Joulunodotus alkakoon!

Eilen oli ensimmäinen adventti ja sehän virallisesti antaa jouluhulluille luvan ryöpsäyttää joulu ikkunoihin ja muualle huusholliin. Tosin minä en ole ikinä lupia kysellyt omalle hulluudelleni, mutta onhan se mukavaa, että eletään nyt virallisesti joulun odotus aikaa ♥
          Viikonloppu meni taas ohi.
           Lauantai meni kyllä niin tyhjänpäiväiseen talsimiseen, etten saanut aikaiseksi kuin lakanoiden vaihdon ja sunnuntaina olin leikkaamassa vuorivillaa valmiiksi kun isä fyllasi kuistin kattoa ja vintin rappusten seiniä. Ei oikein mitään järkevää siis. Äiti ja isä olivat vielä tämän päivää täällä, vaikka minulla jo näkyi selvästi se, että keitti jo vähän yli niiden läsnäolo.. Äksyilin ja murahtelin.
           Tänään sitten ripustelin joulutähdet ja muut valot torpan ikkunoihin ja tulipas taas tunnelmallista! Hämärässä on puolensa, mutta on se sitten kiva tammikuussa purkaa kaikki poiskin ja alkaa odottamaan kevättä. Nyt on kuitenkin ihanaa kun iltasella kaikkialla on niin hämyistä ja uneliaan pimeää. Nytkin kirjoitan oman kammarini pöydän ääressä pelkästään joulutähden valossa...

Eilinen ja tämä päivä ovat kyllä muuten olleet ihan kamalia päiviä. Sade tuli aamulla poikittain kun tuuli niin kovaa ja vieläkin hormit humisee. Sateentihkua on ollut tänäänkin taas kaiken päivää ja päivä on ollut harmaa ja märkä. Ei nyt ihan tyypillisintä joulukuun alun keliä... vai onkohan tämä sitten kuitenkin sitä nykyajan talvea, toivottavasti ei. Kaipaisin nyt vaan sitä lunta ja pakkasta...

Kävin eilen juoksemassa. Laskeskelin lauantai-iltana kokonaiskilometrimäärää, jonka olen juossut, sillä tällä viikolla alkoi 52. juoksuviikko eli tämän viikon jälkeen olen juossut vuoden!
         Sen vain huomasin, kun laskin juoksupäiväkirjasta kilsoja yhteen, että juoksin tuon kylälenkin noin 40 minuuttiin jo heinäkuussa... Eli ei kunto ole kamalasti siitä noussut tai siis juoksuvauhti. Eilen sitten ajattelin, että pinkaisen matkan niin kovaan kun jaksan ja katson mitä se minun vauhtini oikeasti on. Kaikkeni antaneena lenkkiin meni  41min. Uusi ennätys, mutta ei se siltikään ole kuin 2 minuuttia vähemmän kuin kesällä...
             Pitäisi saada nopeusharjoituksia juoksuun ja vähän lihasiin erilaisia ärsykkeitä. Ja tietysti matkaakin pitäisi pidentää. Minun vauhdilla en juokse vielä vuodenkaan päästä 15km...

Ainiin!
     Linnut löysivät minun talviruokintapaikkani. Jee! Tänä aamuna talitintit muksivat toisiaan kun yrittivät kestää lyhteessä kiinni. Kelpasihan se viimein! Sitkeys palkitaan. Pitänee vaan ostaa vähän parempi lintulauta, kun tuosta lintulaudasta ei oikein murut tule ulos vaikka miten hölskyttelee..
       Ajatukset ovat tänään taas poukkoilleet. Tuli taas moneen kertaa tänään mieleen se, että miten ihanaa olisi tehdä joulua IHAN OMAAN KOTIIN. Ei kukaan tulisi määräilemään jouluvalojen laitossa (tai ripustelisi ulos ja sisälle omia valojaan...), saisi olla oman perheen kanssa jos niin haluaisi, kukaan ei tulisi pyytämättä ovesta sisään ja saisi leipoa ja laittaa jouluruokia omaan pakkaseen. Olisi kaikki omaa ja rakasta, vaikka sitten pienempääkin, mutta omaa. Kohta on taas se aika vuodesta kun muistutetaan, ettei täällä ole mikään minun vaan tämä on yhteinen kesäpaikka - koko perheen yhteinen mökki, jonne tullaan ja jossa ollaan ilman sen suurempia lupia kyselemättä.
         Haluaisin oman kodin. Ikioman, jossa saisi olla oman miehen, oman perheen ja omien tavaroiden kanssa. Vaikka sitten se hikinen yksiö tai vaikka teltta, kunhan ympärillä olisi omat rakkaat ja oma elämä.
          Onkohan minulla joulustressiä kun mietiskelen taas tämmöisiä...?


P.S. Vesisade ropisee ikkunalautaa ja minä mietin joulukorttien lähetyksiä. Niiden pitäisi viimeistään olla perillä 14. päivä jos haluaa halvemmalla postimaksulla ne postin mukana laittaa... Kortit on (melkein) hankittuna, mutta ne merkit puuttuvat... 

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
29.11.2015
147. juoksupäivä (51 vkoa täynnä) 935,6 km yhteensä (laskettu jo tämän päivän kilsat..)
- 7.2 km kylälenkki (41 min)  
- niin-paljon-kun-lähtee lenkki, ajattelin juosta niin kovaa kun jaksan ja hyvältä jalat tuntuivatkin, eivät kunnolla väsähtäneet, mutta en vaan päässyt kovempaa
- hengitys oli koko ajan tiheää ja nopeaa, mutta sain tasoittumaan sen aina tasasemmilla pätkillä
- ryhti pysyi suht hyvänä
- keli oli vähän ikävä, sateinen ja vähän kylmä
- ihana juoksu kuitenkin, kun pääsi vähän revittelemään!! Ja ruoka maistui!!

Kaari Utrio: Paperiprinssi

PAPERIPRINSSI

Kaari Utrio

(Amanita 2015)

Ehdin jo odotellakin Kaari Utrion uutta romaania tälle syksylle eikä odotus ainakaan hukkaan mennyt. En ole Utrion keskiaikaan sijoittuvia kirjoja lukenut, mutta nämä 1800-1900-lukujen molemmin puolin sijoittuvat epookkiromaanit ovat olleet kyllä kaikki sellaisia hyvänmielen romaaneja (esimerkkinä Seuraneiti, Vaitelias perillinen, Ruma kreivitär). Niissä yhdistyvät kaikki se, mistä minä kirjassa pidän: historia, huumori ja romantiikka.

Kun merimiehenä maailman meriä niittänyt Sebastian Ross palaa synnyinseudulleen ja perimälleen Suurkosken paperiruukille raajarikkona, ei elämä tunnu tarjoavan miehelle enää mitään elämisen arvoista. Ruukkia on hoitanut Wilhelmine Falkensten, joka on yhtä suurikokoinen kuin rakkautensa ruukkiin ja ruukkilaisiin. Uuden ruukin patruunan paluu Suurkoskelle muuttaa Wilhelminen elämän täysin ja vahvatahtoinen ja toimelias nainen joutuu huomaamaan, että oma kohtalo ja elämä on jonkun toisen käsissä. Myös karhumaisen iso Sebastian Ross joutuu taipumaan elämän edessä, hyväksymään itsensä raajarikkoisena entisenä merimiehenä, mutta ennen kaikkea näkemään maailmassa jälleen värejä ja iloja.

Olin säästänyt kirjaa joulupyhiksi, mutta ahmaisin sen muutamassa päivässä. Kirjan alussa nimien suuri määrä teki ensimmäisistä sivuista sekavia ennen kuin ehti saada tarinasta otteen ja henkilöihin tutustui paremmin. Juoni oli tuttu ja mutkaton, mutta ehkä juuri se teki lukemisesta niin nautinnollista kun sai vain nauttia historiallisista maisemista, juonittelusta ja romantiikasta eikä tarvinnut pelätä mitään yllätyskäännettä tai koko tarinaa romahduttavaa lopetusta.

Utrio pystyy loihtimaan historian silmien eteen juuri sellaisena kuin itse olisi ollut mukana tekemässä paperia lumpusta tai kävelemässä 1830-luvun Helsingin lumisilla kaduilla. 

Paperiprinssi on ihanaa ajanvietettä sohvan kulmaan ja viltin alle. Kirjasta jää hyvä mieli ja se sopii hyvin joulupyhien rauhallisimpiin hetkiin lukunautinnoksi. Minun puolestani Utrio voisi kirjoittaa tämmöisiä kirjoja joka kuukaudeksi!

"- Kuulenko minä muori Edgrenin äänen, merikapteeni ihmetteli. - Eikös hän liimannut arkkeja täällä jo Jeesuksen aikana?

     Liimahuone hörähti, ja Wilhelmine havahtui tyytymättömyydestään. Mikä hän oli vaatimaan, että pahoin loukkaantunut mies käyttäytyisi iloisesti? Tosiasiassa Wilhelmine halusi nähdä Sebastianin hymyilevän, ja mieluimmin hänelle itselleen."

Tavoitteena suuri väsymys

Tänä aamuna kun hain postia, ajattelin, että miten mukava oli kun koira viipotteli syreenipensaiden välissä, haisteli yön aikana tulleita tuoksuja, teki aamupisut pensaikkoon ja luuli olevansa villi ja vapaa ♥ Viiltävä, melkein sydämen halkaiseva ikävä raapaisi rintaa kuin jäinen, kylmä veitsi. Kaipaan koiran kohellusta aamuisin, sen kanssa heitettyjä lenkkejä ja niitä nauruja, joita sen touhut saivat aikaan. Enää en naura niin usein ilman suurempaa syytä. Kaipaan myös niitä hetkiä, kun istuttiin lattialla ja koiruus antoi periksi pienelle hellyyden hetkelle ja tuli rapsuteltavaksi ja paijattavaksi ihan viereen... kaipaan meidän arkea ja välillä ikävä painaa kymmeniä tonnia ja musertaa minut alleen...

Minun rakas ♥

Harmaa ja vesisateentihkuinen päivä tämäkin. Jotenkin ei nyt enää jaksaisi näitä, kun pääsi jo vähän lumisen ja pakkasmaisen kelin makuun. Juoksentelin tänään aamupäivästä, kun fiilis tuntui siltä, että iltalenkille olisin saanut potkia itseäni vielä enemmän... Juoksu kulki, mutta ei niin kuin voisi kulkea. Powereita ei vain ollut tarpeeksi, vaikka lenkki ei sinänsä raskaalta tuntunut. Nyt aion pitää kahden päivän tauon kaikesta treenistä ja kokeilen sunnuntaina sitten, miten juoksu kulkee kun antaa kintuille pari päivää täydellistä lomaa.
        Lenkin jälkeen oli kuitenkin ihanaa ottaa lautaselle ruokaa ja jälkkäriksi hedelmiä ja nautiskella ne rauhassa juoksueuforian kylkiäisenä. Sen juoksun jälkeisen tunteen kun saisi pulloon! Sitä ei osaa selittää, mutta kai se endorfiini jotain huumetta vastaisi, sillä sen verran hyvä olo liikkumisesta tulee, että sitä todella kaipaa muutaman päivän jälkeen. Tänäänkin lämpöisen suihkun jälkeen tuntui ihan siltä kuin maailma olisi kokonaisuudessaan pehmoinen kuin höyhenpatja..

Hemmottelua nro1.

Iltasella kävin sitten vielä iltakävelyllä murusen kanssa kylmässä viimassa ja pienessä jäisessä sateessa. Minä sanoin sitä lumeksi, miehen mielestä se oli jäistä räntää. Vähän aikaa kun seistiin sylityksin lenkin jälkeen niin lämpimästä sylistä huolimatta tuli ihan kamalan kylmä. Pakkasta näytti olevan -2 astetta, joten kyllä se jotain kylmää oli, mitä niskaan satoi. Onneksi kotona odotti 80-asteinen sauna ♥ ihanaa! Jääpalikka istui ylälauteella pitkän aikaa ja nautiskeli.
         Tänään toteutin sitä kokeilua, että väsytän itseni täysin ja katson, millainen uni yöllä on. On nimittäin ollut vähän levottomia öitä melkein viikon ajan. Heräilyä, huonosti saanut unen päästä kiinni ja pitkistä unista huolimatta väsymystä aamusella. Nyt kun olen ollut ulkona ja liikkunut melkein 15km päivän aikana niin on mukava nähdä onko vaikutusta unenlaatuun vai onko tämäkin taas jotain hormoonien hurinoita nämä unen muutokset.

Hemmottelua nro2.

Muuten tänään olen ollut aika onnellinen ja iloinen. Ehkä lähestyvä joulukuu tekee osansa. Odotan Itsenäisyyspäivääkin ihan kamalasti, vaikka ei se nyt koskaan mikään ihmeellinen päivä meillä ole ollut, mutta varsinkin iltasella on ihan oma tunnelmansa kun katsotaan juhlia ja juodaan glögiä ja syödään torttuja ja pipareita. Semmoiset ensimmäiset pikkujoulut ♥
       Tänä viikonloppuna olisi joulun avajaiset läheisellä kynttilämyymälässä, missä myydään käsintehtyjä kynttilöitä. Toisaalta olisi kiva mennä fiilistelemään, mutta en tiedä jaksaako mennä mihinkään. Varsinkin jos laitellaan isän kanssa kuistin vintille jotain eristeitä, mitä isä oli suunnitellut vielä laittavansa. Huokaus.
        Nyt kuitenkin taidan kömpiä peiton alle ja aloitan uuden kirjan ♥

Hemmottelua nro3.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
26.11. 2015
- 7.2 km kylälenkki (44min)
(-7.7 km lentokentän lenkki kävelyllä (n. 1h) )
- juoksu kulki ihan hyvin eikä suurempia ongelmia ollut, jaloissa vaan ei edelleenkään ollut semmoista puhtia kuin joskus. Johtuukohan se kylmyydestä vai oikeasti energian puutteesta?
- hengitys ja ryhti suht ok koko matkan, vastatuuli teki olon kylmäksi ja varmaan vähän käpristyin kasaan sen takia
- ilma oli harmaa, poutainen, mutta märän kostea, tuulinen
- ihan paras juoksufiilis tai motivaatio ei ollut lähtiessä, mutta lenkin jälkeen olo oli todella hyvä ♥ kannatti taas mennä!

Mustan maan masennusta ja shindo-itkua.

Minä käyn kyllä jollakin omituisella energialla, sillä heti kun tänä aamuna vastassa oli musta maa, plussa asteita ja märkä, kolea vesisade, niin minulta tipahti energiat nolliin. Alkuviikon jeejee-meininki oli tipotiessään jo heti aamusta. Eilen illalla näytti jo siltä, että plussalle mennään ja lumet lähtee, mutta olipas ankeaa huomata, että jok'ikinen tippa ihanaa, valkeaa lunta oli sulanut... blaah!
         Kävin tänään nostamassa fiilistä uimarannalla. En tosin uimassa, vaikka mieli olisi tehnytkin vähän säikäyttää omaa kroppaa hyisellä uinnilla, mutta vähän napsimassa kuvia ja kuuntelemassa hiljaisuutta ja vielä auki olevaa järveä liplatuksineen.
         Olipas järvikin harmaa ja kylmän kankea!
         En tiedä nousiko fiilis, mutta ainakin sain vähän ruokahalua kun olin ulkosalla. Varsinkin kun ei ollut tänään juoksupäivä niin ei saanut sen puoleenkaan happimyrkytystä.

Vesi oli laskenut hurjasti. Tuo pieni harjanne hiekassa oli se raja, missä vesi kesällä oli. Onhan tuossa laskua melkein kaksi metriä! Ei nyt ehkä veden pinnassa niin paljoa kuin rannassa, mutta kuitenkin. Sen verran kyykistelin, että kokeilin vettä. Kylmää oli. Ei vielä jäistä, mutta varmaankin aika lailla sellaista, mitä vesi on keväällä. Päätin, että ennen kuin kuolen, pitää kokeilla avantouintia. Se pitänee kokeilla vaan jossain siihen varatussa ja avatussa avannossa, kun tähän rantaan ei semmoista saa kun itse tekemällä ja semmoinenhan ei kauan pysy auki. Ja ehtisi jäätyä ennen kuin pääsisi kotisaunaan lämmittelemään.
          Mutta joskus kokeilen.

Tulin ulkoa ja ajattelin, että nyt maistuisi ruokakin. Olin miettinyt lasagnea tälle päivälle, mutta eihän tämä olisi minun huusholli jos täällä olisi tarvikkeita semmoisiin mitä miettii. Ei löytynyt lasagnelevyjä kuin neljä eikä niillä pitkälle pötkitty ja toinen tomaattipyrekin taisi olla jo parhaat päivänsä nähnyt.
       Piti vähän soveltaa.
       Esikeitin tavalliset nalle-makaroonit, tein jauhelihakastikkeet kuten lasagnessa ja pienen määrän juustokastiketta, sitten ladoin ensin ne levyt, joita kaapista löytyi alle ja nalle-makrut sitten kerroksittain niiden päälle... Vähän omituista siitä tuli, eikä niinkään lasagnen eikä oikein lasagnetten makuista, mutta kyllä sillä nälkä lähti ja oli aika hyvääkin! Tämä viikko on ollut näköjään "Kokeillaan uutta keittiössä"- viikko... Vaihteeksi mukavaa innostua ruuan laitosta ja yrittää vielä tasapainottaa se juoksun ja treenin mukaiseksi, terveelliseksi ja ravitsevaksi.
        Ja mikä parasta.
        Nyt on loppuviikoksi valmista ruokaa!

Eräs kaverini aloitti tänä syksynä shindo-kurssin ja sanoi, että se muutti hänen elämänsä täysin. Vaikea syksy sai kuulemma ihan uutta väriä pintaan ja mieli virkistyi, vaikka raskasta olisi ollut muuten. Shindo on japanilaista venyttelyä, johon kuuluu kuusi erilaista venytystä. Ne tehdään omaa kehoa kuunnellen eli ei oikeastaan ole väliä onko taipuisa vai jäykkä tapaus, venyvyys lisääntyy mitä enemmän venyttelee. Vaikka venyttely on suurimmaksi osaksi rentoutumista ja sellaisen rauhallisuuden hakemista, on siinä perustana ihmiskehon meridiaanit ja niiden vaikutus eri osiin kehossa.
         Olen aina ollut kamalan kiinnostunut ihmiskehon ja ihmismielen yhteisistä asioista. Siis siihen, että mieli on osa fyysisiä toimintoja. Jos ottaa päähän niin se ottaa johonkin muuhunkin osaan kehoa, tekee jumituksia ja kiristyksiä. Joten innostuneena kokeilin tänä iltana kaverini lähettämiä venytysohjeita, pieni epäilys kuitenkin siitä tehosta, joita kaverini hehkutti jo ensimmäisestä kerrasta.
          Sen huomasin oitis, että olen jäykkä kuin jäätynyt hylje, kun rupesin venytysliikkeitä tekemään. Mutta ihmeen rennoksi se olon kuitenkin teki. Ihan perusliikkeet. Sitten kun olin treenini tehnyt ja venytellyt lopuksi ja käynyt suihkussa niin huomasin, että itketti.
          Ilman syytä, mutta itketti.
          Olo jatkui koko illan ja ajattelin ensin, että jos vaan masentelen nyt tuota keliä ja mustaa maailmaa, mutta sitten vaan pomppasi mieleen sekin mahdollisuus, ettei japanilaista venyttelyä ehkä olisi kannattanutkaan ottaa ihan leikinpäiten... jos se vähän uudisti minun meridiaaneita, heitti pahaa oloa ja kuona-aineita ulos ja korvasi sen jollain muulla, hyvällä ja puhtaalla energialla.
           Jos loistan ensi yönä pimeässä, tiedän mistä se sitten johtuu...

Lumisia päiviä

 

 Miten ihanaa on herätä tämmösiin aamuihin!
       Ja hei, kuukausi jouluaattoon! Eikö ole hienoa, mitä!
       Aurinko tulvii verhon raosta ja pakkasta on sopivasti. Tarkkaa lukemaa en tiedä, kun lämpömittarin laitto on vielä vaiheessa... Ainakin sen kaksi astetta pakkasta, mitä aamuinen lehti lupaili. Elelen nyt niitä aamuja, joista vain haaveilin noin kuukausi sitten. Uunissa rätisee tuli ja istun aamupalalla aamun lehti edessä ja nautin omasta elämästä!
        Eilen tein vähän niitä hommia, joita olisi pitänyt tehdä ennen lumia, mutta jotka voidaan vielä näin vähällä lumella tehdä. Kelasin jäätyneen saunan vesiletkun auki tai niin suoraksi kun kiepille jäätyneen letkun voi aukaista ja vedin sen vanhan navetan puolelle sulamaan ja suoristumaan ja pois talven jaloista. Sitten tyhjensin sen meidän arkkupakastimen sulavesistä. Oltiin vaan nostettu se traktorin peräkuuppaan sulamaan ja nyt se sulavesikin oli jo saanut riitteen pinnalleen, että aikaisemminkin olisin tämän voinut hoitaa, mutta jotenkin ei ole jaksanut/viitsinyt...

Olin jo pitkään ajatellut linnuille ruokintapaikkaa tai ainakin mahdollista sellaista. Eilen sitten kyhäsin jonkinmoisen tuohon kivikon reunaan, että tuvan ikkunasta sitten näkee jos siihen joku siipeilijä erehtyy menemään. Laitoin vaihtoehdoksi vanhan ajan lyhteen, vaikka muina vuosina ei ole paljon lyhteen perään haikailtu.. Ruokintalaudalle laitoin jotain murua mitä kotoa eilen hätäisesti löysin, kun lehdessä sanottiin, että linnut ovat melko kaikkiruokaisia siementen suhteen... Vielä ei ole kumpaakaan koskettu, onkohan minulla väärät eväät? Vai onkohan niitä vaan liian vähän...?

Tänään paistoi aurinko sillä lailla viistosti koko ajan, vähän kuin olisi napapiirillä. Ihana keli ja kun peuhasin tällä kertaa sitten auringonkukkien jäänteiden parissa niin monta kertaa nojasin hankoon ja katselin valkeaa, marraskuista maisemaa ja ajattelin, että kauniimmaksi ei ensiluminen maailma oikein voisi tulla!
         Olin jättänyt auringonkukat pystyyn lintuja varten ja kai ne sieltä olivat siemeniä jonkun verran löytäneetkin, mutta sen verran rumiksi mustuneet kukanvarret olivat menneet, etten enää jaksanut niitä lumisessa maisemassa katsoa. Hangolla nostelin juuripaakut ylös (ihmeen hyvin lähti kun maa ei vielä ollut jäässä!) ja rapistelin suurimmat multakokkareet pois.
         Ei jäänyt kuin kaksi mustaa läikkää valkealle pellolle.

Isä toi tänään vuorivillakuorman pakettiautolla ja vei samalla sen pakastearkun äidille joulupakasteita varten. Alkaa viinimarjat ja mustikat ja mansikat täyttämään niiden virallista pakastinta ja jouluhörhelöt ei sitten taas mahdu mihinkään ja se onkin ensimmäinen pinnaa kiristävä asia joulustressissä!
        Tulin juuri kellarista, missä olin lyönyt päälakeni kipeästi matalaan ovenkarmiin. Kyynelien jälkiä pyyhkien naapurin emäntä huuteli terveiset maantieltä, oli lähtenyt kävelylle ihanaan keliin. Myöntelin kelin ihanuudesta ja sanoin, että kohta pitää itsekin lähteä lenkillä käymään kunhan ehtii. Oikein nauratti, kun emäntä sanoi epäilevällä äänellä, että meidän pihaan oli tullut auto. Olisin jotenkin toivonut, että isä olisi pysynyt pakettiautossaan pidempään, että olisi saanut jonkinmoisen juorun aikaiseksi minun pihaani tulevista autoista, mutta pilalle meni sekin juoru, kun huikkasin takaisin, että meidän isä se oli.
          Oikeasti huvittaa ja suututtaa yhtä aikaa se, miten hyvin täällä pelaa tuo "turvallisuuspalvelu". Minulla kävi viime viikolla tuparivieraita ja heti kun naapurinemäntä kävi äitiä morjestamassa viikonloppuna niin sanoi, että meidän pihassa oli ollut monena iltana ihan vieras auto... Täällä ei mikään vierailu pysy salassa ellei sitten ajaisi autoa tallin puolelle piiloon, mutta ihan niin suureen operaatioon en ole vielä ryhtynyt, kun kyse nyt on kuitenkin minun vieraistani. Tiedonkulku vaan ärsyttää välillä aika kovin, mutta se on kai hinta joka maalla asujan on maksettava asumisestaan...

Tänään tein uunissa porsaankyljyksiä. Laitoin perunat ja porkkanat pataan alle ja vähän ruskistetut kyljyksen niiden päälle ja vettä päälle. Laitoin ne lenkin ajaksi hautumaan ja ajattelin, että kun tulen lenkiltä nälkäisenä olisi ruoka valmis.
         Ohjeissa sanottiin, joita luin netistä, että vettä pitää olla sen verran, että kyljykset peittyvät juuri ja juuri... taisin laittaa liian paljon vettä, kun kyljykset lilluivat vedessä vielä 40 minuuttisen lenkin jälkeenkin... Tai sitten minun ei olisi pitänyt laittaa pataan kantta vaan vasta lopuksi haudutella ruokaa kannen kanssa. Puolitoista tuntia annoin ruuan kypsyä uunissa ja ikuna en ole syönyt yhtä pehmeitä, sopivan suolaisia ja hyviä vihanneksia. Eikä kyljyksissäkään mitään vikaa ollut, ehkä se vedessä lilluminen ei vaan antanut niille sellaista lihamaista makua, heh! Noh, seuraavan kerran osaan tehdä sitten niitäkin paremmin.
          Lenkin, suihkun ja ruuan jälkeen körmähin hetkeksi sohvan kulmaan lukemaan kirjaa (tällä kertaa Kaari Utrion Paperiprinssiä), mutta yksi luku ja kiepsahdin hetkeksi kyljelleni... Väsytti, sillä lailla ihanasti... Vähän kuin jouluna joskus, kun ei oikein muuta maailmassa ole kuin hämärä hiljaisuus, hyvä jouluruoka ja kirja ja lukemisen välissä otetut torkut...
          Lenkki meni hyvin, vaikka selvästi pelkkä aamupala ei oikein anna tarpeeksi powereita jaloille. Tuntuivat taas vähän kuin olisi kiviä ollut taskussa. Alkumatka on kankeampaa menoa kun jalatkin lämpenee niin hitaasti pienessä pakkasessa, keskikohta menee jo paremmin ja loppumatkasta väsähtää sitten muu kroppa. Hyvä olo siitä kuitenkin tuli, kun juosta viipotti pienessä pakkaskelissä ja lumisissa maisemissa ja ilta-auringossa. Ihanaa! Voi kunpa loppuviikon lämmöt eivät veisi lumia pois...

Pupuset ovat jo käyneet kurkkimassa minun omenapuuvarastoja, että jospa pääsisi syömään... Mokomat olivat kiertäneet kaikkien kolmen talvisuojatun omenapuun ympäri - tuloksetta tosin!

Sain muuten viikonloppuna mainosten mukana jutun, missä haastettiin ihmisiä kirjoittamaan veteraaneille kortti ja kiittämään itsenäisestä ja vapaasta Suomesta. Postin oman jutun voi lukea täältä. Minusta ainakin on ihana saada "omaa postia" kirjeiden ja korttien muodossa, joten siinä yksi syy miksi kirjoitin oman korttini. Se suurin syy oli kuitenkin se, että arvostan veteraanien työtä itsenäisen Suomen eteen kovasti. Olen lukenut paljon sotiin ja sodanjälkeisiin aikoihin sijoittuvia romaaneja, mutta en voi silti ymmärtää täysin niitä aikoja ja sitä yhteistä taistelumieltä, joka Suomessa silloin oli. Periksi ei annettu, vaikka kaikki todennäköisyydet olivat vastaan. Vähän kaipaisin sitä samaa tähän nyky-Suomeenkin...
       Huomenna on viimeinen päivä postittaa kirjeet tai kortit.
       Pieni teko ilahduttaa pitkäksi aikaa.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
145. juoksupäivä (51 viikko alkaa)
- 7.2 km kylälenkki (44min)
- ihan hyvä juoksu, ei mihinkään sattunu, koskenu tai krampannu, vähän kuitenkin jalat painoivat eikä juoksu niin rentoa ollut kuin olisi voinut olla
- hengitys ok, piti jo laittaa liina pään ympäri että olisi saanut laittaa jo vähän suun eteenkin jos ilma olisi tuntunut liian kylmältä hengittää, ei onneksi ollut vielä siihen tarvis
- ihana keli juosta, vähän pakkasta ja kirkas keli, tiet olivat vaan joka kohdasta niin liukkaat, että piti juosta tien reunassa ja askel vähän kärsi niissä paikoissa juoksemisesta... kaltevalla tiettä erityisesti...
- kuvitella, kohta on vuosi täynnä juoksua! ♥

Onnellisen emännän fiilistelyä ja sosiaalisuuden riemuvoittoja!

Olen aikamoinen fiilistelijä.
          Kaikki, jotka tuntevat minut vähänkin paremmin, tietävät joulu on yksi niistä asioista, joita fiilistelen jo lokakuussa. Heti kun vähän viilenee ja pimenee niin minä kaivan tuikut pöydille ja alan juomaa glögiä niin, että jouluna ei enää jaksaisi juoda kuumaa juomaa ollenkaan!
         Kevät on toinen aika, kun minussa herää semmoinen tunne, että pitää ruveta pöyhimään kukkapenkkiä tai laittamaan ruohonleikkuria kuntoon tai raapimaan maata näkyviin hangen alta. Kevätfiilistelyä!
         Näinä päivinä, kun olen VIHDOIN saanut olla itseni kanssa kotisilla, olen fiilistellyt uuden tuvan ihanuutta ja tuvan lämpöä ja kodikkuutta joka solulla! Illat virahtavat pitkiksi kun makoilen sohvalla viltin alla, katson ihania, lällyjä leffoja rakkaudesta ja sen ihanuudesta ja tuskasta, ja silmäilen välillä hämärää tupaa joka on samalla kertaa tunnelmallisen erinlainen ja samalla kertaa tuttu ja rakas ♥
          Ah!

Nyt on muutamana päivänä käyneet myös ystäviä kylässä. Hurja ajatus minulla oli, että pyydän kaikki kaverit kerralla, mutta eihän se aina mene niin kuin suunnittelee ja nyt on ystävät käyneet tipotellen. Oikeastaan ihan kiva näin, niin sai oikeasti puhua ja keskittyä yhteen ystävään kerrallaan, puhua asioista kahdestaan ilman, että huomiota on jakamassa monipäinen lauma.
        En ole mikään sosiaalisuuden kirkkain tähti, mutta kun pienellä vaivalla kuitenkin saa aikaiseksi ihania hetkiä, niin pitäisi olla vähän aktiivisempi omien ystäviensä kanssa. Sitä jotenkin muka on kiirettä ja menoa ja meininkiä, vaikka oikea syy on pelkästään saamattomuus, väsymys tai laiskuus. Olen kuitenkin iloinen, että edes nyt sain aikaiseksi leipoa vähän syötävää ja pyydettyä ystävät kylään.

Tuparilahjoja ♥ ihanat!

Ja hassua oli huomata myös se, että kun alkuviikosta kävi ns. vanhempi puolisko ystävistäni niin niiden kanssa jutut olivat aikalailla erilaisia kuin eilen Annin tai tänään Paulan kanssa. On oikeastaan ihanaa, että ystävinä on niin erilaisia ihmisiä: melkein oman äitini ikäisiä naisia, viisissäkymmenissä olevia naisia, nuoria opiskelijoita, nuoria äitejä... Huomasin olevani aika rikas ystävistäni. Voi kun minussa olisi naista sanoa se heille useammin, että tässä on aika onnekas naisenkuvatus kun minulle on siunaantunut näin ihania tyyppejä ystäviksi ♥
           Kävin torstaina juoksulenkillä vähän uusissa maisemissa.
           Oltiin puhuttu herrapuoliskoni kanssa, että voisi olla ihan kiva treffata lenkin merkeissä, kun molemmat kuitenkin useamman kerran lenkillä käy viikossa. Yhdistettäisiin huvi ja hyöty ja tietysti se, että nähdään niinäkin viikkoina, kun ei muuten nähtäisi. Ajoin iltasella kaupunkiin ja hölkkäiltiin isännän tyypillinen lenkki läpi. Kuntotaso meillä on vähän eri, kun minä olen kohta juossut vuoden ja mies aloitti heinäkuussa, mutta älyttömän mukavaa oli juosta välillä kahdestaankin. En minä oikein mitään osannut puhua tai keskustella, kun on niin tottunut siihen, että juoksu on sitä omaa aikaa, mutta jo pelkästään toisen läsnäolo teki hyvää ♥ Herra vaan lenkin jälkeen vähän murahteli, että taisi vain pilata minun lenkkini kun mateli ja taapersi niin hitaasti, mutta lopetin oitis ne puheet ja sanoin, että hyvää se tekee miullekin vedellä erilaisia lenkkejä, kun kohta on vuoden kahlannut näitä samoja polkuja. Ja ilta oli muutenkin ihana, vähän kostean kylmä, mutta muuten poutainen. Ja miten ylpeä mie olinkaan, että miulla semmonen mies on ♥ Ylpeä, onnellinen ja rakastunut ♥

Tänään keli oli sitten kaikkea muuta kuin kiva. Aamusta asti satoi ihan taivaan täydeltä vettä! Lammikot syntyivät pihamaalle ja maisema näytti jokseenkin ankealta. Lämmitin aamusella uunia ja ajattelin, että Luojan kiitos ei tarvitse pakon edessä mennä ulos tekemään mitään...
          Paula tuli iltapäivästä ja toi pienen neidinkin mukanaan. En vielä ollutkaan nähnyt niiden pienimmäistä ja kovin oli puhelias nyytti - ja pieni ihmisen alku! Ajattelin jo silloin kun isosisko sai lapsen, että minkähänmoinen lapsenkaipuu sitä iskee, kun näkee pienen vauvan, mutta silloin yllätyin, ettei iskenyt mikään vauvakuume, vaikka alan olla jo siinä iässä, että pitäisi kohta semmoinenkin kuume heräilemään jos aikoo lisääntyä ennen kuin kuolee... Sama juttu tämänpäiväisen nyytin kanssa. Oli ihana pidellä sylissä pientä tytöntylleröä ja katsella vauvan naamaa ja kuunnella jollotuksia, mitä tyttö pulisi itsekseen. Ihanaa, mutta ei tullut vieläkään semmoista, että tämmöisen minäkin tahdon... Luulen, että se johtuu siitä, että miulla on ollut varmaan krooninen vauvakuume koko elämän enkä huomaa niitä korkeampia piikkejä siinä käyrässä! Olen aina rakastanut lapsia ja halunnut ison perheen - ainakin viisi lasta - mutta ei se minulla ole ollut semmoista, että sen lapsen pitää olla oma. Tottakai olisi ihana kokea raskaus ja synnytys ja kaikki se, mutta saadakseen perheen ei tarvitse välttämättä tehdä lapsia itse... Kai minulla on sitten enemmänkin semmoinen perhekuume, kun olisi niin ihana puuhastella joulua jo OMAN perheen kanssa. Komentaa muksuja jauhottamasta koko taloa piparinpaistossa tai korjailla niiden sotkuja, kun tuotaisiin kuusi tupaan.
        Tähän joku todellista lapsiarkea viettävä sanoisi, että romantisoin koko hommaa ja teen siihen vaaleanpunaiset reunat, mutta olkoot ne reunat vaikka sysiharmaat niin minusta se olisi jo aika kivaa. Oma perhe, omat joulujutut, omat traditiot ja oma joulu.

Mutta katsokaa mitä ilta toi mukanaan!
          Märkää, painavaa ja valkeaa LUNTA!
          Miten onnelliseksi joku loskainen lumikerros voikin tehdä ihmisen. Kun kävin iltasella lumituiskulenkillä niin NAUTIN älyttömästi vaaleista maisemista, kun otsalamppu valaisi valkoiseksi muuttunutta metsää ja tietä. Jalat olivat vähän uuvuksissa eikä meno muuten kamalan lennokasta ollut, mutta ympäristö teki juoksusta ihanaa! Ensimmäinen lumijuoksu!
          Tiet olivat vähän liukkaat ja kenkä vähän lipsui loskassa, mutta hällä väliä! Lenkin jälkeen odotti kuuma sauna lauteilla istujaa ja täytyy myöntää, että tällä hetkellä kun lojoksin tässä uudella, omalla sohvalla, hämärässä tuvassa ja tuikkukynttilöiden kanssa, niin olen aika onnellinen nainen! ♥♥

P.S. Taidan kruunata talvisen ja ennenkaikkea LUMISEN illan glögi-mukilla ja ihanalla leffalla... Talven odotuksia sinne ruudun toiselle puolelle! Pus!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
torstai 19.11.2015
143. juoksupäivä (50vko)
- 7.7km lentokentän ympäri (1h 10min)
- juoksu hölkkä kävelyä miekkosen tahtiin
- huomasi, että hitaampi juoksu kävi pohkeisiin enemmän kun ei voinu niin hyvin juosta ns. oikeassa asennossa, mutta muuten hitaampi lenkki teki ihan hyvää. Ei aina tartte vetää verenmaku suussa...
- ilma oli hyvä, vähän kostean kylmä mutta muuten hyvä ja mukava
- hyvä fiilis tuli siitäkin, että toinen nautti ja huomasi, että jaksaa jo paremmin ja pidemmälle!

tänään 21.11.2015
144. juoksupäivä (50vkoa takana)
- 7.2 km kylälenkki (46min)
- juoksin ekaa kertaa lumessa ja lumituiskussa!!! Ihanaa!
- muuten juoksu oli vähän tahmeaa ja varmaankin suurin syy oli tämän päivän huonot syömiset, kun en ehtinyt kunnolla syödä päivällä. Ihan vaan pikkusuolaista popsin.
- ryhti lösähti kun väsähdin, mutta loppumatkasta yritin ihan kiusallani vähän itteäni ojentaa, että kestäis edes jotenkin homma paketissa.
- hengitys temppuili alussa kun pisti jo ennen kuin pääsi edes alkuun. Ilmakuplia vatsan ja ruokatorven välillä.. nipisteli
- keli oli tien puoleen vähän ärsyttävä kun aamuinen sade oli tehnyt lammikoita ja piti niiden yli pomppia ja sitten illan lumi oli tehnyt tien, varsinkin asvalttitien liukkaaksi. Piti taas harjoitella "rentoa juoksua" liukkaalla.
- Lumi oli kuitenkin ihanasti tehnyt maisemat valkeiksi ja puut näkyivät selvästi juoksupolun varrella kun ennen juoksin pelkässä pimeydessä. IHANAA! Sain vähän valoa tähän synkkyyteen. Ja tuisku kasteli naaman kerta toisensa jälkeen! 
- kaikenkaikkiaan väsyneistä jaloista huolimatta IHANA LUMIJUOKSU!!! ♥

Räntätuiskahdus

Minä ehdin jo innostua kun aamulla näytti tältä, kun ryömin peiton alta lämpimästä hämärään aamuun. Lunta? Ei ihan, lumista räntää, mutta kuitenkin enemmän lumeen päin jo kallellaan. Ei se maassa kestänyt kuin vähän aikaa, kun jo muuttui räystäistä tippuvaksi lumeksi, mutta antoi tuo tuiskahdus kuitenkin jonkinmoista toivoa, että vielä sitä lunta tämäkin kolkka saisi päälleen...
          Tulisi nyt vaan! Lupaan, etten valita lumitöistä ainakaan viikkoon...
          Tänään pistäytyi ensimmäiset tupaantuliaisvieraat ja kovasti ihastelivat uusia nurkkia. Sanoivat samaa mitä sisko sanoi käydessään, että tupa oli rauhallinen ja jotenkin tilava. Minua aina vähän huvittaa näiden naisten kanssa, kun joka kerta kun tulevat, niin suhtautuvat tähän torppaan kuin rauhan tyyssijaan, vaikka kaikki asuvat itsekin ihan rauhallisissa paikoissa. Kai täällä sitten on jonkinmoinen oma tunnelmansa - niin tai sitten se johtuu yltiörauhallisesta emännästä!

Naiset olivat kesärenkailla liikenteessä, joten lähtivät hyvissä ajoin ennen pimeää. Toivottavasti pääsivät kotiin turvallisesti, tosin eipä tainneet tiet vielä liukkaita olla. Minä puin lenkkinutut niskaan ja lähdin juoksemaan. Kieltämättä ei ilma kamalasti houkutellut, kun koko matkan satoi kevyesti vettä ja juoksutakkikin oli ihan kostea kun tulin pois. Juoksin vähän lyhyemmän lenkin kun olo oli sen verran löysä, etten jaksanut revitellä. Juoksempa sitten toisena päivänä vähän pidemmästi. Kunhan nyt vähän happea haukkasin.
          Istuin saunanlauteilla ja sitten söin.
          Nappasin viltin ja villapaidan mukaan ja Metsolat-sarjan dvd:n kainaloon ja lähdin nauttimaan vihdoin viimein yksin olosta omille sohville. Käperryin sohvan nurkkaan ja nautiskelin illan laatusarjan parissa. Join mukillisen glögiä ja se maistuikin hyvältä pitkästä aikaa. Pitää vaan varoa, ettei taas lipitä glögiä liiemmin ennen joulua, etten kyllästy...

Olipas mukavaa kölliä ihan omassa rauhassa koko ilta. Ei tarvinnut sanoa kenellekään mitään, vastailla typeriin kysymyksiin, tehdä mitään mikä ei huvittanut ja olla vaan. Katella kun sade pisaroitteli ikkunoita ja uunin hehkui kuumutta tuvan nurkassa.
         Ah, onnea! ♥


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
142. juoksupäivä (50vko)
- 5km uimarantalenkki (30 min)
- juoksu sujui ihan hyvin, vähän jalat vetelinä ja painavina
- hengitys ja ryhti suht ok, ehkä vähän loppumatkasta lösähdin
- keli ankea, harmaa ja märkä, sateinen

Kuistilla

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Varsinkin kun lauantaina oli töitä niin tuntui, ettei oikein viikonloppua ollutkaan.
          Työpäivä meni hyvin. Vähän olin ruosteessa, kun on taas monta viikkoa edellisestä kerrasta, mutta menihän tuo nyt kuitenkin. Satoi räntää. Isoja hituleita ja kasteli olkapäät ja hartiat. Kun työpäivän jälkeen mentiin vielä kylätalolle hirvipeijaisiin koleaan saliin, niin sitten sai olla viluissaan koko illan. Lämpöiseksi ei meinannut tulla mitenkään, vasta saunassa kun istui niin tuli vähän parempi olo.
           Tulisi nyt edes pakkasta..
           Sunnuntainakin kun kävin juoksemassa niin räntäsade vihmoi kasvoja ja olo tuntui kylmältä ja märältä. Ei oikein ollut mikään inspiroiva keli liikunnalle, mutta hyvältä se sitten jälkeenpäin tuntui että tuli lähteneeksi. Niin kuin aina.
            Tänään siivosin kuistin.
            Sain vihdoin viimein tehdä senkin nurkan siistiksi ja minunnäköiseksi. Tosin isä ramppasi vielä talon vintillä ja teki koko ajan uusia jälkiä lattialle ja rappusiin saappaillaan, mutta yritin olla hermostumatta. Aina en ihan siihen pystynyt. Jotenkin tänään oli taas semmoinen päähän-ottamis-päivä... syytä ei varsinaisesti ollut...

Kuisti näyttää kamalan siniseltä, kun tehosteseinä tekee harmaatkin seinät ihan sinertäviksi, mutta toisaalta se on aika ihanakin noin. Semmoinen haaveiden sininen keidas... ja sitten pölähdetään kirkkaan keltaiseen sisäeteiseen. Pam! Isä ei sitä ehtinyt maalaamaan, joten... en tiedä. En mitenkään enää jaksaisi katsella työvälineitä tai työmiehiä näissä nurkissa. Haluaisin vain oman rauhan ja rauhan tehdä jo vaikka jouluvalmisteluita tai muuten vaan talvea.
            Taitaa olla liikaa vaadittu.
             Iltasella talo hiljeni, kun vanha polvi lähti kaupunkiin muutamaksi päiväksi.
             Valtasin heti sohvan ja käperryin siihen katsomaan leffaa, joka ei sitten niin hyvä ollutkaan... meni vähän romanttinen ilta pilalle, mutta olipas ihana köllötellä oman itsensä seurassa hämärässä talossa ja olla vaan. Omineen. Milloinhan viimeeksi olisin ollut ihan näin yksin? Joskus heinäkuussa?

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntaina 15.11.2015
141. juoksupäivä (49vkoa täynnä)
- 5km kylälenkki mininä (28min)
- juoksin lyhyemmän pätkän, että ehdin hyvin syömään
- juoksu oli vähän nahkeaa, yhtä nahkeaa kuin kelikin..
- juoksu asento ja hengitys ok ja ei askeletkaan muuten huonoja olleet, vain vähän raskaita
- räntäsadetta, kylmää ja kosteaa, pitkästä aikaa kuitenkn juoksin valoisalla kelillä

Onnellinen nainen asuu täällä!

Siivouspäivä.
       Tykkään siivoamisesta, koska se muistuttaa vähän pihahommia: oman käden jälki näkyy heti. Mutta sitten on päiviä, kun siivoaminen tuntuu etenevän kuin täi tervassa. Tänään oli semmoinen päivä. Aamupalan jälkeen aloitin raivaamaan tilaa kaappeihin ja järjestelemään vielä apukeittiön kaappeja uudemman kerran sen sähkömiehen jäljiltä ja jotenkin homma jymähti. Oli pussia ja nyssäkkää perattavana ja jumiuduin takkahuoneen lattialle niitä setvimään. Ja sitten tuli taas itkukin, kun yhdestä korista löytyi koiran lääkkeitä ja punkkipihdit ja muita tarvikkeita... Vitsiläinen se suru on syvällä jossain tuolla...
         Isä listoitteli ulkokuistia, kun saatiin raahattua yllättävän helpostikin iso ja painava arkkupakastin pois kuistin nurkkaa pilaamasta. Ripustin puuttuvan verhonkin jo kuistin ikkunaan ja siitäkin tuli ihana. Tosin ihanampi se sitten on kun saan sen KUNNOLLA siivottua ja tuotua sypressiasetelman siihen kuistia koristamaan ♥
         Piti syödä välillä ja kun olin tarttumassa imuriin niin naapurin emäntä tuli pyytämään kuvia katsomaan. Vanhoja kuvia, minun pappani lapsuudenkuvia, joita meillä ei ollut tallessa. Kyseli, että mitkä kuvat haluttaisiin niiden skannaamista kuvista itsellemme. Olihan siellä aarteita ja huvitti oikeastaan miten paljon papassa oli meitä, vaikka oli vasta poikanen niissä kuvissa!
         Isä touhusi verstaan puolella, siivoili ja laitteli tavaroita paikoilleen kun tulin kotiin. Sanoin, että menen nyt siivoamaan torpan viikonloppu kuntoon - vihdoin viimein! Isä sanoi, että ei ole vielä syönyt eikä maalannut keittiökaapiston takana ollutta länttiä, josta oli ollut puhe, ei ollut vielä laittanut silikonia apukeittiön saumoihin eikä ampunut vielä kaikkia listoja kuistiltakaan.
          Se riitti.
          Salamana sain sisäisen raivarin.
          Imuroin ja pesin lattiat ennätysvauhdilla, vaikka pitikin odotella ruokailevaa miestä loputtoman pitkään. Jotain hyötyä sisäisestä raivarista siis. Tupa näytti ihanalta sitten kun sain sen siistiksi ja tavarat paikoilleen ja remonttitarvikkeet ulos tuvasta ♥ Ajattelin, että miten kovin talo nyt tuntuukaan kodilta! Oikeasti! Vaikka omistussuhteet talon suhteen eivät ole muuttuneet niin minun sisäinen tunteeni sen suhteen, että tämä talo tuntuu nyt enemmän kodilta kuin ennen on valtava muutos! Eikä siihen tarvittu kuin vähän jotain omaa tuvan nurkkiin ♥
          Rakastan tätä kotiani nyt enemmän kuin ikinä ennen.

Siivouksen jälkeen lähdin käymään juoksulenkillä, vaikka olikin taas kamalan pimeää, märkää ja koleaa. Oikea syysilta. Otsalamppuun vaihdoin patterit, mutta pitäisi kai hankkia kunnon tehoinen juoksuvalo erikseen ja pitää tuota muuten vaan lenkkivalona, kun tuntuu, että tuon lampun kanssa saa vähän hakea juoksuväylää. Onneksi oli aurauskepit...
          Juoksu sujui taas hyvin ja sutjakkaasti. Ehdin jo ajatella tekeväni uuden enkan ajassa, mutta samoihin se meni kuin ennenkin. Ajattelin, että sitten kun ehdin juoksemaan valoisaan aikaan niin lenkkiä pitäisi kai vähän pidentää, kun tämä 7km lenkki meni tänään(kin) jo aika hyvin ja helposti. Jalat eivät olleet enää ihan niin poikki kuin joskus.
            Lämmin suihku ja hyvä iltapala tekivät olon todella hyväksi.
            Istuin iltapalaa syöden oman kammarini lattialla kuuman kaakaon kanssa ja katsoin tv:tä. Aika luksusta!
            Äsken, kun isä jo painui nukkumaan, rojahdin omalle sohvalleni. Laitoin lukuvalosta himmentimen päälle ja katsoin vähän aikaa elokuvaa Syksy New Yorkissa. Oikein semmonen romanttinen ja lälly leffa ja juuri semmoinen, millainen mielentila minulla tänä iltana oli. Olin onnellisena hämärässä tuvassa ja vilkuilin leffan lisäksi ympärilleni enkä voinut uskoa että kaikki oli niin valmista kuin vain voi olla... Ulkona ulvoi syystuuli ja sade piiskasi ikkunoihin pisaroita.
            Vitsiläinen!
             Olen aika onnellinen nainen juuri nyt ♥



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
140. juoksupäivä 49 vko
- 7.2 km kylälenkki (43min)
- juoksu tuntui hyvältä, jalat toimivat oikeinkin hyvin, vaikka pimeässä askeleissa olikin vähän epävarmuutta
- hengityskin oli parempi ja tasaisempi
- ryhti kesti suht hyvin eikä kramppeja tuntunut pahemmin
- ihanan rentoa ja jotenkin mieltäpuhdistavaa juoksua pimeästä illasta huolimatta, ihanaa kun jaksan juosta jo niin, että voin samalla nauttia siitä että juoksen
- illalla oli hyvä ja väsynyt olo. Nyt pitäisi vaan jaksaa vielä venytellä jalat hyvin
- pimeää ja koleaa ja märkää, ärsyttävä juosta lammikoita väistellen

Melkein valmis...

Nukuin vähän huonosti viime yönä enkä oikein tiedä edes miksi. Näinköhän minä jotain ahdistavia unia vai eikö uni vaan muuten ottanut otteeseen, tiedä siitä sitten. Aamulla kuitenkin olisi väsyttänyt kun kello soitti. Olin laittanut kellon soimaan, että pääsisin ajoissa kaupunkiin lähtemään, mutta siinähän tuo aamu taas virahti... Piti vielä assisteerata liesituulettimen laitossakin ennen kuin pääsin luikahtamaan lamppuostoksille.
          Käytiin naisporukalla tänään museossakin. Siellä oli valokuvia ja maalauksia ja kaikenlaista muuta rekvisiittaan työstä ja sen tekijöistä ennen muinoin. En ole oikeastaan mikään museossa kävijä enkä oikein tajua sitä kulttuurin alaa, mutta naisia oli kiva nähdä ja kun sitten käytiin siinä läheisessä kahviossa kahvilla ja teellä niin oli oikein mukava aamupäivähetki niiden seurassa. Pitkästä aikaan.
          Lamppuostoksista selvisin nopeasti. Olen vähän sellainen tuumailija tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten kun ostan niin sitten se ostotapahtuma itsessään on aika nopea ja ilman suurempia mietintöjä siinä vaiheessa sitten.
           Kaksi lukulamppua. Toinen sohvalle ja toinen nojatuoliin.

Nojatuolin lampussa on tuo ylöspäin suuntaava valo, jota voi vielä himmentääkin eli saa sitten vähän erilaista tunnelmaa tupaa talvi-iltoihin ♥
        Tänään sain myös liesituulettimen seinälle, mutta otan sitten huomenna torpasta enemmän kuvia kun saan talon siivottua viikonloppukuntoon. Liesituulettimen asennus ei kuitenkaan ollut (sekään) mitenkään iisi tai mutkaton. Mietittiin tänään ruokapöydässä, että onko oikeastaan tässä remontissa mennyt mikään kerralla oikein ja helposti... löytyihän sitten niitäkin hetkiä kun oikein mietittiin.
         Eilen sain kirjahyllynkin koottua kasaan hyllyjä myöten. Peukalonpäät ja kämmenpohjat olivat ihan kipeinä ruuvien ja muttereiden vääntämisestä, mutta kyllä oli NAUTINTO laittaa kirjoja hyllyihin! Tuntui ihan kuin kirjatkin olisivat pullistelleet ylpeydestä, kun niiden ei enää tarvitse kököttää kaapin perukoilla poissa silmistä vaan saavat esitellä itseään komeassa kirjahyllyssä!

Huomenna ei olisi enää kuin arkkupakastimen siirto pois tuosta ulkokuistilta, ulkokuistin listat, yhdet silikonisaumat ja yksi verhotanko, sitten olisi remontti melkein tehty... tosin isä sanoi, että ulkokuistin jälkeinen eteinen riitelee pahasti muuten vaalean värityksen kanssa, kun se on keltainen (!!) että kai se sen haluaisi maalata vielä... Mie en enää jaksais millään, mutta onneksi se on tuolla puolen taloa ja saa laitettua oven kiinni niin ei enää näe sitä remontin osuutta. Maalatkoon jos siltä tuntuu!
          Tänään mietin kun asettelin lamppuja sohvien kulmiin, että tuntuu aika hyvältä, että on jotain ikiomaa vihdoin tässä talossa. Oma sohva, oma kirjahylly, omat lamput. Ennen asuin oikeasti muiden tavaroiden keskellä talossa, joka sekään ei ole omani, vaikka kodilta tuntuukin. Nyt tuntuu oikeastaan ensimmäistä kertaa tämä talo myös omalta, vaikka se ei sitä edelleenkään ole. Hassua, että jokin ikioma asia tekee niin paljon muutosta siihen miltä tuntuu ♥

Nyt vaan odotan niitä talviaamuja, kun saa herätä omaan rauhaan aamupalalle, laittaa uunin päälle ja ottaa aamupalan rauhassa. Tai niitä talvi-iltoja, kun istun sohvankulmassa lukemassa kirjaa oranssiin vilttiin käpertyneenä ja kirjan maailmaan uppoutuneena suupielissä kaakaoviikset ♥♥
           En malttaisi odottaa...

Aamupäivän itkut ja illan naurut, se talon pystyssä pitää.

Tänään oli kyllä niin kahtiajakautunut päivä, että olen vain iloinen, että olen yhtenä kappaleena nyt illalla! Purin aamulla kirjahyllyn paketit ja laitoin levyt ja hyllyt ja mutterit ja nippelit ja nappelit pinoihin, että ei tarvinnut muuta kuin koota... tai niin minä luulin!
         Ensin oli hieman epäselvää osien kanssa. Sitten huomattiin, että niitä todellisuudessa puuttui. Soitin kauppaan, siellä ei ollut aikaa minun vähäpätöiselle huolelleni ja tehtaalla taas ei oikein tiedetty mitä missäkin piti olla. Tehtiin siis oma ratkaisu sen suhteen, miten takalevy kesti siellä missä sen piti kestää.
         Yhdessä vaiheessa olisi itkettänyt, sitten jo olisi tehnyt mieli huutaa ja heitellä tavaroita ja rikkoa jotain ja sitten iltasella olin jo liian väsynyt tekemään kaikkea. Päätä särki ja peukalon päät olivat kipeinä kaikenlaisten ruuvien ja puutappien painelusta...
          Lähdin juoksemaan sysimustaan ja sateiseen iltaan. Kastelin kengät viidennessä lätäkössä, mutta ajattelin, että kun kenkä on jo märkä niin ihan sama vaikka juoksen loppuun. Tuskin se siitä märemmäksi ainakaan tulee. Oli todella ikävää juosta ihan pimeässä ja märässä. Onneksi kylätielle oli laitettu jo aurausviitat, joten suht koht kesti tie näkyvissä. Sitten kun pääsi asvaltti osuudelle niin oli helppoa pysyä kahden valkoisen viivan välissä. Muuten juoksu tuntui hyvältä ja teki hyvää! Oikeasti! Oli ollut pää niin kuin höyrykeitin koko päivän, mutta sitten kun pääsi vähän "revittelemään" juoksupolulla niin mieli oli ihan toinen kun tulin sateenmärkänä kotiin ja kipusin saunan lauteille lämmittelemään.
         Jaloissa tuntui hyvältä ja tuntui vielä näin iltasellakin. Alkavat olla taas siinä kunnossa missä pitää. Kramppeja tai liian myöhään syötyjen tomaattien kipuilua ei tällä kertaa ollut, mutta vähän yläpalleasta nipisteli vääräjaksoinen hengittely puolen välin maissa, mutta se meni onneksi ohi ryhdin korjauksella, vauhdin hidastamisella ja hengityksen rauhoittamisella. Mahtava juoksu, kelistä huolimatta!
         Tässä postauksessa ei nyt teksti ja kuvat oikein satu yksiin, mutta kun en saanut vielä kirjahyllyä ns. paraatikuntoon niin en voi vielä tähän postaukseen laitella hyllystä kuvaa, mutta sohvaryhmästä voin. Rakastan sitä ♥ Jokainen työpäivä ja säästetty sentti on nyt tuon rohjakkeen arvoinen! Ei mennyt neljä vuotta hukkaan säästämista, kun nyt komeilee tuvan nurkassa tumma kaunotar ja harmaa löhölinna.

Pienet paketit, jotka juuri ja juuri mahtuivat sisälle...

Ja minun laiskanlinnani ♥ vain jalkalamput lukutuoliin ja sohvan kulmaan puuttuvat.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

139. juoksupäivä (49 vko alkaa)

- 7.2 km kylälenkki (43min)

- juoksu tuntui hyvältä, vaikka pimeys vähän askellusta vaikeuttikin kun ei nähnyt kaikkia lammikoita

- hengitys ihan ok, vähän palleaa pisti puolessa matkassa, unohdin kai hengittää

- ryhti ja askel olivat taas rentoja ja tui hyvältä juosta, jaksoin suht keveästi ylämäetkin ja jalat olivat ok juoksun jälkeen, myös myöhemmin illalla

- keli oli kurja, sysipimeä ja sataa tihkui koko ajan

- hyvä juoksu ja hyvä olo jälkeenpäin!

Viimeisiä valoja

On taas ollut 6-vaihe päällä viikonlopun, vaikka mitään kamalan mullistavaa ei ole saatukaan aikaiseksi... aika hassua oikeastaan, että koko ajan kamalasti tekemistä ja puuhaa, mutta sitten se valmistuva homma on aika minimaalinen. Viimeistelyn iloja!
          Viikonlopun isänpäivä meni levon merkeissä - minullakin. Aloitin vihdoin sitä palapeliä ja aika mahdoton se taitaa olla, naamoja vaan joka paikassa! Olin hankkinut isänpäivälahjaksi kaksi elokuvalippua uuteen leffateatteriin, mutta kaupunkireissullani olin ehtinyt hukata liput. Olivat kai tippuneet taskusta johonkin kun kaivoin rahapussia tai avaimia... hmph... sinne meni rahat ja liput ja antamisen ilo samaan kankkulan kaivoon! Aika paljon raivostutti! Onneksi pikkusisko oli laittanut paketin johon olin osallistunut rahallisesti, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnut isää aamusella päästää.
           Remontin puoleen ollaan laiteltu valoja ja muuta pientä.
           Tänään kävi vihdoin viimein sähkömieskin laittamassa kaikki loput sähkövedot, joten nyt on torppa taas tässä ajassa ja sähköistetty! Jihaa! Aikamoinen sotku niistä letkuhommista jäi, kun sähkömies tiputteli surutta pätkät pitkin lattioita, mutta saipahan taas luvan siivota.

 

Sohvan yläpuolelle löysin kuin vahingossa tämmöisen lampun. Olin jo epätoivoisena luovuttamassa koko valohankintaa, kun näin tämän roikkumassa ale-hyllyssä, jotenkin kai likainen tai muuten epäkelpo yksilö oli puoleen hintaan. Nappasin sen mukaani ja ajattelin, että jos lika ei lähde niin eipä sinä rahaakaan mennyt. Imuroin lampun ja se oli kuin uusi. Joskus se oikea tulee vastaan ihan vahingossa... ♥

Näitä minulla on tuvassa kaksi. Tämmöisiä soikeita pallerolamppuja. Se minun iso pallolamppuni tulikin oman kammarini kattoon, kun se ei sitten ollutkaan tarpeeksi valotehoinen, kun siinä oli umpikuuppa. Näissä ovaalinmuotoisissa lampuissa on reikä pohjassa ja antavat valoa ihan eritavalla. Ihania palleroita molemmat!

Niin keittiön kuin apukeittiönkin kaappien alle tuli ns. tiskipöytävalo eli semmoinen led-valoliusta, joka kiinnitettiin kaappien pohjiin. Mukavasti antaa työtasolle valoa ja on kuitenkin melko huomaamaton. Kaikkea ne keksivätkin... Tänään justiinsa sähkömiehen kanssa pohdittiin, että milloinhan maailmaan keksitään johdoton sähkö?! Sen verran paljon piti tänäänkin sähköjohtoja vedellä sinne ja tänne, että ihan rahakas keksintö olisi varmastikin...
         Tänään saatiin myös uusi pakastin kuistin nurkkaan. Isoa arkkupakastinta jo vähän ehdin tyhjentää, mutta huomenna sitten sulatan ja raahataan se pois tuosta kuistilta tilaa viemästä. Tein kuistille jo talviasetelmankin ja olisi mukava saada sekin nostettua oikealle kohdalleen.

 Kuistillekin saatiin vihdoin valo, kun aina on saanut hapuilla pimeässä niin pakastimelle kuin syksyllä sitten ulos ja sisäänkin. Mikä ihmeellinen loiste kuistilla, kun näki mitä teki. Tekisi niin mieli jo häärätä jouluvalojen kanssa kuistillakin. Laitella ja ihmetellä ja ripustella. Voi kun tulisi jo se oma arki, odotan sitä oikeasti tosi kovin!

Uusi pakastin imaisi ihan kiitettävästi kamaa, vaikka eihän se samanlainen rohmu ole kuin tuo arkkupakastin. Siististi se kuitenkin sujahti nurkkaansa eikä siellä ole tiellä eikä tukkeena. Kunhan nyt vaan saadaan listat ja verhot ja sun muut vielä kuistillekin kuntoon niin otan kunnon kuvia.
        Eilen kävin muuten lenkilläkin. Mikä onneton reissu! Ajattelin kun lähdin iltapäivästä pieneen sumusateeseen että nappaan just ennen lähtöä pari tomaattia suuhun. Ne tai jokin muu rupesi pistämään oikealle puolelle kylkeen, suurin piirtein navan kohdalle ja pisti niin että melkein kävelin koko matkan. Yritin juosta mutta kipu oli niin kova, että ei siitä mitään tullut... Juoksun jälkeen mieli oli kaikkea muuta kuin hyvä ja itketti ja suututti ja väsytti ja olin märkä sateesta... Ihan liian hyvin miun lenkit onkin sujuneet! Blaah!
         Niin, ja tänäiltana tuli sitten vihdoin ja viimein minun sohva, nojatuoli ja kirjahyllykin kotiin. Sohvan ja nojatuolin saatiin jo kohdilleen, mutta kirjahylly jäi huomiselle ♥ Ihania! Laitan kuvia sitten huomenna...
          Nyt väsyttää niin kovin, että pitää mennä unta odottelemaan. Jos jaksaisi vähän lukea kirjaa niin hyvä olisi, tulisi parempi uni..


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
8.11.sunnuntai
138. juoksupäivä (48 vkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (54 min !!!!!)
- kamala juoksu, jos tätä lenkkiä voi juoksuksi sanoa, en pystynyt juoksemaan varmaan kuin muutaman kilsan, kun oikealle puolelle tuli niin kipeä pistos, kramppi tai niiden yhdistelmä
- hengitys ei auttanut, painaminen ei auttanut, hierominen ei auttanut eikä venyttely
- sattui vain ja iltasella oli sitten vasen puoli selästä kipeä, en tiedä juoksinko sitten jotenkin hassusta vai mitä, mutta taitaa kroppa lysähtää kasaan!
- sumusadetta ja vähän koleahko ilma!