Mitä kuuluu, kasvimaa?

Pian on kuukausi mennyt kasvimaan teosta ja mullan seasta alkaa pienet alut nostelemaan hentoisia päitään.
              Alkuviikon sadekelit pitivät minut töiden jälkeen viltin alla nukkumassa enkä saanut ensimmäisinä päivinä mitään aikaiseksi. Taisi juhannuskin olla osallisena siihen väsymykseen. Tänään oli kuitenkin jo parempi ilma, vaikka vähän koleaa on edelleen kesäkeleiksi.
              Minulla on roikkunut narukerät laatikon pohjalla jo monta päivää, mutta vasta tänään sain itseni kasvimaalle asti. Herneille piti laittaa kiipeilynaruja ennen kuin taas ehtivät venähtää niin pitkiksi, että taimia pitää pujotella narujen väliin. Sitäkin on joinakin vuosina tehty ja nyt olen yrittänyt saada narut kiinni heti kun pienet alut maanpinnalle nousevat.

Sen verran kyyninen taidan olla, että en kieputellut naruja kuin neljään kerrokseen eli noin metrin korkeudelle. Jos herneet näin kylmässä sinne saakka kipuavat niin saan olla tyytyväinen. Onneksi narua jäi kuitenkin jemmaan sen verran, että saan kerroksia lisättyä, jos tämä kesäksi vielä muuttuu ja herneet innostuvat kasvamaan! Samaan syssyyn meni langat sitten pavuillekin. Ne ovatkin uusi tuttavuus, joten on mielenkiintoista nähdä saanko tänä vuonna omia papuja vai tapanko ne kuoliaiksi!

Sateinen kesäkuu on tintannut kasvimaan multapinnan niin tiukkaan, että piti tänään jo aloitella vähän haraamista ja maan pehmittelyä rivien välistä. Samalla sai napattua pienet rikkaruohonalutkin pois ennen kuin kasvimaa täyttyy saviheinästä ja juolavehnästä... Kunpa tänä kesänä jaksaisi harailla useasti niin ei tarvitsisi niin paljoa kuluttaa energiaa ja hermoja kitkemiseen!
           Retiisit harvensin ja olisi pitänyt harventaa lanttu ja punajuurikin, mutta työpäivä verottaa sen verran jaksamista, että jossakin vaiheessa pitää luovuttaa ja jättää jotain huomisillekin. Mukavaa puuhaa maassa möyrintä on, varsinkin kun aurinko paistoi iltasella niin kuin kesällä kuuluu paistaa. Ei tosin kamalasti lämmittänyt, mutta paistoi kuitenkin!
             Salaattiakin taidan saada. Tänä aamuna tosin pihasta lähti vasikankokoinen rusakko-jänis, että voi olla hyvinkin, että lihotan vain pupujussukan kylkiä salaateillani.. 

Porkkana kylvettiin osin vanhoista siemenistä ja elettiin jännittäviä aikoja, että nouseeko maasta ainuttakaan huituvaa, mutta kyllä porkkanarivissäkin jotain näkyi kun oikein tarkkaa katsoi - ainakin yhdessä rivissä! Ei se vielä kuitenkaan harvennuskelpoista ollut.
          Ja minun auringonkukatkin ovat päättäneet, että vielä me tänä kesänä aurinkoa saadaan! Hurraa! Minulla on yksi rivi jättiauringonkukkia, jotka hyvässä hoidossa voivat kasvaa jopa 5 metrisiksi! Toissavuonna niistä mitoista jäätiin vain vähän, mutta nyt aion onnistua! Tällä hetkellä taimi on sentin korkuinen, joten matkaa on huimat 499 senttiä!

Tämmöisen kesäkuun jäljiltä voisi luulla, että jokaisella taimi-pololla olisi pelastusrengas tai vähintään kellukkeet, etteivät olisi hukkuneet sateisiin, mutta rankoista sateista ja paljosta vesimäärästä huolimatta kasvimaa näyttää hyvältä! Nyt vain tämä emäntä tarvitsisi sitä maavoimaa siihen, että saisi asian pysymään sillä tolalla tämän kesän!
            Kasvakaa ja vahvistukaa, kasvimaan aarteeni!

P.S. Tähän loppuun sopii kaksi repliikkiä eräästä Suomi-Filmistä:

ARVO: Kyllä maatyö on sitä hienointa työtä!
IDA: Niin on! Varsinkin kun sitä ei tarvitse tehdä!

(elokuvasta Tositarkoituksella, Suomi-Filmi 1943, ohjaaja: Valentin Vaala)