Sinivalas sisälläni - tai melkein.

Vuotuinen sademäärä. Onko sellaista? Ja voiko se sataa yhden kesän aikana?
           Ääh.
           Tänään on tullut vettä taas koko päivän ja iltapäivästä ukkostikin niin, että sähköt olivat poikki kokonaisen tunnin. Nyt ei tarvita näköjään enää edes helteitä, että saadaan ukkosia ja ukkosen mukana rankkoja sateita. Hip hei! Yhä paranee!
           Kävin tänä iltana uimassa, vaikka taivas pudotteli vettä ylhäältäkin ihan kiitettävästi. Seisoin rannalla ja ajoin rannalla kyyhöttäneen tukkasotka perheen pois, tosin en tahallani. Ajattelin, että kun seison rantahiekassa tarpeeksi kauan ei edes tarvitse mennä hyisen kylmään veteen... Noh, menin kuitenkin ja kylmäähän se oli.
            Tänä iltana tuli taas taloon isosisko perheineen pitämään majaa. Sisko ehti olla kaksikymmentä minuuttia talossa, kun jo saatiin nahina aikaiseksi. Uskomatonta! Tämän kyvyn kun saisi valjastettua energiaksi tai rahaksi! Sisko perheineen oleilevat tämän torpan katon alla sen aikaa, että säät suosivat laivailua niiden paatissa (eli toisin sanoen kun sateet loppuvat ja tulee vähän lämpöisempää eli ei koskaan!!)
              Onneksi minulla on töitä, mihin paeta.

Tiedättekö sen tunteen, kun toivoo, että joku kysyy asiasta, jota ei halua muistaa, mutta josta kuitenkin haluaisi puhua? Ja tiedättekö sen tunteen, kun ei voi puhua semmoisen ihmisen kanssa, joka kuuntelee pelkästään velvollisuudesta eikä sen takia, että ihan oikeasti haluaisi kuunnella?
                Minulla on ystävä, joka tekee pilaa minulle tärkeistä asioista - tahallaan tai tietämättään, en tiedä. Samainen ystäväni aloittaa puhumaan päälle, kun minä puhun omia kuulumisiani tai vähättelee elämääni muuten. Pelkäänpä, etten minäkään enää suhtaudu häneen samalla tavalla kuin ennen. Olen ollut aina se, joka on pitänyt yhteyksiä silloin, kun ei nähdä, ja jos minä en jaksa sitä "ajojahtia" enää pitää yllä, niin suhde väljähtyy väkisinkin. On vain surullista huomata, että tämmöisinä hetkinä, kun tekisi hyvää omistaa sellainen ystävä, jonka kanssa voisi mieltä keventää ja puhua sielunsa puhtaaksi, niin sellaista ystävää ei enää olekaan. Sen sijaan itken saunassa tai uimarannalla sateessa yksin ja pyörittelen näitä ajatuksia yhä uudelleen ympäri ja ympäri saamatta sen enempää selkoa tuosta tai tästä.
                  Tämä tosin auttaa.
                   Vaikka tiedänkin, että kirjoitan näitä juttujani internetin mustaan tyhjyyteen, jonne nämä sanat ja lauseet katoavat kuin pisarat järvenpinnalle, niin tämä helpottaa. Saan purettua tätä oloa edes vähän pienemmäksi ja se möykky rinnan päällä ei tunnu enää kahden tonnin painoiselta kimpaleelta.
                   Kiitos, tyhjyys.

P.S. Tiesittekö, että sinivalas voi painaa jopa 200 tonnia! Minun möykkyni on siihen verrattuna aika pieni möhkäle... Kaikki on niin suhteellista!