Loppiksena kohti loppuviikkoa

Minulla oli oikea tietokone-paasto viikonloppuna. En tainnut edes fyysisesti koskea koneeseen kuin siirtämällä sitä hieman syrjemmäksi. Oli ukkosta ja piuhat irti (niin koneesta kuin emännästäkin) ja sitten touhuttiin Miehenmörrin kanssa omiamme, ettei tullut nettiaalloille edes kaipuuta. Teki muuten pirun hyvää!
        Viikonloppuna oli yksi työkeikka ja tuuraava esimies meuhkasi muiden huonosti hoidetuista hommista siihen malliin, että minulta pamahti kärsivällisyyden dynamiitti täysin! En ole ikinäkoskaanmilloinkaan noussut esivaltaa vastaan, olipa se sitten poliisi tai pomo, en sanallisesti enkä varsinkaan fyysisesti, mutta tällä kertaa näin punaista kun mitään muuta ei koskaan kuule kuin haukkumista tai toisen nujertamista tai muuta höykkyytystä! Korotin ääntäni kunnolla ja huomasin, että kaikupohjaa löytyy kun tarpeeksi menee yli... En ollut ylpeä kohtauksen jälkeen, vaikka tuuraava esimies taisikin vähän yllättyä hiljaisen hissukan reaktiota, mutta toisaalta se teki häpeällisen hyvää! En kannusta huutamaan kenellekään mistään syystä, mutta kannustan puolustamaan toisia ja itseään jos siltä tuntuu.
         Viikonlopun loppu pyhitettiin Miehenmurrin kanssa rentoutumiselle eikä tehty mitään järkevää. Lojuttiin selkärangattomina ja katsottiin hyviä leffoja ja syötiin hyvää ruokaa - tai no ainakin syötiin hyvin lauantaina. Sunnuntaina tein todella kummallista kastiketta riisille ja kanalle (??). Siis todella ihmeellistä. En kyllä suosittele vispikerman käyttöä kermakastikkeessa...

Käytiin sunnuntaina rannassa ihmettelemäss ristiriitaista niemenkärkeä. Toisella puolella järven pinta oli tyyni ja rauhallinen ja toisella puolella aallot löivät kuin Muumilaakson tarinoissa! Tuli syksyinen fiilis...
        Lauantaina käytiin lenkillä. Minä juoksin ja Miehenmurri ajoi pyörällä. Lenkkeiltiin tuossa metsätiellä ja kotona keräsin Miehen olkapäältä jo hirvikärpäsen. Siihen loppuivat minun metsätiellä juoksemiset pakkasiin asti. Ne ovat ikäviä tuliaisia lenkkipoluilta.. Hyvään väliin sattui muutenkin koko lenkki, kahden ukkoskuuron väliin. Sanoin, että menen vaikka salamamyrsky tulisi, olo oli töiden jälkeen kireä ja rauhaton ja koko viikon kuorma tuntui painavan tonnin harteilla, joten lenkkipolulle oli päästävä vaikka sitten silläkin uhalla, että luonnonkiharat hiukset saisivat volyymia salaman iskusta! Miehenmurri lähti sparraajaksi (eli ukkosenjohdattimeksi) ♥

Sunnuntai-iltana katsottiin maailman parhaimmiksi leffoiksi kategorisoitu elokuva nimeltään The Shawshank Redemption - Avain pakoon. Leffa kestää vähän yli kaksi tuntia ja Miehenmurri katsoi siitä ehkä puolet. Muun ajan Mörri torkkui ja yritti pysyä hereillä. Nauratti koko touhu ♥ Sanoin, että tästä lähtien katsotaan joku 40min jakso jostain sarjasta, niin on suuremmat mahdollisuudet pysyä koko aika hereillä!
      Alkuun se harmitti, että valittiin yhdessä leffa, jonka minä sitten melkein katsoin itsekseni, mutta nyt parin vuoden yhdessä olon jälkeen en enää kamalasti jaksa ottaa harmia moisesta. Nukkukoon jos nukuttaa, kunhan on siinä vieressä ja lähellä ♥

Alkuviikko on nuijinut meidät taas paikoillemme. On ollut sateista, märkää, harmaata ja koleahkoa, ei virallisesti kylmää. Tänään kuitenkin annoin syksyn alulle periksi ja vetäisin aamulla sekä pitkikset jalkaan että poolopaidan päälle... Ja oli niin mukava olla lämpimissään, kun taivas työnsi sadetta niskaan ja sadevaatteet olivat kosteat ja kylmät.
       Syksyväsymyksen huomaa oikeastaan kahdesta asiasta: heti alkuviikosta olevasta levottomuudesta (tyhjänpäiväisille asioille nauramisesta) ja nopeasta väsymisestä ja hitaudesta. Tänään naurettiin tyttöjen kanssa, kun tultiin tauolta ja katsottiin meidän jälkiä nurmikossa - kukaan ei ollut enää jaksanut nostaa jalkoja, vaan jäljet olivat laahaavia!
        Olen monen monta kertaa kuullut, että mitä me valitetaan 4,5 kk työputkesta, jotkut tekevät semmoisia ja pitempiäkin putkia ympäri vuoden. Niin varmasti tekevät, mutta tämmöisen työn kanssa fyysinen kunto on koetuksella henkisen kunnon lisäksi. Ne, jotka vähättelevät meidän työtaakkaa tai työtä yleensä, ovat yleensä ihmisiä, jotka tekevät työnsä sisällä. Olen jättänyt kommentit usein omaan arvoonsa, mutta toisinaan olen kehoittanut kokeilemaan kesän tätä työtä ennen kuin puhuvat suurella tietämyksellään. Ulos on mentävä, oli keli mitä hyvänsä ja koko ajan teet töitä omalla kropalla. En vähättele muiden töiden kuormittavuutta, mutta en jaksa aina kuunnella meidän työn helppoudestakaan. Sillä sitä tämä ei ole!

Annilla on enää viikko töitä, joten eilen käytiin jo vähän ennakkoon juhlistamassa kesän lopettajaisia grilliruuan ja leffan parissa. Vatsa-parkani taisi mennä johonkin shokkiin, kun söin äkkiseltään grilliltä lihapiirakan ja ranskalaiset... Tämän päivää on vatsa ollut omituisen oloinen ja naama kukkii kuin teinivuosina... Suolisto-parkani...
       Jälkiruualla käytiin sitten ennen leffaa kahviossa ottamassa kaakaot ja kahvit. Olipas hyvää ja hirjan makeaa, kun on tottunut omatekemään kaakaoon, jossa on vain ripaus makeutta.

Leffana oli Atomic Blonde, jonka pääosassa oli naisagentti (Charlize Theron) joka pani ukkoja pakettiin tiiviiseen tahtiin ja aikamoisella otteella! Ei ollut kamalasti vaihtoehtoja leffan suhteen, mutta onneksi kaikki osapuolet hyväksyivät elokuvan eikä tarvinnut ovella kamalasti vääntää että mennäänkö sisään vai ei.
     Omaan makuuni leffa oli vauhdikas, feminististä luonnettani boostaava toimintapläjäys, mutta kyllä minun leffamakuni kallistuu kyllä enemmän draaman ja tukahdettujen tunteiden puoleen. Kyllähän toimintaakin katsoo vaihteeksi, mutta kun kaksi tuntia oli oikeastaan pelkkää lähitaistelua (jonka tosin nainen voitti melkein 6-0) niin leffan jälkeen tuntui jo että olisi itseäänkin lyöty palleaan...
       Ja toinen asia, jonka huomasin tänään leffa illan päätteeksi oli, että olen liian vanha iltarientoihin... En ole koskaan kai niin nuori ollutkaan, että iltahummailu olisi ollut jotenkin mielekästä tai mukavaa, sillä en ole oikeastaan koskaan sitä harrastanut, mutta eilinen väsytti minut totaalisesti. Ja olin kotona jo vähän yli kymmenen... Ei minusta ole yöelämään enää. Arvoston koti-iltoja oman tv:n ääressä, liian isot villasukat jalassa ja lökäri-pökärit jalassa, mukavaa ja helppoa ♥
        Ja miten haikeaa oli, kun kotimatkalla eilen ajattelin, että tämä on viimeinen kesä tämän tiimin kanssa. Näiden leidien kanssa. Miten vahva, hyvä ja tiivis tiimi meistä onkaan tullut näiden yhteisien työvuosien aikana! Ei pelkästään työkavereita vaan ystäviä, semmoisia, joita ei unohta ikinä...

Kävin lauantaina ostamassa Kaari Utrion uusimman, Hupsu rakkaus, heti kun se vain hyllyyn ilmestyi ja eilen kun odoteltiin leffan alkua ja käytiin kirjakaupassa ostamassa Annille kalenteri, eksyin kuin huomaamattani kirjahyllyn väliin ja mukaan tarttui Pirkko Saision uusin teos isoäitiydestä. Kehuttu monessakin lehdessä, joten halusin lukea itse ja katsoa pitääkö asia paikkansa. Eilisiltana vähän jo lueskelin ja nauratti kyllä monessa kohtaa. Saisio kirjoittaa todella elävästi ja humoristiseen sävyyn. Tuli ihan semmoinen fiilis, että voisin nauttia Saision seurasta jos sattuisi samaan pöytään joskus istumaan. Huumorintaju on ainakin semmoista, mikä minua vetää puoleensa ja josta nautin. Jollain tavalla semmoista lämpöisen sarkastista.
       Utrion kirjan lukemista odotan muuten vaan kovasti. Nämä historialliset epookkiromaanit ovat vieneet minut mennessään heti, kun Utrio ne aloitti ♥
        Minun varma syksyn merkki on kyllä kirjaostokset. Huomaan taas, että kerään syksyn kirjauutuuksia hyllyyn aika tiuhaan tahtia ja kaikki palkasta ylijäänyt osuus menee kyllä kirjoihin. Noh, toisaalta en minä juurikaan harrasta mitään kallista lajia enkä käy matkoillakaan, että jos tämä on minun elämäni pikku pahe, niin olkoon sitten! On nimittäin vielä pari kirjaa, jotka hankin hyllyni täytteeksi. Toinen on Valo valtameren yllä (innostuin siitä leffasta...) ja sitten kauan ja hartaasti odotettu Maaret Kallion uusin Inhimillisä kohtaamisia. Sitä odotan kyllä todella kovasti ♥

Viikonlopun iltakajoa ♥

Tänään kun tulin töistä lopen uupuneena (eli loppiksena ♥ kuten likat asian ilmaisivat työmaalla), söin ja painuin unten maille oranssin viltin alle. En tiedä johtuiko olo temppuilevasta vatsasta vai ihan vaan uupumuksesta, mutta teki mieli käydä pötkölleen ja ottaa vähän unta.
        Sain iltasell itsestäni irti sen verran kuitenkin, että kävin lenkillä. Juoksin viiden kilsan verran ja muuten lenkki menikin ihan hyvin, mutta loppumatkasta oikea jalkapöytä taas kenkkuili. En tajua mikä siihen nyt auttaisi... Onneksi kuitenkaan suunnatonta kipua ei ole, tuntuu vain kuin joku jänne ei ihan olisi oikealla kohdalla ja kipeyttäisi jonkun kohdan tai muuttaisi jalan asentoa sen verran että olisi vähän kipeä. En tiedä. Teki kuitenkin hyvää, vaikka vähän pitikin itseään motivoida lähtemään kun ilta oli harmaa, sateinen ja märän kylmä.
        Nyt pitäisi painua jälleen peiton alle ja siirtää tämä päivä seuraavan päivän puolelle.
        Pitäisikö sitä jo laskea kesästä irti vai roikkua vielä siinä toivossa, että syyskesän kuulaat ja kauniit lämpöiset päivät saapuvat vielä toviksi ennen pakkasta ja ensilunta?

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 19.8.2017
378. juoksupäivä (137 vko loppuu)
- 2346.4 km
- 5km suopohjantie (29 min)
- juoksu tuntui muuten hyvältä, mutta jaloissa ei ollut powereita yhtään. Ihan vetelät!
- askellus oli jo hyvää ja ryhtikin kesti melko hyvin
- vähän jaloissa (pohkeissa ja oikeassa kantapäässä) mutta ei kipua niin paljon että olisi haitannut
- hikinen, lämäskä ilma. hiki ei tullut ulos!
- +22, hiostava ilma, kahden sateen välissä

tiistai 22.8.2017
379.juoksupäivä (138 vko alkaa)
- 2351.4 km
- 5km kylälenkki mini (29min)
- juoksu kulki ihan hyvin vaikka työpäivä oli vienyt aika lailla energiat ja uupumus oli jo valmiina päällä
- ryhti kesti, askellus oli kivan tuntuista, lopussa vähän koski jalkapöytä-jalkapohja akselille oikeassa jalassa, pitää nyt katsoa jalka kuntoon!
- hengitys hyvää ja olo oli todella kiva juoksulenkin jälkeen vaikka lähteminen olikin vähän vaikeaa kurjan kelin takia
- +15, sateinen ja märkä keli, hapekas ilma