Olen oikeastaan ollut hiihtolomalla jo kaksi päivää ja tuntuu todella hyvältä. Kun tietää, että on tehnyt ihan hirmuisesti hommia, opiskellut niin, että korvista tursuaa jo osa tiedoista ulos niin loma tuntuu äärettömän hyvältä!
Ihan en ole vielä saanut aivoja siihen moodiin, että ne rauhoittuisivat, mutta jospa muutaman päivän päästä sitten olisi semmoinen fiilis, että myös pää hellittäisi ja heittäytyisi lomalle. Onhan sen vauhdin jossain vaiheessa loputtava.
Näinä kahtena päivänä olen tehnyt VAIN sellaista, josta tulee hyvä mieli: lukenut, katsonut elokuvia ja sarjoja, köllinyt, lämmittänyt saunaa, käynyt lenkillä ja uimassa avannossa - omassa avannossa ja ihan vaan ollut! Ihan mahtavaa!
Tänään on ollut todella kurja keli. Satanut kaatamalla vettä ja tuulee ihan kiitettävällä voimalla jälleen. Ihanaa kun saa olla viltin alla, lämmitellä takkaa tai uunia ja tehdä palapeliä, syödä oma tekemää pizzaa ja nauliintua sohvalle vaikka kolmen jakson verran katsomaan Gilmoren tyttöjä - siis jos vaan siltä tuntuu! Ja aamut ♥ Rakastan sitä, ettei ole mihinkään kiire, ei tarvitse ahmaista aamupalaa, ei tarvitse syöksyä aamun pimeyteen ja märkään. Saa vain olla!
Olen ikävöinyt ulkohommia kovasti näinä kahtena kuukautena, kaivannut ihan, mutta tällaisina päivinä ei ole ikävä sadekamppeita ja sitä märän, kostean ja kylmän kalseaa oloa, joka aina sadepäivinä jäi luihin ja ytimiin asti.
Sen verran koulusta, vaikka lomalla olenkin.
Meillä oli torstaina ensimmäiset asiakashieronnat eli hierottiin ensimmäistä kertaa muita kuin omia koulukavereita. Joukossa oli niin monimuoto-opiskelijoita kuin sitten vanhempaa vuosikertaa olevie hieroja-opiskelijoita. Minua jännitti niin kovin, että vatsa oli ihan sekaisin! Sain toisen meidän omista opettajista ensimmäiseksi pöydälle ja se oli niin tuttu ja turvallinen tapaus, että kun puoli tuntia oli mennyt, minun jännitykseni laukesi itkuksi...
Kyllä, kaksi kuukautta siihen meni, että siellä itkin. Arvelinkin, että missä vaiheessa tämä juttu hoidetaan alta pois, mutta torstaina se sitten tapahtui. Koko päivän vaan toivoin sitten, ettei kukaan olisi kysynyt miten menee, sillä koko ajan oli semmoinen olotila että oltiin katkeamispisteessä koko ajan. Jännitti ja pelotti ja teki vaikka mitä!
Iltapäivästä, toisiksi viimeinen asiakas minulla oli sitten monimuoto-opiskelija, joka sanoi muutaman minuutin hieronnan jälkeen, että olenko hieronut aiemmin? Sanoin, että jotain vähän, isän selkää ja aina kun jotain on pyydetty... Sanoi, että otteet ovat kuin ammattilaisilla.
Siinä oli toinen kerta, kun piti oikeasti nieleksiä itkua ja kiittää ihanista sanoista. Minun itsevarmuus oli ollut koko viikon ihan nilkoissa ja yksi ainut ihminen nosti sen edes tuohon vyötäisten tasolle ♥ Yksi ainut ihminen.
Olin iltasella sitten ihan poikki, ihan kaikesta. Kouluviikko oli muutenkin ollut jotenkin todella väsyttävä ja oli ollut vielä yksi tenttikin alkuviikosta.
Mutta nyt on VIIKKO lomaa ja aion kyllä lomailla koko ajan. En edes vilkaise koulureppua kohti!
Huomenna ajattelin, että jos jaksaisin lähteä käymään leffassa katsomassa Pikku naisia. Minulla on lahjakortteja leffateatteriin ja nyt on keväällä tulossa mukavia leffoja, joihin niitä voisi kuluttaa, joten tämä Pikku naisia on yksi niistä! Miehenmurrikkaa ei tämä leffa nimittäin kamalasti kiinnostanut joten ajattelin senkin puoleen, että käyn katsomassa sen ennen meidän hiihtolomaa.
Kelistä huolimatta fiilis on mahtava. Väsynyt, mutta onnellinen! Olen niin iloinen näistä päivistä, jotka saan viettää juuri näin. Omaa aikaa, aikaa rakkaimman kanssa, aikaa ihan vaan olla ja möllötellä ♥ Tätä lisää!
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 21.2.2020
672. juoksupäivä (248 vko)
- 3956.3 km
- 3.4 km kylätiellä (30min)
- vähän väsy olo, kun lähdin juoksemaan eikä se siitä oikein lennokkaaksi muuttunut
- ajattelin, että juoksen minkä juoksen ja mikä hyvältä tuntuu
- jalat ottivat ihan hyvin askeleita, mutta jotenkin ei vain ollut puhtia
- askellus ok
- ryhti ok
- vähän kyllä on voima pois nyt juoksusta
- +3, sateinen ja märkä keli
