Mustia perhosia ja modeemin kuolema

Olen elossa! Hyvä minulle, huono niille, jotka toivoivat toisin.
          Blogihiljaisuus ei ole johtunut minusta vaan siitä, että lauantaina yllätysukkonen napsautti modeemin hiljaiseksi. Se kuoli kertaiskusta ja olen kokeillut netitöntä elämää kolmen päivän ajan. Onnekseni huomasin, etten ole aivan riippuvainen internetin ihmeellisestä maailmasta vaan päivien illat täyttyivät muulla tekemisellä kun ei "tarvinnut" roikkua linjoilla. Teki ihan hyvää, mutta mukavaahan tämä on taas kun pelittää kunnolla. Tai ainakin kohtalaisesti...
            Asentaja kävi tänään ihan meidän modeemin luona katsomassa missä vika. Ulkopuolen taloa, siinä mistä linja tulee taloon, oli molemmat linjat poikki. Ei ihme ettei oikein linjalla ollut liikettä. Toivottavasti nyt uuden modeemin ja uusien narujen voimin olen jälleen yksi niistä ihmisistä, joilla on toimiva netti.
            Kädet ja jalat ristissä.

Lauantai meni muuten töissä, vaikka olikin vähän tavallista lyhyempi työrupeama. Sen verran kuitenkin rasituin, että palkitsin itseni työpäivän päätteeksi kaksipalloisella jäätelötötteröllä. Kesän ensimmäinen irtojäätelö ja siihenhän se päivän palkka taisi mennäkin! Hurja miten kallista! Saisi melkein sata litraa kaupasta! Vaan eipä olisi saman makuista ♥

Sunnuntaina oli pitkästä aikaa kesäilma. Paistoi ja lämmitti. Yritin sinnitellä hihattomassa paidassa ja shortseissa, että nämä vaaleat kananjalat ja kalkkunakädet saisivat vähän edes väriä. Minuun kun väri tarttuu siinä järjestyksessä, että ensin punoittaa ja sitten ehkä vähän taittuu ruskeaan...
          Sunnuntain pyhitin pihatöihin, kun lauantai meni ukkosta pidellessä. Raahasin kukkapotit tuohon pihamaalle tulevan nurmen paikalle ja sitten suunnistin kasvimaalle. Sitä ei oikein edes erottanut uudesta nurmesta. Ja kamalan homma siinä olikin, että sai edes jonkinmoisen väylän aikaiseksi! Tein iltaan asti töitä ja sain esille naurettavan pienen osan kasvimaasta. Herneet olivat kuitenkin itäneet, mikä on ihme ja kumma, kun saviheinää oli kaikkien ihmisten tarpeiksi!

Eilisen iltapäivän löhösin. Olisi pitänyt tehdä yhtä ja toista, mutta kun ollaan tällä hetkellä äidin kanssa likkaporukalla kotona niin oltiin eilisilta kuin ellun kanat. Ei tehty mitään niistä asioista, mitä olisi pitänyt! Löhösin riippumatossa ja katselin kesätaivasta. Teki kyllä ihan hyvää.
           Eilinen oli vielä niin ihanan lämmin päivä, että kelpasi työmaallakin olla jo hihattomassa ja kai käsivarsiin jonkinmoinen väri alkaa tarttua. Eilen illalla seisoksin pitkän tovin rannalla ja nautin kun aurinko lämmitti ihoa ja kroppaa. Olisin voinut seisoksia siinä rannalla (hanhien pökäleiden keskellä) vaikka koko illan! Olen nyt käynyt joka ilta uimassa ja aika nopeasti tämmöiseen jää koukkuun. Nyt ei oikein iltaa osaa aloittaa ilman että on polskahtanut järvessä. Kylmää se on, hurjan kylmää edelleen, mutta sitkeästi yritän aina uida vähän kauemmin kuin edellisellä kerralla... Ehkä syyskuussa sitten uin jo kokonaisia minuutteja...

Tänään sitten keräilin kiviä Älyttömyyden Pellon toiselta laidalta, kun sielläkin alkaa olla heinä sen verran korkeaa, että pitäisi kohta päästä ajamaan ne hassut korret poikki. Aikamoinen kivikasa tuli traktorin kyytiin ja vähän sinne vielä savottaa jäi, mutta jospa ajan sitten ne kohdat mitkä pystyn tai sitten huomenna käyn napsimassa vielä puuttuvat kohdat puhtaiksi.
           Aikamoista tämä kotihommien teko on työpäivän jälkeen. Työmaalla ensin rehkii lihakset helliksi ja sitten sama hulabaloo jatkuu kotona... Voi kun olisi mustekala! Saisi edes muutaman käsiparin lisää! Tänään on vielä viimeinen päivä kesäkuutakin! Mihin ihmeeseen tämä aika menee? Minun olisi pitänyt kutsua naisporukka saunomaan, mutta... saamattomuus on minun ristini tässä elämässä!
           Iltasella käväisin juoksemassa. Viiden kilsan lenkki ja suht mukavalta tuntui. Selvästi huomaa kintuissa jos on töissä tehty seisomatyötä enemmän. Jalat ovat eritavalla väsyksissä. Näin lenkillä kamalasti mustia perhosia, jotenkin aika pelottaviakin vaikka tuskin ne minua nyt iltapalaksi aikoivat kuitenkaan...
            Juoksun jälkeen kävin pulahtamassa kylmässä vedessä ennen kuin kömmin kuuman saunan lauteille nauttimaan olostani. Lihaksissa tuntui hyvältä, kun olin ensin vähän rääkännyt niitä lenkkipolulla, sitten uittanut ne kylmässä vedessä ja lopulta pehmitellyt saunan lämmössä. Nyt olen niin valmis yöpuulle...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
SUNNUNTAI 28.6.
85. juoksupäivä (29 vkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (40min) ENNÄTYS!!
- jalat painoivat ja vasen jalka varsinkin laahasi perässä
- palleaan pisti puolessa välissä eikä nyt muutenkaan ollut kovin riemukas hengitystekniikka
- ryhti läsähtänyt
- keli oli lämmin ja mukava, +20 ja ihana tuuli
- taisin juoda liian vähän

TIISTAI 30.6.
86. juoksupäivä (30 vko alkaa..)
- 5km metsätie (30min)
- kunhan jalat vetristyivät niin homma sujui ihan hyvin
- oli mukava juosta
- hengitys toimi ja huomaan, että hengitän aika tasaisesti ja kiirehtimättä jo
- ryhtikin kesti, kummalliset vatsalihakset pallean alapuolella kipeytyvät oitis jos nauran väärin... hassua!
- mukava keli +19 ja pilvipoutaa

Onko tähän tautiin pilleriä?

Tai jotain leposohva terapiaa tai muuta hoitoa!
         Ajoin nimittäin tänään ensimmäistä kertaa tuon Älyttömyyden Pellon ja siitä tuli tosi makee! Ja nurmenleikkuu kesti neljä tuntia! Minun järkevä puoleni sanoo, ettei tässä ole mitään järkeä ja se toinen puoli, joka rakastaa ruohoa, tilaa ja vihreyttä, on ihan innoissaan!
          Hulluahan tämä oikeasti on. Kyllä minä sen tiedän!

Ja kuten kuvasta näkyy, myös kasvimaa rehottaa tasaisen vihreänä. Kamala sekin! Vieläköhän sieltä löytyy mitään kasvimaa-kamaa!?
         Keräilin vähän kiviä ensin tältä alueelta, jonka tänään ajelin, että sain paremmin ajettua enkä rikkonut konetta. Mukavaa oli ajella välillä ihan uusia alueita, vaikka ei tuo nyt kovin vaihtelevaa maastoa ollut... eh! Kunhan nyt kasvaa kunnon heinää täyteen, niin konekin kestää vähän paremmin "pinnalla". Nyt peltomaa oli vähän pehmeä sadeviikon jälkeen, mutta ei se pahoja jälkiä kuitenkaan jättänyt. Onneksi!

Töissä tein aamulla pitkän listan siitä, mitä pitäisi vielä tänään ehtiä tekemään. Sitten pomo sanoikin, että päästään tänään vähän aikaisemmin ja meidän piti tehdä hommat vain entistä lyhyemmässä ajassa... Ajattelin kun vetelin sitä 10 000 haravanvetoa, että minun pitäisi opetella laskemaan vaatimustasoa itseni ja muiden takia... Tapan itseni ja muut, kun ahnehdin töitä ja näen verkkokalvoilla sen millainen työmaan pitäisi olla. Pitäisi ajatella että se on vain työtä.
         Tänään kun tulin kotiin, hyppäsin heti ruuan jälkeen oman leikkurin selkään ja lopetin vasta alkuillasta. Yritin trimmailla vielä viinimarjapuskien välit, kun ne ovat villiintyneet viidakoksi, mutta siima loppui ja minun patterini loppuivat myös. Olin ihan puhki ja väsynyt ja päätin jättää leikin siihen. Laitoin saunan lämmite ja kävin juoksulenkillä päätä tuulettamassa.
           Juoksu kulki hyvin ja nopeasti. Pitäisi viikonloppuna heittää vähän pidempi lenkki, kun nämä ovat olleet näitä 5km pyrähdyksiä. Ihan riittäviä tosin työpäivän jälkeen...

Iltalenkillä pysähdyin ottamaan kuvia ja itikat hyökkäsivät heti kiinni. Ihmeellisesti ne lämpöisen kehon löytää. Luulisi, ettei nyt minua kukaan ehtisi huomata yhden iltalenkin aikana, mutta niin vain oli parvi kimpussa. Jos ne kaikki olisivat verta imeneet, ei minussa olisi tipan tippaa jäljellä! Pitäisi joku kerta purra takaisin...
           Huomenna on työpäivä. Lyhyt päivä, mutta kuitenkin. Hipsin siis taas tuonne uniorsille koisimaan... Viikonloppu. Ah.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
84. juoksupäivä (29.vko)
- 5km metsätie (25min)
- juoksu kulki ja tuntui hyvältä ja jalka nousi kevyesti ja nopeasti
- hengitys pelitti mainiosti ja jaksoin koko matkan melkein samaa vauhtia
- ryhti parempi, kai töiden haravointi on vahvistanut keskivartaloa
- keli viileähkö ja pilvinen, ihan kiva juoksukeli, +14

Verilaatikot...

Näin unta töistä. Semmoista kaikki-mikä-voi-mennä-pieleen-menee-pieleen-unta. Ne on aina niin piristäviä näin työpäivän aamuna... ohhoo!
          Ei satanut. Se voidaan kai lukea plussaksi tämän päivän osalta.
          Leikattiin ruohoa koko päivä, vaikka minusta tuntuikin, että sain pomppia milloin minkäkin asian takia siellä ja täällä. Olen sensorttinen työntekijä, että toivoisin, että saisin tehdä homman alusta loppuun ilman keskeytyksiä ja rauhassa, mutta tänään työnteko oli kaikkea muuta. Ajatuksetkin harhailivat sellaisissa asioissa, mitä ei seurakunnan työntekijän ajatuksiin saisi harhailla... Joku voisi sanoa, että jumalattomia!
           Kotona ruuan jälkeen olin kahden vaiheilla. Omakin nurmi kaipaisi leikkausta, mutta kun oli istunut koneen päällä 8 tuntia niin skippasin tänään leikkaamisen kotipihassa. Päivä se on huomennakin. Ja toivottavasti poutainen sellainen.
           Miehet olivat saaneet yläkaapit paikoilleen ja illaksi oli jäänyt urakaksi alalaatikoiden laitto. Niihin piti vielä muutama ruuvi porata pohjan vahvikkeeksi ja pujotella ne sitten kiskoille. Ryhdyttiin puuhaan kolmestaan, äidin ja isän kanssa, mutta leikki loppui melko lyhyeen, kun äiti raapaisi kätensä johonkin laatikon särmistä ja kämmenselästä tuli verta niin, että verta oli joka paikassa. Se ihan pulppusi tai suihkusi tai mitä verbiä tässä nyt käyttäisi. Hain sidetarpeita ja kiristyssiteen ja kääräisin käden ensin niihin ja sitten siivoiltiin isän kanssa veriset lattiat ja laatikot. Sen verran paljon verta tuli, että isä lähti käyttämään äidin ensiavussa ja minä jäin sitten urakkani kanssa yksikseen.
             Naurahdellen ajattelin, että sanoisivat nyt edes, että haava tuli sahatessa eikä laatikoita kootessa!
             Ukot selviävät sahauksista vammoitta ja sitten kun ryhdytään laittamaan laatikoita kaapistoihin niin saadaan valtimoverenvuoto aikaiseksi! Tämä onnistuu vain meiltä!

Porasin ruuvit ja pujottelin laatikot paikoilleen. Imuroin ja pyyhin kostealla ja laitoin vielä laatikoiden pohjalle semmoiset pohjalliset, jotka tulivat niiden mukana. Vielä en uskaltanut tavaroita sinne laittaa, kun en ole varma ovatko ne vielä tiellä kahvojen laitossa, mutta mieli olisi tehnyt saada ne pois tuolta pöytien alta.

Sitten ryhdyin imuroimaan ja siivoamaan uutta kulmausta. Aika mukavaa puuhaa tämmöisen uuden siivoaminen. Muistan silloin kun sain ensimmäisiä kertoja imuroida tuota laajennuspuolta, niin se oli niin ihanaa puuhaa. Nyt kun pitää aloittaa imurointi niin ajattelee vain, että onpas näitä nurkkia! Nytkin nuuhasin imurilla kaikki paikat ja pyyhin lattiat kostealla ja rullailin pahvit pois ja hain matonkin väliaikaissijoitukseen. Aikas kiva!

Tietty valot, listat, välitilan kaakelit ja sen semmoiset puuttuu, mutta noin niin kuin runko olisi valmis! Ainakin kahden viikon ajan saan pitää torpan tältä osin siistinä. Kahden viikon jälkeen nousee tuvan lattia ylös ja siitä remontista en taida selvitä mitenkään! En ajattele sitä vielä...

En minä iltasella sitten oikein muuta tehnytkään.
           Olisi tehnyt mieli käydä uimassa, mutta keli oli harmaa ja vähän kolea niin ei sitten houkutellut. Lämmin suihku veti puoleensa enemmän. Onneksi huomenna on jo perjantai. Minulla on lauantaina yksi hautajaiskeikka, mutta luultavasti pääsen jo puolenpäivän maissa kotiin päin. Ja huomenna odottaa se nurmenleikkuu... Katsoin äsken iltalenkillä tuota Älyttömyyden Peltoa, että jospa uskaltautuisin sinnekin vähän jo ajelemaan. Hui!
             Nyt kuitenkin olen kerrankin ajoissa ja aion pyrähtää peiton alle lukemaan kirjaa ennen kuin uni saa kiinni!

Pitkä viikko ja vähän aikaa!

Työelämä ja oma elämä on vienyt nyt päivät alkuviikosta niin tyystin, etten ole jaksanut iltasella koneella istuksia. Hengissä olen kuitenkin. Juuri ja juuri.
        Eletään vasta keskiviikossa ja minusta tuntuu, että tämä viikko on ollut vuoden mittainen! Kai se johtuu siitä, että on satanut kaikki päivät juhannuksen jälkeen - noh, okei, maanantai oli ihan kiva päivä, mutta näinä kahtena muuna päivänä on vettä tullut niskaan ihan riittävästi. Pelkään, että jos huomisen vielä sataa, kutistutaan!
        Remontti etenee sittenkin! Maanantaina kun piti poutaa, miehet saivat sahailtua paneeleita kattoon sekä apukeittiön puolelle että pientä viimeistelyä ulkokuistin viistokattoon. Teki jotenkin niin 'suoraselkäiseksi' nuo huoneet tai tilat, kun katto on suora ja kaunis.

Eilen olivat saaneet apukeittiöön lattian. Samaa korkki-lattiaa ei enää saanut mistään, mitä tuossa takkahuoneen puolella on, mutta kaunis on tämäkin lattia. Jotain parketinsukuista se taisi olla. Nimeä en muista. Pitäisi varmistaa... Oikein odotan sitä hetkeä, että saan laitella maton ja pestä ja puunata tämän kulman kuntoon. Isä lähtee viikonvaihteessa kahdeksi viikoksi pikkusiskon rengiksi, joten viikonloppuna se sitten koittaa - suursiivous! Niin - siis toivottavasti koittaa...
            Eihän sinne sähköjä tai muuta sellaista ehditä vetää, mutta minulle riittäisi, että saisin nämä kamppeet pois nurkista laatikoihin ja kaappeihin. Alkaa tämä evakkotunnelma jo rasittamaan!

Tänään kun kurkistin kotiin tullessa ovesta oli apukeittiö jo ihan toisennäköinen: alalaatikostojen rungot olivat jo paikallaan. Kamala sotku ja siivo oli jälleen, mutta en todellakaan jaksanut laittaa tikkua ristiin asian takia. Olkoot! Voi kun pääsisi jo täyttämään laatikoita!
        Yläkaapistot toivottavasti roikkuvat seinällä sitten huomenna. Nyt ne lojuvat takan edessä kaiken muun kaman keskellä...

Huomasin eilen, kun töiden jälkeen ajelin vähän pidempää matkaa ystävää tapaamaan, että minulle vapaus merkitsee autoa ja omaa reissua. Siis sitä, että pääsee yksin ajamaan johonkin ja kaikki maailmassa on avoinna! Noh, ehkä vähän mahtipontisesti sanottu, mutta periaate tuli selväksi. Nautin autolla ajamisesta ja varsinkin yksin. Se, että pääsee silloin tällöin ajamaan johonkin kauas pois, tekee olon vapaaksi ja onnelliseksi. Sitä kai olin eilen auton ratissa, vaikka taivaalla oli sadepilviä ja ikkunalasissa pisaroita. Oli kesä ja minä tein automatkan!
           Olin kotisilla vasta puolenyön maissa ja se kyllä näkyi tänään töissä leveinä haukotuksina ja kotona melkein kolmen tunnin unina... Hupsaa! Ukkonenkin jyrähteli kun olin vaipumassa horrokseen ja sen verran reippaasti vielä, että nykäistiin töpselit seinästä.

Kävin iltasella vielä juoksulenkillä. Nyt sentään juoksin koko matkan, mutta vähän kyllä työ verottaa näitä kilometrejä minun lenkeistä. Nytkin taas juoksin 5km lenkin, vaikka pitäisi vähän ottaa niskasta kiinni ja juosta ainakin se 7km, mieluummin 10km. Jospa syksymmällä sitten... (joopajoo!)
          Nurmi kasvaa, kasvimaa ei erotu ympäröivästä Älyttömyyden Pellosta, kukkapenkeistä en ole ehtinyt ottaa kuvia... Minulta loppuvat päivistä tunnit, viikoista päivät ja vuodesta viikot!
          Sadankolmenkymmenenseitsemän metrin mittainen huokaus.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
83. juoksupäivä (29 vko alkaa)
- 5km metsätie (30min)
- juoksu kulki ihan hyvin, vähän reidet edestä ja takaa kireät, pitäisi viikonloppuna vähän rullailla ja tehdä jotain lihashuoltoa
- hengitys ok, mukavan helpohkoa
- ryhtikin suht hyvä, kun muisti pitää vatsan pinkeänä
- ilma tuulinen, n. +18 astetta, juoksin topissa ja shortseissa

Tästä alkaa sitten syksy...

Ei ihan sellainen juhannus kun olin suunnitellut. Oikeastaan olisi kai pitänyt arvata, että tämä menee näin, kun koko tämä talvi ja kevät ja alkukesä on mennyt päin ... sitä! Miksi juhannus olisi ollut poikkeus!
          Olen väsynyt ja jos jaksaisin, niin olisin kai kiukkuinenkin.
          Eilen ehdin vähän löhötä riippumatossa silloin kun pieni mies veteli päiväuniaan, mutta muuten on pitänyt olla lapsenlikkana koko ajan. Ei nyt ihan sitä hommaa, jota olin ajatellut juhannuksena tehdä... En nimittäin ajatellut juhannuksena tehdä mitään!

Ilmat ovat olleet kivat. Tänäänkin paistoi melkein koko päivän aurinko ja vaikka mittari ei hellelukemiin noussutkaan (en tiedä vaan miksi?) niin oli mukava tepastella shortseissa ja pienissä hihoissa. Jospa kesä sitten alkaisi vihdoin, vaikka huomenna onkin yö jo pidempi kuin tänään... Aika masentava ajatus oikeastaan, kun tuntuu, että kesää on odoteltu kohta kaksi kuukautta!
           Tänään ei onneksi enää grillattu. Vatsa sekaisin jo muutenkin.
           Kun talo tyhjeni viiden maissa, siivottiin torppa ihmisasunnon näköiseksi ja huilattiin vähän aikaa. Sitten minä lähdin lenkille.
           Ihan fiasko sekin lenkki! Ajattelin piruuttani, että kun naapurin isäntä kurvasi samalle metsätielle samaan aikaan, että otanpa vähän kiritystä traktorista. Pinkaisin oikein vauhdikkaasti mäen nyppylän yli ja sitten pitikin tasata hengitystä ja pulssia ja koko kroppaa melkein puolet matkasta, kun tuntui että keuhkot repesivät... Fiksua, hyvin fiksua! Juoksulenkki meni siis vähän pipariksi, mutta tulihan sitä kuitenkin edes jotenkin liikuttua...

Iltasella kävinkin sitten taas saunassa, joka onkin näköjään minun kesähupini numero yksi. Kaikki illat istun saunassa ja nautiskelen. Olisi pitänyt käydä uimassakin, kun muuten en totu kylmään veteen ikinä, mutta en vain kertakaikkiaan jaksanut tänään enää sinne liikahtaa. Nytkin aion mönkiä vähin äänin peiton alle unta odottelemaan!
              Aamusella kun tepastelin tontin rajoja niin huomasin tontilla tapahtuneen veriteon: lokki oli kohdannut loppunsa aivan Hulluuden Niityn toisessa päässä. Vain veriset sulat olivat muistona lokin komeudesta. Kettu tai kissa tai ilves tai susi tai gepardi. Tappaja-ehdokkaita on monia! Kuollut mikä kuollut.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
82. juoksupäivä (28 vkoa täynnä)
- 5km metsätie (34min)
- juoksu-kävely lenkki kun kiskaisin keuhkot pihalle pienellä alkuspurtilla ja hengitys koski seuraavat kilometrit. Piti oikeasti pysähtyä ja poistaa limaa ja tasata hengitystä. Tyhmä minä!
- Jaloissa tuntui kai väsymys ja jatkuva meno, ei oikein hyvä fiilis
- ryhti ja asento ok.
- ilma oli lämmin ja juoksin taas shortseissa ja topissa pitkästä aikaa! +19 ja ilta-aurinko
- ei rullailua, ei venyttelyä... katotaan nyt oliko virhe

Juhannus - keskikesän yöttömän yön juhla

Eilen siivosin saunaa vesisateessa. Oli vähän ahdasta, kun imuri piti pitää koko ajan sateen suojassa ja tilaa oli aika hintsusti. Selvisin kuitenkin joten kuten ja tänään sitten saatiin saunoa puhtaassa saunassa.
            Tänään ei tullut vettä tipan tippaa ja oli ihan kivan lämmintä. Ei sillä tavalla lämmintä, että olisi voinut lyhythihaisissa kuljeksia, mutta sen verran kuitenkin, ettei pipoa tarvinnut etsiä.
            Heräsin siihen kun pieni poika tepasteli oven takana vähän väliä ja äitinsä kielsi herättämässä. Oven takaa kuului vain pienen miehen pettynyt "äh". Ei uni enää kiinni tarttunut, kun kerran olin herännyt, mutta lojoksin muuten vain ja ajattelin, että elettiin nyt sitten juhannusta. Keskikesää. Ja oikeastaan kesää ei ole vielä ollutkaan.
            Aamupalan jälkeen haettiin pojan kanssa juhannuskoivut pihamaalle. Tällä kertaa ne kuitenkin olivat haapoja, mutta kun ne ovat olleet vähän iltalenkin ja nurmenleikkuun tiellä, niin nappasin ne pois hyvään käyttöön. Saivat ylennyksen juhannuskoivuiksi. Pieni ongelma oli vain niiden pystytys, kun maahan ei oikein saanut tarpeeksi hyvää reikää ja tuppasivat tuulessa kaatumaan... Oi ja voi!

Iltapäivästä otinkin sitten päiväunet ja tasasin vähän univelkaa, mitä oli työviikoilta kertynyt. Ja iltaruoka tehtiin grillillä. Yritin syödä hillitysti ja hallitusti, kun olin ajatellut käydä juhannusjuoksulla vielä ennen juhannussaunaa, mutta kyllä maha painoi silti, vaikka pari tuntia yritinkin ruokaa tasoitella ennen juoksentelua.
           Hyvältä juoksu muuten tuntui, semmoiselta kevyehköltä.
           Saunassa nautiskelin koivun tuoksusta ja syreeninkukista, joita olin tuonut pöydälle maljakkoon. Pieni auringonpaiste ei olisi ollut pahaksi, mutta hyvä kun ei satanut. Jotenkin vain sisuksissa asuu jonkinmoinen pieni musta möykky, joka ei osaa oikein iloita oikein tai kunnolla...

 Lippukin muistettiin nostaa salkoon - katsotaan muistetaanko ottaa se alas. Meillä on lippu niin harvoin käytössä, että kun viime juhannuksena unohdettiin se salkoon niin ajateltiin, että pidettiin kerrankin kunnolla!
         Nyt on ilta mennyt omasta ajasta nauttien ja tv:tä katsellen. Aion vielä kirjoittaa päiväkirjan ajantasalle ja sitten ryömin peiton alle lukemaan kirjaa myöhään yöhön. Menkööt rytmi sekaisin. Aion nauttia siitä, että on kesä ja yötön yö ja tuoksuu yö ja syreenit.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

81. juoksupäivä (28.vko)

-5km metsätie (31min)

- juoksu tuntui ihan hyvältä ja kintuissa oli kivasti powereita

- hengitys ok

- ryhtikin kai ihan hyvä

- muutaman kerran jalat vaan stoppasivat, kun jossain ylämäessä ehdin vain ajatella, että kohta en enää jaksa. Huvitti vähän. Oma tahto jaloillakin!

- ilma oli lämmin, pilvinen, mutta ihan kiva. Ehkä joku siitepöly vähän teki hengityksen vaikeammaksi, mutta ei pahemmin haitannut

Takamuksen levennys-päivä

Istuin tänään 12 tuntia ruohonleikkurin päällä. Ensin töissä ja sitten heti kun pääsin kotiin, niin sama homma jatkui kotipihassakin. Takamus on siis levinnyt tänään ihan kohtuullisesti...
            Raskaasta päivästä huolimatta, naurettiin taas kaiken päivää kaikelle tyhmälle ja typerille jutuille! Se on minusta edelleen hyvä merkki, että väsymys on vielä naurua. Sitten huolestun todella, kun se vaihtuu itkuksi. Noh, minulla se on jo sitä ollutkin, mutta ei sentään työmaalla - ainakaan koko aikaa...
            Hyvä mieli onnistuneesta päivästä loppui heti kun pääsin kotiin ja isä sanoi, että isosisko on JÄLLEEN tulossa koko kompaniallaan kylään! Mie en jaksa! Suunnittelin jo, että lähden johonkin pakoon. Olen koko kesän odottanut näitä kolmea päivää, että saan oikeasti rentoutua ja olla omassa rauhassa... Kukaan ei kysynyt minulta mitään, ihan kuin minun mielipiteelläni ei olisi mitään väliä - eikä näköjään olekaan! Isosisko soitti vain antaakseen tiedonannon, että tulevat, ei edes kysynyt sopiiko, jaksetaanko pitää juhannusvieraita tai ylipäänsä jaksetaanko yhtään mitään!! Remontti on vienyt kaiken energian jokaiselta tämän torpan asukkaalta ja mitään ylimääräistä ei jaksaisi...
             Joskus minulla on sellainen koti, johon ei tule ketään ilman asiallista kutsua!

Ruohonleikkuun jälkeen piti vielä metsästää vasta-tarpeita vastoihin.
         Kolme vastaa piti saada aikaiseksi.
         En osaa kunnon vastaa tehdä pajusidoksella, vaan käänsin varteen ihan vaan narua. Kai ne kelpaavat... Ihana tuoksu oli jokapuolella, kun väänsin vastaa aitan rapulla. Huomenna pitäisi saada oma sauna siivottua, niin saa ripustella sitten sinnekin vähän koivun tuoksua. Onneksi sain ruohon ajettua niin pääsen töiden jälkeen heti saunan kimppuun!

Olen laiminlyönyt näinä viikkoina kaikkia niitä ihmisiä, joita vähiten haluaisin laiminlyödä. Se harmittaa ihan suunnattomasti ja minulla on kamala ikävä sitä yhteydenpitoa, mikä meidän välillämme on ollut. Päivät menevät ohi huomaamatta ja ennen kuin kaikki kotihommat on tehty, kello on yö!
          Joskus haluaisin, että nämä minun arki-iltani olisivat sellaisia, että saisi rauhoittua jo kahdeksan maissa iltapalalle eikä niin, että käyn yhdeksän jälkeen suihkussa niin, että juuri ja juuri pisarat koskettavat, ahmin iltapalan ja kaadun sänkyyn!
           Tässä elämässä ei ole mitään järkeä!
           Ja muutos tähän elämään tulee heti kun keksin miten sen teen!

Kamala päivä...

Eilen illalla ajattelin, miten ihanaa oli mennä aikaisin peiton alle lukemaan. Iltatoimet ja työt oli saatu tehtyä hyvissä ajoin ja minulla oli ihan oikeasti pelkkää aikaa vain lukea... Silloin vielä ajattelin, että tämähän onnistui hyvin! Siis se minun aikomukseni parantaa omaa elämääni lisäämällä arkeeni sellaisia asioita, jotka saavat minut iloiseksi ja hyvälle mielelle. Nukahdin eilen hyvillä mielin.
           Tänään olikin sitten taas semmoinen päivä, että ihan hyvä vaan kun eilinen ilta oli hyvä ja rauhallinen. Tämä ilta taas oli päinvastainen!
            Työmaalla hermostuin taas tähän meidän systeemiin ja siihen, että meidän hommia vaikeutetaan ihan vaan sen takia, että meillä menee hyvin. Tänään tuli iso traktorikin pyörähtämään tontilla, ilmoittamatta tietysti, joten ei voitu teettää sille mitään siitä työlistasta, jota olen keräillyt sen varoiksi, että joskus ison koneen meidän työmaalle saisi. Eivät vaivautuneet kertomaan, että ovat tulossa...
            Ja kun tulivat niin sitten olivat juuri ja juuri sen aikaa, että saivat ne hommat tehtyä, joita tulivat tekemään ja lähtivät samoin tein pois! En minä ymmärrä tästä touhusta enää mitään ja puhuttiin likkojen kanssa, että hankitaan sarjaliput Bora Boralle tai johonkin muualle autiohkolle saarelle, missä on lämmintä ja missä ei ole hautausmaita!
             Meille jäi sitten vielä semmoinen melko suurehko kivi oikaistavaksi, kun apujoukot katosivat ennen kahvia niin kiireesti, ettei keritty edes keskustelemaan asiasta. Niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäinen kiven oikaisuyritys päättyi siihen, että kivi lipsahti kivikärrien sorkista, kaatui ja muksautti kivikärrejä niin, että ne sitten tuuppasivat minut suorilta jaloilta tantereeseen. Ilmat pihalla ja takaraivo varvukoissa. Ihan varma en ole osuiko pää johonkin, koko illan oli vähän hassu tunne ihan tuolla takaraivon puolella, mutta voi olla, että niskoihin kävi enemmän. Aivotärähdyksen yhtenä oireena oli sekavuus, mutta naurettiin, että tyttöjen olisi ollut sitä vaikea minusta havaita...

Eilen olin saanut remonttikohteeseen väliseinän ja ajattelin, että aika huvittavaa tämä remontoiminen, kun ensin hirveällä vaivalla otetaan seinä pois ja sitten siihen kohta tehdään uusi seinä. Ken ymmärtäisi! Tänään puolestaan astuin kotiin, missä näytti alakuvassa olevalta maisemalta: lattia levällään! Olivat viritelleen vesiputket ojoksiin ja iltasella pitäisi kuulemma pujotella vielä sähköjohtoja lattian kautta keittiön puolelle.
           Tänään olin melkein iloinen, että meidän remonttiin tulee parin viikon tauko, kun isä lähtee auttamaan pikkusiskoa sen uuden talon remontoinnissa. Alan olla kurkkuani myöten täynnä tätä - ja pahin on vielä edessä!

Ja kasvimaa näyttää tältä! Hyvää juhannusta vaan kaikki ne pienet alut, jotka kohta peittyvät rikkaheiniin. Pitäisi ehtiä nuokin poloiset pelastamaan ennen kuin se on toivotonta.. Mutta huomaatteko, minun nurmikkoni (tuolla ympärillä) vihertää jo! Hurraa! Kohta saan päristä vuorokauden läpeensä tämän nurmikkoni kanssa...

Syreenit kukkivat komeasti. Toivoisin niiden kukkivan vielä muutaman päivän niin saisin tuoksuvat oksat laitettua puhtaan saunan eteiseen, kunhan sen torstaina siivoan. Huomenna pitäisi ajaa nurmi ja tänään peuhasin etupihan kukkapenkin rikkaheinistä. Eilen oli kahden muun kivikon vuoro, mutta napsin kuvia sitten ihan omaan postaukseen, kun esittelen minun pihamaan helmet.
           Muuten olen kyllä sitä mieltä, että kuolen ennen syksyä.
            Tai jos en minä, niin tapan likat.
           Tänäänkin ajattelin, kun oli taas tiukka ja vaikea päivä, että en selviäisi ilman tyttöjen tukea ja läsnäoloa ja seuraa, mutta minä taidan vastapalveluksena viedä niiltä hengen. En niinkään sen puoleen, etteivätkö ne jaksaisi tehdä - sillä sitä ne todella tekevät - vaan sillä, että puristan kaiken mehun, joka vain esille tirskahtaa. Se on väärin ja minä tiedän sen! Minun fanaattisuuteni ei saisi ajaa toisia siihen, että ovat ihan loppu jokaisen viikon jälkeen. Minun pitäisi osata ottaa vähän iisimmin. Ottaa työ työnä ja elämä elämänä eikä sotkea niitä kahta asiaa ainakaan kovin kovasti yhteen!
              Sanoppa se minulle.

Minulla on taas niin ikäv koiraakin, etten meinaa saada henkeä. Minulla ei ole ketään eikä mitään, joka pitäisi minut kiinni tässä elämässä ja arjessa samalla tavalla. Nyt tuntuu, että vellon vain virran mukana ilman suuntaa ja päämäärää. En jaksa edes miettiä mitä seuraavaksi. Ensimmäistä kertaa minulle ei ole tulevaisuutta. On vain tämä hetki, kun en pidemmälle osaa enkä halua ajatella omaa elämääni...
          Antaisin mitä vain, että saisin pitää koiraa vielä sylissä yhden ainoan kerran....

Kävin iltasella juoksemassa ja selvittämässä päätä. Tepsi kyllä varsin hyvin yhdistettynä saunaan ja lämpöön.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
80.juoksupäivä (28. viikko)
- 5km metsätie (31min)
- ajattelin ottaa semmoisen "hölkkämatkan" mutta aika tavanomaiseksi juoksuksi se kuitenkin meni
- jalat tuntuivat hyviltä ja niissä oli ihan kivasti virtaa
- hengitys toimi suht hyvin vaikka vähän alavatsaa nipisteli (vatsa muutenkin ollut taas vaikeampi)
- ryhti ja asento olivat jälleen vähän lösähtäneet, mutta suhteellisen suora asento 
- viileähkö ja tuulinen ilta, +13

Kadonnut elämäni?

Juuri nyt kun istun tässä koneen ääressä iltainen sade ropisee ikkunalautaan. Sitä se on ollut tämän päivää. Hiljaisia sadekuuroja tasaisin väliajoin.
            Sain tänään poistettua vähän tallentavan digiboxin elokuvia ja sarjoja, joita sinne on kertynyt monen viikon ajalta jo. Katselin niitä sadepäivän ilona. Oikeastaan aika ihanaa tämmöinen kesäsade, kun ei tarvitse väkisin vedellä sadevaatteita niskaan ja mennä tekemään jotain järkevää..
            Nukuin päiväunet tai ainakin torkut ja kun talo hiljeni jälleen pikkusiskon ja hänen miehensä lähdettyä, minä lähdin käymään juoksulenkillä. Melko hyvältä juoksu tuntui, vähän veti jalat hapoille Kuoleman Mäessä, mutta muuten kipottelin suhteellisen hyvin koko lenkin. Puolessa välissä tosin rupesi satamaan, mutta onneksi kotona odotti lämmin sauna.

Iltalenkillä ajattelin taas tätä elämääni ja sitä, miten tämä on tämmöiseksi mennyt. Tuntuu, että yhdessä vuodessa minun elämässäni on vähemmän aikaa semmoiselle, josta oikeasti nautin ja mikä saa minut onnelliseksi ja sitten puolestaan elämä tursuaa sellaista, joka on sitä toisenlaista...
          Tiedän kyllä, että ainut ihminen, joka nuo vaakakupit saa kääntymään, istuu tällä puolen ruutua, mutta kun en oikein tiedä mistä aloittaisi. Miten ihmeessä saan raivattua elämääni jotain sellaista, mikä saisi minut onnelliseksi ja iloiseksi joka päivä? Tuntuu, että olen yllättynyt jo siitä nykyään, jos hymyilen ilman syytä ja ennen vanhaan sekin onnistui huomaamatta.
           Tänään kokosin jälleen oman romaanini henkilöitä ja hahmottelin juonta. Kolmatta tai neljättä kertaa. Itsekritiikki on niin valtavaa, etten saa kirjaa kuin alkuun kun se jo tuntuu lapselliselta ja typerältä. Siihenkin haluaisin saada enemmän aikaa. Sen kirjoittamiseen. Kirjoitan jo nyt niin paljon, että mihin minuuttiin minä kirjan sullon. Päiväkirjan ja blogin väliin? Ja silti tahtoisin sille löytää aikaa...
            Treeni on toinen, joka on jäänyt vähiin. Siis juoksemassa käyn säännöllisesti, mutta se muu treeni, mikä teki talvisaikaan hyvää, on jäänyt melkein kokonaan jos juoksua ennen tehtäviä pieniä lämmittelyjä ei oteta lukuun.
            Ja kirjat. Nytkin minulla on iso pino lukemista odottavia kirjoja, joita en malttaisi pitää hyllyssä vaan päästä ahmimaan.
             Muutama tunti lisää minun elämääni...

Sade jatkaa ropinoitaan ja minä painun pehkuihin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
79. juoksupäivä (27 viikkoa takana)
- 7.2km kylälenkki (44min)
- juoksu kulki suht hyvin. vähän jaloissa tuntui uupumista ja väsymistä ja varsinkin ylämäissä veti herkästi hapoille
- hengitys meni ja sujui hyvin, ei kramppeja
- ryhdin ja asennon yritin pitää suorana ja tukevana ja vedellä vatsaa sisään
- ilma oli koleahko, +14 astetta ja satoi puolet matkasta, muuten hyvä juoksukeli

Päivän mittainen kesäloma.

Koko viikon ahersin kotipihassa päämääränä se, että saisin viettää tämän päivän kesälomaa. Tehdä mitä haluaisin tai olla tekemättä mitään. Viikko oli raskas, pitkä ja työtä täynnä, mutta kun tänä aamuna heräsin aurinkoiseen aamuun, niin kaikki se uurastus ja väsymys ja uupumus oli sen arvoista.
           Hymyilytti heti aamusta.
           Aamupalan jälkeen kipitin hakemassa autosta sen paketin, jonka ostin itselleni aherruksen palkinnoksi. Riippumaton ja sille telineen ♥ Oli ihana hipsutella paljasjaloin pihamaalla ja hihattomassa paidassa tarkeni oikein hyvin kokoilla telinettä ja oikeasti tuntui ensimmäistä kertaa kesältä.
            Ihanaa!

Sitten kun sain komeuden kasaan ja sain kerätyksi ihanan kirjan ja kylmän pullollisen jääteetä riippumattoni viereen, niin aurinko meni pilveen ja se luvattu helle jäi kahteenkymmeneen asteeseen. Ei ihan hihattomassa ja shortseissa tarjennut makoilla, mutta kun laittoi vähän enemmän päälle niin lojoksin riippumatossani koko päivän ja luin kerrankin kirjaa oikein kunnolla.
          Ärsyttää aina iltaisin, kun kirjaa ei jaksa lukea kuin muutaman sivun ja tarina pilkkoutuu osiin, mutta nyt sain lukea kirjaa melkein puoleen väliin yhtä kyytiä ja nauttia siitä, että sai tempautua tarinan pyörteisiin oikein kunnolla.

Kesäloman kunniaksi siistin myös kesäjalat kuntoon ja laitoin vähän valkoista reunaan. Oli mukava kävellä nurmikollakin valkoiset kynnenreunat vilkkuen. Pienestä se on ihmisen ilo kiinni.
         Ajattelin sitäkin, kun lojoksin kesätuulen ja lintujen sirkutusten keskellä, että olen monen monta kertaa harmitellut sitä, ettei tämmöisellä puutarhuri-orjalla ole kesälomaa ja muut viettävät kesälomia monta viikkoa. Nyt tuntui, että sain yhdestä päivästä irti enemmän kuin joku saa neljästä viikosta! Rentoutumista, iloa ja omaa aikaa. Pitäisi vaan ottaa useammin tavaksi tehdä päivistä tämmöisiä mini-kesälomia ja repiä sitä onnellista aikaa niistä hetkistä, joita minun kesäni tarjoaa. Muuten kesä menee todellakin ohi nauttimatta ja huomaamatta.

Iltasella menin suoraan valmiiseen ruokapöytään: grillin ääreen. Grillimestarina toimi pikkusiskon aviomies ja pikkusisko oli tehnyt höysteet. Minulle kuulemma jäi tiskivuoro ruokailun päätteeksi, mutta otin sen vastaan tyytyväisenä, kun kerran pääsi valmista grilliruokaa syömään.
        Katsottiin pöydän ääressä siskon puhelimen pieneltä näytöltä Ruotsin Carl Philipin ja Sofian häitä. Kaunis morsian ja jumalattoman komea prinssi saivat toisensa kansan ja median edessä.
        Kesäilta oli parhaimmillaan kun laitoin saunan päälle ja lähdin käymään uimassa. Kylmää vesi oli edelleen, mutta nyt sentään vedin jo pari vetoa. Pitänee vaan totutella kylmään veteen, kun eipä se taida lämmetä tänä kesänä ollenkaan... Ihanaa se kuitenkin oli ♥

Sauna oli ihana lopetus minun lomapäivälleni. Istuin kuumassa saunassa ja ajattelin, että tästä lähtien aion pitää itsestäni parempaa huolta. Ainut mikä tästä päivästä puuttui oli koira nukkumassa nurmella vieressä. Monta kertaa tänäänkin ajattelin, miten kovasti meidän hauva olisi nauttinut tämmöisistä päivistä, kun olisi saanut makoilla nurmella tai että oltaisiin kävelty rantalenkillä järven sivustaa ja nautittu ensimmäisestä kesäpäivästä.
           Minulla on koiraa niin ikävä edelleenkin ja vaikka miten toivoisin, että ikävä alkaisi muuttumaan sellaiseksi lämpöiseksi kaipuuksi, mutta edelleenkin se on viiltävää ja koskee välillä rintapieleen edelleen niin, että tekisi mieli kaivaa sydän rinnasta ja pilkkoa se pieniksi paloiksi...

Mun muru ♥ niin ikävä.