27. marraskuuta 2015

Tavoitteena suuri väsymys

Tänä aamuna kun hain postia, ajattelin, että miten mukava oli kun koira viipotteli syreenipensaiden välissä, haisteli yön aikana tulleita tuoksuja, teki aamupisut pensaikkoon ja luuli olevansa villi ja vapaa ♥ Viiltävä, melkein sydämen halkaiseva ikävä raapaisi rintaa kuin jäinen, kylmä veitsi. Kaipaan koiran kohellusta aamuisin, sen kanssa heitettyjä lenkkejä ja niitä nauruja, joita sen touhut saivat aikaan. Enää en naura niin usein ilman suurempaa syytä. Kaipaan myös niitä hetkiä, kun istuttiin lattialla ja koiruus antoi periksi pienelle hellyyden hetkelle ja tuli rapsuteltavaksi ja paijattavaksi ihan viereen... kaipaan meidän arkea ja välillä ikävä painaa kymmeniä tonnia ja musertaa minut alleen...
Minun rakas ♥
Harmaa ja vesisateentihkuinen päivä tämäkin. Jotenkin ei nyt enää jaksaisi näitä, kun pääsi jo vähän lumisen ja pakkasmaisen kelin makuun. Juoksentelin tänään aamupäivästä, kun fiilis tuntui siltä, että iltalenkille olisin saanut potkia itseäni vielä enemmän... Juoksu kulki, mutta ei niin kuin voisi kulkea. Powereita ei vain ollut tarpeeksi, vaikka lenkki ei sinänsä raskaalta tuntunut. Nyt aion pitää kahden päivän tauon kaikesta treenistä ja kokeilen sunnuntaina sitten, miten juoksu kulkee kun antaa kintuille pari päivää täydellistä lomaa.
        Lenkin jälkeen oli kuitenkin ihanaa ottaa lautaselle ruokaa ja jälkkäriksi hedelmiä ja nautiskella ne rauhassa juoksueuforian kylkiäisenä. Sen juoksun jälkeisen tunteen kun saisi pulloon! Sitä ei osaa selittää, mutta kai se endorfiini jotain huumetta vastaisi, sillä sen verran hyvä olo liikkumisesta tulee, että sitä todella kaipaa muutaman päivän jälkeen. Tänäänkin lämpöisen suihkun jälkeen tuntui ihan siltä kuin maailma olisi kokonaisuudessaan pehmoinen kuin höyhenpatja..
Hemmottelua nro1.
Iltasella kävin sitten vielä iltakävelyllä murusen kanssa kylmässä viimassa ja pienessä jäisessä sateessa. Minä sanoin sitä lumeksi, miehen mielestä se oli jäistä räntää. Vähän aikaa kun seistiin sylityksin lenkin jälkeen niin lämpimästä sylistä huolimatta tuli ihan kamalan kylmä. Pakkasta näytti olevan -2 astetta, joten kyllä se jotain kylmää oli, mitä niskaan satoi. Onneksi kotona odotti 80-asteinen sauna ♥ ihanaa! Jääpalikka istui ylälauteella pitkän aikaa ja nautiskeli.
         Tänään toteutin sitä kokeilua, että väsytän itseni täysin ja katson, millainen uni yöllä on. On nimittäin ollut vähän levottomia öitä melkein viikon ajan. Heräilyä, huonosti saanut unen päästä kiinni ja pitkistä unista huolimatta väsymystä aamusella. Nyt kun olen ollut ulkona ja liikkunut melkein 15km päivän aikana niin on mukava nähdä onko vaikutusta unenlaatuun vai onko tämäkin taas jotain hormoonien hurinoita nämä unen muutokset.
Hemmottelua nro2.
Muuten tänään olen ollut aika onnellinen ja iloinen. Ehkä lähestyvä joulukuu tekee osansa. Odotan Itsenäisyyspäivääkin ihan kamalasti, vaikka ei se nyt koskaan mikään ihmeellinen päivä meillä ole ollut, mutta varsinkin iltasella on ihan oma tunnelmansa kun katsotaan juhlia ja juodaan glögiä ja syödään torttuja ja pipareita. Semmoiset ensimmäiset pikkujoulut ♥
       Tänä viikonloppuna olisi joulun avajaiset läheisellä kynttilämyymälässä, missä myydään käsintehtyjä kynttilöitä. Toisaalta olisi kiva mennä fiilistelemään, mutta en tiedä jaksaako mennä mihinkään. Varsinkin jos laitellaan isän kanssa kuistin vintille jotain eristeitä, mitä isä oli suunnitellut vielä laittavansa. Huokaus.
        Nyt kuitenkin taidan kömpiä peiton alle ja aloitan uuden kirjan ♥
Hemmottelua nro3.
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
26.11. 2015
- 7.2 km kylälenkki (44min)
(-7.7 km lentokentän lenkki kävelyllä (n. 1h) )
- juoksu kulki ihan hyvin eikä suurempia ongelmia ollut, jaloissa vaan ei edelleenkään ollut semmoista puhtia kuin joskus. Johtuukohan se kylmyydestä vai oikeasti energian puutteesta?
- hengitys ja ryhti suht ok koko matkan, vastatuuli teki olon kylmäksi ja varmaan vähän käpristyin kasaan sen takia
- ilma oli harmaa, poutainen, mutta märän kostea, tuulinen
- ihan paras juoksufiilis tai motivaatio ei ollut lähtiessä, mutta lenkin jälkeen olo oli todella hyvä ♥ kannatti taas mennä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti