Aurinkopisamia ♥

Tänään ajattelin, että jos näitä helteitä olisi ollut koko kesän, olisivatko ne tuntuneet tältä? Tänäänkin moneen kertaan kääntyivät kasvot valoon, silmät lupsahtivat umpeen ja vain nautin lämmöstä, joka hehkui iholla ja nosti suupieliä ♥
        Tällaisina päivinä on oikeasti superkiitollinen siitä, että on ulkotyö!
        Tuntui kyllä, että oli viikon viimenen (virallinen) työpäivä. Likat olivat hyvällä tuulella, mutta väsyksissä. Sehän tässä alkaa raastamaan sielunreunoja, kun huomaa, että vaikka miten yrittäisi kesän tehdä kevyeksi ja helpoksi, saadaan itsemme väsyksiin silti... Ja ettei viikonloput enää riitä samanlaiseen palautumiseen kuin ennen. Onneksi saatu palaute tekee työn mielekkääksi ja se, että perjantai-iltapäivästä näkee omin silmin, mihin meidän aherrus on riittänyt. Ollaan kyllä mahtava tiimi!
         Kotona en antanut itselleni mahdollisuutta jalkojen oikaisuun ennen kuin torppa tuoksui omenalta ja tunturin keväältä ♥ Olin ostanut uusia pesuaineita eilen, kun viime viikolla sain tarpeekseni eukalyptuksen hajuisesta pesuaineesta, joka ei lopu ikinä! Imuroin ja pesin lattiat ja siivosin talon ennen kuin hetkeksi rojahdin lepuuttamaan jalkojani. Unihan siinä tuli, vaikka minun piti mennä riippukeinuun lukemaan hetkeksi - uni vei ennen.

Helleilta ja riippuva pihlaja. Aika paljon marjoja pihlajassa... mitähän se nyt merkitsee? Viime talven vähäistä lumikuormaa vai ensi talven vähäistä lumikuormaa? Kumpaa suuntaan sitä katsotaan...?

 Iltasella lähdin lenkille - tai mitä lenkkejä nämä tämän viikon lenkit nyt ovat, kun ei sitä voi juoksuksi kutsua. Onneksi jalka alkaa olla parempi, vaikka kyllähän se vielä edelleenkin nipisteli tuosta samasta kohdasta, mutta kipeä kohta kyllä on vielä edelleenkin reidessä eli trigger-piste ei ole vielä päässyt "sulamaan"..
       Tänään ajattelin lenkillä, että miten mukavaa se oli juosta kun mihinkään ei koskenut ja juoksu sujui kohtuullisesti tai hyvin. Sai ainakin juosta. Miksi minä aina ryhdyn pelleilemään silloin kun juoksu sujuu!? Miksen vaan juokse silloin kun juoksu kulkee, miksi pitää ryhtyä repimään?
        Noh. Tyhmyyttäni. Yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseen.
       Yritän kuitenkin nyt katsoa suurempaa kuvaa. Viikko tämmöistä juoksua menee, jos loppuelämä on aikaa juosta....
        Kävin iltasella vielä uimassa ja nautin jälleen todella kovasti viileydestä, ilta-auringosta ja elokuun lämpöisestä illasta ♥ Päätä tyhjensin sen minkä kykenin, kun huomenna pitää vielä töihin mennä, niin en voinut ihan tiltata täysin.

Marjapuskille laitettiin jo verkot, kun rastaat ruokailivat marjoilla jo todella sujuvasti. Toivottavasti eivät nyt tarttuisi sitten verkkoihin kiinni... se on minusta aina ikävämpi puoli noissa verkoissa...

Miehenmurrikan kanssa puheltiin iltasella taas puolitoista tuntia.
          Niillä oli ollut Juniorin kanssa pieni sanaharkka siitä, mitä tarkoittaa suunnitelmista kiinni pitäminen. Juniori oli reagoinut aika rankasti siihen, ettei Miehenmurri ollutkaan antanut periksi. Minä puolestani olin ylpeä siitä, että Juniorin reagoinnista huolimatta, Miehenmurri oli pitänyt päänsä, ottanut ohjat ja näyttänyt, että kumpi on se vanhempi ja kumpi lapsi ♥
          Ja sitten meille meinasi tulla nahinaa vähän eilisestä ja oikeastaan vähän siitäkin, että kumpi rakastaa kumpaa enemmän! Minä näen punaista aina tuon aiheen kanssa, kun Miehenmurrilla ei ole minkäännäköistä oikeutta sanoa, että rakastaisin häntä vähemmän kuin hän minua! Olen ollut järjettömän ihastunut Miehenmörriin 10 vuotta ennen kuin Mies edes huomasi minut, tykännyt silloinkin kun minä olin silkkaa ohikulkevaa ilmaa! Toivonut, uskonut ja luottanut, että jos vaan rakastaa ja rakastaa ja rakastaa vuodesta toiseen ilman vastarakkautta, niin se kyllä palkitaan vielä jotenkin.
           Ja sitten Miehenmurri tulee sanomaan, että rakastaisin häntä vähemmän!
           Se tuntuu siltä, että työnnettäisiin terävä tikari suoraan sydämen kahden kammion väliin, pyöräytettäisiin muutaman kerran ja jätettäisiin siihen...
           Pahalta tuntui... koski ja satutti.
           Mietin, että minkälainen rakkaus sitten riittäisi? Millainen rakkaus olisi tarpeeksi, kun tämä minun ei riitä?
           Itkettikin.
          

P.S. Tällä viikolla on ollut taas mieletön ikävä meidän koiraa... ehkä juuri sen takia, että nämä elokuisen viileät kelit olivat koiran lemppareita, kun sai maata pihalla pitkälle iltaan ja alkoi jo illasta olla viileämpää lämpöisen päivän jälkeen. Käveltiin pitkillä metsätielenkeillä ja iltaisilla lenkeillä itikoiden ruokana... Juteltiin (tai minä juttelin) kaikesta mikä mielessä painoi ja halasin kun itketti.
       Tänä iltanakaan ei ollut sitä lämpöistä ja pehmoista otusta, jota olisi mielipahaansa halannut.. Ei ollut ruskeita, viisaita silmiä, jotka olisivat katsoneet suoraan sydämeen ja lohduttanut. Ei ollut sitä viereen istahtavaa ystävää, joka ei koskaan lähtisi vierestä ♥
        Niin ikävä...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
374. juoksupäivä (136 vko)
- 2323.4 km
- 4km metsätie (34 min)
- kun katsoo kilsoja ja aikaa niin tietää, ettei ihan lennokasta juoksua ollut tämäkään keikka...
- jalkaa onnuin edelleen ja askel oli mitä oli, odotan vain että milloin tämä ontuminen kostautuu sillä että toinen jalkaa vihoittelee! 
- ryhti onneton, askel ei minkäänmoinen, hengitystä oli sen verran että kestin hengissä ja kengännauhat reistaili jatkuvasti, milloin kiristi ja milloin puristi ja milloin puutui jalat!
- on ikävä kunnon juoksuja...
- +24 aurinkoinen, helle ilta ja ihana keli juosta jos olisi voinut...