit jäivät ostamatta, vaikka eilen kaupungissa käväisinkin. En jaksanut juosta missään, kun kampaajalta selvisin uusien keväthiuksieni kanssa. Ihanat ♥ Huomasin jälleen, miksi minulla ei ole enää pitkiä hiuksia. Puolipitkätkin roikkuivat kuin kuolleet olennot korvan päällä ja kihasrtuivat milloin mihinkin suuntaan. En osaa enkä jaksa niiden kanssa aamuisin peuhata, joten nyt on taas astetta lyhyemmät, ihanammat ja enemmän minunlaiset hiukset! Anna-kampaajani on oikea aarre ♥
         Eilen en ehtinyt kauaa ihastella uutta päätäni, kun piti sulloa pipo päähän ja lähteä hiekoittamaan pihamaata. Piha on jälleen kuin luistinkenttä ja minun piti ihan kantamalla kantaa jäätikölle hiekkaa, että se edes jossain piti! Kaadoin jemmatut tuhkatkin jäälle, pitää se ainakin vähän eikä mene kaikki hiekkajemmat hiekoitukseen.
Tänään lähdin siivoamaan aamuhommien jälkeen saunaa. Miehenmurri ja Juniori ovat tulossa käymään, Juniorin ensi visiitille, ja ajattelin houkutella miehet ulkosaunan lämpöön, kunhan ensin käydään vähän piknikillä ja tehdään pizzaa ♥
       Siivosin saunaa niin kuin nyt helmikuun lopussa voi. Siinä saunaa siivotessa ajattelin, että voisihan se kevät jo tulla! Tuli todella semmoinen turhautumisen tunne tätä vaihtelevaa talvea, jäätä, lunta, pakkasta, lauhaa, vettä ja räntää ja lumihiutaleita kohtaan! Saunankin saisi pestyä paremmin jos olisi letku sulana ja saisi lutrata vedellä ja pestä ja puunata kunnolla, mutta nyt jouduin vain tyytymään lakaisuun ja siistimiseen. Vähän lämmitinkin, ettei tarvitse huomenna niin kovasti odotella saunan lämpenemistä - veden lämpenemisestä puhumattakaan!
Toisen kerran kevät-kaipuu yllätti, kun lähdin juoksemaan puolen viiden maissa ja kenkä lipsui jo pihamaalla niin, että oli aika lähellä etten viskannut kenkiä ja koko juoksugarderobiani pitkin metsiä! Otti päähän se, että juoksusta ei tule mitään, kun pitää hipsutella, varoa liukasta ja ottaa askelia, joilla ei ole mitään voimaa tai pitoa, kun alla on jäätä! Energiaa kuluu älyttömästi ja juoksija turhautuu!! Todella!!
        Olen oppinut pitämään talvijuoksusta enemmän kuin viime talvena, mutta nyt nämä liukkaat ja vaihtelevat talvikelit pilaavat senkin tykkäämisen taimen! Tämän päivän juoksu oli perusjuoksu. Ei mikään superhyvä, mutta kuitenkin jaksoin juosta eikä jalat hyytyneet aivan samalla tavall kuin viimeeksi, mutta eivät myöskään ole ihan samassa kunnossa kuin joskus parhaimpina aikoinani... Harmittaa!
        Tulisi jo hiekkatiet esiin. Kestäisin sen kurankin mieluummin kun näitä jäätiköitä...
Hyvänä puolena keväässä ovat nämä illat. Tulin juoksulenkiltä puolen kuuden maissa ja taivas ja maisemat näyttivät tältä. Vähän ennen kuin ehdin ottamaan kuvaa, taivas hehkui täysin pinkkinä ja purppurana, mutta juuri sen verran ehti aurinko tipahtaa viimeisen 500m aikana, etten saanut siitä taivaasta enää kuvaa. Valoisuutta kuitenkin riitti ja nautin oikeasti suunnattomasti, ettei heti kolmen jälkeen ala olemaan sysimustaa ja pimeää. Kunhan nyt lumet sulaisivat äkkiä ja pääsisin kevättöille. Lumen alle on paha laitella siemeniä!
Jotenkin nyt tuntuu, ettei oma kroppa ole ihan oma... Kaikki paikat jumissa tai juntturassa ja omituisen tukkoinen olotila kaikinpuolin.
        Minulla on talviähky!
        Äh!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
313. juoksupäivä (113. vko alkaa)
- 1974.9 km
- 7.2 km kylälenkki (43 min)
- liukasta oli ja askellus meni ihan plörinäksi jo sen takia
- ryhtikään ei oikein ollu kunnossa kun piti vahtia jalansijaa niin tarkasti ettei luiskahtanut ojaan!
- juoksukunto oli ehkä vähän parempi, mutta ihmeen väsyksiin tämmöinen peruslenkki saa minut. Pikkasen nyt epäilen jotain suurempaa syytä, kun juoksu ei kulje!!
- pieni motivaation laskukin oli ennen juoksua, kun ei tehnyt YHTÄÄN mieli mennä liukkaille teille harppomaan, mutta sitten kun sinne itsensä sai niin olo oli todella hyvä kun pääsin kotiin ja saunaan
- TULISI JO KEVÄT!
- -4 pakkaskeli, tuulinen ja vähän kylmä keli, LIUKAS kuin piru!

19. helmikuuta 2017

Rauhallinen sunnuntai - ja pah!

Rento sunnuntai, ihanaa köllöttelyä aamusta ja kiireetöntä uunin lämmitystä ja aamupalaa...
        Yeah, right!
         Miehenmurrikka oli jo 5 maissa ylhäällä kun oli nähnyt aamuyönhiiviskelyillään, että yöllä oli satanut lunta - ja paljon! Sillä oli tämä viikonloppu lumipäivystystä työmaalla, joten mies joutui aamupalan syötyään lähtemään työmaalle, vaikka minä olisin laittanut sen naruilla kiinni ettei menisi. Kerrankin päivä, kun oltaisiin saatu olla ihan vaan, olla möllötellä...
         Ehkä kuitenkin parempi, että meni, ettei tule maanantaina sanomista, että omaiset ovat hukkuneet lumeen hautausmaan käytävillä. Oman auton annoin, kun Miehen auton renkaat eivät ole minusta ihan luotettavat. Jää vielä johonkin mäkeen jumiin tai pöpperöinen lumi vie sen penkkaan...
Minä lämmitin uunin ja nappasin aamupalan ja katselin, kuinka taivas työnsi lunta. Nuoskaista, märkää lunta vielä! Kun pääsin itse lumitöihin, huomasin, ettei lunta nyt mitenkään kamalan vähän ollut. Tosin, olen minä elänyt pahempiakin lumiaamuja minun 11 vuoden maalla asumis-historiani varrella. Ihan kiitettävästi kuitenkin tämäkin oli, tacktack!
        Kiva on kuitenkin huomata, että olen aika taitava jo käsittelemään traktoria ja tekemään lumityöt ns. järkevästi ja fiksusti. Aikoinaan tein kamalasti ylimääräisiä koukkauksia, mutta nyt menen jo melko sujuvasti paikasta toiseen ilman suurempia tyhjiä siirtoja. Lumi siirtyy koko ajan ja aikaa kuluu paljon vähemmän.
        Tämä talvi onkin ollut ihan hitsin helppo lumitöiden suhteen, mutta näinhän tässä taisi käydä viimekin talvena. Koko talveen ei tullut lunta ja helmikuu pölläytti sitten metriset hanget kevään sulatettavaksi.
        Toivottavasti nyt ei ihan niin paljoa...
Minut on pyydetty synttäreillekin iltapäivästä ja Miehenmörrikin oli lähdössä tutustumaan naapureihin ja ystäviini ensimmäistä kertaa, mutta lumisade pilasin senkin suunnitelman. Pitänee joskus käyttää näytillä ihan ilman syytä ♥
      Juoksemaankin pitäisi ehtiä, mutta katsotaan nyt miten tämä päivä menee, jospa sitten iltasella ehtisi vähän jalkoja liikutella kunhan nyt saa ruokaa ja sen vähän laskeutumaan. Iltasella pitäisi ehtiä sohvan nurkkaan katsomaan Tanssii tähtien kanssa ensimmäistä koitosta!
        Tiedän jo ketä kannustan!
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
312. juoksupäivä (112 vkoa täynnä)
- 1967.7 km
- 5km kylälenkki mini (29min)
- ihmeellisesti jalat hyytyivät minilenkilläkin...
- ei oikein kunnon vauhtia saanut missään vaiheessa, vaikka koko matkan juoksinkin
- ryhti vähän lössähti ja askelluskin oli jotain kiemurtelua
- kaipaan jo kevätteitä, kun tänäänkin oli liukasta ja märkää, satoi vettä
- jalat jumissa...
- -1, vesisateinen, pimeä ilta

17. helmikuuta 2017

Puhtaan kodin valkoinen valo

Vaikka kevätaurinko pilkistelee tänään vähän pilviverhojen takaa ja lumihituleita satelee maahan peittämään kivasti (?) nuo jäätiköt, niin silti valoa riittää ikkunoista tulvimalla! Meidän äiti tuskaili jo sillä, että aurinko tuo mukanaan valoa myös sinne, mitä ei ole talven aikana niin jaksanut siivota: talon kulmiin, nurkkiin ja ennen kaikkea ikkunoihin.
         Totta.
         Huomaan itsekin, että aika hyvin sitä on nähnyt ikkunoista läpi koko talven, kun nyt niissä näkyy oikein semmoinen harmaa kelmu pinnassa! Pitäisi päästä kuuraamaan oikein kunnolla ja niin että saippuavesi vain lentää!
Tänään puunasin kunnolla oman torpan viikonloppu kuntoon. Saadaan sitten huomenna Miehenmörrin kanssa tulla töiden jälkeen ja rojahtaa sohvalle ilman, että imuri muistuttaa olemassa olostaan.
         Tuuletin villaviltin ja sohvatyynyt, hain puita tupaan ja lämmitin sekä uunia että takkaa. Siivosin pyykkituvan siihen kuntoon, että maanantaina on taas hyvä aloittaa arki ja pyykinpesu ja pesin ja imuroin lattiat puuroskasta ja villakoirista.
         Ihanaa puuhaa, kunhan siinä pääsee vauhtiin!
         Siivoaminen on vähän kuin puutarhatyökin, kun kiitoksen saa heti silmien eteen puhtaana kotina ♥ Aivan mahtavaa, että on ihana koti, mitä siivota!
  Siskolla on omassa blogissaan niin ihania kuvia paratiisin vihreydestä, kun olivat synttärimatkalla viikko sitten tropiikissa, että minunkin on tehnyt mieli jo pitemmän aikaa saada vähän vihreyttä ja vehreyttä taloon. Unohdin ostaa alkuviikosta kauppareissulta tulppaaneja, jotka olisivat nyt kruunanneet ihanan puhtaan kodin, mutta jos maanantaina muistaisin, kun piipahdan kampaajan tuolissa nautiskelemassa.
        Pitäisi vaihtaa tuo minun ainut viherkasvikin, Ficus Gingseng, uusiin multiin. Alkaa vähän näyttämään siltä, että samoilla pahnoilla on istuttu liian kauan...
        Pitänee ostaa vaikka muutama vihreä ystävä sille, kunhan nyt kauppaan eksyn.
Eilisen juoksun ja edellisen päivän treenin jälkeen minulla on jalkalihakset niin kipeät, että on pitänyt vähän keksiä uusia tyylejä istua penkille tai pöntölle... Hyvää kipua ja tulevien lihasten kipua, toivottavasti.
         Jospa tänään saisi aikaiseksi lämmittää vihdoin ja viimein ulkosauna, kun koko viikon olen sitä höpöttänyt Miehenmurrikalle, mutta jotenkin ilta on aina vinahtanut siihen, ettei ole enää kehdannut laittaa saunaa lämmite. Tänään minä laitan sen lämpöiseksi, hauduttelen jalkojani sen pehmeässä lämmössä ja vilvoittelen ulkorapulla ja nautin kevätillasta.
          Talitintit, voisitte käydä minunkin pihassani lauleskelemassa, vink vink!

16. helmikuuta 2017

Kevättä rinnassa

Nyt kun on taas vähän pilvisempää ja päivässä hetkinen aikaa, taidan raapustaa muutaman lauseen tännekin. On ollut vilskeinen alkuviikko enkä ole koneella paljoa istunut, pitäisi logonkin puoleen heittää asiakkaille vielä sähköpostia ennen kuin alkaisi olla se homma taputeltu valmiiksi.
       Viimekertaiset postaukset olivat jotenkin niin synkkämielisiä, että pitää nyt ihan aluksi kirjoittaa, että en minä ihan tummissa vesissa ui enää. Tottakai sanat ja teot, jotka satuttavat, jättävät johonkin kohtaa jäljen, mutta kuten eräs viisas ajattelija sanoi: joko me kannamme arpemme tai arvet kantavat meitä. Ehkä minä kuulun siihen porukkaan, joka kantaa arpia ja katsoo mieluummin niitä hyviä juttuja eikä jää vanhoihin jumiin...
Ystävänpäiväkin vilahti tiistaina ja vietimme sen Miehenmurrin kanssa ihan vaan kahdestaan, kotisilla ♥ Hellyyttä ja huolenpitoa ihan luvan kanssa! Ja aurinkoinen ja tavattoman lämmin päivä kruunasi kyllä ystävänpäivän täydellisesti. Nyt olikin melkein +5 astetta sekä maanantaina että tiistaina ja tuntui oikeasti niin keväältä, että minun piti jo maanantaina käydä vetäsemässä grillimajassa pöytä ikkunoiden alle odottamaan taimikasvatusta...
      Tiedän, eletään vasta helmikuun puolta väliä... ♥
 Eilen piti vähän hiekoittaa pihamaata, kun plussakelit sulattivat lumikentät jääkentiksi. Alkoi puidenhaku olla luistelua, joten ihan vaan oman ja muiden turvallisuuden takia ajattelin, että on mukavampi astella pihamaalla kun on vähän karheaa jalan alla. Kunnon soraa ei minulla ole, mutta jos hiekka vähän pitäisi... Yksi mustelmilla kuorrutettu pakara riittää tälle emännälle.
      Eilen olin kai auringosta niin voimissani, että kun lähdin hakemaan kellarista ruokaperunoita, nykäisin kahvasta niin että se jäi käteen. Lohkesi irti. Ovi oli jäätynyt alareunasta kiinni eikä ovi ihan niin auennutkaan kuin luulin, joten tempaisu kohdistui vähän turhan suurella voimalla kahvaan...
      Ilman kahvaa oven aukaisu sitten vaati vähän enemmän näppivoimia - niin ja tietysti kuumaa vettä, että sain oven alareunan sulaksi!
      Isännän kommentti oli, että "emäntä meni sitten kellariin" ♥
      Niin meni. Oli kahvaa tai ei.
Kun Miehenmuru ehti kotiin ja minulla oli jäänyt kellari-episodin takia ruoka vähän myöhäiseksi, Mies nappasi kahvan jäänteet ja hävisi verstaan puolelle. Tuntui hyvältä, kun kävin Miehenmurria huutelemassa syömään ja Mies väänsi uutta kahvaa puupalasta. Mittasi ja sahasi. Tuntui tavattoman hyvältä ♥
         Ei pelkästään se, että joku paikkasi minun rikkomani kellarin ovenkahvan eikä pelkästään se, että Miehenmurri teki sen pyytämättä, mutta myös se, että minulla on vihdoin se Oma Mies tekemässä verstaan puolella puutöitä, josta minä saan sen puruisena pyytää syömään ♥
        Olen haaveillut ja unelmoinut eilisestä tilanteesta kauan ja miettinyt jo jossain vaiheessa, etten tule sitä koskaan kokemaankaan. Joten kun eilen kipsuttelin suurissa talvitöppösissäni pyytämään Miestä syömään, tunsin tavattoman suurta kiitollisuutta, iloa ja onnea, että minulla on sellainen pakkaus elämässäni kuin mitä Miehenmörrikkä on ♥
Kätevä isäntä työssään ♥ On se ihana!

Upouusi kahva mistä riuhtoa ♥
Katselin eilen jo ihan innoissani mainoslehtisistä taimimultasäkkien hintoja ja istutusruukkuja. Pitäisi päästä jo tekemään pientä multapuuhaa ja istuttamaan ensi kesänä kasvimaalle meneviä herkkusia. Aurinkoiset päivät eivät ole kamalasti hillinneet puutarhahommien intoa, mutta jospa sitten maaliskuussa uskaltaisi jo vähän tehdäkin jotain semmoista... viherpeukalojumppaa!
        Juoksut ja treenit ovat olleet tällä viikolla taas vähän haasteellisempia. Tiistainen juoksu meni ihan plörinäksi ja tuntui, etten olisi ikinä ennen juossutkaan! Joskus niitäkin reissuja tulee kun jalat hyytyvät heti ja voimaa ei riitä edes peruslenkkiin, mutta tämän vuoden treeneissä minulla on ideana vähän pohtia niitä virallisia syitä, miksi niin tapahtuu. Oppisin edes jotain.
         Tiistainen juoksu oli varmasti energiavajetta täynnä. Vaikka mielestäni syön aamupalalla monipuolisesti ja hyvin niin silti tuntuu, että sen antama energia ei riitä siihen, että parin tunnin päästä juoksee. Ehkä pitäisi mennä vähän aikaisemmin eikä odottaa kahta tuntia, kun syöty ruoka on kevyempää.
         Ja palautuminen on toinen, joka minulla on ollut vähän huonolla huolehtimisella. En tiedä johtuuko se siitä, etten tajua missä kunnossa lihakset ovat ja miten kauan niiden palautumiseen menee, vai onko se pelkästään siitä, etten vain malta enkä osaa palautua oikein?
         Siis paljon oppimista tänä vuonna treeneistä.
         Olisi ollut paljon oppimista jo tämän päivän treeneistä tai juoksusta.. Mutta tulipa nyt tehtyä lenkki tänäänkin.
          Kymmenen ja puolen metrin mittainen huokaus...



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 14.2.2017
- 1955,0
- 7.2 km kylälenkki (47 min)
- surkea juoksu, jos tätä voi juoksuksi sanoa
- aamupalalla ei pitkälle pötkitty ja jalat olivat hyytelöä jo ennen puoltamatkaa
- lihakset olivat hapoilla ja tuntui kuin se normi liikkuminenkin olisi ollut kamalan työn ja tuskan takana
- kun jalat ei jaksanu, kävelin
- ei mikään hyvä fiilis
- +5, aurinkoinen ja ihana kevätpäivä, vähän liukkaat tiet

16.2.2017
- 1962.7 km
- 7.7 km kylälenkki-2 (45min)
- lihakset oli eilisestä pilates-treenistä kipeät ja ensin ajattelin etten menekään juoksemaan, mutta lähdin kuitenkin kun huomenna kintut on vielä kipeemmät
- kieltämättä ei mitenkään kamalan helppo reissu kun jalkalihakset eivät oikein ottaneet rasitusta vastaan, mutta tietyssä vaiheessa antoivat kai periksi ja olo vähän helpottui
- tasainen reitti alkumatkan isoa mäkeä lukuunottamatta helpotti oloa myös
- hengitys oli puuskutusta ja hengästymistä, vasta lopussa vähän tasottui kun lihaksetkin antoivat periksi
- ryhti pysyi hyvin ja askelluskin oli suhteellisen hyvä ja reipas
- iltasella jalat olivat kuin pinokkiolla, odotan mielenkiinnolla huomista...
- -1, kiva keli juosta, tiet oli vähän nahkiintuneet eilisistä liukkaista

Ystävää kaivaten

Eilen olisi meidän hauva täyttänyt vuosia.
      Huomasin kyllä heti aamusta, että ajatus karkasi tämän tästä koiran kanssa olemiseen ja meidän yhteisiin hetkiin ja siihen millaista oli kevät koiran kanssa, vaikka yritinkin pitää itseni kiireisenä ettei ikävä olisi vyörynyt yli hyökyaallon lailla ♥
      Iltasella sitten, kun Miehenmurrikka jo nukkui vieressä, ajattelin koiraa ja kuvittelin miten mukavaa olisi kuunnella vieläkin tassujen rapinaa lattialla kun koira etsisi nukkumapaikkaa tai aamuisin herätä siihen, että hauva raapaisee ovea.
      Tiedän, että olen unohtanut sen huolen ja surun, mitä koiran omistajana koin melkein päivittäin - varsinkin silloin kun koira oli kipeä tai sai vanhuuden vaivoja. Sitä oli huolissaan koko ajan, mutta nyt kaipaa sitä, että saisi vain halata pehmeää otusta ja unohtaa kaikki maailman surut ja murheet...
      Kaipaan ihan kaikkea. Silitystä, koiran tuoksua, ääniä, ilmeitä ja katseita, jopa imuriin tarttuneita karvoja ♥ Minulla on ikävä parasta ystävääni, ei pelkästään lemmikkiä...
      Nykyään 15.päivä helmikuuta on sekä ilon, että surun päivä. Ristiriitaisten tunteiden päivä. Ikävä kuorruttuu hyvillä ja mukavilla muistoilla, mutta joka kerta sen päivän illalla mielenpohjalle jää vain ikävä ♥
      Niin ikävä ♥

12. helmikuuta 2017

Itkun kautta

Ei ollut päivistä parhaimpia.
     Eilinen ilta itketti vielä tänäänkin ja olo oli onneton, surullinen ja tuntui kun olisi mäiskitty oikein kunnolla. Äiti ja isä eivät sanoneet mitään, huomasivat varmasti, etten ollut se tyttö jollaisena ovat tottuneet keskimmäisen lapsensa näkemään, mutta kunnioittivat omaa rajaani sen verran, etteivät udelleet tai kysyneet. Antoivat olla ja olivat lähellä.
     Katsottiin laiskan sunnuntain kunniaksi elokuvia keskellä päivää ja aloitin vähän ennen lenkille menoa katsomaan Kreikkalainen naimakauppa 2-elokuvaa ja se teki todella hyvää ♥ Elokuva oli mukava ja hauska ja sai minut nauramaan. Ja toiseksi, oli mukava katsoa se äidin ja isän seurassa. Tämä kuulostaa todella häiriintyneeltä 32-vuotiaan naisen suusta, mutta juuri tänään se niiden läsnäolo ja rakastaminen olivat parasta lohdutusta ♥
      Lenkki meni huonosti. Tiesin sen jo lähtiessäni kun sydän painoi tonnin ja koko kroppa oli vähän sekaisin ja surullinen. Juoksin ja itkin aina välillä. Yleensä kun puran lenkkipolulla tunteita, pystyn tekemään sekä juoksun että itkun samaan aikaan, mutta tänään itketti ihan ääneen, joten kylkeen rupesi heti pistämään, kun en saanut happea vedetyksi oikealla tavalla.
      Itkujuoksu auttoi. Puhdisti kehoa ja antoi mielelle reitin purkaa ajatuksia, tuulettaa tunteita ja kerätä itsensä jälleen ennen kuin taas astui torpan puolelle. En tiedä miten minä ennen selvisin näistä fiiliksistä, kun en juossut! Juoksu on todella aukaissut minulle reitin myös tähän kohtaa itseäni: avaamaan niitä itkuja ja pahoja fiiliksiä ja tuomalla ne juoksun kautta iholle ja sitä kautta ulos.
      Rankka tekniikka, mutta auttaa kuitenkin ♥
Soiteltiin Miehenmurrin kanssa ruuan jälkeen. Molemmilla oli niin ikävä toista, että ei oikein sanoiksi saatu.. Tuntui kuitenkin hyvältä kuulla Miehen ääntä ja nauruakin ♥
       Väsytti ja olo veti sohvan kulmaan, viltin alle. Katsoin alkuillasta vielä toisen hömppäleffan joka antoi hyvän syyn itkeä ♥ Jenny's wedding osui kyllä itkuhermoon monessakin kohtaa, joten tälle päivälle on sitten elokuvatarjonta ollut kumpaakin laitaa.
        Ilta oli hiljainen, kun vanha polvi lähti taas kaupungin melskeeseen. Nautin hiljaisuudesta ja siitä, että kuulin sydämen lyönnit. Juoksun takia sydämeni lyö nykyään harvakseltaan, mutta vahvasti.
        Se kuitenkin lyö.
        Vahvasti ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
309. juoksupäivä (112 vkoa takana)
- 1947.8 km
- 5km metsätien minilenkki (31min)
- ajastakin huomaa, että ei todellakaan mikään riemu reissu
- ensimmäinen puolikas sujui suhteellisen hyvin ja juoksu oli ns. normaalia juoksua
- takaisin päin tullessa keho lämpeni sen verran, että meni tämän tästä itkuksi ja hengitys oli täysin mahdotonta juoksua ajatellen. Kävelin aina välillä, itkun ajan
- jaloissa tuntui mukavalta tämä tämmöinenkin lenkki ja askelluskin oli kai parempi vaikka auton renkaan jäljessä piti juostakin
- hengitys oli mitä oli, ei voi sanoa juoksu-hengitykseksi
- ryhti pysyi suhteellisen hyvin ennen kuin rupesi palleakrampin vuoksi vähän vääristymään
- terapialenkiksi hyvä, juoksuksi onnettoman huono
- -4, pilvipoutainen keli, hyvä keli ulkoilla!

Mitä rakkaus on?

Kun itkee illan, saa vanhemmilta kysyviä, mutta hiljaisia katseita ja aamulla peilistä katsovat turvonneet silmät, kysyy itseltään mitä rakkaus oikeasti on?
       Minun rakkauttani, rehellisyyttäni ja tunteitteni aitoutta on epäilty ja kyseenalaistettu.
       Se tekee olon tavattoman surulliseksi, yksinäiseksi, loukatuksi ja nujerretuksi.
       Minussa on paljon vikoja. Sitä en edes kiellä, mutta rakkaudessa minulla on ollut aina selvä ja tasainen pohja, jonka päälle olen omaa rakkauttani rakentanut. On se rakkaus ollut ystävien kesken, perheenjäsenten välistä tai nyt parisuhteen tuomaa rakkautta.
lainattu: buzznet.com
Minun rakkaudelleni on ollut pehmoinen ja hyvä maa itää, sillä olen katsonut vierestä vanhempieni pitkää liittoa, johon on mahtunut todella vaikeitakin aikoja kuten oman lapsen kuolema. Silti vanhempani ovat 41 vuoden jälkeen yhdessä, vahvoja, tiivis tiimi, joilla on edelleen selvästi hyvä ja hauskaa olla yhdessä ♥ Omien vanhempieni liitto on ollut ja tulee aina olemaan oman rakkauteni kasvualusta, se millaiseksi toivon kasvavani puolisona, kenties vaimona, joskus.
         Kuten ystävieni tai perheenjäsenten kanssa oleva rakkaus, myös parisuhteessani syntynyt rakkaus perustuu minulla kolmeen asiaan, joita pidän tärkeänä: rehellisyys, toisen kunnioittaminen/arvostus ja luottamus.
        En ole aina ollut maailman paras ystävä, sillä yhteydenpito on jäänyt joskus täysin muka muiden kiireiden alle, unohdan synttärit tai nimpparit ja luvatut kahvitteluhetket virahtavat pitkälle ennen kuin ne toteutan.
        En ole ollut aina maailman paras sisko tai tytär, mutta olen yrittänyt tehdä oikeita asioita, tukea siskojani, olla onnellinen heidän onnestaan ja menestyksestään ja olla tukena vanhemmilleni, kun he sitä ovat tarvinneet. Tarkoitukseni on ollut aina olla toista kohtaa hyvä ja reilu.
      Olen ensimmäistä kertaa elämässäni jonkun puoliso tai avokki tai tyttöystävä, mitä nimitystä siitä nyt halutaan käyttää. Äiti sanoi joskus, ennen kuin seurustelin, että minun kanssani tulee jollakulla olemaan vaikeaa, kun olen ollut niin kauan yksin ja ehtinyt rakentaa arjen rutiinit ihan oman mieleni mukaan.
      Myönnän tämän.
      Olen tavattoman vaikea muutoksissa. Minun kohdallani muutosten pitäisi tapahtua etanan vauhdilla, että ehdin sopeutua niihin. Miehelläni ei ole ollut kovin helppoa minun kanssani sen suhteen, että minun maailmassa kaikki tapahtuu vähän hitaammin kuin hänen.
       Miestä kohtaa tuntemani rakkaus on erilaista kuin perhettä tai ystäviä kohtaan tuntemani rakkaus ja kiintymys. Se on vahvempaa ja tärkeämpää ja syvempää kuin mikään aikaisempi tunne, jota minulla on ollut. Siihen on sisältynyt huolta toisesta, surua ja hämmennystä, mutta suurimmaksi osaksi se on ollut ihana seikkailu tunteisiin ja toiseen ihmiseen tutustumiseen ja oman elämän jakamiseen toisen kanssa.
lainattu: www.dailypets.co.uk
Siksi se, että minun rakkauttani, rehellisyyttäni ja avoimuuttani epäillään ja kysenalaistetaan, sattuu ja loukkaa tavattomasti. Jättää jäljen muuallekin kuin poskille kyyneleiden muodossa.
       Kun minä rakastan, siihen tunteeseen ja suhteeseen ei mahdu ketään eikä mitään väliin.
       Kun minä rakastan, hyppään siihen täydellä sydämelläni, kokonaan.
       Epäilys ja syyttely raapii sydämen pintaan syviä naarmuja, kun yritän elämässäni ensimmäistä kertaa elää toisen ihmisen kanssa niin hyvin ja oikein kuin vain suinkin kykenen. Minulla ei ole valmiita malleja erilaisiin suhteessa tuleviin tilanteisiin vaan rakennan ratkaisut silloin kun ne eteen tulevat. Välillä onnistun, välillä en, mutta joka kerta opin - ja paljon!
       Olen aina kehunut Miestä kärsivällisyydestä kanssani, sillä hänellä elämänkokemusta on enemmän ja myös useampia koettuja ihmissuhteita, joista on opittu. Rakennan ensimmäistä kertaa parisuhdetta ja siinä samalla on pitänyt rakentaa suhdetta myös Miehen poikaan, joten yhden ihmisen sijaan, minun on pitänyt omaksua nopeasti kahden ihmisen kanssa rakennettava ihmissuhde, omaksua kahden ihmisen tavat ja tottumukset omaan elämääni, yrittää luoda sekä isään että poikaan yhtä aikaa avointa ja hyvää suhdetta.
       Ei aina niin kovin helppoa.
       Syytökset siitä, että rakkauteni ei olisi oikeaa tai tarpeeksi vahvaa, tuntuvat todella pahalta, epäreilulta ja kohtuuttomilta.
       Minulle rakastaminen on toisesta välittämistä, toisen tukemista, auttamista ja lähellä oloa, anteeksi antamista ja anteeksi pyytämistä, luottamusta puolin ja toisin, toisen puolella oloa kun muut ovat vastaan, rehellisyyttä, avoimuutta, kykyä puhua asioista, jotka ovat vaikeita, jakaa asioita kaikesta mitä elämään kuuluu, iloita iloista ja surra yhdessä.
        Ja se, että minua epäillään muista suhteista oman parisuhteeni ulkopuolella, puristaa sydämeni pieneksi mytyksi.
       Minulla ei ole tarvetta etsiä muualta seuraa, sillä Miehen kanssa minulla on hyvä olla, voin olla oma itseni, jakaa ja puhua asioista, saan lämpöä ja hellyyttä ja huolenpitoa, mutta myös sopivasti haastetta arjen elämään.
        Minulla ei ole tarvetta etsiä elämään jännitystä ulkopuolisista suhteista, sillä minusta normaali arki, perhe-elämä ja sen ilot ja surut tuovat elämääni kaiken sisällön, mitä koskaan tulen elämääni kaipaamaan. Olen haaveillut koko elämäni perheestä, jossa voin toimia ylihöösäävänä äitinä joko omille tai muiden osapuolten lapsille, tehdä ruokaa isolle joukolle jouluisin ja pitää pihakestejä juhannuksena.
         Minulla ei ole tarvetta etsiä muita miehiä elämääni, sillä olen seurannut läheltä omien vanhempieni liittoa, jossa toistensa parhaat ystävät voivat luoda kauniin ja tiiviin ja pysyvän suhteen vuosikymmenten ajaksi, löytää toisistaan ihanuutta ja rakastamisen arvoista päivästä toivoon ja ennen kaikkea halua jakaa elämä toisen kanssa.
          Minulla on elämäni suuri rakkaus omana miehenäni. Rakastan, arvostan ja kunnioitan häntä suunnattomasti ja toivon, että joskus voisin olla hänelle avovaimo tai vaimo ja luotettava aikuinen hänen pojalleen - kenties myös äiti meidän yhteisille lapsille.
           Eniten kuitenkin toivon, että hän löytäisi minun luotani sellaisen turvapaikan, jossa hän voisi rauhoittua, olla oma itsensä ja tuntea itsensä rakastetuksi. Sillä vain sitä olen toivonut kymmenen vuoden tuntemisen aikana ja vain sitä olen yrittänyt rakkaudellani, kiintymykselläni ja välittämisellä ilmaista puolentoista vuoden yhteisen seurusteluaikamme aikana.
           Minun rakkauteni on yksinkertaisesti toisen rakastamista ja toisen hyväksymistä juuri sellaisena kuin hän on. Arvostaen, kunnioittaen ja välittäen kuten vain pystyn, luottaa ja olla luotettu silloin, kun toinen olkapäätä tai kuuntelevaa korvaa tarvitsee.
            En rakasta sen takia, että se on muodissa enkä sano rakastavani sen takia, että niin pitää sanoa.
            Rakastan, koska Mieheni on kaikin puolin ansainnut kaiken sen hyvän ja lämpöisen rakkauden, jonka voin hänelle antaa. Rakastan, koska näen Mieheni mahtavana pakkauksena, jonka kanssa elämän jakaminen on ilo ja onni! Rakastan, koska Mieheni kanssa tunnen olevani vahvempi kuin koskaan, rohkeampi kuin ennen ja parempi ihminen rakastamaan toista ihmistä ♥
           Rakastan niin kuin minä osaan ja kykenen.

10. helmikuuta 2017

Aurinko+pakkanen+hyvä mieli

Aivan mahtavia päiviä tällä viikolla!
       Aurinkoa ja pakkasta on riittänyt niin, että tämmöinen kevätsielu kukkii jo sisäisesti. Ihan mielettömästi antaa energiaa jo pelkästään se, että silmään paistaa aurinko!
       Eilen oli taas kaupunkipäivä, joka ei todellakaan alkanut mitenkään parhaalla mahdollisella tavalla. Oli vähän kiire lämmittää torppa aamusella lämpimäksi, kun olisin koko päivän poissa, mutta kun sain kerättyä käsiini laukun ja hanskat ja postitettavat ystävänpäiväkortit, sain oven lukkoon ja lähdin rappusia laskeutumaan, kenkä lipesi ylärapulta ja mäjähdin rappusiin puoliksi kyljelleen. Minun rappusissani on neljä puu porrasta ja viimeisenä betonirappu, ja osuin kaikkiin puisiin rappusiin ja tipahdin lopuksi betonirapulle niin, että takaraivo natsahti vielä alimmalle portaalle.
        Autsis.
        Hetken aikaa istuin ja kokeilin, että mikä raaja heiluu vai heiluuko mikään? Mihin koskee enemmän ja mihin vähemmän ja sanoin paljon yksinkertaisia lauseita ja tunnustelin, että vuodanko verta tai aivonesteitä. Mihinkään ei koskenut mitenkään kovin, mutta vasen kyynerpää ja vasemman puoleinen yläpakara ilmoitti olemassa olostaan. Takaraivo tärsky oli kai lievä hyvän niskakannatuksen ja paksun pipon takia. Onneksi!
        Tänään oli vuositarkastus lääkärillä muutenkin, joten tutkin sitten kaupungissa vanhempieni luona vammojen todellisen laadun, että olisi voinut samalla tilata lisää lääkäreitä, jos vammat niin olisivat vaatineet. Eivät vaatineet. Selvisin ruhjeilla.
 Lääkärikeikan jälkeen pyörähdin muutamassa vaatekaupassa, mutta ei ollut yhtään innostusta sovittaa mitään, kun päällä oli koko vaatekaapin vasen puoli! Talvella vaatteiden osto on minulla hyvin, hyvin vähäistä juuri sen takia, että pukukopissa menee aikaa riisumisessa ja talvinutuista selviytymiseen ja sitten ei enää riitä powereita uusien vaatteiden sovitukseen.
        Kävin ostamassa pienen muistamisen ystävälleni ja sitten hain uuden passin. Olen edelleen sitä mieltä, ettei minua maaliskuussa päästetä Kööpenhaminaan passikuvani takia, mutta äiti lohdutti minua kun näki passini, että "ihanhan se on sinun näköinen!"
        Kiitoksia äidille, näytän siis aina vankikarkurilta... Lohdullista.
        Iltasella meillä oli Miehenmurrikan kanssa sovitut treffit, että vietäisiin Juniori uimaan ja päästäisiin itsekin siinä samalla vähän uiskentelemaan keskellä pakkasia. Kylpyläreissusta kirjoitinkin oman postauksen ♥
Pieni mies oli piirtänyt minulle kuvan ja sydän pullistui pelkästä ilosta ja onnesta ♥
        En ole ollut oikein varma, olenko oikeilla jäljillä sen suhteen, miten suhdettani Miehenmurrikan poikaan rakennan. Yritän olla oma itseni ja toivoa, että se riittää. Salaa toivon, että se todellakin riittää, sillä vaikka suhde Miehenmurriin on täydellisen ihana haasteineen päivineen, on se tosiasia kuitenkin, että jos Juniori ei minusta pitäisi vaikeuttaisi se hieman myös minun ja Miehenmurun suhdetta. Minä kuitenkin tykkää pojasta jo kuin omastani ja jokainen pienikin ele siihen suuntaan, että Juniori pitää myös minun seurastani, saa minut tavattoman onnelliseksi ♥ Iltasellakin kun tultiin kylpylästä ja halattiin ja suukoteltiin hyvänyönsuukot Miehenmörrikän kanssa, uskaltauduin kysymään saisinko halata myös Junioria hyväksi yöksi... Vähän viipyillen poika lupasi halauksen ja rutistin ilon pulpahdellessa pintaan!
       Minun perheen alkuni ♥
       Ja miten kauan minä haaveilin tästä, katselin muiden perheitä ja kaipasin omaani, niiden lapsiarkea, parisuhdetta ja sitä yhteisöä, jota perheeksi kutsutaan. Ja nyt minulla alkaa olla oma perhe ihan nenän edessä. Ja se tuntuu niin hyvältä, ettei sanotuksi saa ♥
Tänään siivosin torpan viikonlopuksi, vaikka aurinko porotteli niin, että tuntui kuin olisi syntiä tehnyt kun puuhasteli sisällä. Samoin minun piti viimeistellä tämänhetkinen versio logo-työstä, että asiakkaani saisivat sen ennen joulua...!
         Vasta iltapäivästä, kun vanhempi polvi tuli viettämään viikonloppua auringon keskelle, pääsin juoksemaan. Vaatteita vaihtaessa satuin vilkaisemaan eilisen kaatumisen jälkiä ja pakaran päällä on komeat mustelmat! Viitisen senttiä sivuun niin mustelmat olisivat olleet selkärangan päällä ja nirhaumat vähän toisenlaiset... Nappasin tänään portaat puhtaiski jäästä ja lumesta - ihan vain varmuuden vuoksi.
         Juoksu sujui tänään hyvin. Oli pitkästä aikaan semmoinen voisin-juosta-ikuisesti-olo! Päätin vähän oikaista Tappavan mäen päältä, mutta minun oikopoluista ei ennenkään ole tullut mitään oikaisuja - ei tälläkään kertaa! Pitemmäksi lenkki vain tuntui menevän kun pompin keskellä keskikasvuista mäntymetsää kengät lunta puolillaan. Luojalle kiitos säärystimistä!
         Tuntui kuitenkin aivan mahtavalta se, että juoksentelin pitkin ja poikin metsäpolkuja ja -teitä, kun vähän aikaa sitten se oli pelkkä mahdoton haave! Hyvä esimerkki siitä, että mahdottomia haaveitakin pystyy toteuttamaan jos vain päättää asian eteen vähän tehdä töitä ♥
        Ihanaksi lenkin teki myös se, että valoa riitti koko lenkin ajaksi! Vielä puolen kuuden maissakin näkyi kajastusta taivaanrannasta ja ulkona näkyi tehdä vielä jotain.
        HURRAA, PÄIVÄN PITENEMINEN, HURRAA!!!
Kevättä maassa?
Sain eilen postista pari kirjaa kevääksi.
      Toinen kirjoista, Omasta maasta, on kirja omatarveviljelystä. Aion oikeasti ensi kesänä saada kasvimaalta kunnon sadon, kunhan ei Maa Emonen tee sitä harvinaisen vaikeaksi kamalalla kesällä?!? Luoja paratkoon ettei! En ole vielä ehtinyt muuta kuin selailla kirjasta, mutta ihanasti siinä kerrotaan niin kasvimaasta kuin hedelmäpuista ja marjoista. Oikeastaan se on opus kaikkeen siihen, mitä voi itse kasvattaa itselleen! Mainio opus! Kunhan nyt lumet sulavat ja maa paljastuu (muualtakin kuin minun teko-aidan alta...)..
       Toinen kirja, Suuri juoksu ja maraton kirja, kertoo puolestaan juoksusta lihaksistosta aina tekniikkaan ja ruokailuun asti. En tiedä juoksenko koskaan maratoonia tai edes puolimaratoonia, mutta muuten kirja kyllä kertoo tavattoman tarkasti siitä miten juoksu vaikuttaa kehoon ja miten keho voi vaikuttaa juoksuun! Tämänpäiväisessä juoksussa jo kokeilin vähän uusia tekniikoita ja kikkoja, joiden avulla juoksusta tulisi helpompaa ja vähemmällä energialla saisi enemmän aikaiseksi!
         Kunhan perehdyn kirjoihin tarkemmin, kirjoittelen sitten vähän ideoita ja aatoksia tännekin.



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
308. juoksupäivä (112vko)
- 1942,8 km
- 6.3 km kylätien modernisoitu versio (38 min)
- juoksu kulki hyvin ja oli nautinnollista, helppoa ja mukavaa juosta
- jalat jaksoivat hyvin, vaikka portaissa liukastuminen tekikin vähän kipeyttä sekä yläpakaraan, että etuosan koukistajaan. Vasemman jalan nosto on vähän autsis-osastoa. Ei sitä juoksussa niin huomannut.
- ryhti kesti, kun oikein käytin ajatusta siihen ja kokeilin jälleen uusia juttuja pitämään ryhtiä hyvänä.
- hengitys rauhoittui muutaman kilsan kuluttua ja sitten olikin ihan helppo juosta vaikka mihin olisi mennyt!
- metsässä puikkelehtimiset teki vaihtelua lenkkiin, vaikka niinkään pituutta ne eivät tuoneet...
- askellus oli kunnossa ja kokeilin tänään myös jalan koukistusta enemmän. Antaisi takareiden lihakselle pientä lepoa aina välillä. Juoksen vaan vielä liian hitaasti, että jalka ehtisi oikeasti koukistua kunnolla ja levätä.
- keli oli mukava, ei kylmä, mutta pakkasen puolella ja AURINKOINEN!
- todella hyvä olo jälkeenpäin ja tuntui hyvältä!
- -4, aurinkoinen ja kevättalvinen iltapäiväjuoksu!
 

Nemoa etsimässä kylpylässä

lainattu: www.shutterstock.com
Eilen sain uinti-ikävääni helpotusta kun käytiin Miehenmörrin ja Juniorin kanssa kylpylässä pulahtelemassa parin tunnin ajan. Kerta oli Juniorille ensimmäinen kylpylässä ja oli ihana katsoa sitä ensimmäisen kerran riemua, kun kaikki altaiden hienoudet olivat ensimmäistä kertaa käytössä.
       Lähdettiin ajelemaan kunhan Mies oli päässyt töistä ja oli hetken hengähtänyt kotisilla. Matkaan meni puolisen tuntia ja Juniori otti matkasta hyödyn irti nukkuen. Hymyilytti, kun ajattelin, että olin joskus haaveillut siitä tilanteesta, että juteltaisiin Miehenmörrin kanssa etupenkillä omia juttujamme, päivän kuulumisia ja jälkikasvu tuhisisi takapenkillä ♥ Yhtä hyvältä tuntui todellinenkin tilanne. Minulla oli autossa oma pieni perhe ♥
lainattu: divezone.net
Onneksi kylpylässä ei ollut kamalasti ruuhkaa ja altaissa oli mukavasti tilaa. Vesi oli lämmintä ja altaiden väriefektit toivat välillä ihan korallimaista tunnelmaa veteen.
     Juniori ihastui ulkoaltaaseen, joka höyrysi pakkasillan keskelle. Ja vaikka ulkoallas kiehtoi kyllä minuakin, niin täytyy myöntää, että kuuma-allas tuntui myös todella hyvältä.. Oltaisiin kai Miehenmurrin kanssa lojuttu koko kaksituntinen lämpimässä altaassa ellei Juniori olisi kiskonut meitä vesiliukumäkeen ja hieronta-vesiputousten alle ♥
       Ulkoaltaassa kokeiltiin vähän kylmä-lämmin vaihteluita kun noustiin välillä altaasta pakkaseen ja pulahdettiin takaisin lämpöisen tuntuiseen veteen. Sukelluskisassa huomasin, että ensi kesänä on kyllä harjoiteltava taas sukeltelua, happikapasiteetti keuhkoissa on onneton! Joskus muksuna pystyin sukeltelemaan pitkiäkin aikoja, kun vietettiin kaiket kesät veden pinnan alla.
www.express.co.uk
Höyrysaunassakin piipahdettiin, mutta siinä oli vaaransa, sillä saunan jälkeen altaiden vesi tuntui taas vähän viileämmälle.. Iltaa piristi myös kylpylän omat efektit ukkosen jyrinän, sateen ja höyrysumun muodossa. Varsinkin sade tuntui oikein kivalta ja tuli mieleen ihan ne kesäuintireissut, kun ui sateessa ja pisarat vain pomppivat vedenpinnasta ♥
       Pari tuntia meni todella nopeasti ja sormet ryppyisinä noustiin altaista väsyneinä ja nälkäisinä.
       Syötin molemmat miehet pizzalla uintireissun jälkeen ennen kuin lähdettiin kotia kohti.
       Taisi olla ihan elämyksellinen ilta Juniorille ja minusta taas tuntui todella mukavalta viettää aikaa tämän meidän perheen alun kanssa ♥ Ja vaikka Miehenmurrikan kanssa ei niin tiiviistä yhdessäoloa saatu viettääkään niin oli ihanaa olla vaan lähellä. Katsoa silmiin ja hipaista ohimennen...
       Uni tuli heti kun pää tavoitti tyynyn.

8. helmikuuta 2017

Oma päivä - tie rentoutumiseen ja hyvään oloon ♥

En puhunut tänään mitään enkä kenellekään, lukuunottamatta iltaista puhelua Miehenmörrin kanssa... Tajusin kun istuin saunassa, että olin tänään täysin hiljaa ja teki muuten pirun hyvää!
        Tänään kutitteli jälleen viherpeukaloita ja se oli kokonaan auringon syytä 🌞
        Tein kävelylenkin järven jäälle ja menomatkalla mietin, että pitäisiköhän minun ainoa viherkasvi siirtää isompaan ruukkuun ja hankkia sille vaikka ystävä.. Olen tunnetusti onnistunut tappamaan viherkasvini ennemmin tai myöhemmin. Useimmiten ennemmin. Joten suuria suosituksia en voi itsestäni antaa ja jos viherkasvit saisivat päättää, ne eivät tulisi metriä lähemmäs minua!
         Puutarhuriksi olen aika onneton pitämään kasvejani elossa muualla kuin niiden "luonnollisessa ympäristössä" eli ulkona. Mutta tänään olisi tehnyt mieli upottaa kätöset multaan ja sotkea vähän ruukku vaihdos-työllä sisätiloja. Ei ollut multaa eikä ruukkuja, joten tämä(kin) jäi sitten vain ajatukseksi.

Jäälläkään ei näkynyt ketään.
     Sen lisäksi etten puhunut tänään kenellekään (paitsi Miehenmörrille) en myöskään nähnyt tänään ketään. Erakoidun selvästikin omaan pieneen piiriini eikä se tunnu edes pahalta. Tänäänkin nautin pelkästään omasta seurasta ja semmoisista asioista, joista tykkään ja kyllä se minusta käy oikein hyvänä terapiana - ja halvemmaksi tulee!
     Seisoskelin uimarantani vieressä ja mietin harmissani, että miksi kaikki pitää myydä ja muuttaa rahaksi?
      Taisin viime kesänä jo kirjoitellakin, että se uimaranta, jossa olen koko ikäni käynyt uimassa, myytiin enkä usko, että enää ensi kesänä voin siinä uida (jos siitä ei sitten tule joku yleinen uimaranta, jota epäilen vahvasti!).
       Tänään harmitti sekin, kun katselin rantaa kauempaa enkä uskaltanut edes mennä lähelle niitä tontteja, missä viime kesänä vielä vietin aurinkoisia iltoja uiden ♥ Tuli haikea ja surullinen fiilis.
        Ja ikävä kesää... ja uimista.
Iltasella kannoin puuta tupaan lämpenemään aamuksi ja ihastelin samalla tasaista ja koskematonta hankea, joka avautui pihamaan ympärillä. Kevyet pakkaslumen hiutaleet kimmelsivät auringonlaskussa ja pakkanen nipisteli poskia ja sormia, jotka painelivat kameran nappuloita.
       Oli hiljaista ja rauhallista ja taivas oli punertavan oranssi.
        Sininen hetki.
Ja sitten katsoin aitan taakse, missä joku pupu on temmeltänyt oikein kunnolla! Taisi olla jo kevättä rinnassa, sillä yhdessä kohtaa oli selvästi sellainen kuoppa, missä oli jo käyty kyljelläänkin ♥ Meidän piha oli melkein 10 vuotta täysin pupu-vapaata aluetta, kun koira vartioi pihassa ja koiran tuoksu piti puput ja kissat loitolla tai ainakin kauempana. Nyt tuntuu, että meidän pihan ovat vallanneet puput ja naapurin kissat, ja jos meidän koira eläisi, se ei voisi sietää moista!
       Ja nyt tuli taas ikävä, kun edes ajattelin koiraa... ♥
Tänään lämmitin ulkosaunan ja hiiviskelin -17 asteen pakkasessa pukuhuoneeseen ja siitä saunaan. Hangessa kävin kolme kertaa ja huomasin vasta saunan jälkeen, että kova hanki oli tehnyt pienet raapaisut sekä polviin, että kyynerpäihin, mutta oli se sen arvoista ♥
         Ajattelin, että voisin olla kyllä semmoinen tapaus, joka jäisi koukkuun avantouintiin, jos sitä joskus pääsisi kokeilemaan, sillä semmoinen "kylmän himo" oli tänäänkin, kun juoksin sata-asteisesta saunasta hankeen ja takaisin! Kevyt ja pehmeä pakkaslumi tarttui ihoon kiinni ja kihelmöi kauan aikaa, vaikka miten olisi ollut jo saunan puolella. Sen jälkeen tuli sitten niin kuuma, että tuntui kuin ihon alla olisi ollut tulikuumaa nestettä, joka virtaili pitkin kroppaa.
         Ja nyt, iltasella, olo on kyllä niin rento ja hyvä, että taidan ottaa tämäniltaisen uusiksi mahdollisimman pian ♥ Ja sinne avantoonkin on vielä kyllä joskus mentävä!
Tämmöisiä "omia-päiviä" kaipaa kyllä oikeasti joskus, vaikka nyt ei ole ollutkaan mitään suurempia stressi-tiloja tai muita murheita - ainakaan normaalista poikkeavaa! Voi olla itsekästä sanoa, mutta olen aina viihtynyt itseni kanssa ja tänään huomasin jälleen, ettei edelleenkään ole ongelmaa siinä, ettenkö tulisi itseni kanssa toimeen. Joskus tuntuu, että tulen nyt paremmin toimeen kuin joskus aikaisemmin!
        Tottakai sitten, kun puhui iltasella Miehenmurun kanssa puhelimessa, tuli ikävä toisen läheisyyttä ja läsnäoloakin, mutta välillä täydellinen omassa kuplassaan oleminen tekee todella hyvää! Se järjestää ajatuksia ja poistaa turhat kuonat mielestä. Itseasiassa tämä tämmöinen rentoutumis-päivä kuuluu nykyään minun treeniohjelmaani. Aion oikeasti hakea kokeilemalla oikeaa ja hyvää tapaa treenata mahdollisimman terveellisesti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Viime vuosi meni vähän sairastellessa ja nyt kokeilen saanko niitä vähän vähemmäksi.
          Tämänpäivänen oli oikeastaan ensimmäinen "puhdistus-päivä" ja toivottavasti tuloksia huomaan tulevina päivinä (ja viikkoina) myös treenauksessa jaksamisena ja energisyytenä.
          Ihana päivä ♥
          Tackar och pockar.

P.S. Siihen uimis-ikävään saan huomenissa vähän ensiapua, kun mennään Miehenmurrin ja Juniorin kanssa vähän juhlimaan ennenaikaista ystävänpäivää... saa vähän suomuille kostuketta, hih!