Stressi puskee uniin. Siitä tietää, että käyn tällä hetkellä vähän ylikierroksilla.
Pakerran polttarikirjan parissa ja selailen kuvia ja suunnittelen morsiammelle mukavan näköistä kirjaa. Sitten öisin näen unia kuinka minua kositaan tai siitä, että olen menossa naimisiin tai muuta aiheeseen liittyvää.
Toiset unet taas ovat sitä, että olen raskaana tai synnyttämään menossa. On vähän vauva-jututkin ollut pinnassa siskon lapsen synnyttyä ja minä prosessoin näköjään unien kautta asioita. Ja työpaineet nostavat aina levottomat unet pintaan, vaikka unet eivät töistä olisikaan.
Joku voisi sanoa, että unet naimisiin menosta ja vauvoista ovat alitajunnan toiveita, ehkä niitäkin, mutta rehellisesti sanoen, olen onnellinen ihan näinkin. Avioliitto ja lapset ovat tietysti ihana haave, joka minulla on ollut koko elämäni ja kyllä minä ne vielä haluan toteuttaa - tavalla tai toisella. Mutta mieluusti olen nyt juuri onnellinen muiden häistä ja muiden vauvoista. Tälä hetkellä toivoisin vain että työmaalla meno vähän rauhoittuisi, etten ole ihan naatti ennen kuin kesä on edes kunnolla alkanut...
Tänään oli vielä aikainen työaamu ja kyllä vähän hätkähdytti kun aukaisin 5 jälkeen kelloja aamusella ja maassa oli valkeaa lunta! Takatalvi! Ja minulla kesärenkaat autossa! Onneksi maantie taisi olla sen verran lämmin, ettei se ollut jäätänyt teitä liukkaiksi vaan selvisin työmaalle ehjin nahoin.
Oli aika pitkä päivä ja raskaskin, kun piti hyppiä kahden hautausmaan väliä. Väsytti jälleen aivan mahdottomasti, kun pääsin kotiin. En osaa edelleenkään yhdistää parisuhdetta ja työelämää oikein. Illat virahtavat miehen kainalossa liian pitkälle ja sitten olenkin silmät ristissä kun kello soittaa aamutuimaan herätyksiään... Ei vaan malta lähteä niin aikaisin toisen vierestä kuin pitäisi, että saisi kunnon yöunet ♥
Tänään jälleen huomasin, miten nopeasti ihminen huomaa, tuleeko juttuun toisen kanssa vai ei. Tällä kertaa oli vuorossa se ei-kategoria. Ei mitään järkevää syytä siihen, miksei homma toimi, mutta erään ihmisen kanssa huomaan joka kerta, kun satutaan vastatusten, ettei hän pidä minusta. Syytä en tiedä, enkä oikeastaan välitäkään, sillä olen oppinut sen, että elämässä on liian vähän aikaa siihen, että miellyttäisi kaikkia, kun tuntuu, että nekin ihmiset jotka ovat sydäntä ja sielua lähellä, ovat jääneet pahasti huomiotta... Hämmästelin vain sitä jotain kuudetta aistia, joka sen panee merkille kun ihmisen kohtaa. Joko välille syntyy heti jotain mukavaa ja helppoa tai sitten se on semmoista asiallista etäisyyttä, joka ei koskaan tule olemaan mitään muuta.
Ja tuo juttu taas pani miettimään ystävyyssuhteitani, jotka ovat jääneet vähän hunningolle. Toisaalta en ole kuullut toiseltakaan suunnalta mitään, mutta oma yhteydenpitonikin on ollut heikkoa. Ajatuksissa ovat olleet, mutta olen ollut lopen väsyksissä työpäivän jälkeen, etten ole jaksanut oikein mitään. Pitäisi jo pikku hiljaa alkaa korjautua tämä työväsymys. Ennen alkuväsy on mennyt ohi muutamassa viikossa...
Minulla oli tänään luksus-ilta, kun muu väki lähti jo valmiiksi kaupunkiin, kun menevät huomenna pientä tytyä katsomaan siskon luo. Oli ostettu oikein tyttö-mekkokin tuliaisiksi ♥
Talo oli hiljainen ja kevätvalo vain täytti tilat ja nurkat. Lojoksin sohvalla kun kreivitär von Strauss ja join kaakaota ja makasin tyynymeren ympäröimänä. Nautin! Oikeasti. Olen kaivannut tämmöistä löhö-aikaa ihan suunnattomasti, kun nykyään minun löhöaikani on unta ja se ei taas ole sama asia kuin laiskottelu löhöten. Onneksi huomenna saa nukkua pitkään ja olla tekemättä mitään, jos ei välttämättä jotain tahdo tehdä.
Noh, juoksulenkille menen huomenna, kun tänään oli kintut kipeänä työpäivän päätteeksi. Kengissä oleva pieni korko ei tee oikein hyvää minun kantapäilleni, pitäisi keksiä jotkut toiset kengät. Onneksi on kevät tulossa niin ei tarvitse kohta muuta kuin avokkaat!
Tänään teki taas pitkästä aikaa mieli kirjoittaa.
Kamalasti on ollut tarinoita päässä, mutta pitäisi olla jokin sanelukone, jolle voisi ideat papattaa ääneen, kun en näköjään saa aikaiseksi niitä kirjoitella mihinkään! Olisi ihana taas uppoutua kirjoittamisen ihanaan maailmaan, laittaa ajatuksia paperille asti. Kaipaan sitä. En ole varmaan kolmeen vuoteen kirjoittanut oikein mitään sellaista, mistä voisin olla ylpeä. Olen kai liian onnellinen kirjoittamaan... Nimittäin, tuntuu, että silloin kun sain aikaiseksi kirjallisesti kaikkein eniten, olin sydän särkyneenä, onneton ja surullinen. Raskasta, jos minun luovuuteni ammentaa voimansa negatiivisista tunteista...?! Pitäisi harjoituttaa luovuuden pulppuamista hyvistä jutuista.
Lupasi pakkasyön.
Onneksi peiton alla on lämmin.
Öitä.
