21. helmikuuta 2017

Talviähkyssä !!!!

Olisi väsyttänyt. Univelkaa viime viikosta varmaan, kun en olisi jaksanut millään nousta ylös. Kaunis aurinkoinen päivä odotti kuitenkin verhon takana ja tuntui sitten taas ihan mukavalta olla pakkastuulessa, kunhan sain ensin itseni potkittua ylös.
         Ja tulppaanejakin sain vihdoin ja viimein torppaa kaunistamaan. Muut viherkasvit jäivät ostamatta, vaikka eilen kaupungissa käväisinkin. En jaksanut juosta missään, kun kampaajalta selvisin uusien keväthiuksieni kanssa. Ihanat ♥ Huomasin jälleen, miksi minulla ei ole enää pitkiä hiuksia. Puolipitkätkin roikkuivat kuin kuolleet olennot korvan päällä ja kihasrtuivat milloin mihinkin suuntaan. En osaa enkä jaksa niiden kanssa aamuisin peuhata, joten nyt on taas astetta lyhyemmät, ihanammat ja enemmän minunlaiset hiukset! Anna-kampaajani on oikea aarre ♥
         Eilen en ehtinyt kauaa ihastella uutta päätäni, kun piti sulloa pipo päähän ja lähteä hiekoittamaan pihamaata. Piha on jälleen kuin luistinkenttä ja minun piti ihan kantamalla kantaa jäätikölle hiekkaa, että se edes jossain piti! Kaadoin jemmatut tuhkatkin jäälle, pitää se ainakin vähän eikä mene kaikki hiekkajemmat hiekoitukseen.
Tänään lähdin siivoamaan aamuhommien jälkeen saunaa. Miehenmurri ja Juniori ovat tulossa käymään, Juniorin ensi visiitille, ja ajattelin houkutella miehet ulkosaunan lämpöön, kunhan ensin käydään vähän piknikillä ja tehdään pizzaa ♥
       Siivosin saunaa niin kuin nyt helmikuun lopussa voi. Siinä saunaa siivotessa ajattelin, että voisihan se kevät jo tulla! Tuli todella semmoinen turhautumisen tunne tätä vaihtelevaa talvea, jäätä, lunta, pakkasta, lauhaa, vettä ja räntää ja lumihiutaleita kohtaan! Saunankin saisi pestyä paremmin jos olisi letku sulana ja saisi lutrata vedellä ja pestä ja puunata kunnolla, mutta nyt jouduin vain tyytymään lakaisuun ja siistimiseen. Vähän lämmitinkin, ettei tarvitse huomenna niin kovasti odotella saunan lämpenemistä - veden lämpenemisestä puhumattakaan!
Toisen kerran kevät-kaipuu yllätti, kun lähdin juoksemaan puolen viiden maissa ja kenkä lipsui jo pihamaalla niin, että oli aika lähellä etten viskannut kenkiä ja koko juoksugarderobiani pitkin metsiä! Otti päähän se, että juoksusta ei tule mitään, kun pitää hipsutella, varoa liukasta ja ottaa askelia, joilla ei ole mitään voimaa tai pitoa, kun alla on jäätä! Energiaa kuluu älyttömästi ja juoksija turhautuu!! Todella!!
        Olen oppinut pitämään talvijuoksusta enemmän kuin viime talvena, mutta nyt nämä liukkaat ja vaihtelevat talvikelit pilaavat senkin tykkäämisen taimen! Tämän päivän juoksu oli perusjuoksu. Ei mikään superhyvä, mutta kuitenkin jaksoin juosta eikä jalat hyytyneet aivan samalla tavall kuin viimeeksi, mutta eivät myöskään ole ihan samassa kunnossa kuin joskus parhaimpina aikoinani... Harmittaa!
        Tulisi jo hiekkatiet esiin. Kestäisin sen kurankin mieluummin kun näitä jäätiköitä...
Hyvänä puolena keväässä ovat nämä illat. Tulin juoksulenkiltä puolen kuuden maissa ja taivas ja maisemat näyttivät tältä. Vähän ennen kuin ehdin ottamaan kuvaa, taivas hehkui täysin pinkkinä ja purppurana, mutta juuri sen verran ehti aurinko tipahtaa viimeisen 500m aikana, etten saanut siitä taivaasta enää kuvaa. Valoisuutta kuitenkin riitti ja nautin oikeasti suunnattomasti, ettei heti kolmen jälkeen ala olemaan sysimustaa ja pimeää. Kunhan nyt lumet sulaisivat äkkiä ja pääsisin kevättöille. Lumen alle on paha laitella siemeniä!
Jotenkin nyt tuntuu, ettei oma kroppa ole ihan oma... Kaikki paikat jumissa tai juntturassa ja omituisen tukkoinen olotila kaikinpuolin.
        Minulla on talviähky!
        Äh!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
313. juoksupäivä (113. vko alkaa)
- 1974.9 km
- 7.2 km kylälenkki (43 min)
- liukasta oli ja askellus meni ihan plörinäksi jo sen takia
- ryhtikään ei oikein ollu kunnossa kun piti vahtia jalansijaa niin tarkasti ettei luiskahtanut ojaan!
- juoksukunto oli ehkä vähän parempi, mutta ihmeen väsyksiin tämmöinen peruslenkki saa minut. Pikkasen nyt epäilen jotain suurempaa syytä, kun juoksu ei kulje!!
- pieni motivaation laskukin oli ennen juoksua, kun ei tehnyt YHTÄÄN mieli mennä liukkaille teille harppomaan, mutta sitten kun sinne itsensä sai niin olo oli todella hyvä kun pääsin kotiin ja saunaan
- TULISI JO KEVÄT!
- -4 pakkaskeli, tuulinen ja vähän kylmä keli, LIUKAS kuin piru!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti