Syksyn värejä

Tänään satoi ja paistoi aurinko yhtä aikaa. Tuuli ja oli todella tyyntä. Taivas oli ensin huikaisevan sininen ja sitten syysharmaiden pilvien monisävyisästi peittämä. Mahtavaa syksyä ♥
       Laitettiin tänään kellarin katolle jälleen vähän sadesuojaa. Pitäisi saada aikaiseksi siihen rakentaa katto, mutta jospa sitten ensi vuonna... tai joskus.
       Huomasin taas tänään, että vanhemmat alkavat oikeasti tulla vanhoiksi. Eivät enää jaksa samalla tavalla vaikka miten itse niin luulevat. Ja isä puhui eilen taas siihen malliin että "kun minua ei enää ole...". Piristäviä keskustelun aiheita...
       Toki tiedän, kun kerran hautausmaalla töissä olen, mihin se ihmisen elontie johtaa. Koruttomasti maan alle, mutta sen tajuaminen henkilökohtaisella tasolla onkin sitten vähän toinen juttu. Tuli vaan mieleen, että kenelle sitten soittaa kun on jotain kysymistä näistä nurkista tai siitä miten joku homma on ennen tehty? Siinä vaiheessa pitää varmaan sitten oppia muutoin, tehdä omat tavat tehdä niitä töitä.
       Silti.
        Epämukava ajatus. Orpous siis.

Ruskaa ei vielä oikein luonnossa ole ja pelkään, että lehdet ehtivät tippua ennen kuin sellaista ehtii tullakaan, mutta toivon että tulisi edes vähän sävyjä luontoon. On monena vuonna jäänyt kuvat ottamatta, kun on muuttunut maisema hetkessä värittömäksi ja kuolleeksi.
      Minulla alkaa huomenna viimeinen työviikko.
     Olen innoissani ja samalla lopen väsynyt. Tämä on ollut aikamoista...
       Onneksi on opiskelu ja sen tuoma uutuus syksyyn. Saa keskittyä opiskelemaan itselleen sellaisen ammatin, josta oikeasti haluaa hyötyä joskus tulevaisuudessa.

Unohdin napata mittarin mukaan tänään, kun lähdin uimaan. Kylmää se on ja ensimmäistä kertaa jallitin pulahtamista. Seisoa tökötin pitkän aikaa reisiä myöten vedessä ja yritin saada itseni pulahtamaan ennen kuin sitten ihan oikeasti pulahdin. Ensimmäinen kerta kun noin käy tänä kesänä! Kertoo jotain veden lämpötilasta, ei ole mitään poreallas lämpötiloja enää!
         Toivon todella, että nämä kylmäkylvyt ehkäisevät syysflunssan tuloa!
         En halua sairastua...

Ensi viikolla pitäisi saada porkkana maasta. On kai tulossa ihan komea porkkanasato ♥ Kannatti kastella kun nyt saa juhlia sitten oikein kunnolla komeilla porkkanoilla --- siis varmaan, mistä sitä vielä varmana tietää!
       Miehenmurrikka lupasi auttaa.
       Kunhan tekee niin kuin minä sanon, heh ♥

Tänään piti hipsiä paljasjaloin pihalle kun en löytänyt mistään kenkiä ja aurinko ja vesisade muodostivat meidän pellolle sateenkaaren. Todistettu on, että meidän kohdalla sijaitsee aarre (kenties minä?)
      Oli muuten pikkasen erilaista kävellä syyskuun lopun nurmella paljasjaloin kuin esimerkiksi heinäkuussa... Kokemus hieman erilainen.
      Ei oikein nyt tunnu kamalasti siltä, että olisin levännyt viikonloppuna, muutoin kun nukkumisen puoleen. Ei vaan auta muu kuin lähteä vaan huomenna tarpomaan viimeistä viikkoa työmaalle. Loppuuhan se viikko joskus... kai...

P.S. Viikonloppuna oli aivan mahtavia pilvimuodostelmia ja taivaan värejä! Rakastan syksyistä taivasta kun se on niin erilainen kuin kesäinen helteinen sini ♥ Tykkään!

Univelan kuittaus- lauantai

Rakastan kestävyysurheilua.
      Juoksua.
      Siinä voi olla kaksi eri treeniä kaksi eri olemassa oloa - aallonharjalta melkein sinne pohjalle. Tänään oli sen vähän matalamman aallon vuoro, kun taas torstaina mentiin lentäen. Ja siinä se juju minusta juuri onkin. On vain löydettävä se sisäinen voima siihen, että vaikka ei treeni aina kulkisi lentäen niin löytyy jotakin sellaista fiilistä, että jaksaa laittaa tossua toisen eteen ja päästä päämääräänsä, vaikka hitaamminkin.
       Itsensä haastamista muutoinkin kuin vain siihen epämiellyttävän tunnealueen puolelle menemistä, itsensä haastamista jo siinä, että jatkaa sen huonommankin lenkin jälkeen ja löytää iloa vähän huonommin kulkeneesta juoksusta.
        Mahtava laji, joka suhteessa.

Mauri myrsky rantautui Suomeen, mutta onneksi vähän vaimeampana kuin mitä oli ensin ennusteltu. Kovasti kuitenkin tuuli tänään, semmoisia puhuripuuskia tämän tästä, mutta onneksi ei tainnut tulla metsätuhoja kaatuneiden puiden muodossa.
       Tein tänään vähän kouluhommia eteenpäin ja odotan oikeasti sitä, että pääsen opiskelemaan ilman työviikon kuormaa. Hatun nosto niille, jotka opiskelevat ja tekevät töitä vuodesta toiseen!
        Huuhdeltiin tänään myös meidän imeytyskenttää. Kaadettiin päälle tuhat litraa putkistoihin ja hyvin veti eli ei ollut seitsemän vuoden aikana kertynyt suurempia tukkeita putkistoihin. Jos vielä keväällä rassaltaisiin imeytysputket painepesurilla vähän kuin varmuuden vuoksi.

Lämmittelin saunaa iltasella, ennen lenkkiä, ja isä opetti minua pilkkomaan puita. Olen toki puita saanut pilkotuksi tähänkin asti, mutta tekniikassa on hiomista. Voimaa ja tarkkuutta vaativaa puuhaa. Ja hyvä kirves. Siinä avain onneen puiden pilkkomisessa!
      Lenkin jälkeen kävin jälleen pulahtamassa kylmässä vedessä. Huomenna pitää mennä taas mittarin kanssa uimaan ja katsoa miten paljon se on laskenut viikossa, jos se on edes laskenut. Tuntuu vaan niin kylmältä jo, että jokohan se olisi +4 asteessa....
       Jalat tykkäävät kylmäkylvystä juoksun jälkeen. Ne melkein sihahtavat kun kävelen kylmään rantaveteen ja lihakset on juostu lämpimäksi. Ja mikäs siinä muutenkaan, kylmäähän se vesi on kun siellä on, mutta jälkeen päin on niin hyvä olo, että siksi kai sinne joka ilta luunsa vetää ♥

Onneksi huomenna saa vielä nukkua. Viime yönäkin vetäsin melkein 12 tuntia unta... Teki hyvää ja kohta pitäisi taas painua peiton alle. Saisi vähän univelkaa kuitattua.
      Sunnuntaita kohti ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
torstai 20.9.2018
510. juoksupäivä (187 vko)
- 3117.2 km
- 7.2 km kylälenkki (39min!!!)
- alusta asti askel oli kevyt, rento ja nopea ja vahva
- käytin oikeita lihaksia ja jaloissa ei matka tuntunut oikein miltään
- hengitys oli koko matkan tasaista ja hyvää,powereita riitti koko matkalle, juoksu oli pikemminkin lentoa
- ryhti ja keskivartalopito sekä lantion voima olivat paketissa ja onnistuivat todella hyvin, se tuntui ja näkyi juoksussa hyvänä ryhtinä ja vauhtina joka tuli helposti
- mahtava juoksu! Näitä lisää!
- sateisen harmaa keli, mutta poutainen juoksun ajan +15
- pimeetä jo loppumatkasta...syksy tulee

22.9.2018 lauantai
511. juoksupäivä (187vko loppuu)
- 3124.3 km
- 7.2 km kylälenkki (44 min)
- nyt taas oli ihan toisenlainen juoksu kuin torstaina, jaloissa painoi tai ei ainakaan ollut yhtä lailla powereita tai vauhtia
- hengitys ihan ok, mutta ei vaan jaksanut samalla tavalla, joten pidin vauhdinkin tarkoituksella hitaampana
- ryhti ok, mutta tuntui varsinkin oikean jalan lantion puoli tipahteli tämän tästä
- hyvä juoksu tasoittavana lenkkinä, huomenna huilataan lihakset hyviksi
- +16, tuulinen myrskyävä ilta, alkaa olla jo pimeetä!

Valkoista kohinaa korviin

Oletteko kuulleet valkoisesta kohinasta (white noise)?
       Se on tasaista huminaa, joka voi olla joko luonnonääntä (kuten sadetta tai tuulta tai veden solinaa) tai keinotekoisesti tehtyä ääntä, joka auttaa rauhoittumaan ja jopa nukahtamaan paremmin. Kokeilin sitä tänään, kun tulin töistä ja olin saanut vähän jotain syödäkseni.
        Koko päivän oli ollut päällä ihan hurja väsymys ja uupumus ja kun sitten vihdoin pääsin kotiin, nappasin viltin ja kömmin hetkeksi ummistamaan silmiä. Laitoin ympärilleni valkoista kohinaa, tällä kertaa sademetsän sadetta, ja täytyy sanoa, että nukahdin kyllä todella nopeasti. Ehdin nukkua puolisen tuntia, mutta tuntui kun unta olisi tullut jo siinä ajassa monta tuntia!
       Minulla siis toimii tämä humina. Minulla toimii äänikirjatkin samassa tarkoituksessa eli kääntämään aivot ns. nollatilaan. Ei tarvitse rumplauttaa ajatuksia ympäri ja ympäri, kun aivot saavat tasaista ääntä johon keskittyä.
        En nyt sano, että tämä keino on parempi kuin täydelliseen hiljaisuuteen nukahtaminen, mutta ainakin nyt kun työ kuormittaa ajatuksia ja kroppaa aika lailla ja iltasella tuppaa jäädä vähän mietteet möyrimään mielen pohjalle niin saan unen päästä paremmin kiinni.
         Kokeile, jos on vähänkin taipumusta huonosti nukahtamiseen tai stressin aikana siihen, ettei aivot oikein malta pysähtyä unille.

Katsastin auton tänään ja läpi meni, vaikka huonoista kesärenkaista jo vähän sanoi, että pitäisi ensi kevääksi uusia. Tiesinkin, että jos katsastus jostain jää kiinni niin renkaista, mutta sen verran kulutuspintaa vielä oli, että päästi minut vielä tien päälle.
       Huh, helpotus!
       Viikko töitä. Siihen minulla ei ole oikein mitään sanomista, ehkä helpotus on ensimmäinen asia joka tulee mieleen ja väsymys. Erilainen tämä kesä oli kuin mihin varauduin. Katsotaan nyt millaiset seuraukset tämmöisellä kesällä sitten on.
        Nyt tulevana viikonloppuna en kyllä aio tehdä mitään. Onneksi sain ruohonkin leikattua jo eilen, niin ei tarvitse Mauri-myrskyn keskellä sitäkään leikata!
         Aion jarrutella ja levätä ja ladata akkuja.
         Laskea stressitasoja alemmas. Himmailla. ♥

P.S. Luin tänään uusinta Fit-lehteä ja siinä puhuttiin valkoisesta kohinasta myös lenkkipolulle. Juu, tiedän, että ilman korvanappejakin löytyy luonnon ääniä kun luonnon keskellä juoksee, mutta voisihan sitä ainakin kokeilla. Ihan vaan mielenkiinnosta...

Gladiaattori

Miten vaikeaa on tehdä töitä yhdessä?
        Tämän kuukauden ja tämän päivän perusteella joillekin ihmisille se on täysin mahdotonta. Minulla alkaa työpäivät siitä, että työkaverini keskustelee radion hyvän huomenen toivotusten kanssa lausahduksella "mitähän hyvää tässäkin huomenessa on"...
         On todella raskasta olla töissä täydellisesti negatiivisen ihmisen kanssa.
         Minulla on kahdeksan päivää töitä jäljellä tästä kesästä ja tuntuu kuin olisin kahdeksan päivää kestävässä gladiaattorikisassa, jossa vastukseksi tuodaan yhä uusi tiikeri tai leijona, joka ei ole syönyt moneen viikkoon.
          En tiedä miten kauan hengissä kestän.
          Kuten Miehenmurrikka sanoisi, päivä kerrallaan, työtunti toisensa perään

Aamut alkavat olla pimeitä ja kun en muutenkaan ole mikään oiva aamuihminen, niin nämä aamut alkavat olla aika vaikeita... Tänään oli vielä oikein semmoinen tosi syyskuinen aamu, kun lehdet pöllysivät edellä ajavan auton ilmavirrasta ja taivas oli harmaan ja auringonnousun sekamelska.
         Kun ehdin kotiin harmaus muuttui sateeksi. Ehdin kyllä trimmailla pihamaalta sen mitä olin ajatellutkin (ja trimmasin myös sarjassa kolmannen vesisaavin rikki...), joten ihan pilalle ei ilta mennyt vaikka satoikin.
          Lähdin juoksemaan ja siinä hommassa sade ei haitannut yhtään. Tuskin edes huomasin koko sadetta. Tällä kertaa juoksin ilman minkäänmoista musiikkia korvissa. Olin koko päivän ajanut nurmea ja kuunnellut radiokuulokkeilla radiota, joten juoksun pyhitin täysin luonnon äänille ja se teki kyllä todella hyvää ♥
           Ja itse juoksukin tuntui hyvältä koko matkan. Tuntui, että juokseminen oli sillä hetkellä luontevinta minulle, oli vain minä, tie ja lenkkitossuista lähtevä rahina niiden osuessa hiekkatiehen. Mahtava fiilis! Ja siihen lisättynä sitten syyskuinen keli sateineen ja matalana roikkuvine pilvineen... wau!

Sama tyhjyys vallitsi päässä myös, kun kävin juoksun jälkeen uimassa. Mittasin eilen veden lämpötilan ja se oli +13... Eli toisaalta vielä aika lämmintä, mutta toisaalta sitten jo melko kylmää. Kyllä minä siellä vielä uin, vaikka täytyy kyllä myöntää, että kintut vähän kohmeeseen menee jo...
         Jospa kylmäkylpy pitäisi flunssan loitolla.
         Noin kylmässä vedessä on vain se hyvänä puolena, että kun uit, päähän ei todellakaan mahdu mitään muuta kuin tietoisuus siitä, että ympärillä oleva vesi on hiivatin kylmää! Siinä ei murehdi töitä, ei tulevia eikä menneitä eikä mitään muutakaan! Stressiä ei ole olemassa muulla tavoin kuin kehon stressaus kylmyydestä.
          Ja sitten kun pääsee lämpöiseen saunaan tai suihkuun niin tulee semmoinen toisenlainen tyhjyys päähän. Täydellinen rentoutuminen ja lopahdus-tila ♥
          Ja vieläkö joku ihmettelee miksi olen niin koukussa juoksuun, kylmäkylpyihin ja saunaan! ♥♥♥

Sanoin Miehenmurrikalle, että taidan aloittaa palapelin teon tässä jossakin vaiheessa. En tiedä kaipaako pää totaali-nollausta töiden jälkeen, mutta palapelit ovat minulle vähän samanlainen keino sysiä muut ajatukset pois kuin mitä meidän äiti sanoo ristikoiden teosta: ne tempaavat mukaansa eikä aikaa huomaa kuluvan mitenkään. Äitillä yleensä palaa jokin ruoka pohjaan tai unohtuu uuniin jos se rupeaa tekemään ristikoita "ihan vain ruokaa odotellessa" kuten hän sanoo viattomasti.
          Naurankin, että jos minut haluaa jouluna hiljaiseksi ja pois silmistä, kannattaa minulle ostaa palapeli. En näe enkä kuule mitään kun väännän palapeliä. Mitä meditaatiota! ♥
          Mutta nyt taidan mennä piikkimatolle hetkeksi makaamaan, nappaan vähän unilääkettä kirjan lukemisen muodossa ja vaivun eräänlaiseen tajuttomuuden tilaan.


P.S. Tiedättekö sanonnan, että "ei se odottamalla tule"? Noh, sen voi nyt heittää romukoppaan, sillä meillä on autenttista todistetta siitä, että kyllä vaan tulee jos tarpeeksi odottaa.
         Äiti ja isä tekivät pihahommia ja kun äiti jutteli naapurin rouvalle, hän sattui vilkaisemaan talon päädyssä olevaa aitaa, joka hohti valkoisenaan kuin norsunluu. Muu aita kun oli ihan limettynyt ja likainen. Äiti tutki tarkemmin asiaa ja huomasi, että aidan laudat oli vaihdettu uusiin, maalattu ja laitettu takaisin paikalleen... Hetken aikaa kun siinä ihmetteli naapurin rouvalle, että joku on tehnyt heidän aidan uudelleen, niin rouva sanoi, että toisella puolella asuva rakennusliikkeen omistaja oli miestensä kanssa puuhastellut aidan kimpussa jokunen viikko sitten!
        Äidillä ja isällä on kolmella sivulla aita ja nyt on siis yksi sivu sitten tehty! Pahinta oli se, että isä vei kyseiselle aidan tekijälle viime viikolla muikkuja, kun oli vähän ylitarjontaa eräällä kalastajalla eikä ollut huomannut eikä siis maininnut aidasta mitään!
          Mahtaa naapuri ihmetellä, että millaisen porukan naapureina sitä oikein asutaan!
           Mutta. Kun odottaa tarpeeksi kauan, joku muu tekee aidan. Sen tästä opimme.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
509.juoksupäivä (187 vko alkaa)
- 3109.9 km
- 7.4 km kylälennki (41 min)
- juoksu kulki alusta asti jotenkin helposti, pidin vauhdinkin tasaisena, mutta muutenkin tuntui, että jalat jaksoivat hyvin
- hengitys tasaantui muutaman kilsan jälkeen ja sitten olikin tosi hyvää hengittelyä loppu matka
- jalat eivät väsähtäneet, eikä powerit loppuneet kesken
- askeleen pidin todella lyhyenä ja se on ainakin toiminut siihen ettei jalat kipeydy enää samalla tavalla
- lantion ja keskivartalon pito paranee koko ajan ja olen saanut lantiooni jo semmoiset kuopat. Että kai siellä jotain lihasta alkaa jenkkakahvojen alla olla...
- sade teki hyvää, hapekas ilma
- +14 sateinen ja harmaa ilta

Viikko täyttynyt perunoista ja väsymyksestä

Nämä viikot menevät jo sellaisessa väsymyksen esiasteessa, että iltasella ei koneella jaksa istua, vaikka olisi mukava vähän levittää ajatusta levälleen tänne blogin puolelle. Näkisittepä päiväkirjan sivut! Niihin minä työnnän sitten kaiken sen mitä ajatuksissa liikkuu iltasella.
       Olen moneen kertaan sanonut tästä kesästä, että olen ollut todella iloinen, että olen saanut olla "rauhassa" ihan eri tavalla kuin muina vuosina. Aikaisemmin oma henkilökohtainen elämä oli kaikkien ruodittavana, kun eräät eivät osanneet entisessä työpaikassa pitää mitään omana tietonaan tai ajatella joitakin asioita ihan vaan yksityisinä. Tänä kesänä sitä ongelmaa ei ole ollut, ehkä johtuu myös siitä, että en ole jakanut itsestäni informaatiota ihan samalla tavalla. Vahingosta viisastuu, näemmä...
        Tämän kesän ongelma on ollut lähinnä se, että minua ei ole haluttu tuonne töihin. Sen tuntee melkein päivittäin suhtautumisesta ja sellaisesta sanavalinnoista, joista ei voi erehtyä. Olen kuitenkin tapellut tätä vastaan sillä, että vaikka moiset ajatukset pahalta tuntuisivatkin, niin olen yrittänyt vastata pahaan hyvällä.
         Yllättävän vaikeaa.
          Joskus juhlin, kun minun hyväni voittaa heidän pahansa, mutta sitten tulee hetkiä kun se kuonoon tinttaaminen toisi tyydytystä paljon enemmän!
         Ymmärrän nyt paremmin Robin Hoodia ja muita sankareita, jotka vastaavat hyvällä vääryyksiin. Ei ole helppoa, ei.

Maanantaina nostettiin peruna.
        Hyvä kun nostettiin, sillä nyt on ollut sen verran epävakainen viikko, että ei olisi varmaan muina päivinä pellolle edes keritty. Saati saanut yhtä kuivana perunaa talteen.
        Meillä oli 12 riviä. 11 riviä Nicola-perunaa ja 1 rivi Rosamundaa. Nicolasta tuli oikein isoja ja hyvänkokoisia perunoita (vähän yllättävästikin, vaikka oli näin kuiva kesä!) mutta Rosamundassa näkyi, että oli vanha siemen. Sieltä tuli vähän, vaikkakin ihan hyvänkokoisia. Määrällisesti isä laski, että noin 50 ämpäriä eli ihan kivasti. Siitä kun miinustetaan ensi vuoden siemen, niin pitäisi sillä talven yli päästä, kunhan ei kukaan otus mene ja syö meidän kellarista perunaa!

Miehenmurrikkakin oli perunamaalla - ensimmäistä kertaa elämänsä aikana. Sanoi, että perunan istutuksessa on ollut joskus mukana, mutta tällaisessa nostossa ei ole ollut. Meillä on vanha perunannostokone, joka viskoo perunat mullalle ja siitä sitten noukitaan ämpäreihin. Isoihin ja pieniin jaotellen.
       Seuraavina päivinä Miehenmurrikka valitteli vähän takareisien kipeyttä, vaikka muuten olikin sitä mieltä, ettei ollut hassumpaa hommaa. Ei se oikeasti olekaan. Lapsena se oli kurjaa puuhaa, ehkä riviäkin oli enemmän, mutta näin vanhemmiten olen huomannut, että sellaiset hommat joista ennen yritti livetä mahdollisimman äkkiä pois, onkin nyt ihan mukavaa puuhaa.
         Kutsutaankohan sitä nostalgiaksi vai aikuistumiseksi?

Nyt kasvimaalla on vielä juurekset, porkkana, lanttu ja punajuuri, nostamatta. Ne nyt saavat vielä olla. Minun pitäisi punajuurista tehdä säilykkeitä, niin saisi paremmin hyödyksi ne talvella. Ei tarvitsi tunti tolkulla niitä sitten keittää. Kunhan nyt ehdin.
          Tiistaina kävin kaupungissa Paula Heinosen luentoa kuuntelemassa. Vähän rankka päivä, kun töissä oli jo raskaat työt sateessa ja sitten iltasella istuin kolmisen tuntia luentoa kuuntelemassa. Väsytti ihan kamalasti! Sinä iltana sattui olemaan vielä koko kesän hurjin ukkosmyrsky! Onneksi ei mennyt sähköt!
          Luento sinänsä oli kyllä vähän pettymys. Menin kuuntelemaan vatsan hyvinvoinnista ja sain luennon siitä, mitä positiivinen mieli ihmiselle tekee... Vatsan hyvinvointi ohitettiin todella nopeasti ja esiteltiin muutama sponsorin ravintovalmiste ja puhuttiin pehmoisia siitä, miten tärkeää on olla positiivinen ja iloinen ja sitkeä. Ihan hyviä juttuja, mutta tulin kuuntelemaan vähän erilaisia asioita... Onneksi hinta ei ollut ihan pilviä hipova, joten ihan kamalasti ei harmittanut. Ainut harmitus oli vähän hukkaan heitetty ilta...
          Olen tehnyt myös kouluhommia tällä viikolla ja aloittanut harjoitusasiakkuuden minun harjoitusasiakkaan kanssa. Katsotaan nyt mitä saan irti sitten hänen ruokapäiväkirjastaan. Olen tehnyt myös koulutehtävänä omaa ruokapäiväkirjaa ja aika mielenkiintoista on tämän viikon jälkeen vähän päästä analysoimaan myös omaa syömistäni... Ääks!

Miehenmurrikalla oli tänään lauantaina töitä, joten ollut kotisilla ihan yksin tekemättä oikein mitään järkevää. Juoksemassa kävin ja muutoin olen istunut sohvalla, katsonut Metsoloita ja neulonut sukkaa. Tämä sukka on nyt yksi vastaisku negatiivisuudelle, neulon nimittäin näitä sukkia työkaverilleni, maailman ehkä negatiivisemmalle ihmiselle ja hänelle, joka ei minua sinne olisi alunperin edes halunnut...
          Juoksu on taas kulkenut paremmin ja huomaan, että kun olen nyt ottanut enemmän huomiota lantion pitämiseen ryhdissä, myös jalkojen kipeytyminen on pysynyt aisoissa. Eli neljän vuoden juoksemisen jälkeenkin voi oppia jotain uutta.
         Olisi kiva joskus saada aikaiseksi jonkinmoinen juoksukoulu ja jakaa tätä tietoutta eteenpäin ja tehdä mahdollisesti muillekin samanlainen elämää rikastuttava muutos juoksun aloituksella, kuin mitä se on minulle ollut.
          Ehkä joskus.

Sain etukäteissynttärilahjaksi ja kurkku-vastalahjana naapureilta näin ihania keriä uusia syyslankoja, joten ainakaan langoista ei ole kiinni minun tämän syksyn neulomiset. Olen ajatellut, että jos saisin tänä vuonna joululahjapaketteihin jotain omatekemää ostomanian sijasta.. Katsotaan nyt riittääkö minulla aika siihen.
         Huomenna olisi tarkoitus pitää Miehenmurrikan kanssa löhö-päivä. Oikea jarrutuspäivä, kun ei tehdä ei niin mitään! Miehenmurrikallakin oli vähän rankka viikko ja vielä tämä lauantai siihen päälle niin ei oikein riitä powereita ihan mielettömiin suorituksiin enää sunnuntaina.
          Jos vaikka pidettäisiin leffa päivä ja tehtäisiin ruuaksi pitsaa. Tänään minulla on hemmotteluruokana Miehenmurrikalle kyljyksiä ja perunamuussia ♥ Toivottu ruoka. Mitä ei oman murun eteen tekisi ♥
          Tälle päivälle piti olla luvattuna sateita, mutta eipä näy. Pilviä on, mutta vielä ei ainakaan sada. Katsotaan mitä ilta tuo tullessaan.

P.S. Olen käynyt vielä uimassa. Hurjan kylmää se on ja tänään pitääkin vielä iltasella viedä mittari mukana järveen ja katsoa missä asteessa sitä uidaan. HRR!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
12.9.2018 keskiviikko
506. juoksupäivä (186 vko)
- 3090,3 km
- 5km minikylälenkki (26 min)
- juoksu tuntui hyvältä alusta lähtien ja jaksoi jalatkin liikkua koko matkan
- lantion pito ei ollut ihan yhtä varmaa kuin joskus, mutta jotain teen oikein kun jalat eivät tule kipeäksi samalla tavalla
- ryhti ja keskivartalo kaipaavat harjoitusta
- askel lyhyt (180 askelta/min tai enemmän)
- loppumatkasta väsytti, siis nukutti, vaikka jalat oisivat jaksaneetkin
- +16, tuulinen ja myrskyävä keli, koleaa

14.9.2018 perjantai
507. juoksupäivä (186 vko)
- 3095,3 km
- 5km suopohjien tie (29 min)
- juoksu kulki hyvin heti alusta ja ihan loppuun asti, askel oli kevyt ja rento
- välillä tuntui oikeasti, että saan juoksuvauhdin lantiosta eli silloin ainakin lantion pito oli kohdillaan, koko aikaa ei ihan siltä tuntunut, mutta jatkuvasti kiinnitin huomiota siihen, että lantio ei ainakaan tipahtaisi
- askel lyhyt ja se toimii hyvin ainakin jalkojen kipeytymiseen
- tänään toimi kaikki! Oli hyvä ja antoisa juoksu.
- +12, koleaa ja pilvipoutaista

15.9.2018 lauantai
508. juoksupäivä (186 vko)
- 3102.5 km
- 7.2 km kylälenkki (40 min)
- ensimmäistä kertaa juoksen heti seuraavana päivänä juoksupäivän jälkeen, tuntui kyllä kai vähän jaloissa moinen
- hyvin jaksoin kuitenkin siihen nähden että eilenkin kävin juoksemassa ja askeleen lyhyyden vuoksi ei jalat kuormittuneet ihan mahdottomasti
- ryhti hyvä aina viimeiselle kilometrille asti kun selvästi ryhtilihakset väsähtivät ja juoksu mataloitui ja muuttui vähän jäykäksi
- lantion pito ei ehkä niin hyvää kuin eilen, mutta ainakin alkumatkasta se tuntui kyllä askeleessa voimana
- hengitys vähän puuskutusta jo loppumatkasta
- hyvä juoksu kuitenkin, kaikesta väsymyksestä huolimatta
- +18, pilvinen, tuulinen, mutta ihan lämmin juoksukeli

Hiljaisuutta, hömppää ja jarrua

Nukutti pitkään.
       Oikeastaan koko päivän olin vähän semmoisessa nukkumis-tilassa ja todella ajattelin, että voi kunpa tämä ei nyt kostautuisi sitten kun työt loppuvat. Voi kun saisin itseni välillä ajettua ihan nolliin stressin suhteen, etten sairastuisi heti kun loma koittaa... Pelottaa jo valmiiksi, kun joka vuosi näin on käynyt ja olen ollut kamalan kipeä.
        Noh.
        Tänään otin TÄYSIN löhöilyn ja levon kannalta. Lämmitin jopa vähän tuvan isoa uunia, että olisi iltasella sitten lämmin lötköillä sohvalla ♥ Olipas ihana päästä ns. talvirutiineihin tuon lämmityksen osalta. Tulen ritinät ja tuvan pehmeä lämpö ♥ Alkaa tämä kesäsielu muuttua hetkittäin jo syyssieluksi.
         Minun rentoutumiseeni kuului tänään myös hömppä-elokuvat. Tällä kertaa katsoin Before We Go ja The Best of Me - elokuvat. Rakkautta ja draamaa ♥ Varsinkin tuo The Best of Me oli Nicholas Sparksin romaaniin perustuva leffa ja ne jotka tuntevat Sparksin romaaneja, tietävät että niissä tarina on melkein aina samaa kaavaa noudattava - itkuherkille oikeinkin sopiva sunnuntaileffa.

Se luvattu sade jäi satamatta ja oli oikein komea ja aurinkoinen keli. Ulkona kävin kuvailemassa sieniä ja maisemia ja kuuntelemassa tuulta. Haapa on muuten aivan mahtava puu, sillä vaikka muut puut olisivat hiljaisia heilujia, niin haavan kanssa ei tarvitse kuin pienen tuulen, niin johan suhisee ♥
       Laitoin ulkosaunaa valmiiksi kun kuuntelin saunan portailla suhinoita ja tunsin oloni todella onnekkaaksi - ihan kaikesta! Hymyilytti taas ihan ilman suurta syytä ja on ollut oikeastaan todella ikävä sellaista hymyä...
       Yritin saada puita pieniksi vesipadan alle sytykkeeksi, mutta en tiedä oliko kirveessä vai käyttäjässä vika kun ei oikein puu haljennut... Katsojia minulla kuitenkin riitti tällekin esitykselle, oikein nauratti kun käänsin selkäni pellon puolelle...

Iltasella kävin uimassa ja tänäänkin oli vähän aallokkoa. Vettä meni ensin nenään ja sitten nieluun, mutta kun alkupärskimiset sai pärskittyä oli loppu aika mukavaa köllöttelyä kylmässä vedessä ♥ Toivottavasti nämä kylmähoidot iltaisin auttavat osaltaan siinä, että sairaudet pysyisivät kaukana eikä ihan samalla tavalla iskisi kuin muina vuosina.. Miehenmurrikka pitää lokakuussa vielä lomaa, enkä halua viettää sitä samalla tavalla kuin viimeksi - kuumeessa sängyn pohjalla.
       Iltauinnin jälkeen istuin saunassa niin että sormet menivät ruttuun. Nautin, nautin ja nautin. Ihoa kihelmöi ja veri virtasi kylmentyneen ihon pintaan. Rentouduin ja huomasin oikeasti, että kaipaisin tämmöistä nyt. Kroppa on uuvuksissa ja mieli myös.
       Iltasella katsoin vielä Kennedyt-sarjan uuden kauden ensimmäisen jakson. Ei ole niin hyvä kuin se ensimmäinen kausi joka kertoi Jackista ja Robertista, mutta laadukas on tämäkin. Hyvin tehty sarja mahtisuvun vaiheista.

Pitäisi löytää hyviä villasukkamalleja. Aion neuloa sukkia joulupaketteihin tänä vuonna ja muutaman säärystimen. Kunhan nyt saan senkin aikaiseksi. Tässä syksyssä tuntuu olevan niin paljon kaikkea, että en oikein tiedä millaisen ajankäytön suunnitelman tarvitsisin...
       Nyt kuitenkin aion mennä iltatouhuille ja sitä kautta lukemaan ja sitten nukkumaan. Huomenna pitäisi aloittaa jälleen uusi viikko.
       Unia ♥

Ensimmäiset koulupäivät selätetty... juuri ja juuri elossa...

Ihan ensin nostan hattua kaikille niille, jotka käyvät töissä ja opiskelevat samaan aikaan - eli varmaan suurin osa nykyajan ihmisistä. Minulla on nyt takana kaksi ensimmäistä lähipäivää oman opiskeluni kanssa ja tuntuu, että olen puolikuollut jo näiden kahden päivän jälkeen.
       Minusta ei todella olisi enää istumaan kahdeksaa tuntia paikoillani joka päivä. Onneksi tässä koulutuksessa lähipäiviä on vain kaksi kuukaudessa, joten nämä päivät kestää vaikka päällään!
       Täytyy kuitenkin sanoa, että rankan viikon päätteeksi vielä 16 tuntia istumista yhteensä kahtena päivänä ja uuden tietomäärän omaksuminen kävi pääkopalle. Päätä särki kovastikin, kun tulin kotiin tänään vähän ennen viittä...
        Minun ratkaisuni ongelmaan oli viiden kilsan juoksulenkki, joka kyllä auttoi hartioiden kireyksiinkin ja siihen päänsärkyyn. Juoksu, kylmävesiuinti ja kuuma sauna tekivät sitten loput. Olo oli ruuan jälkeen hyvä ja rento, ja kun iltasella katsoin elokuvaa niin sen verran hyvää rentoutumisen laatu oli, että koulupäivä tuntui olevan jo erillistä päivää!

Vähän opiskelusta.
       Jännitin vähän koko touhua, sillä viimekertaisesta opiskelusta on pian 15 vuotta enkä ollut yhtään varma osaanko enää edes opiskella. Pienen alkukankeuden jälkeen huomasin, että nopeastihan se rutiini sieltä jostain hermokanavasta löytyi, sillä esimerkiksi lukiossa olin hyvä oppimaan ja minulla oli mahtavat oppimismetodit, joilla sain asioita uppoamaan päähäni.
        Tällä kertaa helpotti myös aito kiinnostus aiheeseen, kaikkeen siihen liittyvään. On helpompi painaa mieleen asioita, joita HALUAA muistaa kuin asioita joita PITÄÄ muistaa.
        Onneksi meillä oli pieni ryhmä. Kahdeksan opiskelijaa, 8 naista ja yksi rohkea mies, joka ihmeen hyvin sujahti naisten keskelle, vaikka ei meistä nyt vielä mikään kamalan tiivis porukka syntynyt. Muutamat olivat tuttuja keskenään aikaisemmilta kursseilta.
         Se vähän otti päähän tunneilla, kun eräät jaksoivat koko ajan korostaa edellisiä kurssejaan, joissa oli jo vähän sivuutettu myös ravitsemusta. Koko ajan tuli niin "mahtavia" mielipiteitä ja välillä ilman kysymistäkin. Tänään kyllä minäkin jo uskaltauduin sanoa omaa tietouttani julki ja kyllä vähän huomasin kyseisissä naisissa sellaista "mistä sinä tuon muka tiedät"-katseita. Minä olen kuitenkin lukenut vuosien ajan hurjasti kirjoja, artikkeleita, tapellut oman vatsani kanssa ja kokeillut jatkuvasti uutta parantaakseni omaa olo. Plussana vielä juoksuharrastuksen tuomat edellytykset ravintoon ja sen laatuun.
          Yritin kuitenkin sivuuttaa muut ja heidän mielipiteensä ja keskittyä siihen, että saan mahdollisimman paljon irti opiskelusta ja teen mahdollisimman hyvin kaikki tehtävät joita pitää tehdä. Aion olla para siinä mitä teen!

Mutta vei se veronsa.
       Tällä viikolla ei ole kuin huominen vapaata, mutta huomenna aion löhötä KOKO päivän ja vain nousta syömään välillä. Katson hömppäleffoja ja nautin viltin alla villasukista ja lämmöstä. Taisi vielä luvata kaiken huipuksi sadetta, joten ah, nautin! ♥

P.S. Ehkä jonkinmoinen harmitus oli varsinkin eilisiltana siitä, että minua vähän dissattiin koulutuksessa ja minun mielipiteistäni tehtiin vähän ala-arvoisia, mutta minulla oli ihan hurja ikävä Miehenmurua. Soiteltiin toki niin tänään kuin eilenkin, mutta olisin kaivannut syliä ja silittelyä ja lähellä olemista ja puhumista ihan kasvokkain. Miehenmurrikalla kun on mieletön kyky tehdä kaikista ongelmistani pienempiä ja suruista kevyempiä ♥
        Maanantaina nähdään, mutta voi kun onkin ikävä jo nyt! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
505. juoksupäivä (185 vkoa takana)
- 3085.3 km
- 5 km mini kylälenkki (26 min)
- juoksu sujui alusta asti yllättävän hyvin, vaikka uupumustaso oli aika valtava
- päänsärkykin helpotti
- askeleen lyhyys, lantion tuki ja ryhti kesti aika hyvin paketissa ja huomaan lanion asennon parantumisen ainakin siitä, ettei kintut tule niin kipeäksi eikä kovettumia enää synny samoihin paikkoihin jaloissa. Jee!
- jännitän kuitenkin yläkroppaa aika lailla! Menee niska varsinkin ihan kyhärään, vaikka vain lantiota yritän pitää kasassa
- teki hyvää juoksu, tyhjensi pään, vaikka en tosin tiedä onko se opikeluiden jälkeen kovin tehokasta...
- +20, ihanteellinen juoksukeli. Lämmin ja kostea!

Kestävyysurheilua tämäkin...

Puhti poissa heti aamusta lähtien. Se kertoo tälle kestävyysliikkujalle sen, että alkaa olla oma kestävyys siinä rajalla, että kohta mennään sille puolelle, ettei kropasta löydy enää venymistä vaan aletaan tilttaamaan... Tämä opiskelulähipäivä-viikonloppu sattui nyt vähän huonolle viikonlopulle, kun koko viikko on ollut ihan kammottavan kuormittava, mutta minkäs mahtaa.
        Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää.
         Töissä oli kevyempää ja loppupäivästä sain kaksi urakkahommaa, joiden jälkeen sain lähteä pois. Kello näytti silloin 12 ja olin iloinen. Laskin nimittäin mielessäni kotitöiden tuntijakoa: ruohonleikkuu 3h, siivoaminen 1h, ruuanlaitto+syöminen 1.5h... Ja jossain välissä kouluhommien puhtaaksikirjoitus.

 Ruohosta aloitin, kun se oli se työläin jobi. Tulipa ajettua vaikka aika tarkkaan se kolme tuntia siihen meni. Seuraavaksi kaivoin perunat ja tein kinkkukiusausta ja sillä aikaa kun ruoka kypsyi uunissa, emäntä siivosi torpan. Imuroin ja pesin lattiat. Ruoka tuli kyllä aivan oikeaan aikaan, alkoi olla mahan pohjassa jo nälkä... En oikein malttanut antaa ruuan laskeutua vaan menin trimmaamaan ja laittamaan saunan päälle, sillä kello alkoi lähenemään jo viittä uhkaavasti.
        Vaikka pääsin töistä todella hyvissä ajoin, niin silti olin uimassa vasta seitsemän maissa, kun kirjoitin äkkiä vielä kouluhommat puhtaaksi. Aikaa ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi! Tarvitsisin kymmenen tuntia kotiaikaa lisää tai sitten töistä pitäisi nipistää aina tuo kolme tuntia...
          Uimassa yritin rentouttaa päätä ja kroppaa, mutta päässä surisee nyt siihen malliin, että kierroksilla käydään aika lailla... Vähän kyllä nyt pitäisi saada matalammaksi noita stressi tasoja, mutta tämmöinen viikonloppu, missä vielä tulee kahtena päivänä uusia juttuja, ei ainakaan auta stressin laskuun ja sitten alkaakin taas uusi viikko!
          Pelottaa, että tulen kipeäksi...

Isän metsää harvennetaan ja se sai puhuttua ajokuskin tuomaan isälle tarkoitetut puut meidä aholle. Toki hän maksoi kuskille, ei ilmaiseksi teettänyt moista. Mutta kyllä tuli puutakin. Yleensä meillä on tullut hirvittävästi puuta tuollaisesta yhdestäkin kasasta ja nyt sitä sitten on hirvittävästi-hirvittävästi. Mihin ihmeeseen tuon kaiken saa pilkottua edes!
         Ihanaa! Ainakin on puuta!
         Iltasella kävin saunassa, ulkosaunassa, ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Sekin kuvastaa jo sitä, että nyt liidellään jo huuruilla jos ei ehdi edes muka saunaa laittamaan tulille... Lihaksille sauna teki hyvää, mutta pää surrasi sielläkin vaikka miten yritti keskittyä hengittämiseen ja lämpöön. Jospa sunnuntaina sais huilattua kunnolla!

Alkaa olla jo vähän syksyn sävyjä pihlajassa. Toivottavasti tänä vuonna tulisi komea ruska, kun monena vuonna on jäänyt näkemättä ja kuvaamatta, kun ei ole ollut!
      Kylläpäs olin iloinen tämän päivän hullusta urakasta.
      Nurmi ajettu. Trimmattu. Torppa siivottu. Ruokaa tehty viikonlopuksi. Kouluhommat valmiina huomiseksi. Siinä taisi tulla listasta kaikki. Tehty ♥
      Täällä on täysin uupunut, mutta äärettömän ylpeä ja onnellinen emäntä, joka meinaa nyt kaatua sänkyyn ja nukkua ainakin yhdeksään. Onneksi koulupäivä alkaa vasta 12 niin ei tarvitse kukonlaulun aikaan nousta.
       Luojalle kiitos ♥

Pientä rääkkäystä jo rääkätylle...

Käyn jälleen ylikierroksilla.
     Sen huomaa unesta ja siitä, että herää tämän tästä siihen tunteeseen, että myöhästyy töistä. Nyt on vielä viikonloppuna kouluviikonloppu, joten ei ole kuin sunnuntai ainoastaan lepopäivä, mutta pitää ottaa siitä sitten kaikki irti. Tarvitsen nimittäin nyt vähän iisiä olemista tämän viikon jälkeen.
      Aamuyöstä satoi railakkaasti vettä ja aamu oli sitten kostean lämmin. Epätyypillinen syyssää, sillä vaikka sade kuuluukin syksyyn, nin tämä lämpö tekee maailmasta ihan kasvihuoneen, kun on lämpöisen kosteaa.
       Opiskelussa on se huono puoli, että oppii/lukee jotain sellaista, mitä ei haluaisi tietää. Nimittäin tänään luin, että jo yhden päivän istuminen tekee hallaa terveydelle, vaikka olisi liikunnallinenkin ihminen. Olen tällä viikolla istunut ruohonleikkurin päällä melkein kolme päivää (eli 3 x 8h) joten alan olla varmaan suorastaan kuollutta lihaa!
       Tänään oli vähän sellainen poissaoleva olo muutenkin.
        Pitäisi päästä jo pois...

Opiskeluiden ja pänttäämisen jälkeen kävin jälleen juoksemassa. Ihana oli juosta kosteassa kelissä. Juoksussa se oli ainoastaan plussaa, ei kuivunut suu eikä hengitys, kun ilmassa oli kosteutta niin, että jo seitsemän maissa pelloille nousi sumua!
      En tiedä käytänkö nyt jotain uusia (oikeita) lihaksia, mutta ihan normi lenkki (7.2km) vetää tämän lyylin aika tuuttiin. Hyvältä tuntuu, vaikka sillä hetkellä pahalta, mutta kinttuihin ei koske ja muutenkin on hyvänoloista juoksemista, paitsi ettei happea riitä ihan jokaiselle lihakselle ja hengitys menee jossakin vaiheessa ihan puuskutuksen puolelle. Kertoo varmaan siitä, että nyt käytän ainakin välillä myös isoja pakaralihaksia, jotka ovat saaneet olla ihan siivellä eläjiä monen monta vuotta!
      Pieni hurraa tähän väliin ♥
      Mahtavinta oli kuitenkin juoksun jälkeen pulahtaa kylmään veteen, joka oli värjäytynyt ihan pastellinsävyihin taivaan kanssa ♥ Aivan mahtavaa! Ja vitsit mikä hiljaisuus ja rauha ja tyyni vesi... Olisin voinut jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi...

Juteltiin taas iltasella Miehenmurrikan kanssa ja asiaa olisi ollut varmasti taas koko yöksi. Puhelimessa puhuminen on tietysti ihanaa, mutta naamatusten puhumista kaipaan kyllä joka ilta ♥ Puhelimessa se on kuitenkin van puhumista, kun kasvotusten pääsee välillä kainaloonkin, kun ottaa elämä päähän.
       Niin kuin tänään.
       Tai ei tänään ottanut päähän, mutta oli muuten vähän hankala olo. Semmoinen vähän kuin olisi halunnut rikkoa jotakin... En rikkonut. Lämmitin vähän hellaa kun pääsin kotiin ja vitsit oli rentouttavaa kuunnella tulen ritinää.
        Ikävöin aivan valtavasti niitä talviaamuja, kun saa aloittaa arjen uunin lämmityksellä ja kuunnella ihan rauhassa tulen ja puun ritinöitä ♥ Päässä pyörii taas sata asiaa, mikä MUKA pitäisi saada tehdyksi kun kaksi päivää menee viikosta koulun penkillä ja sunnuntai täytyy pyhittää kyllä täysin unelle ja levolle, vaikka tapettaisi!
        Ruoho on kasvanut, kellari pitäisi siivota, torppa pitäisi siivota ja kirjoittaa puhtaaksi koulutehtävät... Pririointia. Huomaan, että en osaa opiskella enää. Toivottavasti muistuu mieleen tässä jossakin vaiheessa!
       

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
504. juoksupäivä (185vko)
- 3080.3 km
- 7.2 km kylälenkki (40 min)
- jalat jaksoivat paremmin kuin maanantaina, vaika loppupuolella alkoi kyllä taas olemaan puuskutus sitä sorttia, että happivajetta jostain löytyi
- askel oli lyhyttä ja lantion yritin pitää kohdillaan, välillä ihan tuntui, miten vahvuus tuli lantion seudulta ei pelkästään jaloista
- jalat eivät ole tulleet kipeiksi, että kai minä kannatan itseäni paremmin enkä lösäytä koko painoa jaloille, jee!
- ryhtikin kestää ihan hyvin, mutta edelleen jännitän ihan älyttömästi yläkroppaa ja harteita... Välillä unohdan hengittää, kun keskityn lantioon niin totaalisesti!
- +20, ihanan kostea ja märkä keli juosta, sumuinen alkuilta ja ihan huippu mahtava juoksu! Pahaa teki silloin, mutta hyvää nyt ♥

Kirjahyllyyn täytettä, hiukset lyhyiksi ja siskon "kahvakuulan" kanssa höpisemistä ♥

Kävin tänään kaupungissa ensimmäistä kertaa melkein neljään kuukauteen.
      Kahden K:n keikka.
      Kampaaja ja kirjakauppa ♥
      Kampaajalla oli jo ihan pakko käydä, sillä enää ei oikein voinut hyvällä tahdollakaan sanoa, että pääni olisi ollut edustava millään muotoa! Ja kirjakaupassa piti käydä ihan vaan siitä syystä, että minulla alkaa olla vieroitusoireita kirjakauppakäyntipuutteesta...
       Kampaajalle jäi hiukset ja kirjakaupasta puolestaan tarttui jotain mukaankin. Jojo Moyesin uusin. En edes tiennyt että oli tullut uusi, mutta näköjään kannatti mennä ♥ Elä rohkeasti - niminen kirja. Ihan hyvä ohje kenelle hyvänsä.
       Ostin myös koulutarvikkeita ♥
       Ihanaa! Pitkästä aikaa saa sanoa ostaneena koulutarvikkeita, ihan kuin oikeat koululaiset. En kuitenkaan ostanut Hello Kitty-kyniä tai suuren suuria pyyhekumeja vaan ruutulehtiön ja kolme hyvää kuulakärki kynää. Ei ainakaan pitäisi olla varusteiden puutetta, jos ei saa opetuksesta kirjoitettua tärkeimpiä ylös...

Samalla keikalla kävin myös vanhempieni luona. Pikkusisko oli tullut pienen miehensä kanssa viikon lomalle ja olipas poju kasvanut. Joka suhteessa! Iloinen muksu ja painava! Sanoin, että aikamoinen kahvakuula moinen pakkaus on kannella. Tykkäsi tädistään, muistutin poikaa, että minä olen se mukavampi ja parempi täti, täti jolla on traktori ♥
     Kotona olin vasta kahdeksan maissa ja uintikeikan ja lämpimän suihkun jälkeen olin kyllä ihan valmis muuttumaan makarooniksi sohvan kulmaan. Väsytti ja uuvutti ja muutaman tunnin päästä sama juttu alkaa alusta!
      Huokaus.

Elossa olen blogihiljaisuuden jälkeen !

Elossa ollaan, vaikka tässä onkin ollut postaustaukoa viikko!
       Asiaa olisi ollut monenakin päivänä ja sanoin jossain viikon puolivälin paikkeilla Miehenmurrikallekin, että ihan kaipaan jo kirjoittamista ja ajatusten siivilöimistä blogiin, mutta ei vain osunut sitten sellaista rakoa meidän arkeemme tai viikonloppuun, että olisin istunut alas ja kirjoittanut muutaman lauseen tänne blogiinkin menneestä viikosta.
        Ehkä pieni postaustauko tekee välillä ihan hyvää.
        Ja ei minun asiani niin kovin erilaisia tässä vaiheessa vuotta ole. Yhtä ja samaa. Väsymystä ja nurmen leikkuuta.
        Sen verran viime viikolla kuitenkin kävi, että saatiin traktoriin uusi starttimoottori ja nyt kone hyrähtää käyntiin kuin unelma. Mitattiin uimaveden lämpötila ja olen pitänyt päätökseni käydä joka ilta uimassa niin pitkään kuin keho antaa myöten. Miehenmurrikka niiskutti ja köhisi jo viikonloppuna, mutta troppasin sekä Miestä että itseäni Echinaforcella, joten katsotaan mihin punahatusta on! Niin, siis veden lämpötila oli +17. Vähän yllätti, että se oli (plussan puolella) vielä noin paljon. Kylmemmältä se tuntuu, mutta hyvin siinä kuitenkin vielä pystyy uimaan. Joka ilta helpommin!
         Yhtenä iltana käytiin 9 jälkeen uimassa ja ajattelin, että se pitää ottaa joku kerta uudelleen. Sen verran jännittävää se oli ja vesi tuntui paljon lämpöisemmältä.

Ystäväpariskuntakin piipahti alkuviikosta kylässä ja ystäväni raskaus on edennyt viimeiselle kuulle. Sen puoleen sain jo synttärilahjankin, noin kuukausi etuajassa, mutta ystävä puolusteli sitä sillä, että ei ole enää kyläilykelpoinen sitten kun on oikea syntymäpäiväni. Sain kolme kerää sukkalankaa ♥ Hassuinta siinä oli se, että edellisenä päivänä kyseisen ystävän äiti ja minun naapurini oli tuonut kesäisistä kurkuista kiitokseksi kolme kerää sukkalankaa ja kaksi niistä oli samaa kuin mitä tytär toi seuraavana päivänä! Äitinsä tyttö!
       Nyt minulla on sukkalankaa niin, että toivottavasti ehtisin neuloa jokaisen joululahjakassiin jotain pientä. Sukat tai säärystimet.
      Ja loppuviikosta katsottiin sitten se uusin versio Tuntemattomasta Sotilaasta ja saatiin ainakin sen puoleen sivistysaukkoa taas pienemmäksi. Täytynee kuitenkin sanoa, että sotaleffaksi se oli upea ja mahtava pläjäys, mutta Tuntematon Sotilas-leffa on kyllä ainut ja oikea se Edwin Laineen vanha elokuva. Siinä oli niin erilainen tunnelma, eri näyttelijät ja oikea sävy. Tämä uusi oli - noh, uusi.

Lauantaiaamuna olimme juuri Miehenmurrikan kanssa ehtineet huokaista, että huhhei, seesteinen ja rauhallinen aamu, kun porukat kaartoivat autolla pihaan ja isä ilmoitti, että menee nyt kaatamaan telipuut valmiiksi kun metsuri tuo harvennushakkuiden jämäpuut polttopuukasaksi. Kysyi minua vänkäriksi ja menin, kun ei ollut syytä kieltäytyä eikä äitiä voinut laittaa sinne puuta työntämään...
       Vedettiin metsurin vaatteet niskaan ja kannettiin sahat ja tavarat metsän laitaan. Minä toivoin koko ajan, ettei hirvikärpäset olisi löytäneet tietään niin metsänlaitaan eivätkä ne nyt kamalasti häirinneet. Isä sahasi ja minä työnsin pystyyn kuolleen, ison männyn kumoon. Karsittiin ja pyöriteltiin muut telipuiksi. Yksi puu riittikin ja toinen sai jäädä pystyyn.
        Mukavaahan se oli taas. Metsätyö. Pitkästä aikaan.
        Huomasin vain, että viimeksi kun isän kanssa metsätöissä oltiin (varmaan viitisen vuotta sitten) meno oli vähän erilaista. Isä alkaa olla vanha. Huomasin sen nyt ehkä paremmin kuin muutoin... Mutta yhtä hyvin meillä yhteistyö metsässä sujui, varsinkin kun minä olen niin tottelevainen luonne ♥

Ruoho vaan kasvaa kun kosteutta ja lämpöä riittää ♥ Sain ajaa nurmen perjantaina jälleen laidasta laitaan!

Muutoin ei kyllä uskoisi, että on jo syyskuu jos ei kalenteri katsoisi. Lämmintä ja mukavaa, ihan kuin joskus heinäkuun lopussa. Iltaisin vaan alkaa olla jo sumua, josta tietää, ettei ihan kesää enää eletä! Päivisin kuitenkin elohopea kipuaa vieläkin yli +20 joka on aikamoista kun pitäisi olla syksy... Mutta eipä tämä kesäkään ihan tavanomainen ollut, joten eipä kai syksynkään tavallinen pidä olla.

Minulla on töitä 18 päivää.
     Painaa jo. Kaikkea. Henkisesti, fyysisesti. Tänäänkin olin meistä ainut joka teki töitä! Minut palkattiin kuukaudeksi tekemään hautausmaan kaikki työt! Minusta se on vähän kohtuutonta, mutta olen päättänyt että en valita - siis muualla kuin päiväkirjan sivuilla ja näköjään täällä!
       Tässä kuussa alkoi vielä opiskelutkin. Tänäänkin istuin monen monta tuntia ja tein muistiinpanoja videosarjasta. Olen unohtanut täysin miten opiskellaan ja muistiinpanojen tekeminen oli jo aika haastavaa, kun piti kuunnella ja kirjoittaa yhtä aikaa, poimia ne tärkeät kohdat ja kirjoittaa jotensakin niin, että vielä huomennakin saisin niistä selvää.
       Pitää harjoitella tätä opiskeluakin taas. Jospa se sitten 4 kk päästä jo sujuisi, kun koulutus loppuu.

Viikonlopun seesteinen rauha ♥ Ilta-aurinko maalailee omia sävyjään ♥

Kuvailtiin alkuviikosta Miehenmurrikan kanssa minun juoksuani taas. Näen vähän kehitynkö yhtään. Aikaisemmin diagnosoin itselleni kuolleet pakarat ja nyt sain sitten tippuvan lantion. Minun lantioni tipahtaa joka askeleella eli se on ns. hip drop nimeä kantava syndrooma... Eli olen kohta neljä vuotta juossut ihan väärin. Taas!
         Nyt olen muutamana kertana yrittänyt pitää lantion siellä missä sen kuuluu olla ja saada voimaa lantion seudusta juoksemiseen eikä tiputella sitä sinne ja tänne. On se ollut aikamoista harjoittelua, mutta ainakin haasteita riittää enkä ole ainakaan lähipäivinä valmis juoksun saralla.
         Tänäänkin kävin juoksemassa ja olipas väsyttävä pyrähdys...
         Onneksi uiminen ja lämmin suihku auttoivat vähän asiaa.

Syksyn väriloistoa ♥

Naapurin isäntä pui pellot sunnuntaina ja koko tienoo tuoksui hauraalta syksyltä. Haikealta ihanuudelta ♥ Pitäisi melkein napata vähän olkea johonin pussiin, että saisi keskitalvella vähän haistella syksyn parasta tuoksua..

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntai 27.8.2018
499. juoksupäivä (183 vkoa täynnä)
- 3051.2 km
- 5 km minikylälenkki (31 min)
- vähän joustamaton lenkki, sattui polven alaosaan
- penikkatauti sääressä
- vähän jäi paha fiilis
- ryhti, askellus ja keskivartalon pito
- +20, hyvä keli juosta, tarpeeksi lämmin, tarpeeksi viileä

tiistai 28.8.2018
500. juoksupäivä (184vko alkaa)
- 3053. 7 km
- n. 2,5 km testijuoksua (30 min)
- kuvailtiin tänään miun juoksua ja juoksentelin pieniä matkoja kameran edessä
- huomasin, että minulta tippuu lantio juostessa (hip drop)
- pienen lenkin tein ja yritin sitä korjata, mutta ei auttanut pelkkä kokeilu piti katsoa vähän filmejä jälkikäteen
- lantiojumppaa siis!
- vähän harmitti että 500. juoksupäivä oli tämmöinen...

torstai 30.8. 2018
501. juoksupäivä (184vko)
- 3060.9 km
- 7.2 km kylälenkki (37 MIN!!!!) UUSI ENNÄTYS!!!!
- jännitti vähän lähteä, kun oli ollut niin monta huonoa juoksua alla
- lyhyt askel, lantion tuki ja hyvä juoksuryhti antoivat ainakin ajan perusteella jalkoihin powereita
- joskus tuntuikin, että voima lähti koko lantiosta!!!
- ryhti kesti hyvin, jalat jaksoivat, keuhkot eivät meinanneet jaksaa
- jännitin muuta kroppaa ihan liikaa
- +18, viileä ilta, hyvä juosta

lauantai 1.9. 2018
502. juoksupäivä (184 vko loppuu)
- 3065.9 km
- 5 km kylälenkki mini (26 min)
- kokeilin juosta lantiota tukien, niin ettei askel pettäisi
- kai se onnistuikin jossakin vaiheessa, mutta väsytti vähän, puhti poissa
- hengitys puuskutti ja ryhti kesti, mutta jännitän kamalasti harteita kun yritän jännittää lantiota
- askel lyhyt
- +18, kiva syksyinen ilta!

maanantai 3.9.2018
503. juoksupäivä (185 vko alkaa)
- 3073.1 km
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- lantiota tukien, taisin onnistua sillä väsähdin täysin
- hengitys puuskutusta, kamala hiki
- ryhti kesti, jännitän yläkroppaa valtavasti ja taisin jossain vaiheessa käyttää reisiä oikein juoksuun...
- kintut eivät tulleet kipeiksi, ei komp.säärystimiä
- +20, aurinkoin ja lämmin syyskeli, ei uskoisi syksyksi!