HURRAA!

Jos hengittäminen ei olisi automaattinen tapahtuma, niin tuskin olisin iltaan asti jaksanut hengittää.
               Juhannusviikko taitaa viedä minulta hengen - hitaasti, mutta varmasti. Työmaalla ei päälle päin näytä olevan mikään hätä tai kiirus, mutta silti tuntuu, että semmoinen musta pilvi leijuu koko ajan pään päällä ja muistuttaa niistä hommista, jotka ovat vielä tekemättä. Puhhuijaa!
                Tänä aamuna, kun kännykän kello herätti, nojasin vieressäni olevaan isoon tyynyyn ja ajattelin, että en taida saada jalkoja lattiaan tänä aamuna. Peitto oli lämmin ja unihiekka kutitteli silmiä ja tyyny kuiskutteli painamaan pään ihan vain hetkiseksi pehmeän pielustan päälle... En ole koskaan voinut ymmärtää niitä ihmisiä, jotka pomppaavat kuin vieterit sängystä, kun kello soi! Minä olen vielä lisäksi aamutuimaan sellainen, että kanssaolijan olisi terveellisempi antaa minun olla tunti tai pari ihan rauhassa, että ehdin herätä kunnolla, ennen kuin yrittää minulle puhua tai hakea muuta kontaktia.
                  En siis ole aamuihminen.
                  Kesäaamut tosin ovat ihania, kun hiljaisuus täyttyy lintujen äänillä, aamuauringolla ja lämmöllä. Jos joku keksii tavan nauttia kesäaamujen ihanuudesta ilman heräämistä, viskaa minua viestillä!

Sain kukkapenkit kitkettyä ja möyhittyä!
          Hurraa!
          Joku voi ajatella, että ei juhannus voi olla kukkapenkeistä kiinni ja että olen täysin kajahtanut kun stressaan moisella asialla itseäni, mutta kukkapenkit ovat roikkuneet takaraivossa jyskyttämässä tekemättömyyttään niin kauan, että meinasivat tulla jo uniin! Minulle juhannus tarkoittaa juuri sitä, että ne asiat, jotka päätä puristaa, pitää hoitaa alta pois ennen kuin voi todella nauttia vapaapäivistä niin kuin haluaa.

Aikamoinen homma neljässä kivikkokukkamaassa kuitenkin oli ja voi sitä rikkaruohon määrää, vaikka aluksi ajattelin, että jos nyt ämpärillinen roinaa tulisi... Kaksi kottikärryllistä sain kiikutella kompostiin ja ensimmäinen kuorma kaatui puolimatkassa, kun vähän ote herpaantui. Oih ja voih!
              Parasta näissä hommissa on kuitenkin se tunne, kun on saanut jotain aikaiseksi. Siisti kukkapenkki pihamaan reunassa ja kevyt olo tehdystä työstä. Sadekin pidätteli itseään niin kauan, että pääsin pihalta sisälle ennen kuin taivas vihmoi muutaman pisaran taas ikkunaruutuja täplittämään. Muuten päivä on ollutkin poutainen ja vähäluminen (!!)

Tein iltasella vielä muutaman vastan juhannusviemiseksi huomiseksi. Kyllä tuoksui koivu hyvältä ja kylläpäs oli itikoita metsän laita pullollaan. Imeskelivät minusta taas parhaimmat veret päältä! Ahneet ja häijyt otukset! En ole mikään oikeaoppinen vastantekijä enkä edes solmi vastaa pajunvitsaksella, mutta se tuoksu on aivan ihana, kun pitää sylissä kainaloista koivunoksia! Tänään käänsin kädensijan tervanarusta, kun muuta narua ei torpan kaapeista löytynyt. Voi olla, että vastan saaja kiittää minua, kun saa loppukesän kävellä tervaisten kämmenien kanssa...
                    Antamisen ilo ja ajatushan se on tärkein, eikö?
                    Huomenna olisi tiedossa vähän lyhyempi työpäivä niin päästään viettämään juhannusta ajoissa. Jos ehtisi imuria vähän nurkissa pyöräyttää, kun huomenna tulee töistä, sillä kuljetin koivunlehtiä pitkin torppaa sukissa ja paidanhihoissa.
                    Toisaalta, toisihan ne lehdet vähän juhannuksen tuoksua sisällekin...
                    Nyt minua väsyttää niin kovasti, että jos joku harkitsee estävänsä minua menemästä sänkyyn ja peiton alle, kannattaa harkita toisen kerran...