Kesälaitumelle!

Sain tänään naapuriksi lehmämullikoita kokonaisen lauman!
                Naapurit ajoivat tulevat satatonnarit kesälaitumelle niittämään pitkäksi venähtänyttä laidunta ja mullinjullikat ottivat riemun irti näennäisestä vapaudestaan. Laitumen ympärillä kulkee nimittäin paimenlanka ja rautalanka kahdessa kerroksessa vahvistamaan lehmänalkujen kunnioitusta sähkölankaa kohtaan...
                 Muina vuosina se kunnioitus on ollut melko hauras. Viime vuonna, loppukesästä, heräsin siihen, että naapurin isäntä kirosi ikkunani alla. Ei kuitenkaan minulle, vaikka unenpöhnässä niin luulinkin ja ehdin miettimään, että millähän minä olin ehtinyt isännän suututtaa pelkällä nukkumisella... Kiroaminen johtui kuitenkin valloillaan juoksevista mullikoista, jotka askelsivat vauhkona laumana yli maiden ja mantujen, ja aamulla koko pihamaa oli täplitetty syvillä sorkanjäljillä ja liukumiinoilla. Huh hei! Toivottavasti nämä tämän vuoden vesselit eivät ota samanlaista kesälomaa aidan vihreämmälle puolelle, kun alkaa oma laidun käydä tylsäksi!

Mukavaa oli kuitenkin katsoa eläinten iloa tilasta ja vihreydestä. Juoksivat rivissä ja pomppivat kuin pienet vasikat! Ajelin nurmea tänään ja seurailin samalla laidunriemua aidan toiselta puolelta. On mukavaa, että maaseudun eläviä väriläiskiä saa nähdä vielä näin läheltä, naapurilaitumella, kun muuten alkaa olla melko harvassa sellaiset ahot ja niityt, joissa eläimiä tepastelee.
                      Voitte kysyä mielipidettäni ihanista mullikoista sitten, kun ne ovat talloneet minun kukkapenkkini ja kasvimaani jalkoihinsa, sontineet pihan ruskeaksi ja repineet aitasta nurkkalaudat irti!

Sain juhannusvieraat ulos talosta jo iltapäivästä ja sitten pyöri tuvan puolella vähän toisenlainen tornado! Sellainen, joka tiskasi, imuroi ja pesi lattiat alta aikayksikön ja tuli siitä urakasta varsin onnelliseksi. Hassua, miten pienestä se sitten on kiinni - mielenrauha.
                     Illalla kävin pesemässä juhannuspölyt pois järven viileydessä. Vesi oli taas kylmennyt ja minun uimiseni oli jälleen kerran semmoista epätoivoista pärskimistä. En enää tiedä johtuuko se kylmyys minun kylmyydensietokyvyn laskusta vai onko vesi todella kylmää?! Mukavaa se silti oli - sydänpysähdyksestä huolimatta!
                      Mutta rusketusta minun olisi saatava!
                      Valkoinen lokki kirkui minulle kuin vertaiselleen, luuli kai kaverikseen... Olin kai yhtä valkea niin erehdyskin oli ymmärrettävä. Huokaus. Miten tässä ruskettuu, kun koko ajan saa olla silmiä myöten vaatekertojen peitossa ja lämpömittari näyttää alhaisempia lukemia kuin joulukuussa!
                       Viikko olisi kesäkuuta jäljellä ja sitten olisi paras alkaa ne heinäkuun helteet.
                        Eipä muuta.