Kasvimaan kasvatteja

Vilkas viikonloppu alkaa olla takana päin ja taivas kiskaisi alkuillasta jälleen vesitulpan irti ja tummista pilvistä satoi niin että sekaan ei sopinut, vaikka miten olisi ujuttautunut.
           Eilinen meni jälleen nurmen kimpussa, kun heinä tuntuu kasvavan tällä hetkellä sitä tahtia, että saisi olla vuorokauden ympäri ajamassa. Nurmenleikkuu keskeytyi kuitenkin sadekuuroihin, joita pienet ukkospilvet heittivät niskaan tämän tästä. Olin kuin kumipallo, joka tosin oli menettänyt jo osan kimmoisuudestaan, kun pompin koneen ratin takaa sateen suojaan ja sateen suojasta koneen ratin taakse... Lopulta kyllästyin edes takaisin kimpoiluun ja laitoin vesisateen kestävät vaatteet niskaan ja päätin, että satakoot vaikka vanhoja ukkoja niin istun ja leikkaan nurmen kerralla valmiiksi. Noh, eipä se sitten enää satanutkaan, kun olin vuorautunut parhaimpiini.
             Toivottavasti Taivaan Isällä oli hauskaa minun kustannuksellani!

Tänään ahersin kasvimaan kimpussa ja kylvin vihdoin viimein siemenet maahan ja nyt ei tarvitse kuin odottaa satoa - nojoo, ehkä vähän kitkeä... ja kastella... ja taas kitkeä... Maassa on nyt salaatista retiiseihin, herneistä papuihin ja lantuista, punajuurista ja kukista kurkkuihin. Porkkanaakin taisi olla muutama rivi, jotta saa jouluksi tehtyä porkkanalaatikkoa omista porkkanoista!
             Kuka ajattelee joululaatikoita keskellä kesää???
             Phyi.

Kasvimaan teko on minusta aina ollut jotenkin perin alkukantaista hommaa. Vain minä, multa ja siemenet, joiden itäminen ja kasvaminen on kiinni vain ja ainoastaan siitä sattuuko Luonto Äiti olemaan hyvällä päällä. Tänäänkin kyykin istutusrivien vieressä ja upottelin liossa olleita herneitä lämpimään maahan ja ajattelin, että en ole pitkiin aikoihin tuntenut oloani niin 'omaksi' ja hyväksi. Minulla oli sormet mullassa ja aurinko porotti selkään ja ympärillä tuoksui hiekkainen multamaa, oraalle noussut vilja ja kesäkuun tuuli.
              Olen ollut varmastikin entisessä elämässäni jonkinsortin taimi tai itunen, kun olen näin multaisen maan perään! Se mullassa möyriminen on vain minun keinoni tuulettaa päätä ja saada vähän selkeyttä ajatuksiini.

Öhöm.
               Minun kukkapenkkini ovat villiintyneet tämän näköisiksi. Vielä hetki sitten ajattelin siirrellä joidenkin perennojen röyhähtäneitä lisäkkeitä muihin penkkeihin, mutta eihän tuollaisia mammuttiperennoja enää mihinkään siirretä ilman ilmiriitaa! Vesi ja lämpö ovat saaneet penkit ihan mahdottomiksi ja minä onneton en saa aikaiseksi mennä niitä edes kitkemään! Mistä saisi muutaman lisätunnin päiviin ja muutaman lisäpäivän viikonloppuihin?
               Äsken iltalenkillä nautiskelin jälleen ihanasta illasta. Miten kaunista kaikkialla onkaan nyt! Tämmöisinä iltoina tulee ihmeteltyä, että miten sitä ihminen ylipäänsä edes kestää pimeän syksyn ja talven? Miten voi elää ilman tätä valoa ja lämpöä ja rehevyyttä ympärillä? Ihanaa!
              
P.S. Itikoita oli tänä iltana laskujeni mukaan 432 kappaletta minun kimpussani ja koira-paran kimpussa puolet lisää! Tänä vuonna jonkun itikkasukupolven geenit ovat kyllä täysin ja kokonaisuudessaa minulta, sillä sen verran verta ovat minusta jo kupanneet. Jossain päin siis lentelee pian minun näköisiä itikoita...

P.P.S. Anni, muruseni ja ainut lukijani kai tällä hetkellä, kiitos siitä mitä sanoit näistä kirjoituksistani. Lämmitti sydäntä ja sielua niin kovasti.