Huomasin kyllä heti aamusta, että ajatus karkasi tämän tästä koiran kanssa olemiseen ja meidän yhteisiin hetkiin ja siihen millaista oli kevät koiran kanssa, vaikka yritinkin pitää itseni kiireisenä ettei ikävä olisi vyörynyt yli hyökyaallon lailla ♥
Iltasella sitten, kun Miehenmurrikka jo nukkui vieressä, ajattelin koiraa ja kuvittelin miten mukavaa olisi kuunnella vieläkin tassujen rapinaa lattialla kun koira etsisi nukkumapaikkaa tai aamuisin herätä siihen, että hauva raapaisee ovea.
Tiedän, että olen unohtanut sen huolen ja surun, mitä koiran omistajana koin melkein päivittäin - varsinkin silloin kun koira oli kipeä tai sai vanhuuden vaivoja. Sitä oli huolissaan koko ajan, mutta nyt kaipaa sitä, että saisi vain halata pehmeää otusta ja unohtaa kaikki maailman surut ja murheet...
Kaipaan ihan kaikkea. Silitystä, koiran tuoksua, ääniä, ilmeitä ja katseita, jopa imuriin tarttuneita karvoja ♥ Minulla on ikävä parasta ystävääni, ei pelkästään lemmikkiä...
Nykyään 15.päivä helmikuuta on sekä ilon, että surun päivä. Ristiriitaisten tunteiden päivä. Ikävä kuorruttuu hyvillä ja mukavilla muistoilla, mutta joka kerta sen päivän illalla mielenpohjalle jää vain ikävä ♥
Niin ikävä ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti