Enni Mustonen: Emännöitsijä

ENNI MUSTONEN

Emännöitsijä

(Otava 2015)

Tämä kirjakertomus on auttamattomasti myöhässä, sillä kyseisen kirjan luin jo kesän alussa ahmimalla, joten ihan tuoretta mielipidettä on vaikea antaa. Enni Mustosen kirjoista minulla kuitenkaan on harvoin muita kuin yhdenlaisia mielipiteitä ja niin on tämänkin kirjan kanssa.
  
Enni Mustosen Emännöitsijä kertoo Syrjästä katsojan tarinoita-trilogian päähenkilön Ida Erikssonin varttumisesta keskellä 1900-luvun alkua. Uudenlaisen näkökulman aikaan tuo kuitenkin paikka, jossa Ida on emännöimässä - Albert Edelfeltin huushollissa! Edellisissä kirjoissa Ida passaa niin Sibeliuksen perhekuntaa kuin Topeliuksen taiteilijaperheessäkin. Samalla piikatytöstä kasvaa vahva ja itsenäinen nainen, jonka on lopulta löydettävä oma paikkansa Suomen suurissa mullistuksissa.
           Rakastan Mustosen kirjoja. Vahvasti sanottu, mutta totisen totta! Ensimmäisestä lukemastani kirjasta lähtien olen rakastanut sitä mahtavaa kykyä luoda historia silmien eteen elävänä kaikkine tuoksuineen, maisemineen, musiikkineen ja ihmisineen. Tuntuu kuin voisi vain astua aikakauden keskelle, keskelle juhlia tai hämärää kyökkiä.
            Suomen historia on minulle melko tuttu aihealue, joten uutta puolta Syrjästä katsojan tarinat toivat juuri eri taiteilijasukujen elämän kautta. Nimiä vilisi kirjan sivuilla enemmän kuin loppujen lopuksi jaksoi muistaa, mutta muuten kirjan eteneminen ei kiirehtinyt vaan maalaili rauhassa kuvaa 1900-luvun Helsingistä ja siitä huiskeesta mitä taiteilijapiirit viettivät siihen aikaan. Ajankuvana kirja oli ihana, puhumattakaan siitä, että tarinoiden pohjalla on kamalan iso taustatyö ja oikeat historialliset tapahtumat.

"Totta kai olin myös utelias näkemään, oliko Ateneumin ovella liikettä. Sydän hypähti ilosta, kun näin ovenedustan olevan mustanaan väkeä. Ainakin viisi vossikkaa seisoi katukäytävän vieressä purkamassa kuormastaan hattupäisiä herroja ja rouvia, jotka kiirehtivät kohti Ateneumin ovea. Suotta oli Albert-herra jännittänyt. Ilman muuta näyttelystä oli tulossa valtava menestys jo Aino Acten muotokuvan takia."

 Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka vähänkin pitävät historiallisista, arkisen romanttisista romaaneista, joista jää sellainen olo, että voi kun sivuja riittäisi loputtomiin.