Syksyn tuntua ilmassa...

Ooh!
     Yritän mahtua kirjoittamaan tämän pöytäkaaoksen keskelle. Jotenkin tämä oma työpöytä on kyllä sellainen magneetti kaikelle, että saa välillä raivata pöytäpintaa näkyviin ihan kunnolla! Nytkin on yksi kulmaus kirjoja puolillaan, juoksu ja treenikirjoja tällä kertaa. Selvästi yritän kompensoida pakko-juoksu-taukoani lukemalla ja imemällä itseeni tietoa ja tekniikkaa ja hyviä ohjeita, joita voisi sitten hyödyntää, kun pääsee jälleen lenkkipolulle (voi kun pääsisin pian!).

Minun kroppani alkaa antaa periksi, luovuttaa tämän kesän osalta. Olen ollut tämän viikon NIIN väsynyt, että jos olisin töistä tullessani rojahtanut nukkumaan niin olisin voinut nukkua kaiken iltaa - kuten tänään tehtiin Miehenmurrikan kanssa! Syötiin ja kömmittiin maate ja uni tuli salamana molemmille.
       Tosi väsyksissä olen - henkisesti ja fyysisesti.
       On "hauska" nähdä pamahtaako flunssa päälle, kun työt loppuvat. Aina ennen on kyllä tullut sairasteltua heti töiden loputtua kun stressi antaa periksi, joten tämmöisen hurlumhei-kesän jälkeen on mukava katsoa miten käy...
        Tänään meillä oli kuitenkin vähän rennompi työpäivä, kun esimies vei meidät niiden metsästysseuran metsämajalle paistamaan makkaraa ja vohveleita. Aktiviteetteina oli ilmakivääriammuntaa ja jonkinmoinen pihapeli, jonka nimeä ei tiedetty. Palloja siinä kuitenkin heiteltiin ja saatiin pisteitä. Eipä ole muut esimiehet meille kesänlopettajaisia pitänyt, joten sen suhteen oli mukava iltapäivä. Huomasin vaan kuitenkin, että vaikka periaatteessa ollaankin samaa porukkaa, ei siellä hirveästi toisten hautausmaiden työntekijöiden kanssa puheskeltu tai ystävyyttä hierottu. Oma tontti pidettiin aika tiukasti...

 Ammuntaakin kokeilin, kun oli kerran mahdollisuus. Ei minusta sniperia ensimmäisten ampumisten perusteella tullut, mutta tuuliolotkin olivat hankalat. Tuuli aika kovin. Loppujen lopuksi kävi ilmi sekin, että asetukset aseen sihtauksessa olivat ihan pielessä, joten ei ihme ettei naiset osuneet! Ukot korjasivat sihtiä ja nakuttivat kaseja heti, mutta kun niiden silmä vältti, napattiin Erjan kanssa ase ja lopuksi napsuteltiin helpot ysit ja Erja hiljensi mahtailevat miehet napakympillä!
        Feministi minussa nautti siitä hetkestä, kun Erja nappasi napakymppi taulun ja esitteli sitä miehille. Kukaan ei muka enää ollut hirveän kiinnostuneita ampumisesta, kun naiset pärjäsivät niin hyvin. Heh, sanoisinko, että huonoja häviäjiä!

Minun loppusarjani

Tämä viikko ollaankin oltu Miehenmurrikan kanssa kahdestaan maaseudun rauhassa. Eilen ajettiin nurmikko ja kylläpäs olikin kylmä ajaa, vaikka noin periaatteessa lämpötila oli hyvä ja suht lämmin. Siinä istuessa kuitenkin tuli sen verran kylmä, että saunan lauteilla istuminen teki hyvää!
         Tänä iltana käytiin uimassa. Miehenmurri jäi rannalle, kun pohkeet jäätyivät, mutta minulla on ollut kirjoittamaton sääntö, että jos rantaan tullaan niin rannasta ei lähdetä kuivana. Eikä lähdetty tänäkään iltana, vaikka vesi oli KAMALAN kylmää! Teki kuitenkin hyvää. Sekä kipeille kintuille (kyllä, ne ovat edelleen sairaslomalla...) ja muutenkin vähän rentoutti kroppaa kun ensin pulahteli kylmään ja sitten istui lämpimässä.
         Olen ollut kohta viikon leipäpaastolla eli olen vähän vältellyt leipää. Vatsa on ollut parempi, mutta minulla alkaa olla ongelmia keksiä aamu-ja iltapalaksi jotain järkevää syömistä... Leipä on ollut jotenkin aina niin helppo ja mutkaton palanen. Nyt on pitänyt muutenkin pitää energiansaanti vähän aisoissa, kun ei ole päässyt lenkkipolulle niin kulutuskin on todella paljon vähempää.
         Kaipaan juoksemista.
         Kaipaan sitä helppouden tunnetta kun askel rullaa ja tulee hyvä olo ♥
         Voi kun kintut tulisivat kuntoon...

lainattu: mackean.ca

Huomenna tulee kuluneeksi 20 vuotta prinsessa Dianan kuolemasta.
      Muistan kuolinpäivän hyvin, olin siihen aikaan keräillyt lehtileikkeitä Dianan elämästä ja hänen työstään maailman hyväntekijänä. Lehtileikekirjani pullisteli kuolinpäivän jälkeen uutisista ja jutuista, joita Dianasta tehtiin. Ja olen kyllä sitä mieltä, että vaikka tuskin Diana täydellinen pyhimys olikaan, niin olisi maailma kaikesta huolimatta varmasti monelta osin parempi paikka, jos hän olisi saanut elää ja jatkaa ihmisistä välittämistä ja auttamista. Siinä Diana oli kuitenkin todella hyvä ♥
       On minun vuoroni valita tämän illan elokuva.
       Taidan valita hömppääkin hömpämpää rakkautta ja romantiikkaa ♥

Oman Kullan Syntymäjuhla ♥

Miehenmurrikan syntymäpäivä ♥
       Laitoin heti aamusta, kun silmät auki sain viestin Päivänsankarille ja mietin samalla, että milloinhan eletään semmoista elämää, että ei tarvitse synttäriaamulla viestillä heittää vaan saa tuoda kahvit sänkyyn ♥
        Olin nähnyt töistä unta ja itkenyt. Heräsin omaan itkuuni.
        Niin aika lopettaa nämä hommat!
        Ei oikein tunnu että olisi viikonloppua viettänyt. Kaipailisin vähän vielä huilia ja vapaata, kun ei ole powereita taas huomenna pingottua työruotuun ja jaksaa taas koko viikkoa. Annikin lopettaa työt torstaina, joten haikeuttakin tässä viikossa riittää... Ei riitä nyt into eikä oikein halukaan.
       Menin puolen kahden maissa juhlistamaan syntymäpäiviä Miehenmurrikan luokse ja ensiksi piti Päivänsankarin puhaltaa kynttilät sammuksiin ja toivoa jotakin ♥

Kakku näytti semmoiselta kuin mitä tekijänsä. Vähän lapsekas, persoonallinen, mutta kaikin puolin ihan mukava ♥ Maultaakin se oli ihan hyvä ja mikä parasta, kelpasi kummallekin murulle ♥ Alkuillasta käytiin vielä syömässä, sankarin pyynnöstä ABC asemalla, vaikka minä olisin vienyt Murrikan ihan oikeaankin ravintolaan. Syntymäpäivät ovat kuitenkin sellaiset, että silloin päättää touhuista sankari eikä maksaja!
        Juniori lähti kaverinsa kanssa riehumaan ja me jäätiin Miehenmurun kanssa viettämään nyhjäysiltaa leffan pariin. Istuttiin sylityksin ja nautittiin yhdessä olemisen rauhasta ja mukavuudesta. Toisen lähellä oli taas hyvä olla, lämmin ja turvallinen ♥
        Kirjoittelin iltasella vielä puhtaaksi Miehenmurrikan työraportin ja vaikka olisi tehnyt mieli kirjoittaa muutama tulenkatkuinen teksti sinne ja tänne raporttia, sain tehtyä omasta mielestäni hyvinkin objektiivisen ja hyvän raportin sen perusteella, mitä kuulustelin Miehenmurria työn sujumisesta.
          Ensi viikosta olisi tulossa lämpöisempi kuin kuluneesta viikosta.
         Katsotaan nyt. En usko ennen kuin näen.
         Pihamaa ja kasvimaa odottavat tekijäänsä, joten toivon todella, että kelit ovat sitä mitä ennustelevat...

Lämpöä, siivousta ja syksyn satoa.

Kyllä teki vapaa-aamu hyvää ♥
      Heräsin, kun heräsin ja otin aamupalan ilman, että piti katsoa vauhkona kelloa, että ehtiikö töihin vai eikö ehdi. Söin ja luin lehden ja nauratin äitiä ♥
      Aamusta vielä oli poutaista ja porukatkin menivät hetkeksi pensaaseen keräämään viimeisiä viinimarjoja talteen. Minä lämmitin uunia ja tein Miehenmurrikalle kakkua. En ole mikään jauhopeukalo ja huomasin sen taas tänään. Vaahdotin munat ja sokerin valkeaksi vaahdoksi, mutta kun piti käännellä jauhot vaahtoon niin kaikki jauhot löytyivät kakkutaikinan keskeltä yhdestä möykystä, kun kaadoin taikinan vuokaan... öhöm...

Lopputulos paiston jälkeen oli kohtuullinen. Äiti sanoi aloittelijan tuuriksi komean korkeaa kakkupohjaa, mutta minusta se oli vain rakkaudella tehdyn leipomuksen antia ♥ Rakkaus nostattaa myös kakkupohjaa ♥

 Oli ihanaa lämmittää uuniakin pitkästä aikaa. Tuli rätisi ja ritisi uunissa, kun jaksoi vähän aikaa tehdä ensin töitä sen kanssa että sai hormin vetämään. Onneksi meidän leivinuuni ei ole niitä vaikeimpia vaan veto löytyi kun poltteli vähän paperia uunin alaluukuissa. Nyt iltasella olikin ihan mahtavaa tulla saunan jälkeen lämpimään tupaan ja kun olin vielä lämmittänyt takkaakin, niin ei ainakaan tarvinnut palella tai etsiä villapaitoja. Villasukat jalassa olenkin kuljeskellut jo koko kesän!
        Vilukissa villasukissa ♥

Ja kun eilen olin puolitajuton töiden jälkeen enkä jaksanut tarttua imuriin, niin sadepäivän kunniaksi tartuin imuriin ja moppiin tänään. Siivoilin torpan taas mukavaksi, pesin lattiat ja raivasin tasot puhtaaksi. Siivoaminen on kyllä semmoista puuhaa, että siinä puhdistuu lattioiden ja pöytien lisäksi myös sielu ja sydän ♥ Sitten rojahdin sohvalle lukemaan Juoksemisen taito-kirjaa, jonka lainasin eilen kirjastosta. Yritän kouluttaa itseäni juoksemisessa, ettei tulisi tätä mitä nyt poden eli todella epätasaista juoksutreeni-kautta...
        Tänäänkin olen hieronut ja painellut kipeitä pisteitä nilkan ympäriltä ja yrittänyt ymmärtää, mitä minun kroppani yrittää kertoa. Missä kohtaa tein jotain väärää? Miehenmurrikka sanoi, että kyse on ylipäänsä ylikuormituksesta, olen juossut liian jumissa olevilla lihaksilla. Mutta kun enhän minä ole melkein 8 kuukauteen saanut juostua kunnon viikkorytmiä itselleni. Viikko on ehkä sujunut hyvin ja sitten ollaan taas kintut pystyssä sairastuvalla...
        Turhauttavaa ja on taas semmoinen olo, etten enää ikinä juokse niin kuin viime vuonna...

Lukutuoli odottaa syksyn iltoja ja hyviä kirjoja. Puistelin jo villaviltin kesän pölyistä ♥

 

Iltasella piipahdin uimassa.
       Olihan kylmää!
       Ähisin ja puhisin niin, että jos joku olisi kuullut niin olisivat luulleet että rantaan tulija oli ainakin höyrylaiva tai muu moottoriajoneuvo eikä emäntä! Vaikka totutin yläkropan kylmään veteen ennen kuin pulahdin (sillä luin jostain, että näin keho pystyy valmistautumaan kylmään paremmin) niin kyllä se kylmyys aika kangistavaa oli. Pitää ensi viikolla viedä mittari, vaikka pelkään, että sen jälkeen en enää mene uimaan, kun näen mittarista että lukema on alle nollan...
         Mutta.
         Lauantaisaunan jälkeen olo oli hyvä, rentoutunut ja rauhallinen, tyyni.
         Uiminen nosti vähän adrenaliinia ja sauna puolestaan laski sitä. Nyt jos uni ei tule kuin nuijanukutuksella niin ihme on!
         Äiti ja isä saivat iltapoudalla vielä muutaman ämpärin punaisia marjoja kerättyä. Täti tulee niitä huomenna hakemaan. Ja meidänkin pakaste on jo ihan täynnä mehunkeittoa odottaen. Isä laittoi vanhan pakkasenkin päälle, joka kannettiin tuparemontin yhteydessä jo "varastoon". Se oli oiva lisä pakastetiloissa, jota minä kutsun jo älyttömäksi ylituotannoksi!

Kesälle lupa lähteä ja syksyn tulla ♥

Päätä on särkenyt koko päivän.
     Isä yritti hieroa iltasella kuuman suihkun jälkeen, olen yrittänyt venytellä ja hieroksia itsekin hartian seutua ja hautoa harteita lämpöpusseilla. Nyt kuitenkin meni hermot, kun kipu vaan tykytti silmien takana ja nappasin yhden buranan, vaikka yritänkin selvitä mahdollisimman pitkälle ilman noita särkylääkkeitä. Olen tosin lukenut, että kipu itsessään on jo aikamoinen stressi kropalle jos sen antaa jatkua ja jatkua. Eli ainakin nyt eliminoin kivun, vaikka syy tuskin muuttuikaan mihinkään...
      Onneksi on perjantai ja edessä vapaa viikonloppu.
      Tänään pomppasin sen väsymyksen rajan yli, missä mennään jo uupumuksen puolelle. Itketti joka asia. Itkin työmaallakin kun piti vaan asiasta puhua niin itketti ja likkojen kanssa purin tuntojani niin itketti ja iltasella kun puhuttiin Miehenmurrikan kanssa puhelimessa niin itketti - kaikki. Ikävä, jalkakipu, työmaan asiat. Kaikki meni tänään vaan niin yli sietorajan, että jokainen tukimuuri paukkui, mitä mieli on rakentanut turvakseen, että jaksais...
        Onneksi huomisaamulla saa nukkua.

Kurjet valtasivat takapihan. Toivat muksutkin kuopimaan minun nurmikkoani! En tykännyt. Ympärillä on hehtaaritolkulla joutomaata, niittyjä ja laitumia, ja sitten pitää tulla turilaita kaivamaan minun nurmikostani!

Seuraavan kerran lämpöä saadaan ensi kesänä.
      Näin luki sää-uutisissa ja oikein masentunein kirjaimin kirjoitettuna. Ensi kesänä. Siihenhän on ainakin 8 kuukautta. Siinä ajassahan melkein lapsi kehittyy syntymiskelpoiseksi!
      Toisaalta harmittaa, kun kunnon kesää ei ollut ja nyt sitä on enää turha odottaa, mutta toisaalta syksy antaa mahdollisuuksia uusiin haasteisiin ja ihan mukavaakin taas kietoutua villapaitoihin ja villasukkiin ja lämmitellä takkaa ja uunia.
       Antaa syksyn tulla ja kesän mennä ♥

Nilkkulotta...

Juoksu meni illalla nilkuttamiseksi. Vasen jalkapöytä kipeytyi niin, etten saanut juostua kunnon askelta puolen välin jälkeen. Satoi, tuuli ja oli kolea keli. Mieli oli maassa, surullinen, äkäinen ja turhautunut, jalkaan koski eikä kunnolla oikein päässyt liikkumaan ripeästi kohti kotia kuin takaperin juoksulla (!!) Nyt olen illan pyöritellyt jalkapohjaa pallon päällä ja toivottavasti hieronta ja painelu tekisi kivusta vihdoin lopun. Olen paikallistanut vaivan plantaarifaskiitiksi, sillä kipeä piste löytyy tuosta kantapään jälkeisestä jalkapohjan "syvennyksestä" ja sen hieronta auttaa jalkapöydän kipuun... On ollut ennenkin samaa vaivaa, ei vain näin tavattoman sitkeänä tai kipeänä.
      Oli muutenkin kurja päivä.
      Satoi koko päivän ja vedettiin jälleen likkojen kanssa märkiä sadevaatteita kerta toisensa jälkeen niskaan. Säälitti ja harmitti ja jos olisi ollut valta ja kunnia omassa kädessä, olisin päästänyt likat kotiin ja vaikka itse tehnyt päivän hommat valmiiksi.
      Kyllä me naurettiinkin, ettei ihan itku silmässä tehty töitä - kelistä huolimatta. Väsymysnaurua, mutta naurua kuitenkin ♥ Onneksi kuitenkin huomenna on jo perjantai...

Kamalan iltalenkin harmaa ja luotaantyötävä maisema...

Tässä kohden voisin avautua jälleen työkollegoiden puheista ja tekemisistä ja tavasta kohdella meitä muita, mutta en aio pilata iltaani uhraamalla ajatuksiani enää ollenkaan sen firman touhuihin. Eniten kuitenkin harmittaa se, että vaikka minä voin astua tältä hulluuden polulta omille teilleni ja jättää sekapäisyyden mehustumaan omissa liemissään, niin Miehenmurrikka jää sinne raadeltavaksi... Vakituisesta työstä ei näinä aikoina lähdetä ihan noin vain. Minun pitää vain osata tukea ja olla olkapää, korva ja mikä milloinkin, kun asiat menevät päin seiniä. Toivottavasti osaan olla ♥
        Katsoin tänään hetken aikaa, ennen lenkille lähtöä, vanhaa VHS-videota Hylätyt talot, autiot pihat. Näkyi muuten ihan hyvin vielä! Ei ongelmaa. Tuli vaan muistoja mieleen, sillä minulla on hurjan vahva tilannemuisti milloin hajuista ja milloin mistäkin. Tänään tuli tuosta leffasta vahva muisto mieleen, jostain joulun pyhästä muutama vuosi sitten. Elokuva tuli televisiosta ja katsoin sen jouluisen hämärän keskellä tuvan puolella koiran kanssa.
         Elokuvahan on Laila Hietamiehen romaanin perustuva tarina sodasta, mutta ennen kaikkea sodan aikaisesta naisten yhteisöstä, rakkaudesta ja selviytymisestä. Muistan, että silloin jouluna ajattelin, että miten onnellinen olisin, jos voisin joskus rakastaa yhtä rajattomasti kuin sota-aikana rakastettiin. Ei mietitty juupas eipäs juttuja, vaan kun rakastettiin niin rakastettiin!
        Nyt, muutaman vuoden jälkeen, katsoin jälleen leffaa ja hymyilytti kun tajusin, että nythän minä rakastan. Rajattomasti, rintapielet pullistellen ♥ Elokuva ei tehnyt enää samalla tavalla haikeaksi, vaan onnelliseksi siitä, että elämässäni on hyvä mies, jota saan rakastaa ja joka rakastaa minua ♥♥
        Elämä vie, elämä tuo. Elämä antaa, elämä kantaa ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
380. juoksupäivä (138 vko)
- 2355.4 km
- n. 4km uimarantalenkin tynkä (28min)
- ei tullut mitään! Ei ollut edes juoksua kuin alle puolet matkasta, loppu reissu oli nilkuttamista tai takaperin juoksua, ei vain jalka antanut askelta ottaa
- vasen jalkapöytä koski niin kovin, että juoksuaskel ja kävelykin tietyssä vaiheessa täysin mahdotonta
- hieroin pallolla illalla ja se helpotti kipua jalan päällä, mutta kipualue on selvästi kantapohjan reunassa, jalkapohjassa
- turhautunut, suuttunut, surullinen - tunnekirjo valtava!
- mistä nämä ongelmat nyt johtuu???
- +13, kylmä tuuli, kolea sää, sadetta ja kamala lenkki.
- tosi "hyvä" fiilis jäi tästäkin lenkistä, oikein ärsytti!!!

Ryhmätuhkelot nurmiriehassa

(Ryhmätuhkelo kuuluu tuhkelo sieniin eli savusieniin, joihin myös kuuluvat myös kuukuset. Tieteellinen nimi Lycoperdon on käännetty ranskasta vesse-de-lup, joka tarkoittaa suden pierua...

Lähde: Wikipedia)

Ajettiin tänään töissä nurmea ja kotonakin ajoin nurmea, joten tämän päivän nurmikiintiö on tätä myöten täynnä. Inhottavaa oli ajaa märkää nurmea. Se paakkuuntui, kaatui eikä oikein leikkaantunut, mutta jos nyt ei olisi ajettu, olisi ajettu huomenna sitten kunnon sateessa...
        Joskus tämä työ vaatii vaikeita päätöksiä.
        Meillä on työmaalla eräs nurmialue, mihin on ilmestynyt iso pyöreä rengas. Tytöille sanoin, että se on Paholaisen Piiri, kun en tarkkaa nimeä muistanut. Aikun kanssa keskusteltiin tänään sen alueen ajamisesta, että mitä jos hän ei ajaisi sitä. Jos vaikka muuttuu sieneksi. Sen verran vakavissaan me sen renkaan kanssa ollaan, että kysyin ihan vakavana, että luuleeko Aikku muuttuvansa luonteensa mukaiseksi sieneksi vai ihan random-valintana. Anni tokaisi, että no sitten hän olisi limanuljaska!
         Ja taas saatiin uusi vatsalihas kun naurettiin syntisen paljon mokomille jutuille ♥
         Lopulta päädyttiin siihen, että Aikku on kuukunen, Anni kanttarelli (kermakastikkeessa) ja minä kärpässieni. Vähän jännitti, että keräisinkö päivänloputtua kuukusen ja kanttarellin ajettavien ruohonleikkureiden istuimilta, mutta ei mitään tapahtunut.

Niin ja se kehä on oikealta nimeltään noidankehä, mutta minusta Paholaisen piiri kuulostaa jotenkin paremmalta. Dramaattisemmalta. Enkä ollut ihan väärässä senkään suhteen, että kansanuskomuksissa tämmöinen piiri toi enemmän niitä pahoja uskomuksia pintaan kuin että se olisi merkinnyt jotain todella kivaa!
           Tyypillistä suomalaista touhua.
           Kotona nurmi oli vieläkin tuuheampaa ja paksumpaa kuin työmaalla ja leikkuri oli pitkästä aikaa aika tiukilla. Koko kesän olenkin saanut ajettua ruohon suht lyhyenä, mutta tänään tuntui välillä, että kone-parka tukehtuu nurmeensa.
          Koko ilta meni istuessa ja vähän tuli jo iltasella kylmäkin, vaikka olin varustautunut hyvin lämpöisesti. Liioitellun lämpimästi. Vähän semmoista sateen uhkaa oli koko ajan harteilla, mutta muutamaa tippaa lukuunottamatta ei sadetta kuitenkaan tullut.
          Noh, huomenna tulee, että eipä tartte sitäkään sureksia sen enempää.
          Onpa syksyistä!
          Tämä tulee aina yhtä yllättäen, tämä syysfiilis. Ensin odotetaan kesää ja sitten huomataan, että seisotaan jo pihamaalla, mihin tippuu keltaisia koivunlehtiä.. Ei oikein tullut kesää, mutta syksy saapuu aina.

 Miehenmurri täyttää vuosia sunnuntaina, taisin kirjoitellakin siitä jo, ja lupasin leipoa kakun. Nyt Päivänsankari odottaa sellaista viisi-kerroksista-hääkakku-tyyppistä luomusta ja pettyy pahasti, kun saa semmoisen lässähtäneen kakun. Leipominen on niitä hommia missä hyvin useasti toteutuu tämä epäonninen lässähdys ja lissahdus-syndrooma eli silloin kun pitäisi onnistua, leipomuksista tulee kivikovia, lässähtäneitä, palaneita, omituisen näköisiä, kamalan makuisia ja se idioottivarma, isomumman resepti, joka onnistuu aina, ei onnistu millään!
        Tätä pelkään kakunkin kanssa.
        Pitäisi kai ottaa kirjallinen lupaus etukäteen, että Miehenmurri ei ilmaise eleellä eikä sanallisesti poikkeavuutta, joka kakussa mahdollisesti on...
        Miehenmurrikka nauratti minulle toisen vatsalihaksen, kun sanoin, että pitänee ostaa hylly tyhjäski sitten kynttilöistä, niin Murrikka sanoi, että sitten pitää leipoa kyllä 20 munan kakkukin ♥ ja kynttilöiden puhaltamiseen tarvitaan tuulikone! Ja kynttilöistä tulevalla lämmöllä lämmitettäisiin talo yhden talven!
         Miehenmörri käyttää hyväksi lumipallo efektiä minun naurattamisessani ♥ Kun hihittely on saatu käyntiin ei tarvitse kun vähän aina tökkiä vauhtia lisää! ♥ Sen se peijakas osaa! On aina osannut!
          Jos nauru pidentää ikää, elän iäisyyden ihan vaan Miehenmurrikan takia - eikä siihen ikään ihan pieni määrä kynttilöitä riitäkään!
          

Loppiksena kohti loppuviikkoa

Minulla oli oikea tietokone-paasto viikonloppuna. En tainnut edes fyysisesti koskea koneeseen kuin siirtämällä sitä hieman syrjemmäksi. Oli ukkosta ja piuhat irti (niin koneesta kuin emännästäkin) ja sitten touhuttiin Miehenmörrin kanssa omiamme, ettei tullut nettiaalloille edes kaipuuta. Teki muuten pirun hyvää!
        Viikonloppuna oli yksi työkeikka ja tuuraava esimies meuhkasi muiden huonosti hoidetuista hommista siihen malliin, että minulta pamahti kärsivällisyyden dynamiitti täysin! En ole ikinäkoskaanmilloinkaan noussut esivaltaa vastaan, olipa se sitten poliisi tai pomo, en sanallisesti enkä varsinkaan fyysisesti, mutta tällä kertaa näin punaista kun mitään muuta ei koskaan kuule kuin haukkumista tai toisen nujertamista tai muuta höykkyytystä! Korotin ääntäni kunnolla ja huomasin, että kaikupohjaa löytyy kun tarpeeksi menee yli... En ollut ylpeä kohtauksen jälkeen, vaikka tuuraava esimies taisikin vähän yllättyä hiljaisen hissukan reaktiota, mutta toisaalta se teki häpeällisen hyvää! En kannusta huutamaan kenellekään mistään syystä, mutta kannustan puolustamaan toisia ja itseään jos siltä tuntuu.
         Viikonlopun loppu pyhitettiin Miehenmurrin kanssa rentoutumiselle eikä tehty mitään järkevää. Lojuttiin selkärangattomina ja katsottiin hyviä leffoja ja syötiin hyvää ruokaa - tai no ainakin syötiin hyvin lauantaina. Sunnuntaina tein todella kummallista kastiketta riisille ja kanalle (??). Siis todella ihmeellistä. En kyllä suosittele vispikerman käyttöä kermakastikkeessa...

Käytiin sunnuntaina rannassa ihmettelemäss ristiriitaista niemenkärkeä. Toisella puolella järven pinta oli tyyni ja rauhallinen ja toisella puolella aallot löivät kuin Muumilaakson tarinoissa! Tuli syksyinen fiilis...
        Lauantaina käytiin lenkillä. Minä juoksin ja Miehenmurri ajoi pyörällä. Lenkkeiltiin tuossa metsätiellä ja kotona keräsin Miehen olkapäältä jo hirvikärpäsen. Siihen loppuivat minun metsätiellä juoksemiset pakkasiin asti. Ne ovat ikäviä tuliaisia lenkkipoluilta.. Hyvään väliin sattui muutenkin koko lenkki, kahden ukkoskuuron väliin. Sanoin, että menen vaikka salamamyrsky tulisi, olo oli töiden jälkeen kireä ja rauhaton ja koko viikon kuorma tuntui painavan tonnin harteilla, joten lenkkipolulle oli päästävä vaikka sitten silläkin uhalla, että luonnonkiharat hiukset saisivat volyymia salaman iskusta! Miehenmurri lähti sparraajaksi (eli ukkosenjohdattimeksi) ♥

Sunnuntai-iltana katsottiin maailman parhaimmiksi leffoiksi kategorisoitu elokuva nimeltään The Shawshank Redemption - Avain pakoon. Leffa kestää vähän yli kaksi tuntia ja Miehenmurri katsoi siitä ehkä puolet. Muun ajan Mörri torkkui ja yritti pysyä hereillä. Nauratti koko touhu ♥ Sanoin, että tästä lähtien katsotaan joku 40min jakso jostain sarjasta, niin on suuremmat mahdollisuudet pysyä koko aika hereillä!
      Alkuun se harmitti, että valittiin yhdessä leffa, jonka minä sitten melkein katsoin itsekseni, mutta nyt parin vuoden yhdessä olon jälkeen en enää kamalasti jaksa ottaa harmia moisesta. Nukkukoon jos nukuttaa, kunhan on siinä vieressä ja lähellä ♥

Alkuviikko on nuijinut meidät taas paikoillemme. On ollut sateista, märkää, harmaata ja koleahkoa, ei virallisesti kylmää. Tänään kuitenkin annoin syksyn alulle periksi ja vetäisin aamulla sekä pitkikset jalkaan että poolopaidan päälle... Ja oli niin mukava olla lämpimissään, kun taivas työnsi sadetta niskaan ja sadevaatteet olivat kosteat ja kylmät.
       Syksyväsymyksen huomaa oikeastaan kahdesta asiasta: heti alkuviikosta olevasta levottomuudesta (tyhjänpäiväisille asioille nauramisesta) ja nopeasta väsymisestä ja hitaudesta. Tänään naurettiin tyttöjen kanssa, kun tultiin tauolta ja katsottiin meidän jälkiä nurmikossa - kukaan ei ollut enää jaksanut nostaa jalkoja, vaan jäljet olivat laahaavia!
        Olen monen monta kertaa kuullut, että mitä me valitetaan 4,5 kk työputkesta, jotkut tekevät semmoisia ja pitempiäkin putkia ympäri vuoden. Niin varmasti tekevät, mutta tämmöisen työn kanssa fyysinen kunto on koetuksella henkisen kunnon lisäksi. Ne, jotka vähättelevät meidän työtaakkaa tai työtä yleensä, ovat yleensä ihmisiä, jotka tekevät työnsä sisällä. Olen jättänyt kommentit usein omaan arvoonsa, mutta toisinaan olen kehoittanut kokeilemaan kesän tätä työtä ennen kuin puhuvat suurella tietämyksellään. Ulos on mentävä, oli keli mitä hyvänsä ja koko ajan teet töitä omalla kropalla. En vähättele muiden töiden kuormittavuutta, mutta en jaksa aina kuunnella meidän työn helppoudestakaan. Sillä sitä tämä ei ole!

Annilla on enää viikko töitä, joten eilen käytiin jo vähän ennakkoon juhlistamassa kesän lopettajaisia grilliruuan ja leffan parissa. Vatsa-parkani taisi mennä johonkin shokkiin, kun söin äkkiseltään grilliltä lihapiirakan ja ranskalaiset... Tämän päivää on vatsa ollut omituisen oloinen ja naama kukkii kuin teinivuosina... Suolisto-parkani...
       Jälkiruualla käytiin sitten ennen leffaa kahviossa ottamassa kaakaot ja kahvit. Olipas hyvää ja hirjan makeaa, kun on tottunut omatekemään kaakaoon, jossa on vain ripaus makeutta.

Leffana oli Atomic Blonde, jonka pääosassa oli naisagentti (Charlize Theron) joka pani ukkoja pakettiin tiiviiseen tahtiin ja aikamoisella otteella! Ei ollut kamalasti vaihtoehtoja leffan suhteen, mutta onneksi kaikki osapuolet hyväksyivät elokuvan eikä tarvinnut ovella kamalasti vääntää että mennäänkö sisään vai ei.
     Omaan makuuni leffa oli vauhdikas, feminististä luonnettani boostaava toimintapläjäys, mutta kyllä minun leffamakuni kallistuu kyllä enemmän draaman ja tukahdettujen tunteiden puoleen. Kyllähän toimintaakin katsoo vaihteeksi, mutta kun kaksi tuntia oli oikeastaan pelkkää lähitaistelua (jonka tosin nainen voitti melkein 6-0) niin leffan jälkeen tuntui jo että olisi itseäänkin lyöty palleaan...
       Ja toinen asia, jonka huomasin tänään leffa illan päätteeksi oli, että olen liian vanha iltarientoihin... En ole koskaan kai niin nuori ollutkaan, että iltahummailu olisi ollut jotenkin mielekästä tai mukavaa, sillä en ole oikeastaan koskaan sitä harrastanut, mutta eilinen väsytti minut totaalisesti. Ja olin kotona jo vähän yli kymmenen... Ei minusta ole yöelämään enää. Arvoston koti-iltoja oman tv:n ääressä, liian isot villasukat jalassa ja lökäri-pökärit jalassa, mukavaa ja helppoa ♥
        Ja miten haikeaa oli, kun kotimatkalla eilen ajattelin, että tämä on viimeinen kesä tämän tiimin kanssa. Näiden leidien kanssa. Miten vahva, hyvä ja tiivis tiimi meistä onkaan tullut näiden yhteisien työvuosien aikana! Ei pelkästään työkavereita vaan ystäviä, semmoisia, joita ei unohta ikinä...

Kävin lauantaina ostamassa Kaari Utrion uusimman, Hupsu rakkaus, heti kun se vain hyllyyn ilmestyi ja eilen kun odoteltiin leffan alkua ja käytiin kirjakaupassa ostamassa Annille kalenteri, eksyin kuin huomaamattani kirjahyllyn väliin ja mukaan tarttui Pirkko Saision uusin teos isoäitiydestä. Kehuttu monessakin lehdessä, joten halusin lukea itse ja katsoa pitääkö asia paikkansa. Eilisiltana vähän jo lueskelin ja nauratti kyllä monessa kohtaa. Saisio kirjoittaa todella elävästi ja humoristiseen sävyyn. Tuli ihan semmoinen fiilis, että voisin nauttia Saision seurasta jos sattuisi samaan pöytään joskus istumaan. Huumorintaju on ainakin semmoista, mikä minua vetää puoleensa ja josta nautin. Jollain tavalla semmoista lämpöisen sarkastista.
       Utrion kirjan lukemista odotan muuten vaan kovasti. Nämä historialliset epookkiromaanit ovat vieneet minut mennessään heti, kun Utrio ne aloitti ♥
        Minun varma syksyn merkki on kyllä kirjaostokset. Huomaan taas, että kerään syksyn kirjauutuuksia hyllyyn aika tiuhaan tahtia ja kaikki palkasta ylijäänyt osuus menee kyllä kirjoihin. Noh, toisaalta en minä juurikaan harrasta mitään kallista lajia enkä käy matkoillakaan, että jos tämä on minun elämäni pikku pahe, niin olkoon sitten! On nimittäin vielä pari kirjaa, jotka hankin hyllyni täytteeksi. Toinen on Valo valtameren yllä (innostuin siitä leffasta...) ja sitten kauan ja hartaasti odotettu Maaret Kallion uusin Inhimillisä kohtaamisia. Sitä odotan kyllä todella kovasti ♥

Viikonlopun iltakajoa ♥

Tänään kun tulin töistä lopen uupuneena (eli loppiksena ♥ kuten likat asian ilmaisivat työmaalla), söin ja painuin unten maille oranssin viltin alle. En tiedä johtuiko olo temppuilevasta vatsasta vai ihan vaan uupumuksesta, mutta teki mieli käydä pötkölleen ja ottaa vähän unta.
        Sain iltasell itsestäni irti sen verran kuitenkin, että kävin lenkillä. Juoksin viiden kilsan verran ja muuten lenkki menikin ihan hyvin, mutta loppumatkasta oikea jalkapöytä taas kenkkuili. En tajua mikä siihen nyt auttaisi... Onneksi kuitenkaan suunnatonta kipua ei ole, tuntuu vain kuin joku jänne ei ihan olisi oikealla kohdalla ja kipeyttäisi jonkun kohdan tai muuttaisi jalan asentoa sen verran että olisi vähän kipeä. En tiedä. Teki kuitenkin hyvää, vaikka vähän pitikin itseään motivoida lähtemään kun ilta oli harmaa, sateinen ja märän kylmä.
        Nyt pitäisi painua jälleen peiton alle ja siirtää tämä päivä seuraavan päivän puolelle.
        Pitäisikö sitä jo laskea kesästä irti vai roikkua vielä siinä toivossa, että syyskesän kuulaat ja kauniit lämpöiset päivät saapuvat vielä toviksi ennen pakkasta ja ensilunta?

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 19.8.2017
378. juoksupäivä (137 vko loppuu)
- 2346.4 km
- 5km suopohjantie (29 min)
- juoksu tuntui muuten hyvältä, mutta jaloissa ei ollut powereita yhtään. Ihan vetelät!
- askellus oli jo hyvää ja ryhtikin kesti melko hyvin
- vähän jaloissa (pohkeissa ja oikeassa kantapäässä) mutta ei kipua niin paljon että olisi haitannut
- hikinen, lämäskä ilma. hiki ei tullut ulos!
- +22, hiostava ilma, kahden sateen välissä

tiistai 22.8.2017
379.juoksupäivä (138 vko alkaa)
- 2351.4 km
- 5km kylälenkki mini (29min)
- juoksu kulki ihan hyvin vaikka työpäivä oli vienyt aika lailla energiat ja uupumus oli jo valmiina päällä
- ryhti kesti, askellus oli kivan tuntuista, lopussa vähän koski jalkapöytä-jalkapohja akselille oikeassa jalassa, pitää nyt katsoa jalka kuntoon!
- hengitys hyvää ja olo oli todella kiva juoksulenkin jälkeen vaikka lähteminen olikin vähän vaikeaa kurjan kelin takia
- +15, sateinen ja märkä keli, hapekas ilma

Uupunut uurastaja...

Nyt alkaa tuntumaan tämän kesän ahkerointi...
        Oltiin tyttöjen kanssa tänään niin puhki ja väsyksissä taas viikosta, että askeleet alkavat olla laahustavia eikä yhtä iskussa kuin joskus kesäkuussa. Minä myönnän heti, että olen uuvuksissa. Sekä henkisesti että fyysisesti. Tämä kesä on ollut TODELLA rankka!
         Eilen tuli vähän tunteet pintaan ja padot murrettua, kun lehdessä oli se työpaikan haku käynnissä, jota kyttäsin tähän syksyyn. Noh, eihän se ollut sen paikan haku, mitä luulin. Kuun loppuun asti on hakuaika, mutta aika selvää taitaa olla, etten sitä paikkaa hae. Tuli itkut purettua vähän kaikesta tämän kesän padotuista fiiliksistä...
         Tämä kesä on osoittanut sen, että minä en kuulu porukkaan eikä minua sinne haluta. En minä tulisi viihtymään sellaisessa työssä, missä saisi koko ajan arvuutella, mitä kenellekin uskaltaa puhua ettei rikkinäinen puhelin hoida hommaa ihan toisenlaiseksi... Ja muutenkin. Tänä kesänä olen ollut tosi tiukoilla henkisen puolen suhteen, sillä en ole tottunut siihen, että minusta puhutaan niin paljon ja kaikkialla ja täysin vääriä asioita! Joten eiköhän minun urani tässä työssä - ainakin tämän firman kohdalla - lopu tähän kesään.
         Päätöksen jälkeen olo on kevyempi, vaikka ainahan se elämän uusi suunta pelottaa ja jännittää.
         Tänään työaamu aukeni vähän eri tavalla kun meitä kohtasi varastoilla avoimet ovet ja vorojen jäljet. Meiltä oli varastettu kaikki koneet, mitkä kantamalla on saatu ulos. Ja kaikki ovet oli murrettu järeillä työkaluilla ja lukot leikattu irti. Vaikka kohde oli vain työmaan varasto, olo oli silti vähän epämääräinen. Harmitus oli eniten trimmerin kohtalosta, sillä tykkäsin ihan älyttömästi siitä härvelistä, kun se mahtui niin hyvin kivien väliin ja oli kevyt! Suututti ja harmitti yhtä aikaa... Munapäät!

Naapurin emännän kukkakimppu...naapurin isännän mukaan kerätty tulomatkalta meidän pellolta, mutta se oli helppo uskoa juksaukseksi, sillä minulla ei kukat vielä näin komeasti kuki!

Kun selvisin tänään kotiin, otin ruokaa ja kömmin hetkeksi unten maille. Uni tarttui kiinni heti, eikä lupia kysellyt. Naapurin pariskunta tuli iltakahveelle äidin ja isän kutsumina, joten minun läsnäoloni oli pelkkää bonusta. Minulla olikin lenkkipäivä, joten en ehtinyt juttelemaan vasta kuin iltasella.
         Lenkki meni ihan hyvin.
         Powerit olivat kyllä nollissa, kun ei vain riittänyt energiat lennokkaaseen menoon. Väsytti ja uuvutti puolessa välissä matkaa, mutta juoksin nyt kuitenkin kun olin kerran matkaan lähtenyt. Vähän rippasi vettäkin, mutta ei tuo satamaan ryhtynyt. Paarmat purivat ja jahtasivat koko matkan... olen taas verihukan partaalla.
          Onneksi postilaatikosta löytyi juoksulenkille palkinto. Kodin kuvalehti lojui laatikossa kuin olisi tiennyt, että semmoiselle olisi tarvetta huomenna kun pääsen töistä pois ♥

Saadaan viikonloppu viettää Miehenmurrikan kanssa kahdestaan ja sanoin jo etukäteen, ettei tehdä mitään muuta kuin katotaan leffoja, köllötellään, käydään lenkillä, saunotaan ja uidaan ja syödään! Minulla on lauantaina muutaman tunnin työkeikka, joka vähän sotkee tätä rentoutumista, mutta sitten saadaan olla kuin ellun kanat loppu päivä! Ja loppu viikonloppu! ♥
      Eilisiltanakin simahdettiin elokuvan pariin jo puolen kymmenen maissa ja kömmittiin sitten peiton alle yhdentoissa maissa kun heräiltiin... Ihan älytöntä tämmönen uuvuttaminen. Nykyaika on kamalaa! Vaikka tässä meidän ajassa on kaikkea arkea helpottavaa ja elämää helpottavaa asiaa, niin tuntuu että elämä on muuten raskaampaa kuin ennen. Olen aina sanonut, että olen syntynyt vääränä vuosikymmenenä. Olisi pitänyt syntyä 20-luvulla...
        Mutta pitää ottaa rentous, hiljaisuus ja hitaus tähän nykyarkeen sieltä mistä sen saa. Kuten nyt esimerkiksi Miehenmurun kanssa sohvan nurkassa köllimisenä ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
377. juoksupäivä (137 vko)
- 2341.4 km
- 7km metsätie (38min)
- juoksu kulki ihan hyvin eikä oikeastaan pahempaa kipua jaloissa tuntunut, loppumatkasta pohkeet kiristelivät
- hengitys suht tasaista ja ryhtikin kesti viimeisiä sataa metriä lukuunottamatta kun vähän lösähdin
- askellus jo parempaa, mutta kyllähän siitä normaalista askeleesta vielä puuttuu semmoinen lennokkuus ja rentous. parempi kuitenkin jo
- tie oli vähän hankala isoine kivineen, mutta menihän tuo...
- ilma lämmin, pilvinen, vähän rippasi vettä lopussa
- +18, lämmin elokuinen ilta

Naurettavan hauska päivä ♥

Olen ollut todella hyvällä tuulella koko päivän ♥ Ihan paras fiilis!
       Aamulla oli vähän vaikeuksia peiton alta nousemisessa, kun peitto olisi niin mielellään minut pitänyt luonaan - ja minäkin olin tykästynyt siihen yön aikana aika kiinteästi! Onneksi aamu oli aurinkoinen, vaikka vähän kyllä ikkuna-efekti huijasi, kun näytti ihan siltä, että nyt ne pakkaset saapuivat! Maa oli vain niin kasteinen ja pieni sumu leijui ylempänä kuin normaalisti... Lämpöasteita siellä onneksi oli, ei huolta, huh!
        Minun pitäisi saada jokin diplomi tai metallinen mitali, sillä olen saanut kolmessa ja puolessa kuukaudessa likat rampautettua täysin - itsestäni tietysti puhumattakaan! Hieroin tänään molempien harteita ja ajattelin samalla, että olen sadisti ja orjuuttaja, kun saan työntekijöitteni hartiat siihen kuntoon, mitä tytöillä tänään oli!
         Ehkä jossain Taivaan pimeimmässä kolkassa on minunlaisilleni paikka, kunhan se Viimeinen Päivä koittaa...

Väriminttu hehkuu parhaimmillaan ja aivan mahtavat värit kivikasaa vasten ♥

Kotona odotti pitkä nurmikko. Isä oli vähän auttanut pienien kulmien kanssa pienellä koneella, mutta ei sitä liiemmin aikaa jäänyt tuumailuun, kun olin saanut syötyä (ihania kaalikääryleitä ♥). Sai taas ajatella omiaan pari tuntia ja nauttia elokuun auringosta! Mieletön keli nimittäin, on ollut kumpanakin päivänä. Ei mikään helle, mutta aurinkoista ja mukavan lämpöistä!
        Miehenmurriahan minä mietin heti kun aivot saavat omaa aikaa ♥ Meillä oli eilen mukava ilta ja saatiin istua sylikkäin pitkästä aikaan. Miten toista voikin olla niin ikävä?! Kun kumpikin tekee ulkotöitä, niin illat ovat aina hyvin mielenkiintoisia sen suhteen, että kumpi nukahtaa ensin... Tällä kertaa minä torkahdin ehkä viideksi sekunniksi, mutta ehdin jo siinäkin ajassa puhua unissani!
         Ollaan siis aika väsyksissä molemmat.
         Mietin eilen, siis haaveksin suorastaan, syyslomasta. Viikosta kun ollaan vaan ja tuijotellaan kun lehdet tippuvat koivusta yksi kerrallaan. Kaivataan molemmat jo vähän semmoista vapaata olemista, kun lomastakin alkaa olla kuukausi (heh).
        Ei kun tosissaan.
        Minulla on tämä viikonloppu töitä, viime viikonloppu oli työntäyteinen ja vielä ensi viikonloppukin menee töissä, ei kyllä tässä aika pitkä rupeama tulee yhtä kyytiä tehdä töitä yhdellä vapaapäivällä. On pelkästään luonnollista että sitä jo tässä vaiheessa vähän unissaan puhuu bussikaistalla ajamisesta!

Ruohonjuuritasolla.

Iltalenkille lähdin kuin uhallakin, vaikka nurmenajossa vähän taas myöhään menikin. Kaipasin juoksupoluille, olen kaivannut jo monta viikkoa ja tänään juoksu jo onnistui sen verran hyvin, että naamalta löytyi typerän onnellinen virnistys ♥ Ei sattunut kamalasti tai ainakaan häiritsevästi jalkoihin tai muuallekaan ja osasin nauttia 34 minuutista täysin siemauksin. Sen olen oppinut, että silloin kun juoksu tuntuu hyvältä, siitä on nautittava silloin, seuraavallla kerralla voi olla jo asiat toisin.
       Juoksun jälkeen kävin jäähyttelemässä lihakset järvessä. Pinta oli tyyni ja pastellinsävyinen, mutta ihanasta rauhasta oli kyllä rauha kaukana! Läheisellä parkkipaikalla moottoripyörämiehet sutivat ja kaasuttelivat kuin mielipuolet ja ulvahtelu kuului rantaan asti!
       Joku saisi joskus selittää sen touhun idean minulle!
       Johan ne renkaatkin ovat ihan neliöitä, kun yhdessä paikassa pyöritään kuin hyrrät.
       Ei ymmärrä.

Ah, mikä silmiä hivelevä kauneus ♥

Miehenmurrikan kanssa naurettiin taas koko puhelu. Merkki väsymyksestä ja rakkaudesta ♥ Oli hyvä mieli nurmesta ja lenkistä ja uimisesta ja illan kruunasi, että sai kuunnella taas Miehenmurrin ääntä, joka myöskin oli hyvällä tuulella.
       Tahallaan se minua nauratti kun huomasi, että nauruhermo oli pinnassa, mutta tulipa ainakin vatsatreeni tehtyä samalla. Eikös sitä sanota että 5 minuutin nauru vastaa 15 minuutin treeniä! Me sentään puhuttiin ainakin tunti!
        Kohta vatsalihakset soivat kuin kalvorumpu!
        Oikeasti on älyttömän ihanaa, että oma puoliso on huumorintajultaan niin samanlainen. Ei tarvitse selittää naurunaiheita, kun toinen nauraa samaan aikaan ja tajuaa jo puolesta sanasta sen, mikä on hauskaa ♥ Se meillä Miehenmurrin kanssa on aina toiminut ja se on minusta ollut aina se, mikä meitä yhdessä pitänyt silloinkin kun ei yhdessä-yhdessä olla oltu.
         Huumori ja nauru.
         Äiti sanoi, että parisuhteessa on silloin kaikki hyvin kun on toiselle puhumista ja toisen kanssa naurattaa ♥ Pitää nimittäin aika hyvin paikkansa.

Elokuinen ilta hämärtyy jo aika äkkiä. Yhdeksän maissa aurinko oli jo painumassa metsän reunan taakse ja nyt siellä on jo ihan pimeää... Syksy tulee ainakin iltaa kohden hämäränä. Sitten se vasta syksyltä tuntuu, kun se alkaa pimetä aamustakin..
          Syksyssä on omat tuoksunsa, värinsä ja tunnelmansa.
          Olen alkanut pitää syksystä ♥ Kaikkien näiden vuosien jälkeen huomaan ettei siinä mitään vikaa oikeastaan ole. Kun on elämässä rakkautta, lämpöä ja suukkoja niin syksykin on kuin pehmeä villapaita, jossa on värikkäitä viiruja ja paksuja palmikoita ♥
        
P.S. Meillä oli viime viikon lopussa äärettömän hauskaa työmaalla kun Anni toi näytille niiden shiatsu-hieronta istuimen. Ristittiin se Joonatan Maubiksi, Raamatusta kun kerran seurakunnan töissä ollaan. Joonatan hieroi valittamatta vuorotellen minua ja Aikkua ja huomasin, että aika kiva olisi tämmöinen selänhieronta ihan vaikka vain iltasella kun lukee tai neuloo niin voisi yhden 15min session pitää.
       Taidettiin olla vähän väsyneitä, kun sanottiin että onnistuisikohan istuimella hieroa etupuoleltakin... rintalihakset olivat vähän kipeät haravoinnista ja kolauksesta... 

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
376. juoksupäivä (137 vko alkaa)
- 2334.4 km
- 6km minikylälenkki (34 min)
- pelkäsin vähän, että jalka alkaa taas vihoitella, mutta hieronnat ja kaikenmaailman poppakonstit näytti tehonneen ainakin tällä kertaa ja jalka pysyi suhteellisen kilttinä. Kyllähän se loppumatkasta tuntui, mutta ei oikeastaan enää sattunut
- tuntui ihanalta kun sai juosta ns. oikeaa juoksu, oikeassa asennossa, oikeissa askelluksissa ja oikeaa vauhtia
- hengitys oli rauhallista, ryhti hyvä ja askelluskin lähellä normaalia
- en pitänyt kompressiosäärystimiä ja viimeksi taisin juosta ilman neljä kuukautta sitten... teki hyvää eikä jalat sen ihmeellisemmältä tuntunut.
- rintalihaksien kireyden huomaa siitä että oikean olkapään liikerata on vähän vajaa ja sitä jomotteli heti muutaman kilsan jälkeen. Jäkitän sitä jotenkin.
- iltasella vähän kipeytyi jalat ihan ulkolaidat, mutta toivottavasti iltahieronta auttaa
- ihana oli juosta pitkästä aikaa sillä lailla oikeasti
- +20  lämmin ja mukava keli juosta, ei tullut hiki eikä kylmä!

Asento! Lepo!

Oikein kun eilen odotteli suurta ja mahtavaa myrskyä niin ei se sitten tullutkaan. Oikeasti ihan hyväkin, ettei tullut ihan semmoista myräkkää kuin mitä noissa kuvissa näkyi. Puut poikki ja katot kadoksissa. Eilisiltaiset salamoinnit kiehtoivat ihan kylliksi myrskyintoani ja salamointia oli riittävästi. Ensin petyin pahasti, kun en saanutkaan kunnon kuvia kameralla salamoinnista, mutta äsken kun kurkkasin tietsikan kautta kuvia, niin näkyihän niissä salamat! Hurraa!
      Myrskybongari!

Oikeita salamaniskuja!

Yläkulman piikki ♥

Nukahdin myrskyn murinoihin kuin olisi joku kopsauttanut tajuttomaksi. Uni ei kauan antanut odotuttaa itseään, mutta täytyy kyllä sanoakin, että olin aika väsyksissä eilen. Kaiken jälkeen. Tänään sitten unta riitti melkein puoleen 11 asti ja nukuin kyllä koko yön kuin uppotukki. Syvää ja mustaa unta. Teki todella hyvää ja olo oli hyvä kun heräsin.
        Kyllä sen kuitenkin huomasi tänään, että olisi vielä tarvinnut sen toisen kunnon lomapäivän eikä niin että huomenna alkaa koko ralli taas alusta. Ei jaksa ihan näillä palautuksilla!
        Tänään vietinkin aikaa vaakatasossa, viltin alla ja leffoja katsellen. En tehnyt mitään järkevää muuta kuin kävin alkuillasta kokeilemassa taas juoksua. Nautiskelin laiskana olemisesta ja leffa-huvista.
         Tänään oli leffoina Valo valtameren yllä. Suosittelen lämpimästi. Surullisen kaunis elokuva hyvistä ihmisistä, jotka vain valitsevat väärin. Pani ajattelemaan ja samalla olin jälleen todella kiitollinen omasta elämästäni ♥ Tunteikas leffa, vaikka olikin vähän surullinen.
          Iltaleffana katsoin sitten vähän kevyempää. Kevin Kostnerin Unelmien pelikenttä. Olin sen joskus nähnyt, mutta kelpasi katsoa uudelleenkin. Vähän taikaa illan iloksi ♥

Juoksulenkille lähdin alkuillasta. Piti jo ensimmäisessä risteyksessä korjata kengän nauhat takaisin niin kuin ne ovat olleet. Vaihdoin nimittäin nauhoitusta vähän toiseksi, mutta jalat taitavat olla ihan kranttuja, kun mikään ei tunnu nyt sopivan. Lenkki tuntui vähän paremmalta, juoksuaskeleita tuli enemmän jo kuin viime lenkillä, mutta kyllähän tuo jalka edelleen häiritsi kunnon askeleita. Harmitti, mutta ajattelin, että nyt taas vaaditaan sitkeyttä ja pitkämielisyyttä. Lupasin kuitenkin itselleni, että kunhan saan kintut kuntoon aion vähän aikaan vaan juosta, en tee mitään ylimääräisiä temppuja tai kokeiluja. Ihan vaan juoksen vähän aikaa.
         Juoksun jälkeen pulahdin kylmään veteen ja nautin kun viileys turrutti koko kropan. Voi kun olisi sitkeyttä jatkaa syysuintiin asti. Avantoahan en tuohon "omaan poukamaani" oikein saa... Mutta jospa uisi edes siihen saakka että sataisi ensi lumen (just juu, ihan varmasti!)
        Iltasella puhuttiin Miehenmurrikan kanssa puhelimessa.
        Ikävä oli molemmilla taas ihan kamala.
        Vaikka toisaalta tämmöinen elämä antaa suhteeseen juuri tätä ikävää ja kaipuuta, kun ei nähdä joka päivä, mutta toisinaan sitten taas tämä välimatka välillämme tekee olon haikeaksi. Toisaalta miettii, että menee päiviä hukkaan kun ei ole toisen kanssa. Ei tämä elämä niin pitkä ole, että tämmöiseen erillä oloon olisi hirveästi varaa... Tämä nyt vain on tilanne nyt ja meidän on vain selvittävä siitä tällä kertaa niin kuin parhaaksi näemme.
        Huomenna nähdään ja puheiden perusteella ei päästetä ikinä irti ♥
        Eli ylihuomenna on vähän vaikea kummankaan tehdä töitä, kun riiputaan toisissamme ♥

Yöpöydällä odottaa kirja ja ulkona odottaa yö ♥
       Aamu tulee liian pian, mutta huomisiltaan on liian pitkä aika.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
375. juoksupäivä (136 vko täynnä)
- 2328. 4 km
- 5km suotienlenkki (34 min)
- jalan päällä tuntui edelleen kipua, mutta ei enää niin lamauttavaa. Kuitenkin sen verran ettei askel ollut kunnollinen
- kivaa juosta oli kuitenkin kun siihen pystyi
- hengitys ei ehtinyt hengästyä, kun välillä piti kävellä
- askellus ei ollut normaali, kävi vähän kummallisiin lihaksiin
- ryhtikään ei ollut normaali
- ikävä normaalia juoksua
- +21, lämmin ja mukava ilta juosta, jos olisi ollut kinttu kunnossa

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

Lori Nelson Spielman

KYMMENEN UNELMAANI

Otava

Brett Bohlingerilla on täydellinen elämä. Komea, täydellinen poikaystävä, työpaikka, asunto ja ystäviä. Kun Brettin äiti kuolee, Brett saa testamentissaan listan, jonka hän on kirjoittanut teinivuosina. Koira, lapsi, rakkaus, hevonen... Miten nuoruuden haaveet kuuluvat enää tämänhetkiseen elämään ja onko äidin testamentin vaatimus saavuttaa vanhat unelmansa pelkkää utopiaa vai löytyykö vanhojen unelmien seasta jotain unohdettua ja tuttua?

Kirjakaupan myyjä kehui kirjaa minulle, kun menin sen kanssa kassalle. Sanoi, että lue nessu-paketin kera. Nessuja en tarvinnut, mutta kirja oli viihdyttävän mukavaa luettavaa. Ja vaikka kirja vähän kliseisesti alkoi sillä, että päähenkilöllä oli ääliö, rikas poikaystävä ja hän oli hyväpalkkaisessa hommassa ja lukijalle käy selväksi, etteivät nämä asiat ole ennallaan enää kirjan lopussa. Ratkaisut, tai tavat joilla vanha elämä muuttui uudeksi, olivat kuitenkin mukavaa vaihtelua niihin suoraviivaisiin ratkaisuihin, joihin törmää tämäntyyppisissä kirjoissa ja elokuvissa.
      Tykkäsin kirjassa eniten siitä, että se oli turvallisesti hyvään päin menevä kirja ja varsin onnistunut valinta heinäkuun lopuksi ja elokuun aluksi. Leppoisaa ajankulua. Jos pidät Cecelia Ahernista tai Jojo Moyesista, viihdyt varmasti myös tämän kirjan parissa.
       Ja kirja muistutti siitä, että joskus ne yksinkertaisimmat asiat elämässä ovat kuitenkin kaikista parhaimmat ♥

Lucifer-helteen häntä

Täällä odotellaan Luciferin hännän läpsähdystä.
       Pikkusisko lähti miehensä kanssa juhlimaan kolmatta hääpäiväänsä Roomaan, joten Rooma tulikin sitten tänne. Tai ainakin Rooman helteet! Tänään on ollut ilmasto kuin tropiikissa (vaikka en olekaan etelässä käynyt, niin voin kuvitella että se tuntuu juuri tältä) ♥ Olen tykännyt ja naaaaaaaauttinut!
      Aamupäivästä piipahdin töissä ja vähän vaikea työkomennus, kun saattoväen joukossa oli eturivissä työkaveri. Onneksi hän teki asiasta minulle helpomman, kun suhtautui itse niin hyvin isänsä kuolemaan ja teki minutkin rennommaksi. Jotenkin vaan huomaan, että minut ujutetaan aina näihin hautauksiin, missä on joku tuttu osallisena. Kumma juttu!

Isällä on ollut poutaviikolle puun ajoa. Tämä näky on saunan puuliiteristä, joka on nyt kattoa myöten täynnä puuta. Kuulemma riittänee talveksi... Eiköhän.
      Toisaalta minua suututtaa olla kesä töissä, tai siis näinkin intensiivisesti. Olisi kiva jos olisi se 4vkon kesäloma niin saisi tehdä kaikenlaista "tilan työtä" enemmän. Nyt minun työni kotona rajoittuu niihin neljään tai viiteen tuntiin, joka menee pihatöissä, nurmikon ajossa ja kukkapenkeissä. Puunajo, korjailut, ikkunanpesut, siivoilut ja tilan kunnossapito jää täysin isälle ja muulle kotiväelle. Olisi mukava ahertaa lippa vinossa puiden kanssa ja haistella kuivaa koivuklapia niin, että kasvaisi itsekin tuohta!
      Nyt ihastelin isän aikaansaannosta sitten puuliiterin puolella. Haistelin ja fiilistelin ♥

Tässä toinen projekti ensi viikolle.
      Kasvimaa.
      Pitänee nyt tämä ukkosmyräkkä katsoa ensin, että mitä tuhoa se tekee esimerkiksi auringonkukille (!!) ennen kuin siivoaa kasvimaata enemmän. Jonkinsortin kitkemistä siellä pitäisi vielä vähän tehdä tai ainakin pehmennystä mullalle. Muutenhan tässä odotellaan sormet syyhyten vaan syksyn satoa ♥

Lantut ovat kylmästä alkukesästä huolimatta kasvaneet komeiksi. Toivottavasti kestävätkin sellaisina eikä niitä söisi madot ja toukat rei'ille. Ja kurpitsa on ymmärtänyt kasvusuunnan väärin. Se on tunkenut itsensä herneverkon läpi, vaikka toiseen suuntaan olisi ollut tilaa vaikka miten! Istutinkohan sen väärään suuntaan?
        Kasvimaa on tänä vuonna myös onnistunut kohtuullisen hyvin, vaikka olikin vähän "haasteellinen" kesä. Toivottavasti myös sato olisi iloinen yllätys!

Kävin töiden jälkeen kirjakaupassa, kun tarkoitus oli ostaa Kaari Utrion uusin kirja. Noh, eihän se ollutkaan vielä ilmestynyt vaikka näinkin sen mainoksessa jo ikään kuin ilmestyneenä uutuutena... Höh, ihan turhaan menin ja raahustin töiden jälkeen kaupungille. Tai siis, voiko kirjakauppaan koskaan mennä turhaan!? ♥
      Ihana paikka.
      Jos pitäisi jäädä johonkin kauppaan yöksi jumiin, niin kyllä minä kirjakauppaan jäisin. Hyvin mielelläni vielä!
       Iltasella piipahdin uimassa. Viileää on. Ei nämä hellekelit enää järven veteen vaikuta, mutta ei se mitään. Mukavaa se oli uida vähän viileämmässäkin! Suorastaan nautinnollista. Olen yrittänyt tänään tiltata nyt koneiston täysin viikon tohinasta, mutta puhuttiin Miehenmurrikan kanssakin, että kun on lauantaina töitä, tuntuu ettei viikonloppua olekaan... Siltähän se vähän tuntuu, kun palautumista ei ehdi tapahtua yhdessä sunnuntaissa.
       Tänään olen kuitenkin istunut helteessä, kuunnellut tuulta, uida polskutellut ja istunut saunassa. Jos nämä keinot eivät päätä tyhjennä, niin sitten on kumma! Tietysti juoksulenkki puhdistaisi loput rippeet kaikesta järjellisestä, mutta huilautan vähän tuota jalkaani, jos se vaikka ensi viikolla jo jaksaisi juosta kunnollisempia lenkkejä. Ja huomennahan se olisi muutenkin vasta lenkkipäivä, kun eilen juoksin... On jalka jo parempi, joten toivon parasta...

Luciferin häntää odotellessa...

Vaikka en minä nyt mitään ukkostuhoja halua sähkökatkojen tai puuvaurioiden muodossa niin tuleva myrsky tuntuu kyllä todella jännittävältä. Tykkään myrskyistä erityisesti syysmyrskyistä, mutta nämä eteläisen lämmön mukana tulevat myrskyt kelpaavat myös!
        Minun tuurillani ukkosmyräkästä ei näy jälkeäkään...
        Pöh.
        Nyt taidan mennä vielä hetkeksi etelän lämpöön ♥
        Ihanaa viikonvaihdetta, lupsakat!

Aurinkopisamia ♥

Tänään ajattelin, että jos näitä helteitä olisi ollut koko kesän, olisivatko ne tuntuneet tältä? Tänäänkin moneen kertaan kääntyivät kasvot valoon, silmät lupsahtivat umpeen ja vain nautin lämmöstä, joka hehkui iholla ja nosti suupieliä ♥
        Tällaisina päivinä on oikeasti superkiitollinen siitä, että on ulkotyö!
        Tuntui kyllä, että oli viikon viimenen (virallinen) työpäivä. Likat olivat hyvällä tuulella, mutta väsyksissä. Sehän tässä alkaa raastamaan sielunreunoja, kun huomaa, että vaikka miten yrittäisi kesän tehdä kevyeksi ja helpoksi, saadaan itsemme väsyksiin silti... Ja ettei viikonloput enää riitä samanlaiseen palautumiseen kuin ennen. Onneksi saatu palaute tekee työn mielekkääksi ja se, että perjantai-iltapäivästä näkee omin silmin, mihin meidän aherrus on riittänyt. Ollaan kyllä mahtava tiimi!
         Kotona en antanut itselleni mahdollisuutta jalkojen oikaisuun ennen kuin torppa tuoksui omenalta ja tunturin keväältä ♥ Olin ostanut uusia pesuaineita eilen, kun viime viikolla sain tarpeekseni eukalyptuksen hajuisesta pesuaineesta, joka ei lopu ikinä! Imuroin ja pesin lattiat ja siivosin talon ennen kuin hetkeksi rojahdin lepuuttamaan jalkojani. Unihan siinä tuli, vaikka minun piti mennä riippukeinuun lukemaan hetkeksi - uni vei ennen.

Helleilta ja riippuva pihlaja. Aika paljon marjoja pihlajassa... mitähän se nyt merkitsee? Viime talven vähäistä lumikuormaa vai ensi talven vähäistä lumikuormaa? Kumpaa suuntaan sitä katsotaan...?

 Iltasella lähdin lenkille - tai mitä lenkkejä nämä tämän viikon lenkit nyt ovat, kun ei sitä voi juoksuksi kutsua. Onneksi jalka alkaa olla parempi, vaikka kyllähän se vielä edelleenkin nipisteli tuosta samasta kohdasta, mutta kipeä kohta kyllä on vielä edelleenkin reidessä eli trigger-piste ei ole vielä päässyt "sulamaan"..
       Tänään ajattelin lenkillä, että miten mukavaa se oli juosta kun mihinkään ei koskenut ja juoksu sujui kohtuullisesti tai hyvin. Sai ainakin juosta. Miksi minä aina ryhdyn pelleilemään silloin kun juoksu sujuu!? Miksen vaan juokse silloin kun juoksu kulkee, miksi pitää ryhtyä repimään?
        Noh. Tyhmyyttäni. Yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseen.
       Yritän kuitenkin nyt katsoa suurempaa kuvaa. Viikko tämmöistä juoksua menee, jos loppuelämä on aikaa juosta....
        Kävin iltasella vielä uimassa ja nautin jälleen todella kovasti viileydestä, ilta-auringosta ja elokuun lämpöisestä illasta ♥ Päätä tyhjensin sen minkä kykenin, kun huomenna pitää vielä töihin mennä, niin en voinut ihan tiltata täysin.

Marjapuskille laitettiin jo verkot, kun rastaat ruokailivat marjoilla jo todella sujuvasti. Toivottavasti eivät nyt tarttuisi sitten verkkoihin kiinni... se on minusta aina ikävämpi puoli noissa verkoissa...

Miehenmurrikan kanssa puheltiin iltasella taas puolitoista tuntia.
          Niillä oli ollut Juniorin kanssa pieni sanaharkka siitä, mitä tarkoittaa suunnitelmista kiinni pitäminen. Juniori oli reagoinut aika rankasti siihen, ettei Miehenmurri ollutkaan antanut periksi. Minä puolestani olin ylpeä siitä, että Juniorin reagoinnista huolimatta, Miehenmurri oli pitänyt päänsä, ottanut ohjat ja näyttänyt, että kumpi on se vanhempi ja kumpi lapsi ♥
          Ja sitten meille meinasi tulla nahinaa vähän eilisestä ja oikeastaan vähän siitäkin, että kumpi rakastaa kumpaa enemmän! Minä näen punaista aina tuon aiheen kanssa, kun Miehenmurrilla ei ole minkäännäköistä oikeutta sanoa, että rakastaisin häntä vähemmän kuin hän minua! Olen ollut järjettömän ihastunut Miehenmörriin 10 vuotta ennen kuin Mies edes huomasi minut, tykännyt silloinkin kun minä olin silkkaa ohikulkevaa ilmaa! Toivonut, uskonut ja luottanut, että jos vaan rakastaa ja rakastaa ja rakastaa vuodesta toiseen ilman vastarakkautta, niin se kyllä palkitaan vielä jotenkin.
           Ja sitten Miehenmurri tulee sanomaan, että rakastaisin häntä vähemmän!
           Se tuntuu siltä, että työnnettäisiin terävä tikari suoraan sydämen kahden kammion väliin, pyöräytettäisiin muutaman kerran ja jätettäisiin siihen...
           Pahalta tuntui... koski ja satutti.
           Mietin, että minkälainen rakkaus sitten riittäisi? Millainen rakkaus olisi tarpeeksi, kun tämä minun ei riitä?
           Itkettikin.
          

P.S. Tällä viikolla on ollut taas mieletön ikävä meidän koiraa... ehkä juuri sen takia, että nämä elokuisen viileät kelit olivat koiran lemppareita, kun sai maata pihalla pitkälle iltaan ja alkoi jo illasta olla viileämpää lämpöisen päivän jälkeen. Käveltiin pitkillä metsätielenkeillä ja iltaisilla lenkeillä itikoiden ruokana... Juteltiin (tai minä juttelin) kaikesta mikä mielessä painoi ja halasin kun itketti.
       Tänä iltanakaan ei ollut sitä lämpöistä ja pehmoista otusta, jota olisi mielipahaansa halannut.. Ei ollut ruskeita, viisaita silmiä, jotka olisivat katsoneet suoraan sydämeen ja lohduttanut. Ei ollut sitä viereen istahtavaa ystävää, joka ei koskaan lähtisi vierestä ♥
        Niin ikävä...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
374. juoksupäivä (136 vko)
- 2323.4 km
- 4km metsätie (34 min)
- kun katsoo kilsoja ja aikaa niin tietää, ettei ihan lennokasta juoksua ollut tämäkään keikka...
- jalkaa onnuin edelleen ja askel oli mitä oli, odotan vain että milloin tämä ontuminen kostautuu sillä että toinen jalkaa vihoittelee! 
- ryhti onneton, askel ei minkäänmoinen, hengitystä oli sen verran että kestin hengissä ja kengännauhat reistaili jatkuvasti, milloin kiristi ja milloin puristi ja milloin puutui jalat!
- on ikävä kunnon juoksuja...
- +24 aurinkoinen, helle ilta ja ihana keli juosta jos olisi voinut...
 

Kukkapenkkimaratooni ♥

(* Voin nyt jo etukäteen varoittaa, että tämä postaus on pihaa tulvillaan! Tämä emäntä on ollut koko illan ihan täpinöissään ihanasta lämmöstä, kesäkelistä, ja omasta pihasta ♥)

Voisin ryhtyä pitämään jonkinmoista pihaterapiatunteja, sillä ainakin itse saan pihasta ihan älyttömästi energiaa ja powereita ja itsetuntoa! Vaikka pihahommissa ei toisinaan mitään järkeä olekaan kun niiden jäljiltä on kun vapaapainin hävinnyt osapuoli, niin siltikin en vaihtaisi pihahommia mihinkään muuhun terapiamuotoon. Mitä aivolomaa!
      Työmaalla ajettiin nurmea. Anni oli viime viikolla napannut askelmittarilla matkan ylös, minkä käveli ruohonleikkurin kanssa ja summaksi tuli 17 km... Minulla oli samanmoinen urakka tänään, kun likat nappasivat molemmat ajettavat leikkurit ja ajelivat edeltä. Minulle jäi viimeistely. Leikkuri on kevyt eikä se muuten mitään kamalan vaikeaa maastoa ole, kun pinnanmuotoja ei juurikaan löydy, mutta meillä on jalan-tappaja-saappaat, joita meidän on lain ja järjestyksen nojalla pidettävä! Niissä on turvakärki ja ovat NIIN painavat ja NIIN epämukavat koko päivän pidettäväksi, että minun jalkani olivat ihan kuolleet kun 8 tuntia saapasmarssia oli takana! Olisi tehnyt mieli nostaa jalat seinälle ja upottaa ne kylmään kylpyyn - ei kuitenkaan siis samaan aikaan...
       Kotona olisi mieliteko vaakatasoon vetänyt puoleensa, mutta ponkaisin sitkeästi pystyyn, sillä muuten ei kukkapenkit tule valmiiksi jos piika makaa sohvalla käsivarsi silmillä! Pitää mennä ja tehdä hommat ja sitten levätä.

Aloitin puolipyöreästä etupihan penkistä, kun ajattelin että kun voimat vähenee niin ainakin nämä ensimmäisellä silmäyksellä näkyvät penkit olisivat sitten hyvin tehtyjä... Piti napata sininen jättiläinen pois kun siitä oli kaatunut lähes kaikki varret - siis ritarinkannus. Säälitti ja harmitti, mutta rumasti makoili muiden kasvien päällä.
         Ehkä paras kommentti mitä olen koskaan kuullut, oli kun äiti tuli pihalle ja olin juuri ehtinyt aloittamaan raivaamisen niin äiti tokaisi, että "ammattilainen on ammattilainen, tuleepa siistiä!" ♥
         En aina muista ajatella, että todellakin olen tämän alan ammattilainen ja varsin hyvä siinä mitä teen. Tuntui kuitenkin hyvältä, että sen huomion teki joku muu kuin itse.

Talon ympyräpenkki olikin todella komea tänä vuonna. Kaikki kasvoivat hyvin kylmästä alusta huolimatta. Tässä vaiheessa piti jo välillä olla ihan polvillaan, sillä päkiät olivat kuin tulessa tässä vaiheessa. Alkuviikon kukkapesät ja nyt omat kukkapenkit tekivät jaloille saman mitä räjähtävä dynamiittipötkö kämmenelle...

Paraatipenkin raivaus olikin aikamoista. Kivikon päälle kasvaneista heinistä minun on päästävä eroon kyllä jotenkin muuten. Tehokkaammin. Kitkemisellä en taida pärjätä. Ja kivien välissä oli kamalan isoja muurahaisia! En tiedä mitä kasvuhormonia ne oli käyttänyt, mutta olisivat kai jaksaneet kantaa minutkin mukanaan, jos olisivat saaneet otteen! Olipas kookkaita!
        Uudet perennat olivat juurtuneet hyvin. Nukkapähkämö oli tuuhentunut oikein kunnolla ja kultainen kukkakin oli kasvanut vähän. En muista mikä sen nimi virallisesti oli... Muutenkin penkki alkaa olla sellainen kuin mitä minun visioni olivat silloin keväällä. Upea! Ja kaunis! ♥ Ihana!

Saunan kivikkopenkin reunassa olevat samettikukat ovat äidin omia taimia! Aivan valtavan komeita tapauksia. Oikein tuuhea reunus ja aina, joka vuosi samanmoinen kukoistus vaikka keväällä näyttäisi, että taimet ovat kaikkea muuta kuin tuuheita! Samettikukkien tuoksusta tulee mieleen koti joka kerta... mistähän johtuu?

Oli ihana ilta. Lämmin ja leppoisa, oikea semmoinen hellä ja lempeä elokuinen ilta. Tällaisia iltoja ja päiviä saisi olla syksyyn asti. Nautin suunnattomasti, vaikka ilta menikin työn merkeissä niin sainpahan ainakin nautiskella ihanasta illasta ulkona ♥
       Ja miten hyvä mieli tuli pihan siisteydestä. Onhan tässä oma hommansa ja olen ihan puhki ja kuitti, että ei tarvitse kuin kaatua sänkyyn, mutta ihan mieletön fiilis iltasella kun kävelin saunaan pesulle, kun ympärillä oli siistiä ja kaunista ja omin käsin tehty!
       Suosittelen puutarhaterapiaa kyllä jokaiselle. Eikä tarvitse olla edes mitään Kanadan kokoista pihamaata, vaan vaikka ihan ruukkupuutarhakin varmasti tuo jo fiiliksen korkeammalle. Kokeilkaa ja ihastukaa ♥

Kun sain pihahommat pakettiin, lähdin käymään uimassa. Vesi alkaa olla jo aika kylmää, kun yöt menevät jo kymmenen asteen alle... Sinne minä kuitenkin kahlasin ja uin niin kauan ennen kuin kohmeisuus vei voiton. Vesi oli tyyntä ja kaukaa kuului vesilintujen iltavihellykset ♥ Pää nollautui ja mieli rentoutui, vaikka kroppa koko ajan kävikin ylikierroksilla, että sai pidettyä lämmön edes kohtuullisena!
          Kylmä rentouttaa eri tavalla kuin lämmin. Lämpöisessä saunassa rentoutuminen tulee melkein heti kun kuumaan menee, mutta kylmän rentoutuminen tulee vähän viiveellä. Tänään sain näiden kahden yhdistelmän iltasella ♥ Arvatkaa vaan miten rento nyt olen!

Työteliäs, raskas päivä takana, mutta mieletön fiilis kuitenkin siitä, että sain tehtyä. Tuntuu todella hyvältä ♥ Ja paremmalta tuntui kun soitin Miehenmörrikälle ja mokoma nauratti minua taas koko illan ♥ Sen se osaa! Pitänee iltavenyttelyissä venytellä posketkin, kun kramppasivat silkasta nauramisesta!
      On se rakas ♥
      Nyt tämä emäntä oikaisee jalat hetkeksi taivasta kohti ennen kuin uni korjaa kurjan...