Talvi saapui ♥

Viikossa on tullut talvi.
     Tällä viikolla sai ihan oikeasti tehdä jo traktorilla lumitöitä, kun se tiistaina kiskaisi maahan melkein 30 senttiä uutta lunta! Meni ilta traktorin kopissa istuen ja mietin, että onneksi tammikuu ei ollut samanlainen kuin viime vuonna. Sellainen lumimäärä ja tämmöinen määrä luettavaa kuin mitä nyt on koulun puoleen ollut, eivät olisi olleet kovin hyvä combo...
      On nimittäin ollut hiljaista niin täällä kuin vähän muuallakin sen takia, ettei ole ollut energiaa mihinkään muuhun kuin kaikista välttämättömimpään - ruokaan, uneen ja peseytymiseen. Kaikki muu energia on mennyt koulun hommiin, sillä anatomiaa on nyt työnnetty korvista ja silmistä sisään sellaisia määriä, että alkaa olla aivojen elastisuus vähän jo koetuksella. Onneksi en ole ainut, sillä kuuntelin luokkatovereitani viime viikolla ja sanoivat ihan samaa, että tahti on aika kova tällä hetkellä ja omaksuminen heikkoa. En tiedä onko vuoden opiskeluaika sittenkään kovin hyvin mietitty, sillä anatomialle on jätetty ainoastaan pari kuukautta...

Viime viikolla oli vähän muutenkin sellaisia tilanteita koulussa, että piti ihan hammasta purra ettei olisi sanonut pahasti. Hieroin erästä luokkakaveriani ja tällä kertaa olivat kädet harjoituksen aiheena. En ole kamalasti itsestäni koululuokassa huudellut, sillä jotain olen oppinut edellisistä työpaikoista siitä, miten paljon itsestään kannata toisille antaa ettei se käänny jossakin vaiheessa itseään vastaan.
    Noh, joka tapauksessa.
     Olin ensiksi hieroja ja tämä minun parini rupesi tenttaamaan minun elämästäni kysymyksillä. Ensin asuinpaikka, perhe, lapset ja niin edelleen. Kyseinen nainen oli melkein kymmenen vuotta vanhempi kuin minä ja kun opettaja tuli sitten tarkastamaan meidän hierontaoppimista niin tämä parini sanoa retosteli, että "eihän tällä ole edes lapsia, ei se tiedä elämästä vielä mitään!"
      Meinasin lyödä, siis oikeasti LYÖDÄ!
      Miten lapsien saaminen tekee ihmisestä vasta ihmisen?
      Tottakai kommentti oli ärsyttävä ja satuttavakin, vaikka minulla lapsettomuus ei olekaan (vielä) mitenkään kipeä asia, ei vain ole tullut kokeiltua tulisiko niitä vai ei, mutta entä jos olisi ollut?! Entä jos olisin ollut esimerkiksi lapsettomuushoidoissa monen monta vuotta ja kaivannut elämääni todella kovasti lapsia? Miten tuon ikäinen (päälle 4-kymppinen) nainen voi päästää suustaan jotain tuollaista soopaa?? Siinä vedettiin minun elämältäni ja kokemuksiltani matto alta! En tiedä mitään elämästä kun minulla ei ole lapsia...!!!
      Ajattelin sitten kun pahin vihan kuohahdus oli mennyt ohi, että ehkä kyseinen henkilö yritti vaan päteä opettajan silmissä kun olivat samaa ikähaarukkaa ja minä selvästi nuorempi... En tiedä.

Viime viikolla oli myös uusi lihasryhmä kokeilussa: rintalihakset. Minulle tietysti sattui heti miespari. Tuntuu, että minä olen jo monta viikkoa hieronut miehiä vaikka meitä naisia on ryhmässä enemmän (!!). Rintalihakset ovat muutenkin todella vaikea alue hieroa, haastava ja pieni. Tällä kertaa vielä parini oli todella kovakourainen ja tuntui, että rintakehä menisi sisään ihan hetkenä minä hyvänsä. Yritin asiallisesti mainita voiman käytöstä ja käsien sijainnista ja sen sellaisista, mutta kun puoli tuntia oli mennyt, olin jo aika turhautunut. Tajuan, että harjoitusta vaaditaan ihan kaikki, mutta ehkä sen toisen kommenteista ja palautteesta voisi jotain ottaa onkeensakin!
     Viikon loputtua oli TODELLA väsynyt. Lukemista on paljon ja sitten on koko ajan henkinen kuorma ihan valtava. Melkein odotan, että päästää asiakashierontoihin ja pääsee näistä koulukavereista eroon! Pahasti sanottu, tiedän, mutta turhauttaa välillä niin kovin.

Nyt kun tuli vähän lunta, on juokseminenkin ollut paljon valoisampaa puuhaa. Viime viikolla sitä vaan vähän häiritse armeijan harjoitukset. Jouduin kahteen otteeseen keskelle jotain puskakyttäystä ja toisella kerralla jo suututti niin kovin. Pysyisivät niille varatulla alueella eivätkä pomppisi ihmisten ilmoilla! Perjantaina jätin juoksemisen kokonaan sikseen, sillä en todellakaan halunnut enää keskustella ainoankaan lumipukuisen ihmisen kanssa pimeydessä siitä kannattaako lähteä juoksemaan vai ei!
     Eli vähän sellainen kuormittava viikko on takana. Nytkin on aika paljon luettavaa tiistain kokeeseen ja tämän päivän ja eilisen luin ihan kunnolla. Huominen on täysin vapaa kaikesta kouluhommista ja sitten maanantaina kirin loput. En tiedä miten selviän hiihtolomaan asti...

Tänään sitten näin postauksen, missä ystäväni kehui oman yrityksensä alkutaivalta. Hommaa kuulemma riittää enemmän kuin ehtii tehdä ja vakituisia asiakkaitakin on jo muutama kertynyt. Mietin omaa yritystäni, jonka kanssa en ole päässyt oikein liikkeelle vielä mitenkään.. Tuleekohan tästä mitään? Se on se suurin ajatus, mikä minulla oli tänä aamuna ajatuksissa. En tiedä mihin se ajatus nyt tukeutuu, kai siihen, että toisilla menee hyvin yrittäjänä jo nyt. Ei pitäisi verrata eikä varsinkaan ajatella että omista hommista ei tule mitään, sellaisiin ajatuksiin on vain helppo valahtaa, kun muutenkin kuormaa on paljon.
       Joskus kaipaan ihan älyttömästi sitä aikaa kun kaikki oli paljon selvempää. Minulla oli työ, jossa olin hyvä, aina en voinut siinä kovin hyvin, mutta ainakin osasin sen... Nyt kun kaikki on edessä ihan uutena, en tiedä onko tämä sitä mitä haluan - sittenkään. En osaa mitään, kaikki on epävarmaa ja vaikeaa...
       Blaah.
       Onneksi lunta tuli helmikuuksi, ei ole niin synkeää ulkona vaikka sisäsielussa välillä onkin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 27.1.2020
664. juoksupäivä (245 vko alkaa)
- 3927.3 km
- 5 km uimaranta (30 min)
- jalat vähän pökkelöt, mutta parani kun lämpeni
- askellus jo aika hyvä, vähän kiirehdin
- ryhti kesti
- pakarat käytössä
- sotilaspoliisit pysäytti lenkin kesken kaiken
- -5, pientä lumituiskua, tuuli

keskiviikko 29.1.2020
665. juoksupäivä
- 3931.6 km
- 4.3km uimaranta (35 min)
- väsytti ihan älyttömästi, ei olisi millään jaksanut lähteä
- jalat pökkelöt
- ryhti ihan ok
- askellus vähän huonohko
- taas sotilaat sotki koko homman!
- -1, pientä lumisadetta
- pitänee vähän ottaa huilia...